onsdag 28 maj 2014

Nosta tyttö painoa, nosta!

Muistan kuulleeni nuorempana monen kapeavartisen kaverini suusta harmittelut siitä, miten kouluterkkari oli käskenyt nostaa painoa. Monien aikakausilehtien kysymyspalstoillakin monet voivottelevat sitä, miten saada painon saisi hilattua alipainosta normaalin rajoihin ja ekspertit neuvovat aina liikunnan vähentämisestä lisäravinteiden käyttöä ongelman kanssa tamppailevien avuksi. Itse olen aina lähinnä pudistellut päätäni ja ihmetellyt kuinka hemmetin vaikea yhtälö voikaan olla nostaa painoa - sen kun syöt enemmän kuin kulutat ja avot! Karu totuus on kuitenkin alkanut valaistua itsellenikin, mutta hieman eri näkökulmasta: painoa pitäisi nostaa, mutta kun en tahdo.


Tosiaan kaksi täysin eri alojen erikoislääkäriä on nyt kehoittanut minua hiljattain nostamaan painoa pari kiloa ja vähentämään liikuntaa. Noh, liikunta on nyt vähentynyt ja keventynyt alkukevään niskajumikohtauksen jälkeen radikaalisti entisestään Ronjan tultua perheeseen. Pentua kun ei viitsi tai raaski jättää vielä työpäivän päätteeksi pitkiksi ajoiksi yksinään, olen lähinnä juossut ja tehnyt (harmittavan) vähän lihaskuntoa pihalla tai sisällä pennun nukkuessa, sekä käynyt Fustrassa 2 kertaa viikossa. Niskojen jumit ovat onneksi nyt pikkuhiljaa vähentyneet ja olo helpottanut, vaikka oireilen vaihtelevasti edelleen. Uskoisin tämän yhdistettynä viime päivien auringonpaisteeseen ja landella oleskelun johtaneen siihen, että elämä alkaa pikkuhiljaa voittamaan. Edelleenkään en uskalla suunnitella reissuja tai treffejä sen kummemmin, koska esim. huonosti nukutun yön jälkeen olen kuin parin promillen humalassa, sekaisin kuin undulaatti pesukoneessa ja äkäinen kuin ärsytetty amppari. Eli en normaali, pirtsakka ja jekkuileva itseni - se Jossu, joka olin ennen sairastumista.

Oho, poikkeampas aiheesta: takaisin siis painonnostoon. Lääkäreiden kehotuksista huolimatta, en ole saanut painoa nostettua, vaan pikemminkin jopa tiputettua lihasmassan vähennyttyä. Painoa minun tulisi nostaa, koska kroppani on mennyt n.s. lepotilaan, eikä toimi niin kuin normaalin nuoren naisen kehon pitäisi. Tätä nyt sen kummemmin avaamatta voin kertoa, että YMMÄRRÄN että minun TÄYTYY nostaa painoa oman hyvinvointini vuoksi ja takia, mutta en olisi koskaan voinut kuvitellakaan miten vaikealta painonnosto voi tuntua HENKISELLÄ tasolla. 
Olen liki koko ikäni ollut normaalipainon ylärajoissa/hieman pyylevä ja nykyisiin mittoihini olen päätynyt vasta alettuani harjoitella (turhankin) aktiivisesti liikuntaa, sekä karsimaan ruokavaliotani (turhankin..) rankalla kädellä. Olen jo monta kertaa kertonut täällä blogin puolella, miten "urheilijan"-urani on kehittynyt elämäni aikana, enkä nyt aio jälleen kerran sitä tehdä (löytyy "Sports"-tunnisteen alta) mutta lyhyesti ja ytimekkäästi myönnän ja totean, että alkutalven/alkukevään rutistukset ja hullu huhkiminen salilla löivät yli ja olivat yksinkertaisesti keholleni liikaa. Vaikka nautin treenien jälkeisestä endorfiiniryöppäyksestä, ymmärsin itsekin siinä huhkiessani, että liika on liikaa ja taidan siitä syystä itse asiassa jopa nauttia nyt kun en "saa" liikkua yhtä paljon Ronjan takia, sekä tietty lääkärin määräyksestä. Eniten vaakakupissa painaa kyllä toki se, että huomaan selvän yhetyden niskakipujen vähentymisen ja liikunnan vähentymisen välillä. Hassua sinänsä, kun useimmiten kehotetaan liikkumaan jotta vältyttäisiin kivuilta, mutta minun tapauksessani kivut ovat ennemminkin johtuneet näillä näkymin väärin tavoin hankituista lihaksista.



Juttelin eilen T:n kanssa asiasta ja totesin, että kehonkuvani ja tavoitteeni taitaa olla suurin este painonnostolle: ihannoin lihaksikasta kehoa, mutta jos pyrin sellaiseen, vedän itseni nini solmuun, etten kykene elämään enää normaalisti. Mikä neuvoksi? "Muuta ihannetta" tokaisisi varmasti moni tähän vastaukseksi, mutta en tiedä olenko aikamoinen luupää vai imbesilli, kun se ei tunnu sujuvan "tuosta noin vaan", vaikka kuinka olen yrittänyt (ja yritän edelleen). Olen miettinyt, josko ratkaisu olisi HIIT-tyyppinen (crossfit?) - hieman harvemmin, mutta sitäkin tehokkaammin tehtävä treeni ylläpitämään lihaskuntoa lenkkeilyn lisäksi - olisi ratkaisu? Lihasteni nyt hieman surkastuttua nyt salin lopettamisen jälkeen huomaan, etten katso itseäni yhtä ylpeästi enää peilistä, koska alan muistuttamaan talven 2013 ruipelo-luurankoa jälleen. Haluaisin takaisin pyöreähköt, nätit lihakseni - terveyttäni kuitenkaan uhraamatta.

Käännynkin nyt teidän-  ruudun toisella puolella oleskelevien puoleen-  josko sieltä löytyisi apu, neuvo tai edes kohtalotoveri?

kuvat google kuvahaku
"Gå upp i vikt några kilo" kommer jag ihåg hur skolhälsovårdaren uppmanade några kompisar och jag satt brevid och himlade med ögonen: vafan, det är väl ingen konst att gå upp i vikt heller? Det är ju bara att äta mer än man förbrukar och tadaa! Men efter att själv fått höra samma uppmaning av två läkare med olika specialiseringsområden har jag fått se sanningen i vitögat och inse att det visst inte är "sådär bara". Min kropp har helt enkelt gått i ett s.k. viloläge och behöver nu - enligt läkarna  få några kilo på sig för att starta om igen.
Jag har tidigare berättat om hur min vikt varierat under mitt liv och hur jag börjat motionera mer. Efter att ha kört på för fullt och slutligen nästan bränt slut min kropp under hösten/vintern och orsakat en sjutusans tension neck har jag nu tvingats - både p.g.a. Ronja, men också på uppmaning av läkare, minska på motionerandet och har - hör och häpna - litet njutit av det. Tyvärr tappar jag vikten nu, eftersom mina (fel uppbyggda) muskler förtvinar och det drar också ned på mitt humör: jag lyckas inte göra det läkarna bett mig om och är missnöjd med min spegelbild. Mitt problem tycks vara det att mitt kroppsideal inte riktigt går hand-i-hand med vad min kropp tål. Efter att ha minskat på gymmet har min tension neck blivit aningen (egentligen betydligt, men vågar inte säga det högt..) bättre och även med mina urusla kunskaper i matematik kan man räkna ut att jag helt enkelt inte SKA råträna eftersom kroppen inte tycks tåla det.
Tröskeln för att gå upp i vikt tycks vara högst mellan mina öron: jag vill helt enkelt inte, eftersom mitt kroppsideal är muskulöst - inte runt eller benrangelaktigt. Jag har funderat hur jag skall lösa denhär ekvationen, men vet att jag varken kan eller vill lägga av med motionerandet helt. Helst skulle jag behålla muskelr och då gå upp något kilo, men ändå inte dra mig helt "piippuun" som jag lyckades med här under vintern. Kunde lösningen vara en mer sällan gjord HIIT (crossfit?)-typs träning för att upprätthålla musklerna vid sidan om aeroba träningen månne?
Finns det någon där ute som kunde hjälpa mig? Eller någon som känner igen sig i min situation?

6 kommentarer:

  1. Efter 1 år på ätstörningsavdelningen o 5 år i psykoterapi, vågar jag påstå att din kroppsuppfattning är helt snedvriden. De gör att du inte blir nöjd med dig själv, ingen skillnad hur mycket du än tränar o hur liten fettprocent du än har! Sånlänge du ser på din kropp genom " fel" glasögon är du aldrig nöjd! Det här vet jag av erfarenhet!
    Är ganska säker på att dina problem i grund o botten inte handlar om låg kroppsvikt, utan problemen är mycke djupare. Du är nog i behov av professionell hjälp, utan det kommer du inte att bli frisk. Sålänge du inte själv inser att du behöver hjälp, kommer din situationen inte heller att ändras! Styrckekramar <3

    SvaraRadera
    Svar
    1. Mmh, det känns så tassigt att inse att kroppsbilden är vriden men att man inte liksom "får" den ändrad hur man än försöker :/ Som tur har jag världens bästa tukijoukot som stöder mig in i det yttersta. Försöker m.h.a. dem å tid, tid och tid och tålamod få mig själv i skick - annars är det väl utomstående hjälp, vilken dock är typ omöjlig att få här i Finland, som gäller. Kram på dig med - du är fin!

      Radera
  2. Olen täällä huudellut aikaisemminkin. Syö tyttö syö. On väärin kuvitella että lihaksikkaan vartalon saisi säästämällä ruokailussa ja lisäämällä aerobista. Päinvastoin.
    Suosittelisin myös ammattiauttajaa, joko hankit itsellesi ravintoneuvojan (ja tottelet ihan joka ikistä käskyä) tai hakeudut kuten Alina ammattilaisen (syömishäiriöön) pakeille.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Juu, tiedän mihin tuo aerobisen lisääminen johtaa: luurankomaiseen, erittäin epäseksikkääseen ulkomuotoon :D Mutta kun lihaksikasta ja nätin pyöreää kroppaa ei saada pelkällä syömisellä ja aerobisella - tarvitsisin sen lihaskunnon kotikutoisena tähän lisäksi..

      Radera
  3. No jonkinlainen kohtalontoveri löytyy täältä. Olen saanut kroppani aikamoiseen tilttiin liialla liikunnalla liian vähäiseen ravinnonsaantiin yhdistettynä. Ei tosiaan auta liikunta näihin kipuihin. Pakkolevossa ollaan tällä hetkellä.

    Painon nostaminen vois tehdä sulle hyvää. Itsekin olen nostanut painoa (paljon) kuluneen vuoden aikana. Painonnosto ei tosiaankaan ole helppoa (nimenomaan henkisesti), mutta se kannattaa. Tsemppiä!

    SvaraRadera
  4. Onko Jossu kukaan lääkäri koskaan tajunnut katsoa labroissa kun kilpirauhasarvoja? Mä elin ihan sumussa pitkään, olo oli aivan kuten sä sanoit, tiskirätti. Huimasi, kuvotti, väsytti, mikään ei huvittanut, olin ärtynyt, kykenemätön tekemään minkäänlaisia päätöksiä, olo oli epätodellinen, iho kuivui, hiukset kuivui, aineenvaihdunta oli ihan nollassa. Mulla labroista löytyi selvä kilpirauhasen vajaatoiminta, ja ongelma on ollut enemmänkin turvotukset ja painonnousu, mutta esim. vastaavasti kilpirauhasongelmissa liikatoiminta vois selittää sun painon laskua ja sitä että kroppa ei toimi niinku pitäis tolla treenaamisella. Muuten liikatoimintaan ja vajaatoimintaan liittyvät oireet voi olla tosi samoja, vaikka ongelma on päinvastainen.

    Toivottavasti saat itsesi kuntoon!

    SvaraRadera

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3