onsdag 20 maj 2015

Puristaa, kiristää ja kirraa.. Koska S-kokoisesta kasvoi henkinen XL?

Voi itku. Kun eilen vielä totesin, että kroppani on ihan kivannäköinen näin hieman treenattuna, sain taas jälleen todeta täydellisen takapakin aamulla farkkuja jalkaan vetäessäni: puristaa, ahdistaa, kiristää. Paska aamu, itsetunto pohjassa.

Painoni on alkuvuodesta noussut pari-neljä kiloa, eli ei mitenkään hurjasti. Kuitenkin huomaan itse etenkin valokuvia katsoessani, sekä aamuisin vaatteita pukiessani, että massaa on tullut  lisää - jotenkin enemmän peilistä katsottuna, kuin mitä vaaka näyttää. Etenkin posket, vatsa ja pohkeet (!) tuntuvat turvonneen ja juuri näihin kohtiin tunnun nyt kiinnittävän huomiota enemmän kuin koskaan ja yritän niitä vaattein peittää. Hävettää ja harmittaa samaan aikaan, koska samalla kun olen todella tyytyväinen ja ylpeä itsestäni kun nyt vihdoin olen oppinut syömään ja liikkumaan rennommin, tunnen suurta ahdistusta turvonneisuudestani ja alan kyseenalaistamaan tekojani: syönkö sittenkin liikaa kulutukseeni nähden; enhän minä mikään himotreenaaja ole ja treenaan huomattavasti vähemmän ja kevyemmin kuin reilu vuosi sitten salilla käydessäni. Välillä nimittäin huomaan syöväni entiseen tapaan, vaikka urheilumäärät ovat vähentyneet huimasti - tai pikemminkin muuttuneet: siinä missä aiemmin kävin salilla 4 kertaa viikossa ja tein todella raskasta treeniä, käyn nyt päivittäin kävelemässä koiran kanssa keskimäärin 4-5 km lenkkejä (miehen työvuorosta riippuen myös enemmän), juoksen 2-3 kertaa viikossa 5-10 km lenkkejä ja kahvakuulailen 1-2 kertaa viikossa. Kuulostaa aika paljolta näin kirjoitettuna, mutta ruokamääräni ovat kyllä aikamoisia myös :D Ruokavalioni peruspilareita ovat kasvikset, hedelmät 1-2 kpl/pvä, maitotuotteet rahkan ja raejuuston muodossa arviolta 200-400g/pvä (joskus vähemmänkin), sekä hiilarit lähinnä leivän muodossa (syön arviolta 3-4 palaa päivässä) ja aamulla mysliä 1 dl verran. Nesteistä vettä kulutan 2-3 l/pvä ja kahvia n 5-6 kuppia päivässä. Kuulostaako paljolta? No ei minunkaan mielestäni, mutta silti olo on sarvikuonoakin turpeampi, housut kirraa vyötäröltä ja valokuvista ja peilistä minua katsoo totuttua pyöreämmät kasvot. Olo on surkea, itsetunto pohjamudissa ja ajatukset ristiriitaiset: vaikka syön mielestäni terveellisesti ja ihan ravintosuositusten mukaisestikin (ja varmaan astetta vihreämmin kuin moni muu) ja tuntuu jotenkin hassulta, että paino nousee ja ulkomuoto muuttuu täysin päinvastaiseksi kuin miksi sen pitäisi muuttua kun syö terveellisesti, liikkuu terveellisesti ja nukkuu hyvin  - eikä edes turhia stressaa! Joku minulle kirjoittikin tuolla kommenttiboksissa, että häiriintyneen syömisen jälkeen kroppa voi usein turvota ja ikään kuin kerätä vararavintoa kun syöminen pikkuhiljaa normalisoituu ja että turvotus kyllä kaikkoaa. Olisi homma minunkin kohdallani näin..

Olo on tosiaan tänä aamuna kovin ristiriitainen: aamupala saa mahan pullottamaan kuin kvasiorkor (proteiininpuute)-lapsella, farkut sain hädin tuskin vedettyä jalkaan ja kun sain napin vihdoin kiinni, tuntui vyötäröllä kiristystä ja päässä ahdistusta: hemmetin hemmetti, että onkin pitänyt leventyä. Painonnousu ja housujen koon suurentumisen voisin hyväksyä jos tietäisin sen johtuvan lisääntyneestä lihasprosentista, mutta koska tässä nyt suurimmaksi osaksi on puhtaasti rasvaprosentin kohoaminen, tuntuu minusta suoraan sanottuna huonolta kun huomaan vanhojen vaatteideni kiristävän. Olen tietoisesti vältellyt aamulla pukemiani farkkuja, koska tiedän niiden kirraavaan. Jonkun mielestä tämä ei ole ongelma eikä mikään - hei saanhan hyvästä syystä suunnata vaatekaupoille ja ostaa uusia, isompia vaatteita! Kynnys siirtyä käyttämään farkkuja koossa 27-28/32 on vain minulle (henkisesti) liian suuri. En halua. Niin pitkään tein kovaa työtä, jotta pääsin tuumakokoon 25-26 ja yläosissa kokoon xxs-xs. En pidä muita ihmisiä, jotka käyttävät isokokoisempia vaatteita kuin minä huonoina tai ylipäätään esim. S-kokoisia vaatteita isoina - ehen! - mutta kynnys hyväksyä se, että olen rimpulasta kasvanut (en viitsi sanoa lihonut, koska siitä joku heti huomauttaa kuitenkin) on korkea. Tällä hetkellä liian korkea.

Mielessä on käynyt, kokeilisiko maidotonta ruokavaliota esim. 2 viikon ajan, josko turvotukseni johtuisi siitä (kuten moni väittää omalla kohdallaan) vai kokeilisinko FODMAP-dieettiä (jätän m.m. maitotuotteet, viljat ja omenat pois). Molempia olen harkinnut ihan kokeilumielessä, en siis loppuelämän ruokavalioiksi, mutta jotta saisin selkoa siihen, että johtuuko turvotukseni jostain tietystä ruoka-aineesta. Toki annoskokoja voisin myös koittaa pienentää, koska useinhan ison annoksen lappaaminen mahaan ihan luonnollisestikin turvottaa pienempää annosta enemmän. Ne, keitä nyt asia kiinnostaa, niin suolentoiminnassani ei mitään vikaa ole, joten turvotusta ei ainakaan lisäkuiduilla vähennetä. Vedenjuontia en mielisi vähentää, koska se ylläpitää suolen ja aineenvaihdunnan toimintaa, mutta sekin tuntuu turvottavan vaikka juonkin vettä tasaisesti pitkin päivää.. Pitäisikö sitä sitten vähentää vai juoda esim. puolisen litraa kerralla ja sitten pitää taukoa?

Mitä tulee liikuntaan, olen 50/50 tasolla tällä hetkellä: punttisali itse asiassa on jopa alkanut himoittaa (kiitos Fitnesspäiväkirjojen), mutta nyt  kun olen pikkuhiljaa pitkän tauon jälkeen alkanut uudestaan rakentaa hieman lihaksia kahvakuulaillen huomaan, miten jumiin siitä koko kroppani saan. Tässäkin kohtaa huomaan selkeän viha-rakkaus-suhteen: rakastan liikuntaa ja se tuo minulle oikeasti hyvän olo. Liikkumalla päivittäin en jämähdä ja vaikka liikunnalla välillä jumiin mennään, ovat jumitilani huomattavasti lievempiä liikkuessani, kuin täysin paikoillani oltuani (etenkin selkä ja ni-ha-seutu). Mutta koska lihakset ehtivät totaalisesti surkastua tauon aikana, kestää nyt tovin rakentaa niitä takaisin ja ihan luonnollisestikin minulle, kuten kelle tahansa muulle treenaamattomalle, tulee lihasjumeja kun niitä lihaksia sieltä herättelee.

Huhhuh, mitä vuodatusta, mutta tätä varten blogiani pidän: saan purkaa ajatuksiani ja toivon mukaan joku voi itsensä tästä tunnistaa, mahdollisesti joko saada vertaistukea tai jopa kommentoida alle, miten tälläisestä tilanteesta on selvinnyt. Vaihtoehtoisesti saa myös pitää minua ihan hoopona ja hönttinä, täydellisenä idioottina ja syömishäiriöisenä joka pitäisi saattaa hoitoon. Feel free, kommentoikaa, kertokaa, ihmetelkää.

Kivaa keskiviikkoa kaikille, murheista huolimatta!

11 kommentarer:

  1. " En halua. Niin pitkään tein kovaa työtä, jotta pääsin tuumakokoon 25-26 ja yläosissa kokoon xxs-xs."
    Du går upp i vikt och kroppen ändrar dej för att du nu äter det du behöver och din kropp återgår till en normal, snygg o hälsosam kropp - verkligen inte en fet kropp. Du har en väldigt förvriden bild av dig själv i ditt huvud. Gå och prata med någon och lär dj att acceptera dina nya former --> Tack vare dom här nya formerna kommer du troligen nångång att bli mamma, nångång kunna åka på semester etc. sluta fokusera på helt fel saker - köp nya byxor i stället.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Naaws, tack - kunde inte hålla mig för skratt när jag läste om byxorna :'D Å du har en point. Måste komma ihåg att påminna mig själv om VARFÖR jag BEHÖVER väga mer när jag har mina svaga stunder.. Tack för påminnelsen! :)

      Radera
  2. den här texten visar verkligen hur lång väg du har kvar innan du kan kalla dej frisk och hälsosam igen. Men ge itne upp det blir nog bättre :)

    SvaraRadera
  3. Snälla Jossu, om det är så att du ska gå upp några kilon för att bli hälsosam och må bra så ska du givetvis inte passa i dina gamla byxor mera. Det förstår du väl? Om dom spänner så är det väl ett tecken på att du är på rätt väg? :-) Jag blir ledsen av att läsa det här och tvivlar på att du är särskilt svullen och tror inte heller att din mage putar. Fråga någon annan hur du ser ut om du själv inte ser.

    Släng dom där brallorna och köp nya som passar. Klart det inte är roligt när byxorna spänner men då är det fel på byxorna (i ditt fall då, i mitt fall kan det hända att det inte är så ;-) ). O herregud, kan en vuxen kvinna vara stl xxs och må bra? Jag bara undrar ;-) Kram från tant Nicki

    SvaraRadera
    Svar
    1. Thii, du vet int Nicki hur brett (å tåntigt) smil ja fick över ansiktet när jag läste dehär :) Å hihii, jag blev både glad å överraskad jag blev när flera tycker att jag borde slänga jeansen å satsa på större :D Å jag som tycker (å tror) att felet ligger i MIG..
      Näh. Nog har du rätt: kanske en vuxen kvinna som har en utgångsstorlek som jag inte ha kläder i stl XXS; skulle man från början ha varit liten till växten är det ju en annan sak.

      Radera
  4. Snälla Jossu, om det är så att du ska gå upp några kilon för att bli hälsosam och må bra så ska du givetvis inte passa i dina gamla byxor mera. Det förstår du väl? Om dom spänner så är det väl ett tecken på att du är på rätt väg? :-) Jag blir ledsen av att läsa det här och tvivlar på att du är särskilt svullen och tror inte heller att din mage putar. Fråga någon annan hur du ser ut om du själv inte ser.

    Släng dom där brallorna och köp nya som passar. Klart det inte är roligt när byxorna spänner men då är det fel på byxorna (i ditt fall då, i mitt fall kan det hända att det inte är så ;-) ). O herregud, kan en vuxen kvinna vara stl xxs och må bra? Jag bara undrar ;-) Kram från tant Nicki

    SvaraRadera
  5. Täysin samaa mieltä kuin ensimmäinen kommentoija. Unelmasi äitiydestä, ja yleensä normaalista elämästä matkoineen jne., voi uusien muotojesi kautta toteutuakin. Vai oletko mieluummin lapseton ja kotiin sidottu xxxs tuumakokoa 25? Joillekin nuo kummatkin ovat mahdollisia, voi olla että sinulle eivät.

    Ja muista, että sun on tarkoitus sopia housuihisi, ei sun housujesi sulle. Eli, osta uudet, sopivat housut.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Ihana, kiitos <3 Itku meinaa tulla silmään kun niin moni toteaa, että housuissahan se vika on - ei minussa! Muistan kyllä kun ekaa kertaa jouduin kaupan hyllystä nappaamaan tuumakoon 25: en voi sanoa, että olisin järin ylpeä ollut (herranjumala koko 25 on ihan minimini!!), vaan ennemminkin yllättynyt. Kokoajan olenkin sitten hokenut itselleni, että koot ovat suurentuneet ajan myötä, eli ne mitkä aiemmin olivat kokoa S ovatkin nyt XS, jottei ihmisille tulisi paha mieli kun joutuvat ostamaan yhä isompia vaatteita.

      Radera
  6. Jotenkin ihmetyttää, että ensin itketään mahdollisesti kadotetun äitiyden perään ja samalla mainostetaan omia pieniä tuumakokoja ja xxs-mittoja. Omaan järkeeni tämä ei käy, ajatusmaailmassasi on asiat aikalailla vinossa.

    Ja mitä lapsiin tulee niin kovin hyvä roolimalli, et kyllä lapsellesi olisi.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Noh, tässäkin asiat voi lukea ja tulkita niin monella eri tavalla: tarkoitukseni ei missään nimessä ollut leveillä pienine mittoineni. Totesin vain, että noihin tuumakokoihin asti on tämä nainen kutistunut. Se, onko se hyvä asia, taitaa minun tapauksessani olla päivän selvää: EI.
      Mitä tulee roolimalliin, olen miettinyt paljon itsekin minkälaisen kuvan naiseudesta mahdolliselle lapselle tässä tilassa antaisin ja samoin myös miettinyt, minkälaisen kuvan itse olen omalta äidiltäni saanut. Oma äitini ei koskaan, EI KOSKAAN, ole haukkunut itseään, minua tai sisariani tai muistaakseni muitakaan lihaviksi tai millään tavoin viitannut siihen, että meidän tulisi tiputtaa painoa. Äitini taisteli itsekin pitkään ylipainon kanssa ja olen toki nähnyt, että hän on dieetillä, mutta koskaan siitä ei meillä numeroa tehty eikä hän sitä meille tuputtanut. Tiedän äitini tuntevan syyllisyyttä minun oireiluuni ja laihuuden ihannointiini, mutten missään nimessä häntä siitä syytä. Oma oireiluni alkoi kun tipahdin fitnessbuumiin, aloin laihduttaa silloisen työporukan kanssa ja elin huonossa parisuhteessa, jossa koin olevani riittävä ainoastaan treenattuna ja timminä.
      Oman opparini tein AMK:ssa alle kouluikäisten lasten ylipainosta ja siinä tutustuin todella hyvin siihen, miten tärkeässä avainasemassa vanhemmat ovat roolimalleina lastensa elämässä ja voin luvata, etten koskaan - EN KOSKAAN - aio tuputtaa yhtäkään laihuusihannetta (toivon mukaan) tuleville lapsilleni, enkä dieetata. Terveellisiä elämäntapoja ja rentoa otetta elämään opettelen vielä itse ja aion niitä opettaa eteenpäinkin. Ajatukseni voin pitää itsellänikin ja vaikka ne aika ajoin vanhempanakin vielä mieleen tulisivat, en missään nimessä niitä ääneen - etenkään lapsille kertoisi :)

      Radera

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3