onsdag 31 augusti 2016

Syksyn merkkejä ja sekalaisia kuvia

Mistä tietää, että syksy on tullut?

Siitä, että aamulla kellon piristessä ulkona on vielä niin pimeää, että keittiössä täytyy sytyttää valot

Goretex-varusteet ovat löytäneet kaapin perukoilta kesän jälkeen käyttöön (kesällä en muista ulkoilleeni monessakaan sadekuuroja, mutta auta armias nyt elokuussa..)

Ronjakin saa sateella pukea oman sadeasunsa ylleen, eikä onneksi ole siitä moksiskaan. Naurattaa aina kun Ronja pukeutuu ruskeaan Rukka-sadetakkiinsa, koska hän muistuttaa kovin Robin Hoodista tuttua munkki Tuc:ia :D

Tuikkuja tulee sytyteltyä harva se ilta ja tulee sohvalla tulee istuttua aiempaa enemmän ihan vain kynttilöiden valoa fiilistelemässä

Toppeja tulee käytettyä vain töissä työtakin alla ja niiden tilalle tulee yhä useammin puettua neule tai huppari (kotioloissa)


Tekee mieli syödä kuumaa keittoa ja pitkään hautuneita ruokia kun koko kesän on tullut puputettua salaatteja ja muuta raikasta

Annos kuin Ikeassa: lihapullia, lohkoperunoita rosmariinilla, kesän viimeisiä kukkakaaleja (kuvasta puuttuvia uuni-punajuuria) sekä puolukkasurvosta
Aamulla kun ajaa töihin, voi jo laittaa pyllynlämmittimen (lue: auton penkinlämmittimen) päälle ja nautiskella kun tuntee lämmön nousevan selkää pitkin. Olisipa autossani ratinkin lämmitin..

Potilaille joutuu pahoittelemaan ja varoittelemaan viileistä käsistään




Kotia tekee mieli sisustaa, vaikka tietää, ettei nykyisessä toivon mukaan kovin kauaa tarvitse enää luurailla

Peiliin katsoessa tajuaa, että aurinko on vaalentanut alkukesästä täydellisen ruskeaksi värjätyt hiukseni vaalean hampun värisiksi, ja että nyt on aika varata aika kampaajalle. Meinaan joka peiliin vilkaisu tuntuu bad hair day:lta!

Sunnuntaina aurinko paistoi vielä niin, että tarkenin juosta toppi ja shortsit ylläni. Mutta voi jeesus noita hiuksia! 

Kesällä napsittuja kuvia voi fiilistellä ja palauttaa niiden kautta mieleensä kesän tapahtumia, kuten mökkireissuja. Kuvassa Ronja ei suostunut tulemaan veneeseen sisälle, vaan istua jökötti ulkona ja nuuhki onnellisen näköisenä meri-ilmaa

Kotimaiset juurekset ilmaantuvat kauppoihin, ovat puoli-ilmaisia ja maistuvat taivaallisille! Ei kun kaalilaatikkoa, keittoja ja uunijuureksia valmistamaan!

måndag 29 augusti 2016

The days are long, but the years are short - or are they? Viikon, viikonlopun ja lääkärissä käynnin kuulumiset laajassa pähkinänkuoressa

Idea otsikkoon tulee Gretchen Rubin:n kirjasta The Happiness Project, jonka sain hiljattain (vihdoinkin) luettua loppuun. Kirja on inspiroiva ja herätti ainakin minussa monta ajatusta, sekä antoi yksinkertaisia vinkkejä siihen, miten omaa onnellisuutta ja tunnetta siitä, että on onnellinen, voisi lisätä arkeensa. Olen hiljattain alkanut lämmetä self help-tyyppiselle kirjallisuudelle ja voi lämpimästi suositella tätä Rubinin kirjaa heillekin, jotka suhtautuvat skeptisesti tämän kaltaiseen kirjallisuuteen.

Anyhow, olipa muuten huono aloituskappale tuo ylläoleva (kuulen äikän maikan äänen jo päässäni..), mutta aasinsiltaa pitkin taas jatkan kertomaan kuulumisia :) Viikot tuntuvat suhahtavan niin nopeasti ohi, ettei perässä meinaa pysyä ja jälleen on maanantai ja voin vain ihmetellä, minne ihmeeseen viime viikko ehti jo kadota.

Viimeksi kun kirjoittelin, kerroinkin hieman faktoja kaarrellen ettei kaikki ole hyvin, mutta nyt voin onnesta huokaillen kertoa, että ainakin yksi asia järjestyi: työt jatkuvat! :) On aivan uskomatonta miten tavallaan niinkin yksinkertainen asia kuin työt - ja etenkin epävarmuus niistä - voi vaikuttaa niin kokonaisvaltaisesti muuhun elämään. Muistutan usein itseäni siitä, että työt loppupeleissä ovat todella suuri osa elämää - tuleehan siellä vietettyä arkisin 8h + työmatkat, eli 1/3 koko vuorokaudesta. Onnekseni asiat järjestyivät, eikä minun nyt hetken aikaan näillä näkymin tarvitse jännittää työsopimuksen jatkoa. Jännitys vei minulta yöunet ja vaikutti pakostakin sitten yleiseen jaksamiseen ja "moodiin" (en millään keksi sopivaa suomenkielistä sanaa.. Fiilikseen?) ja mitä enemmän tiuskin ja olin tiukkapipoinen ja räjähtelevä kotona, sitä enemmän minua ärsytti. Käykö teillekin niin, että kun tiuskii muille, suuttuu aivan mielettömästi itselleen kun tietää, että purkaa pahaa oloa muihin - ja sitten sitä onkin vielä pahemmalla päällä? :D Tosi epäloogista, mutta toisaalta ei. Rubinin kirjasta The Happiness Project-kirjasta opin, että välillä pitää "act in the way you wanna feel", eli jos haluat olla iloinen, esitä iloista. Kun vaikutat iloiselta, muut toimivat peileinä ja ovat iloisia sinua kohtaan ja kuka nyt pystyisi mutrunaamaa näyttämään kun muut ovat ystävällisiä sinua kohtaan? Aivan. Oivallus nro 1 tehty!

Arki on muuten rullannut entiseen tapaansa eteenpäin. Mies aloitti AMK-opinnot keskiviikkona, eli seuraavat 3 tai 4 vuotta hän suhaa töiden ohessa koulunpenkillä. Hänen normaalisti tehdessä vuorotöitä muutos on sikäli meidän arjessamme tuntuva, että hän on nyt päivisin koulussa ja niinä päivinä kun ei ole koulua, saattaa olla töitä 12h tai 24h. Tavallaan se ei vaikuta minun arkeeni juurikaan, koska olen itse virka-aikaan 8-16 töissä enkä "hyödy" siitä että mies olisi päivät kotosalla, mutta tuntuuhan se hassulta kun toinen tulee - aivan kuten ennen vuorotöitään - kanssani samaan aikaan iltapäivällä kotiin kun hän tähän asti on hengaillut himassa koko päivän. Opintoja on vasta pari päivää takana, joten vielä on hankala sanoa miten ne tulevat vaikuttamaan elämäämme (haha tai mieshän jo pähkäilee, että hänhän joutuu lukemaan läksyjä :D) mutta pääasia ja omalla kohdallani suurin huolenaihe on se, ettei koulua olisi miehellä ihan päivittäin (käy siis n.s aikuisopintoja, eli monimuotoa pitäisi pääosin olla) niin että hän voi käydä koulun ohessa töissä. Talouden tulot väistämättä romahtavat jos vain toinen osapuoli käy töissä ja se fakta mielessä pitäen pankkiin marssiminen ja talolainan kosiskelu hieman jännittää. Onneksi asioilla on tapana järjestyä ja miehen opinnot ja työvuorot näyttävät ainakin tällä hetkellä menevän kivasti yhteen. Toista meno on sitten kun hänellä on pitkät työharjoittelut edessä - silloin on yksinkertaisesti PAKKO ottaa opintovapaata, mutta silloin hän voi periaatteessa nostaa jopa opintotukea. Hoitoalalla kun ei harjoittelusta makseta palkkaa..

Viikonloppuna emme tehneet mitään kovin mullistavaa: kävin lenkeillä, tehtiin ruokaa (ja sunnuntaina innostuin pitkästä aikaa leipomaan sämpylöitäkin! Vitsit miten taikinaterapiaa harrastaessaan aina tajuaa, että sitä täytyisi harrastaa useamminkin - on se vaan niin paljon kivempi syödä omia tuotoksia kuin kaupan muovipussileipää), käytiin Ikeassa hakemassa tuikkuja ja sukuloimassa. Mies totesi jo eilen, että minulla varmaan on joku yliaktiivisuus-ongelma koska vaikka noinkin paljon touhuttiin, kinusin silti että haluaisi tehdä "vielä jotain". Sitten kun puhisten suostuin hetkeksi sängylle lukemaan, meinasin nukahtaa. Pitäisi varmasti opetella rauhoittumaan. Toisaalta voin aina syyttää geenejäni, koska isäni on tismalleen samanlainen suhaaja ja touhujaja, joka ei paljoa paikoillaan muuten kuin nukkumassa pysy ;)

"Hei otetaan nyt yksi couplefie kun ei olla aikoihin otettu!" Ja tässä lopputulos: kaksi kaunista :D

Tänään maanantaina kävin (jälleen) tapaamassa uutta lääkäriä, joka tutkii ja kopeloi jumejani. Minulle tehtiin (jälleen, mutta nyt kokeneemmin käsin) faskiamanipulaatiota ja kotiläksyksi sain seurata omaa oloa, seurata esiintyisikö minulla mahdollisia oireita kuten kuumetta ja infota lääkäriä oloistani viikon kuluttua. Mitään ihmettä en usko tapahtuvan ainakaan kerta-käsittelyn jälkeen, mutta olen toiveikas: naislääkäri kellä kävin on hyvin kokenut ja moni on saanut hänen käsittelystään hyötyä. Minun niska-/kaulaseutuni oli heti käsittelyn jälkeen todella keveän oloinen, mutta nyt pientä pistelyä on taas alkanut tuntua. Nyt täytyy vain koittaa olla kärsivällinen ja odotella ja katsoa, miten tilanne kehittyy. Jollei kertakäsittelystä vielä 100% apua ole, niin uskon, että jos tästä edes HIEMAN apua on, niin menen varmasti uusintakäynnille. Lääkärillä oli ihanan avarakatseinen näkemys ihmisen hoitamisesta ja totesi, ettei halua hoitaa potilaitaan todella montaa kertaa - koska kokee nähtävästi, että on silloin epäonnistunut heidän hoidossaan! Minulle tuli potilaana turvallinen ja rauhallinen olo jo siitä, että lääkäri ens-alkuun halusi selvittää taustani eikä heti lähtenyt kopeloimaan ja lääkitsemään ja määräämään ties mitä tutkimuksia. Hänen näkemyksensä mukaan kaltaiseni jumit ovat monen tekijän summa, mutta hän painotti, että aiemmat traumat - henkiset että fyysiset - ovat kasautuneina niiden aiheuttajia. Kuluneet viime vuodet eivät minun kohdallani mitenkään helppoja ole olleet ja yksi syy on myös nämä jumit jotka ovat estäneet minua elämästä haluamaani elämää, muta uskon yhä ja edelleen, että se aika vielä koittaa kun voin elää täysin normaalisti, käydä asioilla, matkustaa ja oleilla hetkittäin myös epämukavissa asennoissa ilman, että kärsin huimauksesta ja säryistä jälkeenpäin.

Että sellaisia kuulumisia täältä :) Miten sinun viikonloppuusi kuului?


söndag 21 augusti 2016

Ultimaattinen n'icecream-resepti

Olen - lievästi ilmaistuna hieman jälkijunassa - hurahtanut niin sanoittuihin n'icecreameihin, eli jätskin korvikkeeseen, jonka pohjana on kerman sijaan jäädytetty banaani. Monet surruttelevat näitä herkkuja jopa aamupalaksi, mutta itse olen pidättäytynyt tylsästi syömään aamulla puuroa ja tekemään n'icecreamia jälkkäriksi. Monien kokeilujen jälkeen olen löytänyt omaan makuuni ultimaattisen n'icecreamin reseptin, jonka ajattelin nyt jakaa teillekin. Lisää makuvariaatioita sekä lisää masun täytettä/ravintoarvoja n'icecreamiin saisi helposti lisäämällä massaan erimakuisia protskujauheita, mutta koska itse vieroksun niiden käyttöä (olen tylsä, mutta pidän niitä sen verran keinotekoisina, etten kovin mielelläni niitä käytä. Ylipäätään yltiömääräinen protskun tankkaus tuskin tekee kellekään hyvää ja jos syö perus-kotiruokaa, saa minun tietämykseni mukaan tarpeeksi protskua ravinnostaan, eikä niitä tarvitse sitten tankata herkuista. Sori, beside the point), jätän ne omista banskujätskeistäni kokonaan pois ja maustan massan perinteisimmillä mausteilla.

Muitta mutkitta asiaan, tässä (tähän asti) ultimaattisen n'icecreamin ohje, olkaat hyvät!



Suklainen n'icecream (1 annos)

0,5-1 pilkottu, jäädytetty banaani
loraus (manteli)maitoa
1 rkl raakakaakaojauhetta
1 tl maapähkinävoita
1 tl kookoshiutaleita
1 rkl kaakaonibsejä (nämä Foodinin ovat omia suosikkejani, koska ne ovat sopivan isoja ja parhaan makuisia - eivät kitkeriä eivätkä minimalistisen pieniä hippuja)


Laitan ensin blenderiin banskupalat, jugurtti, maito, maapähkinävoi (kokeile myös korvata tämä manteleilla!) ja kaakao ja surruttele tasaiseksi massaksi. Jos banskut ovat tooosi jäisiä kannattaa antaa niiden sulaa pari minuuttia ja säästellä blenderi-parkaa kaapimalla banskumassaa kannun reunoilta keskemmälle. Samalla saat enemmän ilmaa massaan ja lopputulos on pehmismäisempi!
Kaavi sitten koko komeus kippoon ja koristele nibseillä ja kookoshiutaleilla ja nautiskele (nopsaan - tämä sulaa normijätskiä nopeammin!)

Oletko sinä jo kokeillut n'icecreamia?

torsdag 18 augusti 2016

Videokuulumiset


Lyhyet kuulumiset näin torstain kunniaksi siis, olkaa hyvät! Harmittaa, etten tajunnut että koneen mikrofoni särisee noin pahoin kun käänsin konetta, mutta toivottavasti ääni kuuluu.  Tein itse asiassa n 2 min pitkän videon ennen tätä alla olevaa, mutta se oli Blogspotin mielestä liian iso. Ärsyttävää! Osaako joku sanoa miten Blogspotiin saisi latailtua joko isomman viedopätkän tai miten videoita saisi pienennettyä? Tämä on siis kuvattu ihan Macbookin Photobootilla.
:)


onsdag 17 augusti 2016

Kuulumiset ja dogsie-kuvia. Ja SE sormus!

Heippa!

Viime kuuulumis-postauksesta lähtien olen käynyt sekä itseni että läheisteni kanssa aikamoista keskustelua puolin ja toisin. Olen itkenyt, olen iloinnut, olen raapinut päätä ja tukkaakin varmaan onnistunut irrottamaan parin tupon verran kun olen mietispäissäni rapsutellut päätänahkaani. Lopullisia päätöksiä ei ole vielä tehty, eikä mitään ole kirkossa täysin kuulutettu, mutta ajatustasolla olen päässyt asioissa eteenpäin. Ainakin hieman.

Moni on ollu huolissaan (minut mukaanlukien, hehe) siitä että puhun kihlauksesta ja naimisiinmenosta niin paljon, että miesparkani ahdistuu aivan totaalisesti. Ajatus kihlauksesta ja naimisiinmenosta nosti päätään pitkästä aikaa juuri viime viikonloppuna kun ennätysmoni pari meni naimisiin ja tosiaan koko some pullisteli toinen toistaan upeampia pareja. Alkukesästä tein päätöksen lopettaa koko sormus-hössötyksen ja olen - uskokaa tai älkää - onnistunut pitämään koko asian pois jopa omasta mielestäni sekä puheistani - kunnes kaikki muutkin asiat, jotka ovat painaneet mieltäni nousivat viime viikonloppuna mieleen, itkin ja porusin niitä ja purin ne sitten tänne. Tai no turha väittää, etteivätkö timantit aika-ajoin olisi pyörineet mielessä kesälläkin, mutta selvästi vähemmän kuin keväällä! Tai johtuukohan tuo timanttipuheiden miehelle siitä, että oon päässyt höpisemään timanttijuttuja tyttökaveri-E:n kanssa? :D Haha! Kyllä mulla se unelmien sormus edelleen on katsottuna valmiiksi, mutta ajankohta, koska sellaisen (tai jonkun miehen valitseman?) saan sormeeni pujottaa on täysin avoin.


"Otettaisko dogsie?" (koira nuuskii maata eikä välitä lainkaan vaikka kuinka lirkuttelen)

"Ai mitääh?! Joo otetaan! Pusukuva!" (ja Raybanit saavat kyytiä..)

(kännykkäkin putoaa siinä samalla maahan kun pusuttelu on niin kovaa)

Mitä muuta arkeen. Viikko tuntuu sujuvan tosi nopeasti kun käy päivät töissä ja illat joko käy ulkona tai puntilla, kuten eilen käytiin vetäisemässä pikainen treeni. Kävin sunnuntaina 10 km hölkällä ja jalat/pohkeet on jotenkin olleet tukkoisen oloiset sen jälkeen, joten eilen kovasti harjoittelemani tuplahypytkään eivät meinanneet onnistua sitten yhtään. Toisaalta käytiin miehen kanssa maanantai-iltana yhdessä lenkillä nimpparikahvittelujen jälkeen - mies pyörällä ja minä kävellen/hölkäten. Olen kyllä putkirullaillut jalkoja ja selkää näiden jälkeen, mutta kai ne jalat joskus väsyäkin saavat kun kerta rasitetaan? Tänään kävin lyhennetyn työpäiväni jälkeen Ronjan kanssa tunnin reippaalla kävelyllä ja voi jukra miten kävely voikaan tuntua rentouttavalta. Juoksu on jossain määrin juitenkin minulle n.s. jännittävää (kerroin tästä jo aiemmin, mutta syy on siis se, että olen pari kertaa pyörtynyt juostessani) ja huomaan usein, että sykkeeni saattaa alkulenkistä pompottaa jopa loppulenkkiä korkeammalla tasolla ihan silkasta jännityksestä. Kun liikkeeseen tottuu ja huomaa, ettei huimaakaan, uskaltaa rentoutua, kroppa lämpenee ja syke laskee.

Arki sujuu siis entiseen tapaansa, mutta noiden masistelujen jälkeen kun ollaan saatu yhdessä miehen kanssa purettua ja juteltu asioista (vinkki muuten kaikille: jos puhuminen tuntuu jotenkin hankalalta, kannattaa hoitaa ne lenkkeilyn lomassa! Maanantai-ilta pururadalla tekee ihmeitä, koska raikkaassa ulkoilmassa juttelu sujuu jotenkin paljon luontevammin ja jouhevammin kuin kotona sohvalla tai keittiönpöydän äärellä. Kai se liikunta mahdollistaa sen, että välillä on hiljaa ja keskittyy tekemiseensä ennenkuin sanoo jotakin ja liikkuessa verikin kiertää paremmin - ehkä ajatus jotenkin kulkee myös siksi paremmin? Ymmärrän kyllä, miksi monet suosittelevat pitämään myös työelämän palaverit ulkoilmassa - meinaan ideat ja ajatukset ovat paljon.. ilmavampia? Ei, mutta jotenkin sitä on paljon fiksumpi ja keskustelevaisempi ulkoilmassa kuin sisällä toista vastapäätä istuessa. Suosittelen!

Käväistiin äsken vielä Ronjan kanssa iltapisulla ja höpöttelin siinä samalla puhelimeen E:n kanssa - mistä muusta kuin täydellisestä sormuksesta, jonka onnistuin puolivahingossa netistä löytämään. Nauratti oikein ääneen kun laitoin tuon sormuksen kuvan E:lle linkkinä ja hän totesi heti että "mikä sormus - ja mihin hintaan!" - tismalleen niillä sanoin, jotka minä mielessäni ajattelin! Great minds think alike.


Eli edellistä kuulumispostausta hieman pirteämpiä kuulumisia täältä puolen ruutua. Ei mikään sunnuntain ongelmista tästä maailmasta ole poistunut, mutta tänään ne tuntuvat hieman pienemmiltä.

måndag 15 augusti 2016

Lounasvinkki

Ajattelin jakaa teille vinkin ruoasta, jota olen nyt tehnyt sekä lounaaksi että päivälliseksi. Annos on sopivan täyttävä ja ruokaisa, muttei liian tuju lounaaksikaan. Minun masulleni ei esim pastaa ja spagettia tai perunaa ja pihviä-tyyppinen ruoka sovi lounaaksi, koska se aiheuttaa n.s. "ruokakooman" ja väsymyksen. Lounaaksi tykkään syödä ruokaisan salaatin (ei kuitenkaan pelkkää vihreätä koska sillä ei kyllä pitkälle iltapäivälle jakseta!) ja illalla sitten lämmintä ruokaa.

tällä aterialla korvasin täysjyväpastan täysjyväleivällä ja lisäsin kylkeen keitetyn luomukananmunan

Tarvitset

täysjyväpastaa
broccolia
herneitä/herneenpalkoja/vihreitä papuja
kypsennettyä kanaa/kikherneitä/tonnikalaa
salaattia
kurkkua
vihreää pestoa
(siemeniä)
Keitä ensin pasta puolikypsäksi ja lisää sitten keitinveteen pilkottu broccoli, sekä herneet. Keitä al denteksi, kaada keitinvesi pois ja huuhtele kattila pari kertaa kylmällä vedellä, jotta kasvikset ja pasta lakkaavat kypsymästä eikä mene näin ollen mössöksi. Valuta huolella.
Pilko kurkku ja lisää se kanan/kikherneiden/tonnikalan kanssa kasvisten sekaan ja kääntele joukkoon vielä vihreä pesto. Huuhtele salaatinlehdet, laita lautaselle ja kumoa kattilan sisältö päälle ja ripottele makusi mukaan puruvastukseksi siemeniä päälle.
Omaan annokseeni valitsen täyjsyvä-rusettipastaa, maustamattomia broilerinsuikaleita, jotka olin kypsentänyt jo aiemmin ja maustanut suolalla ja pippurilla, kurpitsansiemeniä sekä Pirkan tai Rainbown pestoa. Minulla on nyt viime aikoina ollut kauhea himo nimenomaan vihreisiin kasviksiin ja yhdistelen erilaisia vihreitä keskenään ja jätän sen sijaan tavanomaisesta poiketen tomaatin pois. Pidän tomaatista, mutta siinä on jotenkin liian pikantti ja dominoiva maku esim. papuihin ja broccoliin verraten, enkä halua peittää niiden makua. Sitä paitsi omaan makuuni tomaatin ja vihreän peston yhdistelmä ei jotenkin sovi; siinä yhdistyy jotenkin kaksi voimakasta makua!


söndag 14 augusti 2016

Elämä lipuu ohi

Heippahei ja sunnuntaita! Ajattelin tulla tänne purkamaan ja kertomaan fiiliksiäni loppulomalta, sekä viikonlopulta.

Loppuloma tai loppuviikko - kummasta nyt haluaa puhua, koska sama asia, on sujunut rauhallisesti. Totta puhuakseni en edes muista mitä olen tehnyt, mutta nähtävästi rentoutunut koska uni on maittanut kaikkina muina paitsi perjantai-iltana (jolloin join lasillisen punkkua iltaruoan kanssa, alkoholi ei nähtävästi ainakaan edesauta unentuloa minun kohdallani) ja aamuisinkin olen torkkunut vähintään puoli kahdeksaan (ja tänään sunnuntaiaamuna jopa 07:52 asti - hehe!). Perjantaina kävin näöntarkastuksessa ja koin aikamoisen heräämisen kun optikko näytti tarkastuksen lopuksi miten "näen" omin silmin ja miten korjauksin. AUTS! +0,75 molemmissa silmissä ja samoin taittovirhettä oli samat 0,75 molemmissa. Uudet lasit lähtivät tilaukseen, mutta pakko myöntää että emmin niitä ehkä hiukan jo nyt - mutta kun parempiakaan ei tuntunut löytyvän! Halusin ehdottomasti lasit, joissa on tyynyt nenää vasten, eikä sen mallisia kovin montaa ollut Silmäasemalla. Noh, pääasia että näkö paranee kun lasit saan! Optikko tosin kyllä sanoi, että lasit voi halutessaan vaihtaa 3 kuukauden sisään jolleivat ekat olekaan kivat. Ihanaa olla nainen, kun mielensä saa muuttaa ;)

Mies oli koko eilisen vuorokauden töissä ja minä kävin siskontytön 2-vuotispäivillä, koiran kanssa lenkillä kaatosateessa (kiitos sadejumalat! Heti kun palasimme sisälle, sade lakkasi), siivoilin ja sometin. Viimeiseksi mainittu on kuluneen viikon aikana tuntunut sekä ihanalta ajanvietteeltä, että myös rasitukselta ja ennen kaikkea kaipuun herättäjältä. Moni vietti tänä viikonloppuna häitä ja kuluneen kevään ja kesän aikana on moni seuraamani instagramaaja ja bloggaaja tullut raskaaksikin ja (ihania) odotusjuttuja on piisannut. Tirautin äsken terassilla palautuspäikkäreitteni lomassa jopa pari kyyneltä (jotka Ronja onnekseni kävi heti nuolaisemassa pois. Mamman pieni rakas, joka ei taaskaan ymmärtänyt miten tärkeä lipaisu juuri tuollaisena hetkenä oli) kun kaikki paha olo tuntui vyöryvän ylitseni. Olen alkukesästä lähtien lukenut Gretchen Rubinin The Happiness Project-kirjaa ja yrittänyt ammentaa siitä ideoita, miten oppia "näkemään" onnea arjessa ja tulla onnellisemmaksi ihmiseksi. Koen siksi suurta häpeää kun tirauttelen itkua kevytkenkäisistä asioista kun maailmassa on niin paljon pahaa, mutta kuten Rubin onnekseni kirjassakin toteaa, täytyy ongelmat saada suhteuttaa omaan elämäänsä (eli minun ei tarvitse hävetä että jokin asia harmittaa minua, vaikka Afrikan lapset näkevätkin nälkää). No mikä minua niin harmittaa, että oikein itkuksi piti pistää?

Se, että minusta tuntuu että elämäni lipuu ohitseni ja itse seison pysäkillä, jolle yksikään juna ei pysähdy.

Haaveilen kihlauksesta.
Haaveilen häistä.
Haaveilen lapsista, omasta perheestä.
Haaveilen omakotitalosta.
Haaveilen vakinaisesta virasta.

Kihloista olen puhunut jo parin vuoden ajan kun mies vahingossa tajuamattaan kysyi minulta millaista sormusta toivoisin ihan noin vain ohimennen. On kyllä sen jälkeen tajunnut, miten väärin teki kun muina miehinä - vailla taka-ajatusta - moista kysyi, koska minulle se oli jo askel eteenpäin - askel kohti kihlausta ja häitä. Lupaus, joka edelleen on lunastamatta.

Lapsista olen haaveillut noin parin vuoden ajan ja kuume sen kuin kasvaa. Harmikseni parin kolmen vuoden takaiset sekoilut ruoan ja urheilun - itselleni aiheuttaman syömishäiriö ortoreksian - vuoksi, ei hormonitasapainoni edelleenkään ole palannut, eikä tasapainosta niiden suhteen voi puhua. Jollei ole hormoneita, ei ole raskautta, ei lapsia eikä perhettä. On varmasti sanomattakin selvää, että soimaan itseäni tästä mutta lääkärit ovat koittaneet vakuuttaa, ettei se nyt tässä kohtaa enää auta vaan nyt täytyy antaa ajan korjata. Jos aika korjaa - sitä ei kukaan voi luvata. Minun on vain käsketty pitää paino tällä tasolla - yhtään se ei saisi laskea, jottei rasvakerrokseni jota muun muassa hormonit tarvitsevat elääkseen, hupene. Liikuntaa tai elämäntapoja ei muuten ole rajoitettu ja siksi olen jatkanut liikkumista entiseen tapaan, mutta pyrkinyt lisäämään kaloreita m.m. pehmeiden rasvojen merkeissä ruokavaliooni. Aihe on arka ja tätä kirjoittaessani pala nousee jälleen kurkkuun ja kyyneleet alkavat vuotaa silmistä. Olen aina halunnut olla nuori äiti, joka jaksaa peuhata lastensa kanssa.

Omakotitalosta olen samoin haaveillut koko elämäni ja tämä taitaa olla aiheista ainoa, joka nyt edes jotenkuten etenee - kunhan kunta nyt käsittelisi poikkeuslupa-paperimme, jotta voisimme anoa rakennuslupaa. Talon rakennus ei ole mikään pieni projekti ja kuten jo aiemmassa postauksessa totesin on matkalla kohti valmista taloa vielä monta mutkaa matkassa, joista suurimpana pankki ja talolaina, jotka ovat väistämättä oleellisia rakennusprojektissa.

Vakinaisesta toimestakin kirjoitin jo aiemmin, mutta kertauksena niin haaveilen siitäkin edelleen. Pari kolme kertaa olen sellaista hakenutkin, mutta tuloksetta. Aihe ei muuten olisi niin tulenarka, jollei nykyinen työpaikkani olisi hieman haparoilla jäillä ja elän para-aikaa totaalissa tietämättömyydessä, miten minun jatkossa käy. Jatkoni on oikeastaan kiinni minusta täysin irrallaan olevasta asiasta, jota nyt jännitetään. Nuorempana kuvittelin olevani virassa jo viimeistään tässä vaiheessa, mutta fakta on se että taloustilanne on pakottanut työnantajat tiukentamaan vöitään, eikä virkoja niin vain perusteta eikä niistä niin vain erota (ne joilla sellainen jo on), koska ne maksavat. Joka kerta kun virka on minulta ohi mennyt, on se harmittanut mutta miten useampi niistä annetaan muille kuin minulle, sitä happamammalta koko hakeminen alkaa tuntua. Sain jopa eräässä haastattelussa kuulla, ettei minulla näin nuorena vielä toimea edes tulisi olla (!) joka mielestäni kertoo jo jotain koko työelämän asenteesta nuoria työntekijöitä kohtaan: me tyydymme pätkätöihin kun muutakaan ei tarjolla ole, siinä missä vanhempi hakija lähtisi hippulat vinkuen jos hänelle vastaavaa tarjottaisiin. Olemme tottuneet tähän.

Mitä tähän sanoisi? Millä sanoin jatkaisi? Oloni on tyhjä, vaikka tiedän että minulla on moni asia hyvin. Talon rakennus etenee jahka lupapaperimme käsitellään, enkä usko että pankki on aivan mahdoton myöntämään meille lainaa, koska miehelläni on vakivirka. Kihlausta ja naimisiinmenoa tuskin edesauttaa, että siitä puhun mutta välillä tekee mieli jopa sanoa, että hittoako tässä yhdessä sitten ollaan jollei sitä voida virallistaa? Minulle se olisi todella tärkeätä kun mies taas on sitä mieltä, että ehditään sitä myöhemminkin. Googlettamatta mitään tilastoja voin kuvitella, että rahan jälkeen parisuhteissa tapellaan takuuvarmasti toiseksi eniten naimisiinmenosta! Hormoneista ei kukaan tiedä eikä niihin voida mitenkään vaikuttaa, vaan minun täytyy vain antaa ajan kulua ja pyrkiä pitämään yllä stressitöntä elämää, sekä pitämään kiinni kiloistani koska hormonit ja mahdollisesti tuleva sikiö ja lapsi tarvitsevat molempia pystyäkseen kehittymään kehossani. Töiden suhteen en voi kuin toivoa, toivoa ja hakea kun virka jossakin aukeaa. Se, että hakee kerta toisensa jälkeen näyttänee työnantajalle jo, että olen tosissani.

Tälläisiä kuulumisia tänään, lomaviikkoni viimeiseltä päivältä.
Toivottavasti sinulla on parempi mieli. Kyllä minullakin vielä on.

* kuvat uupuvat, koska netti. Lähden ulkoiluttamaan koiraa.

fredag 12 augusti 2016

Ei suosittuja mielipiteitä

Hahaa! Sain varmasti viikon mojovimmat naurut kun löysin m.m Hillan blogista paljastuksia ei suosituista mielipiteistä - tiedättehän, niistä mielipiteistä joita ei varmasti tulisi sanoa ääneen koska ne voivat herättää hämmennystä, pitkiä katseita ja kohonneita kulmia vastapuolen osalta. Minut on kasvatettu sanomaan rohkeasti oma mielipiteeni, joten mikäs tässä: nyt aion minäkin paljastaa mielipiteeni parista asiasta, joista moni muu on kanssani TÄYSIN eri mieltä!

Annokset on isoja ja leivälle laitetaan v-o-i:ta tai vähintään voiseosta!

Aloitetaan samoilla linjoilla kuin Hilla: margariini - hyhhyh! Kotikotona meillä syötiin aina leivän päällä margariinia ja ainoastaan spessu-tilaisuuksissa sai oikeata voita, kuten esimerkiksi uusien pottujen kanssa. Thank God kotoa muutettuaan saa valita leivän päällyksensä itse - ja minun valintani on Oivariini. Leipää ei tule syötyä edes päivittäin, joten en usko että levitteellä on kovinkaan suurta merkitystä koko ruokavaliota ajatellen. Lupaan kompensoida "huonon" rasvavalintani lorauttamalla salaattiin öljyä ja syömällä pähkinöitä.

Muumimukit. Minulla on niitä kaapit pullollaan mutta nykypäivän muumihypetys alkaa tulemaan jo korvista ulos niin, että ilmoitin jo äitille etten minulle tarvitse enää ostaa yhtäkään mukia! On leivänpaahdinta, vedenkeitintä, kattilaa, varmaan vessapaperiakin - Muumeja kaikkialla! Rakastan muumeja niin suloisen ulkomuodon sekä olemuksen ja elämänfilosofian vuoksi, mutta nyt kun niitä tungetan joka himpskatin tuutista alan minäkin jo kyllästyä.

Sokeria voi ja saa syödä, jos siitä tulee kiva olo. Liiasta sokerista (tai alkoholista) ei kyllä tule kellekään kiva olo, eli kohtuus on paras ohjenuora :)
Alkoholin käyttö. Oma alkoholin käyttöni on todella vähäistä nykyään ja olen onnellinen, että se on nykyisellä tasollaan (kröhöm.. on sitä meinaan tullut juotuakin) arviolta 1-4 lasillista punkkua kuukaudessa! Instagramissa ja blogeissa esitellään Afterwork-lasillisia toisensa perään ja minä istun suu ammollaan ja ihmettelen, miksi hemmetissä työpäivän päättymistä pitää "juhlia" tissuttelemalla?! Alkoholi on kuten sokeri - täysin turhaa, eikä kumpikaan edistä terveyttä mutta tuo toki kivaa ekstraa esim rankan työviikon päättymisen juhlistamiseen ja molempia voi mielestäni kuluttaa kohtuudella, mikäli ne tuovat mielihyvää siinä samalla. Mielihyvä nyt onkin noiden kohdalla ainoa terveyttä edistävä tekijä. Sori vaan kaikki AW-skumppailijat :D

Kahvi kahvina. En ymmärrä Starbucks-tyylisten pirtelökahvien päälle, vaan juon kahvini mieluiten kuumennetun, vaahdotetun maidon kera (kotona - pientä luksusta arkeen) tai sitten vain tavallisesti maidon kera. Kahvi kahvina, pirtelöt ja jälkkärit jälkkäreinä.

Sofi Oksasen Lupaus. Olen yrittänyt lukea kyseistä palkittua ja hypetettyä opusta jo pariin otteeseen - pääsemättä paria kappaletta pidemmälle. En vain pääse kertomuksesta jyvälle.

Kardashianit - miksi?

Mieluummin selfie kuin peffakuva
Belfiet on noloja. Koska hemmetissä oman perseen kuvaaminen, fitnesslavamaisesti provokatiivisesti pyllistäminen on ollut siistiä, coolia? Kanaemo sisälläni herää aina kun näen jonkin nuoren kauniin naisen suorastaan tarjoilevan persettään kameralle. Mitä hänen äitinsäkin tästä ajattelisi? Ja ajatteleeko tyttö ketkä kaikki hänen kuvansa näkevät? Ei, vanha kunnon selfie on vielä ok - belfie ei. Jollei ole naamaa, jota kehtaisi näyttää, ei kannata kuvata ollenkaan.

Pizza on parempaa kylmänä.

Lasillinen valkkaria perjantaina n klo 20, viimeistään klo 22 sänkyyn. Minä en jaksa enkä tahdo valvoa.
Menen enemmän kuin mielelläni perjantai- lauantai- ja sunnutai-  viikon jokaisena päivänä viimeistään klo 22-aikaan nukkumaan, jotta jaksan nousta viimeistään 8 aikaan pirteänä sängystä. Siitä taitaa olla vuosia kun valvoin viimeksi (uuden vuoden aattoa lukuunottamatta) pidempään kuin klo 1, enkä häpeä sitä lain. Minusta on kivaa nukkua yöllä, jotta päivällä voi sitten puuhailla pirteänä :) Valvominen on out.

Ketsuppi, ihana, ihana ketsuppi. Ihan niin hoocee en ole, että laittaisin sitä muiden hc-käyttäjien tapaan esimerkiksi näkkärille (siihen sopii paremmin Oivariini ja juusto!), mutta lihapullien, makaronilaatikon, makkaran ja tonnikalapastan kanssa se vain kuuluu yhteen! Tosin ketsuppi maistuu parhaiten edellä mainittujen kanssa kun ne ovat eilispäivänä valmistettuja; tuoreiden, mehevien lihapullien kanssa ei tarvitse kuin perunaa (tai muusia!) ja kasviksia.

Ostan vaatteita ja ties mitä blogien suositusten perusteella. En uskalla edes ajatella mitä kaikkia vaatekappaleita olen hankkinut muiden Päivän asu-kuvista inspiroituneena ja arvostan suuresti, että kirjoittaja tekee selväksi mistä on kolttunsa hankkinut kirjoittamalla sen selkeästi kuvan alle. Vielä parempaa on, jos bloggari on linkittänyt vaatteensa suoraan kuvan alle - eipä tarvitse itse etsiä nettikauppojen syövereistä! :D

Huoh, saankohan vielä perustella näitä mielipiteitäni ja väitteitäni jollekin? Anyhow, voin ylpeänä ja selkä suorana seistä mielipiteitteni takana. Samaistutko johonkin vai oletko täysin eri mieltä kanssani - mistä?

torsdag 11 augusti 2016

Mitä olen tähän asti oppinut itsestäni loman aikana? Oivalluksia raudasta, logolaukuista, kehonhuollosta ja sokerista

Heippa!

Täällä vietetään kesän ainoan lomaviikon 3. päivää ja puuhaa ja tohinaa on riittänyt. Palasin äsken kävelylenkiltä ja tuumailin jo, että tulen tekemään tänne blogin puolelle tälläisen koosteen asioista, joita olen itsestäni kuluneen viikon aikana oppinut. Oppia ikä kaikki vai miten se meni? Haha, en olisi voinut kuvitella, että voisin oivaltaa itsestäni näinkin monta asiaa 26-vutoiaana vain parin päivän  aikana.

Jätskejä oli arviolta 8 erilaista tarjolla ja maistelimme niistä 4: mansikka, laku, suolavoipähkinä ja sitruunasorbetti. Lisäksi löytyi ainakin vanilja, suklaa ja kahvi

- Obsidan-rautavalmiste ei sovi minulle. Meinasin purjota autossa, kaupassa sekä kaupungilla eilen Porvoo-visiitillä käydessämme ja olo helpotti vasta kun pääsin vessan kautta Café Postresiin hakemaan artesaanijätskiä.


Taustatietoa: Olen jonkin aikaa pelännyt, että hemoglobiinini olisi taas laskenut koska minulla on ollut kummallisen heikko olo vaikka olen syönyt, juonut, levännyt ja liikkunut oikein mallikkaasti ja niinhän siinä paljastui käyneen kun kävin kontrollinäytteissä: seerumin hb 109. Höh! Kyllä harmitti kun kuulin uutisen, koska ehdin jo iloita keväämmällä kun söin rautakuurin ja arvo nousi muistaakseni 130-luokkaan! Kestävyysurheilu ja vähäinen punaisen lihan kulutus tuntuu minun kropassani aiheuttavan hemoglobiinin laskun (muuta selittävää syytä ei ole löytynyt) mikä tuntuu epäreilulta kun esimerkiksi vegaani-siskoni hb on jotain 140-150-tasoa. Endokrinologi kyllä sanoi minulle vuosi sitten kun pääsin heidän kirjoiltaan pois, että olen todennäköisesti sellainen tapaus joka joutuu syömää rautakuureja aika ajoin elämänsä aikana, koska rauta ei tunnu imeytyvän kroppaani eivätkä varastot täyty kunnolla koska en saa ravinnostani tarpeeksi parhaiten imeytyvää hemirautaa (eli sitä eläinperäistä). Harmi, koska haluaisin onnistua saamaan kaiken kroppani tarvitseman ravinnon puhtaasta ruoasta - en pillereistä - eikä vatsani kestä rautavalmisteita lain - etenkään nyt tätä viimeiseksi kokeilemaani Obsidania.

- En pidä näkyvistä logoista.

Taustatietoa: olen jo pitkän aikaa (lue: keväästä) havitellut uutta laukkua MiuMiun kaveriksi ja mallaillut kaikkea Mulberry Lilystä Louis Vuittonin Neverfulliin. Hintataso on kova, mutta koska hankin uuden laukun ehkä kerran parissa kolmessa (jos siinäkään?) vuodessa, olen todennut että voin säästää kaikki pilipali-laukkuihin aiemmin törsätut rahat ja panostaa sitten kerralla kunnolliseen yksilöön, joka kestää niin käyttöä kuin katseitakin. Suurin ongelma näissä arvokkaimmissa laukuissa on se, että niitä täytyy uskaltaa käyttää. Kuvailen usein itseäni Hulda Huolettomaksi laukunkäsittelijäksi, koska en jaksa varoa ja silitellä veskaa vaan laitan sen surutta lattialle ja käytän sitä päivittäin. Toki suojaan laukkua sateelta enkä viskele sitä maita ja mantuja pitkin ja kotona laitan laukun aina eteisen senkin päälle, mutta mikään vitriinissä säilyttäjä en ole. Jos ja kun investoin isomman summan laukkuun, täytyy sen olla niin optimaalinen ja täydellinen omaan käyttööni, että tiedän säilyttäväni sen jopa lopun elämääni, jolloin uskallan käyttää sitä huolettomammin. Jos emmin, säästänkö laukun vai pistänkö sen kiertoon, en myöskään uskalla käyttää sitä samalla tavalla ja se jää ennemmin kaappiin kuin käsivarrelle roikkumaan. Anyhow aasinsiltaa nyt siis logoihin: olin jo viittä vailla tekemässä kaupat Damier Ebene-kuosisesta Neverfullista kun näin sellaisen kaupungilla yhden naisen olkavarrella ja tajusin, ettei laukku olisi minua varten koska en voi sietää logoja. Näytän usein miehelle kuvia laukuista ja pyydän hänen mielipidettään (naurettavaa, koska mies tajuaa laukuista yhtä paljon kuin minä hänen rakkaudestaan kalastukseen) ja hän totesi Monogram- ja Damier ebene-kuosit nähdessään, että mono olisi minunlaiseni mutta myöntyi sitten vaihtaman mielipiteensä ebenen puolelle koska vaadin :'D Noei, mutta Neverfullin nähdessään hän totesi "joo ihan kiva", mutta kun tulin tajuihini sen livenä nähneenä, näytinkin erään toisen unelmalaukun kuvaa ja jo oli toinen ääni kellossa "nojuu tuo olisi sun näköisesi". Tiidididii, voi siis olla, että logoton unelmalaukku keikkuu piakkoin tämän emännän käsivarrella ;)

- Pitkät venytykset eivät sovi minulle.


Illan kävelylenkin jälkeen alkoi hymy jälleen palata huulille. Hitonhitto miten jumissa pieni nainen voikaan olla - kehoaan "huollettuaan"!
Päätin näin loma-aikaan ryhdistäytyä huoltamaan kehoa oikein koko rahan edestä, koska tiedostan laiminlyöneeni venyyttelyä viime aikoina. Aloin siis maanantaina tekemään kerran pari päivässä n minuutista kahteen kestäviä venytyksiä ja totesin tänään keskiviikkona, että jos vielä jatkan tätä menoa niin viikonloppuna en enää kävele. Hemmetinkuustoista, että pienen ihmisen jalat voivatkin mennä jumiin! Facebookin juoksufoorumilta sain vahvistuksen siihen, etteivät pitkät venytykset tee ainakaan kaikille hyvää ja aion vastaisuudessakin suosia enemmän lyhyehköjä ja pumppaavia venytyksiä, sekä foamrollata ja suosia aktiivista palautusta esim. hiljaisen kävelyn muodossa.

- Kaikki eivät tarvitse sokeria, mutta sen syömistä ei kannata välttää jos se tuntuu hyvältä kehossa. Kohtuus kaikessa.

Ai jehna, tekisi mieli nuolaista koneen ruutua kun näkee tämän kuvan: aivan tajuttoman hyvää! Artesaanijätski on normijädeä pehmeämpää koostumukseltaan ja maut ovat todella aitoja - eivät mitään E-koodimaisia ja esanssisia ällötyksiä. Tästä hyvä esimerkki oli miehen lakujätski, johon käytetään paikallista Brunbergin lakua ja jota löytyi puolikkaan pötkön kokoinen pala jätskipallosta :D
Käytiin tosiaan eilen toistamiseen visiitillä Porvoossa (koska ekalla reissulla hankkimani KeepCup oli vääränlainen ja halusin vaihtaa sen) ja käväistiin siinä sitten kehutussa ja kohutussa Café Postretissä miehen painostuksesta ehdotuksesta hakemassa artesaanijäätelöt. Oma oloni oli niin huono kiitos Obsidanin, että jouduin vielä kahvilan ovella nieleksimään mutta voi morjens minkälaiset jätskit sieltä saimmekaan: aivan tajunnanräjäyttävän tuhottoman hyvää - vaviskaa kaikki massa-jäätelöt! Artesaanijäätelö on tarjoillessa aina tuoretta, koska se ei kestä pitkää pakastusta (kiitos Google, että kerroit minulle tämän!) ja se valmistetaan maidosta, eli saattaa käytännössä olla normaalia kermajätskiä jopa kevyempää ja maistuu niin paljon paremmalta kiitos ei-esanssisen makunsa. Omaan kippooni valkkasin suolapähkinävoin sekä freessimmän sitruunasorbetin ja ne toimivat ihmeen hyvin yhdessä täydentäen toinen toistaan :) Aasinsiltaa taas sokerin käyttöön: itse olen onnistunut totuttautumaan sokerista lähes kokonaan pois, enkä enää käytä sitä kuin itseni kanssa diilaten "sovitusti" karkkipäivinä. No, viime aikoina olen huomannut syöväni sokeria karkkipäivinä vaikkei minun edes tekisi mieli - vain koska se on tuolloin sallittua. Naurettavaa, mutta totta. Karkkipäivä on yleensä viikonloppuna, jolloin syön siis kipollisen jätskiä tai pari karkkia per päivä ja määrät ovat siis kohtuullisia. Edelleen minua on ärsyttänyt noissakin määrissä se, että olen saattanut syödä niitä vain siksi että on karkkipäivä - en siksi että himo olisi iskenyt! Sokerista vouhkataan eri puolilla nyt paljon ja voin yhtyä väittämään, ettei kenenkään keho tarvitse sokeria. Sen sijaan en voi allekirjoittaa, että kaikkien tulisi lopettaa sokerinsyönti kokonaan, koska tajusin tiistaina (= ei karkkipäivänä) sokeria sisältävää jäätelöä syödessäni, että vaikka se sokeri turhaa onkin, tekee se tietyissä sosiaalisissa tapaamisissa tai ympyröissä hetkestä astetta paremman ja tuo mielihyvää. Aina ei jonkun luona kylässä tarvitse syödä, vaikka sokeriherkkuja olisikin tarjolla, mutta kieltäytymällä sitä aina riskeeraa aiheuttavansa mielipahaa toiselle. No, tässä kuulun ikävä kyllä juuri siihen ryhmään, joka kieltäytyy herkuista kahvipöydässä ellei minun tee niitä mieli, enkä siedä vaan päinvastoin jopa saatan kiehahtaa jos joku alkaa tuputtamaan niitä minulle. Aikuisena ihmisenä voin ja saan itse päättää koska syön sokerini, eikä kenenkään tulisi ottaa sitä henkilökohtaisesti jos kieltäydyn, mutta toki ymmärrän toisen harmituksen jos hän on nähnyt kovasti vaivaa yön pikkutunteina minua varten leipoen, jos sitten kieltäydynkin. Tuttavapiirini jo tunteekin minut ja tietävät mielipiteeni ja usein mietin miten toinen reagoisi jos kyselisinkin keksien perään kahvin kaveriksi :D Päätin tästä viisastuneena, että skippaan karkkipäivät ja syön herkkuja kun niitä tekee mieli. Viime viikolla en syönyt sokerinameja lain, mutten koe että minulla olisi nyt ikäänkuin yksi sokerikerta käyttämättä. Herkkuja ei syödä varastoon eikä tunteisiin eikä niitä säästellä, vaan niitä syödään juhlahetkinä - oli sitten arki tai juhla ja kohtuudella.

EDIT 11.8: en julkistanutkaan tekstiä eilen keskiviikkoiltana - ja hyvä se, koska siihen ehti jo ilmetä muutoksia: erehdyin kysymään T:n mielipidettä vielä kertaalleen kahden laukun välillä - toisen logollisen canvas-olkalaukun sekä logottoman nahka-käsilaukun - ja arvatkaa vaan mitä se ryökäle teki? No vastasi päinvastoin kuin edellisenä päivänä! Naurahdin jo ääneen, että hei c'moon et voi muutaa mielipidettäsi noin vain koska otan toki huomioon läheisteni mielipiteet siitä, mikä olisi eniten tyyliäni ja nyt hän sekoitti koko pakan. Mies väitti kyllä kiven kovaan etten olisi näyttänyt samojen laukkujen kuvia tiistaina, mutta totesi sitten ettei katsonut kuvia niin tarkkaan ja luuli, että laukut vaihtuvat illoittain. Höh. Mietin tässä pitäisikö tehdä kuten tatuointia suunnitellessa: liimata laukun kuva jääkaapin oveen ja jos se jaksaa innostaa päivä toisensa jälkeen, kannattaa se ostaa. Jos siihen tylsistyy jo kuvan perusteella, kannattaa jatkaa etsimistä.

Sellaisia oivalluksia nyt tähän mennessä lomaa :) Onneksi on vielä pari päivää lomaa jäljellä, eikä suurempia suunnitelmia optikolla käyntiä lukuunottamatta ole. Mitään reissuja emme (Porvoon reissuja lukuunottamatta) suunnitelleet emmekä teekään ja se tuntuu hyvältä ratkaisulta: kun lomaa on vain vaivainen viikko, vietän sen mieluusti kotona touhuillen ja hölläillen (tai hieman vaihtelevin lopputuloksin tuo viimeiseksi mainittu - en vieläkään ole ottanut niitä uhkailemiani päikkäreitä!)

måndag 8 augusti 2016

Mitä tänään syötäisiin?

Ateriarytmini on tasainen ja olen jo parin vuoden ajan syönyt samalla rytmillä ja todennut sen itselleni toimivaksi. Arkena tulee syötyä useammin kuin viikonloppuisin ja viikonlopulta jää usein nimenomaan päivän aihe, eli välipala, uupumaan. Arkena rytmitys on siis aamiainen, lounas, välipala ja päivällinen kun viikonloppuisin tulee syötyä rytmillä aamupala, hedelmävälipala, lounas ja päivällinen. Toki poikkeuksiakin tulee, mutta viikonloppuna välipalan syön useimmiten ennen kuin jälkeen lounaan :)

Arjen välipala tulee syötyä töistä kotiin saavuttua ennen lenkille lähtöä, joten välipalan tulee olla sekä täyttävä (minulla on tässä kohtaa jo sudennälkä!) muttei liian tuhti, koska muuten liikkuminen ei onnistu. Iltapala/päivälliseni syön useimmiten vasta klo 20 aikaan, jolloin annoskoon täytyy pysyä käsissä, koska muuten uni ei meinaa tulla jos masua pullottaa ja kivistää tilanpuutteen vuoksi. Tämä on ruokailujeni suurin haaste ja asia, jota opiskelen edelleen, mutta pikkuhiljaa olen oppinut tekemään energiatiheämpää ruokaa, jota ei sitten tarvitse lapata saavikaupalla kitaansa, jotta siitä tulisi masu täyteen. Minä kun vain rakastan ruokaa niin, että tykkään syödä sitä paljon :D 

Anyhow ajattelin näyttää kuvin mitä meikäläisen lautaselta useimmiten löytyy. Kuten äitini totesi meidän ollessa mökillä aiemmin kesällä "sä oot niin ihana helppo ruokkia - sä kun oot tyytyväinen ihan perusruokiin" venevajassa lounastaessamme uusilla perunoilla, sillillä ja salaatilla. Ilo on pienestä kiinni ;) Mutta totta on, että olen todella helppo ruokittava: kunhan ruoka on terveellistä, minä mitä suurimmalla todennäköisyydellä pidän siitä! Lisäainetäyteisiä epäilyttäviä pötkylöitä, noutoruokia ja muita tyypillisen epäterveellisiä juttuja vierastan, koska niistä ei tule hyvä olo eivätkä ne ole ravitsevia. Kehoni on temppelini - miksen ruokkisi sitä sillä, minkä tiedän tekevän sille hyvää?

Ah, niin helppoa ja hyvää lounasta/päivällistä: kanaa, uusia perunoita ja salaattia. Salaattiin lisäsin öljyä, balsamicoa ja fetaa
Viikonlopun välipala/jälkkäriherkku: banaanipannarit, jotka maustoin kardemummalla - aivan tajuttoman hyvää! 10% turkkijugua ja marjoja kylkeen

Elämäni onnistunein n'icecream lauantai-illan herkuksi: jopa mies tykkäsi kun sai maistaa lusikallisen! Huomatkaa possut taustalla ;)

Ai että, maailman paras aamupala: puuro! Tässä syötiin tuorepuuroa (soijajugurtti + chia + luomukaurahiutale) tuoreilla marjoilla

Kevyempi lounas: kasviksia, ituja, vaaleata kalaa, perunaa ja sipulia. Ja sitä hypetettyä hapankaalia, joka nimestään ja maineestaan huolimatta on itseasiassa ihan hyvää :) Sitä suositellaan etenkin herkkävatsaisille ja syön sitä epäsäännöllisen säännöllisesti (eli kun muistan sitä ostaa). Jos makuhermosi vierastavat hapankaalia, suosittelen syömään sen jonkin neutraalin maun - tässä perunan - kanssa 
Tässä toinen onnellisen aamun aloittaja: valkuaispuuro marjoilla, kookoshiutaleilla, kaakaonibseillä ja maapähkinävoisilmällä. Tätä syön lähes jokaikinen aamu eri marja-variaatioin ja olen yhtä onnellinen joka aamu - valehtelematta! :)

Unelma-asunto ja pätkätyöläisen Pelkokerroin

Kuten olen täällä blogin puolella kertonut, on meillä para-aikaa poikkeus- ja piakkoin sen myötä myös rakennusluvat vetämässä ja oma talo, josta olen koko ikäni haaveillut, alkaa olemaan askelta lähempänä. Toki tässä on vielä monta kurvia ja mutkaa matkassa - talon rakennus kun ei todellakaan ole niin yksinkertaista kuin taloesitteissä annetaan ymmärtää ("valitse mieluisa talomalli, odota pari viikkoa ja pim! Olemme jo ojentamassa sinulle skumppapulloa ja avaimia käteen ja toivottamassa onnea uuteen kotiin": on byrokratiaa toisensa perään, maaperätutkimuksia, talofirmojen vertailua, kaiken maailman juttujen kilpailutusta ja vertailua ja lisää paperisotaa. Minkä paperin ikinä allekirjoitatkin, maksaa se sinulle kymppitonnin. Ja ennen kaikkea tätä tulee sinun ja pankin päästä yhteisymmärrykseen siitä, minkä kokoinen laina sinulle voidaan myöntää ja miten se sopii yhteen taloutesi ja tulojesi kanssa niin, että pystyt maksamaan sen korkoineen takaisin. Tässähän se minua eniten jännittävä osuus tuleekin julki: pankki. Työskentelemme molemmat mieheni kanssa sosiaali- ja terveysalalla, eli töitä riittää, eikä työttömyyden uhan pitäisi olla kovin suuri ellei nirsoksi ala, vaan suostuu sitten tekemään sellaistakin hoitoalan työtä, joka ei sitä ominta herkkua ole. T:llä on jopa vakkari-pesti, jota itse taas olen toivonut jo monen vuoden ajan ja hakenut pariin kolmeen otteeseen, mutten koskaan saanut. Vakkaripaikat tuntuvat olevan alallamme kiven alla ja monet työnantajat ovat kertoneet miten pari vuotta sitten virkaa saattoi hakea 2 ihmistä - ja nykyään sitä hakee 22! Virkaan ei siis todellakaan ole helppo päästä kiinni, mutta samalla kaikki toivoisivat sellaista, koska se tuo varmuutta elämään: esimerkiksi pankkilainaa on huomattavasti helpompi saada kun pankki tietää, että tyyppi on maksukykyinen myös ensi kuussa, eikä elä parin kuukauden mittaisilla soppareilla ja keiku työttömyyden reunalla jokatoinen kuukausi. Itseäni hirvittää moni seuraava askel elämässä kuten pankkilainan (jo anominenkin - myönnetäänkö minulle sellaista? Jos ei, unelmani talosta murskautuu) ja lasten hankkiminen/saaminen, koska molemmat tuovat mukanaan suuria taloudellisia menoja, joita varten en haluaisi joutua jännittämään, pärjäisinkö. En ikinä antaisi anteeksi itselleni, jos en pystyisi maksamaan takaisin talolainaani ja joutuisin luopumaan itselleni suunnittelemasta talosta siksi, että talouteni kaatuisi. Valitettavan moni joutuu tämän kokemaan kun työpaikka viedään alta tai pätkä-työsopimusta ei yksinkertaisesta vain jatketa "organisaatioon liittyvistä syistä". Okei, tämä nyt on tosi pirujen maalaamista seinille, mutta karu fakta. Oma työsopimukseni on kiikunkaakun vaakalaudalla, miksi tekstistäni ehkä huomaakin, että olen pohtinut tätä pankkiin marssimista jo sen synkimmältäkin puolelta, mutta kai sitä täytyy uskaltaa vielä toivoa, että asiat kääntyvät parhain päin.

Juttei nyt tämä menisi pelkästi masisteluksi (faktoista pitää mielestäni silti puhua eikä pelkästään maalailla pilvilinnoja) ajattelin listata tähän vähän kriteereitä tulevaa asuntoamme ajatellen:

- 130-150 m2 huoneistoala
- 1-kerros, avara pohjaratkaisu (1. kerroksisessa neliöt ovat usein tosiasiaa isommat tuntuiset kun eteisestä jo laajenee avara näkymä)
- riittävän tilava eteinen, jossa peilikaapit (kattoon asti)
- laminaattilattia koko asunnossa, paitsi keittiöön kotiuttaisin jopa laminaatti-laatat ja märkätiloihin tietty kaakelit 
- vaaleat, beiget ja harmahtavat seinät
- korotettu katto olkkarissa (lisää tilantuntua!), sekä varaava takka
- olkkarista mielellään isot ikkunat ja/tai pariovet terassille
- käyttöullakko (kustantaa pari tonnia rakennusvaiheessa, mutta antaa lisää säilytystilaa)
- komerot joka makuuhuoneeseen (mielellään peilioviset, korkeat)
- keittiö-ruokailutilan yhdistelmä, joka voisi yhdistyä myös olkkariin, mutten halua sellaista "putkimallia" jossa nämä ovat ikäänkuin yhtä suurta tilaa. En halua sohvalla istuessani nähdä tiskiallasta 
- tilava kodinhoitohuone (8m2 ei riitä!), johon oma sisäänkäynti sekä kura-allas koiraa varten
- 3 tai 4 makuuhuonetta (tuntuu liioittelevalta kun meitä vain on kaksi, mutta täytyy toivoa että meitä joskus on enemmän. Muuten saan kai täyttää makkarini koirilla!)
- 2 vessaa, joista toinen voi olla kylpyhuoneen yhteydessä
- sauna ison kylppärin yhteydessä

Sisustus-Pinterestistäni löytyy ihania kuvia, jotka kuvastavat omaa sisustusmakuani!

Eräs hyvin vahva ja potentiaalinen talo on tämä Sievitalon Pihlaja 174, johon kävimme jo tutustumassa. Tekisimme pieniä muutoksia tuohonkin malliin, mutta pääosin se on aika bueno ja vastaa meidän molempien odotuksia :) On ihanaa huomata, että T:llä on hyvinkin samanlainen maku talojen suhteen kuin minullakin, joten perusasioista ei tarvitse lähteä tappelemaan. Sisustuksellisestikin olemme aika samoilla linjoilla (haha, hän antaa minun päättää :D), eli aika vaaleata ja skandinaavista, muttei kliinisen valkoista ja liian pelkistettyä. Kammoamme kumpikin m.m. koriste-esineitä ja shabby-chicin tapaista rönsyilevää tyyliä (huh! Huokaus!) joten tässäkin olemme hyvin samaa mieltä. Olisipa hankalaa jos makumme eroaisivat täysin ja kaikesta pitäisi kompromissata..

Sellaisia ajatuksia minulla on unelma-talosta - entä sinulla?

söndag 7 augusti 2016

Päiväretki Porvooseen ja laiskan pulskea sunnuntai

Heippa!

Makoilen tässä Ronjan kanssa sängyllä vaikka noustiin jo aikaisin miehen lähtiessä töihin. Ajattelin aloittaa sunnuntain tehokkaasti ja käveltiin pitkähkö aamulenkki, syötiin aamupalat ja aloin tyhjentämään vaatekaappia. Tai no ainakin aloitin.. Olen viime aikoina todennut omistavani aivan järkyttävän paljon vaatteita ja lisää tulee ostettua ex temporesti etenkin alennusmyynneistä. Kaappiin pullistelee etenkin neuleita, farkkuja (arvatkaa vaan monetko farkut "löysin" kaapistani enkä edes muistanut omistavani niitä?!) ja paitoja. Paitoja, paitoja, paitoja. Okei toppeja tulee kulutettua töissä koska pidän työtakkini alla AINA toppia, eli niitä perus-puuvillaisia kuluu viikon jokaisena päivänä vähintään 1 plus sitten urheilutopit erikseen iltakäytössä. Neuleita en sen sijaan tajua miksi olen hamstrannut niin paljon, mutta kai niitä tuntuu olevan tsiljoonasti ja tekisi mieli luopua jokatoisesta nyt kun kelit ovat vielä lämpimähköt - mutta mites sitten talven tultua? Silloin niille löytyy sitten taas tarvetta, eli turha ainakaan nyt luopua kovin monesta. Olen kyllä monta kertaa miettinyt josko repäisisi ja tekisi KonMarit ja heivaisi puolet garderoobistaan ulos - takuuvarmasti pärjäisin jopa 1/4 kaapillisellakin! Mutta toisaalta en halua luopua kaikista vaatteistani, koska kivahan niitä on fiiliksen mukaan vaihdella; tyylini kun ei ole yksiselitteinen vaan yhtenä päivänä haluan pukeutua preppy-tyylisesti kauluspaitaan, toisena ylisuureen neuleeseen ja kolmantena huppariin.


farkut H&M t-paita Filippa K kengät Converse laukku Zara aurinkolasit Rayban






Käytiin eilen miehen kanssa viettämässä lähikaupungissamme Porvooossa kesäretkipäivä. Naurettiin kun tajuttiin mitä oltiin tekemässä - siis turisteilemassa muiden turistien kanssa PORVOOSSA - kaupungissa jossa T on töissä ja jossa itse olen työskennellyt. Käytiin ihanassa Skafferi-kaupassa hakemassa minulle kauan himoitsemani Keepcup-kahvimuki, kierrettiin vanha kaupunki, käytiin Lidlissä heräteostoksilla, samoin Taidetehtaan Stadiumissa ja lopuksi sushilla Oishisushissa (vahva suositus! Sushi ei ehkä ollut maailman parasta mutta keskivertoista ja buffasta sai hakea palleroita niin paljon kuin halusi hintaan 11,50€). Illemmalla kävin sauvakävelemässä ja T heitti pyörälenkin ennenkun rauhoituttiin kotiin syömään perjantaipizzan jämiä Jyrki Sukulan ja Toisenlaiset Äidit-sarjojen ääreen. Viikonloppuilloillemme uskollisina siis ;)


Haha pakko myöntää että jätin salaatit sikseen ja söin enimmäkseen sushipalleroita, wasabia (ihanan tulista kun nenästäkin savuaa :D), inkivääriä (niiiin hyvää!) ja jossain liemessä lillutettua varhaiskaalia. Oli kyllä aikamoinen jano tuollaisen setin jälkeen (minä kun dippaan jokaikisen sushipalleron soijakastikkeeseen), mutta hinta-laatu-suhteeltaan ihan ok :) Hankosushista saa parempaa sushia kalliimmalla - no doubt.
Aloitin tosiaan siivousrumban mutta makoilen nyt tässä sängyllä ja kuulostelen. Ohjelmassa olisi juoksua, mutta oikea pakarani on vihoitellut ja ollut tosi kireän tuntuinen jo pidemmän aikaa, joten sen ehdoilla taidetaan mennä. Tykkään juosta, mutta välillä tuntuu että kroppa tarvitsisi enemmän kävelyä pk-harjoitteluna ja mahdollisesti taukoviikkoa juoksusta. Nyt kun oikein muistelen niin en ole pitänyt yhtäkään viikkoa totaalipaussia juoksusta sitten.. Syksyn? Talvellakaan hankin IceBugit, joten juoksin turvallisesti myös liukkailla.

Mitäs suunnitelmia teillä on sunnuntaiksi? Minun täytyy siivota tuo kaappi loppuun.. Onneksi on koko päivä vielä aikaa :D Kivaa sunnuntaita!

edit: kävin 12km hölkällä. Että näin.

tisdag 2 augusti 2016

Tättähäärän maanantaiaamu ja astiarakkautta

Heippahei!
 
Olen jo aiemmin kertonut, miten osaan olla suorastaan lapsellisen ihastunut ja innoissani hyvinkin arkisista asioista. Tänään maanantaiaamuna heräsin itsekseni klo 6 ja harmittelin pienen hetken, että heräsin niin aikaisin, kun olisin saanut iltavuoroon mennessäni nukkua tunnin pidempään. Vaan enpäs jäänytkään harmittelemaan, vaan venyyttelin hetken sängyssä ennen kuin nousin ja hoitamaan aamutoimet ja vein Ronjaa ulos. Aamuista muuten jo huomaa, että keskikesä on takanapäin: aamut ovat viileämpiä ja selvästi kosteampia yön jäljiltä kuin kesäkuussa. Tossutkin kastuvat ihan toisella tapaa kun kulkee koiran perässä nurmikkoa pitkin!
 
Hei pitääkin kertoa eilisestä: lähdettiin - nurinkurista kyllä - blogipostauksen viimeisteltyäni eilen -T pyörällä ja minä juosten - lenkille. Ukkospilvet kohosivat tummina taivaalle, mutta peittivät pistävän auringon ja tuulikin alkoi siinä puhaltaa niin, ettei fiilis ollutkaan yhtä tukala kuin aamulenkillä käydessämme, joten jopa hölkkä tuntui alkukankeutta lukuun ottamatta hyvältä. Parin ekan kilsan jälkeen kroppa lämpeni ja askel alkoi nousta toisella tapaa ja voi että miten Hangon keksinä olin: juoksu tuntui niin hyvältä! Mies pyörällä vierellä juomapullon kuljettajana sekä jutteluseurana on kyllä enemmän kuin kiltakimpaleen arvoinen asia ja hehkutin hänelle ties miten monta kertaa, miten iloinen olin kun hän lähti seurakseni ja miten hyvältä juoksu tuntui kun keskityin hänen kanssa jutteluun, enkä niinkään jumeihin ja ties mihin muuhun, johon normaalisti kiinnitän yksin ollessani huomiota (turhaan). 10km sujui entisiin lenkkeihin verrattuna nopeammin (6'50/km eilen, 7'14 viime keskiviikkoiltana) ja kevyemmin ja sen jälkeen suuntasimmekin suoraan vanhempieni luo syömään. Alkuillasta kurvasimme vielä Porvooseen hakemaan Facebook-kirpparilta tekemäni löydön: Pentikin Vanilja-sarjan lautaset! Näistä aionkin tehdä ihan oman postauksensa - niin rakastunut näihin kyllä olen jo nyt!
 
Pentikin Vanilja on ehdottomasti Pentikin kaunein astiasto mielestäni! Eikö?

 


Maanantaiaamuksi olin eilen kummallisen tehokas: aamupalan jälkeen pesaisin vielä keittiön ikkunankin! Ehdin sopivasti vielä meikata ennen töihin lähtöä - jossa sitten olin iltaan asti kiireessä juosten. Huhhuh, sanonpa vaan että onneksi maanantaita on vain yksi viikossa!

 
Pädäääämm! Ehdin jopa ottaa hölmön selfien itsestäni aamuhulinoissa!

Loppuhuipennukseksi kuva silmäterästäni: basilika, jonka olen onnistunut pitämään hengissä koko kesän!