söndag 30 oktober 2016

Puuvillaa ja farkkua vai villaa ja cashmereä, sekä ajatuksia punatuista huulista

Huomenta sunnuntaiaamuusi! Nukuitko hyvin? 

Minua paleli aivan tajuttomasti eilen illalla, niin etten millään meinannut saada unen päästä kiinni. Laitoin untuvatöppöset jalkaan ja pyysin miestä peiton alle (tätä en tee juuri koskaan koska minua ahdistaa nukahtaa jos toinen on ihan kiinni minussa - etenkin naamat vastakkain!) lämmittämään ja nukahdin näköjään, koska heräsin seuraavan kerran vasta aamulla "vanhaan aikaan" klo 7, eli talviaikaan muunneltuna jo klo 6. Muistithan kääntää kelloa tuntia taaksepäin viime yönä? Makoilin hetken, mietiskelin kaikenlaista ja hymyilin itsekseni m.m. sitä että makoilen hereillä sunnuntaiaamuna jo kuudelta ja harkitsen ylösnousemista vaikka minulla on vapaapäivä ja mies taas, joka on menossa töihin ja jonka kello soi hieman vaille 7 nukkuisi - jos saisi - vielä vähintään tunnin tai pari. Niinhän siinä taas kävi, että nousin aamupuuhia tekemään ennen miestä ja ehdin melkein koiran kanssa ulko-ovelle asti, ennenkun hän kömpi vuoteesta.

Totta puhuakseni nautin aikaisin nousemisesta - viikonloppuisinkin. Tämä toki edellyttää sitä, että viikonloppuisin mennään kuten arki-iltoinakin ajoissa nukkumaan, mutta itse teen tämän mielelläni, jotten unirytmi mene sekaisin. Siinähän menee koko viikonloppu hukkaan jos nukkuu pitkään, koska silloin tulee mentyä myös myöhemmin nukkumaan ja auta armias sitten kun se maanantaiaamu ja arki taas koittaa: kyllä väsyttää ja harmittaa jos viikonlopusta lähtien jo on univajetta tulevalle viikolle! Itselläni viikonloput ovat todellisia henkireikiä levon ja palautumisen suhteen, koska minulla ei ole kertyneitä lomapäiviä, joita voisin käyttää ja ylityötunnitkin olen käyttänyt erinäisissä lääkäreissä juostessani.

Kävimme eilen lauantaina heti aamupäivästä Jumbossa käännähtämässä ja tehtiin tosi hyviä löytöjä - tunnissa! Mies löysi kassillisen tosi hyvännäköisiä paitoja Jack & Jonesista ja itse löysin ihanan puolipitkän neuletakin sekä aivan upean pitsikoristeisen topin Vilasta. Vila on jo pitkään ollut yksi suosikki-vaatekaupoistani ja sieltä tulee lähes aina tehtyä jotain löytöjä. Vilan neuleet menevät samaan kategoriaan kuin Lindexin neuleet: niissä on todella hyvä hinta-laatu-suhde! Itselläni kun ei pennoset ihan Acnen Raya-neuleeseen (joka olisi todellinen investointi!) veny, tyydyn Vilan keinokuituisiin. Tiedän, että ei-keinokuituinen neule olisi lämmittävämpi, pesua ja käyttöä paremmin kestävä investointi, mutta neuleita kun tulee ostettua 1-2/sesonki en koe tarvetta investoida 200 euroa/neule kun ostan mitä todennäköisimmin neuleen yhtä usein maksoi se 40 tai 200 euroa. Tajusitteko pointtini? Tuntuu jotenkin kulutus-hirmulta, mutta vältän ex tempore-ostosten tekoa nykyään enkä osta n.s rättejä ja muotijuttuja halvalla vain ostamisen tai yhden käyttökerran vuoksi, vaan ostan harvemmin mutta tarkemmin. Olen toisaalta huomannut itsestäni ja kulutustavoistani, että minulla on kamala tarve kategorisoida itseni johonkin tyyliin ja haluaisin investoida täysillä ja ostaaa laadukasta - mutta vain yhdellä osa-alueella. Toisaalta koen itseni urheilijaksi, joka "saa" ja jonka "täytyy" ostaa laadukasta, koska liikun niin paljon - ikään kuin "tuloksiani" tueksi, mutta toisaalta tiedostan, ettei pari-kolme hölkkälenkkiä, koiran ulkoilutus ja yksi lihaskuntojumppa viikossa tee minusta huippu-urheilijaa, jonka tienesti on urheilusta kiinni. Ja tietyllä tapaa en yhtään halua mieltää itseäni urheilijaksi vaan ihan perus-pirkoksi, joka nyt vain sattuu liikkumaan keskivertoa enemmän, mutta jonka leipätyö on perus-puurtamisesta kunnallisella sektorilla kiinni, joka käy viikonloppuisin Jumbossa, istuu joskus iltaa kavereiden kanssa tai käy miehen kanssa kerran kuussa ulkona syömässä ja joka pukeutuu arkisin perusneuleisiin ja farkkuhin, mutta noina edellä mainittuina astetta fiinimmin - ja joka siis "saa" ostaa tyylikkäämpiä vaatteita juuri noita kertoja varten. Realistisesti ajateltuna suurimmaksi osaksi vietän aikaa kuitenkin työvaatteissa (työ tarjoaa) ja verkkareissa ja hupparissa (kotona, vaihtuu ylle HETI kun pääsen töistä kotiin) eli periaateessa pärjäisin vallan mainiosti pienellä garderoobilla, joka koostuisi parista farkkuparista, topista (joita pidän työtakin alla) sekä paidasta, joita pidän arkisin pelkästään autossa istuessa työmatkojen ajan sekä sitten parista astetta hienommasta paidasta, joita voisi sitten pitää synttärikutsuilla, viikonloppuisin Jumboon lähtiessä ja ravintolaillallisilla. Tämä olisi siis kaikkein realistisinta - mutta KUINKA TYLSÄÄ olisi pukeutua aina samoihin perusvaatteisiin vaikkakin pelkän automatkan tähden? Kuten rivien välistä varmasti huomaa, mielipiteeni ja ajatukseni ovat tässä kovin jaettuja koska tiedän ja olen sitä mieltä, että on täysin turhaa ostaa kokoajan uusia vaatteita, joita harva edes näkee ellei satu kanssani samaan aikaan pukkariin työpaikalla ja joita tulee käytettyä n kerran kuussa raflassa, mutta toisaalta en voisi kuvitellakaan vaatekaappia, josta ei löytyisi kuin pari hassua paitaa, mutta joka olisi järkeä käyttäen ja kulutuksellisesti järkevin.

Syyshämärän parhaita puolia on se, että kynttilöitä voi polttaa pitkin vuorokautta :) Kyllä, lukeudun niihin hölmöihin jotka polttavat kynttilöitä jopa aamupalapöydässä ihan vain siksi, että kynttilänvalosta tulee niin rauhaisia fiilis

Huh, menipäs ohi aiheen, mutta näin se juttu luistaa aiheesta toiseen kun ei koko viikkona ole aikaa tulla blogin puolelle höpisemään.

Käytiin eilen illalla itä-Helsingissä mieheni siskon ja tämän avopuolison luona tupareissa ja voi että miten a) vanhaksi itseni koin siinä opiskelijoiden juttuja ja menoa kuunnellen ja seuraten, b) ihanaa oli käydä näkemässä ihan uusia ihmisiä, kuulla ihan muita juttuja ja saada laittautua! Vaikka olen toisaalta iloinen, ettei minun tarvitse laittautua hurjasti arkisin työpäivää varten, huomaan selvästi miten kovin kaipaan sitä, että saisi punata huulet, valita huolella siistit vaatteet ja pitää vaikka hametta välillä. Työssäni sairaanhoitajana ei ole soveliasta eikä edes sallittua olla kovin tällättynä ja työ-univormu jo määrittelee sen, miltä näytän joka ikinen päivä. Ainoa, jota voin arjessa varioida on tapa, jolla hiukseni ovat kiinni ja laitettu, minkä väristä toppia pidän työtakin alla sekä meikki - jos nyt rajauksia voi variaatioksi laskea :D  Eilen puin ylleni kiiltäväpintaiset mustat pillihousut, valkoisen topin ja mustan jakun (kaikki Vilasta) ja kaulaan pujotin kaulaan Julian blogista voittamani Kalevala Korun Valoisa-riipuksen ja kirsikkana kakun päällä väritin huuleni sinertävän tummanpunaisiksi Mac:n huulipunalla. Huulet punaamalla sain heti todella tyylitellyn, suorastaan hyvännäköisen fiiliksen ja peilailin itseäni salaa pitkin iltaa. Harmittaa nyt jälkikäteen kun en pyytänyt miestä ottamaan kuvaa lookistani, mutta onpahan hyvä syy pukeutua noin uudestaan, jotta asun saa ikuistettua ;) Asu oli mielestäni todella hyvännäköinen, se tuntui hyvältä ja tuntui omalta - vaikka poikkesikin täysin arkisesta puuvillaa ja farkkua-tyylistäni.


 Onpa hassua istua tässä sohvalla, tiedostaa että on viettänyt tässä jo pitkän tovin - eikä kello näytä kuin vajaa puoli kymmenen! Ohjelmassa on tänään ulkoilua ja varmasti käväistään vanhempieni luona Ronjan kanssa. Pitäisikö pyytää iskää lämmittämään saunakin..? Omasta saunasta joudun näillä näkymin unelmoimaan vielä pitkään (pitänee kertoa toisessa postauksessa rakennus-projektista, jottei tämä sillisalaatti nyt levähdä yhtään enemmän), joten täytyy jatkossakin yrittää salakavalasti ujuttautua toisten löylyihin lämmittelemään :)

Toivotan sinulla rentouttavaa ja kivaa sunnuntaita! :)

1 kommentar:

  1. Onko sulla antaa suosituksia hyvistä huulipunista? Ajattelin opetella vihdoinkin käyttämään useammin huulipunaa, mutta on niin vaikea lähteä valitsemaan kun vaihtoehtoja on miljoonia. Eli jos sulla on vinkata joku huulipuna, joka pysyy hyvin ja on myös suht pigmenttinen, niin olisin tosi kiitollinen!
    Rapsutuksia sun labbikselle! Meillä on kotona musta labbisuros - kyllä ne on vaan ihania koiria!

    Sari

    SvaraRadera

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3