onsdag 25 november 2015

Kehu päivässä pitää ärripurrin loitolla & meikkileikkejä

Tykkään kehua ihmisiä jo ihan siitä syystä, että siitä tulee hyvä mieli kun näkee, kuinka iloiseksi toinen kehuista tulee. Harvemminhan kukaan närkästyy tai pahoittaa mielensä jos häntä kehuu - päinvastoin ihmiset lähtevät useimmiten heti mitätöimään sitä ominaisuutta, josta he ovat kehuja saaneet - mikä on mielestäni ihan hoopoa. Miksei voi vain iloita siitä, että joku kehuu, kiittää ja mahdollisesti jatkaa kehumista kehumalla jotain muuta? Kai perimmäinen syy on tämä meidän suomalainen mentaliteettimme, jonka mukaan ei pidä kehuskella tai nostaa itsestään mekkalaa, jottei vaikuta ylimieliseltä. Näin ainakin uskoisin. Siinä missä amerikkalaiseen kulttuuriin kuuluu toisinaan yltiömäinenkin kehuminen ja "darling":ittelu, suomalaiset hädin tuskin katsovat toisiaan päin ja pukahtavat :D Mielestäni hyvä keskitie olisi noiden kahden välimaasto, eli niin, että kehuttaisiin toisia myös kiireisen arjen keskellä jopa mitättömistä asioista, muttei mielisteltäisi eikä kehuttaisi turhasta.

Itse sain tosi hyvän mielen koko loppupäiväksi kun kaverini laittoi viestiä ja kyseli, mitä meikkivoidetta käytän, koska ihoni on kuulemma niin täydellisen näköinen. Havahduin heti miettimään, miten pienestä se ilo voi olla kiinni ja miten pieniäkin asioita "näkemällä" voi nähdä paljon kaunista tässä maailmassa. Ei kehumiseen aina tarvita MM-mitalia, kyykkyennätystä tai 10 kokeessa, vaan toisen nätti pusero, erilainen kampaus tai tapa kohdata toinen ihminen voi olla yhtä tärkeä ja hyvä syy kehumiseen.

Tällä hetkellä meikkirepertuaarini on simppeli, mutta hyväksi ja kestäväksi todettu.

Aloitan aina putsaamalla kasvot putsarilla (ostin äsken tämän Vichyn Purete Thermale putsariöljyn ja olen aivan myyty! Iho ei kiristä, mutta puhdistuu ja ripsaritkin lähtevät tällä!) sekä misellivedellä (Garnierin), laitan silmänympärysvoidetta, sekä koko kasvoille kosteusvoiteen. Voiteista käytän nyt tätä Lumenen Bright now C-vitamiini-sarjaa, joka heleyttää ja kosteuttaa riittävästi ilmojen viilennyttyä.

Voiteiden imeydyttyä levitän sormin Lumenen Nude Perfection Glow-meikkivoidetta (sekoitan sävyjä 1 +2), tupsuttelen poskipäille poskipunaa ja kevyesti puuteroin nenän, otsan ja leuan tällä Lumenen hohdeaurinkopuuterilla - ihan paras tuote! Sisäluomille tuon valoa Lumenen silmämeikkikynällä nro 9 ja ripsille sudin Maybellinen Lash Sensational-maskaraa. Viimeisimmästä en ole täysin vakuuttunut, koska se ei ainakaan minun käytössäni säily ripsillä koko päivää (vaikkei ihoni mikään rasvainen ole!) vaan valuu alaluomille, mutta käytänpä tämän nyt loppuun ja ostan sitten vasta uuden. Kulmiin pitäisi vielä hommata vaha, joka pitäisi ne aisoissa, mutta koska edellinen loppui enkä laiskuuttani ole uutta saanut hankittua, olen nyt sinnitellyt kestovärjäyksen voimin. Jos silmäpussit uhkaavat tummua kahvin värisiksi, vaalennan niitä BareMineralsin peittarilla.

Meikkaamiseen ei kulu montaa minuuttia ja nykyään se menee rutiinilla ja olen tosi tyytyväinen, että olen päässyt näinkin pitkälle meikkaamisellani. Minähän olen se nainen, joka pitkään meikkasi arkena pelkästään maskaralla ja meikkivoiteella! :D
Onko joku käyttämistäni tuotteista sinulle tuttu? Minkälainen arkimeikkisi on? :)


4 kommentarer:

  1. Olet niin hehkuvan kaunis! :) Kiitos paljon meikkipostauksesta, olisi vielä kiva tietää mitä poskipunaa mahdat käyttää? Ihosi on niin virheetön ja kuulas.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Voi kiitos :) Poskipuna on jonkin lehden kylkiäisenä tullut mineraaliposkipuna, jota huvikseni kokeilin ja totesin helmiäismäisenä todella hyväksi! :D

      Radera

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3