lördag 1 oktober 2016

Unohtumaton lenkki: tervetuloa juoksemaan kanssani sateeseen

En tiedä mistä aloittaa - miten tästä kertoisin? Saanko olla hieman sekava, kenties hieman runollinen? Vaikuttaa hieman pinnalliselta, mutta onnelliselta? Jos luet tämän postauksen, lupaa, ettet pidä minua pinnallisena kerskuilevana, itseään täynnä olevana tyyppinä? Haluan kertoa sinulle eilisestä lenkistäni.



Keskiviikkona kävin Ronjan kanssa kävelemässä tihkusateessa puolisen tuntia heti töistä päästyäni. Sisäilmassa vietetyn päivän jälkeen koiran ulkoilutuksesta on tullut tietynlainen henkireikä, vaikka nykyään en sentään hermostu miehelle, jos hän on käyttänyt Rontin ulkona iltapäivällä niin, ettei minun tarvitse heti lähteäkään (kyllä, näinkin on käynyt..). Tankkausvälipalaksi söin normaaliin tapaan hyväksi toteamaani turkkilaista jugurttia (jonka notkistin vesitilkalla), omppusoseella, auringonkukansiemenillä ja puolukoilla, sekä kanelilla. Noin tunti sen jälkeen kun olin kauhonut jugurtit naamariin manasin ja kirosin omaa päättäväisyytäni ääneen miehelle: hitto, että olinkin mennyt päättämään mielessäni, että tänään olisi juoksupäivä koska vettä tuli melkein vaakasuoraa ja tuuli puhalteli n 14 m/s Ilmatieteenlaitoksen mukaan. Päätös mikä päätös, eli ei auttanut muu kuin pukea vaatteet ylle, valmistautua henkisesti siihen, että olisin pian likomärkä ja lähteä.

Tiedätkö mikä sateessa juoksemisessa tai ylipäätään ulkoilussa on parasta? Se, että ilma on niin happirikasta. Senkun laittaa tossua toisensa eteen ja keskittyy hengittämään rauhalliseen tahtiin - eikä hyperventiloinnille ole tarvetta, koska happirikkautensa vuoksi vähempi tuntuu enemmältä!

Jo lenkin alussa peitin sykemittarin hihan alle ja päätin, että juoksisin fiiliksen mukaan ja kurkkisin numeroita vasta sitten loppuvaiheessa. Tämä osoittautuikin oikein kivaksi valinnaksi ihmiselle, joka viime lenkkeinä on enemmänkin kytännyt numeroita kuin keskittynyt kehon viesteihin. Syksyn ruskaa olen kyllä ihaillut ja välillä jopa levittänyt kädet sivuille, kuvitellut olevani lintu ja juossut alamäkeen hymyssä suin - juoksusta nauttien ;) (ja kyllä, olen ensin tarkistanut, ettei kukaan näe Peppi Pitkätossumaista menoani. Tuskin menettäisin siinä mitään, mutta periaatteesta)

Juoksen pitkälti samaa reittiä lähes joka lenkki, joten tiesin suurin piirtein montako kilsaa olin jo taittanut. Kotikulmia lähestyessäni ohitin ala-asteen, jonka seinällä on iso kello. Reilu tunti. Normaalisti olisin jo himmannut menoa ja kurvannut kotiin, mutta koska päivän lenkin teema oli "Fiiliksen mukaan", tunnustelin oloa ja päätinkin jatkaa: miksi lopettaa, kun kroppaa ei väsytä vielä? Takaraivossa jyskytti tieto siitä, että ilta eteni kokoajan ja mitä myöhempään juoksisin, sitä kauemmin kestäisi nukahtaa. Noh, yhdet yöunet sinne tai tänne. Jatkoin.



Syksyn edetessä ja kelien pimentyessä, joutuu sitä suunnittelemaan reittinsä hieman toisella tapaa, koska en yksinkertaisesti pidä yksin juoksemisesta pimeässä metsikössä. Jos kaatuisin tai joku örrimöykky hyökkäisi päälle, ei apu välttämättä näkisi tai kuulisi minua, minkä vuoksi juoksen mieluummin jopa ympyrää (vaikka se tylsää onkin!) kuin lähden kiertämäään reittiä, joka vie sivilisaatiosta kauemmas.

Loppulenkistä aloin sitten kyttäilemään Ambitia enemmän ja seurailin kiinnostuneena, miten pitkälle oikein jaksaisin juosta ja ihmettelin itsekseni, miten kroppa ei tuntunut pistävän hanttiin vaikka juoksin koko ajan pidemmälle ja pidemmälle kuin mihin olen tottunut. Kun kello näytti 1h 30 min tsekkasin kilometrit, koska olin jo etukäteen päättänyt, että juoksisin aikaa enkä matkaa: 90 minuuttia saisi riittää. MUTTA. Mittari näytti 14 km ja rapiat, eli matkaa (ja aikaa) maagiseen (tasalukuiseen) 15 kilometriin olisi niiiiin vähän, että päätin jatkaa siihen asti. Ja jatkoin.

KPK-kirpparilta ostamani hyvän onnen 2XU-merkin kompressiohousut muuttivat asenteeni k.o merkin tuotteisiin: hitto miten hyvä istuvuus! Vanhat hopeapainatuksella varustetut pöksyni eivät vedä näille mitään vertaa!




Ambitin sammutin kellon näyttäessä 15,1 km, aikaa 1h 3 min, keskinopeus 6:10 (tai hieman enemmän), nopein kilometri 5:10. Meinasin pakahtua onnesta ja ylpeydestä: hitto oon hyvä!! Palautuksena kävelin sateessa pihalla ja palailin sitten sisälle lämmittelemään suihkuun ja syömään. Lattialla venyytellessäni päätin pitkästä aikaa siirtää suoritukseni Ambitista Movescountiin koneelle ja kytkin kaverukset toisiinsa. Kone käsi päivittää Movescountia, joten minä tein työtä käskettyä. Valitettavasti. Kun lataus oli valmis sain harmikseni huomata, että päivitys oli samalla nollannut KAIKKI suoritukseni ja tyhjentänyt Movescountin muistin ja hävittänyt kaikki kellon muistissa olleet lenkkini - äskeinen voitokas 15 km mukaan lukien. Pari ärräpäätä taisin päästää suustani kunnes totesin miehelle, että noh. Numeroitahan ne vain olivat. Harmittaa edelleen, että näin pääsi käymään mutta onnekseni se hyvä fiilis, jonka lenkki oli saanut aikaan, ei kadonnut minnekään :) Pitänee silti olla jatkossa tarkempi kun siirtelee tietoja kellosta koneelle, ettei sama roska toistu.

Pohdiskelin jälkeenpäin mikä oli siivittänyt lenkkini sujuvuutta, mutten edellenkään osaa sanoa oliko voittoputken takana monta tekijää vai jokin yksittäinen. Epäilen ensimmäistä vaihtoehtoa. Hyvä tankkaus, hyvät varusteet, happirikas ilma. Hyvä suoritus koostuu monesta pienemmästä osa-alueesta ja kun niiden kylkeen vielä lisää ripauksen hyvää tuuria ja oikeassa asennossa olevia tähtiä, saa hyvän lenkin aikaiseksi. Ehkä. Jos ei, voi seuraavalla kerralla yrittää taas.

Kivaa lauantaita kaikille! Ulkona paistaa ihana aurinko ja täällä suunnataan pian ruokakauppaan ja suunnitellaan, mitä tänään tehtäisiin. Vai tehtäisiinkö mitään :)

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3