måndag 26 januari 2015

Mistä aikuinen löytäisi kaverin?

"Miksi bloggaat? Minkälaisia blogeja luet/seuraat", kysyi Krista Runawaymama-blogissaan ja näin minä vastasin:

Oi apua jos miettisi kaikkia niitä tunteja, joita blogeihin kuluttaakaan (tai on jo ehtinyt kuluttaa..) :D apua!
itse tykkään lukea maanläheisiä, mitä tein tänään-tyylisiä blogeja ja kirjoitan hyvin pientä sellaista itsekin :) Välillä mietin, miksi hemmetissä itse kirjoitan, kun kommentteja saattaa tsägällä tulla 1 tai 2. Jotenkin palaan kuitenkin aina päivien tai viikkojen tauon jälkeen takaisin blogini ääreen purkaakseni ajatuksia, joilla en kokoaikaa viitsi miestä vaivata ja kiusata. Onhan se oma pieni blogi tietynlainen päiväkirja ja "kaveri", jolle purkaa itseään - vähän kuin pienempänä kirjoitti ruusuntuoksuiseen päivyriin ratsastustunneista, pojista ja kavereista. Kovin mainosmaiset ja high fly-blogit, joissa esitellään itseään ja tuotteita kuin ostosteeveessä, jätän suosiolla omaan nurkkaansa, eivätkä ne minua enää 25-vuotiaana kiinnosta VS Jossu 18-vuotiaana, jolloin koin tarvitsevani KAIKKEA jota suosikkibloggari hehkutti Polyvore-kollaasissaan tai koin hurjaa morkkista jollen liikkunut yhtä aktiivisesti kuin suosikkibloggarini kertoi viikkokatsauksessaan. Huh.
Itseäni ehkä eniten kiinnostaisi USKALTAA tavata niitä ihmisiä, joiden blogeja luen, koska he vaikuttavat niin samanhenkisiltä. Pitää toki muistaa, että ihmiset harvemmin paljastavat aivan kaikkea itsestään netissä ja voivat esittää muuta kuin olevat, mutta kun "oikeassa" elämässä ei kaverisuhteita tunnu olevan yhtä helposti solmittavissa (missä hemmetissä senkin tekisi kun käy töissä keski-ikäisten kanssa väh. 8h päivästä ja harrastaa juoksua, sekä koiran lenkittämistä?).. Kai se kynnys jotenkin silti tuntuu liian korkealta sopia treffejä "ihan oikeasti", mutta harmittaa kun voi todeta, ettei oikeassa elämässä ole niitä tyttökavereita samalla tavalla saatavilla, kuin netissä. Enhän minä täältä oikeastaan KETÄÄN tunne, mutta silti koen saavani heiltä - tuntemattomilta - tukea ja tsemppauksia enemmän kuin muilta "oikeasta elämästä", koska karu fakta on se, ettei esim. minulla juuri tyttökavereita, ketä tapaisin edes ole. Sad, but true.
 
Joku voisi ylläolevan luettuaan todeta, että noh, senkun hankit harrastuksen, jossa harrastetaan joukkueena - väkisteenkin tutustut uusiin ihmisiin. Ongelmani on se, että arkeani pyörittää tällä hetkellä työpaikka, jossa käyn 7:45-16:15 (+ ajomatkat yht n 30 min), rakas Ronttu-mon-monttu-koirani, sekä juoksuharrastus. Paikkakunnalla, jossa asun, sijaitsee parikin pientä punttista, mutta salilla käyntiä harrastaneena tiedän, ettei sinne mennää sosialisoimaan; sinne mennään nostamaan rautaa, joko kaverin kanssa tai yksinään. Yhdelläkään salilla Helsingissä, Porissa tai Porvoossa en vielä ole ystävystynyt kenenkään kanssa, vaikka toki jonkun muun vakkarikävijän kanssa n.s. "moikkaus-tutuiksi" tultiin. Crossfitiä kävin kokeilemassa ja siellä toki tsempattiin toisiamme, mutta salilla jossa kävin porukka tunsi toisensa jo nähtävän hyvin ja tietty sisäpiiri oli se, jota me muut seurasimme sivusta. Crossfit ei muutenkaan tuntunut ihan omimmilta lajiltani, enkä siksi jatkanut sitä kokeilukuukauden jälkeen - en edes siksi, että sieltä EHKÄ olisi voinut löytää kavereita itselleen. Kotipaikkakunnalla perustin Facebookiin Koirapuisto-ryhmän, jossa sovimme randomisti treffejä eri koirakoiden kesken koirapuistoon ja varmistetaan, että koirille löytyy leikkiseuraa. Toki me omistajat höpisemme siinä sivussa ja monia mukavia tuttuja sieltä olen löytänyt. Olemme kuitenkin niin eri-ikäisiä tai elämme niin eri vaiheita elämässä, etten sieltäkään kahvittelu- tms hang around-kaveria ole itselleni löytänyt. Kun töistä pääsee vihdoin kotiin ja koira on ulkoilutettu, sekä masu täytetty välipalalla, tuntuu ilta niin kovin lyhyeltä, etten kertakaikkiaan varsinkaan raskaan työpäivän jälkeen JAKSA tai viitsi lähteä ajamaan pitkiä matkoja autolla tavatakseni uusia ihmisiä esim. harrastuksen parissa. Ehkä saan tästä syystä syyttää itseäni, ettei niitä uusia ihmissuhteita tällä hetkellä tunnu syntyvän sitten millään? Eihän kukaan minua kotoa tule hakemaan, sen tiedän. Opiskeluajoilta löytyy toki pari kaveria, mutta asumme eri kaupungeissa emmekä näe oikeastaan muutoin kuin porukalla. Paras kaveri muutti hiljattain miehen perässä Itävaltaan ja toinen favourite-girl meni ja muutti Turkuun. Ikävä on kova - molempia kohtaan.

kuva täältä
 
Mitä sitten olen vailla? Kaipaan kahvitreffien sopimista, tyttöseuraa, jossa voisi höpistä tyttöjen juttuja. Jonkun, jonka kanssa käydä kävelemässä tai jopa juoksemassa. Joku, jolle voisi soittaa ja pyytää kanssaan Jumboon tai Itikseen viikonloppuna. Joku, jonka voisi pyytää kanssaan koiralenkille arki-iltoinakin eikä aina vaadittaisi viikonloppua ja monen viikon ennakkovaroitusta, että voitaisi tavata.

Onneksi minulla on ihmisen paras ystävä, Ronja.
 
Tiedän kirjoittaneeni tästä aiemminkin, mutten ole puusta pitkälle päässyt. Mies toisti itseään viimeksi eilen illalla ja totesi, että hei ei sun aina tarvitse ulkoiluttaa koiraa töiden jälkeen - senkus menet jonnekin ja tulet sitten myöhemmin kotiin. Kyllä mä sen koiran voin lenkittää välillä myös. Kai se suurin kynnys olen minä itse, mutta myönnän, etten välttämättä heti töiden jälkeen ole kaikkein sosiaalisimmalla päällä, vaan nautin suunnattomasti hetken hiljaisuudesta ja raittiista ilmasta, eli juuri siitä, että saan kävellä Ronjan kanssa kaksisteen. Että kai saan osittain tästä yksinolostani syyttää ihan itseäni vain - miksen mene ja touhua töiden jälkeen? Kuka tai mikä estää? Aivan. Minä itse.
 
Löytyisikö keltään vinkkejä tai kokemuksia siitä, miten aikuisiällä hankitaan/saadaan kavereita tai luodaan uusia kaverisuhteita? Ehkä jokin Tindermäinen appi olisi hyvä keksintö? Vai marssinko vain rohkeasti vastaantulevia moikkaillen kaduilla ja toivon, että joku vastaa myöntävästi "lähetkö kaffelle?"-kutsuun, ymmärtämättä minua väärin?

*ajastettu postaus

3 kommentarer:

  1. Mulla on kuule ihan samanlainen tilanne!

    Itse tosin olen työttömänä, mut eipä se asiaa helpota millään tavalla. Aikaa on mutta ei keinoja kavereiden etsimiseen. Rahaa pitää käyttää fiksusti, joten sen takia harrastan lähinnä liikuntaa koirieni kanssa. Kun käy syksyllä sienessä ja marjassa niin ei sieltä paljoa uusia tuttavia löydä :D Maalla asuessa naapurit ja muut lähikylillä asuvat ovat keski-ikäisiä tai rutkasti vanhempia... Onhan se kiva että esim. naapurissa asuvat pysähtyy juttelemaan hetkeksi, mut ei se ole sama asia. Kaipaan ikäistäni seuraa, joka on helpommin sanottu kun tehty.

    Peruskoulun ja ammattikoulun aikana oli kyllä kavereita, mutta kaikki vain jäivät "johonkin". Kaveresta tuli tuttuja jne. Tuli parisuhde, uusi paikkakunta jne. Kaverit ja kaikki hyvänpäiväntutut muuttivat muualle, osa ulkomaille. Oma vika ehkä, mutta minkäs teet.

    Joskus kymmenvuotiaana oli vaan niin helppoa saada kavereita. Esimerkiksi hevostallilla ollessa vaan mentiin porukkaan mukaan ja sitten oltiin kavereita. Niin helppoa :D

    Tosi harmi kun asut niin kaukana :( Mutta tsemppiä joka tapauksessa!

    SvaraRadera
  2. Kuullostaa niin tutulta ja osasin ihan samaistua tähän kirjoitukseesi. Oon jo pitkään lukenut sun blogiasi ja huomaan olevani monista samoista asioista kiinnostunut kuin sinäkin ja tykkään tavastasi kirjoittaa asioista. Voisi olla mukava kirjoitella ja tota välimatkaakaan kun ei kovasti ole jos kahvitella haluaisi. :)

    SvaraRadera
  3. Nu skall jag kommentera din blogg för första gången. :) Jag läser många bloggar, men om jag skulle få välja att träffa en bloggerska jag aldrig tidigare träffat tror jag faktiskt att jag skulle välja att träffa dig... och gärna Ronja också :) Synd bara att vi bor så långt ifrån varandra.

    SvaraRadera

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3