måndag 29 augusti 2016

The days are long, but the years are short - or are they? Viikon, viikonlopun ja lääkärissä käynnin kuulumiset laajassa pähkinänkuoressa

Idea otsikkoon tulee Gretchen Rubin:n kirjasta The Happiness Project, jonka sain hiljattain (vihdoinkin) luettua loppuun. Kirja on inspiroiva ja herätti ainakin minussa monta ajatusta, sekä antoi yksinkertaisia vinkkejä siihen, miten omaa onnellisuutta ja tunnetta siitä, että on onnellinen, voisi lisätä arkeensa. Olen hiljattain alkanut lämmetä self help-tyyppiselle kirjallisuudelle ja voi lämpimästi suositella tätä Rubinin kirjaa heillekin, jotka suhtautuvat skeptisesti tämän kaltaiseen kirjallisuuteen.

Anyhow, olipa muuten huono aloituskappale tuo ylläoleva (kuulen äikän maikan äänen jo päässäni..), mutta aasinsiltaa pitkin taas jatkan kertomaan kuulumisia :) Viikot tuntuvat suhahtavan niin nopeasti ohi, ettei perässä meinaa pysyä ja jälleen on maanantai ja voin vain ihmetellä, minne ihmeeseen viime viikko ehti jo kadota.

Viimeksi kun kirjoittelin, kerroinkin hieman faktoja kaarrellen ettei kaikki ole hyvin, mutta nyt voin onnesta huokaillen kertoa, että ainakin yksi asia järjestyi: työt jatkuvat! :) On aivan uskomatonta miten tavallaan niinkin yksinkertainen asia kuin työt - ja etenkin epävarmuus niistä - voi vaikuttaa niin kokonaisvaltaisesti muuhun elämään. Muistutan usein itseäni siitä, että työt loppupeleissä ovat todella suuri osa elämää - tuleehan siellä vietettyä arkisin 8h + työmatkat, eli 1/3 koko vuorokaudesta. Onnekseni asiat järjestyivät, eikä minun nyt hetken aikaan näillä näkymin tarvitse jännittää työsopimuksen jatkoa. Jännitys vei minulta yöunet ja vaikutti pakostakin sitten yleiseen jaksamiseen ja "moodiin" (en millään keksi sopivaa suomenkielistä sanaa.. Fiilikseen?) ja mitä enemmän tiuskin ja olin tiukkapipoinen ja räjähtelevä kotona, sitä enemmän minua ärsytti. Käykö teillekin niin, että kun tiuskii muille, suuttuu aivan mielettömästi itselleen kun tietää, että purkaa pahaa oloa muihin - ja sitten sitä onkin vielä pahemmalla päällä? :D Tosi epäloogista, mutta toisaalta ei. Rubinin kirjasta The Happiness Project-kirjasta opin, että välillä pitää "act in the way you wanna feel", eli jos haluat olla iloinen, esitä iloista. Kun vaikutat iloiselta, muut toimivat peileinä ja ovat iloisia sinua kohtaan ja kuka nyt pystyisi mutrunaamaa näyttämään kun muut ovat ystävällisiä sinua kohtaan? Aivan. Oivallus nro 1 tehty!

Arki on muuten rullannut entiseen tapaansa eteenpäin. Mies aloitti AMK-opinnot keskiviikkona, eli seuraavat 3 tai 4 vuotta hän suhaa töiden ohessa koulunpenkillä. Hänen normaalisti tehdessä vuorotöitä muutos on sikäli meidän arjessamme tuntuva, että hän on nyt päivisin koulussa ja niinä päivinä kun ei ole koulua, saattaa olla töitä 12h tai 24h. Tavallaan se ei vaikuta minun arkeeni juurikaan, koska olen itse virka-aikaan 8-16 töissä enkä "hyödy" siitä että mies olisi päivät kotosalla, mutta tuntuuhan se hassulta kun toinen tulee - aivan kuten ennen vuorotöitään - kanssani samaan aikaan iltapäivällä kotiin kun hän tähän asti on hengaillut himassa koko päivän. Opintoja on vasta pari päivää takana, joten vielä on hankala sanoa miten ne tulevat vaikuttamaan elämäämme (haha tai mieshän jo pähkäilee, että hänhän joutuu lukemaan läksyjä :D) mutta pääasia ja omalla kohdallani suurin huolenaihe on se, ettei koulua olisi miehellä ihan päivittäin (käy siis n.s aikuisopintoja, eli monimuotoa pitäisi pääosin olla) niin että hän voi käydä koulun ohessa töissä. Talouden tulot väistämättä romahtavat jos vain toinen osapuoli käy töissä ja se fakta mielessä pitäen pankkiin marssiminen ja talolainan kosiskelu hieman jännittää. Onneksi asioilla on tapana järjestyä ja miehen opinnot ja työvuorot näyttävät ainakin tällä hetkellä menevän kivasti yhteen. Toista meno on sitten kun hänellä on pitkät työharjoittelut edessä - silloin on yksinkertaisesti PAKKO ottaa opintovapaata, mutta silloin hän voi periaatteessa nostaa jopa opintotukea. Hoitoalalla kun ei harjoittelusta makseta palkkaa..

Viikonloppuna emme tehneet mitään kovin mullistavaa: kävin lenkeillä, tehtiin ruokaa (ja sunnuntaina innostuin pitkästä aikaa leipomaan sämpylöitäkin! Vitsit miten taikinaterapiaa harrastaessaan aina tajuaa, että sitä täytyisi harrastaa useamminkin - on se vaan niin paljon kivempi syödä omia tuotoksia kuin kaupan muovipussileipää), käytiin Ikeassa hakemassa tuikkuja ja sukuloimassa. Mies totesi jo eilen, että minulla varmaan on joku yliaktiivisuus-ongelma koska vaikka noinkin paljon touhuttiin, kinusin silti että haluaisi tehdä "vielä jotain". Sitten kun puhisten suostuin hetkeksi sängylle lukemaan, meinasin nukahtaa. Pitäisi varmasti opetella rauhoittumaan. Toisaalta voin aina syyttää geenejäni, koska isäni on tismalleen samanlainen suhaaja ja touhujaja, joka ei paljoa paikoillaan muuten kuin nukkumassa pysy ;)

"Hei otetaan nyt yksi couplefie kun ei olla aikoihin otettu!" Ja tässä lopputulos: kaksi kaunista :D

Tänään maanantaina kävin (jälleen) tapaamassa uutta lääkäriä, joka tutkii ja kopeloi jumejani. Minulle tehtiin (jälleen, mutta nyt kokeneemmin käsin) faskiamanipulaatiota ja kotiläksyksi sain seurata omaa oloa, seurata esiintyisikö minulla mahdollisia oireita kuten kuumetta ja infota lääkäriä oloistani viikon kuluttua. Mitään ihmettä en usko tapahtuvan ainakaan kerta-käsittelyn jälkeen, mutta olen toiveikas: naislääkäri kellä kävin on hyvin kokenut ja moni on saanut hänen käsittelystään hyötyä. Minun niska-/kaulaseutuni oli heti käsittelyn jälkeen todella keveän oloinen, mutta nyt pientä pistelyä on taas alkanut tuntua. Nyt täytyy vain koittaa olla kärsivällinen ja odotella ja katsoa, miten tilanne kehittyy. Jollei kertakäsittelystä vielä 100% apua ole, niin uskon, että jos tästä edes HIEMAN apua on, niin menen varmasti uusintakäynnille. Lääkärillä oli ihanan avarakatseinen näkemys ihmisen hoitamisesta ja totesi, ettei halua hoitaa potilaitaan todella montaa kertaa - koska kokee nähtävästi, että on silloin epäonnistunut heidän hoidossaan! Minulle tuli potilaana turvallinen ja rauhallinen olo jo siitä, että lääkäri ens-alkuun halusi selvittää taustani eikä heti lähtenyt kopeloimaan ja lääkitsemään ja määräämään ties mitä tutkimuksia. Hänen näkemyksensä mukaan kaltaiseni jumit ovat monen tekijän summa, mutta hän painotti, että aiemmat traumat - henkiset että fyysiset - ovat kasautuneina niiden aiheuttajia. Kuluneet viime vuodet eivät minun kohdallani mitenkään helppoja ole olleet ja yksi syy on myös nämä jumit jotka ovat estäneet minua elämästä haluamaani elämää, muta uskon yhä ja edelleen, että se aika vielä koittaa kun voin elää täysin normaalisti, käydä asioilla, matkustaa ja oleilla hetkittäin myös epämukavissa asennoissa ilman, että kärsin huimauksesta ja säryistä jälkeenpäin.

Että sellaisia kuulumisia täältä :) Miten sinun viikonloppuusi kuului?


2 kommentarer:

  1. Herätit mielenkiintoni noilla lääkärissäkäyntikokemuksilla. Haluatko paljastaa, kenellä kävit? Jos haluat laittaa mieluummin mailia, niin mun sähköpostiosoite löytyy oman blogin sivupalkista. Itsehän olen myös kauttaaltaan ihan jumissa. :p

    SvaraRadera

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3