Heippa!
Viime kuuulumis-postauksesta lähtien olen käynyt sekä itseni että läheisteni kanssa aikamoista keskustelua puolin ja toisin. Olen itkenyt, olen iloinnut, olen raapinut päätä ja tukkaakin varmaan onnistunut irrottamaan parin tupon verran kun olen mietispäissäni rapsutellut päätänahkaani. Lopullisia päätöksiä ei ole vielä tehty, eikä mitään ole kirkossa täysin kuulutettu, mutta ajatustasolla olen päässyt asioissa eteenpäin. Ainakin hieman.
Moni on ollu huolissaan (minut mukaanlukien, hehe) siitä että puhun kihlauksesta ja naimisiinmenosta niin paljon, että miesparkani ahdistuu aivan totaalisesti. Ajatus kihlauksesta ja naimisiinmenosta nosti päätään pitkästä aikaa juuri viime viikonloppuna kun ennätysmoni pari meni naimisiin ja tosiaan koko some pullisteli toinen toistaan upeampia pareja. Alkukesästä tein päätöksen lopettaa koko sormus-hössötyksen ja olen - uskokaa tai älkää - onnistunut pitämään koko asian pois jopa omasta mielestäni sekä puheistani - kunnes kaikki muutkin asiat, jotka ovat painaneet mieltäni nousivat viime viikonloppuna mieleen, itkin ja porusin niitä ja purin ne sitten tänne. Tai no turha väittää, etteivätkö timantit aika-ajoin olisi pyörineet mielessä kesälläkin, mutta selvästi vähemmän kuin keväällä! Tai johtuukohan tuo timanttipuheiden miehelle siitä, että oon päässyt höpisemään timanttijuttuja tyttökaveri-E:n kanssa? :D Haha! Kyllä mulla se unelmien sormus edelleen on katsottuna valmiiksi, mutta ajankohta, koska sellaisen (tai jonkun miehen valitseman?) saan sormeeni pujottaa on täysin avoin.
 |
| "Otettaisko dogsie?" (koira nuuskii maata eikä välitä lainkaan vaikka kuinka lirkuttelen) |
 |
| "Ai mitääh?! Joo otetaan! Pusukuva!" (ja Raybanit saavat kyytiä..) |
 |
| (kännykkäkin putoaa siinä samalla maahan kun pusuttelu on niin kovaa) |
Mitä muuta arkeen. Viikko tuntuu sujuvan tosi nopeasti kun käy päivät töissä ja illat joko käy ulkona tai puntilla, kuten eilen käytiin vetäisemässä pikainen treeni. Kävin sunnuntaina 10 km hölkällä ja jalat/pohkeet on jotenkin olleet tukkoisen oloiset sen jälkeen, joten eilen kovasti harjoittelemani tuplahypytkään eivät meinanneet onnistua sitten yhtään. Toisaalta käytiin miehen kanssa maanantai-iltana yhdessä lenkillä nimpparikahvittelujen jälkeen - mies pyörällä ja minä kävellen/hölkäten. Olen kyllä putkirullaillut jalkoja ja selkää näiden jälkeen, mutta kai ne jalat joskus väsyäkin saavat kun kerta rasitetaan? Tänään kävin lyhennetyn työpäiväni jälkeen Ronjan kanssa tunnin reippaalla kävelyllä ja voi jukra miten kävely voikaan tuntua rentouttavalta. Juoksu on jossain määrin juitenkin minulle n.s. jännittävää (kerroin tästä jo aiemmin, mutta syy on siis se, että olen pari kertaa pyörtynyt juostessani) ja huomaan usein, että sykkeeni saattaa alkulenkistä pompottaa jopa loppulenkkiä korkeammalla tasolla ihan silkasta jännityksestä. Kun liikkeeseen tottuu ja huomaa, ettei huimaakaan, uskaltaa rentoutua, kroppa lämpenee ja syke laskee.
Arki sujuu siis entiseen tapaansa, mutta noiden masistelujen jälkeen kun ollaan saatu yhdessä miehen kanssa purettua ja juteltu asioista (vinkki muuten kaikille: jos puhuminen tuntuu jotenkin hankalalta, kannattaa hoitaa ne lenkkeilyn lomassa! Maanantai-ilta pururadalla tekee ihmeitä, koska raikkaassa ulkoilmassa juttelu sujuu jotenkin paljon luontevammin ja jouhevammin kuin kotona sohvalla tai keittiönpöydän äärellä. Kai se liikunta mahdollistaa sen, että välillä on hiljaa ja keskittyy tekemiseensä ennenkuin sanoo jotakin ja liikkuessa verikin kiertää paremmin - ehkä ajatus jotenkin kulkee myös siksi paremmin? Ymmärrän kyllä, miksi monet suosittelevat pitämään myös työelämän palaverit ulkoilmassa - meinaan ideat ja ajatukset ovat paljon.. ilmavampia? Ei, mutta jotenkin sitä on paljon fiksumpi ja keskustelevaisempi ulkoilmassa kuin sisällä toista vastapäätä istuessa. Suosittelen!
Käväistiin äsken vielä Ronjan kanssa iltapisulla ja höpöttelin siinä samalla puhelimeen E:n kanssa - mistä muusta kuin täydellisestä sormuksesta, jonka onnistuin puolivahingossa netistä löytämään. Nauratti oikein ääneen kun laitoin tuon sormuksen kuvan E:lle linkkinä ja hän totesi heti että "mikä sormus - ja mihin hintaan!" - tismalleen niillä sanoin, jotka minä mielessäni ajattelin! Great minds think alike.
Hienoa että oot saanut työstettyä asioita <3 eipä kuitenkaan mikään tietty etappi tee elämästä onnellista ja ratkaise päänsisäistä liian kovaa vaatimustasoa tai ahdistusta jne. Jos omaa elämää ajattelen, niin olen aina ollut sitä mieltä että tässä on hyvä näin. Jokaisesta vaiheesta on osannut ottaa kaiken irti vaikka toki niitä haaveita saa ja pitää olla, mutta ei ne millään voi olla itse tarkoitus koska elämä on tässä. Ja nyt. Ja on se toki sellainen kasvun ja rehellisen tarkastelun paikka kun noita fiiliksiä tulee, että mistä ne mahtaa johtua - onko joku muu asia nyt pois paikoiltaan? Onko parisuhteessa kaikki ok? Suosittelen lämpimästi vaikkapa yhteistä lomaa tai muuta irtiottoa. Jospa se ajatus vähän taas kirkastuisi :)
SvaraRadera