söndag 30 oktober 2016

Puuvillaa ja farkkua vai villaa ja cashmereä, sekä ajatuksia punatuista huulista

Huomenta sunnuntaiaamuusi! Nukuitko hyvin? 

Minua paleli aivan tajuttomasti eilen illalla, niin etten millään meinannut saada unen päästä kiinni. Laitoin untuvatöppöset jalkaan ja pyysin miestä peiton alle (tätä en tee juuri koskaan koska minua ahdistaa nukahtaa jos toinen on ihan kiinni minussa - etenkin naamat vastakkain!) lämmittämään ja nukahdin näköjään, koska heräsin seuraavan kerran vasta aamulla "vanhaan aikaan" klo 7, eli talviaikaan muunneltuna jo klo 6. Muistithan kääntää kelloa tuntia taaksepäin viime yönä? Makoilin hetken, mietiskelin kaikenlaista ja hymyilin itsekseni m.m. sitä että makoilen hereillä sunnuntaiaamuna jo kuudelta ja harkitsen ylösnousemista vaikka minulla on vapaapäivä ja mies taas, joka on menossa töihin ja jonka kello soi hieman vaille 7 nukkuisi - jos saisi - vielä vähintään tunnin tai pari. Niinhän siinä taas kävi, että nousin aamupuuhia tekemään ennen miestä ja ehdin melkein koiran kanssa ulko-ovelle asti, ennenkun hän kömpi vuoteesta.

Totta puhuakseni nautin aikaisin nousemisesta - viikonloppuisinkin. Tämä toki edellyttää sitä, että viikonloppuisin mennään kuten arki-iltoinakin ajoissa nukkumaan, mutta itse teen tämän mielelläni, jotten unirytmi mene sekaisin. Siinähän menee koko viikonloppu hukkaan jos nukkuu pitkään, koska silloin tulee mentyä myös myöhemmin nukkumaan ja auta armias sitten kun se maanantaiaamu ja arki taas koittaa: kyllä väsyttää ja harmittaa jos viikonlopusta lähtien jo on univajetta tulevalle viikolle! Itselläni viikonloput ovat todellisia henkireikiä levon ja palautumisen suhteen, koska minulla ei ole kertyneitä lomapäiviä, joita voisin käyttää ja ylityötunnitkin olen käyttänyt erinäisissä lääkäreissä juostessani.

Kävimme eilen lauantaina heti aamupäivästä Jumbossa käännähtämässä ja tehtiin tosi hyviä löytöjä - tunnissa! Mies löysi kassillisen tosi hyvännäköisiä paitoja Jack & Jonesista ja itse löysin ihanan puolipitkän neuletakin sekä aivan upean pitsikoristeisen topin Vilasta. Vila on jo pitkään ollut yksi suosikki-vaatekaupoistani ja sieltä tulee lähes aina tehtyä jotain löytöjä. Vilan neuleet menevät samaan kategoriaan kuin Lindexin neuleet: niissä on todella hyvä hinta-laatu-suhde! Itselläni kun ei pennoset ihan Acnen Raya-neuleeseen (joka olisi todellinen investointi!) veny, tyydyn Vilan keinokuituisiin. Tiedän, että ei-keinokuituinen neule olisi lämmittävämpi, pesua ja käyttöä paremmin kestävä investointi, mutta neuleita kun tulee ostettua 1-2/sesonki en koe tarvetta investoida 200 euroa/neule kun ostan mitä todennäköisimmin neuleen yhtä usein maksoi se 40 tai 200 euroa. Tajusitteko pointtini? Tuntuu jotenkin kulutus-hirmulta, mutta vältän ex tempore-ostosten tekoa nykyään enkä osta n.s rättejä ja muotijuttuja halvalla vain ostamisen tai yhden käyttökerran vuoksi, vaan ostan harvemmin mutta tarkemmin. Olen toisaalta huomannut itsestäni ja kulutustavoistani, että minulla on kamala tarve kategorisoida itseni johonkin tyyliin ja haluaisin investoida täysillä ja ostaaa laadukasta - mutta vain yhdellä osa-alueella. Toisaalta koen itseni urheilijaksi, joka "saa" ja jonka "täytyy" ostaa laadukasta, koska liikun niin paljon - ikään kuin "tuloksiani" tueksi, mutta toisaalta tiedostan, ettei pari-kolme hölkkälenkkiä, koiran ulkoilutus ja yksi lihaskuntojumppa viikossa tee minusta huippu-urheilijaa, jonka tienesti on urheilusta kiinni. Ja tietyllä tapaa en yhtään halua mieltää itseäni urheilijaksi vaan ihan perus-pirkoksi, joka nyt vain sattuu liikkumaan keskivertoa enemmän, mutta jonka leipätyö on perus-puurtamisesta kunnallisella sektorilla kiinni, joka käy viikonloppuisin Jumbossa, istuu joskus iltaa kavereiden kanssa tai käy miehen kanssa kerran kuussa ulkona syömässä ja joka pukeutuu arkisin perusneuleisiin ja farkkuhin, mutta noina edellä mainittuina astetta fiinimmin - ja joka siis "saa" ostaa tyylikkäämpiä vaatteita juuri noita kertoja varten. Realistisesti ajateltuna suurimmaksi osaksi vietän aikaa kuitenkin työvaatteissa (työ tarjoaa) ja verkkareissa ja hupparissa (kotona, vaihtuu ylle HETI kun pääsen töistä kotiin) eli periaateessa pärjäisin vallan mainiosti pienellä garderoobilla, joka koostuisi parista farkkuparista, topista (joita pidän työtakin alla) sekä paidasta, joita pidän arkisin pelkästään autossa istuessa työmatkojen ajan sekä sitten parista astetta hienommasta paidasta, joita voisi sitten pitää synttärikutsuilla, viikonloppuisin Jumboon lähtiessä ja ravintolaillallisilla. Tämä olisi siis kaikkein realistisinta - mutta KUINKA TYLSÄÄ olisi pukeutua aina samoihin perusvaatteisiin vaikkakin pelkän automatkan tähden? Kuten rivien välistä varmasti huomaa, mielipiteeni ja ajatukseni ovat tässä kovin jaettuja koska tiedän ja olen sitä mieltä, että on täysin turhaa ostaa kokoajan uusia vaatteita, joita harva edes näkee ellei satu kanssani samaan aikaan pukkariin työpaikalla ja joita tulee käytettyä n kerran kuussa raflassa, mutta toisaalta en voisi kuvitellakaan vaatekaappia, josta ei löytyisi kuin pari hassua paitaa, mutta joka olisi järkeä käyttäen ja kulutuksellisesti järkevin.

Syyshämärän parhaita puolia on se, että kynttilöitä voi polttaa pitkin vuorokautta :) Kyllä, lukeudun niihin hölmöihin jotka polttavat kynttilöitä jopa aamupalapöydässä ihan vain siksi, että kynttilänvalosta tulee niin rauhaisia fiilis

Huh, menipäs ohi aiheen, mutta näin se juttu luistaa aiheesta toiseen kun ei koko viikkona ole aikaa tulla blogin puolelle höpisemään.

Käytiin eilen illalla itä-Helsingissä mieheni siskon ja tämän avopuolison luona tupareissa ja voi että miten a) vanhaksi itseni koin siinä opiskelijoiden juttuja ja menoa kuunnellen ja seuraten, b) ihanaa oli käydä näkemässä ihan uusia ihmisiä, kuulla ihan muita juttuja ja saada laittautua! Vaikka olen toisaalta iloinen, ettei minun tarvitse laittautua hurjasti arkisin työpäivää varten, huomaan selvästi miten kovin kaipaan sitä, että saisi punata huulet, valita huolella siistit vaatteet ja pitää vaikka hametta välillä. Työssäni sairaanhoitajana ei ole soveliasta eikä edes sallittua olla kovin tällättynä ja työ-univormu jo määrittelee sen, miltä näytän joka ikinen päivä. Ainoa, jota voin arjessa varioida on tapa, jolla hiukseni ovat kiinni ja laitettu, minkä väristä toppia pidän työtakin alla sekä meikki - jos nyt rajauksia voi variaatioksi laskea :D  Eilen puin ylleni kiiltäväpintaiset mustat pillihousut, valkoisen topin ja mustan jakun (kaikki Vilasta) ja kaulaan pujotin kaulaan Julian blogista voittamani Kalevala Korun Valoisa-riipuksen ja kirsikkana kakun päällä väritin huuleni sinertävän tummanpunaisiksi Mac:n huulipunalla. Huulet punaamalla sain heti todella tyylitellyn, suorastaan hyvännäköisen fiiliksen ja peilailin itseäni salaa pitkin iltaa. Harmittaa nyt jälkikäteen kun en pyytänyt miestä ottamaan kuvaa lookistani, mutta onpahan hyvä syy pukeutua noin uudestaan, jotta asun saa ikuistettua ;) Asu oli mielestäni todella hyvännäköinen, se tuntui hyvältä ja tuntui omalta - vaikka poikkesikin täysin arkisesta puuvillaa ja farkkua-tyylistäni.


 Onpa hassua istua tässä sohvalla, tiedostaa että on viettänyt tässä jo pitkän tovin - eikä kello näytä kuin vajaa puoli kymmenen! Ohjelmassa on tänään ulkoilua ja varmasti käväistään vanhempieni luona Ronjan kanssa. Pitäisikö pyytää iskää lämmittämään saunakin..? Omasta saunasta joudun näillä näkymin unelmoimaan vielä pitkään (pitänee kertoa toisessa postauksessa rakennus-projektista, jottei tämä sillisalaatti nyt levähdä yhtään enemmän), joten täytyy jatkossakin yrittää salakavalasti ujuttautua toisten löylyihin lämmittelemään :)

Toivotan sinulla rentouttavaa ja kivaa sunnuntaita! :)

onsdag 26 oktober 2016

27-vuotiaan elämä numeroina

Täytän tänään, 26. lokakuuta 2016, 27 vuotta ja ajattelin kertoa elämästäni ja tähän astisista saavutuksistani numeroina juhlapäivän kunniaksi.

Kuva eilisillalta 25.10 kun Ronja kömpi päälleni sohvalle. Koiran paikka ei ole sohvalla, mutta tämähän on täysin eri asia, eikö?

Synnyin tänään n klo 16 tasan 27 vuotta sitten sektiolla, vanhempieni 3. tyttäreksi

Olen 168 cm pitkä, painan 55 tai 56 kg

Olen käynyt koulua 15½ vuotta (ala-, yläaste, lukio sekä AMK)

Pyrin nukkumaan 7-8h/yö, mutta riittävä määrä olisi 8-9h

Juoksen keskimäärin 20 km viikossa ja kävelen koiran kanssa/yksinäni n saman verran viikossa

Olen asunut 7 eri osoitteessa, joista nykyinen on siis 7.

Onnennumeroni on 5.

Olen 18-vuotiaasta unelmoinut omakotitalosta ja perheestä, johon kuuluisi 1 tai 2 koiraa, sekä 2 tai 3 lasta.

Olen sairastanut vesirokon kahdesti

Harrastin ratsastusta ala-asteikäisestä aina lukion loppuun asti aktiivisesti. Sitten rakas harrastus joutui väistymään opintojen tieltä.

Koulussa olen onnistunut saamaan sekä arvosanat 4 että 10 kokeista. Loistin biologiassa ja terveystiedossa, mutta vetelin pohjamutia matikassa.

Aamupuuroni koostuu aina samoista raaka-aineista ja mittasuhteista: vettä 1 dl, maitoa 1 dl, 1 dl kaurahiutaleita, ripaus Himalajan suolaa ja 1 kananmunanvalkuainen.

Olen ollut elämäni aikana 4 pidemmässä suhteessa, joista kaksi kesti 1 vuoden, yksi 4 vuotta ja nykyinen on pian 3 vuotinen.

Syön keskimäärin 3 kuivattua taatelia päivittäin (koska ne ovat niiiin hyviä!)

Olen ollut leikkauksessa parikin kertaa, mutta vain kerran itse operoitavana; heinäkuussa 2015 minulta leikattiin umppari

Vaatekokoni on 36, tennareissa käytän kokoa 38 ja juoksulenkkareissa 39

Tälläisistä numeroista minun elämäni koostuu. Toivon mukaan jatkoa seuraa ;)

tisdag 25 oktober 2016

Miksi maanantai ei ole viikon huonoin päivä

Heippa!

Eletään jo tiistaita mutta ajattelin silti tulla kertomaan eilisen maanantaini kohokohtia ihan siitä syystä, että maanantaita pidetään viikon karseimpana päivänä (miltä se usein kyllä tuntuu rentouttavan viikonlopun jälkeen, kun arki ja kiire iskee päin kasvoja).

- söimme miehen kanssa aamupalaa yhdessä (tätä teemme yhä harvemmin miehen lähtiessä eri aikaan liikkelle aamulla kuin minä)

- sytytin aamupalan ajaksi kynttilät pöytään. Suosittelen kokeilemaan! Oli se lällyn tai turhamaisen näköistä tai ei, tuo se astetta cozymmän fiiliksen aamupalan ajaksi

- töihin ajaessani kohtasin auton, joka väläytti minulle hätävilkkuja. Hellitin kaasua, tarkistin oman autoni valot ja samassa näin peruutuspeilissä miten takaani kipitti valkohäntäpeura. Tuli todella kiitollinen mieli kanssa-autoilijan huolenpidon takia: hänhän varoitti minua pellon reunassa hengailevasta peurasta!

- työpäivä sujui nopsaan ja kiirettä piisasi aina loppuun asti. Maanantaisin ei päivystävällä hoitajalle nokka paljoa tuhise terveyskeskuksessa, enkä jouten istumaan juuri kerennytkään. Tykkään kun tahti pysyy yllä, mutta liika kiire on liikaa ja maanantain kaltaisia vuoroja on onneksi vain yksi viikossa.. Vuoro ei onneksi venynyt kuin 15 min yli.

- onnistuin kanyloimaan iäkkkään, heikkäkuntoisen potilaan, jonka suonet olivat kuin onkisiimaa. Ja kyllä, taputin itseäni olalle sen jälkeen ;)

- halaus tutulta potilaalta.

- täydellinen kevyt mutta energisoiva tankkaus välipalaa, jonka heitin kitaani heti töistä kotiuduttuani ja ennen lenkille lähtöä

- kevyt, suorastaan hyvältä tuntunut 11km (!) hölkkä Ronjan kanssa. Koira juoksi jälleen niin nätisti vierelläni että huhhuh, ilma oli sopivan viileä hengittää ja askel kevyt. Olen vihdoin oivaltanut itselleni optimaalisimman tahdin ja tavan juosta: joka 3. päivä, kevyen välipalan jälkeen ja vailla suurempia odotuksia

- vanhemmiltani saatu etukäteis-synttärilahja: tämä SOC:in Gait JKT-takki, joka on varusteltu runsain heijastimin ja Led-valolla! Vaati alkuun totuttelua juosta LED-valo päällä (valo on siis kytketty oikeaan rintaan ja se napsautetaan helposti päälle kolmesta eri valotoiminnosta valiten), koska se tuntui alkuun häikäisevän näköä. Valoon tottui kuitenkin ja yllätyin positiivisesti siitä miten kirkas pieni valo on, koska pystyin jopa valaisemaan pimeää lenkkipolkua jossain määrin kääntämällä takkia maata kohti. Takki oli miellyttävän kevyt ja joustava päällä, suojasi tuulelta mutta hengitti niin, ettei se muuttunut saunaksi kropan lämmetessä.

Kuvat napattu pari viikonloppua takaperin, jolloin ehdin juosta päiväsaikaan valoisassa. Ylläni oli eilen lähes samat kamat, eli 2XU:n törrrrkeän hyvät kompressiolegginsit, jalassa oli eilen Salomonien tilalla Asicset ja paidan sijaan Gina Tricotin pitkähihainen ja sen päällä tuo yllä hehkuttamani SOC-takki



- onnistuneen lenkin jälkeen tuntuu AINA yhtä hyvältä käydä lämpimässä suihkussa ja käyttää pehmeää miellyttävän tuoksuista suihkuvoidetta. Suosikkini tällä hetkellä on Dove

- iltapalaksi nauttimani ateria onnistui yli odotusten - jo siksi, että jaksoin tehdä jotain kasviksia ja soijaa/raejuustoa kummallisempaa :D Lautaselle löysi tiensä täysjyvä farfalle-pasta (suosikki-pastamuotoni), paistettu kana, tomaatti basilikalla ja höyrytetyt kukka- ja parsakaalit, kurpitsansiemenillä, oliiviöljyllä ja raejuustolla ryyditettyinä

- tänään tiistaiaamuna heräsin virkeänä hyvien yöunien jälkeen

Mitä hyvää sun maanantaissasi oli? Tai menikö tiistai paremmin - mitä hyvää siinä oli? :)

måndag 17 oktober 2016

(pimeä) Päivä kanssani

Heippahei ja maanantaita!

Mielessäni on käynyt X määrä kertaa tehdä postaus, joista pidän (noloa kyllä) erityisen paljon: päivä kanssani-postaus. En oikeastaan käsitä miksi minua kiehtoo lukea ihmisten tavis-arjesta kertovia juttuja, mutta kai suurin syy on se, että minua kiehtoo nähdä miten erilaisia ihmisten arjet voivat olla. Kelatkaa, miten erilaiselta se sinun tavallinen tylsä arkesi jonkun mielestä voi olla! Harmikseni kuvamateriaalia ei kovin paljoa ole saatavilla, mutta en nyt anna sen haitata menoa. LUPAAN petrata ensi kertaa varten, mikäli mielenkiintoa tälläisiä stalkkaus-postauksia kohtaan tulee ilmi ;)

05:54 herätyskello soi ja herään totaalisesti kesken unien. Nostan jalat tapani mukaan suorina ilmaan ja kiroan mielessäni perjantaisten maastavetojen aiheuttamia jumeja: au,au ja au. Silittelen Ronjaa ja toivotan hyvät huomenet (kuten joka aamu) ja hoidan aamutoimet, tankkaan 2 isoa lasillista vettä, nappaan D-vitamiinit, pesen kasvot ja rasvaukset ja juon vielä kolmannen lasillisen, johon olen lisännyt Berocca-poreen.

06:10 avaan ulko-oven ja lähden Ronjan kanssa ulos.

Pimeääkö? No vähän..

06:30 palaamme sisälle ja toivotamme T:lle hyvät huomenet. Koska T:llä on koulupäivä ja joutuu lähtemään työpäiviä aiemmin liikkeelle on hän jo hereillä, eikä minun tarvitse hoitaa kuin oma aamupalani valmiiksi saattaminen. Se, että T on hereillä ja syö aamiaista kanssani on harvinaista herkkua (jos hän menee töihin, nousee hän suurin piirtein silloin kun minä jo lopettelen) ja fiilistelen niin paljon, että innostun jopa sytyttämään kynttilät aamiaispöytään. Pieni finessi, mutta aika kiva pieni ekstra sekin :) Aamupalaksi syön normaaliin tapaani kaurapuuroa, johon olen sekoittanut kananmunan valkuaisen sekä kylkeen kippaan pakkasesta puolukoita ja juon kahvia vaahdotetulla Oatlyn iKaffella (ah, ihanan kermaista ja luksusta rasvattomaan maitoon verrattuna!)

07:00 hampaiden pesu, pukeminen ja meikkaaminen, sekä eväiden pakkaaminen ennen töihin lähtöä

07:20 suljen ulko-oven takanani ja suuntaan autonnokan kohti töitä. Meinaan saada paskahalvauksen kun havahdun siihen, että suojatietä ylittää täysin tummiin pukeutunut nuori tyttö jolta ei löydy heijastimen heijastinta ja kiitän luojaa siitä, että olen kääntymässä ja siten ajan niin hitaasti, että ehdin havaita tytön. Pimeällä ajaessa pelkään tasan kahta asiaa: hirviä ja peuroja, sekä heijastimettomia ulkoilijoita - hitonhitto jos jompaan kumpaan osuisi!

07:45 moikkaan työkavereita työvaatteet jo vaihdettuani ja höpistään hetki, ennenkun asettaudun päivän työpisteelle, eli infopisteeseen, jossa hoidan ajanvarauksia sekä teen hoidon tarpeen arviota. Onneksi paikalla on sähkö-pöytä, eli voin seistä välillä eikä pylly pääse puutumaan (niin) pahasti

12:00 lounastauko, jolloin syön eilisen jämiä: lohta, uunijuureksia ja perunoita sekä salaatinrippeitä. Selaan samalla sunnuntaista Hesaria ja jutellaan lääkäreiden kanssa enterorokosta

12:30 lounastauko loppuu ja siirryn takaisin infoon jatkamaan

14:00 siirryn puhelimeen tekemään samaa hommaa kuin info-pisteellä, mutta nyt siis puhelimen välityksellä. Muistan miten hankalalta alkuun tuntui arvioida ja kysellä potilaan vointia, mutta onneksi kokemus tuo siihen varmuutta. Toki sitä edelleen törmää vähintään pari kertaa viikossa puheluihin, joissa toivoisi voivansa kytkeä video-yhteyden - olisi meinaan vähän helpompi arvioida turvotuksia ja punoituksia, joita potilaat yrittävät kuvailla. Videopuheluita odotellessa olen keksinyt erilaisia esimerkkejä ja vertauskuvia, joita pyydän potilasta käyttämään, jotta voin hahmottaa vamman laajuutta paremmin. Senttimetrien sijaan pyydän esimerkiksi potilasta vertaamaan kokoa tennis-, pingis- tai koripalloon ja punoituksen asteet kulkevat hempeän possunpunaisesta paloautoon.

14:30 rekisteröin huomiota herättävän potilaan, jota lähden saattamaan päivystykseen ja kiitän sitä korkeampaa tahoa, joka herätti huomioni. Potilas tarvitsee akuutisti apuamme ja teemme seuraavat 45 minuuttia tiimityötä lääkäreiden kanssa potilaan parhaaksi.

15:15 palaan puhelimeen, mutta huomaan käyväni vielä odottamattoman tilanteen takia kierroksilla ja huomaan toistelevani potilaille samoja kysymyksiä puhelimessa, joten päätän lähteä täyttämään vesipulloa ja vetämään pari syvää hengenvetoa.

16:00 puhelin sulkeutuu ja ihmetellään vielä työkavereiden kanssa päivän kulkua, ennenkun lähdemme pukkareita kohti vaihtamaan siviilivaatteita ylle. Työpäivä on kulunut nopeasti.

16:30 peruutan auton vanhempieni pihaan ja vien sinne pari kirjaa ja vaihdamme kuulumiset eteisessä seisten. Lapsuudenkoti ja vanhempieni läsnäolo rauhoittaa ja huomaan unelmoivani omasta - oikeasta - kodista jälleen kerran. Nykyinen asuntomme on, noh, kerrostaloasunto, johon emme tieten tahtoen ole sen kummempaa panostaneet koska olemme alusta alkaen tienneet, ettemme tähän jää. Etenkin nyt kun rakentaminen on alkanut nostaa päätään, huomaan miten paljon kaipaisin jo tästä pois vaikka tiedän miten paljon duunia ja matkaa on vielä siihen omaan taloon pääsyyn asti - puhumatta siitä työmäärästä, jonka omakotitalo tuo mukanaan! Taitavat kyllä lenkit vaihtua pihahommiin..

17:00 saavun kotiin, ihmettelen Ronjaa, joka tulee minun toppi suussani vastaan ovella häntä vispaten ja vaihdan ylleni verkkarit ja valmistelen välipalaksi turkkilaista jugurttia, omenoita, kanelia ja lisään kirsikaksi lusikallisen maapähkinävoita. T tulee seurakseni valmisteltuaan luentomateriaalinsa ja ehdimme vaihtaa kuulumiset nopsaan (ja ehdin hehkuttaa päivällä bongaamiani kotimaisia VAI-KO-pipoja ja kyselen jo innoissani kuvia näytellen, emmekö voisi hankkia moisia parisuhdepipoiksi. Ilokseni T on heti hengessä mukana - minä kun pelkäsin, että hän pitäisi hintaa liian korkeana (mitä ei kyllä 42 euroa missään nimessä ole kotimaisesta merinovillaisesta piposta!) - hehe, ei nyt sillä että mies olisi pihi, mutta aika tarkka rahoistaan ;)) ennenkun hän jo lähtee kohti Porvoota, jonne hän menee luennoimaan ensihoidosta. Itse jumitan vielä hetken pöydän ääressä Instagrammaillen ennenkun lähden vaihtamaan verkkareita ulkotamineisiin - Ronja odottaa.

17:45 lähdemme Rontin kanssa pururadalle ja ihmettelen omaa vointiani: minua kuvottaa, mahaa turvottaa ja jopa oksettaa. Sykekin tuntuu kohonneelta vaikka kävelemme hissukseen ja annan Ronjan haistella alkulenkillä. Tajuan hetken kuluttua, että kroppani edelleen hakkaa adrenaliinin voimin akuutin potilaan takia ja lupaan itselleni, että pyrin nyt rauhoittamaan itseni ja hengittelen viileää syysilmaa hitaasti ja syvälle keuhkoihini. Lupaan myös itselleni, että tänään lyhyempi lenkki saa luvan riittää - tuskin pahoinvoinniltani pitkää lenkkiä pystyn edes kävelemään.

Ronja ja diskovalopanta - hyvin erottuu jopa musta koira pimeästä illasta! ;)
Lenkin lomassa oloni alkaa helpottaa ja hymyilen itsekseni: näinkö tässä taas käy, että vaikka lupaan itselleni että teemme lyhyen lenkin, kasvaa nälkäni syödessä ja päädymmekin jatkamaan ja kääntymään vielä yhden kurvin sen sijaan, että suuntaisimme kotiin? Jep, juuri näin siinä käy. Pimeän laskeutuessa napsautan koiran kaulapantaan led-valot päälle, joista naapurin täti totesi viime viikolla, että "koirallas on diskovalot) :D Haha, no näihän sillä on mutta näkyypä musta koira huomattavasti paremmin niin kanssalenkkeilijöille, kuin itsellenikin! Ronja selvästi tunnistaa koska suuntaamme kotiin, koska hän kiihdyttää askelta eikä enää välitä nuuskuttamisesti yhtä paljon ja totean itsekseni, että ison koiran kanssa kyllä viikon liikuntasuositukset saa täytettyä kuin vahingossa! Suositus taitaa olla reilu 2 tuntia liikuntaa viikossa parin lihaskuntojumpan lisäksi - terveyden ylläpitoa ajatellen.

Pahoittelut kuvan laatua mutta minun täytyi äkkiä napata kuva kännykällä kuorsaavasta koirasta: murupieni on hakenut pienen vilttinsä pään alle ja makaa keskellä eteisen käytävää raajat levällään, vaikka oma sänky on metrin etäisyydellä :D

19:15 palaamme kotiin, Ronja käy heti juomaan ja rojahtaa sitten nukkumaan eteisen matolle kun minä nappaan foamrollerin käteen ja rullaan hetken takareisiä, joita kiristää niin maan perusteellisesti edelleen. Sitten istahdan keittiön pöydän ääreen radio kaverinani ja alan kirjoittamaan tätä postausta.

Kello näyttää nyt 20 ja ohjelmassa olisi vielä suihku sekä iltapala (ikuinen ongelma - mitä sitä söisi?! Taitaa mennä kuten joka ilta, eli kasviksia jossain muodossa, pala leipää ja proteiininlähde kylkeen). T:n pitäisi ehtiä kotiin n 20:30 mennessä, eli ehdimme nähdä vielä näin pikaisesti ennenkun alamme valmistautua yöpuulle. Valot pyrin sammuttamaan viimeistään 22:15, jotta ehdin tankata tarpeeksi unta ennen huomisaamua.

Tälläinen oli minun maanantaini, joka ei poikennut normaalista arjestani oikeastaan muutoin kuin akuutin potilaan kohdalla. Arkipäiväni noudattavat samaa runkoa ja päiväni pyörii, ruoan, liikunnan ja työn ympärillä.

Mitä mieltä sinä olet tälläisistä päivä kanssani-postauksista? Hot or not, tehdäänkö joskus toiste vai jätetäänkö tähän?

lördag 15 oktober 2016

Elämän suuria ihmeitä ihmetellen, omaa ammattia ja taloutta ihmetellen

Jälleen on lauantaiaamu ja totesin Mac:ia avatessani, etten ole koskenutkaan koneeseen koko viikkona. Arki jotenkin rullaa niin nopsaan tahtiin ohi, ettei bloggailulle ja koneella ololle jää aikaa. Tai jäisihän sitä jos viitsisi iltaisin vielä istua koneen ääreen, mutta se ei näillä pohdintamäärillä ole tuntunut kutsuvalta 8h työpäivän jälkeen, jolloin koneen ääressä on siis tullut istuttua aivan riittävästi. Somea tulee selailtua ties missä väleissä, mutta puhelimen kautta, eikä bloggailu sen kautta ole järin mukavaa ja jää siksi vähemmälle.



Viikon aikana ei mitään maailmaa mullistavaa ole tapahtunut, mutta pääni sisällä olen käynyt monen monta keskustelua ja pohdiskellut. Kävimme viime viikolla pankissa juttelemassa raksalainasta ja ilokseni pankin täti lupasi meille sellaista, vaikkei minulla vakivirkaa olekaan. Pankista lähdimme osittain huojentuneina, mutta toisaalta monta kysymystä rikkaampana: koska laittaa nykyinen asunto myyntiin? Paljonko on realistista lyhentää lainaa kuukaudessa, jottemme joudu elämään seuraavaa 25 vuotta todella tiukoilla ja pelätä odottamattomia kuluja, kuten esimerkiksi jonkin kodinkoneen hajoamista? Näitä varten pankeissa on laskurit, mutta ei niidenkään varaan voi luottaa täysin, vaan täytyy myös miettiä omaa arkeaan - sitä kun ei pankin täti eikä laskuri tunne.

Ei se työnteko kuitenkaan pelkkää stressiä ole, kuten kuvan paljastamista verenpaineista voi nähdä ;)
Pankki- ja raha-asioiden lisäksi olen myös pohdiskellut paljon työasioita, koska tulot ja menot selvästi kulkevat käsi kädessä ja konkretisoituivat minulle kun laitoimme numeroita pankkitädin kanssa paperille. Tuntuu jotenkin tarkoituksettomalta tehdä hyvinkin vastuullista työtä AMK-tutkinnolla, kun tietää että joku, joka on käynyt koulua yhtä pitkään kuin minä, ansaitsee jopa tonnin enemmän kuussa. Itsepähän olen sairaanhoitajan ammatin valinnut, enkä sano, että ammatti tulisi valita palkan perusteella mutta kyllä se pistää miettimään kuinka epäoikeudenmukaisesti palkat on laskelmoitu kun samanpituisella tutkinnolla voi ansaita niin eri-paljon. En vähättele, etteikö insinöörin tai vaikka tradenomin työ olisi tärkeätä tai vastuullista, mutta hoitoalalla vastaamme elävistä olennoista, ylläpidämme heidän terveyttään ja joskus jopa pidämme kaikin voimin pelkillä käsivoimin hengissä. Ja siltikin palkka on vaivaiset 2400 euroa bruttotuloina. Tunnen itseni kovin pieneksi kun en osaa käsittää ja selittää tätä itselleni, mutta onko kyseessä niinkin yksinkertainen asia, että hoitoala on naisvoittoinen ja naiset eivät ole osanneet vaatia työlleen vastinetta? Vai onko selitys se, että koska alalla on niin paljon työntekijöitä, ei valtiolla olisi varaa maksaa kaikille yhtä hyvää palkkaa kuin esim. insinööreille? Koko Suomi menisi nurin jos kaikki hoitoalan ammattilaiset alkaisivat vaatia työnsä vastineeksi parempaa palkkaa - Suomen talous kun jo nyt on kokoajan velkojen varassa. Pelottava ajatus sekin kun muistelee, miten Kreikan kävi pari vuotta takaperin. Torstaisessa hoitajakokouksessa minulle(kin) vihdoin selvisi, että maamme hallitus on päättänyt ryhtyä tosissaan säästötoimiin - jotka koskettavat nimenomaan meitä valtiolle työskenteleviä: palkankorotuksia ei pariin vuoteen kannata kysellä, lomarahoista napsaistaan 30% pois ja työaika pitenee 30 minuutilla viikossa. Nämä muutokset astuvat siis voimaan vuoden vaihteessa ja koskettavat niitä jotka ovat julkisella sektorilla töissä - yksityisiä ei tähän pakoteta. Kun kuulin tästä, tunsin miten päässäni kiehahti: hittovie pitäisikö vaan vaihtaa alaa tai edes hakeutua privaattiin töihin kun jo nyt saa niska limassa painaa hommia, tulla väsyneenä työviikon jälkeen kotiin ja rojahtaa itku silmässä nukkumaan, tietää ettei lisää rahaa saa mistään eikä energia (eikä liioin fysiikka tai psyykekään paineessa työskentelyn jälkeen) riitä kahden duunin tekemiseen?! Mies tekee vuorotyötä, minkä vuoksi hän saa aika muikeita lisiä (minun tuloihini verrattuna) mutta se ei minun henkilökohtaista talouttani pelasta: en halua tulla elätetyksi, eikä meillä toisaalta (ainakaan vielä) ole yhteistä taloutta vaan maksamme yhteisiä kuluja omista pusseistamme.

Tämänkaltaiset isot asiat ovat pyörineet mielessäni kuluneen viikon aikana ja kun minulle vielä selvisi, että joudun jälleen ramppaamaan Helsingissä lääkäriin virka-aikaan teki mieli parkua: varaa olla palkattomalla ei nyt olisi, mutta kaikki lääkärikäyntien aikana menetetyt työtunnit täytyy tehdä takaisin, eikä lomapäiviä tai työpäivän lyhennyksiä näin ollen myöskään tule olemaan. Lomaa olen viimeksi pitänyt kesällä YHDEN viikon, enkä näillä näkymin pidäkään vapaita kuin ensi kesänä (silloinkin ne, jotka ovat kertyneet kasaan, eli vajaan viikon?). Välillä on kyllä nämä faktat vaakakuppiin asetettuani tullut tirauteltua kyyneleitä koska koko homma on ottanut niin päähän, mutta olen yrittänyt löytää arjestani ja siitä mitä minulla on positiivisia, voimaannuttavia (pieniäkin) asioita:

- voisilmä aamupuurossa
- metsässä kävely Ronjan kanssa
- raitis, viileä, kostea syysilma, jota on helppo hengittää
- päivittäin kellertävämmiksi muuttuvat puiden lehdet
- kesähelteisiin verrattuina huomattavaksi helpommilta tuntuvat hölkät: kun ilma on happirikkaampi ja viileämpi, sujuu juoksu helpommin ja sykkeetkin pysyvät matalampina kuin lämpimämmällä kelillä
- untuvatossukoiden pukeminen ennen nukahtamista: nukahtaminen on helpompaa kun varpaat pysyvät lämpiminä
timanttisormuksien ihailu netissä. Ainahan sitä saa haaveilla..
- Ensitreffit alttarilla ja Erilaiset perheet. Ihanaa realityä, jossa ei esitetä mitään eikä kurkoteta täydellisyyteen tai pyritä muuttumaan, vaan pikemminkin pyritään hyväksymään toisemme erilaisuuksinemme sellaisinaan
- halailu. Sitä tulee tehtyä aivan liian vähän, mutta aina jos ja kun jotain halaa, sitä tajuaa miten rauhoittava efekti halauksella on. Voisipa halauksia määrätä ihmisille reseptillä; uskon, että maailma olisi huomattavasti parempi paikka jos kaikki halailisivat hieman enemmän



Olin ajatellut kertoa hyvin sujuneista juoksulenkeistä, mutta säästän sen toiseen kertaan. Viikonlopuksi meillä ei ole suunnitelmia, ellemme sitten lähde etsimään T:lle uusia ulkohousuja rikkoutuneiden tilalle. Aamulla tuli nukuttua ihanan pitkään ja Ronjan kanssa kävimme jo reippaalla 30 min lenkillä, eli nyt hetki vielä ihmetellään, suunnitellaan viikonlopun ruokailuita ja ollaan vaan. 

Kivaa lauantaita <3


fredag 7 oktober 2016

Do good, feel good

Muistatteko vielä kun kerroin lukevani The Happiness Projectia? Harvemmin kirjoista jää kovin moni asia mieleen, mutta eilen hymyssä suin kulkiessani mieleeni juolahti ohje, jonka Gretchen Rubin lukijalle, onnellisuuden etsijälle, antoi: Do good, feel good - eli vapaasti kääntäen tee hyvää, tunne hyvää. Ja juuri niin minulle eilen torstaina kävi.

Äiti oli kipeänä ja halusin yllättää hänet viemällä kukkia aamulla ennen kun lähdin töihin, eli kurvasin S-Marketin kautta ja nappasin ihanan gerbera-kimpun matkaani. Kun kurvasin vanhempieni talon tienhaaraan  huomasin siskonityttöni bussipysäkiltä, eli kun ikkuna auki ja kajautin tytölle, että heitän hänet samalla koululle. "Hyppääs takapenkille ja laita vyö kiinni!" huusin hänelle samalla kun lähdin juoksemaan mäkeä ylös vanhempieni talolle.



Ulko-ovelta jo kailotin hyvät huomenet ja kuulin äitini tassuttelevan yläkerrassa.  Aikatauluni oli jo tiukka, jotten myöhästyisi töistä mutta jäin odottamaan äitiä, jotta saisin ojentaa lahjan henkilökohtaisesti. Sydän heitti pari volttia kun näin pirteän, hymyilevän äitini, joka vielä edellisenä iltana kyynelehti kivusta. Vaan jälleenhän ne kyyneleet hänen silmäkulmiinsa ilmestyivät kun ojensin kukkapaketin hänen syliinsä ja toivotin hyvät torstait. Pikaisen halin jälkeen ryntäsin jo takaisin autolle, jossa W oli kammennut itsensä takapenkille ja naureskeli, että ajelisimme näköjään hänen odottamansa koulubussin perässä koululle saakka. Vaihdettiin kuulumiset ja W kertoi Italian matkastaan, jonka jälkeen emme olleet vielä nähneetkään. Miten mielettömän hyvä, lämmin ja rakastava fiilis minulla tuosta 8-vuotiaasta olikaan kun pysäytin auton ala-asteen eteen ja päästin hänet kyydistä.



Koko loppupäivä meni suu hymyssä ja kerroin muillekin, miten hyvin aamuni oli kiitos noinkin pienten asioiden, alkanut.

Illalla kävin 10 km hitaalla hölkällä ja olin ylpeä itsestäni kun keskisyke pysyi (vihdoin!) 154. Lenkin jälkeen jäähdyttelin kävelemällä ja tein pikaiset venyytykset, mutta totesin, että viikonloppuna olisi kyllä aika panostaa venyyttelyyn ja kehonhuoltoon jälleen hieman enemmän. Pakaralihaksia ja alaselkää juili ja kiristi siihen malliin, että hohheijaa vaikka pyrin hölkän aikanakin tekemään sivuhyppelyä sekä polven nosteluita. Yön nukuin levottomasti, mutta onneksi on perjantai. Nyt lähden töihin ja illalla on varmasti vuorossa perjantainen siivous-projekti, sekä TV:n tai jonkin leffan katselua ja syömistä. Mies menee huomenna töihin, eli aikainen nukkumaanmeno on taattu.

Kuvat keskiviikkoiselta metsäretkeltämme. Kuvanlaatu on tätä laadukkainta iPhone 5-luokkaa ja kaiken kukkuraksi kuvat eivät suostu kääntymään Bloggerissa. Baah.

Suosittelen kokeilemaan tuota Do good, feel good-yhdistelmää - sen ei tarvitse olla kovin kummoista! Jo toiselle oven avaaminen, hyvän työpäivän toivottaminen tai toisen tipauttaman tavaran nostaminen tuo itselle hyvän mielen. Toki tätä voi pitää jopa itsekkäänä, mutta mielestäni siinä ei ole pahaa jos tekee jotain hyvää toiselle ja saa kaupanpäällisiksi itselleen hyvän mielen.

Hyvää perjantaita murut <3

lördag 1 oktober 2016

Unohtumaton lenkki: tervetuloa juoksemaan kanssani sateeseen

En tiedä mistä aloittaa - miten tästä kertoisin? Saanko olla hieman sekava, kenties hieman runollinen? Vaikuttaa hieman pinnalliselta, mutta onnelliselta? Jos luet tämän postauksen, lupaa, ettet pidä minua pinnallisena kerskuilevana, itseään täynnä olevana tyyppinä? Haluan kertoa sinulle eilisestä lenkistäni.



Keskiviikkona kävin Ronjan kanssa kävelemässä tihkusateessa puolisen tuntia heti töistä päästyäni. Sisäilmassa vietetyn päivän jälkeen koiran ulkoilutuksesta on tullut tietynlainen henkireikä, vaikka nykyään en sentään hermostu miehelle, jos hän on käyttänyt Rontin ulkona iltapäivällä niin, ettei minun tarvitse heti lähteäkään (kyllä, näinkin on käynyt..). Tankkausvälipalaksi söin normaaliin tapaan hyväksi toteamaani turkkilaista jugurttia (jonka notkistin vesitilkalla), omppusoseella, auringonkukansiemenillä ja puolukoilla, sekä kanelilla. Noin tunti sen jälkeen kun olin kauhonut jugurtit naamariin manasin ja kirosin omaa päättäväisyytäni ääneen miehelle: hitto, että olinkin mennyt päättämään mielessäni, että tänään olisi juoksupäivä koska vettä tuli melkein vaakasuoraa ja tuuli puhalteli n 14 m/s Ilmatieteenlaitoksen mukaan. Päätös mikä päätös, eli ei auttanut muu kuin pukea vaatteet ylle, valmistautua henkisesti siihen, että olisin pian likomärkä ja lähteä.

Tiedätkö mikä sateessa juoksemisessa tai ylipäätään ulkoilussa on parasta? Se, että ilma on niin happirikasta. Senkun laittaa tossua toisensa eteen ja keskittyy hengittämään rauhalliseen tahtiin - eikä hyperventiloinnille ole tarvetta, koska happirikkautensa vuoksi vähempi tuntuu enemmältä!

Jo lenkin alussa peitin sykemittarin hihan alle ja päätin, että juoksisin fiiliksen mukaan ja kurkkisin numeroita vasta sitten loppuvaiheessa. Tämä osoittautuikin oikein kivaksi valinnaksi ihmiselle, joka viime lenkkeinä on enemmänkin kytännyt numeroita kuin keskittynyt kehon viesteihin. Syksyn ruskaa olen kyllä ihaillut ja välillä jopa levittänyt kädet sivuille, kuvitellut olevani lintu ja juossut alamäkeen hymyssä suin - juoksusta nauttien ;) (ja kyllä, olen ensin tarkistanut, ettei kukaan näe Peppi Pitkätossumaista menoani. Tuskin menettäisin siinä mitään, mutta periaatteesta)

Juoksen pitkälti samaa reittiä lähes joka lenkki, joten tiesin suurin piirtein montako kilsaa olin jo taittanut. Kotikulmia lähestyessäni ohitin ala-asteen, jonka seinällä on iso kello. Reilu tunti. Normaalisti olisin jo himmannut menoa ja kurvannut kotiin, mutta koska päivän lenkin teema oli "Fiiliksen mukaan", tunnustelin oloa ja päätinkin jatkaa: miksi lopettaa, kun kroppaa ei väsytä vielä? Takaraivossa jyskytti tieto siitä, että ilta eteni kokoajan ja mitä myöhempään juoksisin, sitä kauemmin kestäisi nukahtaa. Noh, yhdet yöunet sinne tai tänne. Jatkoin.



Syksyn edetessä ja kelien pimentyessä, joutuu sitä suunnittelemaan reittinsä hieman toisella tapaa, koska en yksinkertaisesti pidä yksin juoksemisesta pimeässä metsikössä. Jos kaatuisin tai joku örrimöykky hyökkäisi päälle, ei apu välttämättä näkisi tai kuulisi minua, minkä vuoksi juoksen mieluummin jopa ympyrää (vaikka se tylsää onkin!) kuin lähden kiertämäään reittiä, joka vie sivilisaatiosta kauemmas.

Loppulenkistä aloin sitten kyttäilemään Ambitia enemmän ja seurailin kiinnostuneena, miten pitkälle oikein jaksaisin juosta ja ihmettelin itsekseni, miten kroppa ei tuntunut pistävän hanttiin vaikka juoksin koko ajan pidemmälle ja pidemmälle kuin mihin olen tottunut. Kun kello näytti 1h 30 min tsekkasin kilometrit, koska olin jo etukäteen päättänyt, että juoksisin aikaa enkä matkaa: 90 minuuttia saisi riittää. MUTTA. Mittari näytti 14 km ja rapiat, eli matkaa (ja aikaa) maagiseen (tasalukuiseen) 15 kilometriin olisi niiiiin vähän, että päätin jatkaa siihen asti. Ja jatkoin.

KPK-kirpparilta ostamani hyvän onnen 2XU-merkin kompressiohousut muuttivat asenteeni k.o merkin tuotteisiin: hitto miten hyvä istuvuus! Vanhat hopeapainatuksella varustetut pöksyni eivät vedä näille mitään vertaa!




Ambitin sammutin kellon näyttäessä 15,1 km, aikaa 1h 3 min, keskinopeus 6:10 (tai hieman enemmän), nopein kilometri 5:10. Meinasin pakahtua onnesta ja ylpeydestä: hitto oon hyvä!! Palautuksena kävelin sateessa pihalla ja palailin sitten sisälle lämmittelemään suihkuun ja syömään. Lattialla venyytellessäni päätin pitkästä aikaa siirtää suoritukseni Ambitista Movescountiin koneelle ja kytkin kaverukset toisiinsa. Kone käsi päivittää Movescountia, joten minä tein työtä käskettyä. Valitettavasti. Kun lataus oli valmis sain harmikseni huomata, että päivitys oli samalla nollannut KAIKKI suoritukseni ja tyhjentänyt Movescountin muistin ja hävittänyt kaikki kellon muistissa olleet lenkkini - äskeinen voitokas 15 km mukaan lukien. Pari ärräpäätä taisin päästää suustani kunnes totesin miehelle, että noh. Numeroitahan ne vain olivat. Harmittaa edelleen, että näin pääsi käymään mutta onnekseni se hyvä fiilis, jonka lenkki oli saanut aikaan, ei kadonnut minnekään :) Pitänee silti olla jatkossa tarkempi kun siirtelee tietoja kellosta koneelle, ettei sama roska toistu.

Pohdiskelin jälkeenpäin mikä oli siivittänyt lenkkini sujuvuutta, mutten edellenkään osaa sanoa oliko voittoputken takana monta tekijää vai jokin yksittäinen. Epäilen ensimmäistä vaihtoehtoa. Hyvä tankkaus, hyvät varusteet, happirikas ilma. Hyvä suoritus koostuu monesta pienemmästä osa-alueesta ja kun niiden kylkeen vielä lisää ripauksen hyvää tuuria ja oikeassa asennossa olevia tähtiä, saa hyvän lenkin aikaiseksi. Ehkä. Jos ei, voi seuraavalla kerralla yrittää taas.

Kivaa lauantaita kaikille! Ulkona paistaa ihana aurinko ja täällä suunnataan pian ruokakauppaan ja suunnitellaan, mitä tänään tehtäisiin. Vai tehtäisiinkö mitään :)