fredag 5 juni 2015

Kun elämä tarjoilee sitruunoita, tekisitkö mulle niistä limua? Kerrankin olen vammoihini täysin syytön

"Urheilija ei tervettä päivää näe", sanotaan. Minun kohdallani useimmat vastaiskut ja vastonkäymiset terveyttäni ovat ihan itse aiheutettuja esim. liian rankan treenin tai liian vähäisen ravinnon kautta ja vaikka ne tapahtumahetkinä ovat tuntuneet NIIN epäoikeudenmukaisilta, on fiilis nyt ihan toinen kun vamman aiheuttajana on jokin muu kuin minä ja itse olen siis täysin syytön.

Olen nyt pari kertaa käynyt todella ammattitaitoisella ja kokeneella pätevällä hierojalla, joka hieroo selkäni ja lonkkani ja pisti jo ekan tapaamisen jälkeen täysin uuteen uskoon: vuoteen en ole ollut yhtä letkeä keskikropastani kuin hänen naksauttelunsa jälkeen (hän siis naksautteli selkäni sekä rintani hieronnan päätteeksi naprapaattimaisesti auki). Tiistaina suuntasin jälleen hierontaan suoraan työpäivän jälkeen ja tällä(kin) kerta hieronta tuntui kivuliaalta hyvältä, mutta mitä lähemmäs loppua pääsimme, sitä enemmän osasin jännittää naksauttelu-osuutta. Naksauttelu sinänsä ei satu eikä tee missään nimessä pahaa, mutta kaikki jotka naprapaatilla tai kiropraktikolla ovat käyneet tietävät kuinka rajulta nikamien pauke voi kuulostaa. Hieroja pyysi minua ristimään sormet pään taakse ja hengittämään syvään ulos ja nappasi syliin. Viime kerralla en tiennyt mitä odottaa, enkä näin ollen osannut jännittää lain. Tällä kertaa jännitin kuin possu jouluna, enkä osannut rentoutua kunnolla vaikka kuinka yritin eikä yhtä kovaa pauektta kuni viime kerralla saatu aikaan. Noh, pientä rätinää saimme kuitenkin aikaan ja lähdin hyvillä mielin kotia kohti.

kerättiin Ronjan kanssa perjantaikimppu aamulenkin paluumatkallakin :)


Leukaanikin koristaa - ei mustikkatahra - vaan mustelma, jonka syntyyn olen syytön. Ronja alias pomppurotta sen sijaan..

Keskiviikkona totesin työkavereille, että olen kummallisen kankea eikä mikään liike tuntunut oikein hyvältä. Nappasin parasetamolia naamariin ja koitin työn ohessa venyytellä ja vältellä kivuliaita liikkeitä. Illalla kävin n 10 km kävelyllä, jossa yritin parin kilsan lämmittelyn jälkeen heilutella käsiä, "soutaa" ja pyöritellä hartioita ja lapoja, jotta saisin paikkoja paremmin auki - olin meinaan varma, että jumit johtuivat siitä, että lihakset olivat arat käsittelyn jälkeen. Mitä pidemmälle ilta eteni, sitä kivuliaammaksi vasen kylkeni muuttui. Soitin hierojalle ja kysyin, oliko hänen mielestään käsittelyssä tapahtunut jotain erikoista. Ei, mutta ehkäpä kainalon faskiajumi, josta minulta löytyy helvetinmoinen triggerpiste, aiheuttaisi rintaan asti säteilevää kipua.  Koitin hierojan ohjeiden mukaan kieputella kipupistettä auki, mutta tuloksetta. Selkää ja rintaakin yritin naksauttaa auki - tuloksetta. Ennen nukkumaanmenoa nappasin suuhuni relaksantin, jotten jännittäisi paikkoja yön aikana ja näin ollen heräisi VIELÄ jumittuneempana.

Klo 02:05 heräsin jäätävään, puristavaan kipuun vasemmassa rinnassa enkä saanut hengitettyä kunnolla. Nousin ähisten vuoteesta ja koitin taivutella ja naksauttaa rintaa auki osteopaatilta oppimallani tavalla - tuloksetta. Nappasin jälleen parasetamolia suuhun ja koitin vetää keuhkot täyteen ilmaa - tuloksetta: koko rinnan leveydeltä tuntui kuin olisin pukeutunut liian tiukkaan nahkatakkiin tai muuhun joustamattomaan paitaan. Menin takaisin vuoteeseen makaamaan ja odottamaan, että Panadol alkaisi vaikuttaa. Jo 20 min jälkeen pahin kipupiikki helpotti, mutta ahdistava tunne jatkui. Herätin T:n ja kerroin olostani ja että herättäisin hänet, jos kuolema meinaisi korjata. Noh, unenpöpperöinen ensihoitajani totesi, "joo, no minkä mä sille sitten voin" ja jatkoi uniaan.

Aamulla olo oli yhtä tukala kuin yölläkin ja soitin päivystykseen, söin puuskuttaen aamupalaa ja lähdimme kohti terveyskeskusta. Lääkäri tunnusteli varovaisesti rutisevaa vasenta rintaani, hoitaja tarkisti hapetusarvoni, jonka jälkeen suuntasin keuhkojen röntgenkuvaan. Liikkuminen, normaalisti hengittäminen sekä kaikenlainen ponnistelu tuotti suoraan sanottuna helvetinmoista tuskaa ja tunsin oloni heikoksi siinä pinnallisesti hengitellessäni. Hetki kuvauksen jälkeen lääkäri pyysi minut takaisin huoneeseen ja totesi, että keuhkoni ja sydämeni olivat normaalit. Onneksi. Pelkäsimme nimittäin rinnan naksuessa ja hengittämisen ollessa niin pinnallista, että kärsisin ns. ilmarinnasta tai katkenneesta kylkiluusta. Lääkäri tutki varovaisesti uudestaan ja totesi, että kyseessä olisi varmasti kylkiluiden välisen lihaksen revähdys naksauttelusta johtuen. Hoidoksi määrättiin sairaslomaa, kipulääkitys sekä liikunta kivun sallimissa rajoissa.

Olen pari-kolme kertaa aiemminkin kärsinyt vastaavasta lihasvenähdyksestä, joista kahtena kertana minua on nostettu kyljistä ja nostajan sormet ovat "uponneet" kylkkärieni väliin ja kerran noh, onnistuin kännispäissäni törkkäämään horjahtaessani omat kyynärpääni kylkkärien väliin. Vaivana tämä kuulostaa aika heppoisalta, mutta koittakaas kuvitella tilanne, jolloin ette voi nojata eteenpäin, hengittää syvään, kääntyä, aivastaa tai nostaa mitään tuntematta pistävää kipua vasemmassa rinnassa.



Kotilookilla mennään: tukka nutturalla, toppi ja verkkarit yllä. Meikistä ei tietoakaan

Jos vaiva olisi - kuten aiemmin - itse aiheutettu, pystyisin sen paremmin hyväksymään. En sinänsä syytä hierojaani - olenhan aiemminkin todettu olevan heikkoa tekoa kyljistäni - mutta tulevaisuudessa aion pyytää, ettei hän enää minua naksauttelisi. Nyt tilanne on mikä on ja juuri kun takaliston tulehdustila on selätetty, joudun uudestaan saikkuilemaan ja jättämään niin kahvakuulat, hölkät kuin muutkin lihastreenit pois. Tekisi mieli kiroilla suomalaisittain perinteisesti p-sanaa käyttäen, mutta mitä se tässä kohtaa hyödyttää? Ei mitään. Täytyy nyt elää näillä eväillä mitä on, syödä kipulääkkeitä ja koittaa liikkua siinä määrin kun se mahdollista on, koska paikoilleen jäädessä lihasjumit usein pahenevat.

Sellaisia ikävämpiä uutisia tänään, mutta eiköhän tästä nyt ole kuin yksi suunta: YLÖSPÄIN!

Kivaa viikonloppua :)

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3