Dough

Perkelettää. Niinku ihan pikkaisen. Sori, tänään oli raskas päivä töissä, juoksu ei kulkenut, paleltaa ja ärsyttää. Perkele.

Rankan työpäivän jälkeen kiskaisin vakkarivälipalan ja lähdin melkein heti lenkille raittiiseen ilmaan. Treeniohjelmassa toki lukee keskiviikon kohdalla SALI, mutta tunkkainen sisäilma ei yksinkertaisesti kiinnostanut minua hevonkukkuakaan, joten lähdin sinnikkäästi ulos välittämättä tonninpainoisista jaloista.

 Ei ois kannattanut.

Rahkajugu-combo ja jättikokoinen omena hölskyivät mahassa ja tunsin itseni antiloopin niellyksi boakäärmeeksi.
Jalat eivät yksinkertaisesti kantaneet sunnuntaisen 10 km ja maanantaisen jalkarääkin jälkeen ja hidastin - vastoin periaatteitani - juoksun kävelyksi 20 min jälkeen ja tyydyin kävelemään n 40 min. Nautin raikkaasta säästä ja yritin sivuuttaa vähemmyyskompleksin, joka minua vaivasi, koska luovutin ja lopetin juoksemisen. I´m weak.

Kotona heittäydyin sängylle selailemaan ruotsalaista treenilehteä ja päätin sen innoittamana tehdä vähän coreliikkeitä matolla.

Ei ois kannattanut.

Maaliskuun Fit-lehden vatsalihastreeni vaikutti iisiltä, mutta voi morjens mikä alemmuuskompleksi iski kun vilkuilin itseäni peilistä ja näin säälittävän taikinaisen nuoren naisen keskivartalon, joka täristen yritti räpiköidä mukamas vatsalihasliikkeitä. "Tee liikettä 15 x3 kummalleki puolelle". Kattia kanssa. Jos olisin onnistunut tekemään edes 3 puhdasta toistoa, olisin jo onnitellut itseäni.

Mitä opimme tästä PMS-päivästä? 

Hanki vähemmän stressaava työ.

Syö vähemmän.

Älä usko itsestäsi liikoja.

Varsinainen angstipäivä näemmäs. 

Mites keskiviikko on siellä puolen ruutua sujunut? Positiivisemmin?

Förbannad. Slut, ledsen och förbannad. Efter en tung arbetsdag, misslyckad joggingtur och ännu mer misslyckad coreträning är jag slagen. Tror jag skall dra något gammalt över mig.

Efter en sjukt jobbig arbetsdag åt jag en (onödigt, men gott och traditionellt) mellanmål och drog ut på länk trots att det står GYM på schemat; jag bara BEHÖVDE frisk luft helt enkelt.

Efter 20 minuters febrila kämpande gav jag upp och saktade in till gång: benen vägde ett ton, melliset tyngde i magen och joggandet löpte helt enkelt inte ALLS. Jag försökte njuta av den friska luften i stället och åsidosätta faktumet att jag var SVAG och gav upp. Suck.

Hemma bläddrade jag en svensk träningstidning och beslöt mig för att göra lite coreträning. Miss nummer 2. Medan jag låg och sprattlade som en strandad val tittade jag av misstag i spegeln och kände mig - om möjligt - ännu sämre: en degig ung tjej som saknar magmuskulatur helt och hållet och har helt tydligt helt för höga tankar om mig själv och mitt skick.