torsdag 29 januari 2015

Kiinnostaisiko kysyä?

Blogini on pieni ja sitä lukee enimmäkseen (uskoakseni) minulle jo aiempaa tutut ihmiset. Ehkä joku random joskus jostain muualtapäin Suomeakin eksyy tänne, muttei jätä jälkiään. It´s fine, tätähän blogien selailu parhaillaan on: anonyymia stalkkailua.

Olen kuitenkin miettinyt, kiinnostaisiko lukijoita tietää jotain muuta minusta, jota en itse tajua tai älyä kertoa? Monet suuret ja all mighty-bloggaajat, joiden blogeissa vierailee jopa tuhatkunta tyyppiä päivässä tekevät ajoittain n.s kysymyspostauksia, joissa lukijat saavat esittää (hyvän maun-) kysymyksiä ja mietein, pitäisikö sellainen rustata itsekin? Olen blogissani hyvinkin avoin ja kerron aatoksistani ja tekemisistäni joskus hyvinkin seikkaperäisesti, mutta ehkä jotain on jäänyt kertomatta? Kenties, ehkä minä para-aikaa kirjoitan blogia, jonka LUULEN hauskuuttavan ja kiinnostavan monia, mutta jonka aihealueet eivät sittenkään kiinnosta ihmisiä - tai sitten höpisen täysin irrelevantteja juttuja, joita joku lukee vain, jotta voisi nauraa hölmöilyilleni. En tiedä, kun en ole kysynyt.

Eli, heitän pallon ilmaan ja kokeilen, nappaako joku. Nyt sopii siis kysyä minulta mitä vaan, kunhan hyvänmaun mukaan mennään. Tai sovitaanko, että kaikkea saa kysyä, mutta jos kysymys on asiaton, voi se jäädä vastaamatta. Aikaa on viikko, eli Runebergin päivään asti 5.2. Antaa palaa!

 
*ajastettu postaus

6 kommentarer:

  1. Millainen on koti, jossa asut? Tämä ehkäpä vaatisi kyllä oman postuksen kuvineen. *vinkvink* :)

    SvaraRadera
  2. Mistä sait idean aloittaa blogin kirjoittamisen? :)

    SvaraRadera
  3. Minkä ikäinen koirasi on?
    Laita kuva koirasi lenkkeilykamoista mitä käytätte eniten?
    Kauan olet seurustellut?
    Haluaisitko lapsia?

    Eksyinpähän vaan blogiisi ja taidankin jäädä lueskelemaan anonyymina, kun ei omaa käyttäjää ole.

    SvaraRadera
  4. Har ingen egentlig fråga. Men när du gör "ajastettuja postauksia" så skulle det kanske vara lämpligare att ajasta dem så att de inte publiceras mitt under arbetsdagen (eller så ta bort dendär facebook-uppdateringsjuttun), för jag har åtminstone flere gånger nu (alltså nu när jag också ser på facebook att du skrivit nåt i bloggen) reagerat "Va? Har Jossu tid att sitta o skriva blogg på arbetstid?"

    nimim. orolig storasyster =)

    SvaraRadera
  5. ha du alltid velat bli sjukskötare eller hur "kom du fram till det"? vill du jobba med de resten av livet?
    Finns det något som du blir jätte äcklad av?
    Finns det någon annan yrkesbransch du skulle vilja jobba inom?

    Du får gärna översätta frågorna :)

    SvaraRadera
  6. Har du nåt tag varit patient på nån ätstörningsklinik? Känner din familj till att du haft tvångstankar angående ätande och tränande? Har de nån gång uttryckt att du borde få prof.hjälp med det? Vad tycker din sambo om att du är så absolutisk med din diet? Får han äta vad han vill eller tycker du att han borde följa din hälsodiet?

    SvaraRadera

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3