lördag 12 september 2015

Kyllä mä tulossa olen, kestää vain vähän..

Enpä tiedä lukeeko kukaan enää tätä rajusti hiljentynyttä blogiani, mutta ajattelin tulla kertomaan, että comeback:i on jo suunnitteilla ;) Aika vain jotenkin kuluu kuin siivillä ja etenkin nyt kun työ on iltapainotteista, ei mieleenikään juokahda istahtaa koneen ääreen kirjoittelemaan vuorokauden parina vapaana tuntina (eli aamupäivällä, ennen töihin lähtöä). Blogi pyörii silti päivittäin mielessä ja postausideoita tupsahtaa päähäni tuon tuosta.

Eilen päähäni juolahti otsikko "Hormoneista ja vuorotöistä", mutten tiedä toteutanko idean ja luon noista kahdesta aiheesta postauksen - siitä tulee meinaan maratonpostaus! Mietin lisäksi, viitsinkö käyttää koko sanaa tai aihetta vuorotyö nyt kun siitä niin paljon jo lehdissä kirjoitellaankin kiitos hallituksen uudistusehdotuksen (tiedättehän, koskien niitä lisiä ja niiden poistoja? Aivan, en nyt aio kerrata niitä tähän enää - niitä tursuaa joka tuutista jo ihan liikaa!), mutta koska kirjoitukseni ei nyt koskisi noita hallituksen sohimia juttuja ollenkaan, harkitsen postaukseni tekemistä silti. Postauksessa ajattelin ennemminkin käsitellä vuorotyöläisen arkea, joka poikkeaa arkityötä ma-pe 8-16-työläisen työviikosta TODELLA paljon. Paljon enemmän kuin muistinkaan (vaikkei siitä nyt NIIN montaa vuotta ole kun viimeksi olin vuorotöissä..). Ihminen, joka ei itse vuorotyötä ole kokeillut ja kokenut, tuskin pystyy ikinä ymmärtämään minkälaista sen tekeminen on. Hyvä puoli siinä, että hallitus teki ehdotuksensa viedä vuorotyöläisten edut (tai vähentää niitä tuntuvasti) on se, että ihmiset heräävät arvostamaan vuorotyöläisten tekemää työtä ja itsekin tajusin vasta jonkin THL:n proffan/tutkijan artikkelin, miten rajoittavaa vuorotyö työläiselle on - henkisesti. Monet kerrat sitä on lähdettä pyhinä töihin kun sukulaiset kokoontuvat tai lähdetty iltavuoroon kun kaverit ovat suunnanneet ulos syömään. Viimeksi kun rakas kaverini, joka asuu Turussa, ilmoitti parin päivän ennakolla että olisi tulossa lähiseudulle ja ehdotti treffejä ilta-aikaan. Onnistuiko? No ei, koska olin iltavuorossa. Rahallinen korvaus siitä, että tulin töihin tuntui mitättömältä verrattuna henkiseen ketutukseen ja harmitukseen siitä etten päässyt tapaamaan kaveriani oli paljon suurempi.

Oho, lähdinkin avaamaan aihetta jo nyt vaikkei tarkoitukseni ollut :D No, tuossa jo pääpointtini tulikin julki: arkityöläinen kadehtii vuorotyöläisen arkivapaita ja ilta- ja pyhälisiä, mutta tuskin sitä henkistä ketutusta kun toinen lähtee joulupyhinä ja synttäreinä töihin, ajelee iltamyöhään rättiväsyneenä töistä kotiin tai viettää yhden-päivän-arkivapaata tiistaina, jolloin kaikki muut ovat töissä eivätkä ehdi tapaamaan, ei telkkarista tule keskellä päivää mitään eikä Lidlissä ole super-lauantain tarjouksia (sori, tää viimeinen oli huono mutta pakko ;)).

Toki vuorotyössä on hyviäkin puolia: parkkipaikoilla ja teillä on enemmän tilaa, palkka on hitusen parempi, meno töissä on useimmiten rennompi, arkena voi käydä kaupoilla eikä tarvitse ängetä sinne vasta klo 16-ruuhkaan muiden seassa, kampaajalle saa nopeammin ajan koska voi mennä sinne muinakin aikoina kuin iltaisin.. Tuossa vain pari mainitakseni. Onneksi synttäreitä ja juhlia ei ihan joka viikonlopulle osu ja vapaitakin saa hyvissä ajoin toivoa jos tietää, että jotain menoa on.

Löytyykö siltä puolen ruutua vuorotyöläisiä? Minkälaisia ajatuksia tai tunteita se herättää?

Kivaa lauantaita! Minä lähdin töihin jo aamulla ja valmistelin tämän tekstin teille jo aiemmin ;)




Inga kommentarer:

Skicka en kommentar

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3