lördag 3 maj 2014

Selkiä ja sydäntensulattajia

There´s always a sunshine after rain, sanotaan, enkä vioi tällä hetkellä muuta kuin olla samaa mieltä ja kompata: niin kai se menee.

Oikkuileva selkäni ja niskani ovat viime aikoina latistaneet fiiliksiäni, enkä ole jaksanut olla pirteä ja iloinen omanlaiseni peipponen. Noh, tämäpä ei ole uutta (valitettavasti), mutta voin myöntää että osasyynä "masisteluuni" on myös ollut jännitys: kävinpä eilen nimittäin fysiatrilla, eli fysioterapiaan erikoistuneen lääkärin vastaanotolla kuulemassa tuomioni (jälleen kerran..). Tai no,  ehkä tuomio on väärä sanavalinta, mutta tuomiolta sen odottelu on tuntunut. Aamulla kun heräsin olin tavanomaisesti vatsa sekaisin jännityksestä ja kiitin onneani, että T oli niin kultainen, että lähti kuskikseni Helsinkiin, ettei minun tarvinnut turvautua julkisiin kulkuvälineisiin.

Lääkärin huoneesta tullessani olin yhtä hymyä; ehkä tämä vielä tästä? Lääkäri oli nuori fysiatriaan erikoistuva naisihminen, joka oli todella sympaattinen. Sydäntäni ja mieltäni lämmitti niin, että teki mieli purskahtaa itkuun "haastattelun" edetessä, kun totesin lääkärin lähinnä tarkistelevan josko minulla oli "näitä - niin ja näitä oireita". Oli huojentavaa ja helpottavaa saada vain todeta "kyllä, kyllä" ääneen ja tajuta, että oireeni todella OVAT olemassa ja on täysin sallittua, että minulla niitä on, että niille löytyy selitys ja että muillakin on tälläisiä (mistä himpskatista se lääkäri muuten olisi niitä tajunnut kysyä ja esittää, ilman, että ilmaisin ne itse ensin?). Vaikka niskaa kivisti ja pää tuntui humisevalta harjulta ja sain vahvistuksen sille, että kuntoutumiseni tulee olemaan pitkä prosessi tunsin itseni hetkeksi onnelliseksi: eihän tämä IHAN mahdotonta ole.

Syy tähän tönkköön olooni - huimaukseeni, pahoinvointiini, epävarmaan olooni, kuvotukseeni, näköoireisiini, herkkyydelleni - on TODELLA kireät selkälihakset. Hoidoksi määrättiin roima annos fysioterapiaa, fysioterapiaa ja vielä kerran fysioterapiaa, sekä säännöllisiä elämäntapoja, rentoutta ja kärsivällisyyttä. Kotiläksyksi sain nostaa painoa pari kiloa, sekä jatkaa aloittamaani fysioterapiaa, eli Fustraa, jonka avulla osasin jo parin kerran jälkeen korjata ryhtiäni todella mallikkaasti (lääkärin mukaan). Vielä kun oppisin ylläpitämään tuota Janin tuputtamaa opettamaa ryhtiä, niin ollaan pitkällä :) Lääkärin osalta saan vielä lähetteen fysiatrian poliklinikan omalle fysioterapeutille, sekä magneettikuvaan. Päättivät kuulemma ylilääkärin kanssa, että otetaan varmuudeksi vielä kuva päästäni ja tarkistetaan ettei sieltä varmana löydy mitään ylimääräistä.

Helsingistä tullessa käytiin vaan Sipoossa kiskaisemassa kahvit naamariin (ja minä osaltani aamupuuro nro 2 ;)) ja lähdettiin kohti Porvoon Ilolaa, josta meidän oli määrä hakea pieni lisäys perheeseemme: sydäntenmurskaaja Ronja - virallisemmin Thunder Eagle´s Feelings and Romance.



Kasvattajalta saimme rekisterikirjan, Kennelliiton sekä heidän omansa pentuoppaan, pistin nimen omistajan vaihdos-paperiin ja siitä se alkoi: urani koiranomistajana.

En jaksa edes muistella, kuinka pitkään olen haaveillut omasta koirasta ja vihdoin nyt 24-vuotiaana sallii elämäntilanteeni sellaisen hankkimisen. Toki moni on kyseenalaistanut jos ajankohta koiran hankkimiselle on paras mahdollinen juuri nyt kun en itsekään ole täysin kunnossa. Koen itse että  Ronja on tällä hetkellä paras mahdollinen syy minulle parantua - enhän voi jättää pikkukoiraa vailla jokapäiväistä hoivaa ja ulkoilua. Totesinkin aamulla - siis pennun ekan yön jälkeisenä aamuna - ettei moiselle nappisilmälle VOI olla pitkään kiukkuinen. Pennun heittäytyessä kaikki raajat eri suuntiin kuin sammakko, pennun inistessä itsekseen ja laukkaillessa paikoillaan nukkuessaan, pennun istuessa viereen kun avaa jääkaapin tai pakastimen oven tai pennun pyrkiessä syliin kun istuu viereen lattialle. Ei sitä yksinkertaisesti voi sanoin kuvailla, kuinka se pieni, musta labradori sulattaa sydämen - pala palalta. 




Pennusta voin lyhyesti todeta - jo näin lyhyen tuttavuuden jälkeen - että hän on todella rohkea, nuori labradorin alku. Ronja marssi reippaasti ja nuuski koko 40 m2 kämppäni tutuksi ja teki tuttavuutta niin minun, T:n kuin uusien lelujenkin kanssa lainkaan empimättä. Ensimmäinen automatkakin sujui kuin vanhalta tekijältä: Ronja senkun seisoi takajaloillaan sylissäni koko matkan, nuuhki innoissaan ilmaa ja pyrki kuskin puolelle nuolemaan käsiä. Koska haimme pennun jo eilen iltapäivällä, ehdimme viettää liki kokonaisen päivän yhdessä eilen. Käytiin monta kertaa pihalla pisuilla ja olin pakahtua tyytyväisyydestä kun pentu - poikkeuksista huolimatta - sihtailee pissansa ja kakkansa edes LÄHELLE paperia ja ulkonakin tekee (kunhan muistaa ja malttaa..) tarpeensa reippaasti. On hassua, miten vauhti toisaalta kiihtyy nollasta sataan ja kaikkoaa yhtä nopeasti; äskenkin käytiin ulkona läheisessä puistossa kirmaamassa ehkä 5 minuuttia ja nyt pentu vetää jälleen sikeitä jalkojeni juuressa, tässä lattialla istuessani. Totesimme heti, että Ronjalla näyttää olevan todellinen puremisvietti, mihin täytyykin kiinnittää erityistä huomiota: jo heti alusta kiellämme heti, kun pentu puree - edes näykkäisee - ihmisiä, tuolin jalkoja tai mitä ikinä keksiikään järsiä ja pyrimme tarjoamaan jotain sallittua kaluttavaa. Labradorilla on tunnetustikin kova tarve jyrsiä jotain kokoajan, joten yritän nyt kuumeisesti kehittää jos vaikka ja mitä aktiviteettia, jotta pentu ei muistaisi tai ehtisi järsiä luvattomia juttuja. Mielestäni on loogista, että jos pentu saa kaluta mielin määrin niitä sallittuja juttuja ja näin purkaa energiansa niihin, ei sen pitäisi viitsiä/jaksaa kaluta loppu-kämppää. Eikö? Hyviä vinkkejä siitä, miten suuntaan pennun järsimisenergian muuhun kuin kiellettyihin tuolin jalkoihin ja kaappien oviin otetaan vastaan :D

Aika lailla erilainen viikonloppu - itse asiassa loppuelämä - onkin nyt tiedossa :) Nyt joudun minäkin pakon edestä rauhoittumaan ja viettämään aikaa neljän seinän sisällä, välillä kilpaa konttaillen ja jänöpupua kiskoen, sitten torkkuen ja pisulätäköitä välttäen, sekä niitä sattuneita vahinkoja korjaillen. Välillä täytyy tosin päästä jumppailemaan Janin laatiman Fustra-ohjelman mukaan, jottei selkä mene täysin juntturaan istuksimisesta, mutta sen kyllä ehtii hyvin esim. pennun torkkuessa jopa pari tuntia putkeen :'D

Mitäs teidän viikonloppuihinne?





Så mycket nytt inom en så kort tid har hänt att jag knappt hänger med och känslorna har varierat upp och ned som en berg-och-dal-bana. För tillfället känns det ändå tryggt och bra: det kommer att fixa sig.
Igår morse drog jag tillsammans med T (härliga fina underbara godhjärtade T som skjutsade mig till stan så jag inte behövde ta bussen då jag var som nervösast..) in till Helsingfors och fysiatern. En fysiater är en läkare specialiserad på fysioterapi och dit åkte jag för att få höra åter igen en dom. Okej, DOM är kanske fel ordval, men ärlig talat känns det som att få dom efter annan då jag besökt olika specialister p.g.a. min rygg och mina jädrans besvär. Därför höll jag nästan på att brista ut i gråt när den unga sympatiska läkaren liksom mest "kollade upp om jag har dehär och dehär symptomen också". Vadå ÄNTLIGEN fick jag liksom bekräftat för mig att mina diffusa och knasiga symptom som illamående, yrsel, känslan av osäkerhet, domningar i korsryggen och stretande nackmuskler, verkligen existerar och att det finns en orsak till dem: o-t-r-o-l-i-g-t spända ryggmuskler nämligen. Läkaren ordinerade fysioterapi, fysioterapi och ännu mer fysioterapi, några kilo viktuppgång, samt en magnetbild av huvudet - så där just in case. De vill helt enkelt kolla ÄN en gång att det inte finns något överlopps i mitt huvud, som kunde vara en bakomliggande orsak till mitt felande.
Efter läkarbesöket kände jag mig - trots illa i nacken - lyckligare än på långa tider och babblade på som på gamla goda tiden medan vi åkte ett hastigt varv via Sibbo och drack en kopp kaffe (och jag åt ett morgonmål nr 2. ;)) innan det var dags att åka till Borgå och Illby för att hämta våran lilla Ronja, sådär mer officiellt Thunder Eagle´s Feelings and Romance.
Jag har typ så länge som jag minns drömt om en egen hund och nu - 24 år gammal - kunde jag äntligen förverkliga min dröm. Många har ifrågasatt om det nu är helt smart att ta en hundvalp när jag själv knappt är i skick. Tja, det vet jag inte, men jag vet att Ronja är en orsak varför jag verkligen MÅSTE och VILL kämpa för att få mig själv i skick; klarar jag inte av att sköta om henne och ge henne den kärlek och aktivitet som hon behöver, lider hon och det vill jag inte. 
Jag är ärligt talat överraskad över hur modig en så liten krabat kan vara: första bilresan, dagen och natten i ett nytt hem med nya människor har förlöpt jätte-fint och Ronja har visat sig vara en pigg och modig liten krabat. Ronja verkar ha - sådär som labradorer brukar - ett grymt behov att tugga på allt och det har vi bestämt oss för att försöka få bort så fort som möjligt genom att förbjuda varje gång hon ens nafsas, samt erbjuda något som hon får tugga på i stället, samt belöna henne då. Har ni några andra bra tips på hur man skall få valpen att centrera sitt behov att tugga på det hon FÅR än på det hon INTE får tugga? 
Ett annorlunda veckoslut och framtid är alltså nu här :) Hur ser din helg ut?

4 kommentarer:

  1. Eeeeeh, mä en kestä! Mikä suloisuus <3 Meillä koiralla oli pentuna aina esillä jotain sallittavaa pureskeltavaa eikä Aino koskaan tuhonnut mitään huonekaluja. Yhden kerran, hormonimyrskyissään ilmeisesti, juuri ennen ensimmäisten juoksujen alkamista, se otti ja tuhosi yksin ollessaan miehen sählymailan ja meikäläisen upouudet korkokengät. :D

    Täällä ollaan oltu muuttopuuhissa viikonloppuna. Siirryttiin kimpsujen ja kampsujen kanssa mökillemme, jossa tulemme nyt kesätöiden ajan asustelemaan mieheni kanssa. :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Aah kuulostaa niin kadehdittavalta tuo mökillä hengailu koko kesän! Kateus iskee ;) Onneksi itsekin pääsee landelle kesällä, ettei tarvitse kyykkiä koko kesää kaupungissa betonin keskellä..
      Jajuu elän toivossa, että saamme neidin naskalihampaiden puremishimot keskitettyä muualle kuin huonekaluihin. Toistaiseksi kaikkein suosituin purulelu on ollut raaka porkkana :D Mä sanon vaan.. Labradori

      Radera
  2. Aaaaaaaaaaaw, mä oon aivan sanaton! Labbispennut on jotain maailman suloisinta <3

    Koira tekee vain hyvää niin fyysiselle kuin psyykkisellekin hyvinvoinnille. Se saa ajatukset pois itsestä ja turhista huolista ja sen kanssa tulee väkisinkin ulkoiltua ja harrastettua sitä palauttavaa liikuntaa kävelyjen muodossa. En usko, että teidän aika koiranottamiselle on mitenkään erityisen huono. Uusi perheenjäsen tekee varmasti vain hyvää sinulle Jossu :)

    Me pidetään Ricoa vähän turhankin paljon meidän pikkuvauvelina :D Se on vaan niin käsittämättömän tärkeä perheenjäsen <3 Ja voi sitä huolta ja unettomia öitä, jos sillä on jokin vähänkään vialla...

    SvaraRadera
    Svar
    1. Vie näköjään aikaa tajuta ja suunnitella elämänsä jonkun toisen tarpeiden mukaan. Etenkin urheiluharrastukset, jotka ovat minulle niin älyttömän rakkaita, ovat nyt todella kortilla koska en raaski jättää pentua pitkiksi ajoiksi yksin koska se joutuu jo olemaan yksin työpäivien ajan :/ Onneksi pentuaika on lyhyt ja n puolivuotiaana voi sitten alkaa lenkkeilemään yhdessä pikkuhiljaa niin saadaan molemmat winwin-tilanne päälle :)
      Etenkin nyt pentuaikana on mielestäni hankalaa pitää näpit kurissa, ettei kokoajan ole lellimässä toista. Pentu toisaalta kaipaa ja vaatii rakkauttaa ja huomiota, mutta toisaalta sitä ei saa lelliä pilalle niin, ettei se koskaan suostu olemaan yksinään rauhassa. Hoh. Hyvät neuvot ovat nyt kyllä kalliita.. :)

      Radera

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3