fredag 12 april 2013

A terrible run and my introduction to the world of protein powders

Karsea lenkki. Suorastaan pyllys. Oikein hanurista ja sysipimeän metsän uumenista vedetty. Anteeksi negatiivinen aloitus, mutta äskeinen juoksulenkkini päällimmäinen tuntemus oli (viimeistä kilometriä lukuunottamatta) juuri tuollainen.

Olen lähes koko talven kärsinyt vuotavasta nenästä ja viime viikolla kärsin jonkin sortin orastavasta flunssastakin. Kuinka ärsyttävää onkaan olla "puoliksi kipeä", eli nokka vuotaa, mutta muita oireita ei ole? Paah. Treenit olen suosiolla vetänyt tällä viikolla kevyemmin ja huomannut, että nenän tilanne on jo helpottamaan päin. Hemmetti ei tee mitään hyödyllistä ainakaan - kunhan pilaa niin yöunet kuin treenitkin, kun ei saa kunnolla vedettyä henkeä.

Työpäiväni oli tänään yllättävän raskas, vaikken fyysisesti juuri liikahtanutkaan koneen ääreltä. Sen sijaan meinasin melkein repiä pelihousuni kun yritin muistaa kaikkea ATK-koulutuksessa oppimaani ja hyödyntää sitä uutta potilastietokantaa käyttäessäni. Tiedän toki, etten mikään tekniikan ihmelapsi ole, mutta että koneen käyttö voisi uuvuttaa minut ja ajaa lähes hulluuden partaalle noinkin lyhyen ajan sisään oli minulle täysi yllätys. Onneksi harjoitus tekee mestarin ja elän toivossa, että minäkin opin jossain vaiheessa kotiuttamaan ja sitä ennen hoitamaan 6 potilaan paperit kuntoon 8 h työpäivän aikana stressaamatta sen kummemmin ;) Hahaa, näin jälkeenpäin voi jopa nauraa koko höösäämiselle. Siinä välissä minun kuului tietenkin jakaa lääkkeet sekä osallistua kenttätöihin työparini kanssa. Joka väittää, etteikö sairaanhoitajan työ ole monipuolista ja haastavaa, tulkoot meidän osastollemme kokeilemaan! :D

Työpäivän jälkeen jalkani tosiaan painoivat tonnin verran, mutta lähdin urheasti lenkille koska olin niin jo aiemmin päättänyt. Ensimmäiset 500 m aikana jouduin pysähtymään 3 kertaa ja säätämään puhelimestani musiikkia, joka vuoroin lopetti soimisen ja vuoroin väänsi nupit niin kaakkoon, että pää meinasi posahtaa. Olin kyllä lähellä kääntyä takaisin kotiin, mutta purin hampaat yhteen ja jatkoin hölkkäämistä. Siirappimainen juoksuni keveni vasta aivan loppumetreillä, jolloin vastaani tuli toinen hölkkäilevä nuori nainen joka oli niin seesteisen ja iloisen näköinen, että hän ikään kuin loi toivoa minuunkin ettei se juoksu loppujen lopuksi aivan hannurista ole.
Summa summarum lenkkini oli n 7,79 km pitkä, kesti 47:26 minuuttia ja keskivauhtini oli 6:05/km - ei paha, jos miettii miltä askellus tuntui! Oikeasti tuohon voisi varmasti lisätä sen 500 m jolloin jouduin pysähtelemään, koska jouduin samalla sulkemaan Sportstracker-sovelluksen  jotta sain säädettyä musiikkia. Sovellus on mielestäni muuten hyvä ja toimiva, mutta suuri miinus on se, että sen joutuu sulkemaan jos esim. vastaanottaa puhelun tai haluaa lukea tekstiviestin lenkin lomassa.


Lenkin jälkeen lähdin heti kauppaan ja pysähdyn lisäravinteiden kohdalle ja nappasin hetken mielijohteesa Fastin Whey 3:sta vaniljan makuisena.
Kuinka päädyn juuri tähän? 
Vertasin Whey3:tä ja Hera80 ja Whey3:ssä oli enemmän proteiinia ja vähemmän hiilareita, sekä sokeria kuin Hera80:ssa (tarkempi selostus sisällöstä täällä). Oikeastaan en usko että sillä olisi niin suurta merkitystä omalla kohdallani kumpaa käyttäisin (perus-jumppapirkko kun olen), mutta päädyin nyt tähän. Heti kotiin tultuani repäisin pussin auki ja sekoitin 1 rkl jauhetta lasilliseen kylmää vettä ja kaadoin kitaani.


Miltä maistui?
Makealta. Todella makealta. Vaniljaiselta. Ja makealta. Yllättävän makealta. Toisaalta ehdoton suuri plussa on, että sudennälkäni kaikkosi kuin tuhka tuuleen ja saatoin käydä rauhassa suihkussa, sekä kirjoittaa tätä.
Jatkossa aion hyödyntää proteiinipulveriani palautusjuomana, leivonnassa sekä herkkuna ja lisäproteiinin lähteenä niinä päivinä, jolloin tiedän syöneeni kasvispainotteisemmin.

Onko sinulla kokemuksia protskujauheista?

4 kommentarer:

  1. Oletko sä kokeillut juosta koskaan ilman musikkia?? Itse juoksen lähes aina ilman musiikkia juuri sen takia, että tekniikan kanssa on liian usein säätämistä. Joko johto jää kiinni tai musiikki hyppii jne.... Tykkään muutenkin juosta ilman ylimääräisiä virikkeitä, jotta ajatus pysyisi juoksussa :) Kokeileppas ainakin jos takana on hektinen työpäivä, niin vältät vapaa-aikana turhia aistiärkykkeitä...

    SvaraRadera
    Svar
    1. Hahaa hauskinta tässä on se, että juoksen AINA ilman musiikkia, mutta juuri tänään hektisen päivän jälkeen otin kuulokkeet ex tempore mukaan. Taisi olla huono karma tai jokin muu korkeampi taho, koska taitaa osaltani olla fiksumpaa kuluttaa energiaa siihen juoksuun musiikin kanssa tappelun siljasta :D Tykkään muutenkin enemmän luonnon äänistä kuin humputipumputista äänekkään arjen vastapainoksi.. :)

      Radera
  2. Ahaa, no siinä tapauksessa! No jospa seurava lenkki sujuu hieman hohdokkaammin :D

    SvaraRadera
    Svar
    1. Hahaa toivossa on hyvä elää :D Ja taidan suosiolla jättää musat kotiin soimaan itsekseen ;)

      Radera

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3