onsdag 3 februari 2016

Himotuimmat laukut 2016

Joskus sitä tekee mieli haaveilla, eikö? Haaveilu on siitä kivaa, ettei se maksa mitään. Itse sorrun valitettavan harvoin ostamaan asioita hetken mielijohteesta niitä sen kummemmin suunnittelematta tai punnitsematta ja jälkeenpäin saan juosta ympäri kaupunkeja, posteja, R-kioskeja palauttelemassa ties mitä ostoksia. Onnekseni osaan "osta"-painikkeen painamisen lisäksi myös palauttaa n.s. turhia ostoksia, mutta mieleni tekisi oppia välttämään näitä turhakkeita kokonaan. Useimmiten pitää luottaa intuitioon ja jos jokin tuote ei heti tunnu kivalta, tulee se palauttaa. Harvemmin ne kinkkanat paidat tai liian suuret laukut muuttuvat mukavemmiksi kun niitä säilyttää kaapeissa ja jos ne jäävätkin sinne kaappiin, ovat epäsopivia ja vieläpä arvokkaita, kasvaa harmitus potenssiin 16 kun rahaakin menee hukkaan. Rahaa, jolla voisi ostaa sellaista, joka on oikeasti mieluista.

Mistä minä siis haaveilen? No laukuista. En ole MiuMiu Bow bagin hankittuani ostanut YHTÄKÄÄN laukkua (kelatkaa! Yli 2 vuotta sitten!) mutta haaveillut olen senkin edestä. Mielestäni on ihanaa katsella, kuolata ja ihailla, haaveilla tavaroista, mutta kun olen nakannut ne ostoskoriin ja näen loppusumman, punnitsen hetken mielessäni mitä muuta kyseisellä rahalla voisi tehdä ja saada, painan yllättävän pian X-nappia ja suljen koko ruudun. Piheys ja järki iskee.

Ajattelin esitellä pari laukkuhaavetta täällä blogin puolella, jotta a) todistan että elämääni kuuluu muutakin kuin työ, koiran ulkoilutus, juoksu ja terveyden etsiminen ja b) todistan, että garderoobiini kuuluu muutakin kuin urheiluun liittyvät hankinnat.

Ralph Lauren Newbury double zipper. Täydellinen laukku, joka pitää muotonsa ryhdikkäänä myös tyhjempänä. Voi kantaa sekä olalla, että kädessä ja crossbodynä. Hinta n 300e.

 
Givenchy Antigona. Minulle THE bag: täydellinen laukku, joka Ralph Laurenin tavoin on ryhdikäs, ajaton, olalla- että kädessä kannettava. Monet haaveilevat Chaneleista ja Herméistä, mutta itse unelmoin tästä. Hinta n 1600e. Lääh.
Sellaisia unelmia minulla.. Olemmeko match made in heaven vai unelmoitko sinä jostakin ihan toisesta laukusta? Kenties sporttibagista? ;)

kuvat google kuvahausta

2 kommentarer:

  1. Ootteko aatellu tehdä teidän koiralla pentuja? Mitä ruokaa se muuten syö?

    SvaraRadera
    Svar
    1. Moikka! Ronja-pläjäys tulee pian blogiin, joten vastaukset selviää sieltä ;)

      Radera

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3