lördag 27 februari 2016

Esittelyssä uljas musta: postaus labradorista

Pariin otteeseen jo toivottua postausta labradorinnoutajastani Ronjasta on tässä vihdoin tulossa. Eli yleisön pyynnöstä, seuraavaksi esittelyssä oma rakas labradorini Ronja.

Ensimmäinen päivä uudessa kodissa Porvoossa

Ääh, sydän sulaa kun katselee näitä kuvia :') Mamman rakas pieni musta

virallinen nimi: Thunder Eagle´s Feelings and Romance
kutsumanimet: Ronja, Rontti, Ronttuli, Nipsu, Pippis.. näitä löytyy :D
syntynyt: 14.3.2014, Porvoo
väri: musta
strategiset mitat: korkeus n 50cm, paino n 25-26kg
muonitus: 50/50 lihaa ja luita, sekä nappuloina Eukanuba adult large breed, sekä kasviksia silloin tällöin, kananmunaa tms raakaruokinnan mukaan

Pitää kyllä paikkaansa, ettei sitä enää muista miten pentu loppujen lopuksi olikaan :D

Haha, Ronja oli jo pentuna kova keppien perään ja tässä oiva näytös neidin luonteesta: periksi ei anneta!

Neidin eka venereissu saareen sujui mutkitta, vaikka veneen moottorin ääni alkuun vähän jännitti.  Nykyään koira haistelee innoisaan ovesta raitista meri-ilmaa ja käy sitten nukkumaan veneen lattialle

Autoilu on Ronjalle rentoutumishetki, koska hän asettuu lähes heti autoon päästyään nukkumaan ja nousee vasta kun auton pysäyttää

Labbis, koiramaailman ahnein otus, omenan parissa mieheni isoäidin kotipaikalla. Siellä on ihanan iso piha, jossa voi viilettää, uida meressä ja jahdata kissaa.

Miten, miksi - mitä tapahtui, kun Ronja meille saapui?

Päätös hankkia oma koira on kytenyt päässäni jo lapsuudesta lähtien, mutta todellinen halu ja pyrkimys sen hankintaan on ollut vaihteleva. Opiskeluaikoina toivoin kovasti koiraa, mutten raaskinut hankkia sellaista kerrostaloon betonihelvetin keskelle ja ajatus jäi kytemään. Porin kautta Porvooseen muutettuani elämäni oli aika hujan hajan ja kävin hurjasti salilla ja etsin itseäni ja aiheutin itselleni mitä ihmeellisimpiä oireita, joista huimaus ja kovat lihasjumit ovat jääneet päällimmäisinä mieleen. Koiran hankinta ei tuntunut kovin järkevältä kun huimaus melkein esti minua liikkumasta kävellen, mutta itse asiassa juuri silloin - kaikkein herkimmilläni - päätin, että nyt se koira tulee. Eräs kollega (lääkäri) sanoi osuvasti, että hanki Jossu koira, jotta sulla on muuta kuin noi oireet mietittävänä. Niin lopetin empimisen, muiden järkipuheiden kuuntelemisen ja otin yhteyttä porvoolaiseen kenneliin, johon musta pentue oli odotettavissa keväällä 2014. Kävimme pari kertaa katsomassa pentuja ja ihastuin syliin pyrkivään, reippaaseen narttupentuun, jolle laitettiin merkiksi liila kaulapanta. Tämä se oli. Minun oma koirani.
2.5.2014 ajoimme silloisen poikaystävän, nykyisen avomieheni, kanssa Ilolaan hakemaan Ronjaa ja muistan, miten kasvattajan kanssa jutellessamme jo mietin, minkälaisen riiviön oli valinnut, koska 8 viikon ikäinen pentu juoksi kuin riivattu ympäriinsä, jahtasi palloa ja oli riiviömäinen. Päätös oli jo tehty ja maksu suoritettu, joten ei auttanut muu kuin ajatella, että "tulta päin" ja napata pentu matkaansa. Haha, kuulostaapa dramaattiselta, mutta kyllä se aika hurjalta tuntui kun pentu niin äärettömän villiltä vaikutti ja koko automatkankin poukkoili sylissäni eikä rauhoittunut nukkumaan tai tärissyt pelosta, kuten koiraoppaiden mukaan käydä voisi. Ei, tässä pentuneidissä oli munaa, luonnetta ja virtaa. Uudessa kodissa pentu nuuski pelkäämättä läpi koko 30m2 kämpän ja kävi nukkumaan. Muistan miten rakastettu oloni oli kun pentu tuli syliin nukkumaan enkä meinannut hellitä nousta sitten millään kun pumpulinpehmeä pieni koiranpentu nukkuatuhelsi sylissäni, uikkui unissaan ja pienet tassut vipelsivät villien unien aikana. Ensimmäiset yöt menivät pennun itkiessä, mutta laitoin aina vian käden alas jotta pentu sai nuuskia käsiä emmekä päästäneet häntä sänkyyn koska päätös siitä, että koiran paikka ei koskaan tulisi olemaan sängyssä oli tehty.


Ensimmäisen kuukautensa Ronja tosiaan asui Porvoossa, mutta muutimme sitten kesäkuussa tänne "landelle", jossa kerrostalokämppäämme kuuluu ihana pienenpieni piha, jonka aitasimme jotta pennun voisi turvallisin mielin päästää ulos touhuamaan.


Sisäsiisteys ja uikuttamiset

Sisäsiisteys-koulutus tuntui jopa toivottomalta eikä pentu millään meinannut oppia sisäsiistiksi ja uskon, että osasyy on se, että jouduimme liiankin nopeasti jättämään pennun yksinään työpäivän ajaksi, emmekä ehtineet harjoitella yksinoloa tai päästää pentua sen pienen rakon tarpeen mukaan tarpeeksi usein ulos. Pentu oppi nopsaan paperille, mutta taisi olla täysin kuiva vasta 6 kk iässä. Nartut kuulemma oppivatkin kuiviksi uroksia hitaammin, mutta meillä oli noita rasitteita muitakin. Porvoossa Ronja uikutti yksinäisyyttään aika lailla ja tajusimme vasta parin päivän kuluttua, että olimme rajanneet hänen tilansa hieman liian pieneksi, koska laajennettuamme pentuaitausta, väheni uikutuskin. Pysyin kovana siinä, etten koskaan lähtenyt kotoa niin, että pentu itki jo valmiiksi, mutten myöskään avannut ovea jos kuulin, että pentu itki sen takana, jottei hän oppisi, että itkemällä saisi ihmisen palaamaan.



Koirakoulu ja koulutus, sekä luonne

Ronja oli pentuna jo todella rohkea, mutta seurasi nätisti ihmistä jo alusta alkaen. Kävimme kaikki rokotteet saatuamme arkitottiksessa, jossa opeteltiin perusjuttuja kuten kontaktin ottamista ja seuraamisen alkeita, mutta niitä olimme istumisen lomassa jo harjoitelleet kotona. Ronja oli kurssinsa nuorin, mutta todellinen priimus ja olin hänestä todella ylpeä.
N vuoden ikään tultuaan Ronja jokseenkin rauhoittui, mutta osoittautui samalla todella voimakasluonteiseksi nartuksi, joka on helposti lahjottavissa, mutta joka ei anna mitään ilmaiseksi. Ronja on aika rasavilli ja monet itkut olen hänen kanssaan ehtinyt tirauttaa kun koira käy niin kierroksilla eikä ota käskyjäni vastaan. Lelut eivät häntä niinkään motivoi, mutta herkut ja namit - hahaa, koira varmaan seisoisi päälläänkin kunhan saa namin :D Onnekseni eräs tuttava on koirakoulutuksen mestari ja hän kutsui meidät mukaan tottis-harkoihinsa. En missään nimessä väitä koiraani mahdottomasti ja olen viime aikoina yllättynyt todella positiivisesti kun hän on niin nätisti ohitellut jopa toisia koiria lenkillä ja kulkenut katse mammaa päin pyydettäessä, nätisti sivulla. Ongelmakohtamme ovat tällä hetkellä asioista luopuminen (lue: pitkät kepit kun koiraa pitää vapaana = hemmetinmoiset mustelmat ja hasardit tilanteet kun koira juoksee täysiä päin keppi suussaan..), haukkuminen etenkin pimeällä ja tiettyjä, usein hieman epämääräisiä ihmisiä päin (kuinka noloa? Tätäkään en tajua, koska emme ole koskaan kiinnittäneet huomiota edes hyypiöiden näköisiin tyyppeihin enkä millään lailla kehu tai toru koiraa kun hän haukkuu, mutta sen sijaan kehun kun lopettaa ja katsookin minua. Ronja ei tiettävästi myöskään koskaan ole tullut pelästyteyksi, joka voisi olla syy ihmisten haukkuarkuuteen) sekä isojen/saman kokoisten koirien ohitus, joka toisinaan kyllä jo sujuu mallikkaasti ja pieniä koiria ohittaa jo aika kivasti :)
Ronja on todella haka etsimään asioita ja oppii yllättävän nopeasti eri lelujen nimet ja osaa hakea niitä nimeltä.

Eräs Ronjan suosikki-ihmisistä on minun isäni, eli Ronjan mofa. Koira ulisee kuin vietävä ja sinkoilee sinne tänne kun sanookin mofan nimen ääneen. Uusin tempaus on se, että koira jopa tunnistaa mofan auton parkkiksella ja alkaa uikuttaa ja vetää autoa päin kun sen huomaa ja pomppaa kenguruloikalla kuskin syliin jos vain saa tilaisuuden ;D

Luonteensa puolesta Ronja on mitä tyypillisin labbis: iloinen, ahne, kaikkia rakastava (paitsi siis niitä epämääräisen näköisiä tyyppejä kuten lumiukkoja :D) ja todella energinen tapaus. Ronja pomppii kuin kenguru ja vastaantulijoita, jotka haluavat tervehtiä koiraa täytyy aina varoittaa, koska Ronja pomppaa todella äkillisesti ja usein suoraan ihmisten neniä kohti! Lapsiystävällisempää koiraa en ole tavannut ja Ronja änkee innostuksissaan pussaamaan kaikkien naamat ja häntä vispaa usein niin, ettei hän tiedä miten päin olisi. Harvoin sitä tuntee itsensä yhtä rakastetuksi ja odotetuksi kuin jos käy vaikka vaan roskiksellakin ja tulee takaisin kotiin - voi sitä riemua ja iloa kun mamma palaa kotiin :D

Lempilelut
Pallot, Ikeasta ostettu parsa (tunnettu kotona nimellä Broccoli) ja frisbeet, sekä ulkoa löytyvät kepit ja lumipallot

Lenkin jälkeen. Ronja änkeää tilaisuuden tullen aivan liki, mielellään ihmisen päälle, ja ujuttaa nenänsä vähintään kaulanjuureen tai kainaloon ja nukahtaa tuhisten. Rakastan sinua, pieni rakas mustani

Tulevaisuuden suunnitelmat
Joku kyselikin tuolla aiemmin, olenko ajatellut pennuttaa Ronjan. Vastaukseni on ei. Mielelläni ottaisin Ronjalle joskus kaverin, mutta tällä hetkellä n 60 neliöinen kämppämme tuntuu jo aika täydeltä yhdelläkin labbiksella varustettuna, joten toistaiseksi pysymme vain yhdessä :D Mies ei oikein syty idealle, että koiria olisi kaksi, mutta eihän häneltä tarvitse pyytää lupaa kaikkeen ;)


Jäikö jotain kysyttävää? :) En keksi enempää kerrottavaa koirasta, joka on osoittautunut niin tajuttoman tärkeäksi. Nauramme usein miehen kanssa, ettei ole ihme, ettemme osoita yhtä paljon hellyyttä enää toisiamme kohtaan kun lellimme koiraa niin paljon :D En olisi kuuna päivänä uskonut, että koira voi tulla niin älyttömän tärkeäksi. Meillä koira on perheenjäsen, vaikkei sänkyyn peiton alle pääsekään lukuisista yrityksistään huolimatta.

6 kommentarer:

  1. Tää oli tosi kiva postaus! Kiitos tästä :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiva kuulla :) Tätä sai kyllä hymyssä suin kirjoittaakin ja voi juku miten nassikka Ronja onkaan ollut pienenä! Ei sitä muistaisikaan, ellei kuvia katselisi :)

      Radera
  2. Jos ottaisitte toisen koiran niin minkä rotuisen?

    SvaraRadera
    Svar
    1. En ole ihan varma, mutta ehkä labbiksen paras kaveri olisi toinen labbis. Toisaalta kaksi noin villiä riiviötä kuin Ronja voisi kyllä olla aika hasardi combo :D Olen miettinyt jotain trimmattavaa rotua - etenkin nyt karvanlähtöaikaan, mutta in conclusion: en tiedä :)

      Radera
  3. Härliga Ronttu <3 Barnen har pratat mycket om henne, för på den förra ön där vi var fanns det mycket herrelösa hundar (så det var lätt att få Alva distraherad om hon blev otålig "Alva, ser du nån hund nånstans?" "Vuh, vuh".)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Visst e hon de, trots att hon nu utsatte mig för lite.. ja, spänningsmoment (igen)? :) Nä, de var ju ett misstag men jag hoppas nu att knäet läker fort å att det inte sku ha hänt något värre. Hihi, Alvis är så söt - liksom W å A också är - på alla foton du ha skicka å oj va vi saknar dem med! Vi åkte pulka med Ronja igår i er backe å väntar på att ungarna ska komma med oss å göra det igen :)

      Radera

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3