onsdag 29 juni 2016

Kalorien kulutusta, ulkonäön muokaamista vai ihan aidosti rakkaudesta lajiin?

Miksi harrastat liikuntaa? Otsikosta pystyit ehkä jo päättelemään, että tänään aiheena on etsiä se keppi tai porkkana, joka saa sinut liikkumaan ja harrastamaan sitä, mitä teet. Ajatus tästä lähti liikkeelle luettuani uusinta Fit-lehteä, jossa eräässä artikkelissa pohditaan perimmäistä syytä liikunnan harjoittamiseen. Nykypäivänä kun strong is the new skinny, lenkkipoluilla kärsitään jopa ruuhkista kaikkien harrastaessa (vähintäänkin) hölkkää ja kaupoissa ja kaduilla (vähintään) joka toisella on urheilulegginsit tai mojovan kokoinen syke-turbomittari rannetta koristamassa, herää väistämättä ainakin omassa mielessäni kysymys - harrastavatko oikeasti KAIKKI nämä sporttisen näköiset ja oloiset ihmiset liikuntaa puhtaasti omasta tahdostaan ja rakkaudesta lajiin, vai löytyykö heidän keskuudestaan niitä, jotka pitkin hampain käyvät treeneissä ja jotka tekisivät 98% illoista muuta kuin kuluttaisivat lenkkareita? Uskon, että näin on. Aloinpas samalla pohtimaan omaa suhdettani liikuntaan ja kyseenalaistamaan, miksi ylipäätään liikun. Pelkän pintakuvan vai hyvän fiiliksen vuoksi ja takia?

En ole peitellyt taustojani siitä, että suhteeni liikuntaan ja ruokaan on ollut vinoutunut - kyllähän se aika selvää oli. Taistelen pieniä mörköjä vastaan lähes päivittäin edelleen, mutta olen ylpeä siitä, että huomaan tehneeni parannuksia roimasti. Uskon, että ihminen jolla on syömis- tai liikkumishäiriö taustalla tuskin koskaan voi suhtautua näihin täysin vailla painetta tai ajoittaisia pelkoja syömiseen tai liikuntaan ja että hän myös herkemmin ajautuu pakonomaiseen, sairaalloiseen ajatusmaailmaan syömisen ja liikunnan osalta. Hänen tulisi tasaisin väliajoin pysähtyä kyseenalaistamaan omaa tekemistään, omia valintojaan ja perustelemaan näitä itselleen: teenkö tätä koska HALUAN ja koska siitä tulee minulle hyvä olo vai koska haluan niiden kautta vaikuttaa ulkomuotooni, kontrolloida painoaan tai purkaa huonoa oloaan. Pystynkö poikkeamaan rutiineistani ja tehdä täysin päinvastoin kuin mitä mallini mukaan minun kuuluisi tehdä - vain koska HALUAN - kärsimättä morkkiksesta?

Ero siinä, onko rutiininomainen syöminen ja liikkuminen hyvä vai huono asia, on hiuksenhieno eikä sitä välttämättä aina näe. Omalla kohdallani suurin haaste on se, koska liikkumaan tulisi lähteä ja koska taas jättää lähtemättä: johtuuko "väsymykseni" ja halun puutteeni lähteä liikkeelle puhtaasta laiskuudesta vai yrittääkö kehoni kertoa minulle, että se tarvitsisi nyt lepopäivän?


Altistumme päivittäin etenkin sosiaalisen median kautta liikunnan hypetykselle (kaupan kassajonoista ja kahvipöytäkeskustelut unohtamatta - kaikkiallahan ne neonväriset legginsit ja HIIT-sarjat ovat esillä!) ja saamme sitä kautta viestin ja tietyn pakotteen (tai porkkanan - miten sen ottaa) liikkua ja syödä tietyllä tavalla itsekin. Uskon, että ihmiset laumaeläiminä ottavat mallia toisistaan ja vaikka kuinka joku väittää, että seuraa omaa sisintä ääntänsä eikä välitä muiden puheista ja teoista, matkimme ainakin tietyllä asteella KAIKKI jonkin toisen ihmisen tekoja ihailu ja/tai kateus mielessämme: olisinpa kuten hän. Tekemällä kuten hän, olen askeleen lähempänä häntä. Se, että saa inspiraatiota muista ei välttämättä ole huono asia lain - päinvastoin terveelliset elämäntavat liikuntoineen syömisineen ovat tervetullut asia jokaisen elämään ja parantavat sopivassa suhteessa jokaisen elämää takuuvarmasti! Haluan toki alleviivata sanat SOPIVASSA SUHTEESSA: liika on liikaa - ruoassa, levossa ja liikunnassakin. Määrät ja laadut ovat kovin yksilöllisiä ja tärkeintä olisi löytää itselleen sopivat määrät liikuntaa, lepoa ja ruokaa eikä toisiin pitäisi verrata. Ääh!! Sehän se kaikkein vaikeinta onkin. Omalta kohdaltani voin sanoa sen, että olen iän ja kantapään kautta oppinut kuuntelemaan itseäni yhä enemmän ja paremmin, mutta kyllä minä aika usein joudun pysähtymään ja miettimään miksi hemmetissä syön samoja puuroja ja kasviksia päivästä toiseen ja lähden lenkille, vaikka ulkona sataa pikku-ukkoja. Koska Instagram pullistelee hehkutuksia siitä, miten hyvin toisten treenit ovat kulkeneet? Ehkä he nukkuivat paremmin kuin minä ja pitivät taukoviikkoa viime viikolla ja treenit kulkivat siksi kuin voideltu? Harvemmin kukaan kertoo huonosti sujuneista treeneistä tai pohjaan palaneista banaaripannareista ja tämä on fakta, jota yritän pitää mielessäni aina kun huomaan epäröiväni esim. lenkille lähtöä. Minun kun ei loppupeleissä tarvitse liikkua tai syödä kenenkään muun kuin itseni takia.


Hieman taustatietoja ennen kun luet seuraavan: tein sunnuntaina hetken mielijohteesta uusimmana Fit-lehden inspiroimana osan Bettina Gräsbeckin 10-9-8..-sekä vatsalihastreenin ja aiheutin itselleni maailmankaikkeuden pahimman selkäjumin. 

Maanantaina kävin hölkkäämässä alkuillasta ja pohdin tätä aihetta: miksi juoksen ja ylipäätään liikun ja syön niinkuin teen? Lenkin aikana minun aikoi puolenvälin jälkeen heikottaa ja pakotin itseni - täysin vastoin periaatteitani ja tapojani - hidastamaan kävelyyn, jotta sykkeet tasaantuisivat ja käännyin kotia kohti. Sykkeen laskettu 130-140-tasolle, kiihdytin askeleeni hiljaiseksi hölkäksi ja päätin höntsätä kotiin jottei juoksusta jäisi paha maku suuhun. Hmm, sykkeet pysyivät matalina, joten päätin jatkaa askeltamista ja olla ajattelematta koko juoksua. Olo koheni ja jatkoin pikkuhiljaa askeltamista sykkeitä seuraten ja oloa siinä samalla tunnustellen ja päätin sitten hetken päästä suunnata kotia kohti. Kun olin jo melkein kotona iski minuun pakonomainen tunne jatkaa vielä vähän, vaikka olo ei häävein mahdollisin ollutkaan. Pelkäsin, ettei Ambit näyttäisikään haaveilemaani, tavoittelemaani 10 km ja pakotin itseni jatkamaan vielä hetken - vaikken edes tiennyt, mitä mittari loppupeleissä näyttäisi koska kyttäilin vain sykkeitä! Sykkeet pysyivät maltillisina ja hidastin jos se nousi >160. Kun vihdoin sallin itseni hidastaa kävelyksi ja sammutin mittarin ja selasin kävellessäni lopputuloksia taisi suuni loksahtaa auki: 12,3 km. Herranjumala, ajattelin itsekseni. Ensimmäistä kertaa
- hidastin kävelyksi kun minun alkoi tehdä pahaa
- sykkeeni pysyivät näin matalina (keskisyke oli 159 - paras koko vuotena!)
- juoksin noin pitkään vaikka luulin lopputuloksen olevan 7 tai 8 km.. Oho!
- jumiutin selkäni pitkiin aikoihin - hahaa, eka askel kohti kestävämpää keskikehoa on otettu!

Sen sijaan..
- jatkoin juoksua, vaikkei se jumiutuneen selän kanssa tuntunut lainkaan hyvältä
- suutuin itselleni, että jatkoin vaikkei se tuntunut hyvältä silloin kun ekan kerran tajusin hidastaa
- fiilis juoksun lopetettuani oli kilometrit nähtyäni mahtava!

Mitä tästä voi päätellä? Että olen jo sisäistänyt osan terveellisistä elämäntavoista ja ottanut askeleen niitä kohti ja olen kykeneväinen tunnistamaan ne alueet, joilla vielä epäonnistun: liikun vaikkei se tee hyvää, mutta tiedän, että se useimmiten tuntuu hyvältä jälkeenpäin. Että voin urheiltuani syödä enemmän lihomatta (yep, tässä se paljastus tuli: kuka nainen nyt ei pelkäisi painonnousua? Koska ruokavalioni on 80% puhdas ja kasvispainotteinen, en ole täysin varma nousisiko painoni jos lopettaisin urheilun kokonaan hetkeksi - kyllähän ruokahalukin vähenee jollei liiku ja sen myötä energiansaanti pienenee..) ja ruokahalu on parempi kun liikkuu ja unikin maittaa paremmin. Että kroppani tuntuu elastisemmalta ja liikkuvuuteni on parempi, jos liikun. Liikkumaan lähtö ei takuuvarmasti kenenkään mielestä AINA ole houkuttelevaa tai kivaa, mutta jälkeenpäin olo voi olla täysin toinen ja sitä kiittää itseään siitä, että lähti liikkeelle. Tärkeintä olisi tunnistaa koska keho on aidosti väsynyt ja koska sitä vain laiskottaa.



Ihminen on kokonaisuus ja hyvinvointi ja terveys koostuvat osa-alueista, joiden täytyy olla tasapainossa toisiinsa yksilön yksilölliset tarpeen huomioon ottaen: lepo, liikunta ja ravitsemus. Yksilöllisten vaihteluiden takia on samaan aikaan vapauttavaa elää itse hyväksi kokemallaan tavalla, mutta toisaalta hankalaa koska ajaudumme kaikki tasaisin väliajoin vertailemaan itseämme toisiin, heidän suorituksiinsa ja tekoihinsa. Itselläni on vielä pitkä, pitkä matka edessäni ennen kun löydän oman kultaisen keskitieni ja harmonian, mutta tiedän, että matkantekoni on alkanut. Tiedän, että tekemäni havainnot selkiyttävät omaa tekemistäni, mutta voivat myös toimia herättäjinä muille. Toivon, ettei kukaan (minut tosielämässä tunteva) lähde tuomitsemaan minua tai tekojani tämän luettuaan - voin luvata teille, että olen aikamoisen matkan kulkenut, ojanpohjat möyrinyt ja yöunet menettänyt päästäkseni tähän pisteeseen. En toivo kellekään sellaisia oireita, oloja, taloudellisia vastoinkäymisiä, itkuja ja epätoivoisia hetkiä, kuin itse olen ajatuksineni tekoineni kohdannut. Tässä sitä edelleen kaksin jaloin seison, en terveenä, mutta astetta fiksumpana ja kokeneempana. Joku päivä minä vielä löydän tasapainoni.



Oletko sinä ikinä miettinyt, pohtinut ja jopa kyseenalaistanut suhdettasi liikuntaan? Onko se pahan oloa purkamista, kavereiden kanssa yhdessä tekemistä, kaloreiden polttamista vai peilikuvan kohentamista varten? Nautitko suurimman osan ajasta jolloin urheilet ja jos et - mikset? Voisitko liikkua toisella tapaa pitäisikö sinun vaihtaa urheilu kokonaan hyötyliikunnaksi tai vain vähentää liikuntakertoja?

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3