Hyvää äitienpäivää kaikille äideille näin päivä jälkijunassa vilkutellen!
Meillä äitienpäivää vietettiin perheen kesken: syötiin palapaistia, kahviteltiin Brita-kakulla (aah, suosikkini kautta aikojen! Harmi vaan, ettei vatsa tykännyt siitä sokerin ja valkoisten viljojen määrästä yhtä paljon kuin suuni..) isovanhempien saavuttua paikalle, sekä myöhemmin illalla vielä anoppilassa kahvitellen. Välissä tuli onneksi käytyä aina koiralenkeillä ja aamupäivällä kävin jopa pienellä 5km hölkällä itsekseni ja ekaa kertaa tänä vuonna jouduin riisumaan takkinikin: niin lämmin auringossa jo oli! Jalat tuntuivat ihmeen tukkoisilta koko loppuviikon, joten päädyin illasta putkirullailemaan ja kyllä ärräpäät lensivät kuin keihäät olympialaisissa: voi kristusjeesus sitä kipua, joka valtasi niin etu- kuin takareidetkin - nivusista puhumattakaan! Pitää jälleen jättää FoamRolleri olkkariin näkösälle, jotta sitä tulee käytettyä useammin. Lihasjumit ovat kyllä huomattavasti pienempi kiva kuin kivut, joita rullatessaan tuntee..
Huomasin eilen nuorinta siskontyttöäni katsellessani, miten olo muuttui kummallisen herkäksi. En osannut yhdistää tuntemustani mihinkään, mutta löydettyäni Annan blogipostauksen Voi kunpa tämä olisi joskus minunkin päiväni (suora linkki tässä) havahduin, tirautin pari kyyneltä tekstin luettuani ja tajusin: juuri siksi, että Anna kertoo suoraan sen, mitä itse pelkään. Annaa en henk.koht. tunne, mutta hänen blogiaan vuosia enemmän ja vähemmän seuranneena tiedän, että meillä on aika samanlaiset taustat ja pystyn samaistumaan hänen ajatuksiinsa.
Itse en asiaa noin suoraan uskalla tai pysty sanomaan, mutta käykää lukemassa Annan postaus ja oppikaa meiltä, jotka nyt jälkikäteen saamme pelätä, olemmeko pelleilyillämme pilanneet mahdollisuutemme saada omia lapsia.
Päivän opetus: ei näin.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar
Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3