lördag 24 september 2016

Matalaboogie-perjantaista lauantaihin

Moikkamoi!

Lauantaiaamu(päivä) valkenee harmaana. Herätyskellon digitaalinumerot näyttävät 7:30. Vedän syvään henkeä ja yritän unohtaa koko eilisen matalapaineisen boogien ja aloittaa puhtaalta pöydältä, vaikka tiedän, että se tuskin on mahdollista. Aamutoimien jälkeen lähden viemään Ronjaa pitkälle aamulenkille, vaikka tiedän T:n jo käyttäneen häntä pissalla ennen töihin lähtöään. Tarvitsen happea ja raitis syysaamu ja +7 astetta tuntuvat ihme kyllä kutsuvilta, enkä kadu päätöstäni lain.



Kulunutta viikkoa on varjostanut mediassa pyörineet hoitajat versus potilaat-keskustelu, jossa hoitajat sättivät potilaita ja päättäjiä ja kertovat ääneen, että syy siihen, että potilaat valittavat huonosta kohtelusta ei ole heissä, vaan resursseissa ja niiden puutteissa. Töissä olen tuntenut olevani sairaanhoitajana jotenkin erityisen syynäyksen alla, mutten ole muuttanut käytöstäni, vaan ollut oma itseni. Omiin tapoihini kuuluu katsoa silmiin, kertoa potilaille jos aikataulut ovat pettäneet ja hymyillä, sekä teititellä vanhempia ihmisiä. Mielestäni nämä ovat itsestäänselvyyksiä, mutta näin ei median kautta saadun kuvan perusteella näköjään ole. Moni potilas on ilokseni osoittanut kiitollisuutta viikolla, enkä tiedä johtuuko se siitä, että he(kin) ovat seuranneet mediataistelua vai olisivatko he muutenkin olleet tyytyväisiä ja pysyneet rauhallisina kiireestä ja venähtäneistä aikatauluista huolimatta. Olen ollut kiitollinen, että meille on osunut näin fiksuja potilaita, mutta silti takaraivossani on koko viikon jyskyttänyt hoitajien sättiminen, potilaiden mollaaminen - koko systeemin epäreiluus molempia osapuolia kohtaan ja tieto siitä, että tähän tarvittaisiin muutos eikä sotaa ja piiskaa. Tämä hullunmylly on verottanut töiden ohessa voimia sen verran, että olin eilen aivan rättipuhkipoikki kotiin päästyäni ja ärsytti aivan suunnattomasti omistaa iso energinen koira siinä kohtaa - etenkin kun T oli töissä ja tulisi vasta illalla ja koiran energianpurku oli siis minun vastuullani. Toivoin raittiin ilman piristävän minua, mutta päinvastoin tunnin lenkkimme oli yhtä sumussa kävelyä ja raivostuin Ronjallekin ihan turhasta ja häpesin itseäni. Väsyneenä pinnani voi olla todella kireä ja skorpionimainen tulinen luonteeni räjähtelyineen pääsee valloilleen. Loppuilta meni sitten sohvalla Instagramia selaillen ja sätin itseäni siitä, etten jaksanut leikkiä koiran kanssa vaikka hän kuinka kantoi leluja hetken levättyään.

Alkuviikon lenkin jälkeen oli todella hyvä fiilis ja kuvaa katsomalla se muistuu taas mieleen <3

Tälläisinä väsymyksen hetkinä löydän itseni usein miettimästä tulevaisuutta ja sitä, miten vastaisuudessa tulen jaksamaan jos nyt jo lapsettomana kerrostaloasujana yhden koiran omistajana tekee välillä tiukkaa kun mies on illan pois. Kai kaikilla joskus menee huonosti, mutta jos lähtökohtana olisi se, että meillä olisi lapsi tai pari, koira, omakotitalo (sanotaan nyt vielä, että olisi karsea lumikeli ja kinokset) ja minun täytyisi selvitä kaikesta yksin - ja olen näin rätti jo nyt, miten hemmetissä pärjäisin sitten!? Ehkei minun kannattaisi edes haaveilla muusta kuin siitä, mitä minulla nyt on.

Anteeksi vuodatus, mutta tällä hetkellä usko koko tulevaisuuteen ja kaikkiin suunnitelmiin jota minulla sitä varten on, ovat karanneet kuin taivaan tuuliin. Onneksi nukuin viime yön hyvin, päätin jo aamulla, että tästä vielä selvitään ja ylös noustaan enkä aio luovuttaa ennenkun kaikki kortit on käännetty. Välillä täytynee olla vastoinkäymisiä ja niitä osuu kaikkien kohdalle ja lähtökohtina kun oli kireä pinna ja väsymys, ei eilinen perjantai ollut paras mahdollinen. Nyt istun sohvalla ja hymyilen Ronjalle, joka kantaa leluja olkkarin matolle ja heiluttaa niitä ympäri itseään, kunnes taas simahtaa nukkumaan. Aikamoinen pelle ja ADHD tuo meidän koisu.

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3