måndag 23 november 2015

Moikkamoi maanantai, viikonlopun kuulumiset ja haukkuvan teinilabbiksen toilailut

Heippa hei ja maanantain aamupäivää!

Istuskelen tässä sohvalla ja hymyilen selällään makaavalle, raaja levällään olevalle Ronjalle, joka näköjään onnistui päästelemään turhimmat energiansa pihalle aamulenkillä käydessämme. Teimme lyhyemmän lenkin, koska lähden käyttämään koiraa vielä pidemmällä lenkillä nyt päivällä ennenkuin suuntaan illaksi töihin. Mieskin lähti jo aiemmin aamulla töihin, joten koira on nyt minun vastuullani koko vuorokauden. Onneksi äitini on ihan tässä lähellä töissä ja lupasi tulla katsomaan koiraa töistä päästyään, jottei yksinoloaika pikkuisella käy turhan pitkäksi. En vieläkään osaa sisäistää sitä, että Ronjahan on yksin yhtä monta tuntia kerrallaan - olin sitten aamu- tai iltavuorossa, mutta jotenkin ilta-aikaan tuntuu pahemmalta tietää, että koisu on yksinään. Pian tätä ongelmaa ei kuitenkaan enää ole, koska vaihdan pian takaisin virka-toimisto-työaikaan.

Naamakuva pari viikkoa takaperin kun lähdin isänpäivä-kaffelle ukin ja mummin luo :) Silmäpusseista päätellen taisin olla HIEMAN väsynyt..

Viikonloppuna olin molempina päivinä aamuvuoroissa, eli mitään kummempaa ei tullut tehtyä. Lauantai-iltana tyttökavereitteni aatelia, eli D, kävi miesystävänsä kanssa meillä moikkaamassa ja kylläpä teki terää tavata vanhoja kavereita! D muutti harmikseni Turkuun, emmekä tapaa kovin usein, mutta aina kun tapaamme juttu luistaa kuin voiveitsi voissa, eikä monen kuukaudenkaan ero hiljennä menoa - päinvastoin! Ehtiipähän juorut vaan kasaantua ja juteltavaa riittää monen kuukauden edestä ;) Ronja käyttäytyi aika mallikkaasti, vaikka innostuiki vähän haukkumaan vieriata huomiota pyytäessään, mutta meno ei ollut mitään verrattuna pentuaikaan, jolloin neiti suorastaan nolotti minua. Käytökseltään Ronja on nyt 1,5 vuoden ikään päästyään hieman rauhoittunut, mutta siinä missä turha riehuminen on hieman rauhoittunut, on toisia ihmeellisiä käytösmalleja päässyt syntymään: päällimmäisenä haukkuminen. Etenkin pimeällä Ronja haukkuu sekä ihmisiä että koiria eikä kontaktin pyytäminen, karjuminen tai suunnan vaihtaminen auta. Koira vaikuttaa epävarmalta ja tuntuu varoittavan ulkoiluttajaansa kaikesta, enkä voi käsittää miksi. Olen koittanut erilaisia nameja, kiittänyt aina kun haukkuminen hiljenee, pyytänyt kontaktiin jo ENNEN haukkumisen alkamista - eikä systeemi siltikään ole vedenkestävä. Arvatkaa vaan miten nololta tuntuu kun koira kulkee nätisti vastaantulijaa kohti, sivulla tassutellen, mutta just ihmisen tullessa kohdalle alkaa haukkumaan? Apuja tähän kaivattaisiin..



Eilen pääsin töistä jo hieman aikaisemmin ja juuri sairaalalta lähdettyäni mies soitti ja kysyi, lähtisinkö hänen ja porukoittensa kanssa ulos syömään. Emmin ja mietin, mutta kieltäydyin lopuksi ja harmittelin, että taasko tässä käy näin, että minä jään kotiin kun muut lähtevät ulos. Harmitti potenssiin sata, mutta koska olin vasta äsken syönyt lounasta töissä ja paloin halusta päästä ulos raittiiseen ilmaan vielä valoisaan aikaan, päätin sanoa "ei kiitos" ja lähdin lähes heti kotiin päästyäni ulos. Nyt kun ulkona on ollut niin älyttömän pimeätä ja väsymys sen myötä painaa kuin mammutti selässä, himoitsin raitista ulkoilmaa, hiljaisuutta ja luonnonvaloa, jota en aikoihin ollut kuin ikkunasta nähnyt. Kevyt lumipeite valaisi kummasti myös pimeyden laskeutuessa ja ilma oli kuulaan raikas 1 lämpöasteestaan johtuen. Olin suunitellut hölkkääväni, joten sidoin suunnitelmallisesti synttärilahjaksi saamani Salomonin trailrunning-kengät jalkaan, pukeuduin kevyesti (mukamas, arvatkaa vaan hikoilinko jo alkulenkistä? Jep. Kävelyn ja hölkän välillä on ISO ero mitä tulee vaatteiden tarpeeseen) ja suuntasin pururadalle ja aloin pikkuhiljaa hölkkämään. En muista koska olisin viimeksi juossut 3-4km pitempää matkaa, joten päätin eilen haastaa itseni ja kokeilla, jaksaisinko edes pidempää lenkkiä enää. Keväällä juoksin vielä pari 10km lenkkiä viikossa, mutta ylikunnon takia jätin juoksun kokonaan enkä koko kesänä juossut crossfit-treenejä ja wodeja lukuunottamatta lain. Huomasin jännittäväni juoksua alkuun, mutta yritin sysätä fiiliksiä sivuun ja keskittyä pitämään keskivartaloa suorassa ja välttää eteenpäin "kaatumista". Kuin ihmeen kaupalla juoksu sujuinkin ihan kivasti ja vaikkei minulla mittaria mukana ollutkaan, arvioin, että hidastin hetken kävelyyn n 5-6 km juostuani ja jatkoin hölkkäämistä n 0,5-1 km kävelyn jälkeen. Yhteensä lenkkiä tuli n 7-8km ja aikaa kului kävelyineen ja venyttelyineen n 60 minuuttia. Olin todella tyytyväinen, että

a) juoksu tuntui hyvältä eikä mitään kohtaa kolottanut (pahasti)
b) maltoin kävellä välillä kun olo uhkasi käydä tukalaksi. Hetken käveltyäni tuntui tosi hyvältä jatkaa juoksua taas :)
c) jaksoin juosta noinkin pitkän matkan lähes puolen vuoden tauon jälkeen!

Eniten minua harmitti se, etten lähtenyt muiden kanssa ulos syömään, mutta T kertoikin anopin kyselleen, josko olen sellainen, että tarvitsen hetken rauhaa töistä päästyäni. Ja juuri sellainenhan minä olen: tarvitsen hengähdyshetken, enkä kaipaa seuraa. Kun töissä 8h on metelin ja hälinän ympäröimänä, ei yksinäisyys ja hiljaisuus haittaa lainkaan. Olen ulkoilmaa rakastava tyyppi ja kun töissä on ollut sisätiloissa 8h loisteputkien valossa, keho suorastaan huutaa ja vaatii ulos luontoon pääsemistä. Olin siis itsekäs ja valitsin omat tarpeeni muiden kanssa yhdessäolon edelle. Voitte kysyä vaikka T:ltä harmittiko minua kun hän tuli raflasta kotiin, mutta hän koitti lohdutella minua, että tilaisuuksia tulisi kyllä uusiakin. Sosiaalisesti jäin vähemmälle, mutta törkeän onnistunut lenkki antoi minulle kyllä paljon. Enemmän kuin uskalsin toivoa.

Sellaista tältä viikonlopulta. Mitäs sinä teit?

4 kommentarer:

  1. T har så rätt - vi tar det en annan gång. Jag har förståelse för att man efter en arbetsdag vill ha en andningspaus och inte flyga i väg till nästa ställe. Är likadan själv. Tycker inte om när man har någonting efter jobbet, så att man bara hinner hem och vända och så i väg igen. Då tar jag det "andra" helst direkt efter jobbet. En annan gång lovar svärmor ;)

    SvaraRadera
    Svar
    1. De värmde mitt hjärta att T sa att du frågat om ja e sånhärn; visst tycks ju svärmor känna mig fastän ja alltför sällan varit med ti byn på sistone..
      Jag säger de bara - utan att smöra: bästa svärmor!

      Radera
  2. Taas toi juoksu alkaa... ja sama vanha rumba. Kohta valitat että lihakset ovat lähteneet ja paikat jumissa.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Tälläisiä kommentteja lukiessani mietin aina, miksi joku, joka ilmeisesti blogiani on seurannut, palaa tänne, koska elämäni ja valintani ilmeisesti häntä jotenkin häiritsevät :) Se pikkuriikkinen osa elämästäni, ajatuksistani ja niiden kehittymisestä ja itsestäni, jonka tänne blogiin jaan ei kerro minusta mitään, eikä mielestäni minua näiden tekstieni perusteella voi leimata tai määritellä.

      Radera

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3