söndag 17 augusti 2014

Tuoreen koiranomistajan paljastukset siitä, mitä koiran hankkiminen OIKEASTI tuo mukanaan

Tänä aamuna ensimmäiset sanat, jotka lausuin olivat lyhyesti ja yritmekkäästi "mä muutan". Varoitan jo nyt niitä, jotka ovat aikeissa pitäytyä positiivisessa ajattelutavassa koko sunnuntain: älkää pliis lukeko tätä postausta, koska se tulee sisältämään pääasiassa valittamista syystä, jolle olen TÄYSIN vapaaehtoisesti altistanut itseni: koiranpentu.



Tutkimustulokset osoittavat, että koira (ja muutkin lemmikit) parantaa ihmisen elämänlaatua, laskee verenpainetta ja stressitasoja. Jo lemmikin syviin mantelinmuotoisiin silmiin luotu katse rauhoittaa ja tekee olon seesteiseksi ja yhtäkkiä sitä unohtaa kaikkia huolensa ja paineensa. PASKANMARJAT - suoraan sanottuna. Tai korjaan: nuo edellä mainitut pätevät varmasti, mutta eivät pentuihin ja eläinlapsiin, vaan aikuisiin ja rauhallisiin otuksiin - eivät (ainakaan meidän kokemustemme perusteella) labradorinnoutajapentuihin ja tarkennettuna meidän 5 kk Ronjaan.

Ronja muutti meille 2. toukokuuta, enkä sen jälkeen ole nukkunut YHTÄ yötä enempää pidempään kuin klo 7 tai herännyt VÄHINTÄÄN kerran keskellä yötä. Oli viikonloppu tai arki, Ronja pomppii sänkyä vasten ja raapii selkää tai kättä ja nuolee naamaa, haukahtaakin välillä. Toisen meistä on siis pakko nousta ja ainakin antaa pennulle Kongi nenän eteen, jotta silmät saisi ummistaa edes hetkeksi. Kongin tyhjennettyään pentu palaa jo toistamaan raapimis-pusuttamis-kuviotaan, käy välillä makuulla itsekin, mutta palaa maks. 20 min kuluttua takaisin. Eihän siinä muu auta kuin nousta ja unohtaa torkahtelut. Kello näyttää - hyvässä lykyssä - 8, eli on ihan asiallista nousta jo tähän aikaan Ongelma tässä kohtaa on se, ettemme arkenakaan nuku kokonaisia öitä, vaan heräilemme 2-3 kertaa yössä pissataamaan pentua ennenkuin kello lyö 5:48 ja on aika nousta lenkille ja aamupuuhiin. Joka aamu lausumme ne samat "kyllä se siitä, kunhan se vähän kasvaa"-tsemppaussanat toisillemme, annamme pusun poskelle ja vertailemme silmäpusseja. Väsymys painaa.

Itseäni tuossa nukkumis-herätys-rumbassa häiritsee eniten se, että olen maailmankaikkeuden heikoin nukkuja ja herättyäni saan taistella todella, jotta saisin unenpäästä kiinni. Jos kello ylittää 5, en enää nukahda uudestaan, vaan jään pyörimään. Fyssarini ohjeiden mukaan pyrin kuitenkin aina rentouttamaan kroppani niin, etten ainakaan makaisi jännittyneenä vaikken nukukaan, vaan mahdollisimman rentona lötköpötkönä. Toki kunnollinen nukkuminen rentouttaisi kaikkein parhaiten ja eniten, mutta koska se ei ole mahdollista, tyydyn edes lepäilyyn - niin pitkälti kuin se on mahdollista. Ronjalla kun on tapana pomppia ja haukkua sänkyä vasten ja vaikkemme koskaan nouse ja pyrimme "huomioimaan" häntä ainoastaan tönäisemällä alas mikäli näykkiminen alkaa, on liki mahdotonta maata Zen-tilassa tyynen rauhallisena. Sanokaa mitä sanotte, mutta eriävät mielipiteet omaavat ovat tervetulleita näyttämään minulle mallia - ihan koska vaan!



Kun unenpuute painaa huomaan, miten negatiivinen perse edellä puuhun-asenne täyttää mieleni ja pääni, eikä mikään tunnu hyvältä: väsymys painaa, eikä juoksu (liioin kävelykään) suju, kokoajan tekee mieli makeata ja hiilarit himoittavat, töissä kestää pari tuntia "herätä" eivätkä hoito-ohjeet tai haastattelut - kädentaidoista puhumattakaan - suju ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä parisuhde kärsii. Väsyneenä toisen naama (kuten kaikki muukin) ärsyttää, pussailu rajoittuu pariin pikaiseen, eikä illalla voi kuvitellakaan hellivänsä toista tai halailevansa tovin - koska molemmat nukahtavat alta aikayksikön ja valot sammutetaan viimeistään kymmeneltä. Ilmoitettuani muutostani tänä aamuna, jatkoin hetken kuluttua lausettani sanoin "Ronja, tajuutsä että sä pilaat meidän parisuhteen?" ja pyysin T:ltä anteeksi, sitä, että koskaan hankin koiran. Jos olisin tiennyt, mitä se suhteellemme ja jaksamiselleni tekee, olisin mahdollisesti harkinnut. Annoin pusun poskelle ja jätin T:n jatkamaan uniaan (hemmetin äijä kun pystyy nukahtamaan yhä uudestaan ja uudestaan..!) lähtiessäni Ronjan kanssa aamukävelylle. Poissa olevat yhteiset rauhalliset aamupalat, loikoilut kymmeneen saakka, sekä muuten vaan sängyllä hengailut (mikäli pentu ei nuku päikkäreitä juuri tuolloin..). Toteamme usein (ja saamme kuulla saman muidenkin suusta), että koiranpennun hankkiminen takuuvarmasti on maailman paras tapa valmentautua ja valmistautua vauvaa varten. Eihän koiraa ja vauvaa nyt suoranaisesti voi vertailla, koska koiran voi esim. Ikea-reissun ajaksi jättää kotiin, eikä sen pyllyä tarvitse pestä joka pissan tai kakan jälkeen, mutten uskalla edes kuvitella sitä shokkia jonka lemmikitön pari kohtaa vauvan syntyessä ja saapuessa kotiin. Tässä määrin voin siis suositella koiran hankkimista lämpimästi: tuleepahan ainakin harkittua kahdesti, ennenkun alkaa lasten tekoon. Ironisesti on toki pakko todeta, ettei tältä väsymykseltä lastentekopuuhiin riitä energiaa - hyvä jos pusut ja halauksetkaan näiden silmäpussien koristamana kiinnostavat! Ja jos vastoin odotuksia energiaa löytyisikin, himot kyllä katoavat siinä kohtaa, kun musta nelojalkainen tapittaa vieressä, raapii paljasta ihoa ja repii peittoa. Takuuvarma seksielämän tappaja - koiranpentu.



Monen tekisi varmasti tämän luettuaan mieli todeta, että Ronja on hankittu täysin vapaaehtoisesti, enkä siksi saisi valittaa. Kuin petaa, saa maata. Lämminsydämiset taputtaisivat olalle ja sanoisivat "kyllä se siitä rauhoittuu, kunhan vähän kasvaa" ja loisivat säälivän katseen väsyneet naamamme nähdessään. Elän toivossa, että koira tosiaan rauhoittuu vanhemmiten (ja toivon mukaan pian!), koska näillä unimäärillä ja energiavajeilla ei kyllä puusta pitkälle päästä.

Kaiken tämän valituksen vastapainoksi on kuitenkin todettava, että koira todella antaa paljon: kuka heiluttaakaan häntää aina saapuessani kotiin? Kuka nuolee yhtä onnellisena pyyhekuivia sääriä ja heiluttaa peppua kuin vietävä aivan kuin ei olisi nähnyt minua kuukauteen suihkusta tullessani ja kenen kanssa kävelisin aamukasteen peittämässä nurmikossa aamukuudelta, jollen oman pienen koiranpentuni kanssa?

Mikä sanomani olikaan? Koira ei tee elämästäsi helpompaa, ei aina ole mukavaa, stressitöntä tai suju kuten kirjoissa, mutta sen omistaminen kouluttaa ja kasvattaa sinua ja hermojasi, sekä on oiva valmennus mahdollista jälkikasvua ajatellen.

Mitä ajatuksia tämä herättää sinussa - olit koiranomistaja tai et?

6 kommentarer:

  1. Makuuhuoneen ovi kiinni, koiralle oma paikka johonkin muualle. Niin kauan kun mahdollistatte sen, että koira määrää tahdin ja päivärytmin, se myös tekee sen. Ja ei, koiraa ja lasta ei vaan voi verrata. Sen ymmärtää vasta sitten joskus, kun on omia lapsia.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Nyt on vihdoin tunnelin päässä valoa: kahtena peräkkäisenä iltana on käyty koirapuistossa leikkimässä ja pentu on simahtanut kuin kynttilä eikä ole käynyt oveakaan raapimassa, vaikka me on nukuttu makkarin ovi kiinni ja pentu omassa pedissä ulkopuolella. Sinänsä ero tuskin on suuri koska pentu on päiväsaikaan samassa tilassa kuin nyt yöaikaan, niin ei ole totuttelua uuteen paikkaan :)

      Radera
  2. Meillä oli koiralle oma paikka (eteisessä, eli makkarin ja eteisen välissä oli pari suljettua ovea). Illalla ulos pitkälle lenkille, ja pihalla riehumista puhti pois, sitten juuri ennen kuin illalla itse menee vällyjen alle niin kertaalleen lyhkänen pissatuslenkki vielä. Ensimmäisenä yönä pentu hieman möykkäsi, toisena inisi vain kuin laittoi oven kiinni, ja sen jälkeen ei ole ollut ongelmia ollenkaan. Nykyään ovia ei tarvitse enää pitää kiinni, vaan pikkunen menee omalle paikalleen kun me mennään nukkummaan.
    Voimia ja jaksamista kyllä se siitä! (ja vaikka nyt v*tuttaa kuin pientä oravaa, niin kannattaa muistaa että mielummin nyt tekee ja kunnolla, kuin että meno jatkuu samana vuosi tolkulla)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Katso y.o.vastaukseni: meillä tuo sama kuvio on nyt toistettu ja t-o-i-m-i-i! Olen pitkästä aikaa NIIIIN onnellinen kun on kahtena peräkkäisenä yönä saanut nukkua häiriöttä ja oikein intoa puhkuen avaan makkarin oven ja menen katsomaan pentua kun sitä on jo ehtinyt ikävöimäänkin yöllä ;) Ekana yönä herättiin äijän kanssa perä-kanaa ihmettelemään miksi oli niin hiljaista :'D

      Radera
  3. Jag tror nog att ni bara måste vara strängare, för nu vet hon att hon får er uppmärksamhet på det där viset. Att stiga upp och ge godis är nog kanske d värsta för då får hon ju belöning för sitt dåliga beteende. Stäng dörren eller säg till på skarpen varenda en gång hon försöker med sån dänt. En sak som jag ofta tänker "sääli on sairautta" // "Rajat on rakkautta" :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Jåå vi har nog varken gett henne klappar eller godis när vi ha stigi opp, men för henne tycks de viktigaste vara att få kontakt.. Undertecknar SÅ dedär med att gränser e kärlek: gäller både barn å djur :)

      Radera

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3