fredag 4 mars 2016

Toiveenne on kuultu: kysymyspostausta pukkaa!

Eilisessä postauksessani kysyin, minkälaisia postauksia te lukijat haluaisitte/tykkäätte lukea ja tuollahan joku ehdotti kysymys-postausta, sekä "kerro jotain itsestäsi"-postausta. Hihii, itse asiassa juuri tuollaisista stalkkeri-postauksista tykkään itse ihan hirveästi koska niistä saa selville mitä jukuimpia juttuja ihmisistä ja uskokaa vaan miten monta kertaa olen tyytyväisenä todennut, etten ole ainoa pöpi jolta löytyy mitä hölmöimpiä tapoja tai vaikkapa makumieltymyksiä - hittovie kuinka usein joku paljastaa tekevänsä täysin samoja "outoja" juttuja kuin minä?

Kysymyspostauksen tein joskus aikoja sitten, mutta muistan että koin sen jotenkin nolona. Uskon, että suurin osa lukijoistani itse asiassa tuntee minut ihan henk.kohtaisessa elämässä, eivätkä näin ollen pidä minua kovinkaan mysteerisenä tyyppinä, jolta olisi jäänyt jotain kertomatta - aikamoinen suupaltti kun olen ;) Mutta koska päätin, että toteutan täällä blogissani sitä mitä itse haluan ja sitä mitä te ruudun toisella puolella olevat haluatte, niin saamanne pitää.

Tunsitte minut tai ette, nyt on lupa ja aika kysyä mitä mieleen juolahtaa minusta, Ronjasta tai vaikka avopuolisostani. Anonyyminä kommentointi on blogissani sallittu, eli jos nyt joku ei kehtaa menettää kasvojaan (vaikka minut IRL siis tuntisi) pääsee nyt helpolla ;) Kuten aina, toivon että kysymykset pysyvät suht. hyvän maun mukaisina. Kysyähän saa mitä vaan - jännittää sen sijaan saa, vastaanko ;)


Aikaa kysymyksien asetteluun on viikko, eli perjantai 11.3 asti :)

3 kommentarer:

  1. Missä kaikkialla oot asunut? Missä asut nyt? Mikä on sun suurin unelma? Ootko tyytyväinen elämääsi? Missä oot töissä? Haluisitko joskus lapsia? Miten ja missä tapasitte miehesi kanssa? Haluisitko olla hänen kans aina? Mikä on ollu tähän mennessä sun elämän kivointa/huonointa aikaa?

    SvaraRadera
  2. Vad fick dig att börja studera och jobba som sjukskötare? Om du fick välja en maträtt du skulle hamna äta för resten av livet, vad skulle det vara? Om du inte skulle vara inom vårdbranschen, vilken bransch skulle du då vilja jobba i? Vad kör du för bil och vilken är din drömbil? Om du hamnade välja: alltid vara sur och på dåligt humör men ha mycket pengar, eller alltid vara glad och inte ha pengar, vilket skulle du välja?

    Då du studerade, jobbade du på sidan om eller tog du studielån? Vad tycker du om de att studerande får mindre stöd och ska ta mera lån istället? Tycker du att det är rätt och klarar man sig på det?
    :)

    SvaraRadera
  3. Ett inlägg om hurdant hus du vill ha, ett realistiskt :)

    SvaraRadera

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3