torsdag 10 mars 2016

Mun, sun vai meidän rahat? Tervetuloa syynäämään meidän kulutustottumuksiamme

Olen tässä saikkuni aikana ehtinyt lukea laittoman paljon blogipostauksia läpi ja ajattelin niistä inspiroituneena tarttua aiheeseen, josta moni muukin on kirjoittanut lähinnä omat tottumuksensa paljastaen. Rahasta.

Ensi alkuun pitää kai todeta, ettei suomalaiseen kulttuuriin kuulu rahoista puhuminen ja nou hätä, en aio paljastaa kuukausittaisia tuloja tai menoja (ainakaan kokonaan) mutta sen sijaan haluan valottaa omia kokemuksiani ja tapojani käyttää rahaa, sekä meidän taloutemme kulutustottumuksia.

Meillä kuluu rahaa ruokaan ja muihin talousjuttuihin kuten pesuaineisiin jne n 400 euroa kuussa karkeasti laskettuna. Lisäksi rahaa menee Ronjan ruokiin.. ööh. Apua. Tässä kohtaa jo huomaan, miten pihalla olen rahankulusta, mutta haemme n kerran kuussa suurin piirtein 20 eurolla raakaruokaa koisulle, sekä ehkä kerran kuussa säkillisen nappuloita Mustista ja Mirristä 70 eurolla (Ronja siis syö 50/50-periaatteella). Syömme miehen kanssa hyvin harvoin ulkona - korkeintaan kerran kuussa - emmekä silloinkaan harrasta 3 ruokalajin dinnereitä, joten annoksien hinta pysyy matalana. Viimeksi kun kävimme ulkona syömässä, kävimme sushilla ja nappasimme lauantai-illan kunniaksi skumppalasilliset alkuun, jolloin illan loppusumma oli muistaakseni 50 euron luokkaa. Ei siis kovin paha.

Kävin K-kaupassa (jossa käyn hyvin harvoin koska pyrin keskittämään S-ryhmään, mutta tuon yhteydessä on posti enkä viitsinyt käydä kahdessa eri marketissa) ja tässä ostokset, joiden loppusummaksi tuli 37,06 euroa. Korkea hinta noin vähästä, mutta kasasta löytyy monia harvemmin ostettavia, kalliimpia tuotteita kuten taatelisäkki (14,95), purkkaa (3,45e), maustepurkki (1,65e) ja narsisseja 3 kpl (5,75e)

ostoksista suurin osa on sellaisia, joita ilman kyllä pärjäisi, mutta joita halusin (esimerkiksi kukat ja kaksi erilaista xylitol-tuotetta - yksi riittäisi oikeasti). Säännölliset tulot omaavana koen, etten enää opiskeluaikohini verrattuna edes halua säästää kaikessa ja jättää kaikkea pikkukivaa ostamatta. Johonkin ne rahat on laitettava ja jos koen mielihyvää ostaessani uutta vihreää teetä (2,29e) vaikka kaapista löytyy toisenlaista, en välitä. Parin euroa sinne tai tänne - kun hinnat ovat näin matalia, ei talouteni tähän kaadu
Miten kahden isoruokaisen (näkisittepä meidän ja etenkin mieheni annoskoot joskus..) henkilön ruokakulut pysyvät niinkin matalina kuin 400 euroa/kuukausi? Onhan tuo karkeasti laskettu summa, mutta keskimäärin kulutamme noin "vähän"; lainausmerkeissä, koska voisimme takuuvarmasti syömään vielä halvemmalla ja kuluttamaan vielä vähemmän, jos tarve vaatisi. Mutta niin, miten? Syömme hyvin arkista ja "tylsää" kotiruokaa, eli kauppalistaltamme löytyy jauhelihaa, broilerin fileesuikaleita, sesonkien mukaan kasviksia ja hedelmiä (tässä MINÄ olen tarkka - mies ostaisi kasoittain tomaattia ja kurkkua vuoden ympäri), rasvattomia maitotuotteita ja halvempien merkkien vaihtoehtoja - mikäli olen todennut hyviksi. Pieni off topic tähän, mutta toiset tuotteet voi oikein hyvin ostaa Pirkka- ja Xtra-versioina, koska alkuperäisiin ei juuri eroa huomaa, mutta tsiisus sentään toisia juttuja.. Onko kukaan ostanut Rainbow (vai onko se nykyään Kotimaista nimeltään?) Oltermanni-kopiota? Järkyttävintä koskaan maistamaani kumijuustoa, jota ei sitten millään saa höylättyä ehjänä - edes jääkaappikylmänä. Toisissa tuotteissa ostamme siis halpisversioita, kun taas toisissa ostan kalliimpaa, mutta laadullisesti (meidän makuumme) parempaa tavaraa. Pihvejä tai kokolihaa emme osta oikeastaan koskaan ja kalaakin tulee hankittua yleensä tarjouksesta - se kun muuten on suorastaan sikahintaista Suomessa. Itse olen tarkka ja kiinnostunut vertailemaan (kilo)hintoja kun taas mies nappaa ensimmäisen näkemänsä tuotteen - mikä aika ajoin herättää välillämme pientä närkästystä, mutta koska kirjoitan miehelle vähintäänkin kauppalistan jollen änkeä kauppaan mukaan, pystyn pitämään kiinni sesonkisyömisestä ;) Ja kuten jo mainitsinkin, niin ei kaikista tuotteista voi eikä tarvitse pihistellä. Muistan miten vanhempien luona vielä asuessa oli ihanaa kerätä ostoskärryyn mitä mieli teki eikä tarvinnut miettiä ja vertailla kilohintoja. Muutettuani omilleni opiskelemaan aloin varsinaiseksi tarjoushaukaksi - eikä mikään ihme: viimeistään siinä vaiheessa kun omista menoistaan joutuu alkaa maksamaan itse, alkavat hinnat yhtäkkiä kiinnostaakin. Enää ei ole hälläväliä, ostaako leipäpussinsa 4 eurolla, 2 eurolla vai ostaako jauhopussin 1,20 eurolla sekä hiivapalan 0,50 eurolla ja leipoo leipänsä itse (toki itseleivotun leivän kokonaissummaan pitää myös laskea mukaan uunin kulutus, mutta ympäripyöreästi itse leivottu tulee varmasti halvemmaksi). Nykyisen mieheni kanssa olen oppinut hölläämään hieman, enkä osta halvempaa versiota hintansa vuoksi - vaikka tiedän sen olevan huonompilaatuinen tai maistuvan pahemmalta kuin alkuperäinen versionsa (yep, tätäkin on tullut harrastettua ;)) - vaan pitäydyn tietyissä tuotteissa kalliimmissa, toisissa halvemmissa versioissa. Esimerkiksi maitotuotteita, jugurttia, pastaa ja pakastetuotteita ostan sujuvasti halpisversioina (paitsi turkkilaisen jugurtin, sekä miehen jugurtit - halpisversio ei kuulemma ole yhtä hyvä), kun taas leipää, juustoa ja leikkeleitä ostan kalliimmalla (koska halpisversioiden lihat ovat useimmiten ulkomaisia ja leivät höttöjä).
Sesonkituotteiden lisäksi pyrin myös AINA ostamaan kotimaista jos sitä vain on tarjolla. Miksi? Koska luotan suomalaisen tuotteen puhtauteen ja haluan tukea suomalaista työtä. Siksi. Miesparka on pariin otteeseen saanut pienen läksytyksen siitä, että on ostanut hernekeittoa varten halpaa ja ulkomaista lihaa - juuri sitä tuoteryhmää, jota välttelen viimeiseen asti jos vain on mahdollista!
Hinnan lisäksi kyttäilen haukansilmin tuotteiden koostumusta ja sisältöä: turhaa lisättyä sokeria yritän välttää (mieskin alkaa pikkuhiljaa oppimaan tähän - jes!) ja mitä lyhyempänä tuoteselostus pysyy, sen parempi. Mitenkään fanaattinen en tämän(kään) suhteen ole, mutta kieltäydyn kyllä ostamasta vähäkuituista leipää (eli kuituprosentin pitää olla >6) sekä E-koodien viidakkoa muistuttavaa tuotesisältöistä tuotetta.

Noniin, nyt kun kaupassa on käyty on aika kurkata lompakoihin: kuka maksaa? Olen parisuhteissani kokeillut monia eri tapoja sopia yhteisen tavaroiden ja talouden kulujen maksamisesta ja sitä kautta löytänyt minulle sopivimman tavan: nykyisemme, jossa luotamme siihen, että kulut menevät suht. tasan emmekä kyttäile kauppakuitteja tai laadi Excel-taulukoita. Maksamme n joka toinen kerta kaupassa käydessämme tai sitten kuittaamme menot niin, että toinen maksaa vaikkapa viikonloppuostokset (jolloin luonnollisesti tulee ostettua enemmän ja esimerkiksi pesuaineita jne mitä ei viikolla ole muistanut) jos toinen on käynyt viikolla pariin otteeseen kaupassa. Itse pyrin myös ostamaan omat kalliimmat juttuni, joihin miehellä ei siis ole osaa eikä arpaa, niillä kerroilla, jolloin on minun vuoroni maksaa tai tarjoudun maksamaan sillä(kin) kerralla (vaikkei minun "vuoroni" olisikaan). Mitä tuotteita tarkoitan? Pähkinöitä, kaikkia superfodeja ja muita "hippijuttuja" (siemenet, tahnat yms joiden päälle mies ei ymmärrä), suihkugeelejä ja kalliimpia lehtiä. Näin ei minulle iske morkkista, että maksattaisin miehellä minun tavaroitani (haha ja kun tästä mainitsin hiljattain, ei mies kuulemma ollut edes huomannut kaunista elettäni :D).
Edellisissä avoparisuhteissani olen sekä säästänyt kuukausittain jokaikisen kuitin, kytännyt niistä molempien "omat tuotteet", laskenut niiden loppusummat ja "nollannut velkoja" partnerille. Huh, stressaavaa, mutta sopii toisille: eipä tarvitse olla huolissaan, että toinen maksaisi enemmän. Toinen versio, jota moni tuntuu käyttävän on yhteinen taloustili, jolle maksetaan kerran kuussa ennalta sovittu summa rahaa ja jolta sitten ostetaan yhteisiä tavaroita. Itselleni tuo ei sopisi, koska ostan samoilla kauppareissuilla sekä kukkia, perunoita, appelsiineja että cashewpähkinöitä tarpeen mukaan, enkä todellakaan jaksaisi alkaa maksamaan ostoksiani jaoteltuina eri korteilla tai käymään moneen otteeseen kaupassa saadakseni kaikki tuotteet hankittua.
Olen myös kokeillut versiota, jossa toinen (minä) käy kaupassa ja hoitaa kaikki ruoka- ja taloustuoteostokset ja toinen maksaa talouden kaikki laskut (paitsi kännykkälaskut, jotka ovat henkilökohtaisia). Tämä versio ei toiminut lainkaan, koska koin liiankin usein käyttäväni "omat" rahani toisen ostoksiin ja koska kulutustottumuksemme erosivat toisistaan kuin päivä ja yö, ei tämä aiheuttanut meillä kun hemmetisti riitaa ja eripuraa. Minusta tuntui epäoikeudenmukaiselta käyttää ansaitsemiani rahoja juttuihin, joista itse en hyötynyt tai käyttänyt ollenkaan ja koin jääväni alakanttiin nähdessäni rahojeni katoavan suihin ja mahoihin vaikka toinen varmasti maksoi vastaavia summia talon lämmityksestä ja autosta, jota sain lainata tarvittaessani (ajoin tosin maksimissaan parin kilometrin matkoja kerran viikossa, joten siinä ei kyllä kaara paljon kulunut minun osaltani).

Moniko ostoksistani tulee pelkästään minun käyttööni? Kukat (saa mieskin niitä katsella sentään, mutta hän ei näitä ostaisi :D, tee, xylitoltuotteet, wasabi, taatelit, viinietikka, mauste, leipä (ehdin todennäköisesti syödä 4 palaa loppuun ennenkun mies ehtii töistä kotiin :D) ja suurin osa kananmunista menee minun masuuni. 
Kumpikaan edellinen suhteeni ei kaatunut talousasioihin, mutta ne aiheuttivat selkeästi eniten eripuraa ja riidanaihetta muihin asioihin verrattuna ja koen ja totean kokemuksieni vankalla pohjaäänellä, että talousasiat kannattaa pitää kunnossa jos haluaa taata itselleen toimivan ja tasa-arvoiselta tuntuvan parisuhteen. Etenkin siinä kohtaa jos toisen talous järkkyisi esimerkiksi hoitovapaan tai yllättävän työttömyyden ja näiden myötä radikaalisti pienentyneiden tulojen vuoksi, ei halua joutua miettimään miten sitä oman osuutensa maksaisi. Itse en haluaisi elää toisen elätettävänä, mutta tuntuu turvalliselta tietää, että jos minun tuloni vähenisivät jostain syystä, ei mieheni mieleen edes juolahtaisi alkaa karhuamaan minulta maksuja. Haluaisin hoitaa osuuteni siinä määrin kun minulla olisi mahdollisuus, mutta antaisin enemmän tienaavan osapuolen sillä hetkellä kantaa suuremman taloudellisen vastuun - voisinhan minä osaltani vastata esimerkiksi siivoamisesta ja muusta talouden hoitamisesta kunnes tulot nousisivat taas.

Ja nyt minua kiinnostaa: miten teillä talouden yhteiset kulut on jaettu? 


4 kommentarer:

  1. Meillä taloudenhoito on hoitunut jotenkin luonnostaan puoliksi, eikä sen suhteen ole tarvinnut ikinä käydä vakavampia pohdintoja tai keskusteluja. Opiskeluaikoina katsottiin vähän tarkemmin, että molemmat maksoivat yhteisistä ostoksista ne jutut, mitä vain itse käyttää. Ja jos toisen tulot ovat selkeästi olleet paremmat, niin sitten isompi siivu menee sille. Ollaan puhuttu, että jos tarkoitus on olla yhdessä lopun ikää, niin niinhän sen kuuluukin kai mennä. Toinen toisesta huolehtien. :)

    Nykyään (molemmat käy kokopäiväisesti töissä) jos yhdessä käydään kaupassa, niin laitetaan kassalla karkeasti ostokset puoliksi. Jos toinen käy täydennyskeikalla, niin sitten luonnollisesti vain toinen maksaa. Puoliksi laskut ja vuokramenot ja muutkin suunnilleen menee. :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Mulla oli alkuun vaikeata tälläisen "rennon" version kanssa, mutta olen kanssasi täysin samaa mieltä, että jos nyt lopun elämää meinataan muutenkin mennä, täytyy uskaltaa luottaa siihen, että talousasiatkin menevät tasan :) Tällä hetkellä mulla menee ihan rutosti rahaa kaikkiin lääkäri- ja lääkekuluihin ja kun siirryin päivätöihin tippui luonnollisesti palkkakin. Ollaan sovittu niin, että mies hoitaa yhtiövastikkeen ja minä lääkkeet ja lääkärit ja kauppakulut vedetään puoliksi. Miehen tehdessä vuorotyötä ansaitsee hän minua enemmän ja ehtii toisaalta käydä useammin kaupassa kuin minä keskellä päivää (= paras ajankohta päivästä käydä kaupoilla) ja varmaan hän maksaa tällä hetkellä enemmän kuin minä, mutten jaksa kokea siitä morkkista. Jonkin aikaa sitten tilanne oli täysin vastakkainen, eli kyllä elämä kuljettaa ja tasaa kun ei turhia murehdi :) Muistaakseni luin jostain, että suurin osa pariskuntien riidoista johtuu juuri rahasta. Nyt kun me emme siitä stressaa, emme itse asiassa tappele siitä koskaan :D

      Radera
  2. Jestas va de far pengar åt er i månaden på mat :O ja tror de far ganska lika åt oss o då e där med blöjor, ersättning, välling, fruktburkar. När vi flytta tisammans betala vi butiken varannan gång, elräkningen betalade vi också varannan gång. När vi flyttade in i huset tog vi i bruk vårt gemensamma konto, dit flyttar vi pengar varje månad till låne, försäkringar, räkningar o mat. Så matbutiken går från gemensamma pengar, ja tycker de e mest rättvist. Handlar ja massor åt mig från butiken kan ja nog betala den gången från mitt eget konto,men schampon o tvål, allt far ändå i samma konkurs, oberoende från vems konto pengarna far :D kanske de att man har ett gemensamt lån (o barn) gör att de e lättare att ha gemensamma pengar ? :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Va, å ja som tycker att vi äter billigt :D
      Dedär me att ena e hemma å vårdledig ha ja fundera över; då tycker ja att de känns mer rättvist att den som förtjänar mer naturligtvis också får stå för mer kostnader. Visst ska den som är hemma stå för din del av kakan, men själv tycker ja precis som Laura kommenterade här ovanför att man är tillsammans också för att stöda varann. Ett gemensamt konto kan då kännas som ett bra allternativ, så fast de bara e den ena som går till butiken (oftast den som e hemma på dagarna) så står båda för mat- och huskostnader :)
      Fastän vi inte har barn, har vi på sätt å vis gemensam ekonomi redan, men håller helt med dig om att sen när man har gemensamma banklån å barn så spelar de typ ingen roll vem som betalar - bara de blir betalt :D

      Radera

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3