Onko muuta elämää kuin koira ja selkä? On. Kai?

Voihan (vadelma)vene miten aika rientää. Jo eletään jälleen keskiviikkoa, kesäkuun ja uuden elämän (hah, mikä klisee!) alkua! Aika tuntuu rientävän kuin siivillä jo pelkkää arkea pyörittäessä, enkä pistäisi lainkaan hanttiin vaikka saisin vuorokauteeni edes YHDEN lisätunnin. Toisaalta epäilen vahvasti, että osaisin käyttää sitä mihinkään kovin fiksuun; todennäköisesti hengailisin Instagramissa stalkkailemassa toisten kuvia, enkä esim. keppijumppaa tehden tai koiraa kouluttaen, pyykkejä pesten tai muuta aikuisten oikeasti järkevää. Myönnän, enkä kiellä.

Miestiskelin tässä, mihin aikani itse asiassa kulutan ja mihin ihmeeseen arki-iltani ja viikonloppuni tuntuvat katoavan, koska ne tuntuvat niin tajuttoman lyhyiltä enkä millään ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisin tai mitä aiemmin tein. Noh, ihmekös tuo kun elämä itsessään on muuttunut aika lailla esim. viime vuoteen verrattuna: kesäkuussa 2013 asuin Porissa (tulevan) eksän kanssa, työskentelin Satakunnan keskussairaalassa 3-vuorotöissä ja kävin salilla 4-5 kertaa viikossa ja lenkkeilin tämän ohessa. Vuorotyön myötä vietin todella paljon aikaa töissä ja niinä harvoina iltoina kun olin vapailla, vietin aikaani baarissa tai koti-kotona Sipoossa, jonne siis matkustin n kerran kuussa. Ugh, muistan edelleen ne piinallisen pitkäntuntuiset junamatkat, lukuisat Kerava-Riihimäki-Tampere-Pori-vaihdot, sekä VR:n pätkivän WLAN-yhteyden, jonka avulla yritin saada aikani kulumaan edes hieman nopeammin matkaa taittaessani. Ulkomuodoltani olin pirteä, keskiverto-suomalaisnaista timmimpi, mutta sisäpuolelta rikkinäinen, surullinen ja eksyksissä.

Kesä 2012 ja musta tukka - kuinka siistiä?

Nyt, kesäkuussa 2014, asun virallisesti Porvoossa, mutta olen jo epävirallisesti Sipoolainen T:n kanssa. Työskentelen (toistaiseksi) sairaanhoitajana terveyskeskusksessa arkisin 8-16, hankin hiljattain labradorinpennun Ronjan, lenkkeilen keskimäärin päivittäin, juoksen n 3-4 kertaa viikossa ja (sauva)kävelen loput. Näiden lisäksi käyn fysioterapiassa ja treenaan Fustraa PT:n kanssa 2 kertaa viikossa todella pahan tension neck:n (eli niskajumin) vuoksi ja opettelen täysin uutta ryhtiä (joka kyllä kärsii näin sängyllä kone edessäni istuen..). Baarissa olen käynyt viimeksi marraskuussa, enkä ole sinne kertaakaan edes harkinnut lähteväni tai himoinnut. Alkoholia juon keskimäärin lasillisen tai pari punaviinin muodossa kotosalla illalla jälkkärinä tai ruoan yhteydessä.  Ulkomuodoltani olen astetta vähemmän lihaksikas viime vuotiseen verrattuna ja tavoitteena on (lääkärien käskystä) nostaa painoa pari kiloa, sekä opetella uusi ryhti, johon pyrin m.m. keskivartalon vahvistamisella, sekä keppijumpalla Fustran tyyliin. Henkisesti etsin itseäni edelleen, mutta olen (ainakin omasta) mielestäni vahvempi ja koitan joka päivä päästä askeleen lähemmäs hetkeä, jolloin hyväksyn itseni ja kroppani täysin. Tavoittelen suht. lihaksikasta kroppaa sekä kapeaa vyötäröä, mutta rehkittyäni itseni pari kertaa sairaalasängyn pohjalle asti, olen todennut, että minun olisi aika muuttaa kehoihannetta. Se kun ei vain tunnu käyvän ihan hetkessä.. Minulla on onneksi tukenani hyvä tukiverkko koostuen (noh, epävirallisesti jo avopuolisostani) T:stä, perheestäni sekä parista lähimmästä tyttökaverista. He tuntevat vaivani ja tiedän heidän tukevan minua myös niinä hetkinä, jolloin sukellan pohjalle kääntymään.

Vuosi 2014: no make-up eikä viimeisestä hiustenvärjäystuokiosta uskalla edes puhua..

Hui, onpa muutos viime vuotiseen nähden suuri; huomaan sen vasta nyt kun "näen" sen näni mustaa valkoisella :o Voin kuitenkin todeta, että muutos on selvästi parempaan päin ja uskon, että lähipiriini (ja varmasti tekin voitte?) komppaa :)

Oho, menipäs diipiksi. Tarkotuksenani oli poiketa kertomaan mitä minulle nykyään kuuluu ja nimenomaan jättää aiheet (mahdoton) koiranpentu ja selkä TÄYSIN ulkopuolelle, koska tuntuu, että ne harvat kerrat kun enää tänne blogin puolelle ehdin kirjoittelemaan, jorisen vain ed. mainituista. Toisten blogeja luen edelleen samaan tahtiin ja nautin siitä, miten voin ikään kuin hetkeksi irtaantua omasta arjestani juuri toisten tekstien ja valokuvien myötä. Lemppareitani ovat tällä hetkellä toisten "mun tylsää arkea"-jutut, sekä diipimmät tekstit kehon hyväksymisestä, kroppaihanteiden muutoksista ja muuttamisesta, sekä ajankohtaisten enemmän ja vähemmän fiksujen terveyshömpötysten kritisointia ja niiden arvioimista. Hihii, aika hassua jos vertaan mitä Jossu pari vuotta sitten olisi vastannut siihen, mitkä blogipostaukset kiinnostavat eniten: "päivän asut" ja shoppailut - ehdottomasti! Hyvinä kakkosina liikunta- ja ruokapäiväkirjat, joihin tykkäsin verrata itseäni (ja kärsiä jäätävää morkkista..). Ed. mainittuja päiväkirjoja luen itse asiassa edelleen mielenkiinnolla, sekä selailen toisten ruokakuvia kuola poskella, mutta katson niitä huomattavasti kriittisemmin silmin; järkkyä, miten toiset tuntuvat a) syövän vähän, b) liikkuvan paljon (onko niillä aikaa muuhun?) ja c) mietin, kuinka hemmetin paljon porukka fuulaa ja tekee yhtä ja kirjoittaa toista. Toki jotkut varmasti noudattavat juuri niin säntillistä elämää kun antavat ymmärtää ja kirjoittavat, mutta toivon sydämeni pohjasta, että tyypit tekevät sitä omasta tahdostaan, eivätkä kuten minä jokin vuosi sitten tietynlaisesta painostuksesta, jota koin tuntevani ja saavani mediasta ja nimenomaan blogeista. Kai tätä voi kutsua vanhenemiseksi, kypsymiseksi (tai rupsahtamiseksi?) tai aikuistumiseksi? Vaihtoehtoisesti järkiinsä tulemiseksi voisi myös olla oiva kuvaus? Tiedä häntä.

Kuva on vähän kuten me: hieman tärähtänyt, mutta pusuja jaeskellen, rakkaudenosoituksia osoittaen ja arkea viettäen

Summa summarum: mitä minulle siis tällä hetkellä kuuluu, jos koitetaan poissulkea Ronja ja selkä? Hmm.. Elämä ei juuri tunnu muun ympärillä pyörivänkään, mutta let me take a selfie think.. Suhteellisen hyvää kuuluu :) Juoksu sujuu nyt kun maltan pitää välipäiviä, sekä parhaani mukaan noudattaa PT:ni Janin ohjeita ja ottaa pidempiä askelia, mahdollistaen paremman ryhdin. Parisuhde etenee mukavasti ja olen todella onnellinen, että olen niin hienon yksilön kuin T:n itselleni napannut. Mitään ruusuilla tanssimista elämä kanssani ei ole ja tiedämme molemmat, miten se välillä koettelee parisuhdettamme, mutta toistaiseksi olemme vastoinkäymisistä selvinneet ja todenneet, ettemme "ihan niin helposti toisistamme eroon pääse" ;) Tuntuu turvalliselta olla suhteessa, jossa uskaltaa ja saa olla oma höpsö itsensä, välillä kiukkutella ja paiskoa seiniä, sitten itkeä ja räkättää ääneen makoisasti, sekä syödä mitä lystää ajankohdasta viis, sekä katsoa TV:stä juuri sitä mitä haluaa joutumatta selittelemään miksi haluaa katsoa 5 osaa Masterchefiä putkeen. Löysin (toisen blogipostauksen avuin) itselleni täydellisen punaisen bleiserin Zarasta ja sen kaveriksi kropatun topin ja vaaleansiniset boyfriend-farkut. T ei niin farkuista perustanut, mutta omasta mielestäni ne ovat t-o-d-e-l-l-a päheät ;) Aurinko paistaa ja ensi viikolla alkaakin 2 viikon mittainen kesäloma, jonka jälkeen ne aiemmin mainitsemani muutoksen tuulet pääsevät oikein toden teolla puhaltelemaan elämässäni. Näistä ei nyt toistaiseksi enempää, mutta niitä silti innolla jo odottaen :) Blörgh. Tätä voisi jo melkein kutsua/luulla positiivisuushaaste-matskuksi. Siihen minua ei (toistaiseksi) ole edes haastettu - ihme ja kumma - joten olkoon tämä minun osani ja arpani siihen ;)

Mitä sinulle kuuluu?

Thunder Eagle´s Feelings and Romance, "
Ronja, Ronskibaberonski, Ronskubonsku, Ronsku, Mammannakki..

Hey guys how r you doing? Jestas så tiden går; kan knappt tro och förstå att det redan är juni och semestern knackar bakom dörren (whoop!). Det känns som om tiden gick så fort att jag inte hinner med och funderar så gott som varje vardagskväll vad i tusan jag EGENTLIGEN hunnit göra under dagen, då det känns som om det mesta blir ogjort..

Jag roade mig själv med att jämföra hur mitt liv ändrats under ett års tid: i juni 2013 bodde jag fortfarande med mitt (blivande) ex i Björneborg och jobbade 3-skiftes på ortopediska på Satakunnan keskussairaala. Jag gymtränade 4-5 gånger i veckan och joggade vid sidan om och de få kvällar som jag INTE var på gymmet eller spånbanan, befann jag mig på krogen eller hemma i Sibbo (ca 1 gång i månaden). Ush fy tvi de otaliga timmar som jag spenderade på tåget Björneborg-Tammerfors-Riihimäki-Kervo - never ever again! Så trist och långtråkigt har jag ALDRIG haft som under de resorna.. Utvärtes var jag (ganska väl)tränad och pigg, men inombords var jag trasig, ledsen och osäker, då jag var så långt borta från det bekanta och trygga.

Idag jobbar jag 8-16 på hvc som sjukskötare, joggar 3-4 ggr/vecka, samt (stav)går där utöver. Dessutom tränar jag Fustra 2 ggr i veckan (samt gör övningar med käpp hemma) i hopp om att lära mig en ny, bättre hållning och förstärka mina djupa muskler. Jag bor (inofficiellt) i Sibbo med min (inofficiella sambo) pojkvän T och labradorvalp Ronja, samt är aningen rundare och mindre tränad än för ett år sedan utvärtes, men lika pigg och betydligt lugnare inombords. Trots att jag fortfarande har mina svaga stunder då jag försöker ändra mitt kroppsideal och godkänna min förändrade kropp, känner jag mig bättre än förra året, då jag har världens bästa stödnätverk runt omkring mig, samt ett parförhållande som jag känner mig godkänd, trygg och lycklig i: äntligen vågar jag vara mitt hoppsiga pratglada jag, tidvis tjuta och gråta, tidvis asgarva och fjompa omkring och vet att jag godkänns precis som jag är.

Bloggen hinner jag knappt uppdatera längre och det är jag ledsen över, men jag läser aktivt andras blogagr och tycker de är passligt avkopplande läsning under dagen eller som avslutning på en hetsig dag och möjjliggör en inblick i något helt annat än ens egen vardag (förutsatt att man läser bloggar som handlar om annat än det jag gillar mest: träning, djupare tankar om skönhetsideal och kritik av dem).

Så frånsett en tidvis alltför aktiv labradorvalp, samt en sjuk och invalidiserande nacke och rygg, går det ganska bra för mig egentligen :)

Hur är det med dig?