onsdag 29 april 2015

Keskiviikon kuulumiset: juoksua ja ruokaa, sekä pohdintaa kropan muutoksista

Heippahei ja sateista keskiviikkoa! Täällä on vietetty lyhennettyä työpäivää 7:45-14:30, jonka vietin pääosin puhelimessa aikoja varaten ja hoidon tarpeen arviota, eli neuvontaa, tehden. Suoraan työpaikalta suuntasin sadetta uhaten 7,9 km hölkälle, jonka aikana purin ajatuksia, joita puheluiden aikaan olin päähäni kehitellyt, ja jolta palasin huomattavasti freesimpänä työpaikan parkkikselle, josta kävelin vielä apteekkiin täydentämään varastoja. Lenkki ei oikein ottanut kulkeakseen, mutta harvemmin se juoksu työpäivän - lyhyenkään - jälkeen sujuu kuin vettä vaan. Itse koen hankalaksi rytmittää syömisiäni lenkkien mukaan; liika syöminen saa ruoan hölskymään vatsassa ja muuttaa askeleen betonipossuakin raskaammaksi, kun taas liian niukka safkaaminen tuntuu maahan liimautuneina lenkkareina, yleisenä vetämättömyytenä ja huippauksena. Tänään söin lounaaksi kanakeittoa (kanaa, nuudeleita ja kasviksia) ison kulhollisen, sekä puolitoista pientä sämpylää klo 11:40 ja lenkille suuntasin klo 14:40. Lounasta analysoiden makrot olivat mielestäni ihan kivasti kohdillaan: hiilareita, protskua ja noh, rasvaa voin muodossa ;) Taukoa tuli siis noiden välissä 3h, eli aika sopivasti, mutta silti askeleeni tuntuivat jotenkin raskailta eikä veto ollut parhaimmillaan ja harmitti. Viikonloppuisin kun aamupalan syö rauhassa ja suuntaa sitten parin tunnin päästä hölkälle on fiilis ihan toinen. Kaipa se omalla kohdallani on niin, että suorituskykyni on parhaimmillaan aamupäivisin, kun taas iltapäivällä ja illalla jaksaminen jo hiipuu, enkä pääse yhtä hyviin fyysisiin suorituksiin kuin aamupäivisin. Yksilöllistä vai tankkauksesta johtuvaa? Tiedä sitten.

Töiden ja lenkin jälkeen suuntasin Ronttulin kanssa metsäkävelylle, joka osoittautui virheeksi. Miksi? Koska oma jaksaminen oli jo kortilla, olisi minun tuossa välissä pitänyt napata jonkin välipala, josta olisin saanut energiaa koiralenkin ajaksi. Nyt lähdin pelkän veden voimalla - ihan vanhasta tottumuksesta - viemään ylienergistä labbisneitiä metsään ja arvaatte varmasti, mikä soppa siitä syntyi. Aivan. Uhkasin lähettää älyttömän energisen koiraneidin, joka viisveisasi käskyistäni, paloiteltuna Timbuktuun ja sähisin kuin kissa kotiin päästyäni. Äkkiä kasviksia, täysjyvänuudelia, kananmunaa ja raejuustoa napaan ja johan hymy palasi huulille.

Nyt istun tässä sohvalla ja siirrän valokuvia kamerasta koneelle ja noh.. järkytyn näkemästäni: onpa kroppani muuttunut viime kesästä. Kuvista minua katsoo takaisin huomattavasti pyörempi ja vähemmän timmi nuori nainen, joka kuvissa toki hymyilee, mutta joka ei tunnu minulta. Lainkaan. Yritän muistuttaa itseäni siitä, että kuvien otto hetkellä olen juuri syönyt runsaan aamupalan ja kitannut peräti litran vettä Beroccoineen ja kaksi jättimukillista, eli arviolta puolisen litraa, kahvia naamaani ja vatsani on näistä johtuen takuuvarmasti turvonnut. Silti se ei pelasta minua siltä tosiasialta, että kroppani koostumus on jotain täysin muuta kuin vuosi sitten ja että olen - suoraan sanottuna - lihonut. Vaa-an mukaan suurempaa muutosta ei ole tapahtunut, mutta peilikuva paljastaa sen, että lihas painaa läskiä enemmän ja että vaikka paino ei montaa kiloa noussut ole, on lihasten tilalle tullut jotain aivan muuta. Surettaa, vaikka samalla tiedän, että tämä on kropalleni varmasti terveempi olotila kuin se viimekesäinen riutunut kukkakeppi, mutta omalta ei tämä naisen keho tunnu, enkä siinä oikein viihdy. Lääkärit kehoittivat niin endokrinologian kuin naistentautien puolellakin nostamaan painoa ja rasvaprosenttia, jotta kroppani hormonitoiminta saataisiin elvytettyä ja heräämään henkiin ja tämä itse asiassa oli suurin syy sille, että annoin painon nousta. Nyt kun kroppa edelleen tuntuu olevan unten mailla eikä mitään muutosta aineenvaihdunnallisesti tai hormonaalisesti ole tapahtunut, on oloni muuttunut kahta epävarmemmaksi: oliko tässä painon nostossa sittenkään järkeä, kun ei mitään tapahdu? Herääkö kroppani koskaan enää henkiin vai olenko toilailuillani sekoittanut ja pilannut sen luonnolliset toiminnot loppuelämäkseni? Joudunko kärvistelyideni takia viettämään loppuelämäni uinuvan kropan kanssa ja maksamaan siitä kalliin hinnan, eli jäädä vailla unelmaa, joka minulla koko elämäni on ollut? Itkettää. Ehkä aika näyttää, mutta tämän odottavan aika tuntuu liiankin pitkältä.

Mitä sanoisin parikymppiselle Jossulle? Mitä olen tästä oppinut?
Relaa. Nauti. Tee niin kuin sydämesi sanoo, äläkä tanssi muiden pillien mukaan, vaan luota vaistoosi. Vaistoni on viimeisten vuosien aikana jo kertonut minulle mitä minun OLISI pitänyt tehdä, mutta olen vain syysännyt sen inahtelut sivuun ja vähätellyt niiden luotettavuutta ja tehnyt juuri päinvastoin. Syö pullaa, syö suklaata. Myönnä virheesi. Uskalla olla heikko ja anna toisten auttaa.

Uusimmat valokuvat päivän asuista saattavat nyt jäädä julkaisematta ja jatkan ajatusteni työstämistä. Ehkä lihaskuntoa voisi sittenkni lisätä ja tehdä tästäkin kropasta timmimmän vielä ilman, että elämästä nauttimisesta tarvitsisi karsia niitä hiilareita iloja, jotka siihen vihdoin olen saanut lisättyä.


6 kommentarer:

  1. Et ole ilmeisesti oppinut vuodessa yhtään mitään jos haikailet edelleen vuoden takaista kroppaasi. Ja jos vaan juoksee, niin ei ihme että lihakset häviää.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Turhan kärkkäästi mielestäni toteat, etten mitään olisi oppinut: olen työstänyt ajatuksiani paljonkin ja onnistunut muuttamaan rutiineitani paljon ja kertonut niistä avoimesti täälläkin :) Täysin terveen papereita en missään nimessä itselleni antaisi, mutta parempaan päin mennään.
      Saatoin kirjoittaa hämäävästi, mutten siis kaipaa edellisen kesään riutunutta kroppaa, mutta lihaksiani sen sijaan kyllä.

      Radera
  2. Jotenkin tuntuu ja ennenkaikkea kuulostaa todella pahalta, että pidät itseäsi pyöreänä, lihavana... Olet kaikkea muuta, todella laiha ja liiankin laiha. :(

    SvaraRadera
    Svar
    1. Nämä kommentit jotenkin hämmentävät minua todella paljon; voinko muka katsoa itseäni NIIN vääristynein silmin? Postaus tästä tulossa :)

      Radera
  3. Anonymin kanssa samaa mieltä vaikka se ilkeältä kuulostaakin. Et ole laiha vaan todella laiha, siihen ei auta kuntosalilla rehkiminen. Lihaksia ei saa ellei opi syömään kunnolla. Sillä lihas ei ikävä kyllä kasva ilman ruokaa. Ja PALJON ruokaa.

    Toivon kuitenkin että löydät kultaisen keskitien, äläkä epäröi pyytää ammattilaiselta apua. Olet vahva Jossu!

    SvaraRadera
  4. Muista että muutos ei tapahdu sormia napauttamalla kun alkaa syömään enemmän! Aineenvaihdunta ja hormonitoiminta palautuvat hitaasti ja kroppa kerää kaiken energian ja voi kiloja tulla paljon ja turvottaa. Ne pitää vaan kestää sillä kyllä se siitä alkaa tasoittumaan ja turvotukset laskeen ja aineenvaihdunta toimiin mutts sen eteen joutuu oikeesti tekemään töitä! Sitä ennen myös turha haaveilla salitreeneistä ja timmeistä lihaksista koska lihaksia ei tuu painoja nostamalla ja kaloreja vähentämällä. Ootko hakeutunu johonki vertaistueb piiriin? Tiiän yhen hyvän facebookissa mihin ite aikoinaan kuuluin. Jos oot kiinnostunu ni kerron lisää :) -Anu L.

    SvaraRadera

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3