fredag 16 oktober 2015

Suorittaja hei, relaa!

Niinhän tässä taas kävi, että sisäinen ylisuorittajani veti pisimmän korren ja kaatoi minut kuin kukkakepin hurrikaanin keskellä. Pum, pam ja kumoon.

Kroppani on kummallinen kapistus, enkä aika ajoin ymmärrä sitä ja sen toilailuja LAINKAAN - etenkään nyt. Tiedän toki, että kroppa oli keväistä menoa kovemmalla harjoitellessani uutta (urheilu)lajia n 3-4 kertaa viikossa ja tutustuin samalla täysiin uusiin työkuvioihin, mutten voinut mitenkään kuvitella, että korteni katkeaisi näin varoittamatta. Tässä sitä nyt pitkästä aikaa valitettavasti ollaan sairaslomalla järkyttävän huimauksen, heikotuksen ja jumitilan vuoksi.

Tisitaina kävin ekaa kertaa elämässäni OMT-fysioterapeutilla (mikä? Lyhyesti ja ytimekkäästi erikoistunut fysioterapeutti, joka saa manipuloida, eli käsitellä kipeytyneitä tuki- ja liikuntaelinten jumeja ja vammoja ja on näihn erikoistunut), joka haastatteli ensin perinpohjaisesti minut, riisutti ja hieroi ja heilutteli sitten selkääni, sekä niskaani. Fyssa-täti totesi, ettei oireiluni ollut kovinkaan yllättävää jumeihini tutustuttuaan ja totesi, etteivät ne kovinkaan tavattomia ole mutta että ihmisillä harvemmin on näitä kaikkia oireita, joita minulla siis on (pahoinvointi, huimaus, heikotus, jumitus, näkö- ja nielemishankaluudet.. you name it!) samaan aikaan. Niskasta 1. ja 2. nikama eivät kuulemma liiku juuri lainkaan, joten ei ole ihme ettei veri ikäänkuin pääse kiertämään päänuppiin saakka ja aiheuttaa suurimman osan oireistani. Tunnin käsittelyn jälkeen olo oli pökkyräinen, unelias ja kevyt. Sovittiin heti seuraavat treffit. Fyssari oli toiveikas ja uskoi, että oloni helpottaisi jo parilla käsittelykerralla.

Kuva otettu viikko-pari sitten kun käytiin metsälenkillä kolmisteen, minä, mies ja koira

Kotiläksyiksi sovittiin, että koitan rauhoittaa kropan aina jos/kun se tuntuu jännittyvän, käyskentelen koiran kanssa (silloin ei tahti nimittäin voi kiihtyä liian kovaksi ;)), pyrin vähentämään näyttöpäätteellä istumista ja venyyttelen. Lääkäri, jonka luona kävin edelt
ävänä päivänä komppasi neuvoja ja käski vielä syödä lämmintä ruokaa - ei mitään salaatteja. Haha, tuolle neuvolle hymähdin hieman mutta tein työtä käskettyä. Tällä viikolla onkin syöty makaronilaatikkoa, kanakastiketta ja puuroa ja juotu pitkästä aikaa vihreätä teetä jopa! Youtubesta olen katsellut 5-10 minuutin joogapätkiä ja koittanut parhaani mukaan vääntyä edes helpoimpiin asentoihin, välillä vain painanut silmäluomet kiinni ja hengittänyt pari kertaa oikein syvään ja koittanut tyhjentää mieleni. Kävely on onnistunut vaihtelevasti, mutta koiran mukaan kaikkein parhaiten: jotenkin onnistun tsemppaamaan itseni pysymään "järjissäni" kun Ronja on matkassa ja välillä tekee mieli halata mustaa koiraa oikein kovaa kun se kesken lenkin on pysähtynyt ja kääntynyt katsomaan mammaansa suurinne ruskeine silmineen ja jotenkin tarkistanut, että kaikki on hyvin. Mamman rakas pieni.



Epätoivo iskee vähän väliä enkä voi ymmärtää tai uskoa, että olen jälleen tässä jamassa, josta pääsin crossfitin aloittettuani eroon. Lääkäri(e)n mielestä kroppani aistii stressin kovin herkästi ja vetää n.s. ylikuntoon, mutta en jaksa uskoa, että elämääni voisi sellaiseksi kutsua. Ehhei. Ei kai ylikuntoon päädytä 3-4 viikkotreenilllä + töissäkäymisellä? En usko. Etenkään kun olen onnistunut nukkumaan sen 7-8h/yö, syönyt ihan ehtaa safkaa (en pelkkiä salaatteja kuten aiemmin!) ja mobbaillutkin ihan kiitettävästi. Pikkuhiljaa minun täytyy kai se vain hyväksyä, että minun kroppani ei koskaan (?) tule kestämään rankkaa treeniä ja raskaita painoja, vaan rauhallisempia lajeja kuten kävelyä (toivon mukaan hölkkääkin), omakehonpaino-treenejä sekä venyyttelyä. Lisäksi kroppani rakastaa balanssia arki-elämässäkin, joten tasaiset aikataulut ja riittävä uni ja ravinto tulevat myös olemaan olennainen osa minua aina. Muuten päädyn taas pohjamutiin.

Välillä pystyn jo katsomaan peiliin ja toteamaan, että kyllä tämä tästä pikkuhiljaa helpottaa. Kyllä minä vielä elämääni jatkan onnellisena ja tyytyväisenä, vaikken rakastamaani rankkaa treeniä todennäköisesti enää voi harrastaa. Tuskin se kroppa tästä ihan katastrofin näköiseksi muuttuu, vaikka siitä pienetkin lihaksen alut katoavat. Voihan niitä lihaksia saada ihan kotitreeneillä ja oman kehon painollakin, eikö? Vaakakupissani tärkeintä olisi ehdottomasti oma terveyteni ja sen pysyvyys - hittoako minä pumpatuilla lihaksilla, jos ne vievät minulta terveyden ja estävät kroppaani toimimasta normaalisti kuten nuoren naisen kehon kuuluisi?! Aivan. Alan olla ihan kypsä tähän.



Buaah mikä avautuminen, mutta tätä elämämme tällä hetkellä on. Kyllä, ei vain minun, vaan miehenikin. T jaksaa niin nätisti minun marmatustani kuunnella, kantaa kauppakassit (en voi koska selkä jumittaa) ja toteaa, että kävele sitten kaupasta ulos jos huimaus käy sietämättömäksi - ei hätää, mä hoidan ostokset loppuun. On se aika mies tuo T kun jaksaa jopa kertoa rakastavansa minua juuri tälläisenä "vammaisenakin". Rakas, rakas T.

Joo-o, pitäisiköhän listattaa tähän alle nyt mitä "tavoitteita" minulla tällä hetkellä on? Jotenkin tuntuu sitovammalta laittaa ne listana muillekin näytille, eikä niistä tule yhtä helposti luistettua ;)

1. Haluan voida kävellä normaalina, en siis huojuvana, kuin ajovaloihin katsova pelokas peura, lenkillä pururadalla sekä kaupassa, ahdistumatta ja voimatta pahoin
2. Haluan voida juosta 5 km tuntematta yllä kuvaamiani oireita
3. Haluan oppia tunnistamaan kehoni varoitussignaalit - mikäli nyt joskus mopo uhkaisi lähteä keulimaan - tarpeeksi ajoissa, jotta ehtisin rauhoittamaan menoa ennenkuin se käy aivan liian kovaksi ja kaada minua tähän tilaan
4. Haluan syödä berliniimunkin tai iiiiison kanelipuustin tuntematta morkkista siitä, että leivos jämähtäisi vyötärölleni (minkä se kyllä tekee, koska minun kroppani varastoi KAIKEN vyötärölle ekana :D). Ja mitä jos varastoituukin? Ei se minua silti huonommaksi ihmiseksi tee. Tämän teon haluan tosin toteuttaa juuri sellaisena hetkenä kun mieleni tekee - en siis aio syödä yhtään munkkia tai pullaa vain siksi, että joku tarjoaa ellei minun tee mieli! :D

Kuvatodiste siitä, että on syöty lämmintä ruokaa ;) Eli kasvissosekeittoa ja kinkkusämpylää. Keittoon heitin itseasiassa kuvaamisen jälkeen kasan raejuustoa täytteeksi - ei hassumpaa ollenkaan!
Mitä sillepuolen ruutua kuuluu? Miten sinä rauhoitat omaa menoasi kun mopo uhkaa keulia tiehensä?

9 kommentarer:

  1. Mä kyllä suosittelisin sulle yoogaiaa, ihan edes kokeiluun. Pari viikkoa saa jollain koodilla kokeilla ilmaiseksi, viikon saa ihan ilman koodejakin. Siellä on livetunteja (suomalaisten ja ulkolaisten vetäminä), ja jos ei pääse livenä joogailemaan/venyttelemään/jumppailemaan, voi tehdä tunnin tallenteena. Kokeile! Mä jäin koukkuun, ja mulla on vielä suht tyyris salijäsenyyskin päälle.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Yoogaiaan olen valitettavasti tuhlannut oman kokeilukauteni peräti viime vuonna, enkä nyt vielä viitsinyt lähteä siitä maksamaan :/ Youtubesta sen sijaan löysin varteenotettavia videoita ja niiden tahtiin olen nyt venytellyt (lue: tuskallut) täällä kotona :)

      Radera
  2. Ja kan rekomendera ladylines kehonhuolto-timmar, pilates, yoga, bodybalance, nhs o venyttely :) på alla timmar kommer man ändå bygga upp styrka i kroppen. alla e ju utbildade o kan bra hjälpa om de e nånting man int klarar av att göra :) ja tycker iallafall de e värt att prova!

    SvaraRadera
    Svar
    1. Hej! Oj vetdu jag har SÅ missförstått å underskattat allt som heter bodybalance å yoga.. 5 minuters yoga for beginners på youtube får mig redan att dallra av ansträngning å mina muskler töjer inte ens ditåt som de borde, så jag ska nog skärpa mig å börja med youtube först å hoppas att jag ännu hittar mig själv på medborgarinstutets yoga eller motsvarande. De är bara så himmelens populära nuförtiden..

      Radera
  3. Miten voi aina olla niin vaikeeta.... samat asiat vuodesta toiseen.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Nii-in, sitä mietin aika ajoin itsekin että miten tämä voi olla niin hankalaa :D Mutta opituista vanhoista kaavoista on hankalaa päästää ja päästä irti - sen olen valitettavasti joutunut toteamaan. Kirjoitan ongelmallisuudesta avoimesti täällä blogissa, jonne jokainen tulee vapaaehtoisesti lukemaan :)

      Radera
  4. Hei Jossu! Tsemppiä hurjasti sinne ruudun toiselle puolen. Ensinnäkin huimausoireilu kuulostaa varsin tutulta vuosien takaa, itsellänikin oli niskanikama lukossa. Muistan kävelleeni monen monta kertaa viivoja pitkin, jota pystyin kyllä kävelemään suoraan mutta tuntui että olisin ollut kuin huojuvassa laivassa. Silloin myös minä menin OMT-fyssarin käsittelyyn ja sain sieltä apua, ja voi veljet mikä maailma avautuikaan jälleen kun huimaus oli poissa:) Tsemppiä siis!

    Toisekseen sitten, suorittamiseen. Kuten itsekin kirjoitit otsikkoon. Relaa. Päästä irti sellaisesta, mikä ahdistaa ja mikä pitää oravanpyörässä.. Olet arvokas, eikä elämää kannata tuhlata murehtimiseen. <3

    SvaraRadera
    Svar
    1. Voi kiitos Satu kommentistasi (ja kokemuksestasi!): se lämmitti mieltä todella ja usko siihen, että tämä jumitila vielä JOSKUS helpottaa nostaa jälleen päätään. Someday.. OMT:llä kävin tänään taas ja kyllä sieltä aika kevyen tuntuisena pääsee lähtemään :) Niska ja eritoten kaula (!) mulla on juntturassa kuin tahmea leipätaikina sormissa, mutta niitä pikkuhiljaa kohennellaan. Kotijumpan tärkeyttä ei nyt sovi unohtaa tai vähätellä, joten sitä pyrin myös tekemään tunnollisesti :)

      Radera
  5. Tsemppiä! Kuulostaa liiankin tutulta!
    Koitetaan oikeasti saada treffit sovittua ja mennää vaikka paahtimoon vetäsee kunnon kaakaot :-) t. Jatta

    SvaraRadera

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3