måndag 7 mars 2016

Mitä tehdä kun pasta bolognese, kanakastike, lihapullat ja kasvissörsselit tulee korvista?

En tiedä teistä, mutta meillä syödään aina samoja ruokia. Siis ihan tylsistymiseen asti niitä samoja ruokia päivästä päivään, viikosta toiseen. Tuntuu luksukselta käydä ulkona tai jonkun muun padoilla syömässä (ja apua kuinka usein sitä tulee nykyään tapahtuukaan parin vuoden takaiseen verrattuna..) koska oman jääkaapin sisältö ja ruokapöydin anti on aina se sama.

Oih, tämä on just meikäläisen tyttöruokaa-basicejä: täysjyvä-couscousia, kasviksia, savukalaa ja kurkkua. Jälkkäriksi jälkiuunileipää Oivariinilla.

Elämäntapa-remppaa, laihdutuskuuria tai vaikka sokerilakkoa aloittaessaan ihminen pääsee useimmiten helpoimmalla, kun eliminoi kaapeistaan kaikki kielletyksi luokitellut ruoka-aineet. Mitä ei kaapista löydy, ei voi syödä. Edes unissaan tai stressaantuneena. Kun kotiin hankkii pelkkiä hyviksi tai sallituiksi luokiteltuja aineksia, tulee väistämättäkin syötyä vain terveellistä safkaa ja paino tippuu (mikäli ylipaino on tullut hankittua karkkeja ja muita herkkuja napostellen). Nauramme mieheni kanssa usein kauppalistaa rustatessamme, että ne "perusjutut" puuttuu.

Makaronilaatikkoa, jossa on pinnalla ruiskorppujahoja (ihan siiiiika hyvää!) ja kasviksia

Kasviksia, sekä paistettuja suppiksia, jauhelihaa ja ohrasuurimoita. Taitaa näkyä pari makaroniakin?

Kahvia. PALJON kahvia ja ehdottomasti maitovaahdolla. Välipalana jugurttia, omppua ja kanelia

Mitä se meidän (jää)kaapimme pitää sisällään, eli mitä meidän kauppakasseistamme löytyy? 


- heviosastolta: omppuja, päärynää, perunaa, sipulia ja valkosipulia, porkkanoita, broccolia, tomaattia, kurkkua ja salaattia (nyt olemme vähän koittaneet revitellä ja ostaneet jopa appelsiineja - hui!)
- leipähyllystä: jälkiuunileipää sekä paahtoleipää/jotain muuta vaaleaa täysjyväleipää, jota mies enimmäkseen syö yksinään
- lihatiskistä 9,5% jauhelihaa, maustamattomia broilerinsuikaleita/piffejä tai lohifilee
- juustoista Oltermannin 17% ja kinkkuosastolta kalkkunaa tai kinkkua (jos mies saa valita)
- maitohyllystä 3,5% turkkilaista jugurttia, maitorahkaa (mies on vasta nyt oppinut syömään sitä ja minä en taas koske siihen kirveelläkään, nimim. yliannostus), rasvatonta maitoa ja Alpron kookosmaitoa minun aamupuurooni
- pakkasesta mustia viinimarjoja, vadelmia ja mansikoita (minun aamupuuroon), sekä herneitä. Aah! Voisin syödä herneitä 500g pussillisenkin sellaisenaan. Ihan törkeän hyviä - myös kylminä!
- kuiva-aineista täysjyvänä pastaa eri muodoissa sekä nuudeleita, kikherneitä, luomu sekä pika-kaurahiutaleita (luomut mulle, pikat miehelle - älkää kysykö), mysliä (miehelle), soijarouheita tms soijajuttuja (minulle) sekä säilykkeistä tonnikalat ja tomaatit (pahan päivän hätävaraksi), sekä pähkinöitä ja maapähkinävoita (draaaawl)

Joo-o, siinä kai ne meidän ihan basicit. Sitten täytyy noita kuivavarastoja tietenkin välillä täydentää, jolloin ostetaan vielä öljyjä, jauhoja tms mutta tuossa yllä on hyvin pitkälti meidän kauppakärrymme sisältö. Siis joka hemmetin viikko toisensa jälkeen ostamme tismalleen samoja juttuja. Kuinka tylsää? Sanomattakin on selvää, mutta vielä rautalangasta vääntäen ja otsikkoon viitaten, tämä samojen safkojen ostaminenhan ei johda muuhun kuin siihen, että meillä syödään AINA samaa ruokaa. Ongelma ei ole siinä, etteikö ideoita ties mihin eri reseptikokeiluihin löytyisi - ehei, päinvastoin selaan innolla ruokablogeja, seuraan Instassa God know kuinka montaa ruokajumalaa ja kuolaan heidän ruokakuviaan kieli polvissa - enkä siltikään "tajua" ostaa uusia tai edes erilaisia ruoka-aineita, joiden avulla niitä kuolaamiani juttuja voisi sitten kokeilla. Miksi? Koska laiskuus? No ei se syy mikään muukaan voi olla, koska oikeastikin haluaisin kovasti kokeilla kaikenlaista uutta enkä edes ole nirso, mutten vain saa aikaiseksi ostaa esimerkiksi lehtiselleriä (no ei, sitä inhoan ihan oikeasti ja siksi se jää kauppaan :D), eksoottisia kastikkeita ja mausteita tai.. noh, en tiedä. Mitä sieltä kaupasta pitäisi kotiin kantaa, että saisi vähän erilaista sisältöä meidän ruokapöytäämme ja -valioomme? No ainakin jotain muuta tai ainakin osittain jotain muuta kuin mitä tuossa yllä luettelin, koska muuten ei muutosta tule eikä saada. Ongelmani uusien ruokien kokeilussa on varmasti osittain vielä kiinni siitä rutiininomaisesta syömisestä, jota vuosia ehdin harrastaa, mutta nyt oikeasti HALUAN ja TAHDON syödä muuta kuin sitä "tuttua ja turvallista" kasvispöperöä ja raejuustoa joka ilta. Haluan maistella maailmaa ja kokea uutta.

Kanakeittoa kasviksilla ja kylkeen näkkäri juustolla ja kurkulla

Kun muumikippo ei meinaa riittää.. Aamupalalla, joten kipossa on päärynän ja maapähkinävoin alla valkuaispuuroa tai jugurttia ja mysliä. Hemmetin kokoinen päärynä ku ei muuta näy :D

Mistä moinen avautuminen näin maanantaina? Koska olen totaalisen tylsistynyt. Etenkin nyt sairaslomalla ja levossa ollessa hengailen pääasiassa neljän seinän sisällä kotona ja vietän päivän kaikki ruokailuhetket kotona, jolloin jääkaapin sisältö väkisinkin alkaa käydä turhankin tutuksi. On suorastaan turhauttavaa tietää, että ilta toisensa jälkeen syön samaa kasvismössöä parin ruisleipäviipaleen ja juuston kera, mutten toisaalta saa aikaiseksi valmistaa itselleni niistä mitään uutta edes uudessa muodossa. Paistettu ja keitetty kananmunahan ovat täysin eri makuisia ja täysin eri maailmasta, eikö? Jep. Mutta koska laiskuus. On paljon helpompaa vain syödä munat kasvisten sekaan sörsselöityinä kuin alkaa (hei camoon - etukäteen) keittämään niitä, vaikka kananmuna on mielestäni parhaillaan nimenomaan keitettynä (ja ilman keltuaista - ellei keltuainen sitten ole valuva, omnomnom). Tarjosin äsken miehelle mahdollisuutta (lue: saatoin jopa kiristää hieman, koska ei se muuten usko) saada valita/keksiä joku täysin uusi, meillä kokeilematon resepti, jonka mukaan voisin valmistaa hänen synttäreidensä kunniaksi ruokaa (hän kun ei tavaroita toivo).

Löytyykö sinunkin ostoksista aina niitä samoja juttuja? Entä mikä on vakio-reseptisi - arkinenkin sellainen? Tämä talous kaipaisi nyt kipeästi jotain ruokaremppaa - ei niinkään terveellisempään suuntaan, koska terveellisyys meillä kyllä on hallussa, mutta monipuolistamaan ruokavalioitamme.


2 kommentarer:

  1. Nånting som alltid går hem hos både bisi och barn är en vege-gratäng :) gillar absolut inte den grädd-dränkta versionen, brukar lägga lite kasvisliemi och några klickar ranskankermaa och avoť vilken njutning! Lönar sig att prova

    SvaraRadera
    Svar
    1. oj nånting liknande brukar svärmor laga å DE e gott me broccoli.. E bara rädd att ja lyckas få som resultat en enda mosig gegga :D

      Radera

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3