söndag 31 juli 2016

Laiska sunnuntai

Heippahei!

Istun tässä sohvalla ja odotan, että ukkonen, josta meteoroligit niin varoittelivat, piakkoin alkaisi jylistä. Mulla on jotenkin laiska-sunnuntaiboogie päällä ja totesin äsken T:lle, että tuntuu ihan hullulta kun oikein TOIVON että pian sataisi ja paukkuisi, jotta voisi hyvällä omatunnolla hengailla sisällä eikä tarvitsisi miettiä ulos lähtöä. Olen jo pitkään miettinyt suhdettani ja tapojani liikuntaan ja todennut, että se on useimmiten suorituskeskeistä. Tykkään liikkua, koska siitä tulee hyvä olo, se on oiva tapa purkaa ajatuksia ja pitää kropan vetreänä. Silti haluaisin opetella himmaamaan tahtia ja opetella tyytymään ei niin suorituskeskeiseen liikuntaan ja olemaan tyytyväinen siihen. Esimerkiksi kävelylenkit eivät tunnu minusta "kunnon" liikuntasuoritukselta (ääh, jo tässä iskee silmään tuo sana "suoritus" - onko sen liikunnan pakko olla suorittamista?!) ja heti aamusta herättyäni mietin jo, että hitto olen vain käynyt yhdellä juoksulenkillä tällä viikolla ja että tänään sunnuntaina olisi viimeinen mahdollisuus suorittaa viikon toinen lenkki. Mutta miten yhdistän juoksun ukkosta edeltävään painostavaan ilmaan ja kuumuuteen? Tekee pahaa jo ajatella sitä hien määrää.. Plääh - mulla on joku masistelu ja kriisi liikunnan osalta nyt menossa ihan selvästi :D Haluaisin vain opetella liikkumaan kropan fiiliksen mukaan, olla sinut itseni ja kroppani kanssa, sekä tyytyväinen itseeni vaikken liikkuisi verenmaku suussa tai hiki otsalla. Seesteistä joogia minusta ei kyllä leipomallakaan saa, mutta sallivammaksi itseäni kohtaan haluaisin muuttua ja kehittyä.

Keskiviikkoiltana kävin pitkiksellä ja pitkästä aikaa askel oli OIKEASTI kevyt juostessa :) Ei uskoisi, että kello oli 20 kun aurinko vielä paistoi noin kirkkaasti ja taivas oli ihan sininen :)
No, ainakin tämä aamu on alkanut oikeaan suuntaan koska totesin, että tänään ei kiinnostaisi kauheasti liikkua ja linnottauduinkin T:n seuraksi sohvalle selaamaan sisustusjuttuja blogeista, tiirailemaan vähän väliä laukkuja ja miettimään seuraavan kodin pintoja. Kuluneen viikon aikana olen ollut aika allapäin, mutta nyt kun olen viikonloppuyöt nukkunut hyvin, tuntuvat ajatuksetkin jotenkin hieman selkiintyneen. Univaje vaikuttaa ainakin minuun todella paljon ja hymykuoppia on paljon vaikeampi pitää yllä kun väsy ja sen myötä ongelmat tuntuvat kasvavan. Eivät ne viikolla mieltä painaneet asiat ole minnekään muuttuneet, mutta paremmin nukkuneena ne tuntuvat hieman pienemmiltä - josta tämä sisustusvimma ja -haaveilu on selkeä merkki! Ainakin nyt tuntuu jo taas siltä, että se talo ehkä sittenkin on vielä mahdollinen meille saada :) (en nyt sen kummemmin viitsi avata täällä ongelmia, mutta ne liittyvät (pätkä)töihin, jotka rasittavat mieltä juuri ennalta-arvaamattomuutensa takia).

Torstaina käytiin VPK-talolla jumpalla ja innostuin vuoden tauon jälkeen kokeilemaan hyppiksellä hyppimistä. Voi sitä onnen määrää kun tajusin hetken harjoituksen jälkeen, että osaan edelleen hyppiä crossfitistä tuttuja tuplahyppyjä! :D

Viikonloppu on sujunut lungeissa merkeissä: perjantaina oltiin siskoni luona illalla syömässä ja mentiin ajoissa nukkumaan, koska T lähti lauantaiaamusta jo töihin. Melkein pelästyin kun totesin, että heräsin vasta kun hän sulki ulko-oven perässään 7:35 :D Uni näytti meikäläiselle maistuvan. Himmailin aamupäivän, kävin tunnin sauvakävelyllä ja sain sitten E:n seurakseni koko päiväksi. Tehtiin (kliseisesti) kanasalaattia, höpötettiin KOKO päivä, juotiin kahvia, käytiin Ronjan kanssa ulkona ja höpötettiin vielä enemmän. Voi jukranpujut miten iloinen olen kun olen löytänyt ihmisen, jonka kanssa puida kaikkea maan ja taivaan väliltä :) Ehdin juuri sopivasti käyttää Ronjan iltapissalla E:n lähdettyä, ennenkun T jo saapui kotiin töistä, syötiin lounaalta ylijääneet salaatin jämät iltapalaksi, katsottiin hetki TV:tä ja mentiin ennen 23 nukkumaan. Aamulla herätessäni totesin jalkojeni painavan kuin synti kiitos eilisen sauvakävelylenkin ja selkääkin kivisti (samasta syystä), mutta aamulenkki Ronjan kanssa hieman vetristi kroppaa ja piristi oloa. Oli kivaa syödä pitkästä aikaa aamupalaa yhdessä T:n kanssa. Hän on tehnyt paljon viikonlopputöitä nyt viime aikoina, emmekä näin ollen syö aamiaista yhdessä liioin arkena emmekä viikonloppuinakaan koska olemme vapailla eri aikoihin! Lähdetään tänään lounaalle vanhempieni luo, mutta muita suunnitelmia ei ole. Arkipäivät ovat meillä aika suunniteltuja, joten tykkään todella viikonlopuista kun suurempia suunnitelmia harvemmin on ja voi ja saa vain olla jos haluaa, mutta toisaalta vois myös mennä ja tehdä ex temporesti jos haluaa :)

Sellaista sunnuntaita tähän mennessä :) 

söndag 24 juli 2016

Järkipuhetta, talopaketteja ja pitkää viikonloppua

Heippa ja sunnuntaiaamua!

Onni asuu välillä pienissä asioissa - kuten aamupuurossa

Täällä vielä heräillään Ronjan kanssa kaksisteen kun mies ehti jo lähteä tienaamaan sunnuntairahoja töihin. No ei, käytiin me jo aamulenkillä ennen kahdeksaa auringon jo lämmittäessä oikein reippaasti +19. Mietin itsekseni, että toisaalta mikäs ihme nyt tuo +19 on - nythän eletään jo heinäkuun loppua! Minulla oli tänä viikonloppuna oikein pitkä viikonloppu, kun pyysin perjantain vapaaksi ja lopetin torstaina työteon jo kahden aikaan. Itselläni ei varsinaista kesälomaa tule olemaan kuin viikon verran elokuussa, joten tälläinen pidennetty kolmen päivän viikonloppukin tuntuu todella luksukselta :) Onnekseni T:lläkin oli perjantai sekä lauantain vapaat, joten olemme ehtineet touhuta kaikenlaista yhdessä - mutta toisaalta myös ehtineet "vain" möllöttää kotona (harvinaista kyllä). Ihmettelimme itse asiassa jopa itse tätä "aktiviisuuttamme". Viikonloput sujuvat meillä yleensä kotona enimmäkseen hengaillen, koska ainakin itse koen, että tarvitsen rauhaa ympärilleni rauhoittuakseni ja palautuakseni työviikosta sekä tulevaa viikkoa varten. Tänä pidennettynä viikonloppuna teimme kuitenkin poikkeuksen tähän ja välillä painelimme ympäriinsä, mutta toisaalta himmasimme tahtia myös. Tuntui itse asiassa tosi hyvälle kun aikaakin oli kokonaisen vuorokauden verran enemmän kuin normaalina viikonloppuna :)

Torstaina käytiin VPK-talolla nostamassa puntteja - tai no, minä nostelin ja T leikki trimmerillä. Raukka oli nukkunut viime vuorokautena töissä vain pari tuntia, joten puhtia ei löytynyt. Itse tein mavea, hypin boksihyppyjä, tein penkkiä ja kyykkyä sekä yhden jalan askelkyykkyä (ihana sekasoppa), josta sitten aiheutinkin itselleni aikamoiset etureisijumit :D Näin käy kun ei aikoihin tee muuta kuin kipitä jaloillaan.. Illalla ehdittiin vielä Vantaan Motonetiinkin, josta piti hakea 15€ suodatin T:n autoon. Hmm, jaa, kassasta läpi päästyämme ihmeteltiin, että suodatin sai jäädä kauppaan, mutta m.m. marjapoimuri, pyöräteline ja ties mitä muuta sen sijaan ostettiin :D

Perjantaina kävin aamupäivällä lyhyellä lenkillä, vaikka väsy painoi ja etureidet olivat tooosi tönkön tuntuiset. Olin jo henkisesti varustautunut siihen, että kävelen osan matkasta, mutten soimaisi itseäni siitä - miksi tekisin? Arvatkaa vaan, miten hangonkeksinä kuitenkin olin kun onnistuin kipittämään lähes 6km lenkin todella matalilla sykkeillä? Jep, todella keksinä! Niskajumit vaivasivat jonkin verran lenkin aikana, mutta pyörittelin hartioita ja yritin vetreyttää jäykkää selkääni vääntyillen ja kääntyillen lenkin lomassa. Kotiin päästyäni lähdettiinkin jo päiväretkelle Porvooseen, käytiin syömässä, Brunbergillä sekä kaupoilla ostamassa kaikenlaista puoliturhaa ja naurettiin, että kalliiksi käy tämä vapailla olo :D Oli kivaa käydä pitkästä aikaa Tokmannilla hypistelemässä kaikkea pientä krääsää ja vain pyöritellä tavaroita käsissään.
Perjantain alkuillasta koitti sitten viikonlopun kohokohta: talonäytös. Kyllä, kävimme katsomassa vastarakennettua Sievitaloa ja olimme aivan myyty: hitto, tälläinenkö meidän pitäisikin rakentaa! (huom! huuto - ei kysymysmerkki) Olemme pitkään jo eläneet siinä uskossa, että rakennutamme Kannustalon (koska ne ovat näyttäviä, muuttovalmiin talopaketin sisältö on kattava, materiaalit ovat laadukkaita jo perusvalikoimassakin), mutta käytyämme tutustumassa Sievitaloon olimme aika myytyjä: hitto mikä talo!

Mikä talossa iski? Avarat huonesijoittelut ja tilaratkaisut, isot huoneet (ei mitään 9 m2 makkareita), siisti ja hyvännäköinen lopputulos, tuoreiden asukkaiden tyytyväisyys, mukavan tuntuinen myyjä-setä (kyllä, asiakaspalvelulla on merkitystä - trokareita tai möllöttäjä-junttena en jaksa kuunnella sitten ollenkaan), todella kattava Muuttovalmis-talopaketti (itse asiassa kattavampi kuin Kannuksella) sekä budjettiimme sopivampi hinta. Kannustalo olisi unelmani, mutta samalla rahalla kuin ostaisimme heiltä n 120 m2 talon, saisimme Sieviltä jopa 150 m2 talon, joka tuntui tilaratkaisultaan jopa neliöitään isommalta! Olemme järki päässä haaveilleet ja suunnitelleet rakennuttavamme n 130-150 m2 talon, joka toki näin kaksisteen asuessa tuntuu aika isolta, mutta toivon mukaan pieni perheemme kasvaisi niin, että makuuhuoneille löytyisi asukkeja enemmänkin :) (Off topic: nämä ovat niitä aiheita, jotka pelottavat, koska ikinähän ei voi tietää miten tulevaisuudessa käy - saako lapsia vaiko ei. Itse suhtaudun todella varauksella näihin asioihin, koska hormonitoimintani kärsi aikamoisen vastaiskun kun vedin itseni ylikuntoon ja siitä palautuminen kun ei kovin nopealta tunnu sujuvan.. En kuitenkaan halua maalata piruja seinille, vaan toivon, että meillekin perheenlisäystä suodaan, enkä "varman päälle" aio rakennuttaa pientä kahden hengen-taloa vain koska pelkään, ettemme saisi lapsia.) Minulta kysyttiin jo jokin aika sitten millainen unelmieni talo olisi ja siitä aionkin seuraavaksi tehdä postauksen, joten talojutut jatkukoot!

Myöhään perjantai-iltana paikallisessa Facebook-koiraryhmässä kirjoitettiin 10 viikkoisen rottweilerpennun kadonneen lähimetsään ja pari Solsidan-osaa katsottuamme sanoin T:lle, että haluaisin lähteä etsimään pentua. Jos kyseessä olisi ollut oma koirani olisin ollut kiitollinen jokaikiselle kynnelle kykenevälle ja koska kesäilta oli lämmin ja kirkas, puimme päällemme, valjastimme Ronjan ja lähdimme reiluksi puoleksi tunniksi vielä lähimetsään viheltemään pennun perään. Tuloksetta. Mieleni oli kuitenkin parempi kun palasimme kotiin, koska tiesin vetäneeni korteni kekoon. Lauantaiaamuna kurkkasin heti ryhmän seinää herättyäni ja löytyihän sieltä se toivomani uutinen: pentu oli löytynyt!

Lauantai sujui leppoisissa merkeissä ruokaa tehden, nettiä selaillen, syöden ja lopuksi alkuillasta marjassa käyden. Nukkumaan käytiin jo aikaisin, jotta Tn aikainen kello ei tuntuisi NIIN aikaiselta.

Äh, ajatukseni oli tulla kertomaan ei niinkään viikonlopun tapahtumista, vaan järkipuhe-keskustelusta, jonka kävin itseni kanssa perjantain talonäytön jälkeen. Olen koko kesän enemmän ja vähemmän metsästänyt arkilaukkua ja myytyäni itselleni liian pienen Michael Korsin, hinkuni saada toinen pienehkö crossbody-arkiveska tilalle senkun kasvoi. Suurimmat himonkohteeni ovat täysin eri maailmoissa kisailevat Mulberryn Lily sekä Louis Vuittonin Neverfull MM. Tiedän, tiedän, tiedän. Nämä kaksi veskaa ovat peruspertin palkkakuittia katsellessa SIKA-kalliita, mutta kokemusteni perusteella ainakin minun kannattaa satsata hieman enemmän laukkuun sen sijaan, että ostan 20 kpl henkkiksen halpisveskoja, jotka sitten vähäiselläkin käytöllään lähinnä ärsyttävät: laatu maksaa. Olin jo melkein sopinut kaupat käytetystä Lilystä kun lähdimme käymään talonäytöksessä. Siinä myyjä-sedän puheita kuunnellessa päässäni loksahti: hitto, ne 500€, jotka äsken meinasin sijoittaa pieneen laukkuun (joka ei itse asiassa edes ollut täydellinen, koska väärä väri), voisivat mahdollistaa esim. toisenlaiset tapetit, olla osasumma parempaan LVI-koneeseen tai peilillä varustettu ovi makkarin komeroon. Nieleskelin itsekseni, vedin syvään henkeä ja lähetin sitten myyjälle viestin, jossa kiitin todella kattavasta infosta ja kuvista laukusta, mutta että talonäytös oli saanut minut toisiin ajatuksiin: minun tulisi nyt sijoittaa rahani toisin. Myyjä totesi juuri niin kuin pitikin: "ei hätää, kyllä sinunkin Mulberry-aikasi vielä koittaa". Sydänemoji.
Järjellä ajateltuna en koskaan sijoittaisin 500€ laukkuun, koska se ei yksinkertaisesti istu budjettiini ja vaikka istuisikin (kyllähän minulla siihen varaa olisi - ei sillä!), en kehtaisi käyttää laukkua kuten laukkua kuuluu käyttää: turhia varomatta, osana elämää. Monet naiset ostavat ja omistavat kalliita laukkuja ja se on heidän valintansa, enkä moralisoi kenenkään hankintoja - toivon vain, että kaikki hankinnat on tehty OMASTA tahdosta ja tarpeesta, eikä mielikuvien ja onnen löytämisen toivossa. Itse voin hyvinkin panostaa pari sataa euroa laukkuun, mutta loppusumman sijoitan mieluummin esimerkiksi bensaan, uusiin urheilusukkiin tai juoksukenkiin ja tulevaisuutta ajatellen ASP-tilille, josta sitten napsin rahojani hienompaa takkaa tai laminaattia varten :)

Millaisia ajatuksia sinulla on rahan käytön suhteen ja muuttuuko se elämäntilanteen mukaan? Rauhallista sunnuntaita sinulle :)

söndag 17 juli 2016

Viimeaikaiset onnistuneet löydökset

Juteltiin eilen E:n kanssa blogeista (woop! Vihdoinkin kaveri, joka myös (myöntää) lukee blogeja ja jonka kanssa niistä voi keskustella!) ja siitä. mistä blogeista pidämme ja miksi, sekä millaisista postauksista pidämme. Yhteistuumin tulimme lopputulokseen, että arkiset postaukset ovat kaikkein kivoimpia lukea. Itse jopa kaipaan niitä parin vuoden takaisia postauksia, joissa esitellään uusia ostoksia (nevermind ne ajatukset, että nämä postaukset herättävät ostoshimoja) ja löytöjä, sekä esitellään ja vertaillaan eri tuotteita. Edelleen luen tälläisiä postauksia yhtä innokkaasti läpi kuin vuosia sitten ja luotan etenkin tutun bloggaajan mielipiteeseen jostakin tuotteesta ja ostan jopa usein tuotteen, jota hän on suositellut tai ainakin lähden tutustumaan tuotteeseen itse kaupoille, jos se vaikuttaa kiinnostavalta hänen esittelynsä perusteella.

Miksen siis itse tekisi postausta, jonka itse haluaisin lukea? Ei kaikkien postauksien tarvitse olla diippejä sukelluksia ja ajatuksia - päinvastoin kevyet hieman hömpähtävät vinkit ja ideat itse asiassa ovat mielestäni tervetulleita keventämään tunnelmaa :)



Lumene Mystic Volume waterproof-mascara

Ostin jokunen viikko sitten Mystic Volumen normaalin version, mutta se tuntui rapisevan päivän mittaan alaluomille etenkin lämpimämpinä päivinä, jolloin kroppa hikoilee enemmän ja rasvoittuu sitä myötä, antaen maskaralla loistavat olosuhteet levitä ripsiltä kohti poskia. Onnekseni Lumene kehitti heti normiversion jälkeen vedenkestävän waterproof-version, joten ei kun uudestaan kaupoille.
Vedenkestävä Mystic Volume on mielestäni normaalia parempi: koostumus on kuivempi, mutta lopputulos on sama erotteleva, pidentävä jo parilla vedolla (näitä ei kumpaakaan kannata kerrostaa liikaa, jolloin lopputulos on klönttinen) kunhan vaan muistaa "kuivata" harjaa puteliin ennen kun aloittaa maalaamisen :) Vedenkestävyyden olen testannut kaatosateessa sekä suihkussa, jossa se lähti hieman rapisemaan kun hieroin silmiä oikein reippaalla otteella. Tämä siis kestää hikiset tai vetiset juoksulenkit, sekä lämpimien kesäpäivien hikoilut moitteettomana - suosittelen! (18,90€)

Bikinit H&M

Ostin keväällä Stadiumista ihanan raidalliset bikinit, jotka ovat nyt käytön jälkeen osoittautuneet inasen pieniksi. Muistan ajatelleeni kaupassa, että ostan mieluummin hieman naftit kuin hieman lörpät biksut, koska ne useimmiten kuitenkin venähtävät käytössä. Onko mitään niin ärsyttävää kuin bikinit, joita saa kiskoa vilautusriskin pelossa? Noei, eikä sellaiset yllä voi uida. Toinen asia mikä meni mönkään SOC-biksujen kanssa oli se, että huomasin vasta kaupasta kotiin päästyäni, ettei halterneck-mallista narua saakaan irti. Niskajumien takia en voi sietää halterneckejä missään muodossa, koska ne tuntuvat ahdistavilta ja ajattelin että näistä(kin) biksuista saisi halterneck-osan irrotettua niin, että mallista tulisi suosikkini balconette - vaan ei. Buaah! Olisi pitänyt olla tarkempi jo kaupassa..
No onneksi on henkkamaukka. Vaikka päätän tyyliin joka kesä, etten enää osta halpisbiksuja vaan investoin vähän kalliimpiin, jottei joka vuosi tarvitsisi ostaa uusia, päädyn aina vaan H&M-myymälöihin löytämään omani - näin tänäkin vuonna. Emmin pitkään, tilaanko tosiaan siniset bikinit, koska olen ollut sitä mieltä, että sininen sopii paremmin vaaleahiuksisille eikä se ole minun värini. Niin vaan tein villin vedon ja klikkasin ostoskoriin ja kotiin siniset paisley-kuvioiset balconette-biksut, jotka istuvat täydellisesti, ovat todella kauniit eivätkä liioin purista eivätkä tipu yltä. (yläosa 14,99€ ja alaosa 9,99€)


Calvin Klein-tuoksu

Äitini toi yllärilahjana Tallinnan risteilyltä Calvin Kleinin Eternity Aqua-tuoksun, jota alkuun ensin emmin koska se oli nenääni liian merihenkinen. Pidän kevyistä kukkaistuoksuista ja päinvastoin kartan sitruksisia, sekä merihenkisiä hajuvesiä, joita usein pidetään raikkaina ja sporttisina tuoksuina. Kiittelin kohteliaasti lahjasta ja päätin antaa tälle mahdollisuuden ja suihkautin sitä parina päivänä töihin - onneksi! Eternity Aqua on kevyt ja juuri arkikäyttöön sopiva tuoksu, joka ei pistä nenään, on hennon makeahko mutta silti raikas kuin tuulahdus mereltä. Kyllä minua nauratti kun googlasin tuoksun todellisen kuvaelman, jossa sitä kuvaillaan valmistajan mukaan näin: Sädehtivän naisellinen Eternity Aqua for Her on vaivattoman elegantti ja kevyen raikas tuoksu. Luonnollisen tyylikkäälle naiselle, joka on itsevarma ja hienostunut, seksikäs ja eloisa kuin puhdas, raikas meren tuulahdus.
Nenäni ei siis ollut ihan väärässä ;) CK on tosiaan tämän kesäni arkituoksu, jota voin surutta käyttää myös työpäivinä, jolloin voimakkaat tuoksut ovat ehdottomasti poissuljettu. (sh n 50€)

Sellaisia löytöjä :) Hei olisi kiva kuulla mitä pidätte sillä puolen ruutua tämänkaltaisista postauksista? Ärsyttääkö tälläinen markkinointihenkinen teksti vai herättääkö se kiinnostusta? Jaammeko kenties samoja hyviä kokemuksia jostain tuotteesta?
Kivaa sunnuntaita! :)

torsdag 14 juli 2016

Onnellinen keskiviikkoilta johti onnelliseen torstaihinkin

Voisiko joku kysyä, olenko onnellinen, jotta saisin kirkua ääneen "kyllä! Olen onnellinen"? Kiitos. Minä olen.



Lopetin työt eilen aikaisemmin ja yritin tsempata itseni heti työpäivän päätteeksi aurinkoon lyhyelle lenkille - todetakseni, että ulkona oli niin paahtavan tukalan kuuma, että oli parasta tyytyä kävelyyn ja lyhyeen reilu 3 kilsan lenkkiin. Palasin hieman haavojani nuoleskellen kotiin miehen luo ja totesin, ettei askel kulkenut ja että ilma oli luultuani kuumempi - aivan liian tukala ja ukkosmainen juoksuun. Ennenkuin ehdin alkaa surkuttelemaan sen kummemmin, nappasin oksasakset käteeni ja purin energiaani kämppämme ulkopuolella kasvavaan pensasaitaan, joka oli aivan järkyttävän epätasainen. Siinä Maajussilla morsian-tyyppisesti hengaillessamme kuuluivat soratietä pitkin askeleet ja sieltä vieraspariskuntamme A ja E saapuivatkin. Höpöteltiin hetki pihalla ja ehdotuksestani T lähti hakemaan meille jätskiä kaupasta ja siirryimme sisälle.

Höpöteltiin ja muisteltiin A:n kanssa vanhoja muistoja ja juttuja, räkätettiin niin mahamme pohjasta, etten muista koska olisin viimeksi niin tehnyt. Syötiin jätskiä (beside the point: arvatkaas olinko ylpeä itsestäni kun pystyin sallimaan itselleni sokeriherkkuja KESKELLÄ viikkoa?!  Minä kun olen kehittänyt ärsyttävän päähänpistoksen, ettei sokeriherkkuja SAA syödä keskellä viikkoa ja se ärsyttää minua suunnattomasti, koska se a) muistuttaa minua vanhoista sh-ajoista, b) rajoittaa elämääni koska "joudun" kieltäytymään herkuista esim. kahvipöydissä, c) tuntuu naurettavalta, koska jos syön herkun, saan morkkiksen, ja jos en syö, saan morkkiksen koska en kerta kaikkiaan PYSTY syömään sokeria kun kerta olen päättänyt etten sitä tee. Eikä kukaan oikeasti tarvitse edes sokeria. Yhtään morkkiksen poikastakaan en tuntenut, vaan kruunasin annokseni toffee- ja suklaakastikkeella ja nautiskelin annoksestani hymyssä suin, hyvin mielin.) ja räkätettiin lisää. Välillä aiheet siirtyivät diipimmälle tasolle ja puitiin terveyttä, sairautta (kuinka eläkeläistyyppistä.. No, ei sentään vertailtu rollaattoreita ;)) ja vastoinkäymisiä, sekä yritettiin pohtia, miten niistä pääsisi yli. Oli tajunnan räjäyttävän rentouttavaa, jotenkin vapauttavaa huomata, ettemme sittenkään ole ainoa alle 30-vuotias pariskunta, joka on jo siirtynyt baareissa juoksemisesta pois, viihtyy kotona ja tekee mielellään kotihommia, tekee ex tempore reissuja niinkin extremeihin paikkoihin kuin Prismaan ja jahtaa mansikkalaatikoita mahdollisimman halvalla ympäri pitäjiä, sekä menee ajoissa nukkumaan viikonloppuisinkin, jotta voi sitten nousta pirteänä aikaisin (viikonloppuisinkin). Olemme jo jonkin aikaa luulleet, että olemme ainoa lapseton, alle kolmekymppinen pariskunta joka elää näin - mutta thank God A ja E todistivat, ettemme olekaan. HUH! Minä kun jo luulin kalkkeutuneeni.. :'D

Ja heti aamusta taas niitä mansikoita ;) Tänään ei niitä jostain syystä oikein ole tehnyt mieli.. Nimim. olen 24h aikana syönyt lähemmäs 2 litraa mansikkaa :D

Ilta uhkasi hieman venyä kun aloin vieraiden lähdettyä vielä perkamaan mansikkalaatikkoani, eikä unikaan sitten ihan heti tullut kun sänkyyn asti pääsin, mutten antanut sen haitata.

Aamulla kellon soidessa varttia vaille 6 olin kummallisen pirteä ja lähdin Ronjan kanssa sille samaiselle pidemmälle aamulenkillemme, vaikka juuri eilen harkitsin (jopa ääneen) alkavani tekemään lyhyempiä aamulenkkejä Ronjan kanssa, jotta voisin nukkua pidempään ja näin (mahdollisesti) välttämään aivosumun, josta olen pitkin viikkoa kärsinyt (kiitos väsymyksen). No tänä aamuna hölkkäsimme KOKO matkan koska kroppani tuntui niin kevyeltä ja energiseltä (wtf - kuudelta aamulla?!) ja hymyilin ja nauroin ääneen Ronjan juostessa rinnallani. Olo oli kuin mustavalkoisessa Suomi-filmissä, jossa Elovena-tyttö kirmaa letteineen kukkaniityllä.




Koko aamun, päivän ja jopa nyt tätä postausta rustatessani tässä illalla, hyvä fiilis ja boogie jatkui. Normipituisen työpäivän jälkeen käytin Ronjaa ulkona, nappasin äkkiä välipalaa ja lähdin juoksemaan - koska halusin ja olin päättänyt, että juoksisin kropan fiiliksen mukaan. Urheilu ei AINA voi olla kivaa, mutta pahalta se ei saa tuntua. Juoksin, mutta hidastin joka kerta kun olo tuntui siltä - ja se kannatti. Toki yli 20 asteen lämmössä juostessa pää tuntuu varmasti kiehuvan aivan jokaisella jossain kohtaa ja siksi jatkoin lenkkiäni päätä välillä kastellen (juomapullo on minulla pakollinen varuste helteellä juostessa), vaikkei meno yhtä hunajaista koko aikaa ollut. Mutta äly-pahalta juoksu ei missään vaiheessa tuntunut (kuten se viime aikoina on tehnyt ja silti olen idioottimaisesti jatkanut juoksua) ja lopettelin kun Ambitin näytölle ilmestyi ennakkoon jahtaamani 10 km. Edelleen hymyssä suin.

Sanotaan, että terveys on niin paljon muutakin kuin pelkkä lääketieteen väite "sairauden poissaolo". Terveys koostuu henkisesti ja fyysisestä hyvinvoinnista - kun päällä ja kropalla on hyvä olla, on ihminen mielestäni terve. Vaikka jostain hieman kolottaisi, voi ihminen silti kokea olevansa terve ja onnellinen, koska jokaisen osa-alueen ei tarvitse olla tip-top-kunnossa, jotta voisi tuntea olevansa onnellinen. Se, miten alas rimansa onnellisen olon tuntemiseksi laskee on yksilöllistä, mutta itsestäni voin eilisen perusteella todeta sen, että jos joku saa minut nauramaan, unohtuvat monet fyysiset kolotukset ja jumit, enkä koe olevani epäonnellinen vaikka ne jumit siellä tallella ovatkin, jos psyykkeeni hyvinvointi ja onnellisuustaso nousee. Nauru ikäänkuin kompensoi jumeja, pahaa oloa ja kurjaa fiilistä.

Oli aivan mahtavaa todeta, että eilisen pitkät ja sydämenpohjasta räkätetyt naurut siivittivät hyvää oloa vielä seuraavaan (työ)päiväänkin, iltapäivän lenkkiin ja yleiseen oloon.

Kiitos A ja E eilisestä! Kuten E:lle heti eilen illalla jo lähdettyänne viestissä totesin, ootte aika muruja - ihana helmi ja löytö. Kiitos kiitos kiitos ja otetaan pian uusiksi! :)

tisdag 12 juli 2016

Mistä se onnellisuus ja hyvä olo sitten loppupeleissä rakentuukaan? Kilometreistä vai olosta?

Moikkamoi!

Viikonlopun postauksessa kerroinkin jo, että sain Prismassa heikotuskohtauksen pitkästä aikaa ja meinasin joutua lähtemään autolle lepäämään koska olo oli niin hutera. Pohdin kohtausta ja kaikkea, mikä sen mahdollisesti olisi voinut aiheuttaa, ynnäsin asioita toisiinsa ja eilisen kahvihuonekeskustelun ja sateessa kävelyn jälkeen alkoivat palaset (taas) loksahtaa kohdilleen. En halua jatkaa näin.

Kävin reilu vuosi sitten HUS:n fysiatrialla fysioterapeutin luona säännöllisesti ja muistan edelleen opin jonka hän minulle antoi: kun huomaa, että olossa tapahtuu muutos joko parempaan tai huonompaan suuntaan eikä ole varma mistä se johtuu, kannattaa piirtää aikajana viime aikojen tapahtumista. Kun asioita ei suostu näkemään sydämellään, voi ne nähdä selkeämmin silmillään ja sitä kautta sisäistää sydämeensä. Itse tein sitä pariin otteeseen ihan paperille saakka, mutta eilen tyydyin pelkkään ajatukseen ja yhdistelin mielessäni viime päivien tapahtumat olotiloihini.



Mihin lopputulokseen tulin?

Mitä rankempia lenkkejä, sitä huonompi olo. Se on nyt Jossu kylmä fakta, että asia on niin.

Pidän juoksemisesta, mutta viime aikoina siitä on totta puhuakseni tullut pakkopullaa ja se jopa pelottaa minua. Miksi? Koska siitä tulee heikko olo vaikka miten yritän panostaa palautumiseen syömällä ja lepäämällä. Minun kehoni ei vain palaudu.

Viime viikolla tuli pääasiassa käveltyä kipeän akillesjänteen takia ja se tuntui todella rentouttavalta ja vapauttavalta - minun ei ollut pakko juosta.

Juttelin T:n kanssa tästä eilen ja hän totesi, että voisinhan hyvin juosta lyhyempiäkin lenkkejä kuin kymppejä, joihin minulle on nyt tullut jonkin asteen pakkomielle. Jotenkin minulle ei (pitta-ihmisenä) 10 km lyhyempi matka tunnu riittävän - henkisesti - koska tiedän pystyväni juoksemaan pidemmälle.

Blaah kuinka minua ärsyttää. Ärsyttää se, että alan taas olla rajamain övereitä vetämään. Ärsyttää, ettei kehoni palaudu eikä kroppani kestä mielestäni normaalia treeniä (niin moni muu trenaa kolminkertaisesti minuun verrattuna ja silti minä olen se, jonka kroppa brakaa ekana). Ärsyttää, että iso osa postauksistani on yhtä vili-valia, enkä "ehdi" kirjoittelemaan sellaisia postauksia, joita itse tykkään lukea: arkea, ostoksia, pieniä kultakimpaleita arjen tohinassa. Ärsyttää nämä himpskatin niskajumit. Ärsyttää, että ne asiat joita tulevaisuudelta toivon, eivät ole YHTÄÄN lähempänä viime vuoteen verrattuna vaikka viime kesänä ajattelin, että olisin nyt jo lähempänä omaa taloa, perhettä, harmonista ja rauhaisaa elämää. Ärärärärärärärrär.

Onhan elämässä paljon hyvääkin, mutta pääasiassa ja päällimmäisinä ovat nyt nämä vili-vali-asiat. Pitänee vain yrittää porskuttaa eteenpäin ja muistuttaa itseään, että kaikkien elämässä on joskus vastoinkäymisiä - toisilla vain enemmän kuin toisilla.


 
Mitä hyvää viime päivinä olen saanut kokea tai mistä olen iloinnut?

- makeista mansikkamollukoista
- lusikassa nukahtamisesta miehen kanssa
- Malmin korupajan alennusmyynneistä, joista voisin jo ennakkoon käydä kotiuttamassa itselleni tulevaisuutta ajatellen ihanan timangin
- Sadepisaroiden valuminen kasvoja pitkin eilisiltana oli todella rentotuttava kokemus eilisiltana
- Ronja-koirasta: miten hän voikaan pöllöydellään, olemuksellaan, sekoilullaan tuoda elämääni niin paljon iloa? Lipastoa vasten hakkaava häntä, kasvoja lipaiseva kieli, kylkeen änkeävä karvainen kylki, nukkumaan mennessä sängyn viereisellä matolle käyvä uljas musta - mamman rakas
- tuorepuurosta aamuisin - freesi aloitus aamulle!

Näillä nyt taas mennään ja jatketaan. Olisi kiva kuulla, löytyykö siltä puolen ruutua joku joka on minun tapaani kärsinyt ylikunnosta ja joka sen takia/muuten vaan palautuu todella huonosti treeneistä? Tsemppiä sinun viikkoosi!

söndag 10 juli 2016

Kuulumisia, itsensä tunnistamista ja sen sellaista

Aah hellettä ja aurinkoa! Istun tässä terassilla ottamassa aurinkoa ja Ronja makaa vieressä. En voi käsittää miten musta koira pystyy makaamaan turkkeineen suorassa paahteessa (minä kun läkähdyn jo bikineissäkin..), mutta kun h'n nyt vapaaehtoisesti tuohon makuulle käy, niin ehkäpä se kuumuus ei niin haittaakaan. Itselläni on varmaan maailman heikoin kuumuudensietokyky ja ahdistun todella jos aurinko porottaa suoraan päälle eikä sitä pääse minnekään pakoon. Ainoa poikkeus on terassilla makoilu, jolloin voi paahteesta siirtyä viileisiin sisätiloihin jos olo uhkaa käydä kiehuvaksi.

Kuva viime viikonlopulta kun käytiin mökillä Ronjan kanssa :)
Mitä viime aikoina on blogihiljaisuuden aikana ehtinyt tapahtua? No vaikka mitä - mistä sitä aloittaisi?

Istuttiin äsken tässä terdellä ja syötiin lounasta ja samaistuin täysin kun T yhtäkkiä lohkaisi, että hänellä taitaa olla ikäkriisi. Minua on viime aikoina ärsyttänyt aivan suunnattomasti moni asia, vaikkei mitään varsinaista ärsytyksen syytä edes ole ollut - kunhan vaan on ärsyttänyt ja ketuttanut! Ja mitä enemmän tuntemattomat asiat on ketuttaneet, sitä enemmän koko ketuttaminen on ketuttanut! Ihan sekoa - tiedän - mutta liekö sitten jotain naistenjuttuja tämäkin.. Mitään maailmaa mullistava ei ole tapahtunut, mutta ajattelin listata teille tähän vähän niinkuin koosteena, mitä minulle on kuulunut, mitä päässä on pyörinyt ja niin edelleen :) Tulee meinaan tosi pitkää settiä, jos alan nyt kirjoittamaan vapaalla tekstillä kaikkea :D

Eilinen lounassalde ja maailman paras leipä: kaura100! Kesäkuumalla ei päivällä tee mieli kuin kevyitä ruokia, jolloin tyhjennä jääkaappisi lautaselle-salde on paras valinta ;) Kasviksia, fetaa murusteltuna, kalkkunaa ja Kaura100 kylkeen niin amnam :)
- olen pyöräillyt pari kertaa töihin aamulla 12 km ja manaillut päätöstäni pyöräillä: kilometreiltään matka ei ole kummoinen, mutta koska koko matka on peltojen ympäröimää autotietä (ei siis pyörätietä kuten kaupungeissa) tuntuu matka aivan jäätävän pitkältä (etenkin klo 7 aamulla) koska tuuli pääsee puhaltamaan useissa kohdissa todella lujaa ja pienellä fillarilla saa polkea minkä jaloistaan jaksaa, ettei suunta ole peruutus ja isoja rekkoja ja muita raskaita ajoneuvoja saa pelätä reunoilta nousseen soran ohessa koko matkan ajan. Lisäksi matka kohti työpaikkaa viettää ylämäkeen lähes koko matkan, joten sinnepäin reissu tuntuu raskaammalta. Onneksi kotimatka on sitten enempi alamäkeä, mutta silloin aurinko on molempina kertoina porottanut niin, että minua on heikottanut yli puolet matkasta. Teline juomapullolle olisikin kätevä hankinta pyörään..

Hahaa, kerrankin yhteiskuva! Käytiin eilen pyöräilemässä yhdessä :)
- Saanut jonkin ärsytysreaktion vasempaan akillesjänteeseeni niin, että luulin sen jo tulehtuneen. Tulehtunut akillesjänne on tunnetusti penikoiden ja polvivammojen ohessa yksi tavallisimmista vammoista, jotka juoksijat kohtaavat ja päätin siksi heti ryhtyä toimenpiteisiin ja pidin sekä kylmää että kompressiota jalalla, että välttelin sen turhaa rasitusta (eli en juossut) ja panostin sen hiljaiseen mobilisointiin jumppaamalla sitä kevyesti pumppaus-liikkeellä, sekä kävelemällä. Lähes viikon kestänyt juoksutauko tuntui henkisesti todella hyvältä ja vapauttavalta ja mietin paljon, kannattaisiko jättää koko juoksuharrastus pois kun se tuntui niin älyttömän hyvältä nimenomaan poissaolollaan loistaessa. Toisaalta kävelystä en saa samanlaista tyydytystä kuin juoksusta, johon taasen taisin löytää selityksen..

-.. ayurvedasta, jonka mukaan olen pitta: unen tarpeen määrä, luonne, stressinsieto, suolisto-ongelmat, himo viileisiin ruokiin, tarve kulkea kultaista keskitietä, mutta samalla riski ajautua övereihin.. KAIKKI pätee minuun! Mitä enemmän luin kuvaelmaa pitta-ihmisestä, sitä enemmän vakuutuin siitä, että juuri tälläinen minä olen. Pisteenä ii:n päälle tuli tämä pitta ja liikunta-alaotsikon kuvaelma pitta-ihmisestä liikkujana: Pitta-tyypeillä on yleensä enemmän voimaa kuin kestävyyttä. He ovat hyviä kaikenlaisessa liikunnassa, kun sitä harjoitetaan kohtuullisesti. Pitta pitää haasteista ja siksi he pitävät ylläolevista lajeista, jotka antavat suorittajalleen loppuun suorittamisen tunteen  päivän päättyessä. Kilpaurheilijoilla on oltava runsaasti Pittaa, joka antaa taistelutahtoa. Pitta ei ole paras dosha kilpailemiseen, koska he vihaavat häviämistä, joka motivoi heitä enemmän, kuin voittamisen tuoma tyydytys. Pittatyypit pakottavat itsensä peräänantamattomaksi juoksemaan, hölkkäämään tai nostamaan painoja, mutta eivät saa paljonkaan sisäistä tyydytystä ponnistuksistaan.

Vaikken mikään taikauskoinen olekaan niin en voinut uskoa silmiäni kun luin enemmän ayrvedasta ja juuri pika-testin minulle asettamasta ihmistyypistä. Lähes kaikki pitää paikkaansa! Elettyäni aikamoisissa ääripäissä mitä tulee ruokailuihin ja dieetteihin, en aio elämäni aikana enää kertaakaan noudattamaan kiven kovaan yhtäkään dieettiä tai rajoittaa syömisiäni (ellei joku allergia nyt iske) mutta ajattelin piruuttani kokeilla lisätä tuota pitta-ihmiselle sopivia ruokia ja vähentää niitä ei-suositeltuja (poikkeuksina tomaatti, sipuli ja pinaatti, joista pidän mutta joita en kyllä nytkään syö kilokaupalla. Samoin maapähkinä(voi) ja muut pähkinät saavat luvan pysytellä ruokavaliossani, kun taas pitta-tyypille jopa jossain määrin suositellut puhdistetut sokerit aion vastaisuudessakin jättää herkutteluhetkiin. Suorastaan hymyilyttää kun luen läpi tuota pitta-ihmisen ruoka-listaa, koska olen nähtävästi jo osannut muokata ruokavaliotani itsekseni siihen suuntaan, johon tuo osoittaa ja vältellä niitä pittalle ei-sopivia-juttuja kuten esim. punaista lihaa, jota syön harvemmin koska se tuntuu sulavan niin pirun huonosti kropassani.

Tiedätkö mikä ayurveda-tyyppi sinä olet? Teeppä piruuttasi tämä suppea kehotyyppitesti ja kerro, tunnistatko itsesi vai onko tämä sinun kohdallasi täyttä huuhaata?


- Kävin VIHDOIN sielunsiskoni J:n luona ja voi ette voi uskoa tai käsittää miten hyvältä tuntuu kun maailmassa on edes YKSI ihminen, joka voi samaistua diffuusiin sekopäiseen oireiluuni. J ei ihmettele vaikka sanoisin, että hei nyt vilkkuu jotkin pallot tässä näkökentässä tai oioi kuinka yhtäkkiä alkoi heikottaa ja huimata vaikka paikoillaan seisoisi. Ikäväkseni tuollainen heikotuskohtaus iski eilen kun lähdimme käymään Itiksen Prismassa. T halusi XXL:ään ja juuri kun pääsimme rullaportaita ylös asti sanoin, etten pysty tähän -pakko päästä vessaan ja lähteä takaisin autolle. Minua heikottaa. T kysyi pärjäänkö alas asti ja nyökyttelin hiljaa: aurinkolasit päässä liikuin hiljaisin liikkein alakertaa kohti, mutta jäin nuokkumaan Prisman kassoille ja odottamaan oloni tasaantumista, sekä T:tä. Purin alahullta, jotteivät  kyyneleet alkaisin valua pitkin poskia kun minua harmitti niin vietävästi, että oloni oli huono. Miksen voisi jo olla normaali, käydä kaupoilla kuten ennenkin - kuten normaalit ihmiset - enkä kärsiä heikkoudesta, takykardiasta, ahdistuksesta, vapinasta ja vatsaoireista. Seisoskelin siinä ja mukamas näppäilin kännykkää ja odottelin, että T tulisi portaita alas ostoksineen ja ilmoitin, että hitot minä en luovuta enkä suostu alistumaan tälle heikotukselle ja marssin kärryineni Prismaan. Päässä huojui ja jalat tuntuivat spagetilta, mutta puristin kärryjä ja pidin visusti vaaleita Raybaneja päässäni, jotteivät kaupan kirkkaat valot ärsyttäisi ja keskityin hengittämään, sekä suunnistamaan Prismassa. Kummempia valintoja en miettinyt - senkun nakkasin kärryyn mitä ensimmäisenä näin, mutta päätin, etten joutuisi paniikkiin vaikka minua edelleen heikotti ja päästyämme vihdoin jätskilaareille heitimme T:n kanssa yläfemmat: minä tein sen! Olo oli kaikkea muuta kuin hyvä, mutta olin kävellyt kaupassa, ostellut ties mitä ja selvisin hengissä ja pyörtymättä autolle. Kuulostaa sekopäiseltä ja sitä se on, mutta olen ylpeä vaikka minua samalla itkettääkin, että näinkin arkinen asia kuin supermarketissa käyminen voi olla näin vaikeaa..

- Olen vihdoin syönyt kesän ekan tikkujätskin, joka oli positiivinen ylläri: Tuttifrutti-puikko! Jätski muistutti kovin suosikkiani Soleroa (jota ei Prismassa ollut - yhyy!) ja oli ihanan kermainen, mutta samalla freesi sorbetin ja vaniljajätskin yhdistelmällä :)

- Olen himoinnut ties mitä laukkuja jälleen ja miettinyt pääni puhki, kannattaisiko hankkia isompi olkaveska vai pienempi (mutta MK:ta isompi) crossbody arkikäyttöön. Empiessäni ostin Zarasta 20 eurolla feikkinahkaisen laukun, jota olen nyt kantanut arkilaukkuna ja todennut, että onhan se ihan kiva na kätevän kokoinen, mutta että suosin mieluiten nahkaisia tai muuten tukevammasta materiaalista tehtyjä laukkuja: johan tuo on halkeillut pohjan reunoista ja on jotenkin lössähtänyt, vaikkei ole kovemmalle käytölle eikä sateelle edes altistunut!

- Syönyt ekaa kertaa tuoreita herneitä ja porkkanoita tänä kesänä ja fiilistellyt miten älyttömän hyviä ne ovatkaan. Tänään sujautin lounassalaattiini ohueksi pilkottua porkkanaa, herneitä, kurkkua, salaattia ja balsamicovinegrettiä ja amanmnam.. Salaatin ei suinkaan aina tarvitse olla sitä arkisen tylsää salaatti-tomaatti-kurkku-yhdistelmää!

Kun sanat eivät riitä, voi asiansa kertoa halien, sekä kukkien kera: lämpimin osaanotto <3

- Ja juoksutauosta puheen ollen tänään kävin sitten heittämässä 10km hölkän ukkosta edeltävässä paahteessa (aurinko ei siis paahtanut päälleni koko matkaa, mutta ilma oli tunkkainen - kuin kakkulapiolla leikattava!), jonka loppumatkaksi sain T:n fillareineen kaveriksi. Nauratti oikein miten kevyeksi askel muuttui kun mies tuli vierelle pyörällä ja sain hänestä huoltojoukot (eli vesipullon pidikkeen) sekä juttukaverin. Akillesjänne ei ilmoitellut itsestään missään vaiheessa ja askel oli jopa loppuspurtteineen kevyt :) Lounaan jälkeen teki sitten hyvää käydä maata terassilla nauttimaan auringosta (joka tätä raapustaessa tosin on jo väistynyt sadepilvien tieltä)

Muuta en voi sanoa kuin huh hellettä, mutta hengissä selvitty ;)

Jaa, tässä kai olennaisimmat. Mitä sinne puolen ruutua kuuluu? Ikäkriisejä, herneitä vai ayuverda-kaimoja?