tag:blogger.com,1999:blog-88065489496757071572024-02-19T14:39:53.778+02:00En dag ska jag bli storJossuhttp://www.blogger.com/profile/05482837246577660509noreply@blogger.comBlogger1384125tag:blogger.com,1999:blog-8806548949675707157.post-40007544603585746532017-04-10T21:26:00.004+03:002017-04-10T21:26:17.566+03:00Blogi siirtyyHei kaikille!<br />
<br />
Pitkän tauon ja empimisen jälkeen päätin siirtää blogini kokonaan uudelle alustalle wordpressiin. Suljen tämän blogin pikkuhiljaa ja toivon, että löydätte seuraani uudelle sivustolle. Jos ette, niin nöyrä kiitos siitä että olette täällä turinotani jaksaneet lukea ja seurata. Pitkään ehdinkin täällä Bloggerissa hengailla, mutta sivun uudistuttua muuttui sen käyttö (mielestäni) todella hankalaksi ja tönköksi. Toisekseen minusta tuntuu, että uusi alku voisi tehdä terää vaikken historialleni mitään mahda. Se on ja tulee aina olemaan osa minua.<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<a href="https://jossusliv.wordpress.com/" target="_blank"><b><span style="font-size: x-large;">Blogini uuteen kotiin pääset TÄSTÄ</span></b></a></div>
Jossuhttp://www.blogger.com/profile/05482837246577660509noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8806548949675707157.post-16680489656938308252017-01-21T16:16:00.000+02:002017-01-21T16:16:19.638+02:00Lauantaipohdintaa<div style="text-align: center;">
Moikkamoi ja lauantai-iltapäivää!</div>
<br />
Tuhannesti kiitos, kumarrus ja halaus kaikille, ketkä edellistä avautumispostausta kommentoitte niin blogiin, Facebookiin kuin naamatustenkin. Olette kaikki puhdasta kultaa <3 Kuten huomaatte, laitoin kuitenkin parin päivää tekstin julkaistuani sen piiloon. Emmin pitkään viitsinkö ollenkaan julkaista sitä koska se oli niin pirun henkilökohtainen ja avautuva, mutta julkaisin ja sain myötätuntoa ja tsemppiä ja toivon mukaan herätin jossakin ajatuksiakin. Julkaistessa tekstin se tuntui vielä hyvältä koska kuten postauksessa kerroinkin, ärsyttää minua potenssiin triljoona kun blogit ja koko some-maailma on niin saakelin pinnallinen ja siloteltu. Kun itse tulin siihen pisteeseen, ettei iloa ja hattaranhuurteista nähnyt enää missään oli jotenkin PAKKO avata suu ja kertoa, mitä tämä minun arkeni todellisuudessa - kaunistelemattomana - on. Pyöriteltyäni asiaa pari päivää ja juteltuani työkaverin kanssa tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että minun olisi ehkä parempi suojella itseäni hieman ja piilotinkin tekstin. Ne ketkä sen "ehtivät" lukea ja nähdä saivat sen tehdä, enkä kadu sitä. Se varmasti muutti osan kuvaa minusta mutta entäs sitten. Olen tälläinen kuin olen, enkä tällä hetkellä voi väittää että olen juuri se Jossu joka haluaisin olla ja joka aidon oikeasti olen, mutta tässä hetkessä olen tälläinen: kärsin huimaus-heikotus-oireista, jotka rajoittavat elämääni ja joista aion päästä eroon.<br />
<br />
Helpommin sanottu kuin tehty mutta yritetääs nyt mennä mukavampiin aiheisiin. Minulle sanottiinkin jo, että nyt on aika katsoa eteenpäin eikä murehtia menneitä ja pikkuhiljaa se minun oma elämäni löytää tiensä takaisin omalle raiteelleen. Sanomattakin on selvää, että kun se 3-4 vuoden ajan on mennyt sivuraiteilla, ei suunnan vaihto ihan kädenkäänteessä käy, mutta kun ammattilainen on vakuuttanut minut siitä, että se on täysin mahdollista, aion tehdä kaikkeni. Kaikkeni.<br />
<br />
Koska edellisestä arkipostauksesta on luvattoman pitkä aika olisi ehkä hyvä vähän kertoa missä mennään?<br />
<br />
Siirryin tosiaan marraskuussa päivystys-vastaanotto-sairaanhoitajan tehtävistä aikuispotilaiden terveydenhoitajan kenkiin ja ero entiseen on - noh, yhtä suuri kuin yön ja päivän välillä :D Haha! Siinä missä aiemmin olin osa isompaa tiimiä, n.s "rividuunari" eli tein miten esimies valmiiksi suunnitteli ja työnkuva vaihteli päivittäin, olen nyt hyvin itsenäinen ja suunnittelen itse työni, työskentelen yksin esimies taka-turvana ja työtehtävät ovat toisaalta aika samanlaisia päivästä toiseen siinä mielessä, että pidän nyt pelkästään vastaanottoa ja pääasiassa terveystarkastuksia. Nykyään käyn myös enemmän kokouksissa, koska edustan tällä hetkellä yksin omaa "osastoani" ja pidän esitelmiä esim. painonhallinnasta pyynnöstä. Voitte vain kuvitella miten ulalla ja yksin olin alkuun kun aloitin nykyisen duunin, koska se erosi entisestä niin 110%:sti mutta nyt kun olen työtehtävääni jo HIEMAN alkanut hahmottaa en voi muuta todeta kuin että olen tyytyväinen - todella tyytyväinen. Rakastin entistä duunia ja kaipaan montaa osaa siitä jokaikinen päivä, mutta tällä hetkellä kun tärkeintä elämässäni olisi saada kroppa ja mieli rauhoitettua jotta löytäisin oman itseni takaisin, sopii tämä nykyinen duuni minulle paremmin. Ja vaikka nuori olenkin täytyy myöntää, että tämä työtehtävän vaihto teki minulle todella hyvää ja suorastaan puhkun intoa ja tunnen jopa pientä paloa työtäni kohtaan (ja sain ulkopuoliselta kuulla, että sen kuulemma huomaa ;)). Olen itse asiassa sitä mieltä, että kaikkien tulisi tasaisin väliajoin saada anoa sisäistä siirtoa tai ottaa virkavapaata omasta työstään ja lähteä tuulettamaan aivoja ja kädentaitoja muualle. Uuden työtehtävän, rutiinien ja tapojen edessä aivot raksuttavat ihan toisella tapaa ja ainakin itselläni vaihdos lisää mielenkiintoa kehittää itseäni ja samalla se haastaa minua etsimään muistini syövereistä sellaista tietoa, jota en moneen vuoteen ole käyttänyt. Ja jollei sitä tietoa löydy korvien välistä, täytyy sitä imuroida Terveysportista ja muilta luotettavilta sivustoilta (minäkö käyttäisin Googlea..?) ;)<br />
<br />
Entäs vapaa-aika? Olen tosiaan nyt saanut ammattilaiselta kuulla, että minun tulisi ottaa osaksi arkeani rauhoittuminen, johon siis kuuluu hengitys- sekä rentoutumisharjoitteet. Plösöksi sohvaperunaksi ei tarvitse alkaa, mutta tohottamisen vastapainoksi täytyisi tosissaan panostaa kropan ja mielen rauhoittamiseen. Eli juoksua tulee edelleen harrastettua 1-3 kertaa viikossa, mutta ilman syke- ja muita mittareita (otan niistä heti paineita, vaikka ne käteviä sykkeen seurannan kannalta ovatkin). Juoksua - vaikka sitä rakastankin - jännitän edelleen jonkin verran koska se nostaa sykettä ja saa aikaan saman fiiliksen kuin jos alan jännittämään ja sitä kautta huimaamaan esim. kaupoilla ja koska juoksuasentoni ei ole täydellinen (lue: puutteellinen keskivartalon hallinta, lievä takakeno) ei se välttämättä se paras lajivalinta ole - mutta koska saan siitä rauhoituttuani niin hyvän olon, olen saanut luvan jatkaa sitä. Muuten teen kotijumppaa 1-2 kertaa viikossa, eli teen punnerruksia, hyppyjä ja kyykkyjä, sekä vatsoja eri variaatioin oman kehon painolla (ja joskus innostun jopa kahvakuulasta). Ja näiden lisäksi tulee kävelytettyä Rontti-koiraa 1-3 kertaa päivässä. Eli liikunta oln edelleen keskeinen osa vapaa-aikaani :D Mitä sen sijaan olen huomannut kaipaavani, on jokin laji jota voisin harrastaa jonkun kanssa. Kun pääasiassa työskentelee yksin ja harrastaa yksin ja asuu miehen kanssa, joka on työvuorosta riippuen poissa joko 12 tai 24 tuntia vuorokaudesta, tuntee sitä väkisinkin itsensä aika yksinäiseksi ajoittain. Minulla on sikäli huono tuuri, että rakkaimman kaverit asuvat joko ulkomailla ja monen tunnin ajomatkan päässä, ettei heitä kovin usein tule nähtyä. Viime aikoina ollaan viestitelty ja soiteltu monien kanssa aiempaa enemmän, mutta eihän se naamatusten kuulumisten vaihtoa korvaa. Tosiaan kaikenlaisia harrastuksia olen miettinyt, mutten toistaiseksi ole päätynyt oikein mihinkään järkevään ja koska miehen ollessa töissä koira on minun vastuullani, en ole halukas maksamaan montaa sata euroa esim. joogakurssista, jonne en sitten voisi osallista joka kerta koska minun täytyisi ajaa töistä kotiin, ulkoiluttaa koira, hypätä autoon ja ajaa joogaan ja siitä taas kotiin. Sydämeni ei antaisi myötä, että Ronja isona koirana joutuisi tyytymään 15 minuutin ulkoiluun jonain päivänä harrastukseni takia - onhan labbis kuitenkin iso koira, joka tarvitsee runsaasti liikuntaa. Ja tämä meidän yksilö on kyllä selvästi osoittanut, että tarvitsee ulkoilun lisäksi rakkauttaa :D Näkisittepä miten neiti vähän väliä nousee tuoliani vasten nuolaisemaan kasvoja tai naamaa kun istun pöydän ääressä kirjoittamassa tätä. Hassu rakas <3<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgLon76XbCqjr_yO2czEOL1AMWIeS1bzQokXI9T1w9qJSJNnBHuSAzcbfsir8CkilKqxwwNWUISX06x-3lB0xAV2lYdjYn2BnbqirFg5efcRdB8q_4AdRwH_qnTPqRdvuLNFkiQmAIPjbM/s1600/IMG_20170121_142843_853.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgLon76XbCqjr_yO2czEOL1AMWIeS1bzQokXI9T1w9qJSJNnBHuSAzcbfsir8CkilKqxwwNWUISX06x-3lB0xAV2lYdjYn2BnbqirFg5efcRdB8q_4AdRwH_qnTPqRdvuLNFkiQmAIPjbM/s640/IMG_20170121_142843_853.jpg" width="640" /></a></div>
<br />
Talonrakennus-proggis, josta vouhkasin syksyllä, jouduttiin laittamaan (ainakin hetkellisesti) jäihin miehen opiskelujen takia: työharjoitteluiden myötä kuukausitulot voivat tipahtaa radikaalistikin, emmekä halua asettaa itseämme totaali-ahdinkoon ja elää pelkällä makaronilla ja jauholla joinain kuukausina. Nyt alan jo olemaan aika sujut asian kanssa, vaikka esim. eilen kun kävin katsomassa työkaverin vauvaa ja uutta taloa tunsin pienen piston ja kateuden: olisipa meilläkin. Mutta olen kyllä ehdoton realisti rahan suhteen; en meinaan halua joutua miettimään milläs auton 820 euron arvoinen huolto maksetaan jos lyhennän lainaa ja maksan jatkuvia kuluja joka kuukausi niin, että minulle jää 25 euroa käteen!<br />
<br />
Mutta jotta nyt päästäisiin aiheeseen lauantaipohdinta (kuten otsikko lupaavasti kertookin) on kai minun pakko kertoa mitä alunperin pohdin ja mikä sai minut (vihdoin!) istumaan koneen ääreen ja kirjoittamaan: käytiin Ronjan kanssa ulkoilemassa vanhempieni pihassa ja kotiin päästyämme teki minun mieli välipalaa. Olen tämän rauhoittumis-ohjeistuksen jälkeen vähentänyt kahvijuontiani radikaalisti niin, etten enää juo kahvia edes päivittäin. Huomaan, että kahvi saa kroppani jännittymään ja tykyttämään herkemmin tilanteissa, joissa jo muutenkin jännitän mutta nyt kun tiesin istuutuvani koneen ääreen hetkeksi, päätin keittää kahvit. Jääkaapista löysin A-jugurttia ja hedelmäkulhosta jo aikoja sitten ostetun granaattiomenan, jota pelon sekaisin tuntein lähestyin veitseni kera. Granaattiomenan simenet ovat mielestäni aivan törrrrrrkeän hyviä, mutta hittovie mikä duuni niitä on aina hakata ulos kuoresta. Onnekseni oma omppuni oli täysin toimintakykyinen (lue: ei vanhentunut vaikka sitä pelkäsin) ja siinä tarjoilulusikalla (vuoroin omaa kättä, vuoroin) kuorta hakatessani päätin, että ensi kerralla voisin olla fiksumpi ja ostaa pakastealtaasta Pirkan käyttövalmiita siemeniä. Päätöksen tehdessäni päädyin sitten pohtimaan mitenköhän Pirkkalaiset ne siemenet sieltä kuoresta saavat. Ei kai vain joku oikeasti seiso ja hakkaa päivät pitkät granaattiomenoita, eihän? Raukkaparka. En tosin kyllä myöskään tajua millaisen koneen kyseinen toimenpide vaatisi, koska vaikka hakkaustoimenpiteen suorittaa täysin Youtuben ohjeiden mukaan, eksyy välillä silti mukaan sitä valkoista kalvoa myös enkä usko, että mikään siivilä onnistuisi noukkimaan talteen pelkät siemenet ja eliminoimaan sen valkoisen. Onko kellään tästä tarkempaa tietoa? Pitänee laittaa viestiä K-kauppojen Pirkoille ja tiedustella asiaa. Joka tapauksessa sain siemenet vihdoin ja viimein lyötyä kulhoon ja nautiskelin ne hiljakseen Instagramia selaillen kera kahvin (joka tällä hetkellä maistuu parhaimmalta Oatlyn iKaffen kanssa - ah, ihanan kermaista!) ja A-jugurtin, sekä viinimarjojen ja maapähkinävoin kera. N-a-m.<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
Sellaisia kuulumisia tällä kertaa :) Mitä sinun lauantaihisi?</div>
Jossuhttp://www.blogger.com/profile/05482837246577660509noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8806548949675707157.post-88272466770881828022016-11-27T18:44:00.000+02:002016-11-27T18:44:12.402+02:00Kadoksissa. Tule kanssani päiväkahville, niin kerron. Blogihiljaisuus se jatkuu jatkumistaan ja pian hävettää ylipäätään enää palata tänne. Palaanpa kuitenkin kertomaan, että täällä edelleen jossain muodossa ollaan. Elämä koneen ja blogin ulkopuolella on heitellyt, muuttunut ja koetellut niin kovin ja paljon, että hädin tuskin tunnistan itseänikään. Koska jo arjen pyörittäminen tuntuu tällä hetkellä käyvän voimille, olen priorisoinut ja hädin tuskin edes lukenut muiden blogeja - saati sitten päivittänyt omaani.<br />
<br />
Olen pariin otteeseen törmännyt blogeissa n.s. "kahvilla kanssani"-postauksiin, joihin voi kätevästi sisällyttää viime aikojensa kuulumiset aiheuttamatta blogiinsa maratonpostausta. Kaikkea en kerro - kuten en myöskään kertoisi, jos tapaisimme ja juttelisimme ääneen kahvilassa. Tervetuloa - jollet kahvista välitä, niin nappaa vaikka glögiä ensimmäisen adventin kunniaksi!<br />
<b><br /></b>
<b>"Moikka! Mitä kuuluu, pitkästä aikaa hei!"</b><br />
<br />
<i>No niin on. Kääk, mulle kuuluu. No kai mulle päällisin puolin kuuluu ihan hyvää, mutta kulunut kuukausi on ollut myllertävin ja rankin ikinä: uusi duuni, lisätutkimukset sairaalassa (jotka sitten aiheuttivatkin hieman odotettua enemmän vaivaa ja osaa vastauksista odottelen edelleen) ja hajonnut auto.. Eli voisi kai sitä huonomminkin mennä! :)</i><br />
<i><br /></i>
"<b>Oho, aika rajua. Siis häh, uusi duuni?"</b><br />
<br />
<i>Joo, mut rekrytoitiin pikaisesti terveydenhoitajan hommiin ja vaihdoin siis käytännössä sen kummempaa perehtymättä kiireellisemmistä päivystystehtävistä hidastempoiseen, terveyttä ylläpitävään terveydenhoitajan hommaan. Siinä missä aiemmin paikkailin haavoja, tein hoidon tarpeen arviota ja käytin käsiäni sairaita hoitaen, käytän nyt enemmän ääntäni ja päätäni, juttelen kartoitan ja koitan neuvoa terveitä kohti terveellisempiä elämäntapoja. Aiemmin toimin porukassa ja nyt lähes täysin itsenäisesti. </i><br />
<i>Uusi pelottaa ja vielä on miljoonatsiljoona asiaa, jota en osaa enkä tiedä mutta otan selvää asioista, opin ja otin tämän haasteena vastaan.</i><br />
<i><br /></i>
<b>"Kuulostaa hyvältä ja vaihteluhan vaan virkistää! Voi ei, mikä tämä terveysjuttu on?"</b><br />
<b><br /></b>
<i>Kerroin käyneeni lisätutkimuksissa gynen puolella ja ylläribonus tulinkin odotettua kipeämmäksi. Tai siis lähinnä itse olin järkyttnyt siitä miten kipeä pieni ihminen voi olla - lääkäreille se taisi olla ihan läpihuutojuttu. Toistaiseksi minut määrättiin juoksukieltoon (tai no eivät nyt totaalikieltoon mutta käskivät vähentää), koska lääkärit ovat sitä mieltä että aiheutan juoksemalla tällä hetkellä enemmän rasitusta ja stressiä kropalleni juoksemalla. Eli tätä nätisti KERRANKIN noudattaen olen nyt ollut 2 viikkoa juoksematta. Ja se tuntuu - niin päässä kuin kropassakin: joka paikkaa kolottaa, mieli on harmaa ja ärtynyt, miehelle tekee vain mieli haistattaa huilut eikä ruokahalu ole lainkaan niin hyvä kuin liikkuessa. Mutta on tässä puolensakin: kävellä saa ja nyt kun ei kaikki aika mene juoksemiseen, olen ehtinyt katsoa enemmän TV:tä kuin koskaan aiemmin, googlaamaan kaikki maailman diagnoosit (odotan vielä viimeisiä tuloksiani) ja ostanut lähes puolet maailmasta verkkokauppojen syövereistä. Klik-klik vaan.</i><br />
<i><br /></i>
<b>"Okei, no mitä oot siis pääasiassa googlannut?"</b><br />
<b><br /></b>
<i>Haha no verkkokauppojen tarjonnat ovat kyllä vaihdelleet IHAN laidasta laitaan: uusimpina villityksinä heittää koko meidän sisustus uusiksi (ihmeesti olen ehtinyt ärsyyntyä entistä enemmän tähän meidän sekasoppaan kun olen viettänyt niin paljon aikaa kotona) ja meinasin tuossa eräänä iltana myös kotiuttaa Chanelin laukunkin. (Harmi kyllä taisin mainita ääneen, että veska kustantaisi reilun kuukausipalkan ja heti mies oli toppuuttelemassa, että kannattaako nyt veskaan sellaista summaa laittaa). Karman laki kuitenkin iski ja autosta hajosi pakoputki. Meinasin hävetä silmät päästäni kun ajoin töihin Corolla amismaisesti päristen ja olin enemmän kuin kiitollinen, että mies hoiti autoni huoltoon ja sain uuden pakoputken ja jotain muitakin tarpeellisia osia - hintaan 330 euroa. Hiphei, ihanaa omistaa auto! Tuulilasikin pitäisi piakkoin uusia..</i><br />
<i><br /></i>
<b>"Haha no onneksi asia hoitui noin kätevästi! Kiitithän miestäsi siitä, että hän hoiti autosi sillä aikaa kun itse olit töissä - omana vapaapäivänään?"</b><br />
<b><br /></b>
<i>Kiitin joo. Olin itse asiassa aika ällikällä lyöty kun mies soitti mulle töihin, että hakee autoni avaimet - vaikka minä olin soittanut aamulla vain iskälle ja pyytänyt, että hän handymaninä tsekkaisi autoni. Totta puhuakseni olen viime aikoina kaikkien myllerrysteni keskellä ja kanssa huomannut, miten sivuutetuksi mies on joutunut. Kiltti, ihana, ihailtava heppu se vaan jaksaa olla, joka pysyttelee meikäläisen rinnalla. Tänään havahduin jonkin sortin lausahdukseen (oman pääni sisällä), että taidan tällä hetkellä olla oman onneni esteenä. Koska syitä onnellisuuteen ja hymyyn minulla kyllä riittäisi. Niitä on vain hankala nostaa päällimmäisiksi kun niin moni muu asia menee päin honkia..</i><br />
<i><br /></i>
<b>"Auts, no mutta onneksi mies pysyy rinnallasi. Ja onhan sinulla Ronja-hauveli, mitä hänelle kuuluu?"</b><br />
<b><br /></b>
<i>Joo mies on kyllä saanut kuulla kunniansa kun kaiken paskan keskellä olen vielä välillä kyseenalaistanut kannattaakohan hänen edes sitoutua kanssani olemaan - eli tekemään juuri sitä mitä minä maailmassa (parin muun asian ohessa) haluaisin eniten maailmassa. Meillä on samanlaiset suunnitelmat ja haaveet tulevaisuutta ajatellen, mutta aikataulumme on eri. Itse olisin voinut kihlautua ja suunnitella häitä ja virallistaa suhdettamme jo aikapäiviä sitten ja mitä enemmän mies antaa odotuttaa, sitä vähemmän minua pian koko homma kiinnostaa. No ei, älä ota ihan täydestä kaikkea mitä sanon, mutta kyllä se paikkaansa pitää että minua harmittaa - todella paljon. Tuntuu välillä siltä, etten saavuta elämässäni oikein mitään niistä asioista, joita kovin toivon.</i><br />
<i>Onneksi minulla tosiaan on Ronja - tuo elukka, joka välillä ajaa minut suorastaan hulluuden partaalle tepposineen, mutta joka on samalla minulle se kaikkein tärkein. Naureskelemme miehen kanssa usein, että koira on kyllä pelastanut meidät monet kerrat suurimmilta konflikteilta, koska keskustelun voi AINA kääntää koiraan tai löpistä jotakin sille jos huomaa, ettei muuta jutun aihetta keksi tai keskustelu uhkaa mennä riitelyksi. </i><br />
<i>Ronja itse vaikuttaa voivan hyvin: juoksut toki alkoivat pari päivää sitten, eli koisu on normaalia väsyneempi ja kuorsaa nytkin tuolla vuoteessaan. Mutta toki koira pääsi purkamaan energiaansa tänään kun kävimme vanhempieni luona ja käytiin neidin kanssa metsässä. Ronja taitaa olla kaikkein onnellisimmillaan kahdessa paikassa: metsässä ja meressä.</i><br />
<i><br /></i>
<b>"On ne koirat vaan ihania. Onko sulla jo joulusuunnitelmat lahjoineen härpäköineen hyvällä mallilla?"</b><br />
<b><br /></b>
<i>Eilen otettiin adventtikyntteliköt esille ja tänään hain vanhempien metsästä mustikan varpuja koristeeksi. Ja pihavalot laitoin paikoilleen jo lokakuussa muistaakseni! Muuten olen poltellut kynttilöitä päivittäin (niin aamulla kuin illallakin) ja töissä innostuin jopa kuuntelemaan taustamusiikkina jouluradiota pitäessäni influenssarokote-vastaanottoa. Joululahjoja olen hankkinut jo pari kappaletta, mutta vielä on hieman hankittavaa jäljellä. Itse toivoin niinkin käytännöllistä juttua kuin kunnollista puista pippurimyllyä Joulupukilta ja äiti lupasi viedä terkut Korvatunturille. Joulukoristeista en muuten juuri piittaa, eikä meillä juuri tonttuja näy paria harkittua yksilöä lukuunottamatta. Itse olen enemmän less is more mitä tulee joulukoristeisiin ja nautin perinteisistä ja aidoista koristeista kuten havuista ja varvuista, kynttilöistä ja Aarikan tontuista (poikkeuksena Pentikin hiiripariskunta, jonka hankin Malminkadun kämppään aikanaan) sekä Pentikin porot. Nämä tosin nostan esille vasta myöhemmin, lähempänä jouluaattoa.</i><br />
<i>Jouluruokaa taas en ollut suunnitellut syöväni lainkaan ennen joulua, mutten pistänyt hanttiinkaan kun äiti tänään tarjosi lanttulaatikkoa ja rosollia - meikäläisen kahta suosikkia! Lanttulaatikko harmi vaan pistää vatsan turpoamaan ja närästikin hieman, mutta vaakalaudalla kun painoi ota tai jätä, valitsin empimättä ota-vaihtoehdon ;)</i><br />
<i><br /></i>
<b>"Kerro hei vielä jotain mitä sulla on noiden isompien juttujen ohessa tällä hetkellä menossa?"</b><br />
<b><br /></b>
<i>Kjell Westön Där vi en gång gått-kirja tuudittaa mukavasti yöpuulle. </i><br />
<i>Olen vähentänyt kahvinjuontia lääkäreiden käskystä (koska stressitila) ja yrittänyt ylipuhua itseni, ettei vihreä tee nyt NIIN hassun makuista ole.</i><br />
<i>Olen ihastunut Eamesin DSW-blogiklisee-tuoleihin. Tahdon.</i><br />
<i>Meinasin tänään jo tehdä ekan satsin piparitaikinaa ihan vaan sen taikinan vuoksi.. Piparit itsessään nyt eivät niin häävejä ole taikinaan verrattuna ;)</i><br />
<i>Olen haaveillut kaikenlaisista sisustustavaroista mutta yrittänyt pysytellä pöksyissäni - toistaiseksi en siis vielä ole kotiuttanut mitään muuta kuin kanahäkistä vanhan maton olkkarin lattialle ;)</i><br />
<i>Nyt kun teen th-hommia ovat päivän asu-kuvat palanneet jälleen mieleen. Niitä ei siis aikoihin ole tullut otettua, koska pimeys ja arkiasut.</i><br />
<br />
Tälläisiä kahvipöytäkuulumisia tällä kertaa. Olen kirjoittanut tätä postausta varmaan tsiljoona tuntia ja erehtynyt vähän väliä muille sivustoille, mutta sallittakoon se minulle: viime postauksesta on jo sen verran aikaa, ettei keskittymiskykyni voi kymmentä minuuttia pidempään kestääkään.<br />
<i><br /></i>
<br />
<br />Jossuhttp://www.blogger.com/profile/05482837246577660509noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-8806548949675707157.post-81238484848483676742016-11-17T10:58:00.000+02:002016-11-17T10:58:56.844+02:00Joululahjavinkkejä 2016Moni on varmasti minun laillani jo alkanut fiilistellä lähenevää joulua ja olen jopa salaa hihkunut riemusta kun olen somesta voinut nähdä, että muutkin ovat päässeet joulutunnelmaan ja viritelleet jouluvaloja ja maistelleet glögiä. Hehee, niinhän olen meinaan minäkin tehnyt jo ;) Kuten <a href="http://homevialaura.com/" target="_blank">Laura blogissaan</a> totesi, olen minäkin pohtinut omaa jouluhössötystäni ja tajunnut että minun jouluhässäkkään valmistautumiseni pikemminkin on tunnelman luomista - ei niinkään joulutavaroiden esille nostamista. Minun jouluni on perinteisen punainen, mutta kun näin loka-marraskuussa aloitan fiilistelyni, jätän vielä punaiset tekstiilit ja kyntteliköt varastoon ja nostan esille kaikki tuikkukipot joita asunnostamme löytyy ja ripustelen parit valoköynnökset paikoilleen valoa tuomaan. Omaan makuuni marraskuu on vielä liian aikainen ottaa esille varsinaisia joulukoristeita, koska niihin ehtii jouluaattoon mennessä sitten jo kyllästyä (tai näin ainakin minun kohdallani). Valoköynnökset ja kynttilät sen sijaan luovat kotoisaa tunnelmaa marraskuun pimeyteen, joka nähtävästi nyt jatkuu tuttuun tapaan vaikka hetken saimmekin iloita jo pakkasesta ja valkeasta maasta. Vaikken mikään lumen ylin ystävä ole, pidän siitä loskaa enemmän.<br />
<br />
Ylpeänä voin myös kertoa, että olen tänä vuonna hyvissä ajoin jo hankkinut jo osan joululahjoistakin! Joka vuosi suunnittelen alkavani paremmaksi ihmiseksi ja aloittavani joululahjojen suunnittelun ja hankinnan ajoissa - mutta joka vuosi tähän mennessä olen myös sujuvasti tämän osuuden mokannut. Olkoon tämä loppuvuosi 2016 siis muutosten vuosi ;)<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjIs-aPvrmxxBZxoooSW0u0pC-ZFB-KAuWVr9L293oDcVKCzt47YwuMhtwbNJkHkCLA1A7WMgSsEaKlAa4P5xTQaqRxomX5vuUJabI871ixhrc3VYbkY1FL6hi55zVaP4C4AfM7tORoX_Q/s1600/IMG_2666.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjIs-aPvrmxxBZxoooSW0u0pC-ZFB-KAuWVr9L293oDcVKCzt47YwuMhtwbNJkHkCLA1A7WMgSsEaKlAa4P5xTQaqRxomX5vuUJabI871ixhrc3VYbkY1FL6hi55zVaP4C4AfM7tORoX_Q/s400/IMG_2666.jpg" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyllä ne korukauppiaat vaan tietää..</td></tr>
</tbody></table>
Mieleeni juolahti eilen illalla vatsakipujen hieman hellitettyä, että voisin rustata listan erinäisistä lahjaideoista, joita minulla on. Postilaatikosta tupsahtaa joulukuvasto harva se päivä ja toki niistä voi inspiroitua, mutta useimmiten niissä mainostetaan vain todella arvokkaita tavaroita, eikä lahjan arvoa voi missään nimessä mitata rahassa. Joulussa parasta tunnelman ja yhdessäolon lisäksi on minusta ehdottomasti lahjojen antaminen - etenkin jos keksii aivan tajuttoman hyviä lahjoja, joista tietää saajan ilahtuvan! Olen itse todennut, ettei lahjojen aina tarvitse olla kovin kummoisia eikä hintavia, kunhan niissä on hyvä idea takana, mutta itselleni lahjan hinta - oli se kallis tai halpa - on yksi lysti siinä vaiheessa kun tiedän, että se on saajalle mieluinen.<br />
Eli tässä minun vinkkini joululahjoihin; osan olen ehkä jo toteuttanut, osan voisin toteuttaa ja osan ottaisin mieluusti itsekin vastaan ;)<br />
<br />
<b>Naiselle (kattaa teinityttäret ja äidit, miksei mummitkin):</b><br />
<b><br /></b>
- hampaiden valkaisuun luonnollinen Warpaint (lue lisää <a href="http://www.kemikaalicocktail.fi/2016/05/warpaint-hampaiden-valkaisu-luonnollisesti/" target="_blank">Kemikaalicoktailin blogista</a>)<br />
- timantteja (älä kuitenkaan kaiverruta mahdollisia timanttikoruja ennakkoon jos koko olisikin väärä - silloin sitä ei saa vaihtaa!)<br />
- korut ylipäätään. Okei aika kliseistä ja tyypillistä, mutta kyllä useimmat naiset arvostavat hieman arvokkaampaa korua. Älä siis sorru halvimpaan bulkki-tavaraan, vaan valitse huolella! Äläkä käytä tätä korttia jos ostit jo viimeisillä viidellä kerralla naisellesi korun..<br />
- lahjakortti kasvohoitoon tai hierontaan<br />
- ihovoide tai -öljy (niin tyypillistä, mutta aina yhtä arvostettua ja tulee varmasti käytetyksi!)<br />
- kirja (uutuuskirja on aika varma valinta, koska harvemmin kukaan ostaa kirjaa heti kun se ilmestyy. Jollet ole varma löytyykö kirja jo saajan hyllystä, voit aina pyytää hänen kanssaan asuvilta stalkkaus-apua)<br />
- lajitelma astetta parempia tuotteita - tiedäthän, paketti laadukasta teetä tai kahvia, pähkinöitä, jokin kiva mauste, laadukas luomu-mysli.. Sellaisia arkisia tuotteita, joita et kuitenkaan kehtaa arkisella kauppareissulla ostaa. Tulevat takuuvarmasti käyttöön! Suklaan tai muun herkutteluun mielletyn tuotteen ei nyt kannata olla pääroolissa, vaan nimenomaan arkisemmat tuotteet kun kahvi ja mysli, jotka upgreidaavat arkea<br />
- kauratyyny hartioita lämmittämään<br />
<b><br /></b>
<b>Lapselle (omalle, sukulaisnaperolle - kelle tahansa mukulalle):</b><br />
- kehittävät lelut kuten palikat<br />
- autorata (ooh tästä haaveilin pikkutyttönä aina! Ihan pienikin olisi ollut kiva!)<br />
- klassikkokirja (unohda Elsat ja muut modernit teokset ja tutustuta lapsesi Saariston lapsiin tai Mimmi lehmään!)<br />
- lautapeli<br />
- vesivärit (niin arkista ja toisaalta tylsää nykypäivän über-maailmassa, mutta niin turvallista ja rakastettavaa)<br />
- pilailutuotteet (Tigeristä löytyy kaikkea hauskaa krääsää parilla eurolla ja voi sitä riemua kun lapset kaivavat paketeistaan koirankakkakikkareita ja pierutyynyjä..)<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhM1f-WdE04ZF9H93B1gwlNDRFGxJJ488WoSUheTAB-QqB2CPMw8cavbRskWc0pl5JzTVccou4ttJRxkrE7XfMLXfg_WApC9qumKrHuyiB-tSty0A5OmJ2Hr0ZfiKeGjiLbRthOT9y0XQ4/s1600/IMG_3017.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhM1f-WdE04ZF9H93B1gwlNDRFGxJJ488WoSUheTAB-QqB2CPMw8cavbRskWc0pl5JzTVccou4ttJRxkrE7XfMLXfg_WApC9qumKrHuyiB-tSty0A5OmJ2Hr0ZfiKeGjiLbRthOT9y0XQ4/s640/IMG_3017.jpg" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ronja viime jouluna anoppilassa</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<b>Miehelle (veljelle, avopuolisolle tai ukille):</b><br />
- lehden vuosikerta (löytyy pilvin pimein erilaisia, eli valitse vapaasti miehen intressiin sopiva! Tarkista vain, ettei tilaus ala jo ennen jouluaattoa tai ylläri menee mönkään..)<br />
- jokin tekninen laite, jolla ei välttämättä edes ole virkaa. <br />
Clas Ohlsonilta teet parhaat löydöt! Myös akkuporakone tai muu käytännöllinen laite on tervetullut ja saattaa edesauttaa esim. toivomiesi taulujen ripustamista - winwin siis!<br />
- bokserit. Joojoo tylsää, mutta harvemmin miehet niitä itse ostavat. Suosittelen Stadiumin Race Marine-merkin pökiä<br />
- siisti neule (miehet harvemmin ostavat vaatteensa itse ja onpahan hyvä sauma pukea miehensä oman makunsa mukaisesti ;) Neule on vaate, joka pukee miestä iästä huolimatta!)<br />
<br />
Noin. Toivon mukaan tästä listauksesta oli jollekin iloa ja hyötyä :) Millainen joulufiilistelijä sinä olet ja joko on lahjoja saatu hankittua?<br />
<br />Jossuhttp://www.blogger.com/profile/05482837246577660509noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8806548949675707157.post-2170741481429357092016-11-15T10:23:00.000+02:002016-11-15T10:23:50.489+02:00Kiitos ja anteeksi, siivottomuudesta ja vatsakivuistaOtsikkoon viitaten haluan - joskin pitkän paussin jälkeen - kiittää kaikkia, jotka huomioivat edellisen postaukseni, jossa kerroin hyvinkin avoimesti tämänhetkisestä tilastani. Kaikilla meillä elämässä on ylä- ja alamäkiä, mutta koin jotenkin että halusin kertoa täysin avoimesti kuinka alamäkeä omani viime vuosina on ollut - ja osittain ihan itse aiheutetusti! Toivon, että jos itselläsi tai jollain tutullasi on vastaavia ajatuksia tai ruoskit itseäsi samoin kuin minä, tajuaisit pysähtyä tai pysäyttää sen jonkun joka näin tekee. Itse maksan teoistani todella kovaa hintaa tällä hetkellä, enkä toivo pahimmalle vastustajallenikaan samaa. Mutta jätetääs nyt tämä surullinen aihe tähän ja siirrytään toisiin juttuihin.<br />
<br />
Istun tässä sohvalla ja vuoroin oivottelen ja voivottelen alavatsaani. Kävin eilen toimenpiteessä Helsingissä lääkärissä ja vietän nyt toista ja viimeistä saikkupäivääni. Toimenpide tehtiin osittaisessa nukutuksessa n.s kevyessä humautuksessa niin, että olin hereillä mutta kuitenkin aika pöllyssä - haha, alleviivaten AIKA pöllyissä; itse toimenpiteestä en muista muuta kuin hoitajan joka koko ajan käski pitää silmiä auki ja jutteli ja vaati vastauksia - enkä minä millään olisi jaksanut puhua! :'D <i>Ohhoh!</i> Onneksi tutkimus oli pian ohi ja pääsin heräämön puolelle, jossa sain samoin tein vettä juotavaksi ja voi jestas miten hyvältä se maistui! Hoitaja oli varoitellut, että humautus-lääkkeet kuivattaisivat suuta - ja sen ne kyllä tekivät! Totesin myöhemmin miehelle, että ymmärrän hyvin vanhuksia ja muita, joiden suun limakalvot ovat kuivat ja joiden ravitsemus tästä johtuen on usein vajaata: kokeilepa itse joskus syödä kun ensin olet imeskellyt pahvin palaa suussasi. Jännää oli, että alkuun saamani mehukeitto maistui mielettömän väkevällle enkä meinannut saada sitä nieltyä. Liekö sitten niin, että makureseptorit suussa olivat kuivuudesta johtuen erityisen herkkinä. Parin tunnin lepäilyn ja kipulääkityksen jälkeen pääsimme sitten lähtemään kotia kohti - T rivakasti edellä kävellen ja minä ankkamaisesti perässä vaappuen. Kotiin päästyämme kello näytti jo lounasaikaa, mutta minä en tapojeni vastaisesti pystynyt syömään vaikka yritinkin: suuta kuivasi ja vatsaa turvotteli toimenpiteestä johtuen niin, että palan tunne iskostui kurkkuuni ja jouduin siirtämään annokseni jääkaappiin odottelemaan. Mieleeni muistui miltä minulta tuntui kesällä 2015 kun parantelin itseäni umppari-leikkauksen jälkeen: vaapuin kuin ankka, vatsa oli turvonnut ja koitin kaikin tavoin peitellä sitä ulkona hiipiessäni jotteivät naapurit tiedustelisi laskettua aikaa eikä ruokaa meinannut millään saada nieltyä - eikä ruokahaluakaan kyllä ollut kun ei energiaa kulunut kun enimmäkseen makoili paikoillaan. Eilinen sujui siis suurilta osin sohvalla istuskellessa ja illalla kun ruoka vihdoin alkoi maistua, valmistelin myös keskiviikkoista työjuttua.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi0uCrFlvJjj_oqvOraj-UMxPToxMepPzvfg-0FTF6q3K-4D5X5Ncp5_HIwWnS6XfGWEL1RcdsRDCqob-wjiv1b9Mi0x5HXRdY-IxUjLrpLa2upzQCiKnp9yCENyZzsSexY5RKFPaJfkOQ/s1600/IMG_3115.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi0uCrFlvJjj_oqvOraj-UMxPToxMepPzvfg-0FTF6q3K-4D5X5Ncp5_HIwWnS6XfGWEL1RcdsRDCqob-wjiv1b9Mi0x5HXRdY-IxUjLrpLa2upzQCiKnp9yCENyZzsSexY5RKFPaJfkOQ/s400/IMG_3115.JPG" width="300" /></a></div>
<br />
Niin, työt. En ole täällä puolen vielä kertonutkaan, että siirryn uusiin työtehtäviin tällä viikolla. Päivystäminen ja ryhmässä työskentely saa nyt hetkeksi jäädä kun kokeilen siipiäni terveydenhoitajan hommissa, jossa työskentelen yksikseni mutta osana suurempaa ryhmää, joka koostuu erinäisistä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista ja työskentelen ruohonjuuritasolla itsenäisesti. Vielä en - toimenpiteestäni johtuen - ole hommaan sen kummemmin päässyt tutustumaan, vaikka toki viime viikolla jo soittelin potilaille ja vastailin heidän sähköposteihin, mutta uskon että tässä menee aikansa ennenkun totun täysin uuteen tapaan työskennellä: yksinäni ja keskustelua suurimmaksi osaksi hoitokeinona käyttäen (edelliseen duuniin verrattuna, jossa toki käytin paljon suuta ja keskustelua, mutta jossa esim. päivystäessä kädentaidot nousivat keskeiseen rooliin). Mielenkiinnolla (ja kauhulla) odotan, mitä tuleman pitää, mutta yritän ottaa tämän haasteena ja kasvun paikkana.<br />
<br />
Viime viikon vietimme vanhempieni talon vahteina heidän nautiskellessa Kanarian auringosta ja viime perjantaista lähtien olemme jälleen koittaneet orientoitua ja tottua tähän kerrostaloasumiseen. Viikonloppuna päätimme T:n kanssa yhteistuumin, että nyt olisi aika siivota ja raivata kämppäämme ihan tosissaan ja onneksi sen teimme: asunto on huomattavasti kotoisampi kun epämääräiset laatikot ja kassit ja pussit on joko purettu kaappeihin tai sitten heitetty roskiin. Kierrätykseen roudasimme aika kasan tavaraa mutta kylläpä teki hyvää. Itse olen viime aikoina kärsinyt motivaationpuutteesta asua kämpässämme ja vika tikki oli kyllä se, että saimme asua kokonaisen viikon vanhempieni isossa talossa ja päästä omakotitaloasumisen makuun. Fakta on se, että tällä hetkellä emme muuta nykyisestä mihinkään koska tontille ei olla (vieläkään!) saatu poikkeamis- tai rakennuslupaa ja koska T:n opiskelukuviot ovat vielä jokseenkin auki, täytyy meidän ensin selvittää miten ne vaikuttavat etenkin työharjoitteluiden aikana meidän arkeemme. Olinkin ihmetellyt miten kämppämme tuntui ärsyttävän minua niin tajuttoman paljon kunnes tajusin raivaamis-operaatiomme jälkeen, että tavaranpaljoushan se minua eniten kismitti. Toki olen lukenut aiemmin, että epäsiisteys elinympäristössä rasittaa mieltä, mutta että sillä on näin selkeä syy-seuraumus-yhteys omaan sisäiseen rauhaani (tai pikemminkin rauhattomuuteen) en olisi uskonut - ennenkun siivosimme! Tästä edespäin täytynee siis pitää kämppä paremmin kuosissa ja purkaa epämääräiset nyssykät pikimmiten pois. Pienestä pitäen olen ollut se, joka rakastaa järjestystä mutten ole valehtelematta koskaan vielä tajunnut, että siivottomuudella voi vaikuttaa näin ratkaiseva vaikutus niin viihtyvyyteen kuin omaan oloonkin!<br />
<br />
Mitään suunnitelmia täksi päiväksi minulla ei ole, mutta toivon että toimenpiteen jälkeiset vatsakivut helpottaisivat huomisen mennessä kun minun olisi määrä palata töihin. Todennäköisesti käyn pari kertaa kiertämässä taloa koiran kanssa (ulkoilutus on minun kontollani T:n ollessa töissä ja sehän hieman jänskää, koska hoitajat varoittelivat eilen että repiviä äkkinäisiä liikkeitä ei saisi tapahtua toimenpiteen jälkeen) ja istuanökötän koneen ääressä. Haaveissa olisi löytää juhlakautta ajatellen vähän siistimpi arkeenkin sopiva mekko ja paita, sekä arkeen sopiva crossbody-laukku. Bayswater tulee edelleen olemaan luotto-laukkuni arjessa koska se mahduttaa sisäänsä kaiken (ja hieman enemmän) tarpeellisen, mutta pikkujouluja ja shoppailuhetkiä varten kaipaisin hieman pienempää mustaa nahkaista laukkua, jonka voisi sulkea vetskarilla ja heittää olan yli käsien täyttyessä kasseista. Joululahjojakin olen jo hieman suunnitellut (ja jopa hankkinut) ja sitä taidan tänäänkin jatkaa :) Vaatekaapista puheenollen eilisen toimenpiteen jälkeen ei tee toisaalta mieli sovittaa yhtäkään vaatekappaletta koska vatsani on todella turvonnut ja odotan kauhulla huomista, jolloin täytyisi vetää farkut jalkaan.. Pidän peukkuja, että turvotus laskisi huomiseen mennessä!<br />
<br />
<br />
<br />Jossuhttp://www.blogger.com/profile/05482837246577660509noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8806548949675707157.post-54241147867202998352016-11-06T10:15:00.002+02:002016-11-06T19:08:21.929+02:00Let it go, let it go. Totuus pinnan altaOlen miettinyt tämän postauksen kirjoittamista koko viikon, avannut läppärin ja muuttanut mieleni. En halua, en pysty, en tahdo. Saa nähdä miten paljon saan nyt kirjoitettua ja kerrottua ja montako kertaa painan "<i>erase</i>"-nappulaa empien, paljonko haluan kertoa. Toivon mukaan saan tämän tekstin myötä avattua teille hieman tilannetta, jossa olen tällä hetkellä ja jossa jo pitkään on menty. Tilannetta, joka piilee pinnan alla.<br />
<br />
Ne jotka minut tuntevat tai jotka ovat seuranneet blogiani pitkään tietävät, ettei taipaleeni ole kuluneen 5 vuoden aikana kovin helppo ollut. Aloin leikkiä ruoalla ja liikunnalla AMK-opinnot aloitettuani ja hairahduin silloiseen fitness- ja karppaus-buumiin. Tein tyhmästi - terveydenhuollon opiskelijana (jolla pitäisi olla älliä jo koulun puolesta päässä!) - ja lisäsin liikuntaa roimasti salin ja lenkkien muodossa ja aloin rajoittamaan syömistäni pikkuhiljaa toinen toistaan "pahempia syntejä" siitä siivoten. Poissuljettuja olivat alkuun sokerit ja valkoiset viljat, myöhemmin jäivät pois ruisleipä, pasta ja ylipäänsä hiilarin lähteen, samoin punainen liha ja lisätyt rasvat (en olisi voinut kuvitellakaan edes koskevani pähkinöihin tai rypsiöljyyn). Aloin pelätä yhteisiä ruokailuhetkiä jolloin muut huomaisivat tapani, jotka siis jo silloin tiedostin ja tunnistin epäterveellisiksi, ja aloin suoraan sanottuna pelätä ruokaa ja syömistä. Elin maitorahkalla ja sokerittomilla mehukeitoilla, kasviksilla ja soijarouheella. Ja kahvilla. Sillä itsensä sai tarvittaessa nopsaan tyhjennettyä.<br />
<br />
Pitkä parisuhde päättyi, jäin yksin mutta löysin heti uuden miehen, jonka perässä muutin kotoa kauas pois. Suhde osoittautuikin epäterveelliseksi ja huomattuani sen huomasin olevani eksyksissä: kuka olen, minne menen. Vanhempieni hoiviin en suostunut muuttamaan enkä liioin myöntämään kellekään, että suhde meni päin persettä ja että voin niin huonosti. Sinnittelin ja purin ahdistustani ja pahaa oloani kontrolloimalla yhä enemmän syömistä ja liikuntaa - ja vedin övereitä molemmissa. Jälkeenpäin ajateltuna en käsitä miten kroppani kesti menoa niinkin pitkään kuin lähes vuoden verran: nollakaloreita, 4 rankkaa salitreeniä ja 2-3 aerobista, unettomuutta, pelkoa, ahdistusta ja kolmivuorotyötä. Alkoihan se kroppa lopulta purkautua palasiksi, erottiin, asuin yhä eksän kanssa samassa kämpässä ja yritin sinnitellä, jouduin sairaalaan ja muistan miten hädissäni olin kun en tiennyt minne mennä. Muistan elävästi miten juttelin isosiskoni E:n kanssa puhelimessa ja miten juuri hänen puhelustaan (toim.huom: moni muu yritti samaa, mutta ehkä sisko valitsi jotkut tietyt sanat tai sitten hänen puhelunsa vain oli se ratkaiseva miljoonas) tuli se, joka sai minut tajuamaan että nyt olisi aika lähteä ja aloin etsimään kämppää ja töitä Porvoosta.<br />
<br />
Kämppä ja työpaikka löytyi ja pääsin lähtemään ja muistan iloinneeni: vihdoin uusi alku, uusi mahdollisuus. Ei se kuitenkaan ihan niin helppoa ollut.<br />
<br />
Asuin yksinäni keskustassa, kärsin huimauksesta joka aiheutti sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja ahdistusta ja eristäydyin yksiööni sen sijaan, että olisin pyörinyt kaupungilla ja koittanut löytää uusia tuttavuuksia. Päädyin jälleen salille, hommasin kuukausikortin ja aloin takomaan rautaa: kun ei muutakaan tekemistä ollut eikä Porvoon-elämäni alkanut niin harmoonisena kuin olin ajatellut, aloin kontrolloimaan tilannetta ja elämääni treenaamalla. Vaikken elämääni voinut muokata, pystyin salilla käymällä muokata kroppaani. Ja nättihän siitä tuli. Harmi vain jatkoin hiilaritonta ja rasvatonta ruokavaliotani, treenasin 4 kertaa rankasti salilla ja juoksin loput, söin rasvattomia maitotuotteia ja soijarouhetta ja nukuin huonosti. Uudelta työpaikaltani aloin yhä enemmän kiinnittää huomiota yhteen punapukuiseen ensihoitajaan ja niinhän siinä sitten monen mutkan kautta kävi, että meistä muodostui parin kuukauden kehräilyn jälkeen pari. Puolen vuoden yhdessäolon jälkeen muutimme yhteen ja elämä alkoin, huimauksesta huolimatta, sujua siihen suuntaan jonne olin sen toivonut kulkevan: muutto takaisin maalle, oma auto ja koira. Ehkä pian oma talo ja perhekin alkaisi löytyää tiensä elämääni,.<br />
<br />
Nyt pian 3 vuoden yhdessäolon jälkeen voin silmäkulmaa ajoittain pyyhkien kertoa, ettei näin ole. Uristaan ei ole niin helppoa poiketa kuin sitä kuvitteli ja toivoi. Landelle muutettuani olin jo lopettanut salilla käymisen täysin ja keskityin kävelemään koiran kanssa, juoksin erinäisillä lääkäreillä ihmettelemässä huimaus-heikotus-oireitani, sekä vatsaongelmia. Miehen kautta yritin oppia syömään "normaalisti" (eli hiilareita ja herkkuja silloin tällöin) siinä ajoittain onnistumalla, välillä onnistumatta. Paino tippui. Kukaan lääkäreistä ei koskaan kysynyt miten henkisesti voin ja kun kerroin sivulauseessa, että minulla oli ollut paljon paineita ja stressiä Pori-aikoihini viitaten, vetosivat he heti stressin jälkeiseen tilaan ja että tilanteeni kyllä korjautuisi kunhan elämäni nyt asettuisi aloilleen. Mitään tarkempia ohjeita kuten "syö näin" tai "liiku näin" en koskaan saanut keltäkään - ja juuri sitä olisin övereiden vetäjänä tarvinnut ja toivonut! Lääkärit totesivat aina ihmisten olevan yksilöitä, mutta edelleenkin nyt vuosien jälkeen minua surettaa, ettei kukaan uskaltanut edes kehoittaa minua seuraamaan THL:n asettamia ravitsemus- ja liikuntasuorituksia (jotka ovat terveyttä ylläpitäviä ja sopivat suurimmalle osalle kansaa). Turhauduin kun huimaus ja jumitilat eivät alkaneet kaikkoamaan, vatsaoireet jatkuivat eikä hormonitoimintakaan lähtenyt liikkeelle - vaikka lääkärit sanoivat, että ne kyllä palaavat vuodessa. Aloin liikkumaan uudestaan ja löysin juoksun: lajin, johon lopulta rakastuin sen keveyden ja helppouden ja raittiin ilman myötä. Kunto koheni ja lenkit pitenivät, mutten tainnut tajuta kuinka paljon kulutin juostessani ja huomasin, miten jumit ja huippaukset jälleen lisääntyivät vaikka yritin kovasti syödä enemmän jotten jäisi kaloreineni miinuksille. Enää en toivonut painon tippuvan mutta halusin sen pysyvän ennallaan. Vatsaoireet alkoivat pikkuhiljaa onneksi helpottaa ja opin tuntemaan mitkä ruoka-aineet eivät minulle sopineet, mutta ruokailuhetket olivat (ja ovat) edelleen - eivät nyt välttämättä hankalia - mutta rutiininomaisia ja nojoo, ajoittain kyllä hankalia ja tietyt ruoat saattavat ahdistaa minua. Olen kuitenkin huomattavasti rennompi syömisteni suhteen nyt kuin vuoden takaiseen verrattuna, enkä kikkaile ruoalla ja poissulje ruokavaliostani mitään. Sen sijaan olen ylpeä itsestäni jos (ja kun!) onnistun poikkeamaan rutiineistani ja rikkomalla rajojani, ikäänkuin nousemalla uristani, hetkeksi. Kun on vuosia syönyt kurinalaisesti, tuntuu pienikin suklaapala tiistai-iltana voitolta.<br />
Liikunta ja syömiset alkoivat löytää tasapainon pikkuhiljaa, mutta työelämässä koin hetkittäin aikamoisia myllerryksiä, jotka heijastuivat henkiseen jaksamiseen. Sairaanhoitajana sitä saa tottua tekemään pätkätöitä (näköjään) ja ne jos mitkä ovat aiheuttaneet stressiä minulle. Monet kerrat olen jo ehtinyt hakea vakinaista toimea, mutta onni ei ole ollut suopea. Monet kerrat olen myös näiden "valitettavasti emme nyt valinneet sinua"-kommenttien jälkeen tuntenut, miten osa minusta on murentunut ja kyseenalaistanut mitä ihmeen väliä sillä on, osanko olla suopeampi itseäni kohtaan ruoan ja liikunnan suhteen, jollen töiden myötä saa stressiä poissuljettua elämästäni täysin. En siis tarkoita sitä, että elämästi poistuisi stressi heti jos saisin vakkaripaikan, vaan sitä, että pettymykset ja paine, jota olen pätkieni takia kokenut (ja koen) ovat takuuvarmasti ylläpitäneet valmiustilaa, jossa kroppani on aina Pori ja Porvoo-ajoista lähtien ollut. Tämä(kin) on aiheuttanut harmistusta koska työ on elämän osa-alueista se, johon tällä hetkellä en voi vaikuttaa - verrattuna syömiseen, lepoon ja liikuntaan. En syytä pätkätöitä pelkästään siitä, että kroppani edelleen on mikä on, mutta uskon että silläkin on arpansa pelissäni.<br />
<br />
Tänä päivänä olen edelleen kova tyttö stressaamaan ja valvon välillä yötä myöten miettimässä asioita ja otan paineita. Osaan onneksi jo hieman rentouttaa itseäni, mutta tunnen kehoni ja mieleni ja tiedän miten herkästi ne alkavat käymään kierroksilla. Viime viikot ovat olleet aikamoista myllerrystä ja muutoksen tuulet tulevat puhaltamaan elämässäni taas. Koen, että olen kasvanut matkallani ihmisenä roimasti, mutta että matkaa vielä on paljon jäljellä. Kadun monia valintoja joita olen matkani varrella tehnyt, mutta tiedän, että (kuten kaverini eilen sanoi) jotkin asiat täytyy oppia kantapään kautta ja virheitä tulee tehtyä, mutta niistä otetaan opikseen. Välillä (tai no, aina) kaikki ne vastoinkäymiset joita elämäni aikana on ehtinyt (jo) tapahtua tuntuvat epäoikeudenmukaisilta, mutten mahda niille enää mitään - ne ovat jo historiaa. Toivon, ettei mikään niistä mokista joita olen tehnyt, poissulje tulevaisuudestani mitään - kuten perhettä, vakkari-työpaikkaa tai omaa taloa - mutta toki nekin pelot ovat mielessä lähes päivittäin.<br />
<br />
Mihin halusin kaikella tällä purkautumisella päästä? Siihen, että toivoisin, että joku voisi ottaa minun virheistäni opikseen. Itse elän tänään elämää, jotaeon nuorempana kuvitellut eläväni ja josta osittain toivon pääseväni tulevaisuudessa vielä ohitse ja eroon. Kroppani on rahjainen, se ei toimi kuten sen pitäisi, ja epätietoisuus vaivaa eikä kukaan osaa sanoa löytääkö kroppani ja elämäni vielä takaisin raiteilleen. Elän elämää, jossa yritän vieläkin päästää irti - let it go - ja antaa elämän kuljettaa.<br />
<br />
Olen pitkään ollut väsynyt - todella väsynyt, Ulkokuori voi näyttää toisenlaiselta, enkä suostu jämähtämään laakereilleni itkemään, vaan yritän tehdä parhaani ja saada itsestäni irti niin paljon kuin on tässä tilassa mahdollista. Eilen tyttöjen kanssa iltaa istuessamme totesin, etten ole pitänyt lomaa - kaikesta tuosta hulinasta huolimatta - 2 viikkoa pidempään - ja sekin oli kesällä 2015. Kesällä 2016 pidin kesälomaa viikon. Kaikki lomapäiväni ovat palaneet siinä, että olen pätkätyöläisenä aina saanut lomani rahoissa, pitänyt juuri sen viikon tai pari lomaa ja siirtynyt sitten seuraavaan duuniin. Kuukausittain kertyneet loma- ja ylityötunnit olen kuluttanut erinäisissä lääkäreissä ramppaamiseen, mikä yhä enemmän surettaa minua: mitään pysyvää apua tai helpostusta vaivoihini en ole saanut, vaan päin vastoin tuhlannut tuhansia euroja sekä ansaitsemani lomapäivät ja heivannut ne kuin kankkulan kaivoon - mikä taasen on turhauttanut ja kyllä, myös stressannut. Siinä missä loma olisi voinut toimia parin sadan euron lääkärikäynnin sijaan, olen kuuliaisesti käynyt lääkärissä - josko juuri SE vastaanotto voisikin olla ratkaiseva. Näin ei vielä ole käynyt. Eli osasyy siihen, että tunnun rasittuvan muita herkemmin on yksinkertaistettuna se,<b> etten ole pitänyt koko elämäni aikana 3 viikkoa pidempää lomaa</b>. Sekin oli sairasloma kesällä 2015, jolloin minulta leikattiin umppari ja se oli toden totta sairasloma: ekan viikon vietin sohvalla turvotuksineni, seuraavana yritin päästä roskakatosta pidemmälle kävelylle ja kolmannella jatkoin kävelyharjoituksia.<br />
<br />
Paljon pohdintaa, jota olen zen-moodissa päässyt toteuttamaan täällä lapsuudenkodissani, jossa nytkin istun ja kirjoitan. Koko viikonlopun olen lompsinut koiran kanssa metsässä, hiipinyt pimeässä pihassa karva-Crocsit ja pilkkihaalari ylläni. Hengittänyt kevyttä pakkasilmaa ja katsellut ikkunan läpi lumihiutaleita. Rauhoittunut - en ehkä muodikkaasti meditoimalla - mutta vain olemalla.<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
pus.</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj2YeErZzvthR6WJw28mYb0xQshDqofzpsu-9nnkyX2qEVnHWEFGGeTCa582XE5I_Zd1RtOOgzLPaz07kHQfwInM-VArJPtEYZef8SBGMvTXZiX6dGtH9mcxNhUSolJWVvXqBkubokz0mU/s1600/001.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj2YeErZzvthR6WJw28mYb0xQshDqofzpsu-9nnkyX2qEVnHWEFGGeTCa582XE5I_Zd1RtOOgzLPaz07kHQfwInM-VArJPtEYZef8SBGMvTXZiX6dGtH9mcxNhUSolJWVvXqBkubokz0mU/s640/001.jpg" width="464" /></a></div>
<br />Jossuhttp://www.blogger.com/profile/05482837246577660509noreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-8806548949675707157.post-14662900548878255652016-10-30T09:35:00.000+02:002016-10-30T09:35:02.000+02:00Puuvillaa ja farkkua vai villaa ja cashmereä, sekä ajatuksia punatuista huulista<div style="text-align: center;">
Huomenta sunnuntaiaamuusi! Nukuitko hyvin? </div>
<br />
Minua paleli aivan tajuttomasti eilen illalla, niin etten millään meinannut saada unen päästä kiinni. Laitoin untuvatöppöset jalkaan ja pyysin miestä peiton alle (tätä en tee juuri koskaan koska minua ahdistaa nukahtaa jos toinen on ihan kiinni minussa - etenkin naamat vastakkain!) lämmittämään ja nukahdin näköjään, koska heräsin seuraavan kerran vasta aamulla "vanhaan aikaan" klo 7, eli talviaikaan muunneltuna jo klo 6. Muistithan kääntää kelloa tuntia taaksepäin viime yönä? Makoilin hetken, mietiskelin kaikenlaista ja hymyilin itsekseni m.m. sitä että makoilen hereillä sunnuntaiaamuna jo kuudelta ja harkitsen ylösnousemista vaikka minulla on vapaapäivä ja mies taas, joka on menossa töihin ja jonka kello soi hieman vaille 7 nukkuisi - jos saisi - vielä vähintään tunnin tai pari. Niinhän siinä taas kävi, että nousin aamupuuhia tekemään ennen miestä ja ehdin melkein koiran kanssa ulko-ovelle asti, ennenkun hän kömpi vuoteesta.<br />
<br />
Totta puhuakseni nautin aikaisin nousemisesta - viikonloppuisinkin. Tämä toki edellyttää sitä, että viikonloppuisin mennään kuten arki-iltoinakin ajoissa nukkumaan, mutta itse teen tämän mielelläni, jotten unirytmi mene sekaisin. Siinähän menee koko viikonloppu hukkaan jos nukkuu pitkään, koska silloin tulee mentyä myös myöhemmin nukkumaan ja auta armias sitten kun se maanantaiaamu ja arki taas koittaa: kyllä väsyttää ja harmittaa jos viikonlopusta lähtien jo on univajetta tulevalle viikolle! Itselläni viikonloput ovat todellisia henkireikiä levon ja palautumisen suhteen, koska minulla ei ole kertyneitä lomapäiviä, joita voisin käyttää ja ylityötunnitkin olen käyttänyt erinäisissä lääkäreissä juostessani.<br />
<br />
Kävimme eilen lauantaina heti aamupäivästä Jumbossa käännähtämässä ja tehtiin tosi hyviä löytöjä - tunnissa! Mies löysi kassillisen tosi hyvännäköisiä paitoja Jack & Jonesista ja itse löysin ihanan puolipitkän neuletakin sekä aivan upean pitsikoristeisen topin Vilasta. Vila on jo pitkään ollut yksi suosikki-vaatekaupoistani ja sieltä tulee lähes aina tehtyä jotain löytöjä. Vilan neuleet menevät samaan kategoriaan kuin Lindexin neuleet: niissä on todella hyvä hinta-laatu-suhde! Itselläni kun ei pennoset ihan Acnen Raya-neuleeseen (joka olisi todellinen investointi!) veny, tyydyn Vilan keinokuituisiin. Tiedän, että ei-keinokuituinen neule olisi lämmittävämpi, pesua ja käyttöä paremmin kestävä investointi, mutta neuleita kun tulee ostettua 1-2/sesonki en koe tarvetta investoida 200 euroa/neule kun ostan mitä todennäköisimmin neuleen yhtä usein maksoi se 40 tai 200 euroa. Tajusitteko pointtini? Tuntuu jotenkin kulutus-hirmulta, mutta vältän ex tempore-ostosten tekoa nykyään enkä osta n.s rättejä ja muotijuttuja halvalla vain ostamisen tai yhden käyttökerran vuoksi, vaan ostan harvemmin mutta tarkemmin. Olen toisaalta huomannut itsestäni ja kulutustavoistani, että minulla on kamala tarve kategorisoida itseni johonkin tyyliin ja haluaisin investoida täysillä ja ostaaa laadukasta - mutta vain yhdellä osa-alueella. Toisaalta koen itseni urheilijaksi, joka "saa" ja jonka "täytyy" ostaa laadukasta, koska liikun niin paljon - ikään kuin "tuloksiani" tueksi, mutta toisaalta tiedostan, ettei pari-kolme hölkkälenkkiä, koiran ulkoilutus ja yksi lihaskuntojumppa viikossa tee minusta huippu-urheilijaa, jonka tienesti on urheilusta kiinni. Ja tietyllä tapaa en yhtään halua mieltää itseäni urheilijaksi vaan ihan perus-pirkoksi, joka nyt vain sattuu liikkumaan keskivertoa enemmän, mutta jonka leipätyö on perus-puurtamisesta kunnallisella sektorilla kiinni, joka käy viikonloppuisin Jumbossa, istuu joskus iltaa kavereiden kanssa tai käy miehen kanssa kerran kuussa ulkona syömässä ja joka pukeutuu arkisin perusneuleisiin ja farkkuhin, mutta noina edellä mainittuina astetta fiinimmin - ja joka siis "saa" ostaa tyylikkäämpiä vaatteita juuri noita kertoja varten. Realistisesti ajateltuna suurimmaksi osaksi vietän aikaa kuitenkin työvaatteissa (työ tarjoaa) ja verkkareissa ja hupparissa (kotona, vaihtuu ylle HETI kun pääsen töistä kotiin) eli periaateessa pärjäisin vallan mainiosti pienellä garderoobilla, joka koostuisi parista farkkuparista, topista (joita pidän työtakin alla) sekä paidasta, joita pidän arkisin pelkästään autossa istuessa työmatkojen ajan sekä sitten parista astetta hienommasta paidasta, joita voisi sitten pitää synttärikutsuilla, viikonloppuisin Jumboon lähtiessä ja ravintolaillallisilla. Tämä olisi siis kaikkein realistisinta - mutta KUINKA TYLSÄÄ olisi pukeutua aina samoihin perusvaatteisiin vaikkakin pelkän automatkan tähden? Kuten rivien välistä varmasti huomaa, mielipiteeni ja ajatukseni ovat tässä kovin jaettuja koska tiedän ja olen sitä mieltä, että on täysin turhaa ostaa kokoajan uusia vaatteita, joita harva edes näkee ellei satu kanssani samaan aikaan pukkariin työpaikalla ja joita tulee käytettyä n kerran kuussa raflassa, mutta toisaalta en voisi kuvitellakaan vaatekaappia, josta ei löytyisi kuin pari hassua paitaa, mutta joka olisi järkeä käyttäen ja kulutuksellisesti järkevin.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhFG5k48emzIlg_R4IROG9szL3LncNh92d-OgZQkLRzT2wsG5Rehfaf5NBKKw_vvWoqLvrfZz3X6V914hl5t3hIvfE1DtiyH_4RcSHWRX7dh7FjcSZIeWe1jtvyDcD9whQjLf4J4WLOfJw/s1600/IMG_2922.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhFG5k48emzIlg_R4IROG9szL3LncNh92d-OgZQkLRzT2wsG5Rehfaf5NBKKw_vvWoqLvrfZz3X6V914hl5t3hIvfE1DtiyH_4RcSHWRX7dh7FjcSZIeWe1jtvyDcD9whQjLf4J4WLOfJw/s640/IMG_2922.JPG" width="426" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Syyshämärän parhaita puolia on se, että kynttilöitä voi polttaa pitkin vuorokautta :) Kyllä, lukeudun niihin hölmöihin jotka polttavat kynttilöitä jopa aamupalapöydässä ihan vain siksi, että kynttilänvalosta tulee niin rauhaisia fiilis</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Huh, menipäs ohi aiheen, mutta näin se juttu luistaa aiheesta toiseen kun ei koko viikkona ole aikaa tulla blogin puolelle höpisemään.<br />
<br />
Käytiin eilen illalla itä-Helsingissä mieheni siskon ja tämän avopuolison luona tupareissa ja voi että miten a) vanhaksi itseni koin siinä opiskelijoiden juttuja ja menoa kuunnellen ja seuraten, b) ihanaa oli käydä näkemässä ihan uusia ihmisiä, kuulla ihan muita juttuja ja saada laittautua! Vaikka olen toisaalta iloinen, ettei minun tarvitse laittautua hurjasti arkisin työpäivää varten, huomaan selvästi miten kovin kaipaan sitä, että saisi punata huulet, valita huolella siistit vaatteet ja pitää vaikka hametta välillä. Työssäni sairaanhoitajana ei ole soveliasta eikä edes sallittua olla kovin tällättynä ja työ-univormu jo määrittelee sen, miltä näytän joka ikinen päivä. Ainoa, jota voin arjessa varioida on tapa, jolla hiukseni ovat kiinni ja laitettu, minkä väristä toppia pidän työtakin alla sekä meikki - jos nyt rajauksia voi variaatioksi laskea :D Eilen puin ylleni kiiltäväpintaiset mustat pillihousut, valkoisen topin ja mustan jakun (kaikki Vilasta) ja kaulaan pujotin kaulaan <a href="http://www.cosmopolitan.fi/blogit/julia-toivola/" target="_blank">Julian blogista</a> voittamani Kalevala Korun Valoisa-riipuksen ja kirsikkana kakun päällä väritin huuleni sinertävän tummanpunaisiksi Mac:n huulipunalla. Huulet punaamalla sain heti todella tyylitellyn, suorastaan hyvännäköisen fiiliksen ja peilailin itseäni salaa pitkin iltaa. Harmittaa nyt jälkikäteen kun en pyytänyt miestä ottamaan kuvaa lookistani, mutta onpahan hyvä syy pukeutua noin uudestaan, jotta asun saa ikuistettua ;) Asu oli mielestäni todella hyvännäköinen, se tuntui hyvältä ja tuntui omalta - vaikka poikkesikin täysin arkisesta puuvillaa ja farkkua-tyylistäni.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi9g6wAfuZAJUD8NrnZ_scSike2ZygDgzrfBKp3M5ytQiwXL6FkyAXj0hXMVQe_1lBB3YnDVrc9EHx2vqxPQPTG8s91OfMQzek5nWY9wNvNuohXlMXuoqyC0_m-FLamC9ZJSA_wSSXWIG8/s1600/IMG_2923.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi9g6wAfuZAJUD8NrnZ_scSike2ZygDgzrfBKp3M5ytQiwXL6FkyAXj0hXMVQe_1lBB3YnDVrc9EHx2vqxPQPTG8s91OfMQzek5nWY9wNvNuohXlMXuoqyC0_m-FLamC9ZJSA_wSSXWIG8/s640/IMG_2923.JPG" width="640" /></a></div>
<br />
Onpa hassua istua tässä sohvalla, tiedostaa että on viettänyt tässä jo pitkän tovin - eikä kello näytä kuin vajaa puoli kymmenen! Ohjelmassa on tänään ulkoilua ja varmasti käväistään vanhempieni luona Ronjan kanssa. Pitäisikö pyytää iskää lämmittämään saunakin..? Omasta saunasta joudun näillä näkymin unelmoimaan vielä pitkään (pitänee kertoa toisessa postauksessa rakennus-projektista, jottei tämä sillisalaatti nyt levähdä yhtään enemmän), joten täytyy jatkossakin yrittää salakavalasti ujuttautua toisten löylyihin lämmittelemään :)<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
Toivotan sinulla rentouttavaa ja kivaa sunnuntaita! :)</div>
Jossuhttp://www.blogger.com/profile/05482837246577660509noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8806548949675707157.post-70532280258019655752016-10-26T16:00:00.000+03:002016-10-26T18:39:38.429+03:0027-vuotiaan elämä numeroinaTäytän tänään, 26. lokakuuta 2016, 27 vuotta ja ajattelin kertoa elämästäni ja tähän astisista saavutuksistani numeroina juhlapäivän kunniaksi.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjFZTg_W8kIRj_SLhx7HFxAYg92Ztd9Yx-Q1-OKyjbLBjk8lX7yrVtSH7YcLCiputC2OdGbV7fHWbRQni5sB5aWi61MuFdCMnvMi1t02Pfb5gBaBRc7ttAgL5bBOrx8r9d0mu_YyQpRAb4/s1600/IMG_5086+%2528002%2529.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="360" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjFZTg_W8kIRj_SLhx7HFxAYg92Ztd9Yx-Q1-OKyjbLBjk8lX7yrVtSH7YcLCiputC2OdGbV7fHWbRQni5sB5aWi61MuFdCMnvMi1t02Pfb5gBaBRc7ttAgL5bBOrx8r9d0mu_YyQpRAb4/s640/IMG_5086+%2528002%2529.jpg" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kuva eilisillalta 25.10 kun Ronja kömpi päälleni sohvalle. Koiran paikka ei ole sohvalla, mutta tämähän on täysin eri asia, eikö?</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Synnyin tänään n klo 16 tasan 27 vuotta sitten sektiolla, vanhempieni 3. tyttäreksi<br />
<br />
Olen 168 cm pitkä, painan 55 tai 56 kg<br />
<br />
Olen käynyt koulua 15½ vuotta (ala-, yläaste, lukio sekä AMK)<br />
<br />
Pyrin nukkumaan 7-8h/yö, mutta riittävä määrä olisi 8-9h<br />
<br />
Juoksen keskimäärin 20 km viikossa ja kävelen koiran kanssa/yksinäni n saman verran viikossa<br />
<br />
Olen asunut 7 eri osoitteessa, joista nykyinen on siis 7.<br />
<br />
Onnennumeroni on 5.<br />
<br />
Olen 18-vuotiaasta unelmoinut omakotitalosta ja perheestä, johon kuuluisi 1 tai 2 koiraa, sekä 2 tai 3 lasta.<br />
<br />
Olen sairastanut vesirokon kahdesti<br />
<br />
Harrastin ratsastusta ala-asteikäisestä aina lukion loppuun asti aktiivisesti. Sitten rakas harrastus joutui väistymään opintojen tieltä.<br />
<br />
Koulussa olen onnistunut saamaan sekä arvosanat 4 että 10 kokeista. Loistin biologiassa ja terveystiedossa, mutta vetelin pohjamutia matikassa.<br />
<br />
Aamupuuroni koostuu aina samoista raaka-aineista ja mittasuhteista: vettä 1 dl, maitoa 1 dl, 1 dl kaurahiutaleita, ripaus Himalajan suolaa ja 1 kananmunanvalkuainen.<br />
<br />
Olen ollut elämäni aikana 4 pidemmässä suhteessa, joista kaksi kesti 1 vuoden, yksi 4 vuotta ja nykyinen on pian 3 vuotinen.<br />
<br />
Syön keskimäärin 3 kuivattua taatelia päivittäin (koska ne ovat niiiin hyviä!)<br />
<br />
Olen ollut leikkauksessa parikin kertaa, mutta vain kerran itse operoitavana; heinäkuussa 2015 minulta leikattiin umppari<br />
<br />
Vaatekokoni on 36, tennareissa käytän kokoa 38 ja juoksulenkkareissa 39<br />
<br />
Tälläisistä numeroista minun elämäni koostuu. Toivon mukaan jatkoa seuraa ;)<br />
<br />Jossuhttp://www.blogger.com/profile/05482837246577660509noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8806548949675707157.post-40409386428862370912016-10-25T18:56:00.001+03:002016-10-25T18:56:25.998+03:00Miksi maanantai ei ole viikon huonoin päivä<div style="text-align: center;">
Heippa!</div>
<br />
Eletään jo tiistaita mutta ajattelin silti tulla kertomaan eilisen maanantaini kohokohtia ihan siitä syystä, että maanantaita pidetään viikon karseimpana päivänä (miltä se usein kyllä tuntuu rentouttavan viikonlopun jälkeen, kun arki ja kiire iskee päin kasvoja).<br />
<br />
- söimme miehen kanssa aamupalaa yhdessä (tätä teemme yhä harvemmin miehen lähtiessä eri aikaan liikkelle aamulla kuin minä)<br />
<br />
- sytytin aamupalan ajaksi kynttilät pöytään. Suosittelen kokeilemaan! Oli se lällyn tai turhamaisen näköistä tai ei, tuo se astetta cozymmän fiiliksen aamupalan ajaksi<br />
<br />
- töihin ajaessani kohtasin auton, joka väläytti minulle hätävilkkuja. Hellitin kaasua, tarkistin oman autoni valot ja samassa näin peruutuspeilissä miten takaani kipitti valkohäntäpeura. Tuli todella kiitollinen mieli kanssa-autoilijan huolenpidon takia: hänhän varoitti minua pellon reunassa hengailevasta peurasta!<br />
<br />
- työpäivä sujui nopsaan ja kiirettä piisasi aina loppuun asti. Maanantaisin ei päivystävällä hoitajalle nokka paljoa tuhise terveyskeskuksessa, enkä jouten istumaan juuri kerennytkään. Tykkään kun tahti pysyy yllä, mutta liika kiire on liikaa ja maanantain kaltaisia vuoroja on onneksi vain yksi viikossa.. Vuoro ei onneksi venynyt kuin 15 min yli.<br />
<br />
- onnistuin kanyloimaan iäkkkään, heikkäkuntoisen potilaan, jonka suonet olivat kuin onkisiimaa. Ja kyllä, taputin itseäni olalle sen jälkeen ;)<br />
<br />
- halaus tutulta potilaalta.<br />
<br />
- täydellinen kevyt mutta energisoiva tankkaus välipalaa, jonka heitin kitaani heti töistä kotiuduttuani ja ennen lenkille lähtöä<br />
<br />
- kevyt, suorastaan hyvältä tuntunut 11km (!) hölkkä Ronjan kanssa. Koira juoksi jälleen niin nätisti vierelläni että huhhuh, ilma oli sopivan viileä hengittää ja askel kevyt. Olen vihdoin oivaltanut itselleni optimaalisimman tahdin ja tavan juosta: joka 3. päivä, kevyen välipalan jälkeen ja vailla suurempia odotuksia<br />
<br />
- vanhemmiltani saatu etukäteis-synttärilahja: <a href="https://www.stadium.fi/urheilu/juoksu/juoksuvaatteet/234046101/soc.w-gait-jkt.black" target="_blank">tämä SOC:in Gait JKT-takki, joka on varusteltu runsain heijastimin ja Led-valolla!</a> Vaati alkuun totuttelua juosta LED-valo päällä (valo on siis kytketty oikeaan rintaan ja se napsautetaan helposti päälle kolmesta eri valotoiminnosta valiten), koska se tuntui alkuun häikäisevän näköä. Valoon tottui kuitenkin ja yllätyin positiivisesti siitä miten kirkas pieni valo on, koska pystyin jopa valaisemaan pimeää lenkkipolkua jossain määrin kääntämällä takkia maata kohti. Takki oli miellyttävän kevyt ja joustava päällä, suojasi tuulelta mutta hengitti niin, ettei se muuttunut saunaksi kropan lämmetessä.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg4sz79F2vVWr9Gijrht5VUKkyeLfsntfMSMe_y3OFXd-kTqSm37lOI7813vR_G_kj4_OwN2iCIJFfmniZfA4MzfzSW1bBs0g6gVl_-ob-Do-wr45idtY67CwuqGRoe4JsaSPv97vtcvFg/s1600/IMG_2906.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg4sz79F2vVWr9Gijrht5VUKkyeLfsntfMSMe_y3OFXd-kTqSm37lOI7813vR_G_kj4_OwN2iCIJFfmniZfA4MzfzSW1bBs0g6gVl_-ob-Do-wr45idtY67CwuqGRoe4JsaSPv97vtcvFg/s640/IMG_2906.JPG" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kuvat napattu pari viikonloppua takaperin, jolloin ehdin juosta päiväsaikaan valoisassa. Ylläni oli eilen lähes samat kamat, eli 2XU:n törrrrkeän hyvät kompressiolegginsit, jalassa oli eilen Salomonien tilalla Asicset ja paidan sijaan Gina Tricotin pitkähihainen ja sen päällä tuo yllä hehkuttamani SOC-takki</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgZUNIMorNeel0eA5sP06XfsHffHhhfgcvy_lCmnCsfV5Elsaa0HJHqq0l6Uq7xnPR6V6RC1XxwDSeyfPTJt1j7hI3tPgt1L4fFB1FeS9k1MUV-GdN2oZuVQi08R5KB5mPoQot4_RNFOf4/s1600/IMG_2907.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgZUNIMorNeel0eA5sP06XfsHffHhhfgcvy_lCmnCsfV5Elsaa0HJHqq0l6Uq7xnPR6V6RC1XxwDSeyfPTJt1j7hI3tPgt1L4fFB1FeS9k1MUV-GdN2oZuVQi08R5KB5mPoQot4_RNFOf4/s640/IMG_2907.JPG" width="640" /></a></div>
<br />
<br />
- onnistuneen lenkin jälkeen tuntuu AINA yhtä hyvältä käydä lämpimässä suihkussa ja käyttää pehmeää miellyttävän tuoksuista suihkuvoidetta. Suosikkini tällä hetkellä on Dove<br />
<br />
- iltapalaksi nauttimani ateria onnistui yli odotusten - jo siksi, että jaksoin tehdä jotain kasviksia ja soijaa/raejuustoa kummallisempaa :D Lautaselle löysi tiensä täysjyvä farfalle-pasta (suosikki-pastamuotoni), paistettu kana, tomaatti basilikalla ja höyrytetyt kukka- ja parsakaalit, kurpitsansiemenillä, oliiviöljyllä ja raejuustolla ryyditettyinä<br />
<br />
- tänään tiistaiaamuna heräsin virkeänä hyvien yöunien jälkeen<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
Mitä hyvää sun maanantaissasi oli? Tai menikö tiistai paremmin - mitä hyvää siinä oli? :)</div>
Jossuhttp://www.blogger.com/profile/05482837246577660509noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8806548949675707157.post-44797688203793354692016-10-17T20:12:00.002+03:002016-10-17T20:12:47.061+03:00(pimeä) Päivä kanssani<div style="text-align: center;">
Heippahei ja maanantaita!</div>
<br />
Mielessäni on käynyt X määrä kertaa tehdä postaus, joista pidän (noloa kyllä) erityisen paljon: päivä kanssani-postaus. En oikeastaan käsitä miksi minua kiehtoo lukea ihmisten tavis-arjesta kertovia juttuja, mutta kai suurin syy on se, että minua kiehtoo nähdä miten erilaisia ihmisten arjet voivat olla. Kelatkaa, miten erilaiselta se sinun tavallinen tylsä arkesi jonkun mielestä voi olla! Harmikseni kuvamateriaalia ei kovin paljoa ole saatavilla, mutta en nyt anna sen haitata menoa. LUPAAN petrata ensi kertaa varten, mikäli mielenkiintoa tälläisiä stalkkaus-postauksia kohtaan tulee ilmi ;)<br />
<br />
05:54 herätyskello soi ja herään totaalisesti kesken unien. Nostan jalat tapani mukaan suorina ilmaan ja kiroan mielessäni perjantaisten maastavetojen aiheuttamia jumeja: au,au ja au. Silittelen Ronjaa ja toivotan hyvät huomenet (kuten joka aamu) ja hoidan aamutoimet, tankkaan 2 isoa lasillista vettä, nappaan D-vitamiinit, pesen kasvot ja rasvaukset ja juon vielä kolmannen lasillisen, johon olen lisännyt Berocca-poreen.<br />
<br />
06:10 avaan ulko-oven ja lähden Ronjan kanssa ulos.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhFzy099YP1nY4XqBt16LR0dFuEl3JOnEUHyV2qWk7YJCkEP3FG9-fVLLmm01zXYnmLQAlyPiYZNPtIvkNAfygeGcOOlfqJZ_l5rmZP4cs4ITLUqePIFmCdPAdc9ZymE_oTIRizVT8gzPM/s1600/IMG_5024.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhFzy099YP1nY4XqBt16LR0dFuEl3JOnEUHyV2qWk7YJCkEP3FG9-fVLLmm01zXYnmLQAlyPiYZNPtIvkNAfygeGcOOlfqJZ_l5rmZP4cs4ITLUqePIFmCdPAdc9ZymE_oTIRizVT8gzPM/s400/IMG_5024.JPG" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Pimeääkö? No vähän..</td></tr>
</tbody></table>
<br />
06:30 palaamme sisälle ja toivotamme T:lle hyvät huomenet. Koska T:llä on koulupäivä ja joutuu lähtemään työpäiviä aiemmin liikkeelle on hän jo hereillä, eikä minun tarvitse hoitaa kuin oma aamupalani valmiiksi saattaminen. Se, että T on hereillä ja syö aamiaista kanssani on harvinaista herkkua (jos hän menee töihin, nousee hän suurin piirtein silloin kun minä jo lopettelen) ja fiilistelen niin paljon, että innostun jopa sytyttämään kynttilät aamiaispöytään. Pieni finessi, mutta aika kiva pieni ekstra sekin :) Aamupalaksi syön normaaliin tapaani kaurapuuroa, johon olen sekoittanut kananmunan valkuaisen sekä kylkeen kippaan pakkasesta puolukoita ja juon kahvia vaahdotetulla Oatlyn iKaffella (ah, ihanan kermaista ja luksusta rasvattomaan maitoon verrattuna!)<br />
<br />
07:00 hampaiden pesu, pukeminen ja meikkaaminen, sekä eväiden pakkaaminen ennen töihin lähtöä<br />
<br />
07:20 suljen ulko-oven takanani ja suuntaan autonnokan kohti töitä. Meinaan saada paskahalvauksen kun havahdun siihen, että suojatietä ylittää täysin tummiin pukeutunut nuori tyttö jolta ei löydy heijastimen heijastinta ja kiitän luojaa siitä, että olen kääntymässä ja siten ajan niin hitaasti, että ehdin havaita tytön. Pimeällä ajaessa pelkään tasan kahta asiaa: hirviä ja peuroja, sekä heijastimettomia ulkoilijoita - hitonhitto jos jompaan kumpaan osuisi!<br />
<br />
07:45 moikkaan työkavereita työvaatteet jo vaihdettuani ja höpistään hetki, ennenkun asettaudun päivän työpisteelle, eli infopisteeseen, jossa hoidan ajanvarauksia sekä teen hoidon tarpeen arviota. Onneksi paikalla on sähkö-pöytä, eli voin seistä välillä eikä pylly pääse puutumaan (niin) pahasti<br />
<br />
12:00 lounastauko, jolloin syön eilisen jämiä: lohta, uunijuureksia ja perunoita sekä salaatinrippeitä. Selaan samalla sunnuntaista Hesaria ja jutellaan lääkäreiden kanssa enterorokosta<br />
<br />
12:30 lounastauko loppuu ja siirryn takaisin infoon jatkamaan<br />
<br />
14:00 siirryn puhelimeen tekemään samaa hommaa kuin info-pisteellä, mutta nyt siis puhelimen välityksellä. Muistan miten hankalalta alkuun tuntui arvioida ja kysellä potilaan vointia, mutta onneksi kokemus tuo siihen varmuutta. Toki sitä edelleen törmää vähintään pari kertaa viikossa puheluihin, joissa toivoisi voivansa kytkeä video-yhteyden - olisi meinaan vähän helpompi arvioida turvotuksia ja punoituksia, joita potilaat yrittävät kuvailla. Videopuheluita odotellessa olen keksinyt erilaisia esimerkkejä ja vertauskuvia, joita pyydän potilasta käyttämään, jotta voin hahmottaa vamman laajuutta paremmin. Senttimetrien sijaan pyydän esimerkiksi potilasta vertaamaan kokoa tennis-, pingis- tai koripalloon ja punoituksen asteet kulkevat hempeän possunpunaisesta paloautoon.<br />
<br />
14:30 rekisteröin huomiota herättävän potilaan, jota lähden saattamaan päivystykseen ja kiitän sitä korkeampaa tahoa, joka herätti huomioni. Potilas tarvitsee akuutisti apuamme ja teemme seuraavat 45 minuuttia tiimityötä lääkäreiden kanssa potilaan parhaaksi.<br />
<br />
15:15 palaan puhelimeen, mutta huomaan käyväni vielä odottamattoman tilanteen takia kierroksilla ja huomaan toistelevani potilaille samoja kysymyksiä puhelimessa, joten päätän lähteä täyttämään vesipulloa ja vetämään pari syvää hengenvetoa.<br />
<br />
16:00 puhelin sulkeutuu ja ihmetellään vielä työkavereiden kanssa päivän kulkua, ennenkun lähdemme pukkareita kohti vaihtamaan siviilivaatteita ylle. Työpäivä on kulunut nopeasti.<br />
<br />
16:30 peruutan auton vanhempieni pihaan ja vien sinne pari kirjaa ja vaihdamme kuulumiset eteisessä seisten. Lapsuudenkoti ja vanhempieni läsnäolo rauhoittaa ja huomaan unelmoivani omasta - oikeasta - kodista jälleen kerran. Nykyinen asuntomme on, noh, kerrostaloasunto, johon emme tieten tahtoen ole sen kummempaa panostaneet koska olemme alusta alkaen tienneet, ettemme tähän jää. Etenkin nyt kun rakentaminen on alkanut nostaa päätään, huomaan miten paljon kaipaisin jo tästä pois vaikka tiedän miten paljon duunia ja matkaa on vielä siihen omaan taloon pääsyyn asti - puhumatta siitä työmäärästä, jonka omakotitalo tuo mukanaan! Taitavat kyllä lenkit vaihtua pihahommiin..<br />
<br />
17:00 saavun kotiin, ihmettelen Ronjaa, joka tulee minun toppi suussani vastaan ovella häntä vispaten ja vaihdan ylleni verkkarit ja valmistelen välipalaksi turkkilaista jugurttia, omenoita, kanelia ja lisään kirsikaksi lusikallisen maapähkinävoita. T tulee seurakseni valmisteltuaan luentomateriaalinsa ja ehdimme vaihtaa kuulumiset nopsaan (ja ehdin hehkuttaa päivällä bongaamiani <a href="https://vai-ko.com/" target="_blank">kotimaisia <b>VAI-KO-pipoja</b></a> ja kyselen jo innoissani kuvia näytellen, emmekö voisi hankkia moisia parisuhdepipoiksi. Ilokseni T on heti hengessä mukana - minä kun pelkäsin, että hän pitäisi hintaa liian korkeana (mitä ei kyllä 42 euroa missään nimessä ole kotimaisesta merinovillaisesta piposta!) - hehe, ei nyt sillä että mies olisi pihi, mutta aika tarkka rahoistaan ;)) ennenkun hän jo lähtee kohti Porvoota, jonne hän menee luennoimaan ensihoidosta. Itse jumitan vielä hetken pöydän ääressä Instagrammaillen ennenkun lähden vaihtamaan verkkareita ulkotamineisiin - Ronja odottaa.<br />
<br />
17:45 lähdemme Rontin kanssa pururadalle ja ihmettelen omaa vointiani: minua kuvottaa, mahaa turvottaa ja jopa oksettaa. Sykekin tuntuu kohonneelta vaikka kävelemme hissukseen ja annan Ronjan haistella alkulenkillä. Tajuan hetken kuluttua, että kroppani edelleen hakkaa adrenaliinin voimin akuutin potilaan takia ja lupaan itselleni, että pyrin nyt rauhoittamaan itseni ja hengittelen viileää syysilmaa hitaasti ja syvälle keuhkoihini. Lupaan myös itselleni, että tänään lyhyempi lenkki saa luvan riittää - tuskin pahoinvoinniltani pitkää lenkkiä pystyn edes kävelemään.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgxiEJPjfR2LR5PIoCDxNxuN77NMOefDvC0toBzxMutAmr7zT41vL2tuvQD-wVJTLBtir4xPRh-2r0Mif7HqwZSradOtpxeFEULpmAbJ0DqKGvfscTTjaEl7rC1a5r0iqE2WXduZw8vYcM/s1600/IMG_5023.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgxiEJPjfR2LR5PIoCDxNxuN77NMOefDvC0toBzxMutAmr7zT41vL2tuvQD-wVJTLBtir4xPRh-2r0Mif7HqwZSradOtpxeFEULpmAbJ0DqKGvfscTTjaEl7rC1a5r0iqE2WXduZw8vYcM/s400/IMG_5023.JPG" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ronja ja diskovalopanta - hyvin erottuu jopa musta koira pimeästä illasta! ;)<br /></td></tr>
</tbody></table>
Lenkin lomassa oloni alkaa helpottaa ja hymyilen itsekseni: näinkö tässä taas käy, että vaikka lupaan itselleni että teemme lyhyen lenkin, kasvaa nälkäni syödessä ja päädymmekin jatkamaan ja kääntymään vielä yhden kurvin sen sijaan, että suuntaisimme kotiin? Jep, juuri näin siinä käy. Pimeän laskeutuessa napsautan koiran kaulapantaan led-valot päälle, joista naapurin täti totesi viime viikolla, että "koirallas on diskovalot) :D Haha, no näihän sillä on mutta näkyypä musta koira huomattavasti paremmin niin kanssalenkkeilijöille, kuin itsellenikin! Ronja selvästi tunnistaa koska suuntaamme kotiin, koska hän kiihdyttää askelta eikä enää välitä nuuskuttamisesti yhtä paljon ja totean itsekseni, että ison koiran kanssa kyllä viikon liikuntasuositukset saa täytettyä kuin vahingossa! Suositus taitaa olla reilu 2 tuntia liikuntaa viikossa parin lihaskuntojumpan lisäksi - terveyden ylläpitoa ajatellen.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjPbyvbsMWeHDyHszbmzQxA_jxEBIWErISoSDOonQptgJDjqRq85vVSCLyAXlOHsGTiJYLm18f-OZGy4lB2N_qgaTFMvLdwGKjW43mWeXVyK5OebYCac9oVsI9dsaTdhkD_ckox49pZhwg/s1600/IMG_5025.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjPbyvbsMWeHDyHszbmzQxA_jxEBIWErISoSDOonQptgJDjqRq85vVSCLyAXlOHsGTiJYLm18f-OZGy4lB2N_qgaTFMvLdwGKjW43mWeXVyK5OebYCac9oVsI9dsaTdhkD_ckox49pZhwg/s400/IMG_5025.JPG" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Pahoittelut kuvan laatua mutta minun täytyi äkkiä napata kuva kännykällä kuorsaavasta koirasta: murupieni on hakenut pienen vilttinsä pään alle ja makaa keskellä eteisen käytävää raajat levällään, vaikka oma sänky on metrin etäisyydellä :D</td></tr>
</tbody></table>
<br />
19:15 palaamme kotiin, Ronja käy heti juomaan ja rojahtaa sitten nukkumaan eteisen matolle kun minä nappaan foamrollerin käteen ja rullaan hetken takareisiä, joita kiristää niin maan perusteellisesti edelleen. Sitten istahdan keittiön pöydän ääreen radio kaverinani ja alan kirjoittamaan tätä postausta.<br />
<br />
Kello näyttää nyt 20 ja ohjelmassa olisi vielä suihku sekä iltapala (ikuinen ongelma - mitä sitä söisi?! Taitaa mennä kuten joka ilta, eli kasviksia jossain muodossa, pala leipää ja proteiininlähde kylkeen). T:n pitäisi ehtiä kotiin n 20:30 mennessä, eli ehdimme nähdä vielä näin pikaisesti ennenkun alamme valmistautua yöpuulle. Valot pyrin sammuttamaan viimeistään 22:15, jotta ehdin tankata tarpeeksi unta ennen huomisaamua.<br />
<br />
Tälläinen oli minun maanantaini, joka ei poikennut normaalista arjestani oikeastaan muutoin kuin akuutin potilaan kohdalla. Arkipäiväni noudattavat samaa runkoa ja päiväni pyörii, ruoan, liikunnan ja työn ympärillä.<br />
<br />
Mitä mieltä sinä olet tälläisistä päivä kanssani-postauksista?<i> Hot or not</i>, tehdäänkö joskus toiste vai jätetäänkö tähän?Jossuhttp://www.blogger.com/profile/05482837246577660509noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8806548949675707157.post-37794046719011848272016-10-15T10:39:00.000+03:002016-10-15T10:39:04.520+03:00Elämän suuria ihmeitä ihmetellen, omaa ammattia ja taloutta ihmetellenJälleen on lauantaiaamu ja totesin Mac:ia avatessani, etten ole koskenutkaan koneeseen koko viikkona. Arki jotenkin rullaa niin nopsaan tahtiin ohi, ettei bloggailulle ja koneella ololle jää aikaa. Tai jäisihän sitä jos viitsisi iltaisin vielä istua koneen ääreen, mutta se ei näillä pohdintamäärillä ole tuntunut kutsuvalta 8h työpäivän jälkeen, jolloin koneen ääressä on siis tullut istuttua aivan riittävästi. Somea tulee selailtua ties missä väleissä, mutta puhelimen kautta, eikä bloggailu sen kautta ole järin mukavaa ja jää siksi vähemmälle.<br />
<br />
<br />
<br />
Viikon aikana ei mitään maailmaa mullistavaa ole tapahtunut, mutta pääni sisällä olen käynyt monen monta keskustelua ja pohdiskellut. Kävimme viime viikolla pankissa juttelemassa raksalainasta ja ilokseni pankin täti lupasi meille sellaista, vaikkei minulla vakivirkaa olekaan. Pankista lähdimme osittain huojentuneina, mutta toisaalta monta kysymystä rikkaampana: koska laittaa nykyinen asunto myyntiin? Paljonko on realistista lyhentää lainaa kuukaudessa, jottemme joudu elämään seuraavaa 25 vuotta todella tiukoilla ja pelätä odottamattomia kuluja, kuten esimerkiksi jonkin kodinkoneen hajoamista? Näitä varten pankeissa on laskurit, mutta ei niidenkään varaan voi luottaa täysin, vaan täytyy myös miettiä omaa arkeaan - sitä kun ei pankin täti eikä laskuri tunne.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjAF3E0TQ8sH_U3NRLCmQEgoRSjUWlTZ7v-tsokX4i-VRcVsDQn-004C3E3LU_EQBIlnmuo3s5Dy8okj2Es52ElRwCQFmdU1Nc3QShv_azSPBwEjHLc6-S4GZGCJdg_rPwGp0j_3Op2qEI/s1600/IMG_2807.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjAF3E0TQ8sH_U3NRLCmQEgoRSjUWlTZ7v-tsokX4i-VRcVsDQn-004C3E3LU_EQBIlnmuo3s5Dy8okj2Es52ElRwCQFmdU1Nc3QShv_azSPBwEjHLc6-S4GZGCJdg_rPwGp0j_3Op2qEI/s400/IMG_2807.JPG" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ei se työnteko kuitenkaan pelkkää stressiä ole, kuten kuvan paljastamista verenpaineista voi nähdä ;)</td></tr>
</tbody></table>
Pankki- ja raha-asioiden lisäksi olen myös pohdiskellut paljon työasioita, koska tulot ja menot selvästi kulkevat käsi kädessä ja konkretisoituivat minulle kun laitoimme numeroita pankkitädin kanssa paperille. Tuntuu jotenkin tarkoituksettomalta tehdä hyvinkin vastuullista työtä AMK-tutkinnolla, kun tietää että joku, joka on käynyt koulua yhtä pitkään kuin minä, ansaitsee jopa tonnin enemmän kuussa. Itsepähän olen sairaanhoitajan ammatin valinnut, enkä sano, että ammatti tulisi valita palkan perusteella mutta kyllä se pistää miettimään kuinka epäoikeudenmukaisesti palkat on laskelmoitu kun samanpituisella tutkinnolla voi ansaita niin eri-paljon. En vähättele, etteikö insinöörin tai vaikka tradenomin työ olisi tärkeätä tai vastuullista, mutta hoitoalalla vastaamme elävistä olennoista, ylläpidämme heidän terveyttään ja joskus jopa pidämme kaikin voimin pelkillä käsivoimin hengissä. Ja siltikin palkka on vaivaiset 2400 euroa bruttotuloina. Tunnen itseni kovin pieneksi kun en osaa käsittää ja selittää tätä itselleni, mutta onko kyseessä niinkin yksinkertainen asia, että hoitoala on naisvoittoinen ja naiset eivät ole osanneet vaatia työlleen vastinetta? Vai onko selitys se, että koska alalla on niin paljon työntekijöitä, ei valtiolla olisi varaa maksaa kaikille yhtä hyvää palkkaa kuin esim. insinööreille? Koko Suomi menisi nurin jos kaikki hoitoalan ammattilaiset alkaisivat vaatia työnsä vastineeksi parempaa palkkaa - Suomen talous kun jo nyt on kokoajan velkojen varassa. Pelottava ajatus sekin kun muistelee, miten Kreikan kävi pari vuotta takaperin. Torstaisessa hoitajakokouksessa minulle(kin) vihdoin selvisi, että maamme hallitus on päättänyt ryhtyä tosissaan säästötoimiin - jotka koskettavat nimenomaan meitä valtiolle työskenteleviä: palkankorotuksia ei pariin vuoteen kannata kysellä, lomarahoista napsaistaan 30% pois ja työaika pitenee 30 minuutilla viikossa. Nämä muutokset astuvat siis voimaan vuoden vaihteessa ja koskettavat niitä jotka ovat julkisella sektorilla töissä - yksityisiä ei tähän pakoteta. Kun kuulin tästä, tunsin miten päässäni kiehahti: hittovie pitäisikö vaan vaihtaa alaa tai edes hakeutua privaattiin töihin kun jo nyt saa niska limassa painaa hommia, tulla väsyneenä työviikon jälkeen kotiin ja rojahtaa itku silmässä nukkumaan, tietää ettei lisää rahaa saa mistään eikä energia (eikä liioin fysiikka tai psyykekään paineessa työskentelyn jälkeen) riitä kahden duunin tekemiseen?! Mies tekee vuorotyötä, minkä vuoksi hän saa aika muikeita lisiä (minun tuloihini verrattuna) mutta se ei minun henkilökohtaista talouttani pelasta: en halua tulla elätetyksi, eikä meillä toisaalta (ainakaan vielä) ole yhteistä taloutta vaan maksamme yhteisiä kuluja omista pusseistamme.<br />
<br />
Tämänkaltaiset isot asiat ovat pyörineet mielessäni kuluneen viikon aikana ja kun minulle vielä selvisi, että joudun jälleen ramppaamaan Helsingissä lääkäriin virka-aikaan teki mieli parkua: varaa olla palkattomalla ei nyt olisi, mutta kaikki lääkärikäyntien aikana menetetyt työtunnit täytyy tehdä takaisin, eikä lomapäiviä tai työpäivän lyhennyksiä näin ollen myöskään tule olemaan. Lomaa olen viimeksi pitänyt kesällä YHDEN viikon, enkä näillä näkymin pidäkään vapaita kuin ensi kesänä (silloinkin ne, jotka ovat kertyneet kasaan, eli vajaan viikon?). Välillä on kyllä nämä faktat vaakakuppiin asetettuani tullut tirauteltua kyyneleitä koska koko homma on ottanut niin päähän, mutta olen yrittänyt löytää arjestani ja siitä mitä minulla on positiivisia, voimaannuttavia (pieniäkin) asioita:<br />
<br />
- voisilmä aamupuurossa<br />
- metsässä kävely Ronjan kanssa<br />
- raitis, viileä, kostea syysilma, jota on helppo hengittää<br />
- päivittäin kellertävämmiksi muuttuvat puiden lehdet<br />
- kesähelteisiin verrattuina huomattavaksi helpommilta tuntuvat hölkät: kun ilma on happirikkaampi ja viileämpi, sujuu juoksu helpommin ja sykkeetkin pysyvät matalampina kuin lämpimämmällä kelillä<br />
- untuvatossukoiden pukeminen ennen nukahtamista: nukahtaminen on helpompaa kun varpaat pysyvät lämpiminä<br />
timanttisormuksien ihailu netissä. Ainahan sitä saa haaveilla..<br />
- <i>Ensitreffit alttarilla </i>ja <i>Erilaiset perheet</i>. Ihanaa realityä, jossa ei esitetä mitään eikä kurkoteta täydellisyyteen tai pyritä muuttumaan, vaan pikemminkin pyritään hyväksymään toisemme erilaisuuksinemme sellaisinaan<br />
- halailu. Sitä tulee tehtyä aivan liian vähän, mutta aina jos ja kun jotain halaa, sitä tajuaa miten rauhoittava efekti halauksella on. Voisipa halauksia määrätä ihmisille reseptillä; uskon, että maailma olisi huomattavasti parempi paikka jos kaikki halailisivat hieman enemmän<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjvspzvxbt1D1q9Ix4dQ5viT9zc3Rt3beKoWdrvCyULpzZbJUdzoqKHH3cXxURSypNx6Muis8ZQoGrWcRbJQH7MLmPJcfTBa4W982_XSssqI8NKaywbMaxd-CP7AD4AHpsU5Ao2Pj7DrhQ/s1600/IMG_2908.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjvspzvxbt1D1q9Ix4dQ5viT9zc3Rt3beKoWdrvCyULpzZbJUdzoqKHH3cXxURSypNx6Muis8ZQoGrWcRbJQH7MLmPJcfTBa4W982_XSssqI8NKaywbMaxd-CP7AD4AHpsU5Ao2Pj7DrhQ/s640/IMG_2908.JPG" width="426" /></a></div>
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
Olin ajatellut kertoa hyvin sujuneista juoksulenkeistä, mutta säästän sen toiseen kertaan. Viikonlopuksi meillä ei ole suunnitelmia, ellemme sitten lähde etsimään T:lle uusia ulkohousuja rikkoutuneiden tilalle. Aamulla tuli nukuttua ihanan pitkään ja Ronjan kanssa kävimme jo reippaalla 30 min lenkillä, eli nyt hetki vielä ihmetellään, suunnitellaan viikonlopun ruokailuita ja ollaan vaan. </div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Kivaa lauantaita <3</div>
<br />
<br />Jossuhttp://www.blogger.com/profile/05482837246577660509noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-8806548949675707157.post-15409436765989506712016-10-07T07:00:00.000+03:002016-10-07T08:47:03.662+03:00Do good, feel goodMuistatteko vielä kun kerroin lukevani <strong>The Happiness Projectia</strong>? Harvemmin kirjoista jää kovin moni asia mieleen, mutta eilen hymyssä suin kulkiessani mieleeni juolahti ohje, jonka Gretchen Rubin lukijalle, onnellisuuden etsijälle, antoi: <strong>Do good, feel good</strong> - eli vapaasti kääntäen tee hyvää, tunne hyvää. Ja juuri niin minulle eilen torstaina kävi.<br />
<br />
Äiti oli kipeänä ja halusin yllättää hänet viemällä kukkia aamulla ennen kun lähdin töihin, eli kurvasin S-Marketin kautta ja nappasin ihanan gerbera-kimpun matkaani. Kun kurvasin vanhempieni talon tienhaaraan huomasin siskonityttöni bussipysäkiltä, eli kun ikkuna auki ja kajautin tytölle, että heitän hänet samalla koululle. "<em>Hyppääs takapenkille ja laita vyö kiinni</em>!" huusin hänelle samalla kun lähdin juoksemaan mäkeä ylös vanhempieni talolle.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEigiXhOIW3zgV_A3b8lKcwKWxTxGCHpO6AbAKppUUeEJoxchNCell-Aa6phnrvJcd6gjHQ-AmDdEMo71E6djJPkDD49kKT1baWBce6Uv9xHUObGfW1t7mD6BIv13YF0yc5MlVc7ghRrpyo/s1600/IMG_4939.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEigiXhOIW3zgV_A3b8lKcwKWxTxGCHpO6AbAKppUUeEJoxchNCell-Aa6phnrvJcd6gjHQ-AmDdEMo71E6djJPkDD49kKT1baWBce6Uv9xHUObGfW1t7mD6BIv13YF0yc5MlVc7ghRrpyo/s320/IMG_4939.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Ulko-ovelta jo kailotin hyvät huomenet ja kuulin äitini tassuttelevan yläkerrassa. Aikatauluni oli jo tiukka, jotten myöhästyisi töistä mutta jäin odottamaan äitiä, jotta saisin ojentaa lahjan henkilökohtaisesti. Sydän heitti pari volttia kun näin pirteän, hymyilevän äitini, joka vielä edellisenä iltana kyynelehti kivusta. Vaan jälleenhän ne kyyneleet hänen silmäkulmiinsa ilmestyivät kun ojensin kukkapaketin hänen syliinsä ja toivotin hyvät torstait. Pikaisen halin jälkeen ryntäsin jo takaisin autolle, jossa W oli kammennut itsensä takapenkille ja naureskeli, että ajelisimme näköjään hänen odottamansa koulubussin perässä koululle saakka. Vaihdettiin kuulumiset ja W kertoi Italian matkastaan, jonka jälkeen emme olleet vielä nähneetkään. Miten mielettömän hyvä, lämmin ja rakastava fiilis minulla tuosta 8-vuotiaasta olikaan kun pysäytin auton ala-asteen eteen ja päästin hänet kyydistä.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhr01144SWZhyphenhyphen1XjCg2TGYxdSPELOlQvWWsmdhWTMJ0ruzUiKsdMI4BfAipvuY986p43uz4y8l5Rf3x5INNfQaRvDzlsQU8yjbEuIj3DdR1MoDNLmCRt_uUrk3-yKo3wOktsTS_NBIO1hU/s1600/IMG_4941+%2528002%2529.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhr01144SWZhyphenhyphen1XjCg2TGYxdSPELOlQvWWsmdhWTMJ0ruzUiKsdMI4BfAipvuY986p43uz4y8l5Rf3x5INNfQaRvDzlsQU8yjbEuIj3DdR1MoDNLmCRt_uUrk3-yKo3wOktsTS_NBIO1hU/s400/IMG_4941+%2528002%2529.jpg" width="400" /></a></div>
<br />
<br />
Koko loppupäivä meni suu hymyssä ja kerroin muillekin, miten hyvin aamuni oli kiitos noinkin pienten asioiden, alkanut. <br />
<br />
Illalla kävin 10 km hitaalla hölkällä ja olin ylpeä itsestäni kun keskisyke pysyi (vihdoin!) 154. Lenkin jälkeen jäähdyttelin kävelemällä ja tein pikaiset venyytykset, mutta totesin, että viikonloppuna olisi kyllä aika panostaa venyyttelyyn ja kehonhuoltoon jälleen hieman enemmän. Pakaralihaksia ja alaselkää juili ja kiristi siihen malliin, että hohheijaa vaikka pyrin hölkän aikanakin tekemään sivuhyppelyä sekä polven nosteluita. Yön nukuin levottomasti, mutta onneksi on perjantai. Nyt lähden töihin ja illalla on varmasti vuorossa perjantainen siivous-projekti, sekä TV:n tai jonkin leffan katselua ja syömistä. Mies menee huomenna töihin, eli aikainen nukkumaanmeno on taattu.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiECHqbeiYTIFs9ENwo43uYCr2pPZLB-ZUGSZqy0JfqCynRTnDwWitXdNJo851tu2U3-g_uGFy5YoMIWMHMFwB6km-0NqdpCCqzv6ihmNM7vHBJ1qL3Ggnu1dfFr0GFjhIQUbV9zwCHG00/s1600/IMG_4935.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiECHqbeiYTIFs9ENwo43uYCr2pPZLB-ZUGSZqy0JfqCynRTnDwWitXdNJo851tu2U3-g_uGFy5YoMIWMHMFwB6km-0NqdpCCqzv6ihmNM7vHBJ1qL3Ggnu1dfFr0GFjhIQUbV9zwCHG00/s320/IMG_4935.jpg" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kuvat keskiviikkoiselta metsäretkeltämme. Kuvanlaatu on tätä laadukkainta iPhone 5-luokkaa ja kaiken kukkuraksi kuvat eivät suostu kääntymään Bloggerissa. Baah.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Suosittelen kokeilemaan tuota <strong>Do good, feel good</strong>-yhdistelmää - sen ei tarvitse olla kovin kummoista! Jo toiselle oven avaaminen, hyvän työpäivän toivottaminen tai toisen tipauttaman tavaran nostaminen tuo itselle hyvän mielen. Toki tätä voi pitää jopa itsekkäänä, mutta mielestäni siinä ei ole pahaa jos tekee jotain hyvää toiselle ja saa kaupanpäällisiksi itselleen hyvän mielen.<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
Hyvää perjantaita murut <3</div>
Jossuhttp://www.blogger.com/profile/05482837246577660509noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8806548949675707157.post-33481074256091184382016-10-01T10:08:00.000+03:002016-10-01T10:08:03.787+03:00Unohtumaton lenkki: tervetuloa juoksemaan kanssani sateeseenEn tiedä mistä aloittaa - miten tästä kertoisin? Saanko olla hieman sekava, kenties hieman runollinen? Vaikuttaa hieman pinnalliselta, mutta onnelliselta? Jos luet tämän postauksen, lupaa, ettet pidä minua pinnallisena kerskuilevana, itseään täynnä olevana tyyppinä? Haluan kertoa sinulle eilisestä lenkistäni.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgHMzsekmb4Z2keQV-rGkJyaXJwKvyVpdq_se7nBuOu4Tqajge9NJNKd6gPI0epO56hkn2v2Nv1wt93pvDzu054iOXPyZSGFezoXaI9ixaxrWQLi6XOe9-Esn9I4AXU9_XdiCPpDmJDwz4/s1600/IMG_2885.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="380" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgHMzsekmb4Z2keQV-rGkJyaXJwKvyVpdq_se7nBuOu4Tqajge9NJNKd6gPI0epO56hkn2v2Nv1wt93pvDzu054iOXPyZSGFezoXaI9ixaxrWQLi6XOe9-Esn9I4AXU9_XdiCPpDmJDwz4/s640/IMG_2885.jpg" width="640" /></a></div>
<br />
<br />
Keskiviikkona kävin Ronjan kanssa kävelemässä tihkusateessa puolisen tuntia heti töistä päästyäni. Sisäilmassa vietetyn päivän jälkeen koiran ulkoilutuksesta on tullut tietynlainen henkireikä, vaikka nykyään en sentään hermostu miehelle, jos hän on käyttänyt Rontin ulkona iltapäivällä niin, ettei minun tarvitse heti lähteäkään (kyllä, näinkin on käynyt..). Tankkausvälipalaksi söin normaaliin tapaan hyväksi toteamaani turkkilaista jugurttia (jonka notkistin vesitilkalla), omppusoseella, auringonkukansiemenillä ja puolukoilla, sekä kanelilla. Noin tunti sen jälkeen kun olin kauhonut jugurtit naamariin manasin ja kirosin omaa päättäväisyytäni ääneen miehelle: hitto, että olinkin mennyt päättämään mielessäni, että tänään olisi juoksupäivä koska vettä tuli melkein vaakasuoraa ja tuuli puhalteli n 14 m/s Ilmatieteenlaitoksen mukaan. Päätös mikä päätös, eli ei auttanut muu kuin pukea vaatteet ylle, valmistautua henkisesti siihen, että olisin pian likomärkä ja lähteä. <br />
<br />
Tiedätkö mikä sateessa juoksemisessa tai ylipäätään ulkoilussa on parasta? Se, että ilma on niin happirikasta. Senkun laittaa tossua toisensa eteen ja keskittyy hengittämään rauhalliseen tahtiin - eikä hyperventiloinnille ole tarvetta, koska happirikkautensa vuoksi vähempi tuntuu enemmältä!<br />
<br />
Jo lenkin alussa peitin sykemittarin hihan alle ja päätin, että juoksisin fiiliksen mukaan ja kurkkisin numeroita vasta sitten loppuvaiheessa. Tämä osoittautuikin oikein kivaksi valinnaksi ihmiselle, joka viime lenkkeinä on enemmänkin kytännyt numeroita kuin keskittynyt kehon viesteihin. Syksyn ruskaa olen kyllä ihaillut ja välillä jopa levittänyt kädet sivuille, kuvitellut olevani lintu ja juossut alamäkeen hymyssä suin - juoksusta nauttien ;) (ja kyllä, olen ensin tarkistanut, ettei kukaan näe Peppi Pitkätossumaista menoani. Tuskin menettäisin siinä mitään, mutta periaatteesta)<br />
<br />
Juoksen pitkälti samaa reittiä lähes joka lenkki, joten tiesin suurin piirtein montako kilsaa olin jo taittanut. Kotikulmia lähestyessäni ohitin ala-asteen, jonka seinällä on iso kello. Reilu tunti. Normaalisti olisin jo himmannut menoa ja kurvannut kotiin, mutta koska päivän lenkin teema oli "Fiiliksen mukaan", tunnustelin oloa ja päätinkin jatkaa: miksi lopettaa, kun kroppaa ei väsytä vielä? Takaraivossa jyskytti tieto siitä, että ilta eteni kokoajan ja mitä myöhempään juoksisin, sitä kauemmin kestäisi nukahtaa. Noh, yhdet yöunet sinne tai tänne. Jatkoin.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjMzY6bBT89owE-jMgISfnbOJylvGMfnyYB07DJdOc4WDdRdBzJVf3fsM52yRuoZCZoNjcSRC0ZhY3gy67e4WqvF8KFCSXLtlUCzQFve7g9p07s2xPmuCEWUHHzSEHBHv5rWREpn2ux4ac/s1600/IMG_2883.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjMzY6bBT89owE-jMgISfnbOJylvGMfnyYB07DJdOc4WDdRdBzJVf3fsM52yRuoZCZoNjcSRC0ZhY3gy67e4WqvF8KFCSXLtlUCzQFve7g9p07s2xPmuCEWUHHzSEHBHv5rWREpn2ux4ac/s640/IMG_2883.jpg" width="574" /></a></div>
<br />
<br />
Syksyn edetessä ja kelien pimentyessä, joutuu sitä suunnittelemaan reittinsä hieman toisella tapaa, koska en yksinkertaisesti pidä yksin juoksemisesta pimeässä metsikössä. Jos kaatuisin tai joku örrimöykky hyökkäisi päälle, ei apu välttämättä näkisi tai kuulisi minua, minkä vuoksi juoksen mieluummin jopa ympyrää (vaikka se tylsää onkin!) kuin lähden kiertämäään reittiä, joka vie sivilisaatiosta kauemmas.<br />
<br />
Loppulenkistä aloin sitten kyttäilemään Ambitia enemmän ja seurailin kiinnostuneena, miten pitkälle oikein jaksaisin juosta ja ihmettelin itsekseni, miten kroppa ei tuntunut pistävän hanttiin vaikka juoksin koko ajan pidemmälle ja pidemmälle kuin mihin olen tottunut. Kun kello näytti 1h 30 min tsekkasin kilometrit, koska olin jo etukäteen päättänyt, että juoksisin aikaa enkä matkaa: 90 minuuttia saisi riittää. MUTTA. Mittari näytti 14 km ja rapiat, eli matkaa (ja aikaa) maagiseen (tasalukuiseen) 15 kilometriin olisi niiiiin vähän, että päätin jatkaa siihen asti. Ja jatkoin.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiN4PKRtU9RB2qzuhohUKus5s42fZXGjOExYHMt0C7F_W9_KrKmAF4-Q9gXmLrCcXWUkvoBIEivbcPmHm630eJYAwlohSCm3UA5bvMPd5oLJqo9c5Y8trxld0iH_t_xexP1nqKOR8Zn8rs/s1600/IMG_2892.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiN4PKRtU9RB2qzuhohUKus5s42fZXGjOExYHMt0C7F_W9_KrKmAF4-Q9gXmLrCcXWUkvoBIEivbcPmHm630eJYAwlohSCm3UA5bvMPd5oLJqo9c5Y8trxld0iH_t_xexP1nqKOR8Zn8rs/s640/IMG_2892.JPG" width="426" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">KPK-kirpparilta ostamani hyvän onnen 2XU-merkin kompressiohousut muuttivat asenteeni k.o merkin tuotteisiin: hitto miten hyvä istuvuus! Vanhat hopeapainatuksella varustetut pöksyni eivät vedä näille mitään vertaa!</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgKBVn0Cbaa_zqxEP2ygLjlMa7ZqsWnx1fFB5GJ-ltyywU4kbThFZDeHS0SaVbucyqwOMrm1k9y4INHQhxVmMWKRoTfLYUOtrRK4Y5VsAbt2UaNWlFEkwZ-_up4JpO9FMGA4pXKqCaY0LU/s1600/IMG_2893.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgKBVn0Cbaa_zqxEP2ygLjlMa7ZqsWnx1fFB5GJ-ltyywU4kbThFZDeHS0SaVbucyqwOMrm1k9y4INHQhxVmMWKRoTfLYUOtrRK4Y5VsAbt2UaNWlFEkwZ-_up4JpO9FMGA4pXKqCaY0LU/s640/IMG_2893.jpg" width="324" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi4gJBqkOXeCnYxLuOhXUTY4iSzDC33_zz61Fgm1Fmw2aLEbgbdzgwfTicIkc3U7kdh5Ffj5UK0BYHq_6CJOdpMQ7XgMsh0QTsMy3UByF0U8BHvwgLSKfe05OB16qcODwPQIEjeCXhN0CQ/s1600/IMG_2899.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi4gJBqkOXeCnYxLuOhXUTY4iSzDC33_zz61Fgm1Fmw2aLEbgbdzgwfTicIkc3U7kdh5Ffj5UK0BYHq_6CJOdpMQ7XgMsh0QTsMy3UByF0U8BHvwgLSKfe05OB16qcODwPQIEjeCXhN0CQ/s640/IMG_2899.jpg" width="640" /></a></div>
<br />
<br />
Ambitin sammutin kellon näyttäessä 15,1 km, aikaa 1h 3 min, keskinopeus 6:10 (tai hieman enemmän), nopein kilometri 5:10. Meinasin pakahtua onnesta ja ylpeydestä: hitto oon hyvä!! Palautuksena kävelin sateessa pihalla ja palailin sitten sisälle lämmittelemään suihkuun ja syömään. Lattialla venyytellessäni päätin pitkästä aikaa siirtää suoritukseni Ambitista Movescountiin koneelle ja kytkin kaverukset toisiinsa. Kone käsi päivittää Movescountia, joten minä tein työtä käskettyä. Valitettavasti. Kun lataus oli valmis sain harmikseni huomata, että päivitys oli samalla nollannut KAIKKI suoritukseni ja tyhjentänyt Movescountin muistin ja hävittänyt kaikki kellon muistissa olleet lenkkini - äskeinen voitokas 15 km mukaan lukien. Pari ärräpäätä taisin päästää suustani kunnes totesin miehelle, että noh. Numeroitahan ne vain olivat. Harmittaa edelleen, että näin pääsi käymään mutta onnekseni se hyvä fiilis, jonka lenkki oli saanut aikaan, ei kadonnut minnekään :) Pitänee silti olla jatkossa tarkempi kun siirtelee tietoja kellosta koneelle, ettei sama roska toistu.<br />
<br />
Pohdiskelin jälkeenpäin mikä oli siivittänyt lenkkini sujuvuutta, mutten edellenkään osaa sanoa oliko voittoputken takana monta tekijää vai jokin yksittäinen. Epäilen ensimmäistä vaihtoehtoa. Hyvä tankkaus, hyvät varusteet, happirikas ilma. Hyvä suoritus koostuu monesta pienemmästä osa-alueesta ja kun niiden kylkeen vielä lisää ripauksen hyvää tuuria ja oikeassa asennossa olevia tähtiä, saa hyvän lenkin aikaiseksi. Ehkä. Jos ei, voi seuraavalla kerralla yrittää taas.<br />
<br />
Kivaa lauantaita kaikille! Ulkona paistaa ihana aurinko ja täällä suunnataan pian ruokakauppaan ja suunnitellaan, mitä tänään tehtäisiin. Vai tehtäisiinkö mitään :)Jossuhttp://www.blogger.com/profile/05482837246577660509noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8806548949675707157.post-20521042297046697292016-09-26T08:00:00.000+03:002016-09-26T08:00:03.197+03:00Hassuja juoksufaktoja & oivalluksia juoksusta <div style="text-align: center;">
Heippa!</div>
<br />
Olen jo monen juoksulenkin aikana havahtunut pohtimaan, mitä kaikkia kummallisuuksia minulla on meneillään juostessa ja pohtinut, teettääkö juoksu muillekin samaa. Lue listaa alta ja huikkaa, jos tunnistat itsesi!<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgluzyA_aubGX5YEG9i1MgUNPPvz6dw7r37ID-6gdldlqeyeOV7N6N_UYFrkiwMoqyTPe_NhUlI-mqKqsQdw6Lb6WvwhnRxeJMtl2JxBKnESf4jIkAJI6J9qTK-4is8XH2p44Jpod8y1Us/s1600/IMG_2852.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgluzyA_aubGX5YEG9i1MgUNPPvz6dw7r37ID-6gdldlqeyeOV7N6N_UYFrkiwMoqyTPe_NhUlI-mqKqsQdw6Lb6WvwhnRxeJMtl2JxBKnESf4jIkAJI6J9qTK-4is8XH2p44Jpod8y1Us/s640/IMG_2852.JPG" width="426" /></a></div>
<br />
* Päässäni soi mitä kummallisimpia biisejä juostessa. Useimmiten riparilta tutut hengelliset laulut tai lastenlaulut. Viimeksi hoilailin itsekseni "<em>Täti Moonikaa"</em><br />
<br />
* Jos puen ylleni kompressiosukat trikoiden päälle muille näkyviksi, tunnen automaattisesti kovempaa painetta suoriutua lenkistä hyvin - olenhan "tosi-lenkkeilijän" näköinen<br />
<br />
* Olen kova kisailemaan, enkä näin ollen koe olevani sovelias juoksukaveriksi kellekään. Viimeksi pelastukseni oli minut ohittava mies, joka siis KEHTASI ohittaa minut REPPU SELÄSSÄ ylämäessä - pakkohan siinä oli unohtaa oma väsymys ja kiriä jäniksen perään ;) Meinasin huikata mäen päätteeksi kiitokset :D<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj1ZxaJZINJItOy5xDBJlOv1plD7rLjhdAPD8SUBkqQb4rxtoJkoN3bNB-X-KPxdth71PH0c4HWqGU_1YibsQxHFq9utTl9gxWr2UdDsnFTqm2APWJlglFkDBGRkFpK23-HimwhQasf1zM/s1600/IMG_2509.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj1ZxaJZINJItOy5xDBJlOv1plD7rLjhdAPD8SUBkqQb4rxtoJkoN3bNB-X-KPxdth71PH0c4HWqGU_1YibsQxHFq9utTl9gxWr2UdDsnFTqm2APWJlglFkDBGRkFpK23-HimwhQasf1zM/s400/IMG_2509.jpg" width="300" /></a></div>
<br />
* Talvella juoksen paksut nahkarukkaset käsissä, enkä voisi kuvitellakaan pukevani käsiini ohuempi juoksuun tai hiihtoon tarkoitettuja sormikkaita. Olen jopa harkinnut ompelevani/pyytäväni äitiä ompelemaan minulle töppösiä - siis sellaisia "hanskoja", joissa kaikki sormet ovat yhdessä ja joita vauvat yleensä pitävät. Rukkasissakin vedän useimmiten peukalon muiden sekaan, jottei raukkaparka jäätyisi<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgglixLSft8slpXpJFmefIaYy2o10fSOEITX5ZvZamJu4bddsTRgglf51kyTLizdaNMl-6NejOMojihUj0GwXNRenLy9ORrVN6KPzuieeZRtDMJMk6QWlGMCZ3KmoMWx5pdZDtJZBMtJ38/s1600/IMG_3109.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgglixLSft8slpXpJFmefIaYy2o10fSOEITX5ZvZamJu4bddsTRgglf51kyTLizdaNMl-6NejOMojihUj0GwXNRenLy9ORrVN6KPzuieeZRtDMJMk6QWlGMCZ3KmoMWx5pdZDtJZBMtJ38/s400/IMG_3109.JPG" width="300" /></a></div>
<br />
<br />
* Sormien palelemisesta puheen ollen bongasin KPK 24/7-foorumilta Facebookista hyvän vinkin kylmäkäpäläisille: kävyt. Olen nyt parilla lenkillä poiminut yhden männynkävyn kumpaankin käteeni ja pyöritellyt niitä juostessani käsissä ja kyllä - se toimii: käsien verenkierto pysyy kiitos röpelöisten käpyjen yllä, eikä valkosormisyndrooma vaivaa! :)<br />
<br />
* Elämäni ensimmäisen puolimaratonin - 21 km - juoksin ex temporesti lukioikäisenä kotoa venerantaan, jossa vanhempani olivat laituritalkoissa. Tätä ennen pisin lenkkini oli 10 km ja matkaan lähdin hetken mielijohteesta sen kummemmin tankkaamatta, ilman juomaa tai muuta energiapitoista - kännykkä ja avaimet taskussa ja kellekään aikeistani kertomatta :D Jälkeenpäin asiaa ajateltuani ei kovin fiksua, mutta hyvinhän se meni. Puolivälissä pysähdyin lähinkaupassa ja ostin 2dl Trip-mehun ja pari kertaa kiersin puskan kautta. Reitti on alamäkivoittoinen (arviolta) viimeiset 5 km, joka selvästi kyllä helpotti juoksua. Muistan vielä, miten juoksu jossain kohtaa alkoi tökkiä, mutta päätin silloin vain keskittyä laittamaan tossua toisensa eteen - en miettimään aikaa enkä paikkaa. Itkuhan siinä meinasi tulla kun tajusin, että laituritalkoissa olevat vanhempani näkyivät edessäpäin ja huusin kovaa "Mamma!". Olin ylpeä. Olen edelleen ylpeä.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhh6wzqbyTUjogXSCJ-BA3_G7XJArtfNXzUQlCdExoURRzH3JjyQ3itLA3cVUuU7URFa2Jwanwjy-9PXHS1k90TQdhG5VIs1FSh9-L3boMdjiVRAv2q_niTT1WBCKhRxGcRR_nz33L74Hs/s1600/IMG_2856.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhh6wzqbyTUjogXSCJ-BA3_G7XJArtfNXzUQlCdExoURRzH3JjyQ3itLA3cVUuU7URFa2Jwanwjy-9PXHS1k90TQdhG5VIs1FSh9-L3boMdjiVRAv2q_niTT1WBCKhRxGcRR_nz33L74Hs/s640/IMG_2856.JPG" width="426" /></a></div>
<br />
<br />
* Lueskelin samaiselta KPK24/7-foorumilta myös keskustelua askelluksesta ja ajauduin linkin kautta Youtubeen ja katselemaan juoksuvideoita, joissa siis selitettiin ja näytettiin hidastetusti kanta- ja päkiäaskelluksen ero. Jo heti seuraavalla lenkillä kokeilin kumpaan kastiin kuuluin ja miltä tuntuisi vaihtaa toiseen. Olen aina kuvitellut olevani kevytaskeleinen päkiäjuoksija, mutta askellustani analysoidessani tajusin, että näin ei ollut. Päätin silti RYHTYÄ sellaiseksi ja uskokaa tai älkää, mutta nyt kun tieten tahtoen askellan päkiä edellä juoksen nopeammin! Päkiäjuoksussa asentoni pysyy pystympänä ja ryhdikkäämpänä ja kun mittarista seuraten samoilla lähtökohdilla juoksen vanhaan kanta-askellukseeni verrattuna nopeammin, en voi kuin suositella: MIETI miten askellat ja jollet jo kuulu päkiäporukkaan - vaihda!<br />
<br />
* Voin syödä jopa 30 min ennen lenkille lähtöä (toisillahan taukoa pitää olla jopa pari tuntia!), mutta silloin välipalan tulee olla helposti sulava. Suosikkini on turkkilainen jugurtti tai vastaava kauravalmiste, hedelmä(sose) tai marjoja ja 1-2 rkl siemeniä tai maapähkinävoita. Usein lisään myös kanelia makua tuomaan. Välipala sulaa helposti vatsassa, ei hölsky, antaa energiaa, muttei änkeä heti ekan kilsan jälkeen jo ulos. Liian kuitupitoista välipala ei saa olla tai se joko jymähtää tai tulee bumerangina pois, mutta liian pliisu se ei energiapitoisuudeltaan myös saa olla, tai askel ei nouse.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi8QiDrPKfrRt6laS6RgLc1YumbhV7GFe0p_2nU-w8yyPLYR9kBHmaESm0f7Uxi7AwjWJCnbyCRVNplo8x5GdJJCmtU9dDS7ZwLXnqjBPoTMlNL0ek362ox3NOhGS454Tq2v7Kxn1B0gLA/s1600/IMG_2736.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="425" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi8QiDrPKfrRt6laS6RgLc1YumbhV7GFe0p_2nU-w8yyPLYR9kBHmaESm0f7Uxi7AwjWJCnbyCRVNplo8x5GdJJCmtU9dDS7ZwLXnqjBPoTMlNL0ek362ox3NOhGS454Tq2v7Kxn1B0gLA/s640/IMG_2736.JPG" width="640" /></a></div>
<br />Jossuhttp://www.blogger.com/profile/05482837246577660509noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8806548949675707157.post-1833612479296905332016-09-25T10:20:00.000+03:002016-09-25T10:20:04.120+03:00Yksin syöminen - maailman tylsin asia? Tervetuloa sinkkukeittiööniMiehen tehdessä vuorotyötä joudun usein syömään yksin. Porvoossa yksin asuessani - tai itse asiassa missä kaupungissa ikinä olenkaan asunut yksin - söin tosi huonosti. Toki minulla on sh-taustani huonontamassa ruokieni laatua (olen syönyt aivan liian kevyesti), mutta jos se sivuutetaan on kaltaisellani ruoan rakastajalla aika erikoinen syy kehnoon syömiseen: laiskuus.<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjqQKnB_f3i6pz0pBYtmXFnWBP3iZgAkY2lef_YIAldqvRQhKOX8LUVLDi-8QNxuN1DNBVPn7997_KB7ez4XNYptH8sWeSI36Hb52JzjGAoEEIoU4qO-MlDFiLNaLBvbj86xwK3ksr1u-4/s1600/IMG_0228.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjqQKnB_f3i6pz0pBYtmXFnWBP3iZgAkY2lef_YIAldqvRQhKOX8LUVLDi-8QNxuN1DNBVPn7997_KB7ez4XNYptH8sWeSI36Hb52JzjGAoEEIoU4qO-MlDFiLNaLBvbj86xwK3ksr1u-4/s640/IMG_0228.JPG" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Oho! Olin ilmeisesti panostanu (kerrankin) ja ostanut pakkauksen broilerin fileitä ja paistanut niitä valmiiksi, jotta sain nopsaan kasattua itselleni oikeasti ravitsevan ja hyvännäköisen kanasalaatin. Liian usein korvaan lihat soijatuotteilla, koska pakkaukset ovat liian isoja sinkkutalouteen ja viitseliäisyys loppuu, vaikka soijasuikaleita joutuu jopa marinoimaan (kanaa ei) ja paistamaan pannulla ihan samalla tavalla kuin lihaa..</td></tr>
</tbody></table>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgV6dy5iPJxpnRSHhEf1TYhjLCI3HoRP3Cfr8fdAIgGGpsCgxOQ7GqAU5MmJ1vEJyaX27ftxfVMyu12WEzcS7vpdpUucOqt-E9oyrf7C-fSSPo7VJu_Mki99JuPOsmHAJhGB-0okkMwzZo/s1600/IMG_1778.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgV6dy5iPJxpnRSHhEf1TYhjLCI3HoRP3Cfr8fdAIgGGpsCgxOQ7GqAU5MmJ1vEJyaX27ftxfVMyu12WEzcS7vpdpUucOqt-E9oyrf7C-fSSPo7VJu_Mki99JuPOsmHAJhGB-0okkMwzZo/s640/IMG_1778.JPG" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Simppeliä ja hyvää, ravitsevaa ja täyttävää: kasviksia, keitettyä perunaa ja tonnikalaa. Mitä todennäköisimmin myös hemmetin kuivaa..</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjxsHf-q0UPfDkQD6VL-A85XLExQv-QR5K6WJb9tmpWGY0b3cVeGYAT8CSPDs0sfVL1mHe1xjztaQOHmUxC6cEOoVTCT9Ii5mXuiH-OuvOSvRsPAFxK7uoF5V19B_zFu_Pg0zcBdST1EnU/s1600/IMG_0055.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjxsHf-q0UPfDkQD6VL-A85XLExQv-QR5K6WJb9tmpWGY0b3cVeGYAT8CSPDs0sfVL1mHe1xjztaQOHmUxC6cEOoVTCT9Ii5mXuiH-OuvOSvRsPAFxK7uoF5V19B_zFu_Pg0zcBdST1EnU/s640/IMG_0055.JPG" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Makaronia, soijarouhetta ja paistettua porkkanaraastetta sekä kasviksia. Hyvää ja iihmeellistä, että olen viitsinyt keittää makaroneja yksinäni - korvaan ne usein leivällä, koska on energian haaskausta lämmittää kattilaa vain yhdelle :D Apua, saan hävetä näitä paljastuksiani</td></tr>
</tbody></table>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg5RP2IBp5M54yqWfKmNQp7iXQKwErkcpGUPmq7M2XBaItexDFQi2pnZN3lsq0ElLGrc8nazN0OSIeYUliATCnqRPrmZlw9bRLEbitiqKi82pogx2EMVPzOcDKmEzDBYxE_Kac5gFZ9RL0/s1600/IMG_2746.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg5RP2IBp5M54yqWfKmNQp7iXQKwErkcpGUPmq7M2XBaItexDFQi2pnZN3lsq0ElLGrc8nazN0OSIeYUliATCnqRPrmZlw9bRLEbitiqKi82pogx2EMVPzOcDKmEzDBYxE_Kac5gFZ9RL0/s640/IMG_2746.JPG" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Jauhelihaa, suppiksia ja runsaasti sipulia, sekä täysjyväpastaa ja vihanneksia sekä bataattia. Tälläinen annos on poikkeuksellinen, koska siitä löytyy lihaa; yksin syödessäni en koskaan lähde paistelemaan lihaa koska.. laiskuus ja liian isot pakkauskoot.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgsU9a3tz8P0t78iG_St5-JMEEWPoniRCUjkJiD1ku4m8FIj1xm3s9NoG0PpGLS6Lq92j09OXL1U_YgE854JE2k0VaA91jydLeNL97-rtGQtXAfFxI2xdkuwiE4ifp90OzVuLCB243px7A/s1600/IMG_0064.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgsU9a3tz8P0t78iG_St5-JMEEWPoniRCUjkJiD1ku4m8FIj1xm3s9NoG0PpGLS6Lq92j09OXL1U_YgE854JE2k0VaA91jydLeNL97-rtGQtXAfFxI2xdkuwiE4ifp90OzVuLCB243px7A/s640/IMG_0064.JPG" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">NIIN tyypillistä minua: kauhea kasa kasviksia, naurettavan vähän couscousta ja proteiininlähteenä kalaa. Kuva on vanha ja Porvoosta. Nykyään couscousin määrä olisi suurempi. Tälläisestä annoksesta ei saisi energiaa lapsikaan..</td></tr>
</tbody></table>
Havahduin eilen lounasta väsätessäni, että tipahdan jälleen huonoihin vanhoihin kaavoihini kun mies oli töissä ja söin lounasta yksinäni. Sinkkusyömiseni (lue: valmistan ruokaa vain itselleni) ovat aina sitä luokkaa, että pilkon kaapista kauhean kasan vihanneksia ja wokkaan/keitän ne kypsiksi, maustan chilikastikkeella (ah tai uusin suosikkini on Sriracha tai miten nyt kirjoitetaankaan) ja runsailla mausteilla ja kippaan kylkeen raejuustoa ja leipäpalan tai pari. Maku ja ulkonäkö ovat annoksissani valehtelematta useimmiten järkyttäviä enkä KOSKAAN ottaisi kuvaa - saati sitten julkaisisi sitä missään somessa - annoksistani, koska suorastaan häpeän tapaani. Ongelmani on se, että ajaudun tuttuun vanhaan tapaani (olen tehnyt näin yksin syödessäni God knows miten pitkään) enkä yksinkertaisesti VIITSI panostaa omiin ruokiini. Heti jos minulla on kaveri tai mies kenen kanssa syödä, jaksan panostaa ja väsätä ruokaa ihan toisella tapaa, mutta jotenkin munakkaankin paistaminen tuntuu liian monimutkaiselta kun ruokailijoita on vain yksi - minä. Hölmöä kyllä syy laiskuuteen ei ole ruokailijoiden määrä, koska jos teen ruokaa miehelle, panostan huomattavasti enemmän hänen annokseensa VS jos tekisin annoksen itselleni. Psykologisesti ajateltuna tästä voisi tehdä ties miten monta analyysia ja yksi niistä on se, etten arvosta kehoani niin, että ravitsisin sitä joka ruokailulla hyvin, ja varmasti se voi sh-taustani huomioon ottaen olla osittain totta, mutta toisaalta ei, koska meille molemmille ruokaa tehdessäni panostan ja pilkon ja teen ruokaa rakkaudella senkin edestä.<br />
<br />
Eilen kamalan näköistä epämääräistä "kaikki vihannekset mitä kaapista löytyy + raejuustoa"-lounasta syödessäni huomasin olevani itselleni jopa vihainen. Miksen hemmetti vie voisi toimia kuten moni somessa annoksensa jakava ja panostaa ruokaan myös, jos sitä syönkin vain yksinäni? Minua potutti aivan mielettömästi eilen kun en viitsinyt väsätä itselleni parempaa ruokaa ja meinasin jättää annoksen kesken. Oli meinaan pahaa, eikä sellainen "ruoka", joka pitää upottaa chilikastikkeeseen jotta sitä voi syödä, ole syömisen arvoista. Illalla pilkoin salaatin, johon olin jo huomattavasti tyytyväisempi, vaikka se periaatteessa oli samantyyppinen kuin lounaanikin, eli kasvispainotteinen. Salaattiin panostin kuitenkin enemmän lisäämällä siihen erilaisia tekstuureja ja makuyhdistelmiä, kuten makeaa (tomaattia) ja suolaista (kalkkunaa), sekä puruvastukseksi kurpitsansiemeniä (mun suosikkeja!). Olin huomattavasti tyytyväisempi ja kylläisempi kuin lounaan jälkeen ja lupasin itselleni - jälleen kerran - että panostaisin yksinäisiinkin ruokailuhetkiini enemmän kuin valmistamalla sössöksi keitettyjä vihanneksia. Jos annosteni ulkonäkö mietityttää niin paljastettakoon, että siskoni kerran mainitsi, että ruokani oli tismalleen samanlainen kuin hänen "V<b>almista ruokaa koirallesi</b>"-kirjassaan.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjO2w3GGi8aX4vZut4QL74UTTqBt1S7Mfdq380-vMiC4CtUPAnypKLeeGNgOpcGOZbC_6qQyRGpjwv_Jc36sarUuLn3ZWMFNUuvhILEFEcqkv2WoVeOOwYdjJbboIMxjKoGrVC2Ij6l9AY/s1600/IMG_1327.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjO2w3GGi8aX4vZut4QL74UTTqBt1S7Mfdq380-vMiC4CtUPAnypKLeeGNgOpcGOZbC_6qQyRGpjwv_Jc36sarUuLn3ZWMFNUuvhILEFEcqkv2WoVeOOwYdjJbboIMxjKoGrVC2Ij6l9AY/s400/IMG_1327.jpg" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Aamupalaan panostan aina - päivän muut ruokailut hoidan sitten vähän vasemmalla kädellä, mikäli syön yksinäni.</td></tr>
</tbody></table>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Inspiroi minua - mitä sinä valmistat kun teet ruokaa/annoksen vain itsellesi? Panostatko vai pihistätkö? Kivaa sununntaita :)</div>
Jossuhttp://www.blogger.com/profile/05482837246577660509noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8806548949675707157.post-76425166494533804272016-09-24T10:15:00.001+03:002016-09-24T10:15:48.840+03:00Matalaboogie-perjantaista lauantaihin<div style="text-align: center;">
Moikkamoi!</div>
<br />
Lauantaiaamu(päivä) valkenee harmaana. Herätyskellon digitaalinumerot näyttävät 7:30. Vedän syvään henkeä ja yritän unohtaa koko eilisen matalapaineisen boogien ja aloittaa puhtaalta pöydältä, vaikka tiedän, että se tuskin on mahdollista. Aamutoimien jälkeen lähden viemään Ronjaa pitkälle aamulenkille, vaikka tiedän T:n jo käyttäneen häntä pissalla ennen töihin lähtöään. Tarvitsen happea ja raitis syysaamu ja +7 astetta tuntuvat ihme kyllä kutsuvilta, enkä kadu päätöstäni lain.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiDi3tsRUNaTi_5m7PgHbfV9C2TFICBmkgPk2lmk9F27DWzEmyvu17G3jrT2ghZvOZLf5qw-RCVCVLOsL1u5VBnMerLQdVRpdPGs-dJhr2jWGeckqSjdO4s20dpQP4ZsT2lt1LOGZKevo0/s1600/IMG_4580.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiDi3tsRUNaTi_5m7PgHbfV9C2TFICBmkgPk2lmk9F27DWzEmyvu17G3jrT2ghZvOZLf5qw-RCVCVLOsL1u5VBnMerLQdVRpdPGs-dJhr2jWGeckqSjdO4s20dpQP4ZsT2lt1LOGZKevo0/s400/IMG_4580.JPG" width="300" /></a></div>
<br />
<br />
Kulunutta viikkoa on varjostanut mediassa pyörineet hoitajat versus potilaat-keskustelu, jossa hoitajat sättivät potilaita ja päättäjiä ja kertovat ääneen, että syy siihen, että potilaat valittavat huonosta kohtelusta ei ole heissä, vaan resursseissa ja niiden puutteissa. Töissä olen tuntenut olevani sairaanhoitajana jotenkin erityisen syynäyksen alla, mutten ole muuttanut käytöstäni, vaan ollut oma itseni. Omiin tapoihini kuuluu katsoa silmiin, kertoa potilaille jos aikataulut ovat pettäneet ja hymyillä, sekä teititellä vanhempia ihmisiä. Mielestäni nämä ovat itsestäänselvyyksiä, mutta näin ei median kautta saadun kuvan perusteella näköjään ole. Moni potilas on ilokseni osoittanut kiitollisuutta viikolla, enkä tiedä johtuuko se siitä, että he(kin) ovat seuranneet mediataistelua vai olisivatko he muutenkin olleet tyytyväisiä ja pysyneet rauhallisina kiireestä ja venähtäneistä aikatauluista huolimatta. Olen ollut kiitollinen, että meille on osunut näin fiksuja potilaita, mutta silti takaraivossani on koko viikon jyskyttänyt hoitajien sättiminen, potilaiden mollaaminen - koko systeemin epäreiluus molempia osapuolia kohtaan ja tieto siitä, että tähän tarvittaisiin muutos eikä sotaa ja piiskaa. Tämä hullunmylly on verottanut töiden ohessa voimia sen verran, että olin eilen aivan rättipuhkipoikki kotiin päästyäni ja ärsytti aivan suunnattomasti omistaa iso energinen koira siinä kohtaa - etenkin kun T oli töissä ja tulisi vasta illalla ja koiran energianpurku oli siis minun vastuullani. Toivoin raittiin ilman piristävän minua, mutta päinvastoin tunnin lenkkimme oli yhtä sumussa kävelyä ja raivostuin Ronjallekin ihan turhasta ja häpesin itseäni. Väsyneenä pinnani voi olla todella kireä ja skorpionimainen tulinen luonteeni räjähtelyineen pääsee valloilleen. Loppuilta meni sitten sohvalla Instagramia selaillen ja sätin itseäni siitä, etten jaksanut leikkiä koiran kanssa vaikka hän kuinka kantoi leluja hetken levättyään.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhZO3EDTEzqEOk92OmKWiiLUt4fKm-8NtxKHtTtD915Ge2kxWEE9LPbR8hcyjULnIDwQskl-YpZ82sCcwilZ3erK8yLKUwqnb5AAsfaGWqwhutdFb11yTVDPbv_Y-mE1DAd9i1xMnJkFpA/s1600/IMG_2874.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhZO3EDTEzqEOk92OmKWiiLUt4fKm-8NtxKHtTtD915Ge2kxWEE9LPbR8hcyjULnIDwQskl-YpZ82sCcwilZ3erK8yLKUwqnb5AAsfaGWqwhutdFb11yTVDPbv_Y-mE1DAd9i1xMnJkFpA/s640/IMG_2874.JPG" width="426" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Alkuviikon lenkin jälkeen oli todella hyvä fiilis ja kuvaa katsomalla se muistuu taas mieleen <3</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Tälläisinä väsymyksen hetkinä löydän itseni usein miettimästä tulevaisuutta ja sitä, miten vastaisuudessa tulen jaksamaan jos nyt jo lapsettomana kerrostaloasujana yhden koiran omistajana tekee välillä tiukkaa kun mies on illan pois. Kai kaikilla joskus menee huonosti, mutta jos lähtökohtana olisi se, että meillä olisi lapsi tai pari, koira, omakotitalo (sanotaan nyt vielä, että olisi karsea lumikeli ja kinokset) ja minun täytyisi selvitä kaikesta yksin - ja olen näin rätti jo nyt, miten hemmetissä pärjäisin sitten!? Ehkei minun kannattaisi edes haaveilla muusta kuin siitä, mitä minulla nyt on.<br />
<br />
Anteeksi vuodatus, mutta tällä hetkellä usko koko tulevaisuuteen ja kaikkiin suunnitelmiin jota minulla sitä varten on, ovat karanneet kuin taivaan tuuliin. Onneksi nukuin viime yön hyvin, päätin jo aamulla, että tästä vielä selvitään ja ylös noustaan enkä aio luovuttaa ennenkun kaikki kortit on käännetty. Välillä täytynee olla vastoinkäymisiä ja niitä osuu kaikkien kohdalle ja lähtökohtina kun oli kireä pinna ja väsymys, ei eilinen perjantai ollut paras mahdollinen. Nyt istun sohvalla ja hymyilen Ronjalle, joka kantaa leluja olkkarin matolle ja heiluttaa niitä ympäri itseään, kunnes taas simahtaa nukkumaan. Aikamoinen pelle ja ADHD tuo meidän koisu.Jossuhttp://www.blogger.com/profile/05482837246577660509noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8806548949675707157.post-50487119742609816292016-09-20T07:00:00.000+03:002016-09-20T21:33:10.662+03:003 asiaa minusta<span class="fontMediumColorBlack readOnlyLabel z-label" id="t_928">Monessa blogissa kiertää nyt tälläinen 3 asiaa minusta-haaste, johon päätin tarttua itsekin. Lyhyestä virsi kaunis. Tässä alla siis kolme faktaa minusta :)</span><br />
<span class="fontMediumColorBlack readOnlyLabel z-label"><strong></strong></span><br />
<span class="fontMediumColorBlack readOnlyLabel z-label"><strong>3 asiaa, joista pidän…</strong></span><br />
<span class="fontMediumColorBlack readOnlyLabel z-label"><strong></strong></span><br />
<span class="fontMediumColorBlack readOnlyLabel z-label">- aamulenkeistä Ronjan kanssa: hiljaisuutta, raitista ilmaa</span><br />
<span class="fontMediumColorBlack readOnlyLabel z-label">- Oatlyn iKaffe-kauramaidosta tehdystä vaahdosta aamukahvissani, sekä Strömsbergin Myllyn kaurahiutaleisiin tehdystä aamupuurosta: molemmat ovat arkisia, mutta tuovat kultareunuksia arkeeni olemalla astetta parempia kuin perus-Pirkat ;)</span><br />
- siitä, että mies kääntyy joka ikinen ilta halaamaan minua juuri ennen nukahtamista: siitä tulee turvallinen ja rakastettu olo. Emme koskaan mene riidoissa nukkumaan ja läheisyys vielä alleviivaa sitä, että olemme yhtä<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjZip1EO9lP5sWtYc3nW8xC2tL0NohYHPfWdkMfrC36XAV-DbuYy-7JO-mJfZPeTAWTZSTULakdtb-M8yVZ9txz1ZXSqwN2crtZXvJ8tRbFsP8Wlqc5OAJZvXhx_4kTXtaL1Ms_D2G2Q4g/s1600/IMG_1546.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjZip1EO9lP5sWtYc3nW8xC2tL0NohYHPfWdkMfrC36XAV-DbuYy-7JO-mJfZPeTAWTZSTULakdtb-M8yVZ9txz1ZXSqwN2crtZXvJ8tRbFsP8Wlqc5OAJZvXhx_4kTXtaL1Ms_D2G2Q4g/s400/IMG_1546.jpg" width="400" /></a></div>
<br />
<span class="fontMediumColorBlack readOnlyLabel z-label"><strong></strong></span><br />
<span class="fontMediumColorBlack readOnlyLabel z-label"><strong>3 asiaa, joista en pidä…</strong></span><br />
<span class="fontMediumColorBlack readOnlyLabel z-label"><strong></strong></span><br />
<span class="fontMediumColorBlack readOnlyLabel z-label">- käärmeistä pelkään aivan mielettömästi! Pienenä en uskaltanut edes katsoa niitä TV:stä</span><br />
- kiireestä: siitä ei tule kuin huono lopputulos, käsien tärinä, huono mieli ja useimmiten kiireessä tehdyt hommat joutuu tekemään kahdesti<br />
- pekonista<br />
<span class="fontMediumColorBlack readOnlyLabel z-label"><strong></strong></span><br />
<span class="fontMediumColorBlack readOnlyLabel z-label"><strong>3 asiaa, joita tein viikonloppuna…</strong></span><br />
<br />
- söin pitkästä aikaa täytekakkua serkkujeni valmistujaisissa (minä en ole täytskäri-ihmisiä ja valitsen lähes poikkeuksetta joko suolaisen vaihtoehdon tai juustokakku-tyyppiisen leivonnaisen perinteisien kermakakun sijaan. Sunnuntain mansikkakakku oli poikkeus - onneksi! Kakku oli sopivan kirpsakka ja vähäkermainen minun makuuni)<br />
- ulkoilin aivan mahdottomasti kiitos kauniin kelin :) Voihan ruska-aika!<br />
- tein kotitöitä: pyykkäystä, tavaroiden järjestelyä.. Tykkään tehdä kotitöitä kun niille on aikaa ja usein huomaan, että vaikka tuntuu ettei mitään ehdi tai saa aikaiseksi, kohenee mieli huomattavasti vaikka "vain" viikkaisi pyykit telineeltä. Arkisin ei voi ehtiä tehdä kaikkea, mutta pikkuhiljaa tekemällä niistä saa hyvän mielen (ja siistin kodin)<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiMEM682nQAa5dUGTdpqt_6U4iwEfoc2WVrFUBWbjmZeKIlCe9CRpoTu4TAxm4Fc2wW-M70ntZGj-P07y61Ih5uxQ53ppzxXzosL-uYmoNvG7hE7IqI0ZXUOmGO9kZhPAprky2IxlUGqi4/s1600/P1012775.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="432" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiMEM682nQAa5dUGTdpqt_6U4iwEfoc2WVrFUBWbjmZeKIlCe9CRpoTu4TAxm4Fc2wW-M70ntZGj-P07y61Ih5uxQ53ppzxXzosL-uYmoNvG7hE7IqI0ZXUOmGO9kZhPAprky2IxlUGqi4/s640/P1012775.JPG" width="640" /></a></div>
<span class="fontMediumColorBlack readOnlyLabel z-label"><strong></strong></span><br />
<span class="fontMediumColorBlack readOnlyLabel z-label"><strong>3 asiaa, jotka osaan…</strong></span><br />
<strong></strong><br />
<strong>- </strong>tehdä hyviä lihapullia :D<br />
- innostaa toisia muuttamaan elämäntapojaan terveellisempään suuntaan ja herättämään heissä ajatuksia siitä, miten he voisivat tehdä niitä fiksuja valintoja arjessaan<br />
- puhua todella nopeasti<br />
<span class="fontMediumColorBlack readOnlyLabel z-label"><strong></strong></span><br />
<span class="fontMediumColorBlack readOnlyLabel z-label"><strong>3 asiaa, joita en osaa…</strong></span><br />
<strong></strong><br />
- matikkaa (en ole KOSKAAN ollut siinä hyvä ja vieläkin kuljen alemyynneissä kännykän laskin kädessäni.. 50% vielä menee päässälaskuna :D)<br />
- jonottaa hermostumatta <br />
- syödä suuria määriä sokeria. Muistan kun käytiin katsomassa Mamma Mia-musikaalia ja välitauolla syötiin toooosi suklaista suklaakakkua. Vaikka pala oli pieni ja söin omastanikin vain puolet, kärsin sitten loppuillan ja -esityksen järkyttävästä sydämen tykytyksestä kiitos suuren sokerimäärän siihen nähden, mitä normaalisti syön :D Epämiellyttävää, mutta naurettavaa samalla!<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgP0rM66Le8qVd_prYL_7RwrEiFr1obKQFrXGMlJgvfuoeBvFdZ8xpkJ2w3pBQMKq9IxmwpiXwQYgtTRNLTetxqoDzfM9oLOCbpGj4lEwGXqOuOHK1IpqnSwcUGtblU33dTVG4SjflxXeM/s1600/IMG_4439.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgP0rM66Le8qVd_prYL_7RwrEiFr1obKQFrXGMlJgvfuoeBvFdZ8xpkJ2w3pBQMKq9IxmwpiXwQYgtTRNLTetxqoDzfM9oLOCbpGj4lEwGXqOuOHK1IpqnSwcUGtblU33dTVG4SjflxXeM/s400/IMG_4439.JPG" width="300" /></a></div>
<span class="fontMediumColorBlack readOnlyLabel z-label"><strong></strong></span><br />
<span class="fontMediumColorBlack readOnlyLabel z-label"><strong>3 asiaa, jotka haluaisin osata…</strong></span><br />
<br />
- laskea matikkaa :D<br />
- tulkita sydänfilmejä, eli EKG:tä, paremmin sekä osata enemmän sairauksista<br />
- tehdä erilaisia lettejä itselleni. Tällä hetkellä osaan vain tehdä tavallisen, ranskiksen sekä hollantilaisen ranskiksen tapaan. Esim waterfall ja pull-through olisivat kivoja :)<br />
<span class="fontMediumColorBlack readOnlyLabel z-label"><strong></strong></span><br />
<span class="fontMediumColorBlack readOnlyLabel z-label"><strong>3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä…</strong></span><br />
<strong></strong><br />
<strong>- </strong>siivota koneelta kuva-albumeja; Mac on ilmoittanut viimeiset 6kk, että kuvia on liikaa ja että muisti on täynnä. Arvatkaa vaan alkoiko iPhone sanomaan samaa? Aahh..<br />
- pyyhkiä pölyjä kotona<br />
- käyttää hammasrautoja useammin kuin tällä hetkellä (ärsyttää oikein kun en ole niitä nyt niskajumien takia käyttänyt (leukojen asennon muuttuessa myös ni-ha-jumit pahenevat) ja pitkä ja piinallinen oikomishoito uhkaa mennä plöröksi. Pöh. Onneksi hampaat eivät (vielä) ole hakeutuneet takaisin vanhoille raiteilleen niin, että saan vielä raudat ängettyä suuhun<br />
<span class="fontMediumColorBlack readOnlyLabel z-label"><strong></strong></span><br />
<span class="fontMediumColorBlack readOnlyLabel z-label"><strong>3 asiaa, joista stressaan…</strong></span><br />
<strong></strong><br />
<strong>- </strong>herätyskellon pirinä (etenkin maanantainaamuisin, joten herään lähes poikkeuksetta aina ennen kellon pirinää.. Kuinka ärsyttävää?)<br />
- huimaus ja heikotus, joka saattaa yllättää minut jopa istuma-asennosta: yhtäkkiä kahvipöydässä maailmani saattaa pyörähtää takaperin ja silmissä sumenee hetkeksi<br />
- lyhyehköt työsopimukset: tulevaisuuden asuntolainat ja muut olisivat helpompia saada, jos työsuhde olisi vakinainen, eikä pairn kuukauden välein tarvitsisi jänskätä, saahan vielä työntekoa jatkaa<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhsAmJLZWDRVHvKo1v9lN4T6d5S4_6FUahwJZxcMKRVlj_iYARB9z4ijEXJwIGArS2cknc53TYtThBYB9paOKdU52sk4PeLhnzg4RV0rZdMYKEOiL73kHGy1Trh2fNRE8yRAFtQiakpMXA/s1600/IMG_3863.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhsAmJLZWDRVHvKo1v9lN4T6d5S4_6FUahwJZxcMKRVlj_iYARB9z4ijEXJwIGArS2cknc53TYtThBYB9paOKdU52sk4PeLhnzg4RV0rZdMYKEOiL73kHGy1Trh2fNRE8yRAFtQiakpMXA/s640/IMG_3863.jpg" width="640" /></a></div>
<span class="fontMediumColorBlack readOnlyLabel z-label"><strong></strong></span><br />
<span class="fontMediumColorBlack readOnlyLabel z-label"><strong>3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan...</strong></span><br />
<br />
- ulkoilu<br />
- lämmin suihku sekä sauna<br />
- hyvän kirjan lukeminen (suosittelen ehdottomasti "He eivät tiedä mitä tekevät"-kirjaa, joka muistaakseni voitti Finlandia-palkinnon pari vuotta sitten! Todella mukaansa tempaava kirja! Pelästyin alkuun kun näin miten paksu se on, mutta nyt olen ennemminkin iloinen siitä, että kirjassa riittää luettavaa vielä moneksi illaksi :))<br />
<span class="fontMediumColorBlack readOnlyLabel z-label"><br />
<strong>3 asiaa, joista puhun usein…</strong></span><br />
<br />
- talon rakennus ja miten enää jaksa-kestä-pysty-halua asua kerrostalossa kauaa..<br />
- mitä tänään syötäisiin? :D<br />
- "oisko nää astiat kivat?" (miestä ei voisi vähempää kiinnostaa..)<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgoH0ROzOCuMCqv1exc7NWV-CTKimY2QDX5HlhYkb5g7NWEiy37_Lec7V-ZmUTQO8cvAchjKODfza3kjYayjQvEqEAoyljzlCym-wxJHjG_VtzAKMlT_Nqx-NGYY80HK1qB5dMPWU5eU0E/s1600/IMG_0661.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgoH0ROzOCuMCqv1exc7NWV-CTKimY2QDX5HlhYkb5g7NWEiy37_Lec7V-ZmUTQO8cvAchjKODfza3kjYayjQvEqEAoyljzlCym-wxJHjG_VtzAKMlT_Nqx-NGYY80HK1qB5dMPWU5eU0E/s400/IMG_0661.JPG" width="300" /></a></div>
<span class="fontMediumColorBlack readOnlyLabel z-label"><br />
<strong>3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle…</strong><br />
<strong></strong><br />
- collegehousut</span><br />
<span class="fontMediumColorBlack readOnlyLabel z-label">- rento kauluspaita</span><br />
<span class="fontMediumColorBlack readOnlyLabel z-label">- villasukat: aina ja kaikkialla<br />
<strong></strong><br />
<strong>3 asiaa, joita en pue päälleni…</strong></span><br />
<span class="fontMediumColorBlack readOnlyLabel z-label"><strong></strong></span><br />
<strong>- </strong>croptoppi<br />
- verkkosukkahousut<br />
- valkoiset legginsit<span class="fontMediumColorBlack readOnlyLabel z-label"><br />
<br />
<strong>3 asiaa, jotka haluaisin hankkia…</strong></span><br />
<span class="fontMediumColorBlack readOnlyLabel z-label"><strong></strong></span><br />
<strong>- </strong><strike>Arabian Paratiisi-sarjan kulhoja </strike>Pentik Vanilja-sarjan lautasia<br />
- neonkeltaisen tai kirkkaan pinkin juoksutakin, jotta näkyisin pimeällä<br />
- uudet juoksulenkkarit. Etenkin NewBalancen ja Adidaksen lenkkareita niin moni nykyään hehkuttaa, että pakkohan niitä olisi lähteä itsekin sovittamaan! :)<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjqCsO43N70M7XE8Bakb7oxByD0arg0F8bk7YAkDA4ntu650hfwNh01Aml47zsZDRxysSEhuE8ve7owco6UVu75HJ0uNgpI2grgerw_lU4JOcqwY_kYkZi7iAd_HXaGUhL6u0sRRdyVLNU/s1600/IMG_2349.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjqCsO43N70M7XE8Bakb7oxByD0arg0F8bk7YAkDA4ntu650hfwNh01Aml47zsZDRxysSEhuE8ve7owco6UVu75HJ0uNgpI2grgerw_lU4JOcqwY_kYkZi7iAd_HXaGUhL6u0sRRdyVLNU/s400/IMG_2349.JPG" width="300" /></a></div>
<span class="fontMediumColorBlack readOnlyLabel z-label"><br />
<strong>3 asiaa, joista unelmoin…</strong></span><br />
<strong></strong><br />
<strong>- </strong>omista lapsista<br />
- kihlautumisesta ja parin vuoden kuluttua viimeistään häistä<br />
- elämän ja terveyden tasaantumisesta ja balanssin löytämisestä. Sillä tiellä tunnun jo olevan, mutta matkaa on vielä edessä ja toivon, että turvallinen perhearki, vakituinen työsuhde jne pian olisivat osa minunkin elämääni. <br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhENCDoH6g4xJmcAUdDNfBxcQ8jdXySy6D9zA9g3UFg7pWHGQf1zukI_24UHxpMergbmjYO9IYjEyaW1AWHHcXXXP_LBjHEOSnHdNeStQu2Hb4QaS-z3KqLYNVHuOh6sEB03dg3Rtq5pZU/s1600/IMG_4566.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhENCDoH6g4xJmcAUdDNfBxcQ8jdXySy6D9zA9g3UFg7pWHGQf1zukI_24UHxpMergbmjYO9IYjEyaW1AWHHcXXXP_LBjHEOSnHdNeStQu2Hb4QaS-z3KqLYNVHuOh6sEB03dg3Rtq5pZU/s640/IMG_4566.JPG" width="480" /></a></div>
<br />
<strong>3 asiaa, joita pelkään…</strong><br />
<br />
- hirviä ja lintuja (OMG Korkeasaari ja ne vapaana kulkevat riikinkukot!)<br />
- läheisten tai oman terveyden pettämistä. Työssäni kohtaan paljon sairaita ihmisiä ja vaikka heitä voin joskus jopa sääliäkin, koskettaa tuttavan sairastuminen aina ja mietityttää jälkeenpäin. Olen viime aikoina jotenkin "tajunnut" ettei elämä ole ikuista ja huomaan, että se aiheuttaa sekä tiettyä kiitollisuutta siitä mitä minulla (vielä) on, mutta myös pelkoa siitä, että joskus joudun jostain luopumaan.<br />
- rappusissa kaatumista niin, että löisi hampaansa mäsäksi (kuulostaa hassulta, mutta mietin usein kun kiirehdin rappusissa, että mitä jos nyt kaatuisin ja löisin leukani kiveen - millaista jälkeä se saisi aikaan!)<br />
<br />
<strong>3 asiaa, joita toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa…</strong><br />
<br />
- perheenlisäys<br />
- omakotitalo<br />
- vakinainen virka<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
Tälläisiä kolmos-faktoja minusta. Tunnistatko itsesi jostakin? :)</div>
Jossuhttp://www.blogger.com/profile/05482837246577660509noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8806548949675707157.post-1634351737822892152016-09-18T10:02:00.003+03:002016-09-18T10:18:20.492+03:00Sunnuntaihöpöttelyt ja protskupatukka-hehkutus<div style="text-align: center;">
Huomenia!</div>
<br />
<div style="text-align: center;">
Höpöttelin (taas) sekamelskaisen pienen sunnuntaihöpöttelyn teille tänne. Nyt siis sitä kaffea.. ;)</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i9.ytimg.com/vi/-8pvwunY7iY/default.jpg?sqp=CPD2-L4F&rs=AOn4CLB_0NHNbR3De3YmPQ8gaPNrhFJENQ" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/-8pvwunY7iY?feature=player_embedded" width="320"></iframe></div>
<div style="text-align: center;">
<br />
Pitänee vielä täydentää, etten siis välttele sokereita enkä kaloreita, mutta oltuani niin pitkään ilman sokeria, saan makeanhimoni taltutettua jo taateleilla tai esimerkiksi Evoken kaltaisilla luotaisesti makeutetuilla sokerittomilla "nameilla", joita moni muu taas söisi esim. välipalana tai palautuksena. Kaloreista puheen ollen minun täytyy nykypäivänä enemmänkin pitää huolta, että saan niitä riittävästi, koska juoksulenkkieni pidennyttyä huomaan, että olo on todella nuutunut koska olen tottunut syömään kevyesti ja kasvisvoittoisesti enkä "vanhoilla" tavoilla ja annosmalleilla saa tankattua kulutettuja energioita takaisin. Ja se, että sanoin tuossa videolla, että "syön ruokaa" herkuttelujen sijaan tarkoitti sitä, että tykkään keinotekoisten palautusjuomien sijaan tankata palautuksena aina "kunnon ruokaa" eli siis kunnollisen aterian. Tästä voidaan olla montaa mieltä, mutta minulle tämä sopii parhaiten, koska välttelen keinotekoisia ruoka-aineita ja syön mieluummin kalorini ruoasta kuin kulautan ne juomana alas - koska rakastan ruokaa ja syömistä :D Mitä enemmän kuluttaa, sitä enemmän saa myös syödä ;)<br />
<br />
Jäikö videosta mutta hampaankoloon tai kysyttävää? Katsoin sen läpi ennen julkaisua ja huomasin heti, että nuo epäkohdat piti saada korjattua mutten viitsi lähteä kuvaamaan uutta vain parin lauseen takia (:</div>
Jossuhttp://www.blogger.com/profile/05482837246577660509noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8806548949675707157.post-12496208684421388582016-09-17T10:10:00.000+03:002016-09-17T10:10:10.431+03:00"Mua väsyttää niin, etten jaksa edes rakastaa"<div style="text-align: center;">
Huomenta kaikki!</div>
<br />
Jestas miten seko viikko minulla on takanani ja siitä syystä en koe minkäänlaista (no ehkä vähän..) morkkista siitä, etten ole tänne kerennyt kirjoittelemaan. Olen nukkunut todella huonosti koko viikon, töissä on kiirettä piisannut ja nyt kun kesän valoisuus on alkanut väistyä syyspimeyden ja -koleuden edestä, taitaa kroppakin olla aivan ulalla siitä mitä vuorokauden aikaa eletään. Alkuviikosta illalla saattoi vielä käydä shortsit ja toppi yllään lenkillä (koska lämpötila lähenteli 18 astetta) auringonpaisteessa, kun nyt loppuviikosta pilvet ja hämäryys ovat olleet valloillaan. Kun kiireen, vähentyneen valon määrän ja totaalisen unenpuutteen yhdistää, ei tarvitse olla mikään matemaattinen nero tajutakseen, että jaksaminen ja hermot joutuvat koville.<br />
<br />
Ronja on nyt jostain kumman syystä keksinyt alkaa herättämään meidät n klo 2 yöllä raapimalla seinää kunnes nousemme ylös ja päästämme hänet ulos. Noin joka toinen kerta hän käy pissalla, joka toinen kerta istahtaa keskelle peffaansa olkkarin lattialle ja heiluttelee iloisesti häntää kuin sanoen <i>"ihanaa kun heräsit! Mutta miksi?"</i> ja lähtee sitten iloisesti juoksemaan karkuun kun tajuaa, että herätetty tyranni (lue: minä tai mies) aikoo napata häntä niskavilloista ja ohjata ulos halusi hän tai ei. Minä kun olen tunnettu siitä, että olen herkkäuninen en sitten ole saanut unenpäästä kunnolla enää seistyäni terassilla raittiissa ilmassa jopa 10 minuutin ajan sihisten kiukusta koiralle.<br />
Jollei syynä huonosti sujuneeseen yöhön ole ollut koira, on mies saanut syyt niskoilleen: hemmetinkuustoista sitä kuorsaamista! Olen herkkä nukahtamaan ja herään myös herkästi kesken unien, minkä vuoksi olen kesästä lähtien nukkunut tulpat korvissani. Korvakäytäväni ovat nyt alkaneet ärtyä pehmeistä tulpista huolimatta niin, että olen jättänyt ne suosiolla pois jotten heräisi kipuun, mutta sillä seuraumuksella, että herään sitten lehden kolahtamiseen tai miehen kuorsakseen (ellei Ronja ehdi aloittaa raapimissessiotaan ensin..). Kellon sitten piristessä hieman vaille 6 olen pelästynyt omaa peilikuvaanikin ja silmäpussit ovat lähennelleet jätesäkkejä pikku-Chanelin sijaan. Koiran pissatus aamulla on niin hyvässä ja pahassa ollut pelastukseni: ärsyttää lähteä, koska voisi kävelyn sijaan nukkua edes 20 minuuttia pidempään ja olla edes hieman virkeämpi, mutta toisaalta raittiissa ilmassa kävely on piristänyt unenpuutteesta huolimatta ja virkistänyt enemmän kuin jos olisin vain kammennut itseni sängystä pöydän ääreen suoraan. Töissä olen koittanut tsempata ja olla virkeä ja omasta mielestäni jopa onnistunut siinä ihan hyvin (päivystyksessä on toki ollut ajoittain niin kiire, ettei siinä ole omia olojaan ehtinyt tunnustellakaan - haha, hyvä se! :D Mutta toki töissäkin etenkin niinä hetkinä kun on rauhoittunut paikoilleen (esim. puhelimeen) olen huomannut, miten kroppaa ja mieltä on väsynyt ja särkenyt. Minua on ärsyttänyt aivan suunnattomasti se, miten sumuiselta ja surulliselta mieleni on tuntunut pitkin viikkoa ja tiennyt, että se kaikki johtuu niinkin pienestä asiasta kuin unenpuutteesta, mutta yrittänyt ajatella positiivisesti. Väistämättä hermot ovat valitettavasti kiristyneet pikkuhiljaa, eikä liioin koiran eikä miehen seura ole kiinnostanut. Molemmille on tullut tiuskittua, pyydelty anteeksi ja jälleen tiuskittua. Pelastuksinani ovat toimineet raittiissa ilmassa tehdyt lenkit, joita on viikon aikana tullut tehtyä paljon ja olosuhteisiin huomioon ottaen pitkiäkin.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgijGpUtO3kqinMmZT1dtjWxjZv8nhq1QQIiZbXFebG7W24E0ecAEgwuZN1czWRsUZ0Rq3HbaFLk9Jt0bqJqJalxuqam7s-cbSaqdD_x_RFmEmlqJHzKSzJ_kmnmCnelQ9BegrjEuacWlo/s1600/IMG_4749.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgijGpUtO3kqinMmZT1dtjWxjZv8nhq1QQIiZbXFebG7W24E0ecAEgwuZN1czWRsUZ0Rq3HbaFLk9Jt0bqJqJalxuqam7s-cbSaqdD_x_RFmEmlqJHzKSzJ_kmnmCnelQ9BegrjEuacWlo/s640/IMG_4749.JPG" width="480" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Aamuhämärässä napattu kuva aamupuurosta, johon olen nyt lisännyt puolukoita ja omenasosetta</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgVaO6a2aetVGKCh86ar2wrSnLbxofr2dpiQdNOW1ztjo7eRAAlXZCA_y3iUmPmII6_Him-jfMEqVSolhr7X4QDuN3NlK8iKmNJ04oLvn5LI2CLRfKrlX3BTth6YWtJdErauesgW4Hou_I/s1600/IMG_4754.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgVaO6a2aetVGKCh86ar2wrSnLbxofr2dpiQdNOW1ztjo7eRAAlXZCA_y3iUmPmII6_Him-jfMEqVSolhr7X4QDuN3NlK8iKmNJ04oLvn5LI2CLRfKrlX3BTth6YWtJdErauesgW4Hou_I/s640/IMG_4754.JPG" width="480" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Päivän hengähdyshetki: koiralenkki pururadalla</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhNOMYEoDsTq_vfvj7ciToSDJB4YwN2u-h9Jfrv6hNHbUzVPi-ABDqMwUtnBWzSTF4y7Fm7GbDkIUvpw-10zu_eo_70saKH4OSxSKk9kSjH-Fxiua_g-n33ObCTrbCPPZ3KYdw0FH4Wi1k/s1600/IMG_4775.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhNOMYEoDsTq_vfvj7ciToSDJB4YwN2u-h9Jfrv6hNHbUzVPi-ABDqMwUtnBWzSTF4y7Fm7GbDkIUvpw-10zu_eo_70saKH4OSxSKk9kSjH-Fxiua_g-n33ObCTrbCPPZ3KYdw0FH4Wi1k/s640/IMG_4775.JPG" width="480" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Keskiviikko- vai torstai-iltana kuvattu sateenkaari</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiwIh4nXCghTtDT2_303a3sgAqoLwc8sDEaewflxF-440z1LXM9ajkoKJmrKaF9nK11OkJo2wNJpKdbNmx2IqkYX48hzeP_0NmQ20lYCU43mq9b1R38G_EpHy-58I5ADoRidijc5Xhevjs/s1600/IMG_4780.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiwIh4nXCghTtDT2_303a3sgAqoLwc8sDEaewflxF-440z1LXM9ajkoKJmrKaF9nK11OkJo2wNJpKdbNmx2IqkYX48hzeP_0NmQ20lYCU43mq9b1R38G_EpHy-58I5ADoRidijc5Xhevjs/s640/IMG_4780.JPG" width="480" /></a></div>
<br />
<br />
Eilen olin töistä päästyäni niin totaalisen väsynyt, että teki mieli itkeä ja tiesin, että koira odotti minua lenkkeilemään. Ei siinä muu auttanut kuin syödä pieni välipala, napata Flexi käteen ja lähteä pururadalle. Heti alkumetreillä tapasimme pari kultsia, joiden kanssa Ronja sai nuuskia ja pomppia hetken ja vaihdoimme siinä samalla omistajan kanssa pari sanaa. Se piristi - meitä molempia. Pururataa pitkin kävellessämme tajusin jossain kohtaa, että olin niin väsynyt että pelkäsin kadottavani suuntavaiston ja kelasin mielessäni miten hölmöltä tuntuisi soittaa hätänumeroon tai kysyä vastaantulevalta minne suuntaan minun tulisi kävellä jotta löytäisin kotiin - radalta, jonka osaisin varmaan kulkea silmät sidottuinakin! Lenkin kokonaispituudeksi muodostui n 7-8 km (en koskaan pidä mitään mittareita koiran kanssa lenkkeillessäni) ja ajallisesti siihen kului n 1,5h. Kotiin palattuamme minulla oli silmät niin ristissä, että teki vain mieli rojahtaa sänkyyn, mutta samalla teki mieli lähteä kotoa pois tekemään jotain ihan muuta kuin sitä, mitä useimmiten iltaisin teen, eli hengailla kotona kännykkä kourassa. Ronja katsoi minua hieman kummaksuen kun nappasin uudestaan hihnan kouraan ja availin ulko-ovea. Käynnistin auton ja mietin vielä hetken, kannattaisiko lähteä ajamaan kun silmäluomet painoivat tonnin pimeäkin alkoi jo laskeutua. Lähdin silti.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgOIB8z65s05AafZhKSxLlJ4FddvxaiFTNp9G3TWFTDaNnxiyR7s6Xlrveny4EZg-qVogr8-CDkWIgu6W63h9slD4gdrzyuP4yYsp9nw-LrFT_ieAJQpcoP7r6E02DEew1mIM6rQf0VS60/s1600/IMG_4781.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgOIB8z65s05AafZhKSxLlJ4FddvxaiFTNp9G3TWFTDaNnxiyR7s6Xlrveny4EZg-qVogr8-CDkWIgu6W63h9slD4gdrzyuP4yYsp9nw-LrFT_ieAJQpcoP7r6E02DEew1mIM6rQf0VS60/s400/IMG_4781.JPG" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Silmätkin taisivat harittaa eri suuntiin eilisiltana.. Ja voi jestas noita vaalentuneita hiuksia!!</td></tr>
</tbody></table>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiS3s0fbgw0t2shVKykRkm3ZYDEFxkQc61i50eTfDdqc2Hdbjc0usEeJz_VkQPrUxM0H1VIzO_xdvnyhgGvMzVd9drkqkvRLQfI7QmIKdcROrTz6BxUXv6vkpaSt1cp_D4h5v1FZaoRJq0/s1600/IMG_4782.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiS3s0fbgw0t2shVKykRkm3ZYDEFxkQc61i50eTfDdqc2Hdbjc0usEeJz_VkQPrUxM0H1VIzO_xdvnyhgGvMzVd9drkqkvRLQfI7QmIKdcROrTz6BxUXv6vkpaSt1cp_D4h5v1FZaoRJq0/s640/IMG_4782.JPG" width="480" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhjeVqHP3MdDH8bDkF_1jmy4eAF_QxxkF3tV_hca28H4qCbUXPYep9Qwhb4mHR4ApZ3M3NTmRMXU7Oo5CeDbzceN_SZA3DycJjoCWgmZd270UnEQJPuGkweAPRLjgz3wO9GdxuLLtjcTqU/s1600/IMG_4795.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhjeVqHP3MdDH8bDkF_1jmy4eAF_QxxkF3tV_hca28H4qCbUXPYep9Qwhb4mHR4ApZ3M3NTmRMXU7Oo5CeDbzceN_SZA3DycJjoCWgmZd270UnEQJPuGkweAPRLjgz3wO9GdxuLLtjcTqU/s640/IMG_4795.JPG" width="480" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
Laiturille päästyämme istahdin polvilleni ja vedin syvään henkeä: meri on elementtini. Mikään ei rauhoita minua niin hyvin kuin raitis meri-ilma - liekö syynä se, että olen vauvasta lähtien viettänyt ison osan kesistäni merellä - ja tämän tiedostaen ajoin Ronja mukanani venerantaan haistelemaan merta. Yllätyksekseni rantaan ilmaantui pari muutakin yksinäistä kulkijaa, nähtävästi samoilla asioilla kuin me: tulivat haistelemaan raitista meri-ilmaa ja kuuntelemaan hiljaisuutta.<br />
<br />
Mies soitteli varovaisesti fiiliksiä haistellen joskus kahdeksan jälkeen ja totesin hänelle pöydän ääressä istuessamme joskus lähempänä klo 21, että olen pahoillani siitä miten väsynyt olen ollut ja siitä, etten näin väsyneenä jaksa välittää, enkä rakastaa. Nukkumaan kävimme jo ennen kymmentä ja taisin simahtaa kuin pieni lapsi.<br />
<br />
Kellonsa soi jo seitsemän jälkeen, koska mies oli lupautunut veljensä kanssa metsälle. Ärsyttihän se, etten taas(kaan) saanut nukkua kunnes heräisin sisäisen kelloni mukaan, mutta kyllä mieli oli huomattavasti virkeämpi kun lähdin Ronjan kanssa viikonlopulle tyypilliselle pidemmälle aamulenkillemme. Olisin halunnut viettää yhteisen rauhallisen aamun hänen kanssaan, mutta miehen harrastukset ja vuorotyöt huomioon ottaen, ei se nyt vähään aikaan tule toteutumaan; hän kun saattaa viettää vapaapäivää keskellä viikkoa minun lähtiessäni arkisin aamulla töihin. Minun viettäessäni säännöllisesti vapaita viikonloppuja, lähtee mies lähes joka viikonloppu jompana kumpana aamuna viikonloppunakin töihin. Vuorotöissä on puolensa ja olen toki iloinen, ettemme molemmat (enää) sellaista tee, koska yhteinen aika on silloin todella kortilla. Silti olisin juuri tänä aamun kaivannut rauhallista jutustelua ja seuraa, mutta jos metsästämään mielii, täytyy sinne lähteä aamusta. Olen puolin ja toisin miettinyt miten järjestelisimme arjen niin, että saisimme molemmat nukkua riittävästi. Tällä hetkellä kun combo on se, että minä nousen ma-pe kuuden aikaan lenkittämään koiraa ja mies nukkuu vapaapäivinään kunnes herää ja töihin tai kouluun lähtiessään n seitsemään asti. Viikonloppuisin jos hän lähtee töihin, kello soi ennen seitsemää ja jälleen minä käytän koiraa ulkona (koska en saa enää nukuttua kun hänen kellonsa on soinut). Minä nukun siis aina vähemmän.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj4udh7A9nZY69Fzk0x6OqJu-8FKAb1UkYNiNyNnIztdmSwjLoLQaUwr8L3apg8nqRoleOLACT3CwNJ3T1RvA9ZRRbXTbIoVuX5x8xIpZF8uVRlXGeKr578yy3NUjWGaoctQd0ZrxwW2_4/s1600/IMG_4802.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj4udh7A9nZY69Fzk0x6OqJu-8FKAb1UkYNiNyNnIztdmSwjLoLQaUwr8L3apg8nqRoleOLACT3CwNJ3T1RvA9ZRRbXTbIoVuX5x8xIpZF8uVRlXGeKr578yy3NUjWGaoctQd0ZrxwW2_4/s400/IMG_4802.JPG" width="400" /></a></div>
<br />
Ah, onneksi viime yö sujui jo paremmin ja mieli on suht. virkeä. Ärsyttää silti jo nyt tietää, että huomenna sunnuntaina tulee miehen kello jälleen herättämään meidät jo seitsemän aikaan, enkä koko viikkona siis saa nukkua niin pitkään kuin kroppa haluaisi. Täytynee yrittää latailla akkuja toisilla tavoin kuin nukkuen siis, jotta kroppa jaksaa taas uuteen viikkoon.<br />
<br />
Miten unen puute vaikuttaa sinuun? Löytyisikö hyviä vinkkejä tuohon viimeksi mainittuun dilemmaamme, jossa mies "saa" nukkua arkisin jopa tunnin pidempään kuin minä vaikka lähtisikin töihin? Minä kun kuitenkin olen se aamuvirkumpi, joka siksi on ottanut tehtäväkseen lenkittää Ronjaa jokaikinen aamu..<br />
<br />
<br />Jossuhttp://www.blogger.com/profile/05482837246577660509noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8806548949675707157.post-10018742591508745392016-09-10T10:19:00.001+03:002016-09-10T10:27:26.326+03:00Tässäkö se olisi, meidän koti?<div style="text-align: center;">
Heippahei!</div>
<br />
Täällä lauantaiaamu alkoi jo arkeen totuttuun 6:15 aikaan, mutta sinnittelin vuoteessa aina 7:15 asti, jolloin annoin heippa-suukon miehelle joka lähti töihin ja itse suuntasin Rontin kanssa aamukävelylle. Viikonlopuille tyypilliseen tapaan käveltiin pidempi 30 min lenkki ja annoin neidin juoksennella metsäpolulla vapaana, väistelin hänen monen metrin pituisia keppejään ja fiilistelin syysaamua: nousevaa aurinkoa, raikasta ja kosteahko ilmaa sekä viileyttä. Vaikka kaipaan kesän lämpöä jo nyt (byääh! Ensi kesään on vielä piiiitkä aika), nautin suunnattomasti syksyn raikkaudesta ja siitä, miten lämpötila vielä jaksaa päivällä nousta n 18 asteeseen, jolloin voi pukeutua t-paitaan tai toppiin eli osittain kesävaatteisiin, ja kaikkein eniten siitä, miten luonto pukeutuu oranssi-keltaiseen ruskapukuunsa ja loistaa kirkkaana. Mikä harmittaa syksyssä on se, että pimeä laskeutuu huomattavasti aiemmin ja iltalenkille saa jo pukea takin ylleen, mutta toisaalta - mikäs siinä, kun on niin kivat ulkoiluvaatteet, että niitä on oikein kesähelteillä kaivannut kun on joutunut jättämään ne kaappiin pölyttymään :D<br />
<br />
Mutta takaisin otsikkoon ja eiliseen. Kävin eilen lyhennetyn työpäivän jälkeen Rontin kanssa lenkillä ennenkuin suuntasimme miehen kanssa Vantaalle <a href="http://www.sievitalo.fi/" target="_blank">Sievitalon edustajan</a> juttusille piirtelemään ja suunnittelemaan meille taloa - tulevaa kotia. Autossa istuessamme vielä totesin, että mielestäni tämä suunnittelukäynti on ehkä vielä hieman liioiteltu, koska tontillemme ei ole vielä edes myönnetty poikkeamislupaa. Mutta eihän tuollainen suunnittelukäynti vielä mitään kiveen hakkaa tai sinetöi ja menimme siis ennemminkin katsomaan ja kartoittamaan, mitä haaveidemme talo maksaisi ja mihin budjettimme riittäisi. Sievitaloon ja edustajaan tutustuimme aiemmin kesällä kun kävimme katsomassa talonäyttelyä ja jonka talomalliin tykästyimme kovin.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjnqf7pC3WFMThtcFJuh76FUj_Uv0K8ymn-T58CpbVisS7fVe8DeTyJ8oiXcUWcWvbSlTkj9zoWSsik5rszNlBap1xuNXU0SxiNwwcfX6KEH8YVhVemveiyRV59XlgsSqi9FYtrIyz08t8/s1600/IMG_4704.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjnqf7pC3WFMThtcFJuh76FUj_Uv0K8ymn-T58CpbVisS7fVe8DeTyJ8oiXcUWcWvbSlTkj9zoWSsik5rszNlBap1xuNXU0SxiNwwcfX6KEH8YVhVemveiyRV59XlgsSqi9FYtrIyz08t8/s640/IMG_4704.JPG" width="640" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhpAsXXC8tGqgrG4Vq1vu18sE46KPaPb771MIe3RfVAN8WjgsOqgnyJxc_cGbDv4UEOfW49qWObpZHPEeo0Mfc4g0rMdFVKXitgWYVNxl76AAOy9i-p1ji1MbyMjTU_dg6MmU4ow_76cO0/s1600/IMG_4705.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhpAsXXC8tGqgrG4Vq1vu18sE46KPaPb771MIe3RfVAN8WjgsOqgnyJxc_cGbDv4UEOfW49qWObpZHPEeo0Mfc4g0rMdFVKXitgWYVNxl76AAOy9i-p1ji1MbyMjTU_dg6MmU4ow_76cO0/s640/IMG_4705.jpg" width="480" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiQF1fhdHdUQbg_9DM8mTmKWprZAvApBQekn_iCVRviIXaGS44BeH8TlvPBaWvbiVLoZGv0KHVMonkjVlSj-Ax1NI_7q-2f8T0X7ZCBlGgiJ1iVApXu29eAK6-GyqpOm0cXuHzCKqMhAOM/s1600/IMG_4706.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiQF1fhdHdUQbg_9DM8mTmKWprZAvApBQekn_iCVRviIXaGS44BeH8TlvPBaWvbiVLoZGv0KHVMonkjVlSj-Ax1NI_7q-2f8T0X7ZCBlGgiJ1iVApXu29eAK6-GyqpOm0cXuHzCKqMhAOM/s640/IMG_4706.jpg" width="640" /></a></div>
<br />
<br />
Tapaaminen alkoi sillä, että kerroimme mikä talomalli on se, joka on meille (talokirjan mukaan) mieluisin ja millaisia mahdollisia muutoksia olimme suunnitelleet tekevämme. Edustaja kirjasi paperille m.m. sähkökiukaan vaihdon puukiukaaseen, yhden väliseinän poistoa sekä terassin laajennuksen. Siinä kahvia hörppiessämme kävimme sitten seuraavaksi läpi eri lämmitysvaihtoehtoja, eristeitä, millaisia kodinkoneita sekä erilaisia seinämateriaaleja <a href="http://www.sievitalo.fi/" target="_blank">Sievitalo</a> tarjoaisi ja millaisia lisäkustannuksia tai alennuksia toivomamme muutokset mahdollisesti toisivat mukanaan.<br />
<br />
Kun kaikki aina kaivuutöistä perustuksien suojauksista ja eristyksistä kattolyhtyihin asti oli saatu paperille, lateli edustaja toiveemme suunnitteluohjelmaan, joka laski sentin tarkkuudella mitä unelmiemme talo tulisi maksamaan (poissulkien m.m vastaavan rakennusmestarin, kaivuuu- sekä sähktyöt, jotka ynnätään loppusummaan). Summan kuullessamme mies totesi ääneen "..siis toiko olisi loppusumma? Kaikesta?" ja katsahdimme toisiimme. Itselleni tyypilliseen hölmöön tapaani tokaisin ääneen että "hei heitetäänkö yläfemmat?" miehelle ja hymyilin kuin Naantalin aurinko: hinta ei ollut lainkaan niin paha kuin mitä olimme kuvitelleet, vaan päinvastoin - 6-lukuisesta numerostaan huolimatta - jopa positiivisen matala. Hitto! Meillähän on varaa tähän!<br />
<br />
Taloa rakentaessa MIKÄÄN ei ole halpaa ja mitä enemmän muutoksia valmiiseen kohteeseen esitimme haluavamme, sitä korkeammaksi pelkäsin hinnan nousevan. Näin osittain kävi, mutta korotukset eivät olleet mitenkään huimia ja esimerkiksi lisäämälllä ikkunoihin 20 cm korkeutta hinta nousi n 300 euroa (mikä on aivan naurettava summa kokonaisbudjettia ajatellen), mutta olohuone muuttuisi huomattavasti valoisammaksi ja arvokkaamman näköiseksi. Täytyy myös muistaa, että rakennuskustannukset ovat kertaluontoiset - sitten sitä taloa täytyy vielä olla varaa huoltaa ja ylläpitääkin, jonka vuoksi budjettia ei kannata laskelmoida aivan piripintaan. Itselleni on myös tärkeää, että meillä on varaa elää normaalia elämää vaikka talo rakennettaisiinkin. Toki kalliit käsilaukut ja muut ylimääräiset ostokset saavat ja voivat jäädä vähemmälle, mutta rahaa kahden auton kustannuksiin, kerran pari kuussa ulkonasyömiseen sekä normaaliin kotielämään täytyy jäädä. Matkustamiseen emme tähänkään asti ole laittaneet rahojamme, joten siitä emme joudu luopumaan, ja se on aika huomattava menoerä (tai no riippuu mihin rahansa haluaa laittaa: joku panostaa laadukkaampaan ruokaan, toinen matkustamiseen ja syö halvemmalla ja kolmas panostaa laukkuun) jos sitä olisi tottunut tekemään säännöllisesti.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjArlctAqNZkcuPsOqjIyH1D2vrXPe8PmCUWfN76EIdtScdQ-GADKIWXvkpjy7eLUwTAVvNdomKCZoH2ggI_XPTOSzfMuE5HenG2BjIjgbk2nRRzlM0c7u4UvxWYpHx6X4G-YQDwTgKYfQ/s1600/IMG_4698.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjArlctAqNZkcuPsOqjIyH1D2vrXPe8PmCUWfN76EIdtScdQ-GADKIWXvkpjy7eLUwTAVvNdomKCZoH2ggI_XPTOSzfMuE5HenG2BjIjgbk2nRRzlM0c7u4UvxWYpHx6X4G-YQDwTgKYfQ/s640/IMG_4698.JPG" width="480" /></a></div>
<br />
<br />
Yhteensä 3 tuntia vietimme Vantaalla taloa suunnitellen ja kotiin päästyämme oli jo ilta. Mies oli ihana ja tarttui imuriin minun viedessä Ronjaa iltapissalle. Juttelin siinä samalla äidin kanssa puhelimessa ja mietiskeltiin, koska nykyinen asunto kannattaisi laittaa myyntiin. Kahden asunnon väliin emme mistään hinnasta halua tai voi jäädä ja asuntolainamme suuruus tulee olemaan aika suurelta osin kiinni siitä, että saamme tämän myytyä. Onko kellään fiksuja neuvoja siitä miten ja koska kämppä kannattaa laittaa myyntiin ja kannattaako käyttää välittäjää tai ei?<br />
<br />
Iltapalaa syödessämme puheenaiheet pyörivät pitkälti talon ympärillä ja olimme molemmat miehen kanssa aivan äimän käkenä siitä, miten mieluisaan lopputulokseen olimme Vantaalla päätyneet: haaveet ja budjetti kun kohtasivat!<br />
<br />
Tällä hetkellä olo on jotenkin sekava, mutta onnellinen: unelmien talo - ja koti - onkin ihan realistinen haave, jota vastaan seuraavaksi kuljemme. Odotamme poikkeamisluvan saapuvan viimeistään vuoden vaihteeseen mennessä ja sitten voimme alkaa suunnittelemaan seuraavaa siirtoa. Byrokratiaa, papereita, vääntämistä ja takuuvarmasti kyyneleitäkin tulee vielä olemaan talon ja meidän välissä mutta kuten edustajalle eilen totesin, on minulla aika turvallinen olo: me todella voimme saavuttaa sen, mistä unelmoimme, emmekä joudu luopumaan mistään.Jossuhttp://www.blogger.com/profile/05482837246577660509noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8806548949675707157.post-64214885463754708732016-09-09T09:00:00.000+03:002016-09-09T09:10:04.833+03:00Aamupala - päiväni tärkein ateriaKukaan tuskin on voinut välttyä siltä, että minä rakastan aamupalaa - etenkin aamupuuroa. Syön Strömsbergin myllyn (lähituotettuja siis) kaurahiutaleista keitettyä puuroa jokaikinen aamu ja vaihtelen höysteitä sitten siä mukaa, mitä pakkasesta löytyy. Kotona en voisi kuvitellakaan syöväni muuta kuin puuroa aamulla, koska koen sen maukkaimmaksi, helpoimmaksi, terveelllisimmäksi ja täyttävimmäksi vaihtoehdoksi (sitä se tuskin on, mutta näin nyt olen päättänyt ajatella :D), mutta hotellissa ja mökillä syön sitten muuta kuten tuoretta leipää, kasviksia, graavilohta ja juustoja sekä leikkeleitä - marjoja ja jugurttia unohtamatta! Noh, minun (olemattoman) reissaamiseni tuntien tiedätte siis, että syön puuroa lähes joka aamu - enkä vielä ole tylsistynyt.<br />
<br />
Ajattelin listata tähän pari vinkkiä ja ohjetta, joita hyödyntämällä saattaa päästä samoihin puurosfääreihin kuin minä ;) Kerron myös pari vinkkiä siitä, mitä EI (minun) kannata puuron suhteen tehdä.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhZmAsDj5ncGIFDMLj0xQQEKrfW1d5-s20gxp54yKjRLkawmfX1bksT8AsrtKfUj2XFYaD_p6ZD9hzAdxdyOUK7C1GX7QZT8m-qf_h4h1tVQ3hqbLcndcoh1gGpdDxtjvQHm9ZCwyGhdiA/s1600/IMG_4451+%2528002%2529.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhZmAsDj5ncGIFDMLj0xQQEKrfW1d5-s20gxp54yKjRLkawmfX1bksT8AsrtKfUj2XFYaD_p6ZD9hzAdxdyOUK7C1GX7QZT8m-qf_h4h1tVQ3hqbLcndcoh1gGpdDxtjvQHm9ZCwyGhdiA/s400/IMG_4451+%2528002%2529.jpg" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Juuri tälläisellä setillä aloitan jokaikisen aamuni: pehmeä valkuaiskaurapuuro marjoilla, Urtekramin kookoshiutaleilla ja isolla maapähkinävoisilmällä sekä iiiiisolla kahvikupillisella (tähän ehdottomasti parhaan maitovahdon saa Oatlyn iKaffe-kaurajuomalla - niiiiin hyvää!!)</td></tr>
</tbody></table>
Itse oikaisen ja keitän puuroni mikrossa, koska se on liedellä keittämistä nopeampaa enkä koe, että maku kärsii. 2 minuuttia täydellä teholla, sekoitus ja vielä ½-1 minuutti lisää. Mikrotuksen jälkeen kannattaa antaa puuron levätä hetki, jotta se sakeutuu vielä hieman (eikä sitten turpoa enää niin paljoa mahassa).<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEieqStwcs1Lu2AxCpt3lfN9LE6HhZaU7c1bKiT1DsbO7f_H1klNVxgxUFZYt3f2XCPGflj-RyJWA9qRJu2fJ4VUAXQRD350NxVcj-TvnBRceglRweEUL6ul29dmJ-J3_vbOFQRUG8Flotk/s1600/IMG_3921.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEieqStwcs1Lu2AxCpt3lfN9LE6HhZaU7c1bKiT1DsbO7f_H1klNVxgxUFZYt3f2XCPGflj-RyJWA9qRJu2fJ4VUAXQRD350NxVcj-TvnBRceglRweEUL6ul29dmJ-J3_vbOFQRUG8Flotk/s320/IMG_3921.jpg" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kuva työpaikan aamukaffelta .Toiset aloittavat jokaisen aamunsa smoothiella, mutta itse en sellaisen voimin kovin pitkään jaksaisi porskuttaa ja minulla se toimii ennemminkin välipalana. </td></tr>
</tbody></table>
Kannattaa käyttää luomuhiutaleita ja mielellään sellaisia, jotka saa suoraan myllyltä ja jotka on hiljattain "myllätty". Pikahiutaleet kannattaa jättää kaupan hyllyyn, koska ne eivät valmistu tavallisia YHTÄÄN nopeammin ja häviävät niille mennen tulleen niin makroissa, ulkonäössä kuin maussakin.<br />
<br />
Puuro vaatii suolaa, jotta se olisi hyvää. Liisterimäinen suolaton puuro ei kelpaa edes tapettiliisteriksi. Eiei. Itse käytän vaaleanpunaista himalajan suolaa, koska se on mielestäni parhaimman makuista.<br />
<br />
Jos puurostaan haluaa ekstra-pehmeätä, kannattaa se tehdä 50/50 maito-vesi-seokseen, jolloin energiatiheys myös nousee ja puurosta tulee täyttävämpää kiitos maidon proteiinin. Puuron voi toki myös tehdä pelkästään maitoon, mutta tuolloin se ainakin itselläni kiehuu AINA yli..<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiNj6gXtdhwYCwD9KOPMqtr_0X4MPCHdBc1p7_eO5xSeuoePdROO5myKRroNSl6Czynht7iIzwEfYLYhoQHsRFmCEusv-0IkiKiM3PshXDSMr1NDWpM_V3spajhU9HBqteBSC1JRuUXn_k/s1600/IMG_4176+%2528002%2529.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiNj6gXtdhwYCwD9KOPMqtr_0X4MPCHdBc1p7_eO5xSeuoePdROO5myKRroNSl6Czynht7iIzwEfYLYhoQHsRFmCEusv-0IkiKiM3PshXDSMr1NDWpM_V3spajhU9HBqteBSC1JRuUXn_k/s400/IMG_4176+%2528002%2529.jpg" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kesällä söin paljon tuorepuuroja, jotka tein turkkilaiseen jugurttiin/veteen. Niiden kanssa ei ainakaan tarvitse pelätä, että kiehuisi yli ;)</td></tr>
</tbody></table>
Puuroon voi maidon lisäksi lisätä täyttävää proteiinia ajatellen lisätä:<br />
- kananmunanvalkuainen (lähes kypsän puuron joukkoon, sekoitus ja hetkeksi mikroon)<br />
- jugurttia/rahkaa mikrotuksen jälkeen "voisilmäksi" tai joukkoon sekoittaen, jolloin puuro hieman viilenee ja muuttuu pehmeän makuiseksi<br />
- raejuustoa<br />
<br />
Höysteenä käytän itse mieluiten marjoja, joita nakkaan suoraan pakkasesta puuron joukkoon. Puuro viilenee sopivaksi ja marjat sulavat samaan aikaan :) Toiset lisäävät myös hedelmiä puuroon, mutta oma vatsani ei tätä oikein tahdo kestää (olisiko syynä "liika" kuitupitoisuus tai hedelmien sisältämä sokeri kenties?). Puuroa maustaessa vain mielikuvitus on rajana ja omia makulemppareita ovat:<br />
<br />
- päärynä/omena + kaneli<br />
- puolukka + mansikka<br />
- mansikka<br />
- päärynä + musta viinimarja<br />
<br />
Puuron itsensä joukkoon kannattaa myös kokeilla sekoittaa kanelia tai kardemummaa, jolloin maku muuttuu pullamaiseksi! <br />
<br />
Puuron päälle lisään itse usein vielä kookoshiutaleita ja/tai kaakaonibsejä lisää "crunchia", energiaa ja vaihtelua tuomaan, sekä sitä yli kaiken rakastamaani luomu maapähkinävoita. Naam...!<br />
<br />
Itse en vielä ole (uskaltanut) kokeilla n.s. porkkanapuuron tekoa (raastettua porkkanaa puuron sekaan) joka on kuulemma ihan porkkanakakkumaista kanelin kera, mutta ehkä vielä joskus :)<br />
<br />
Välillä tekee myös mieli jättää kaikki hifistelyt sikseen ja lisätä puuron päälle lapsuudesta tuttu Oivariini-silmä ja syödä setti sellaisenaan. Ei hullumpaa sekään!<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
Millainen on sinun täydellinen puurosi?</div>
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Jossuhttp://www.blogger.com/profile/05482837246577660509noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-8806548949675707157.post-57581977047515637952016-09-07T16:00:00.000+03:002016-09-07T16:00:10.746+03:00Voiko miesflunssa iskeä naiseen? Pari sanaa kohentuneesta kunnosta, koirasta ja viikosta<div style="text-align: center;">
Heipparallaa ja mukavaa<strike> maanataita, tiistaita</strike> keskiviikkoa!</div>
<br />
Miten sinun viikkosi alkoi? Minun alkoi tänään maanantaiaamuna jo 5:17 kun heräsin odottamaan kellon soimista. Väsytti, mutta hieman ennen kuutta nousin ylös, hoidin aamutoimet ja painuin Ronjan kanssa ulos. Ärsytti kun näin naapurin lähtevän koiransa kanssa samaan aikaan ulos ja Ronja olisi innoissaan halunnut mennä nuuskimaan, mutta itse en siihen aikaan kokenut olevani kovinkaan sosiaalisella tuulella ja poikkesimme normi-reitiltämme. Tämä luonnollisesti johti minuutti-aikataulutetulla aamutoiminnallemme sen, että olimme peräti 5 minuuttia totutusta jäljessä - kokoajan. Viime aikoina olen tieten tahtoen miettinyt ajatusten ja asenteen vaikutusta omaan käytökseen ja fiilikseen ja tajusin, että siinä maanantaiaamun kiireessä voin itse päättää, annanko pienen myöhästymisen haitata ja ärsyttää minua, vai valitsenko toisen reitin ja viittaan kintaalla kiireelle. Arvaatko kumman valitsin? Jep, jälkimmäisen. Tiedän aiheuttaneeni kaikella ylimääräisellä pikku-hääräämisellä pientä viivästystä: keitin bataattia lounasta varten (aah, miksen tehnyt tätä jo eilisiltana?, laitoin Ronjan ruoat Kongiin - kunhan ensin löysin koko hemmetin hökötyksen, kukalie piilottanut senkin..?, venyyttelin.. Kun istahdin vihdoin alas lusikoimaan aamupuuroa ja vilkaisin kelloa muistuttaen itseäni siitä, että olin kokonaiset 5 minuuttia aikataulustani jäljessä ja tiedostaen, että minun nyt periaatteessa ja kaiken logiikan mukaan täytyisi syödä 5 minuuttia normaalia nopeammin päätin puhaltaa pelin poikki: jos aamuissa jokin on minulle tärkeätä, on se rauhassa syöminen. Toiset ihmiset voivat kulauttaa aamiaiseksi smoothien kurkkuunsa ja suunnata ulos 5 minuutissa, mutta minä kuulun siihen kuntaan, joka haluaa istua rauhassa ja syödä vähintään 20 minuutin ajan puuroa maistellen ja kahvia siemaillen lehden lukemisen lomassa. Vedin syvään henkeä, yritin puhaltaa mahdollisimman pitkään ulos (luin jostain viikonloppuna, että myös ulospäin puhallus ja hengitys on tärkeätä - ei pelkästään se joogeilta opittu syvä sisäänhengitys) ja päätin rauhoittaa aamuhetkeni siltä <strike>seisomalta</strike> istumalta ja tunnustelin, miltä se puuro OIKEASTI suussa maistui kun se sinne tiensä löysi. Kuulostaa hoopolta, mutta tuntui itse asiassa oikein hyvältä ja kun vihdoin olin syönyt kipponi tyhjäksi, olin edelleen 5 minuuttia normaalista aikataulustani jäljessä, mutta edelleen ja silti rauhallinen. Istahtaessani vihdoin autoon kaikkien meikkailuiden ja pukemisien jälkeen totesin, että olin kirinyt myöhästymiseni kiinni ja saatoin ajaa rauhallisesti töihin. Mitä tästä opimme? Ettei kiireessä saa mitään hyvää aikaiseksi kuin kiireisen ja stressaantuneen mielen ja että kannattaa näin ollen koittaa hengähtää - kiireisemmässäkin tilanteessa - edes hetkeksi, jotta pää pysyy kasassa. Olen viime aikoina tajunnut miten iso merkitys pään ja mielen sisäisellä fiiliksellä on kroppaan ja ainakin itselläni sisäinen rauhattomuus ja stressi pistää koko kropan tärisemään enkä saa MITÄÄN järkevää aikaiseksi. Stressaamalla tärisen, eikä mistään ihan konkreettisestakaan kuten kirjoittamisesta tule yhtään mitään ja kiire ja myöhästyminen kasvaa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi6PC8RGJX51stPwmUmUYJcIHC9dDZAe2EaOz7r8iEAn9zMJjwcicpj5-ogEkZkuuWFlnjOoiQ_NsQhkOgfzLm0Ay6WdoqLiVjdACykeH0R-6YkJoFhj9xVHnRf0G-_MffblIDnLXTI5M8/s1600/IMG_4678.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi6PC8RGJX51stPwmUmUYJcIHC9dDZAe2EaOz7r8iEAn9zMJjwcicpj5-ogEkZkuuWFlnjOoiQ_NsQhkOgfzLm0Ay6WdoqLiVjdACykeH0R-6YkJoFhj9xVHnRf0G-_MffblIDnLXTI5M8/s640/IMG_4678.jpg" width="360" /></a></div>
<br />
<strong>Toim.huom. tässä kohtaa</strong>: en ehtinyt kaiken hässäkän keskellä eilen viimeistellä tekstiäni, joten jatkan sitä nyt tänään <strike>tiistaina</strike> keskiviikkona. Pientä kiirettä pitänyt..<br />
<br />
Sunnuntaiaamuna herätessäni olo oli kuin jyrän alle jäänyt vaikka olin nukkunut hyvin. Joka paikkaa kolotti, lämpömittari näytti kainalosta 35,6 ja pää oli kuin humiseva harju. Rötväilin sohvalla aina lounaaseen asti telkkaria ja kännykkää selaillen ja tein kerrankin niin päin, että söin ensin ja lähdin ulkoilemaan vasta sen jälkeen (yleensä käyn siis lenkillä n tunti-pari aamupalan jälkeen viikonloppuisin). Käveltiin niin reippaasti kun pystyttiin Ronjan kanssa n 8km lenkki ja palattiin kotiin, röhnöttiin jälleen hetki ja käytiin sitten mummilassa pyörähtämässä - palataksemme jälleen kotiin. Mitä illemmaksi kello kävi, sitä levottomammaksi mieleni ja kroppani muuttui ja päätin sitten lähteä ulos hetkeksi. Jos aamulla olo oli 0, oli se illemmalla jo 9, eli parannus oli huikea. Flunssaisena liikkuminen on ok, mutta raja övereiden ja sopivan tason välillä on kuin veteen vedetty: kroppaa täytyy kuunnella ja tunnustella kokoajan. Jos hengitys tuntuu ahdistavalta, rintaan tulee paineen tunne tai olo muuttuu huteraksi, täytyy tahtia hidastaa heti. Napsaisin siis varuiksi Suunnon Ambitin sykevöineen kiinni, jotta voisini voinnin lisäksi seurata sykkeitä samalla: jos syke nousisi >160, hidastaisin heti (ylämäet poikkeuksia, mutta niiden jälkeen sykkeen pitäisi laskea nopeasti) ja lähdin matkaan. Juoksu tuntui (kummallisen) hyvältä ja sykkeet pysyivät ihmeellisen matalalla 140-tasolla niin, että jopa pelästyin sykkeiden tipahtavan liian mataliksi :D Haha, tuskin syke nyt ihan pohjiin asti juostessa menee, mutta olin todella yllättynyt että syke pysyi noin matalalla vaikka hölkkäsin kun se yleensä liikkuu 150 paremmalla puolella peruslenkilläkin. Niin se kunto on vain näköjään päässyt nousemaan kesähelteiden lenkkien aikana! :) Siinä sittne hölkkäilin hiljakseen hieman reilu tunnin ja kun lopettelin keskisyke oli 152 ja kilometrimäärä yllätykselliset 11 km! Tyytyväisenä ja yllättyneenä palasin kotiin ja lähdin palauttavalle kävelylle Rontti mukanani.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgCNMI8mPsBu3k4Ou2fHaW4nQrlcX2BOeYdKH_rXsEj7utntq2nP-v045IxTbKdZSx__ykeRLOT3Wv2WLfI9mGiRdwyQE2xpWlipLtwjqMogU1E9A9P164OWFh3V5qn9AnEhIzVAAwiNbI/s1600/IMG_4679.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgCNMI8mPsBu3k4Ou2fHaW4nQrlcX2BOeYdKH_rXsEj7utntq2nP-v045IxTbKdZSx__ykeRLOT3Wv2WLfI9mGiRdwyQE2xpWlipLtwjqMogU1E9A9P164OWFh3V5qn9AnEhIzVAAwiNbI/s640/IMG_4679.jpg" width="360" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kuvat napsaistu maanantaina kun mentiin miehen äidin miesystävän 50-vuotiskahveille. <br />
Mekko H&M laukku Mulberry korut Kalevala Koru kello Michael Kors</td></tr>
</tbody></table>
<br />
En olisi kuuna päivänä uskonut, että aamuisen jyrän alle jääneen-oloni kanssa pystyisin illalla tuollaiseen suoritukseen, mutta niin siinä vain kävi. Mieheen iskenyt flunssa ei sitten päässyt kaatamaan minua vuoteenomaksi asti kuin vain pariksi tunniksi ja vaikka flunssaoireet välillä saattavat tehdä n.s takapakkia ja iskeä parin helpottaneen päivän kuluttua uudelleen, ei minun kohdallani (kopkop) näin ole käynyt. Eli voimme todeta, ettei miesflunssa voi naista kaataa ;) <br />
<br />
Puolikuntoisena ei kannata lähteä hakemaan ennätyksiä tai n.s. huippusuorituksia, mutta voinnin mukaan liikuntaa saa ja suositellaan harrastamaan. Ulkoilma tekee hyvää ja kevyt liikunta parantaa unenlaatua, ennaltaehkäisee niska- ja hartiaseudun jumeja, lisää ruokahalua ja liikunta useimmiten myös saa ihmiset syömään terveellisemmin (harvan tekee mieli hiilari- ja rasvapitoista pizzaa lenkin päätteeksi), parantaa vireystilaa ja nostaa mielialaa ja ennaltaehkäisee lihaskatoa. Minulta kysytään usein töissä milloin flunssan jälkeen saa lähteä liikkeelle ja usein ohjeistan juuri kuuntelemaan omaa kehoa: jos päässä humisee tai keuhkoissa tuntuu, on teho liian kova. Jos nokka on hieman tukossa, mutta rinta ja hengitys vapaata, voi liikkua. Jos on kuumetta, täytyy liikunnat jättää vähemmälle ja yhtä monta päivää kun on ollut kuumeessa, tulee olla kuumeetta, ennenkuin lähtee harrastamaan kävelyä raskaampaa liikuntaa ja kun treeneihin vihdoin lähtee, ei saa lähteä heti repimään flunssaa edeltävillä painoilla, vaan pikkuhiljaa niihin palaten. <br />
<br />
Hitsi mikä viikko - tuntuu että tänään olisi vähintään jo torstai, mutta vasta keskiviikkoa eletään. Töissä on ollut aika intensiivistä ja jotenkin arkeen paluu, syksyn pikkuhiljaa saapuminen ja rutiinien uudelleen opettelt tuntuu lisäävän ihmisten oireilua - tai ainakin näin itse epäilen. Eilen illalla olin niin poikki, etten voinut uskoa todeksi mutta ihmekös tuo: nukuin toki pidempään kuin yleensä koska menin tuntia myöhemmin töihin, hötkyilin töissä ja aivot kävivät kierroksilla potilaita ohjaten, tavoittaen ja hoitaen ad 17:40 asti, jolloin hyppäsin auton rattiin ja suuntasin kotiin vaihtamaan vaatteet, lappasin välipalaa seisten suuhun ja lähdin Rontin kanssa ulos. Kotiin palattiin 1h 20 min rivakan kävelyn jälkeen, venyttelin hetken ja asetuin sitten makuulle lattialle jalat seinää kohti. Ei kestänyt kauaa ennenkuin Ronja tupsahti viereeni, kävi makuulle ja laittoi pään mahalleni. Rapsuttelin siinä koiraa kuunnellen, miten hänen hengitys syveni ja hetken päästä koira kellahti selälleen raajat kohti kattoa ja kuorsasi ääneen :D Vaikka neiti osaakin nyt teinihormonimyllerryksessään olla todella rasittava (haukkuu kaikkia ja kaikkea, on epävarma, nylkyttää kaikkia lelujaan, on huomionkipeä 24/7..) on hän silti iso osa elämääni, enkä voisi kuvitella enää aamua, jolloin en lähtisi ensitöikseni ulos, päivää jolloin en pääsisi rapsuttamaan iloisesti vispaavaa mustaa pyllyä tai iltapäivää, jolloin töissä istumisen jälkeen lähtisin koiran kanssa ulos. Erityisesti ulkoilu on se osa, jota ilman koiraa kaipaisin kaikkein eniten. Toki ulkoilla voi ilmankin, mutta koiran kanssa siihen on syy. Syy lähteä ulos huonommallakin kelillä (minä tosin saatan lähteä joskus ilman koiraakin sateeseen jos mies on jo ehtinyt hänen kanssaan käydä :D), syy kävellä hieman hitaammin vihreitä nuuskutellen. Koira on hyvä syy moikata ja vaihtaa kuulumisia tuntemattomienkin kanssa, eli naapurustoonkin tulee tutustuttua helpommin. Toki koira vaatii ja vie, mutta kyllä se paljon antaakin. Monet päivät Ronjan kanssa voisin kyllä vaihtaa pois, mutta vähintään yhtä monta ottaisin heti takaisin - en minä ilman mamin murua enää pärjäisi!<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjRckmCxJS_AKESLgFy2OQvFpWc-v8g92Ct5OksIQPpL8bBJ6nrMW1nH-oZofwEwwg-pZmlBp65RmKGVqSBvPGD8ZQ-0gLpFZ7TYOjdYvKUm9bqGsP4NltPnpwbamU4lRnj_cNYEqvIGW8/s1600/IMG_4680.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjRckmCxJS_AKESLgFy2OQvFpWc-v8g92Ct5OksIQPpL8bBJ6nrMW1nH-oZofwEwwg-pZmlBp65RmKGVqSBvPGD8ZQ-0gLpFZ7TYOjdYvKUm9bqGsP4NltPnpwbamU4lRnj_cNYEqvIGW8/s640/IMG_4680.jpg" width="360" /></a></div>
<br />
Tälläinen sekametelisillisalaatti-postaus oli tämä. Kertoo ilmeisesti jotain viikostani, kun olen tätä postausta nyt rustannut peräti neljänä päivänä :D Ärsyttää kun kaikki postaukseni ovat nykyään tälläisiä megalomaanisen pitkiä. Pitäii yrittää rajata tarinointia, koska itse hädin tuskin jaksan lukea vastaavia postauksia muiden blogeista!<br />
<br />
Millaiset postaukset kiinnittävät sinun huomiosi ja onko mielestäsi less more vai more less? Olethan välttynyt (mies)flunssalta?Jossuhttp://www.blogger.com/profile/05482837246577660509noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8806548949675707157.post-46848704600331687872016-08-31T08:05:00.002+03:002016-08-31T08:05:48.834+03:00Syksyn merkkejä ja sekalaisia kuvia<div style="text-align: center;">
<b>Mistä tietää, että syksy on tullut?</b></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Siitä, että aamulla kellon piristessä ulkona on vielä niin pimeää, että keittiössä täytyy sytyttää valot</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Goretex-varusteet ovat löytäneet kaapin perukoilta kesän jälkeen käyttöön (kesällä en muista ulkoilleeni monessakaan sadekuuroja, mutta auta armias nyt elokuussa..)</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg8h4Z4K5ac5UkqgfoQNdK6R6zbVIlCm6tFvpCJd28SQe26Ffo7NFvKWhvjNFbkLF9b_VbhjkbolKZCOewuZvhyphenhyphenoDVSiEutWwwaxYRPr9ubWDWN91wvbwlpT_gkxD5GA59YtmZdn75o29g/s1600/IMG_4609.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg8h4Z4K5ac5UkqgfoQNdK6R6zbVIlCm6tFvpCJd28SQe26Ffo7NFvKWhvjNFbkLF9b_VbhjkbolKZCOewuZvhyphenhyphenoDVSiEutWwwaxYRPr9ubWDWN91wvbwlpT_gkxD5GA59YtmZdn75o29g/s400/IMG_4609.JPG" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ronjakin saa sateella pukea oman sadeasunsa ylleen, eikä onneksi ole siitä moksiskaan. Naurattaa aina kun Ronja pukeutuu ruskeaan Rukka-sadetakkiinsa, koska hän muistuttaa kovin Robin Hoodista tuttua munkki Tuc:ia :D</td></tr>
</tbody></table>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Tuikkuja tulee sytyteltyä harva se ilta ja tulee sohvalla tulee istuttua aiempaa enemmän ihan vain kynttilöiden valoa fiilistelemässä</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Toppeja tulee käytettyä vain töissä työtakin alla ja niiden tilalle tulee yhä useammin puettua neule tai huppari (kotioloissa)</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg6WK33t0sxh8-_Jyn3aQInso4leSQohO3P1mwSp1QdrZwqjP11YQvcmWsZe-s0qiEomam-itiN7wEs2U3FCZNpsVk1zudx79KaHiOn3UpamSZB6Rkgt6YyecY5sdsVnylYCF_4EFVYwLw/s1600/IMG_4582.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg6WK33t0sxh8-_Jyn3aQInso4leSQohO3P1mwSp1QdrZwqjP11YQvcmWsZe-s0qiEomam-itiN7wEs2U3FCZNpsVk1zudx79KaHiOn3UpamSZB6Rkgt6YyecY5sdsVnylYCF_4EFVYwLw/s640/IMG_4582.JPG" width="480" /></a></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Tekee mieli syödä kuumaa keittoa ja pitkään hautuneita ruokia kun koko kesän on tullut puputettua salaatteja ja muuta raikasta</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjfj7HH1aPYK8xZBNvYlXv7ChoZ9W6oncig67vSoZo1OkxQKxERRa61H4CWqpkGDrM7892AhtoG17LIjUx7ciJNhfzvXTncKU3hAMLE_t067iVeD_fXiOqUHRRxEzKMXvPuA62ulk70gVc/s1600/IMG_4606.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjfj7HH1aPYK8xZBNvYlXv7ChoZ9W6oncig67vSoZo1OkxQKxERRa61H4CWqpkGDrM7892AhtoG17LIjUx7ciJNhfzvXTncKU3hAMLE_t067iVeD_fXiOqUHRRxEzKMXvPuA62ulk70gVc/s400/IMG_4606.JPG" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Annos kuin Ikeassa: lihapullia, lohkoperunoita rosmariinilla, kesän viimeisiä kukkakaaleja (kuvasta puuttuvia uuni-punajuuria) sekä puolukkasurvosta</td></tr>
</tbody></table>
<div style="text-align: center;">
Aamulla kun ajaa töihin, voi jo laittaa pyllynlämmittimen (lue: auton penkinlämmittimen) päälle ja nautiskella kun tuntee lämmön nousevan selkää pitkin. Olisipa autossani ratinkin lämmitin..</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Potilaille joutuu pahoittelemaan ja varoittelemaan viileistä käsistään</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjhyrgvWrgSutFN__-rQJ6FW5lOkH6_Oe1tON3EiPyd6EzcXBo4EVLECyQ8CM2FYwrJvSJ5PPF5I-nheTsoQgieQmfR0YmLePjyuMc-kkiZlhyphenhyphenO4iJAZTiWb3__XnKwDh4Ft8GtCDi_So8/s1600/IMG_4580.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjhyrgvWrgSutFN__-rQJ6FW5lOkH6_Oe1tON3EiPyd6EzcXBo4EVLECyQ8CM2FYwrJvSJ5PPF5I-nheTsoQgieQmfR0YmLePjyuMc-kkiZlhyphenhyphenO4iJAZTiWb3__XnKwDh4Ft8GtCDi_So8/s640/IMG_4580.JPG" width="480" /></a></div>
<br />
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Kotia tekee mieli sisustaa, vaikka tietää, ettei nykyisessä toivon mukaan kovin kauaa tarvitse enää luurailla</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Peiliin katsoessa tajuaa, että aurinko on vaalentanut alkukesästä täydellisen ruskeaksi värjätyt hiukseni vaalean hampun värisiksi, ja että nyt on aika varata aika kampaajalle. Meinaan joka peiliin vilkaisu tuntuu bad hair day:lta!</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhF6Pj6c2UnudDupdWlFQcKv5xvwZaODi9BC9aOBdu73qq8EWHQVJncO-d8JFi3yea05Edqdye-K5_LDovDKqN_JjCwYu1XIT9V_eWLdJQEfN44LKZKSow9iQfL844xfuthoTFNsDiAPe8/s1600/IMG_4603.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhF6Pj6c2UnudDupdWlFQcKv5xvwZaODi9BC9aOBdu73qq8EWHQVJncO-d8JFi3yea05Edqdye-K5_LDovDKqN_JjCwYu1XIT9V_eWLdJQEfN44LKZKSow9iQfL844xfuthoTFNsDiAPe8/s640/IMG_4603.JPG" width="480" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Sunnuntaina aurinko paistoi vielä niin, että tarkenin juosta toppi ja shortsit ylläni. Mutta voi jeesus noita hiuksia! </td></tr>
</tbody></table>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEifXrVIu44-nrW3Yhey1zOwVAjj8liZ-E9OlmLAXAzSzGZXCai2TRprc_RQ8CUGEsJ3GU10kAu1OQNlDY9n9QvUTEzDXgERH9SFvwOd1Yy5Mv5jB36tZ58VGgHnKYWVyoRNu52f5uwt4Hc/s1600/IMG_4566.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEifXrVIu44-nrW3Yhey1zOwVAjj8liZ-E9OlmLAXAzSzGZXCai2TRprc_RQ8CUGEsJ3GU10kAu1OQNlDY9n9QvUTEzDXgERH9SFvwOd1Yy5Mv5jB36tZ58VGgHnKYWVyoRNu52f5uwt4Hc/s640/IMG_4566.JPG" width="480" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kesällä napsittuja kuvia voi fiilistellä ja palauttaa niiden kautta mieleensä kesän tapahtumia, kuten mökkireissuja. Kuvassa Ronja ei suostunut tulemaan veneeseen sisälle, vaan istua jökötti ulkona ja nuuhki onnellisen näköisenä meri-ilmaa</td></tr>
</tbody></table>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Kotimaiset juurekset ilmaantuvat kauppoihin, ovat puoli-ilmaisia ja maistuvat taivaallisille! Ei kun kaalilaatikkoa, keittoja ja uunijuureksia valmistamaan!</div>
Jossuhttp://www.blogger.com/profile/05482837246577660509noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8806548949675707157.post-77403032713272289732016-08-29T16:30:00.000+03:002016-08-31T07:54:48.278+03:00The days are long, but the years are short - or are they? Viikon, viikonlopun ja lääkärissä käynnin kuulumiset laajassa pähkinänkuoressaIdea otsikkoon tulee Gretchen Rubin:n kirjasta <i>The Happiness Project</i>, jonka sain hiljattain (vihdoinkin) luettua loppuun. Kirja on inspiroiva ja herätti ainakin minussa monta ajatusta, sekä antoi yksinkertaisia vinkkejä siihen, miten omaa onnellisuutta ja tunnetta siitä, että on onnellinen, voisi lisätä arkeensa. Olen hiljattain alkanut lämmetä self help-tyyppiselle kirjallisuudelle ja voi lämpimästi suositella tätä Rubinin kirjaa heillekin, jotka suhtautuvat skeptisesti tämän kaltaiseen kirjallisuuteen.<br />
<br />
<em>Anyhow</em>, olipa muuten huono aloituskappale tuo ylläoleva (kuulen äikän maikan äänen jo päässäni..), mutta aasinsiltaa pitkin taas jatkan kertomaan kuulumisia :) Viikot tuntuvat suhahtavan niin nopeasti ohi, ettei perässä meinaa pysyä ja jälleen on maanantai ja voin vain ihmetellä, minne ihmeeseen viime viikko ehti jo kadota.<br />
<br />
Viimeksi kun kirjoittelin, kerroinkin hieman faktoja kaarrellen ettei kaikki ole hyvin, mutta nyt voin onnesta huokaillen kertoa, että ainakin yksi asia järjestyi: työt jatkuvat! :) On aivan uskomatonta miten tavallaan niinkin yksinkertainen asia kuin työt - ja etenkin epävarmuus niistä - voi vaikuttaa niin kokonaisvaltaisesti muuhun elämään. Muistutan usein itseäni siitä, että työt loppupeleissä ovat todella suuri osa elämää - tuleehan siellä vietettyä arkisin 8h + työmatkat, eli 1/3 koko vuorokaudesta. Onnekseni asiat järjestyivät, eikä minun nyt hetken aikaan näillä näkymin tarvitse jännittää työsopimuksen jatkoa. Jännitys vei minulta yöunet ja vaikutti pakostakin sitten yleiseen jaksamiseen ja "moodiin" (en millään keksi sopivaa suomenkielistä sanaa.. Fiilikseen?) ja mitä enemmän tiuskin ja olin tiukkapipoinen ja räjähtelevä kotona, sitä enemmän minua ärsytti. Käykö teillekin niin, että kun tiuskii muille, suuttuu aivan mielettömästi itselleen kun tietää, että purkaa pahaa oloa muihin - ja sitten sitä onkin vielä pahemmalla päällä? :D Tosi epäloogista, mutta toisaalta ei. Rubinin kirjasta The Happiness Project-kirjasta opin, että välillä pitää <strong>"act in the way you wanna feel</strong>", eli jos haluat olla iloinen, esitä iloista. Kun vaikutat iloiselta, muut toimivat peileinä ja ovat iloisia sinua kohtaan ja kuka nyt pystyisi mutrunaamaa näyttämään kun muut ovat ystävällisiä sinua kohtaan? Aivan. Oivallus nro 1 tehty!<br />
<br />
Arki on muuten rullannut entiseen tapaansa eteenpäin. Mies aloitti AMK-opinnot keskiviikkona, eli seuraavat 3 tai 4 vuotta hän suhaa töiden ohessa koulunpenkillä. Hänen normaalisti tehdessä vuorotöitä muutos on sikäli meidän arjessamme tuntuva, että hän on nyt päivisin koulussa ja niinä päivinä kun ei ole koulua, saattaa olla töitä 12h tai 24h. Tavallaan se ei vaikuta minun arkeeni juurikaan, koska olen itse virka-aikaan 8-16 töissä enkä "hyödy" siitä että mies olisi päivät kotosalla, mutta tuntuuhan se hassulta kun toinen tulee - aivan kuten ennen vuorotöitään - kanssani samaan aikaan iltapäivällä kotiin kun hän tähän asti on hengaillut himassa koko päivän. Opintoja on vasta pari päivää takana, joten vielä on hankala sanoa miten ne tulevat vaikuttamaan elämäämme (haha tai mieshän jo pähkäilee, että hänhän joutuu lukemaan läksyjä :D) mutta pääasia ja omalla kohdallani suurin huolenaihe on se, ettei koulua olisi miehellä ihan päivittäin (käy siis n.s aikuisopintoja, eli monimuotoa pitäisi pääosin olla) niin että hän voi käydä koulun ohessa töissä. Talouden tulot väistämättä romahtavat jos vain toinen osapuoli käy töissä ja se fakta mielessä pitäen pankkiin marssiminen ja talolainan kosiskelu hieman jännittää. Onneksi asioilla on tapana järjestyä ja miehen opinnot ja työvuorot näyttävät ainakin tällä hetkellä menevän kivasti yhteen. Toista meno on sitten kun hänellä on pitkät työharjoittelut edessä - silloin on yksinkertaisesti PAKKO ottaa opintovapaata, mutta silloin hän voi periaatteessa nostaa jopa opintotukea. Hoitoalalla kun ei harjoittelusta makseta palkkaa..<br />
<br />
Viikonloppuna emme tehneet mitään kovin mullistavaa: kävin lenkeillä, tehtiin ruokaa (ja sunnuntaina innostuin pitkästä aikaa leipomaan sämpylöitäkin! Vitsit miten taikinaterapiaa harrastaessaan aina tajuaa, että sitä täytyisi harrastaa useamminkin - on se vaan niin paljon kivempi syödä omia tuotoksia kuin kaupan muovipussileipää), käytiin Ikeassa hakemassa tuikkuja ja sukuloimassa. Mies totesi jo eilen, että minulla varmaan on joku yliaktiivisuus-ongelma koska vaikka noinkin paljon touhuttiin, kinusin silti että haluaisi tehdä "vielä jotain". Sitten kun puhisten suostuin hetkeksi sängylle lukemaan, meinasin nukahtaa. Pitäisi varmasti opetella rauhoittumaan. Toisaalta voin aina syyttää geenejäni, koska isäni on tismalleen samanlainen suhaaja ja touhujaja, joka ei paljoa paikoillaan muuten kuin nukkumassa pysy ;)<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh3_F-oIjba3WF6zXWNNTzHqdEdO0HOYyg9bEZR624f23XPPq6omiSCUItEAkhyphenhyphentURHQGjTvXuKzQkLzcVTneNiNLpYU00uwLvToMb3elJgw6Y0AdvjNPzkhcZ8mIiMsOen89hB8tAgpFw/s1600/IMG_4590.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh3_F-oIjba3WF6zXWNNTzHqdEdO0HOYyg9bEZR624f23XPPq6omiSCUItEAkhyphenhyphentURHQGjTvXuKzQkLzcVTneNiNLpYU00uwLvToMb3elJgw6Y0AdvjNPzkhcZ8mIiMsOen89hB8tAgpFw/s640/IMG_4590.JPG" width="480" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">"Hei otetaan nyt yksi couplefie kun ei olla aikoihin otettu!" Ja tässä lopputulos: kaksi kaunista :D</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Tänään maanantaina kävin (jälleen) tapaamassa uutta lääkäriä, joka tutkii ja kopeloi jumejani. Minulle tehtiin (jälleen, mutta nyt kokeneemmin käsin) faskiamanipulaatiota ja kotiläksyksi sain seurata omaa oloa, seurata esiintyisikö minulla mahdollisia oireita kuten kuumetta ja infota lääkäriä oloistani viikon kuluttua. Mitään ihmettä en usko tapahtuvan ainakaan kerta-käsittelyn jälkeen, mutta olen toiveikas: naislääkäri kellä kävin on hyvin kokenut ja moni on saanut hänen käsittelystään hyötyä. Minun niska-/kaulaseutuni oli heti käsittelyn jälkeen todella keveän oloinen, mutta nyt pientä pistelyä on taas alkanut tuntua. Nyt täytyy vain koittaa olla kärsivällinen ja odotella ja katsoa, miten tilanne kehittyy. Jollei kertakäsittelystä vielä 100% apua ole, niin uskon, että jos tästä edes HIEMAN apua on, niin menen varmasti uusintakäynnille. Lääkärillä oli ihanan avarakatseinen näkemys ihmisen hoitamisesta ja totesi, ettei halua hoitaa potilaitaan todella montaa kertaa - koska kokee nähtävästi, että on silloin epäonnistunut heidän hoidossaan! Minulle tuli potilaana turvallinen ja rauhallinen olo jo siitä, että lääkäri ens-alkuun halusi selvittää taustani eikä heti lähtenyt kopeloimaan ja lääkitsemään ja määräämään ties mitä tutkimuksia. Hänen näkemyksensä mukaan kaltaiseni jumit ovat monen tekijän summa, mutta hän painotti, että aiemmat traumat - henkiset että fyysiset - ovat kasautuneina niiden aiheuttajia. Kuluneet viime vuodet eivät minun kohdallani mitenkään helppoja ole olleet ja yksi syy on myös nämä jumit jotka ovat estäneet minua elämästä haluamaani elämää, muta uskon yhä ja edelleen, että se aika vielä koittaa kun voin elää täysin normaalisti, käydä asioilla, matkustaa ja oleilla hetkittäin myös epämukavissa asennoissa ilman, että kärsin huimauksesta ja säryistä jälkeenpäin.<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
Että sellaisia kuulumisia täältä :) Miten sinun viikonloppuusi kuului?</div>
<br />
<br />Jossuhttp://www.blogger.com/profile/05482837246577660509noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8806548949675707157.post-40119705317694865132016-08-21T17:23:00.001+03:002016-08-21T17:23:21.391+03:00Ultimaattinen n'icecream-reseptiOlen - lievästi ilmaistuna hieman jälkijunassa - hurahtanut niin sanoittuihin n'icecreameihin, eli jätskin korvikkeeseen, jonka pohjana on kerman sijaan jäädytetty banaani. Monet surruttelevat näitä herkkuja jopa aamupalaksi, mutta itse olen pidättäytynyt tylsästi syömään aamulla puuroa ja tekemään n'icecreamia jälkkäriksi. Monien kokeilujen jälkeen olen löytänyt omaan makuuni ultimaattisen n'icecreamin reseptin, jonka ajattelin nyt jakaa teillekin. Lisää makuvariaatioita sekä lisää masun täytettä/ravintoarvoja n'icecreamiin saisi helposti lisäämällä massaan erimakuisia protskujauheita, mutta koska itse vieroksun niiden käyttöä (olen tylsä, mutta pidän niitä sen verran keinotekoisina, etten kovin mielelläni niitä käytä. Ylipäätään yltiömääräinen protskun tankkaus tuskin tekee kellekään hyvää ja jos syö perus-kotiruokaa, saa minun tietämykseni mukaan tarpeeksi protskua ravinnostaan, eikä niitä tarvitse sitten tankata herkuista. Sori, beside the point), jätän ne omista banskujätskeistäni kokonaan pois ja maustan massan perinteisimmillä mausteilla.<br />
<br />
Muitta mutkitta asiaan, tässä (tähän asti) ultimaattisen n'icecreamin ohje, olkaat hyvät!<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi0pQ_I-2ZeA-TUS9vvxFpAB-bLrOVpP-P3K4fvzyweH0iVoZuXnbzMM1_N58KHjMUq3yDK5UpLYBxnP_wM6n1Gs7EQP04loY0dX3Ysr5rxiRVe485tlI1m3HuArjvBkeFwr9HZoJDs6-Q/s1600/IMG_4110.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi0pQ_I-2ZeA-TUS9vvxFpAB-bLrOVpP-P3K4fvzyweH0iVoZuXnbzMM1_N58KHjMUq3yDK5UpLYBxnP_wM6n1Gs7EQP04loY0dX3Ysr5rxiRVe485tlI1m3HuArjvBkeFwr9HZoJDs6-Q/s640/IMG_4110.JPG" width="480" /></a></div>
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
Suklainen n'icecream (1 annos)</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
0,5-1 pilkottu, jäädytetty banaani</div>
<div style="text-align: center;">
<a href="http://www.oatly.com/products/finland/maustamaton-havregurt/" target="_blank">1 dl Oatlyn nerokasta maustamaton kaurajugurttia</a></div>
<div style="text-align: center;">
loraus (manteli)maitoa</div>
<div style="text-align: center;">
1 rkl raakakaakaojauhetta</div>
<div style="text-align: center;">
1 tl maapähkinävoita</div>
<div style="text-align: center;">
1 tl kookoshiutaleita</div>
<div style="text-align: center;">
1 rkl kaakaonibsejä (<a href="http://foodin.fi/foodin-kaakaonibs-luomu-raaka-200g.html" target="_blank">nämä Foodinin</a> ovat omia suosikkejani, koska ne ovat sopivan isoja ja parhaan makuisia - eivät kitkeriä eivätkä minimalistisen pieniä hippuja)</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<br />
Laitan ensin blenderiin banskupalat, jugurtti, maito, maapähkinävoi (kokeile myös korvata tämä manteleilla!) ja kaakao ja surruttele tasaiseksi massaksi. Jos banskut ovat tooosi jäisiä kannattaa antaa niiden sulaa pari minuuttia ja säästellä blenderi-parkaa kaapimalla banskumassaa kannun reunoilta keskemmälle. Samalla saat enemmän ilmaa massaan ja lopputulos on pehmismäisempi!<br />
Kaavi sitten koko komeus kippoon ja koristele nibseillä ja kookoshiutaleilla ja nautiskele (nopsaan - tämä sulaa normijätskiä nopeammin!)<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
Oletko sinä jo kokeillut n'icecreamia?</div>
Jossuhttp://www.blogger.com/profile/05482837246577660509noreply@blogger.com0