torsdag 31 juli 2014

Pian koittaa totuuden hetki ja kyllä, minua jännittää olla potilaana

Ajattelin tulla kertomaan pikaiset moikat ja heipat, mutta huomaan käsieni tärisevän sen verta, ettei Air:lla meinaa pystyä kirjoittamaankaan (ainakaan kun pidän sitä sylissä). Tunnin päästä pomppaan taksiin ja suuntaan Helsinkiin sairaalaan kuulemaan tutkimustuloksia, joiden pitäisi valottaa syytää kehnoon terveydentilaani. Minua jänniittää. TODELLA.

Olen koko pienen ikäni saanut olla terve enkä ole joutunut lääkärissä juoksemaan muuta kuin jäädyttämässä syyliä jalkapohjasta (joskus nappulana), sekä teini-iässä keuhkokuumeiden vuoksi. Sairastamiset on hoidettu kotosalla kotikonstein (kuulemma aika tavallista perheissä, joissa jompikumpi vanhempi työskentelee hoitoalalla ;)), enkä siksi ole tottunut oleskelemaan sairaaloissa potilaana - työni puolesta enemmänkin siellä toisella puolen tiskiä :D Huomaan usein, että lääkärin tai hoitajan kätellessä minua ja esittäytyvän "lääkäri Meikäläseinä" saatan todeta, että "juu moikka, Johanna sairaanhoitaja", ikäänkuin tuodakseni julki, että tiedän asioista ja termeistä jotakin, koska olen alalla. Siskoni totesi minulle hiljattain, että Jossu hei ei sun tarvi olla vahva ja kestää kaikkea vaikka oletkin alalla ja totesin, että olisi taas aika palauttaa se pelkkä "juu moikka Johanna"-tervehdys repertuaariini. En tällä tarkoita, ettenkö olisi ylpeä sairaanhoitajan nimikkeestäni, vaan aikomukseni on se, että saisin asiat selitettyä mahdollisimman selkeästi ja ruohonjuuritasolla rautalangasta vääntämällä. Helposti sitä toteaa potilaalle, että noh, tiedäthän sä nämä asiat ja lasketaan sen varaan, että potilas joko tietää tai ottaa itse selvää asioista, eikä selitetä esim. tutkimustuloksia kunnolla juurta jaksaen. Pitää muistaa, että oli toinen hoitoalalla, juristi tai toimittaja, on hän silti potilas ja blanko-paperi, joka ei lähtökohtaisesti tiedä sairaan- tai terveydenhuollosta kaurapuuro-pirkkoa enemmän.



Käytiin Ronjan kanssa aamusta (ihana koira joka herättää silloin kun kellon pitäisi soida, eli 05:38, eikä tiedä että mami saisi tänään nukkua hieman myöhempään..) kävelemässä normi 30 min tassuttelulenkki ja harjoiteltiin "ei pompi"-käskyä. Ronja on labradorimaisen vilkas ja energinen ja kiihtyessään pomppii tasajalkaa kuin kenguru. Olen googlaillut ja katsellut youtubesta viedoita ja yrittänyt saada vinkkejä siihen, miten estää pentua pomppimasta. Päädyin nyt kokeilemaan sellaista tapaa, että koiraan otetaan katsekontakti, sitä pitää saada koskettaa ja hyväillä ja jos se on pomppimatta, palkitaan. Homma alkaa sillä, että koira tavallaan kiihdytetään sellaiseen fiilikseen, jossa se useimmiten aloittaa pomppimisen ja sitten kun se joko istuu tai seisoo kaikki 4 tassua maassa, vaikka normaalisi saattaisi pompata, tehdään tuo katsekontakti-kosketus-palkka-combo. Häpeän tiedostaa ja myöntää, etten viime aikoina todennäköisesti ole panostanut pennun koulutukseen tarpeeksi, enkä näin ollen voi myöskään olettaa, että Ronja osaisi käyttäytyä kuin mallikirjan mukainen tapaus. Ehhei. Nyt pitää katsoa itseään peiliin ja työstää massaa niin kauan kun se vielä suht. helppoa on. Ronjaa on onneksi helpoo motivoida namein vaikka seisomaan päällään, mutta kovapäisyyden/suuren egonsa vuoksi hän vaatii todella tomeraa komennusta ja selontekoa siihen, kuka se pomo oikein on. T totesi tuossa eilen, että on hassua että Ronja tottelee häntä hyvin heidän ollessaan kaksisteen, mutta pentu vähät välittää T:n käskyistä jos minä olen kotona ja tottelee vain ja ainoastaan minua. Osaako joku selittää tätä?

Hihii, nyt pentu tulee tarjoamaan Flamencoa (rikkijärsittyä pinkkiä flamingoa jonka toimme tuliaisiksi Vaasasta) ja kutsuu leikkiin. Lähden hetkeksi leikkimään pennun ja Flamencon kanssa, ennenkun on aika laittautua tuomiopäivää varten.. Puh. Jänskättää.



Mukavaa ja aurinkoista torstaita siitä huolimatta! :)

8 kommentarer:

  1. Paljon tsemppiä ja voimia Jossu! Hyvä, että tutkivat :) <3 Ja Ronjalle rapsutuksia tietty!

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos Laura! :) Vastaukset sain ja ne vastasivat aika lailla sitä mitä olin luullutkin. Tutkimuksia jatketaan vielä ja hoitoja jatketaan edelleen, eli fysioterapiaa ja rauhoittumista ;) Ronja kiittää ja kumartaa (tyhjentää tällä Kongia minkä ehtii)

      Radera
  2. Eipä nyt hirveän vakavalta kuulosta jos siitä selviää rauhoittumisella ja fysioterapialla...

    SvaraRadera
    Svar
    1. Noh, en nyt täällä blogin puolella viitsi ihan kaikkea kertoa, mutta voin sen verran valottaa tilannetta, että minulle aloitettiin säänn. lääkitys, jotta kroppani pysyisi toiminnassa. En edelleenkään - vuoden jälkeen pysty elämään normaalisti huimauksen ja heikotuksen vuoksi. Kaupungilla en voi kävellä ja esim shoppailla koska kärsin tuntopuutoksista, sekä ajoittain myös näköhäiriöistä. Että näin. En täällä blogin puolella viitsi kokoaikaa ja kaikkia postauksia kuluttaa valittamiseen, koska vaivani on niin ikävä ja pitkäaikainen. Elän toivossa, että pääsisin oireilustani joskus eroon mutta kukaan ei voi sitä minulle luvata. Tätä en kellekään toivoisi, mutten jaksa siitä kokoaikaa puhua ja kirjoittaa - on se minulla 247 mielessä ja osa arkeani.

      Radera
  3. vika on sydämessä? oireet ja lääkityksen alottaminen vaan toi tän mieleeni ja laihdutushistoria. tiedä muutaman kellä on sydänvikaa sen seurauksena ja lääkitys joten kysyin :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Ei, onneksi sydämessä ei ole vikaa, mutta kyllä hetkittäin tuntuu, että se on ainoa "ehjä" osa minussa tällä hetkellä :D

      Radera
  4. huh hyvä niin! mistä nuo sun huimaukset sitten johtuu?

    SvaraRadera
    Svar
    1. Sitä ei varmuudella tiedetä mutta vahvin epäily osoittaa tällä hetkellä sidekudoskalvoihin

      Radera

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3