lördag 9 maj 2015

Häähömpötyksiä

Mikä siinä on, että naiset yleensä on niitä, jotka ensimmäisenä suhteessa ovat ehdottamassa vakavampaa sitoutumista? Muistelen urbaanilegendaa siitä, että miehet (tai no, pojat) kehittyisivät n 2 vuotta naisia hitaammin, mutta ei kai se voi päteä kun 30-vuoden rajapyykki lähestyy? Kai ne miehet nyt jossain kohtaa kirivät välimatkan kiinni? Vai onko evoluutio suunnitellut homman niin, että naisten kuuluisi valita itseään hieman vanhempi mies, jotta he olisivat samalla tasolla sitoutumis-linjalla? Mikäli näin on, voisi mielestäni tuleva hallitus lisätä sen osaksi opetussuunnitelmaa, jotta tulevaisuuden naiset osaisivat valita partnerinsa nämä mielessään pitäen.

Viime kesältä suhdeselfie
Naurahdin oikein ääneen T:lle todettuani viime viikolla, etten ollut höpötellyt häistä, timanteista tai talonrakennuksesta kokonaiseen viikkoon. Muistaakseni olen maininnut häät, mekot, timantit, Kannustalot, jopa vauvat jokaikinen viikko ja noh, jopa päivittäin, aina alkutalvesta lähtien. T:n aloitettua vuorotyöt (eli töitä 12h, vapaa 24h, töitä 24h, vapaa 72h) olemme totuttua vähemmän yhdessä kotosalla (eritoten nyt kun hän kaiken kukkuraksi teki pari keikkavuoroa noiden omiensa lisäksi) ja kuulumisia on valehtelematta vaihdettu enemmän puhelimen välityksellä, kuin kasvotusten. Kai tuo on jo ihan luonnollinen syy siihen, etten häähömpötyksistä ole "päässyt" pölisemään, mutta olen toki asiaa silti itsekseni miettinyt. Kun yhdessä ollaan totuttua vähemmän, alkaa sitä pakostakin jossain kohtaa yksinäisyyttä potiessaan miettiä, miksi juuri tuon tietyn tyypin kanssa on ja miksi häntä tässä odotellaan - takuuvarmasti muualtakin löytyisi mies, joka ei vuorotyötä tee.

Meidän suhteemme ei mikään kovin vanha, muttei tuorekaan ole: n 1,5 vuotta on pian seurustelua takana. Tuon aikana olemme kokeneet jo harmittavan monta syöksyistä alamäkeä ja ongelmia - jotka kaikki johtuvat enemmän tai vähemmän minusta ja terveydestäni - mutta myös monta hyvää, hauskaa ja edelleen hymyn huulille tuovaa hetkeä. Olen miettinyt niin itsekseni kuin ääneenkin, miksi ylipäätään olemme edelleen yhdessä vaikka niin monta kertaa olen todennut, että olen niin hankala tapaus etten noin hienoa miestä rinnalleni edes ansaitsisi. Suurempia riitoja meillä ei itse asiassa ole ollut, mutta itsevarmuuteni pettäessä on kyllä aivan liian monta itkuputousta vuodatettu ja suhteen jatkoa kyseenalaistettu.

Nyt kun terveyteni pikkuhiljaa on palautumaan päin, tuntuu suhteemme tasapainottuneen. Toki nämä uudet työkuviot (jotka tästä vielä muttuvat kesän myötä) vaativat vielä totuttelua, mutta elämä tuntuu tietyllä lailla tasapainottuneen. Edelleenkin terveyteni toki asettaa harmillisen tiukkoja kriteereitä elämällemme, koska kehoni vaatii riittävästi unta (lue: nukkumaan mennään viimeistään klo 22, jotta ehdin saada tarpeeksi unta palloon kellon soidessa 05:40 arkisin ja viikonloppuisin Ronja herättää kyllä tottumuksesta samoihin aikoihin), liikuntaa ja lepoa sopivassa suhteessa, sekä ravintoa tasaisin väliajoin. Päänuppiani huimaa edelleen päivittäin ja jos lihakset vetävät liian jumiin, verensokerini on matala tai univelka painaa, alan voimaan pahoin, kävelen n.s. seiniä pitkin enkä mielelläni puhu tai liiku mihinkään. Ulkomaanmatkat, päiväreissut ja laivamatkat ovat siis kohdallamme (edelleen..) pitkän harkinnan alla ja noh, mahdottomia, ja tämä taitaa harmittaa enemmän minua kuin T:tä. Onneksi emme kumpikaan kovin reissuhenkisiä ole, mutten voi kieltää, ettenkö aika ajoin inhoaisi tseäni huimaukseni ja sen asettamista rajoituksista johtuen; olisi kivaa välillä lähteä ex tempore Tukholman tai Tallinan risteilylle, mutta koska nukun huonosti uusissa paikoissa, vaivaisi minua reissussa niin paha huimaus, etten hytistä liikkumaan pystyisi. Tämän jouduimme valitettavasti n vuosi sitten kokemaan käydessämme Tukholman risteilyllä T:n synttäreiden kunniaksi: laivalla hengailimme lähinnä hytissä eikä huimausta sen takia huomannut, nukuin laivalla t-o-d-e-l-l-a huonosti ja kärsin siitä johtuen elämäni pahimmista huimauksesta ja vaikka kuinka yritin sinnitellä Tukholman katuja talsien, olin oksentamaisillani miljoona kertaa, vatsani oli sekaisin jännityksestä enkä meinannut pystyä kävelemään laivaan takaisin, vaan aloin hyperventioimaan kun matkaa oli vielä puolisen kilometriä jäljellä ja totesin T:lle, että kuolen siihen paikkaan. Pääsimme kuin ihmeen kaupalla laivaan takaisin, mutta sen koommin emme Vaasaa ja Siuntiota kummemmissa paikoissa ole käyneet. Vaasassa(kin) nukuin huonosti liikenteen äänistä johtuen ja meinasin pyörtyä Intersportiin. Että näin. Tosi onnellista tämä reissaaminen minun kanssani, eikö? ;) Pelastukseni tosiaan on se, ettei T kovin innokas matkaaja ole, eikä tämä reissailuvammani sen takia meihin juuri vaikuta (tai vaikuttaa, mutta enemmän minuun: minä nimittäin matkailisin mielelläni).

Oho, meneepä taas leveäksi tämä kirjoitukseni, mutta antaa mennä - lauantain kunniaksi. Palataas nyt takaisin tähän suhde- ja hääaiheeseen. Mistä sitä tietää, että juuri tämä on se suhde, josta toivoisin elämäni viimeisintä ja kestävintä?

Mietin itse, miksi juuri meidän suhteemme on hyvä tälläisenä kuin se on ja miksi se on kestänyt kaikki nämä vastoinkäymiset, jotka olemme läpi käyneet. Koska haluamme tätä suhdetta. Edellisiin suhteisiin(i) verrattuna, olemme T:n kanssa aika samanlaisia ja meillä on samanlaiset arvot elämässä: arvostamme perhettä ja arkea. Tykkäämme hyvästä ruoasta, koti-illoista, emme kumpikaan jaksa välittää urheilun seuraamisesta TV:stä tai kännäämisestä ja baareissa juoksemisesta.
Vaikka monta kertaa olen miettinyt, onko järkeä jatkaa tätä suhdetta kun olemme tietyillä tasoilla olemme NIIN erilaisia (T on huomattavasti hellyydenkipeämpi, laiskempi ja hitaampi tekemään päätöksiä kuin minä), on se toisaalta vahvuutemme, koska tasapainotamme toisiamme (rauhallinen lammas VS tulinen skorppari, you know?). En osaa nimetä T:stä mitään tiettyä yksityiskohtaa joka olisi syy sille, että juuri häntä rakastan tai miksi haluan olla juuri hänen kanssaan yhdessä, mutta minulla vain on sellainen tunne. Olen elämäni aikana oppinut sen, että intuitioon kannattaa luottaa ja sydäntä kannattaa kuunnella. Vaikkei suhteemme se ruusuisin, sadunomaisin tai täydellisin ole, on minulla vahva tunne siitä, että juuri tämän miehen haluan nähdä rinnallani elämäni kaikissa mutkissa ja kurvissa, ruttuisena, likaisena, väsyneenä ja kärttyisenä. Ja vaikkei T nyt vielä minulle vihille lähtöä vielä ehdottanut ole (yrittää sniikki vain ehdottaa, että MINÄ kosisin - pah!), jatkan minä siitä unelmointia ja höpisemistä vaihtelevissa määrin. Vihille meno ja sormusten toisillemme antaminen ei kuitenkaan se pääpointti ole, vaan symboli sille, että haluamme sitoutua toisiimme. Valehtelisin jos väittäisin, etteivätkö nuo häähömpötykset minulle kovin tärkeitä olisi ja varmasti tietynlainen sinetti ja liima suhteelle, mutteivät ne pakko-pakkoja olisi: jollei suhde kestä sormuksitta, ei siinä kannata pysyä.

Tillanderin Solitaire-sarjan 091 olisi täydellinen, mutta aivan liian kallis. Mutta ulkonäöltään täydellinen mielestäni :)

Millaisen sinetin suhteellemme haluaisinkaan? Kihlaksi simppelin sormuksen (valko- vai keltakultainen? Kääk, en tiedä! Käytän eniten hopeakoruja, joten sitä ajatellen valkokulta olisi parempi mutta ihoni on sen tyyppinen, että pahoin pelkään, että joutuisin putsauttamaan sitä aivan liian usein.. Voisikohan sitä testata jollain?), jossa olisi pieni kruunuistutettu (jep, vaikka se kaikkialle varmaan tarttuisikin) timantti ja vihkisormukseksi rivitimanttisen, samanvärisen yksilön. Yksilöllisen sormuksen teettäminen kiinnostaisi, eikä se välttämättä käy edes valmiin sormuksen hankkimista kalliimmaksi, mutta toisaalta valmiitakin sormuksia minun makuuni löytyy miljoona.. Aahh! Miten sen itselleen oikean sormuksen oikein löytää? Pelkään, että himoitsisin liikaa niitä monen tonnin arvoisia sormuksia (enkä sellaista t-o-d-e-l-l-a-k-a-a-n haluaisi tai uskaltaisi pitää), joten kaipa sitä pitäisi kultasepälle jo sisään astuessaan kertoa, minkälaisella budjetilla matkalla oltaisi, jottei kiellettyjä hedelmiä sitten edes näytettäisi ;) Häät saisivat olla pienet ja perinteiset: kirkkovihkiminen loppukesästä tai alkusyksystä, tanssia, musiikkia, perinteinen buffa, sekä naurua ja hääleikkejä. Häämatkasta en uskalla vielä unelmoidakaan, mutta sinne lähdettäisiin sitten jos/kun huimauksestani joskus irti pääsisin. Matkakohteena kiinnostaisi Aasia, Kroatia tai etelä- tai keski-Amerikka. Myös etelä-Eurooppa kävisi; minä kun en juuri missään reissannut ole :)

11 kommentarer:

  1. Jag har både förlovningsring och blivande vigselring som kostat dubbelt mer än man från början tänkt, men vet du va? Det är så värt det. De ringarna har varit dom som jag direkt tyckt om mest och jag har tagit den inställningen att dom här ändå är det som finns kvar efter ett giftemål/bröllop. Är det något man alltså ska satsa på så är det ringarna. Du ska ju förhoppningsvis ha dom på dig hela livet ut :) Jag var också väldigt rädd om min förlovningsring till en början (spec i stallet) men det gick om med tiden, nu tänker jag inte på det mera :) Så välj enligt smak och int för mycket efter pris om bara möjligt, säkert kan man spara in summan på något annat istället. Ha det bra! /Kata

    SvaraRadera
    Svar
    1. Du har så rätt, Kata! Samtidigt sku jag på nåt vis inte täckas be om en ring som skulle kosta typ flera månadslöner av min man. Men jag håller absolut med dig om att man hellre kan spara får nåt annat å i stället investera dem i ringen som man ändå sen förhoppningsvis har livet ut kvar å tittar på den varje dag :) Är din ring en Tiffany's btw? Den är jättefin - tjuvkikade på insta ;)

      Radera
    2. Nåjo, det är helt förståeligt också såklart. Tack jo, min förlovningsring är från tiffanys, den var förhandsbeställd (överraskningsfrieri) och det blev en ganska invecklad process med det hela då den dessutom var lite för stor, men allt blev bra till slut och jag gillar den enormt :) dock valdes nog vigselringen från den lokala guldsmedsaffären för enkelhetens skull..:D /Kata

      Radera
    3. Haha, annars skulle ni ha haft en bra orsak att åka tillbkas till NY om den lokala inte hade haft en passande ;) När blir det bröllop? Vadå nyfiken på hurdan vigselringen kommer att bli.. :D

      Radera
    4. Haha precis! Bröllop blir det 22.8. Min vigselring blev mycket "blingigare" än vad jag trodde jag skulle falla för, du lär nog se den på ig sen :D

      Radera
  2. Åk till Igorin Koru det bästa stället att köpa smycken på. De tillverkar sina egna smycken. Finns ett jättefint urval av förlovnings- och vigselringar. Ha det bra /Box

    SvaraRadera
    Svar
    1. Ojojoj, kanske jag ska tipsa T :D En yksilöllinen (vad 17 heter det på finska..) ring skulle locka; de blir alla gånger inte ens dyrare, men är garanterat unika å precis så man vill ha dem :)

      Radera
  3. Ettekös te ole olleet yhdessä vasta puolitoista vuotta? Tässä vaiheessa en ehkä lähtisi vielä häitä taikka sormuksia suunnittelemaan ja julkisesti mainostamaan ellei mies ole vihreätä valoa antanut... Ja mitäs sinun poikaystäväsi saa siitä hyvästä, että maksaa itsensä vararikkoon sormuksesi takia? Hetkeksi tyytyväisen kihltun ehkä. Eikö oikeudenmukaista ja nykypäiväistäkin olisi maksaa sormukset puoliksi?

    SvaraRadera
    Svar
    1. Hhih, juu ollaan piakkoin vasta seurusteltu se 1,5 vuotta, mutta ainakin omalla kohdallani se tuntuu menevän niin, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä varmempi parisuhteestani ja sen kestävyydestä olen :) En tässä kohtaa kauheasti mieti onko suhde jatkunut vuoden vai kolme, eikä se kesto ole mielestäni mikään kriteeri tai ehto vakiintumiselle (tai erollekaan).
      T on toki tietoinen ajatuksistani (lukeehan hän myös blogiani aina välillä), enkä missään nimessä a) kehtaisi pyytää tai b) uskaltaisi monen tonnin sormusta, enkä näe lainkaan kohtuuttomana, että sormuksista maksettaisiin esim puolet ja puolet. Myöskään kallis, ökytimanttinen sormus ei mielestäni ole mikään tae tai vaatimus hyvälle suhtelle ja avioliitolle, enkä siksi sellaista lähtisi pyytämään. Omaan makuuni napsahtavat nuo yksikiviset kruunuistutuksella varustetut sormukset ja sellaiseen luultavasti tulen sitten joskus päätymään, mutta niitäkin löytyy monesta eri hintaluokasta, joten sellainen meidän hoitsubudjettiin sopiva sormus tullaan varmasti löytämään tai teetättämään kun sen aika koittaa ;)

      Radera
  4. Aika ilkeämielinen kommentti :D kyllä jokainen saa haaveilla mistä tykkää! Tommoset haaveet ja suunnittelutkin voi olla yksi asia mikä kantaa suhdetta eteenpäin. Aina pitää olla haaveita ja unelmia! Enkä ite saanu sitä käsitystä et tässä ollaan mieheltä vaatimassa tuhansien eurojen sormusta eikä maksupolitiikasta kyllä mainittu. Jokaisen oma asia on mistä kirjoittaa ja oon varma että tähän postaukseen moni pystyy samaistumaan. Myös minä itse vaikka omalla kihlautumisella ei onnellista loppua ollutkaan! Ei sekään estä uusia haaveita kun niiiden aika on...

    SvaraRadera
    Svar
    1. Haha juu totesinkin tässä, että kirjoittaminen on siitä hankala laji, että siitä AINA tuntuu jäävän jokin osio pois, joka sitten jää lukijan tulkinnan varaiseksi. Mutta kuten jo yllä vastasin, en kehtaisi kuuna päivänä pyytää mieheltäni sormusta, jonka tietäisin olevan hänen kuukausipalkkansa arvoinen, enkä todennäköisesti uskaltaisi sellaista edes pitää sormessa: takuuvarmasti pelkäisin kadottavani sen jonnekin!
      Itsekin uskon siihen, että unelmoida ja haaveilla saa. Niin kauan kun maalaisjärki pistää hanttiin siinä kohtaa kun tekee mieli lähteä toteuttamaan niitä ökykalleimpia investointeja (joihin ei oikeasti olisi varaa) tai jotka jotenkin mokautuessaan voisivat hankaloittaa elämää toden teolla, voi mielestäni antaa pilvien lennellä pään yllä ja haaveilla vaan :)

      Radera

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3