Se, että lähdin yksinäni ostoskeskukseen on iso asia. Minulle, tässä ja nyt. Minua huimaa valitettavan paljon edelleen, mutta selviän vaihtelevasti arkisista menoista kuten työssä käymisestä, koiran ulkoilutuksesta ja kodin hoitamisesta näinkin. Sanomalla vaihtelevasti tarkoitan sitä, että parempia ja huonompia päiviä tulee: viime viikolla minua jostain syystä tykytti niin, etten meinannut päästä koiralenkiltä kotiin ja jouduttiin moneen otteeseen pysähtymään Ronjan kanssa ja tasoittamaan katsetta ja sykettä, ennenkuin jatkoimme kävelyä. Kunhan syön tasaisesti ja saan istahtaa tai muuten vain pysähtyä välillä, pärjään paremmin. Se, että hemoglobiinin on (taas!) jostain syystä laskenut tasolle 112 ja verenpaineenikin huitelee siitä 80-90/60-70 ei helpota asiaa, eikä minua yhtään ihmetytä että kun tuohon vielä ynnätään taittovirhe silmissä (ja laiskuus käyttää silmälaseja..) ja yliherkkyys lihasjumeille, joista kärsin etenkin jollen nuku kunnolla, en ihmettele lainkaan että oloni on tälläinen :D
Nojoo anyhow ajoin rohkeasti Jumbon parkkiin ja kävelin samantien vessoille, jotta sain pahimmat jännitykset (lue: jännityspissat) purettua ja laskeuduin hiljaa rullaportaita Vilaa kohti. Hyi saamari, miten musiikki olikaan kovalla liikkeessä ja miten valot tekivät pahaa! Huimaus, tykytys ja tärinä pakottivat minut nappaamaan nopeasti pari vaatetta syliini ennenkuin suuntasin putkikatseella varustettuna pukkarille. Hitto miten ahdisti olla koko paikassa! Pikkuhiljaa tilanne hieman helpotti, myyjä kyseli oven toiselta puolelta kuulumisia ja toi paidan pienemmässä koossa pyynnöstäni. Pakotin itseni sovittamaan vaatteita ja päädyinkin kassalle maksamaan. Totesin muina miehinä kassalle, että anteeksi kun en oikein ota katsekontaktia kun mua huimaa niin paljon ja heti myyjä alkoi ehdottaa että käy hei syömässä jotain ja naureskelin vain, että hemoglobiini ja verenpaine on niin huonoja, ettei ihme että oon vähän tälläinen. Vetäisin silmälasit päähän ja poistuin liikkeestä hymyssä suin, lasit päässä ja huojentuneena: selvisinpäs! Ja sain ne himoitsemani vahapintapökät ja farkkupaidankin!
Olen niin tottunut tähän olooni, etten suunnitellut tekeväni muuta kuin käveleväni pikkuhiljaa Stockalle pysähtymään mukamas katselemaan tavaroita ja tasaamaan sykettä ja katsetta ja jatkamaan sitten autolle. Selvittyäni Vilasta tosin päätin pikkuhiljaa, että hemmetinhemmetti kun kerta Vantaalle asti olin ajanut, en tyytyisi YHTEEN vaatekauppaan, vaan kiersin Stockan naisten osaston ja hurautin vielä Zaraankin - ihan vain koska en tyytynyt kotiin lähtöön! Loppujen lopuksi palasin vielä Vilaan, koska minua harmitti etten alkupaniikiltani ehtinyt katsella vaatteita rauhassa enkä ehtinyt etsiä, josko jokin netissä himoitsemistani neuleista olisi ollut myynnissä. Toinen myyjä tuli aika pian kysymään mitä etsin ja kerroin, että äsken nappaamani neule vaikutti kivalta ja että ostin äsken vahapintaiset farkut - olisiko niiden kanssa yhteensopivaa toppia kenties? Minun mennessä jo sovareille, myyjä lähti hakemaan paria toppia (joista toista myönsin jo katselleeni ja toisen torppasin heti. Minä ja kukkakuosit emme vain sovi yhteen..). Vaikka toinen topeista oli kiva, jätin sen vielä kauppaan, koska se oli makuuni turhan puuvillainen; olisin kaivannut jotain laskeutuvampaa, polyesterisempää (lue: silkkisempää) materiaalia eikä sellaista nyt ollut tarjolla.
Totesin itsekseni Jumbosta vihdoin (jopa Clas Ohlsonin kautta!) poistuessani, että tykkään Vilasta. Vilassa on ihania perusvaatteita, mutta myös astetta juhlavampia minun tyyliini ja budjettiini sopivia vaatteita. Monet kerrat olen mennyt Vilaan ja poistunut todella tyytyväisenä heidän asiakaspalveluunsa, joka on mielestäni todella hyvää ja asiantuntevaa; sellaista, jota toivoisin jokaisessa vaatekaupassa olevan! Monesti hyvä asiakaspalvelu liitetään yhteen luksusliikkeiden kanssa ja myönnänkin, ettei minua yleensä palvella läheskään niin hyvin muissa (nuorten) vaatekaupoissa, kuin juuri Vilassa. Liike on nähtävästi panostanut myyjiensä kouluttamiseen, koska monet kerrat olen myös poistunut liikkeestä mukanani sellaisia vaatteita, joita en itse olisi älynnyt sovittaa, saati sitten yhdistellä! Vaikka myyjät ovat avuliaita ja tulevat aika nopsaan kysymään kuulumisia, eivät he minua ainakaan yhdessäkään Vilassa kertaakaan ole häirinneet, jos olen kohteliaasti sanonut katselevani vain. Propsit siis Vilalle :)
Huhhuh. Tässä samalla kun kirjoittelin tätä postausta sujahdin välillä Googlen ihmeelliseen maailmaan, koska mietin ja pähkäilen kovin, onko tämä ylläkuvailemani "panikointi" huimauksen aiheuttamaa, vai onko kenties kyseessä jonkin sortin panikointi, joka laukaisee lihasjumit ja huimauksen? On pelottavaa diagnosoida googlailun perusteella itselleen paniikki- tai ahdistuneisuushäiriön, mutta siltähän tuo aika lailla kuulostaa. Myönnän, että näitä diagnooseja minulle ehdotettiin kotoa jo pari vuotta sitten kun tämän rumban aloitin, mutta koska lihakseni olivat niin jumissa puollettiin lääkäreiden kanssa post-stressi-reaktiota, joka on aiheuttanut voimakkaat lihasjumit koko kehooni. Sanotaan, että tieto lisää tuskaa, mutta taidankin lueskella hieman enemmän aiheesta. En nimittäin suostu olemaan tälläinen kauppakeskuksia ja muita sosiaalisia paikkoja kammoava nuori nainen, joka aiemmin rakasti huomion keskipisteenä ja alemyynneissä oloa. En. Sillä välin kun diagnoosini on epäselvä, täytynee minun koittaa nostaa hemoglobiini- ja verenpainetasojani jälleen, jotteivät ne ainakaan edesauta huimausta ja hermostuneisuutta.
Aikamoinen sillisalaatti tuli näköjään tästäkin postauksesta, jonka pointin alunperin piti olla "oodi Vilalle ja heidän kultaisille myyjilleen ja tuotteilleen" :'D
Mistä sinä koet saaneesi hyvää asiakaspalvelua?