fredag 29 maj 2015

Suuria harppauksia, takapakkeja ja tulehtuneita pyllyjä

Pitkästä aikaa, heippahei ja moikkamoi. Apua miten aika kuluu: nyt on 3 viikkoa juhannukseen, vaikka äsken vielä manasin loskaa ja kastuneita sukkia eikä ulos ollut ilman lapasia menemistä. Viime kuulumispostauksestakin on aikaa jo aivan liikaa, mutta uuteen arkeen tottuminen on vienyt sen verta aikaa, etten ole asiasta jaksanut stressata vaan päättänyt, että kirjoitan kun ehdin. Jos ehdin.

Istun nyt tässä ruokapöydän ääressä ja ihmettelen, mihin olenkaan matkalla ja miten paljon on lyhyen ajan sisään tapahtunut - samalla kun tuntuu, että mikään ei kuluneen vuoden aikana ole muuttunut.

Lähdetääs liikkeelle töistä: vaihdan (taas) työpaikkaa. Ehdin työskennellä nykyisessä työpaikassani terveyskeskuksessa lähes vuoden verran, mutta kun tarjous lähteä n.s. kesäkissaksi päivystyspoliklinikalla sairaalaan päätin repäistä, astua oman mukavuusalueeni ulkopuolelle ja ottaa haasteen vastaan. Työtehtäväni muuttuvat akuutimpien tapausten hoitoon ja työ tulee (todennäköisesti) olemaan hektisempää kuin tk:ssa, jossa toki akuutteja potilaita ja kiire on arkipäivää, mutta sairaalan päivystykseen päätyvät ne potilaat, joiden hoitamiseksi ei terveyskeskuksen resurssit riitä. Jännittääkö? No kyllä. Pelottaako? No kyllä. Emmin, soudin ja huopasin ties kuinka paljon ja pitkään, uskallanko lähteä kokeilemaan siipiäni minulle täysin tuntemattomalle osa-alueelle, mutta päätin sitten miehen kannustuksesta (joka siis työskentelee ensihoitajana, jolle akuutit potilaat ovat arkikauraa) tarttua haasteeseen ja kokeilla; nyt jos koskaan kun vielä suht. nuori olen, kannattaa kokeilla uutta. Jollei akuuttipäivystys tunnukaan omalta, en ainakaan voi katua, että kokeilin vaan päinvastoin, opin toivon mukaan paljon uutta, josta minulla tulevaisuudessa voi olla hyötyä. Suurin syy työpaikan vaihtoon on toki se, että koen, että haluan kehittää omaa osaamistani ja haastaa itseni. Kaikki, jotka ovat työskennelleet pitkään samassa paikassa tietävät, kuina mukavuudenhaluiseksi sitä muuttuu: kun työ, rutiinit, tilat ja tyypit käyvät tutuiksi, alkaa työnsä hoitaa melkein kuin rutiinilla ja sitä tietyllä tavalla sammaloituu ja turtuu, eikä asioita pysty tarkastelemaan toisista näkökulmista, kuin mihin on tottunut eikä omia tapojaan kyseenalaista. Asiathan voi usein tehdä monella eri tapaa mutta harvemmin sitä vaivautuu edes miettimään, voisiko omia tapojaan muuttaa ja tehdä asiat toisella, jopa paremmalla tavalla. Kun välillä tekee muuta, haastaa omat aivosolunsa työskentelemään ja oppimaan uutta, avautuvat varmasti silmät jälleen toisella tapaa uudelle ja omia tapojaan voi kyseenalaistaa ja kehittää.
Ensimmäiset viikot ovat yleensä todella väsyttäviä, koska niin paljon uutta tulee niin lyhyen ajan sisään vastaan ja niin paljon uutta on kokoajan koitettava sisäistää, että kokoajan saa olla kuin neuloilla kävellen ja keskittyä täysillä. Toivon mukaan kotiudun pian uusiin työkuvioihin ja pystyn rentoutumaan ja keskittyä nauttimaan vaihtelusta ja uudesta osaamisesta.

haha, arkistojen kultaa: peilikuvaselfie ennen työvuoron alkua :'D
Muita hyviä uutisia: kävin maanantaina kokeneella hierojalla, joka hieroi ja lopulta naksautti naprapaattimaisesti niin rintarankani kuin alaselkäni parilla paukahduksella paikoilleen ja pitkästä aikaa olen pärjännyt vähemmille niskajumeilla kuin vuoteen! Minua on jo jonkin aikaa jomottanut lonkista mutta olen koittanut niitä aktiivisesti foamrollerilla hieroa ja venyytellä ja lenkkien lomassa "hölskytellä". Hieroja siinä minua leipoessaan tosin totesi, että lonkan limapussit (?) ovat tulehtuneet. Sinänsä kiva, etteivät oireeni sittenkään ole merkki kulumasta (hah, lonkkaproteesi 25-vuotiaalla :') -vitsivitsi, on niitäkin nähty) mutta tämä merkkaa nyt vähintään viikon juoksutaukoa, tulehduskipulääkekuuria - ja selkäkipua. Eilen illalla nukkumaanmennessäni teki jo mieli itkeä, koska  selkää särki ja jäkitti pitkästä aikaa yhtä paljon kuin vuosi sitten, enkä millään saanut sitä rennoksi vaikka kuinka yritin maata ja hengitellä ja keskittyä hengitykseen. Ronjan kanssa tehtiin vain lyhyt aamukävely ja koitin sen lomassa pyöritellä hartioita ja lapoja auki, kuten hieroja neuvoi tekemään. Ensi viikolla menen uudestaan hänen käsittelyynsä ja toivon, että edistys olisi yhtä roimaa kuin ensimmäisen kerran jälkeen. Harmittaa ihan itkuksi asti kun maanantain hieronnan jälkeen olin kuin pilvilinnassa: kevyt kuin lintu, notkea kuni kissa ja onnellisempi kuin pusun saanut rupikonna ja nyt istun tässä jälleen jomottavan, kankean selkäni kera. Hetken jo luulin, että terve elämäni olisi alkanut ja voisin lähteä tassuttelemaan koko päiväksi Helsingin kaduille shoppailemaan, elää normaalia nuoren naisen elämää, viettää päivän vailla tuikkivia tähtiä näkökentässä tai kipuja tai jumeja. Nyt täytyy vain jaksaa uskoa, venyytellä ja mobilisoida ja syödä nätisti tulehduskipulääkkeitä, jotta lonkat rauhoittuvat. Uskon, että lonkkien tulehduskipu säteilee alaselkään ja että lonkkien kipu johtaa siihen, että kuljen hieman vinossa ja vääntelehtien ja että tämä johtaa selän vääristyneeseen asentoon, joka taas johtaa kipuun rasituksen takia.

Nyt pitää koittaa iloita arjen pienistä kultahipuista - kuten uudesta Diorin alennuksesta löytämästäni huulipunasta

Tälläisiä kuulumisia täältä puolen ruutua. Pian lähden Helsinkiin fysioterapeutin loppukäynnille, jonne tavallaan harmittaa mennä juuri nyt, kun olen jälleen huonommassa jamassa kuin mitä kuluneen vuoden aikana ajoittain olen ollut. Mieli olisi tehnyt suunnata keskustaan shoppailemaan, mutta selkää juilii sen verta, että taidan jättää (taas..) välistä. On ikävää olla kaukana kotoa keskellä Helsingin keskustaa, jos jaloista lähtee tunto. Welcome to my world.

Kaikesta huolimatta, hyviä valmistujaisia kaikille koulunsa päättäneille ja muille kivaa viikonloppua! :)

2 kommentarer:

  1. Tsemppiä uusiin työkuvioihin! Itsellänikin on ihan ennalta tuntematon kesätyö, jossa kaikki on täydellisen uutta. Välillä meinaa seota kaikkien uusien juttujen kanssa, mutta kun huomaa, että vihdoin jotakin alkaa tarttua aivoihinkin, niin fiilis on mahtava! Varmasti tuollainen akuutimpi hoito on myös todella antoisaa ja opettavaista! Kivaa kesää :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Jes, kiitos Bea :D Ihanaa kuulla, etten ole ainoa joka on huomenna aivan hukkapiilossa ja ulalla kun uusi työ alkaa. Samalla masunpohjassa tuntuu oikein kutkuttavan ja odotan innolla uuden oppimista :))

      Radera

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3