torsdag 4 juli 2013

Nothing lasts forever. Even diamonds can be stolen

Aika kultaa muistot. Aika kuluu vähiin.
Joka kerta kun ihastun, sittemmin rakastun, uskon, että rakkaus on ikuista - ja sitähän se (kliseiseltä kun se kuulostaakin) onkin! Se vain muuttuu.

Uskon, että vatvomiseni johtuu siitä, että aika kultaa muistoni ja saa unohtamaan ne huonot puolet ja hetket. Välillä jopa muistuttelen itseäni niistä ajoista, jolloin elämä on tuntunut syvältä kuilulta, jotta en hurahtaisi täysin ja maalaisi taivaanrantaa pinkiksi (TAAS). Faktahan on fakta, tapahtunut tapahtunutta, eikä sitä voi muuttaa. Toisaalta on kivaa muistella vain niitä hyviä aikoja ja todeta, että "ei muistella pahalla". 

Luin tänään aamupalaa syödessäni uusimmasta Oliviasta jutun (s. 117) äitinsä menettäneestä naisesta, Leena Lukkarista, joka kertoi tunteneensa katkeruutta ja inhonnut syövän kuivattamaa äitiänsä, mutta tajunneensa myöhemmin, että se vain oli hänen tapansa kohdata kuolema ja tapansa osoittaa rakkautta äitiään kohtaan. Suosittelen todella lukemaan kyseisen jutun - siitä tuli lämmin, hyvä mieli sisältäpäin.

Mikään tässä maailmassa ei loppu peleissä taida olla ikuista; eivät vuokrasopimukset, eivät pankkilainat, eivät työpaikat, eivät vaatteet, eivätkä timantit. Uskon, että ainoa asia mikä taitaa olla ja pysyä ikuisena on rakkaus: kohde vain vaihtelee. Rakkauttakin on niin monenmoista. Viimeisten parin viikon aikana olen tuntenut, kuinka paljon rakkautta ympärilläni on ja huomannut miten rakkaus muuttuu. Harmittaa huomata tietyt asiat - ikään kuin avata silmänsä vasta nyt, kun aika on valumassa vähiin, mutta toisaalta.. Tiedänhän minä sen, ettei mikään ole ikuista - eivät edes vuokrasopimukset ;)

Huh, imelää settiä. 
Rakkaudentäyteistä torstaita, murut!

One kind of love: siskontyttö Wilma
Tiden förgyller minnena. Tiden håller på att ta slut.
Jag tror att orsaken till att jag inte vågar och kan fatta beslut är att jag enbart minns det goda och "ser" det som varit bra, medan jag (medvetet?) försöker glömma allt det onda och det som gått på tok. Helt ärligt tror jag att det faktiskt är meningen att det skall vara så när man märker att kärleken håller på att ta slut; i stället för att bli bitter, kan man i stället glatt leende fortsätta, minnas enbart det goda och konstatera att kärleken fortsätter - den bara förändras.
Medan jag åt morgonmål i morse läste jag en artikel om Leena Lukkari ur nyaste numret av Olivia (s. 117) om hur hon känt sig då hennes mamma insjuknade i cancer. I slutet av texten konstaterar Lukkari hur "okej" det var att hon kände avsky mot sin mamma, trots att denna var så sjuk; det var hennes sätt att visa kärlek!
Inget varar för evigt - inga banklån, inga arbetsavtal, inga kläder. Efter att ha läst Lukkaris text insåg jag åter, att kärleken nog ändå är evig - det är bara vem eller vad vi älskar som förändras.
Att ta ett nytt steg i livet innebär inte att kärleken i mitt liv kommer att ta slut - den kanske bara förändras. Det harmar mig att jag insett vissa saker i ett så sent skede, men kanske det är meningen så? Som tur är ju ingenting evigt: inga hyresavtal, inga arbetsavtal - enbart kärleken.
Fy så smörigt dethär blev.
Kärleksfylld torsdag ;) 

2 kommentarer:

  1. Rakkaus on ihmeellistä, sillä on niin monia kasvoja!
    Rakkaus parisuhteessa muuttuu. Joku saattaakokea sitä pelottavana toiset vahvuutena. Kun on kumppanin kanssa eletty neljä vuotta niin ylä kun alamäessäkin, ei voi kun hymyillä. Ihastuminen muuttui rakkaudeksi ja rakkaus vahvaksi ystävyydeksi.

    Luulin tietäväni mikä rakkaus on, mutta olin väärässä. Rakkauttaan omaan lapseen, sitä ei voi sanoin kuvailla!

    SvaraRadera
    Svar
    1. Oi uskon kyllä, että rakkaus omaan lapseen on jotain aivan uniikkia ja toivon, että itsekin sen joskus saisin kokea :) (kuten myös tuon pidempiaikaisen, kestävän rakkauden parisuhteessa)

      Radera

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3