fredag 9 januari 2015

Liikunnan aiheuttama endorfiinikoukku ja ahdistus - mikä monimutkainen sokkelo!

Vuosi vaihtui ja monella liikunta- ja elämäntaparemppa alkoi. Joka toinen tuntuu olevan tipattomalla, gluteenittomalla tai muutenvain ravinteikkaammalla dieetillä ja joka toinen aikoo uuden vuoden kunniaksi kokeilla uutta liikuntamuotoa tai muuten vain skarpata liikuntojen suhteen. Ilokseni olen myös kuullut yllättävän monen tehneen uuden vuoden lupauksensa omaa terveyttä ja hyvinvointia ajatellen, eikä suunnitelmissa siinnä timmi rasvaton kroppa, vaan oman kehon kuuntelu ja yksilöllisten lähtökohtien huomioon ottaminen. Omalla kohdallani liikuntojen suhteen en mitään uuden vuoden lupauksia tee, koska harrastan liikuntaa säännöllisesti ympäri vuoden - kelistä huolimatta :D

Muiden uuden vuoden lupauksia ja elämäntaparemppoja lueskellessani huomaan, miten oma suhtautumiseni HC-treeniä kohtaan on muuttunut. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että harrastin liikuntaa osittain itseäni pakottaen vielä vuosi sitten, enkä antanut kropan levätä vaikka pää vaati sitä. Siksi koin suurta helpotusta kun Fustra-ohjaajani Jani kieli minulta salilla käynnin, enkä itse asiassa sen koommin ole salilla käynyt. Pitkään rakastin saleilua ja iloitsin joka ikisestä treenistä, mutta onnistuin pakottamalla itseäni tekemään siitä varsinaisen mörön, enkä yksinkertaisesti ole halunnut tehdä mitään mikä edes muistuttaisi salilla käymistä - eli kyllä, olen TÄYSIN laiminlyönyt lihaskuntojumpat. Hävettää myöntää tuo ääneen, koska tiedän kuinka tärkeätä ihan niska-hartiaseudun hyvinvoinnille, sekä juoksuharrastukselle olisi tukea lihaksia ja vetreyttää niitä lihaskuntotreenillä - jopa kevyellä sellaisella, mutten yksinkertaisesti ole enää halunnut pakottaa itseäni. Marraskuun lopulla kävin intensiivisen 3 tunnin OnRampin ja tutustuin Crossfitiin, jota suunnittelin tulevaisuuden harrastuksekseni. Crossfitissä kävin sitten säännöllisesti koko joulukuun, mutta vuoden vaihteessa totesin, ettei sekään oikein tuntunut omimmilta lajiltani. Koen itse, että crossfitissä pitäisi olla tietynlainen hullunkiilto silmissä ja himo treenata kovaa jopa oksennukseen asti, tarve parantaa suorituksiaan ja vetää itsensä äärimmilleen. Edellämainitusta taustastani johtuen tuo hulluus treenatessa aiheuttaa heti vastareaktion ja vastenmielisyyttä liikkeiden tekoon, enkä pysty nauttimaan treenistä, vaan ahdistun huomatessani, etten ole a) yhtä hyvä kuin muut, b) heikompi kuin olin ajatellut, sekä c) en koe himoa painaa niska limassa ja kokeilla missä rajani kulkee vaikka joku seisoo vieressä ja huutaa "paina paina paina, jaksaa jaksaa!!". Päinvastoin mieleni tekee huutaa "en varmana tee!" ja lopettaa liike kesken ja jäädä lattialle uhmaikäisen tavoin makaamaan ja potkimaan. Crossfit on makea laji jota suosittelen kaikille, jotka kaipaavat perusjumppien tilalle tai kaveriksi jotain "raffimpaa". Crossfitissä ei hienostella ja ainakin Keravan Crossfitillä, jossa itse kävin, tekniikkaa hiottiin ja sitä painotettiin hurjasti. Kesken liikkeenkin ohjaaja saattoi käskeä tiputtamaan painot maahan, eikä silloin pitänyt jäädä empimään saako sen tangon nyt tipauttaa tai ei - silloin annettiin tulla ryminällä alas. Tekniikan uupuessa tärkeämpää oli oma terveys - ei mahdollisesti rikkoutua levypaino. Toki minäkin jaksoin punnertaa ja painaa loppuun asti kun joku seisoi ja tsemppasi vieressä - vuoroin karjuen, vuoroin "olalle taputtaen", mutta huonojen kokemusteni jäljiltä ikävät muistot palasivat jälleen mieleen ja minua alkoi suorastaan ahdistaa koko suorittaminen, joten päätin jättää kokeilun nyt toistaiseksi kokeiluksi vain.

Eli mitäs sitten, jatkanko TAAS pelkästään itsekseni juoksentelemista? Noh, mieli tekisi mutta järki ja kroppa sanovat muuta; notkoselkäni (alias hyppyripyllyni) ei tykkää pelkästä aerobisesta liikunnasta, joka johtaa kireisiin lonkankoukistajiin, vaan vaatii koko kehoa kuormittavaa ja liikuttavaa jumppaa. Motivaationi kotijumppaan vaan sattuu olemaan nano-millimetreissä mitattavissa, joten olen pikkuhiljaa alkanut sulatella ajatusta paluusta salille tekemään kevyttä koko kehoa rasittavaa ohjelmaa. Itseni tuntien pitää tosin olla varuillaan, ettei mopo jälleen lähde keulimaan. Koska kuitenkin haluan jatkaa rakastamaani juoksua, täytyisi saliohjelmani mahdollistaa se, että juoksen vuoropäivinä ja treenaan salilla vuoropäivinä (eli ei niin, etten kykene juoksemaan koska sali vie kaikki voimani - kuten viimeksi..). Vinkkejä tai ideoita miten sellaisen 2-jakoisen ohjelman koostaisi? Ainakin mavet, kyykyt ylöstyöntöineen, sekä burpeet voisivat sisältyä.



jjep, kuvat on otettu "hieman" aiemmin syksyllä kuten puiden väreistä voi päätellä ;)

Onnistuin innostamaan mieheni myöskin harjoittamaan lihaskuntoaan ja tein hänelle pyynnöstä oman kotiohjelman, jota lupasin noudattaa seuran vuoksi itsekin.
Tässä ohjelmamme:
burpee x 15 (mielellään ylhäällä pompaten, ei pelkästään kurkottaen)
kyykky lantionlevyinen asento x 15
sumo-kyykky yhdistettynä perhoseen x 20 (10 mol. puolille)
nelinkontin vastakkainen jalka-käsi kurkotus x 20 (10 mol.puolille)
istumaannousu x 20
Toistetaan peräkanaa koko ohjelma, 60 s palautus ja 3 kierrosta.

Itse vetäisin ohjelman eilen tauoitta läpi ja huhheijaa, kyllä 3. kierroksella burpeet alkoivat painaa, mutta on jännä huomata miten niiden teko helpottuu sitä mukaa kun ohjelma etenee ja kroppa lämpiää.

Joululomalla monet hölläsivät, mutta itse taas urheilin jopa normaalia enemmän kun oli niin paljon vapaa-aikaa ja kelit sallivat ulkoilun, joten taidan joutua hölläämään nyt joulun jälkeen kun välillä tuntuu, ettei kroppa oikein ole vedossa juostessa. Toki Ronjan öiset herättelyt, sekä työkiireet verottavat voimia, mutta olen ollut hieman huolissani kun olo on niin vetämätön. Opiskeluaikoina sairastin peräti 2 keuhkokuumetta peräkkäin ja muistan, että ne oireilivat ihan samalla tavalla, eli vetämättömyydellä, mutta lisäksi olin flunssassa. Nyt en kärsi aamunuhaa suuremmasta flunssaoireesta, enkä - kopkop - hiljattain ole ollut flunssassa muutenkaan. Eilen kävin juoksemassa 5 km töiden jälkeen, enkä muista koska olisin juossut noin lyhyen lenkin, mutta koska kenkä alkoi hankaamaan vasenta isovarvasta aiheuttaen koko varpaan ja jalkapohjan puutumisen, jouduin kurvaamaan autolle jo suunniteltua aiemmin. Hetken ehdin jo pelästyä, että jalassani olisi veritulppa (Rajoilla-kirjasta viisastuneena..), mutta kotiin päästyäni nappasin sukan pois ja totesin, että varpaassa jo aiemmin ollut kovettuma tod.näk. oli hankautunut, koska sen alla näkyi verenpurkauma. Mittasin hemoglobiini töissä pika-mittarilla, koska väsymys hyvinkin mahdollisesti voisi johtua (jälleen) matalasta hb:stä. Noh, pikamittaus on aina pikamittaus, mutta toki suuntaa-antava ja kun vastaukseni oli 106, taitaa rautakuuri jälleen olla paikallaan.

Että sellaista. Ihanaa kun tänään on perjantai ja pääsee taas viikonlopun viettoon :) Suunnitelmissa on Itiksessä käynti, muttei mitään sen suurempaa. Mies tosin haikaili ulossyömisestä, joten saas nähdä jos se onnistuu mut ylipuhumaan ;)

Mitäs viikonloppusuunnitelmia sulla on? :)

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3