Tättähäärän maanantaiaamu ja astiarakkautta

Heippahei!

 

Olen jo aiemmin kertonut, miten osaan olla suorastaan lapsellisen ihastunut ja innoissani hyvinkin arkisista asioista. Tänään maanantaiaamuna heräsin itsekseni klo 6 ja harmittelin pienen hetken, että heräsin niin aikaisin, kun olisin saanut iltavuoroon mennessäni nukkua tunnin pidempään. Vaan enpäs jäänytkään harmittelemaan, vaan venyyttelin hetken sängyssä ennen kuin nousin ja hoitamaan aamutoimet ja vein Ronjaa ulos. Aamuista muuten jo huomaa, että keskikesä on takanapäin: aamut ovat viileämpiä ja selvästi kosteampia yön jäljiltä kuin kesäkuussa. Tossutkin kastuvat ihan toisella tapaa kun kulkee koiran perässä nurmikkoa pitkin!

 

Hei pitääkin kertoa eilisestä: lähdettiin - nurinkurista kyllä - blogipostauksen viimeisteltyäni eilen -T pyörällä ja minä juosten - lenkille. Ukkospilvet kohosivat tummina taivaalle, mutta peittivät pistävän auringon ja tuulikin alkoi siinä puhaltaa niin, ettei fiilis ollutkaan yhtä tukala kuin aamulenkillä käydessämme, joten jopa hölkkä tuntui alkukankeutta lukuun ottamatta hyvältä. Parin ekan kilsan jälkeen kroppa lämpeni ja askel alkoi nousta toisella tapaa ja voi että miten Hangon keksinä olin: juoksu tuntui niin hyvältä! Mies pyörällä vierellä juomapullon kuljettajana sekä jutteluseurana on kyllä enemmän kuin kiltakimpaleen arvoinen asia ja hehkutin hänelle ties miten monta kertaa, miten iloinen olin kun hän lähti seurakseni ja miten hyvältä juoksu tuntui kun keskityin hänen kanssa jutteluun, enkä niinkään jumeihin ja ties mihin muuhun, johon normaalisti kiinnitän yksin ollessani huomiota (turhaan). 10km sujui entisiin lenkkeihin verrattuna nopeammin (6'50/km eilen, 7'14 viime keskiviikkoiltana) ja kevyemmin ja sen jälkeen suuntasimmekin suoraan vanhempieni luo syömään. Alkuillasta kurvasimme vielä Porvooseen hakemaan Facebook-kirpparilta tekemäni löydön: Pentikin Vanilja-sarjan lautaset! Näistä aionkin tehdä ihan oman postauksensa - niin rakastunut näihin kyllä olen jo nyt!

 

Pentikin Vanilja on ehdottomasti Pentikin kaunein astiasto mielestäni! Eikö?

 

Maanantaiaamuksi olin eilen kummallisen tehokas: aamupalan jälkeen pesaisin vielä keittiön ikkunankin! Ehdin sopivasti vielä meikata ennen töihin lähtöä - jossa sitten olin iltaan asti kiireessä juosten. Huhhuh, sanonpa vaan että onneksi maanantaita on vain yksi viikossa!

 

Pädäääämm! Ehdin jopa ottaa hölmön selfien itsestäni aamuhulinoissa!

Loppuhuipennukseksi kuva silmäterästäni: basilika, jonka olen onnistunut pitämään hengissä koko kesän!

Viimeaikaiset onnistuneet löydökset

Juteltiin eilen E:n kanssa blogeista (woop! Vihdoinkin kaveri, joka myös (myöntää) lukee blogeja ja jonka kanssa niistä voi keskustella!) ja siitä. mistä blogeista pidämme ja miksi, sekä millaisista postauksista pidämme. Yhteistuumin tulimme lopputulokseen, että arkiset postaukset ovat kaikkein kivoimpia lukea. Itse jopa kaipaan niitä parin vuoden takaisia postauksia, joissa esitellään uusia ostoksia (nevermind ne ajatukset, että nämä postaukset herättävät ostoshimoja) ja löytöjä, sekä esitellään ja vertaillaan eri tuotteita. Edelleen luen tälläisiä postauksia yhtä innokkaasti läpi kuin vuosia sitten ja luotan etenkin tutun bloggaajan mielipiteeseen jostakin tuotteesta ja ostan jopa usein tuotteen, jota hän on suositellut tai ainakin lähden tutustumaan tuotteeseen itse kaupoille, jos se vaikuttaa kiinnostavalta hänen esittelynsä perusteella.

Miksen siis itse tekisi postausta, jonka itse haluaisin lukea? Ei kaikkien postauksien tarvitse olla diippejä sukelluksia ja ajatuksia - päinvastoin kevyet hieman hömpähtävät vinkit ja ideat itse asiassa ovat mielestäni tervetulleita keventämään tunnelmaa :)

Lumene Mystic Volume waterproof-mascara

Ostin jokunen viikko sitten Mystic Volumen normaalin version, mutta se tuntui rapisevan päivän mittaan alaluomille etenkin lämpimämpinä päivinä, jolloin kroppa hikoilee enemmän ja rasvoittuu sitä myötä, antaen maskaralla loistavat olosuhteet levitä ripsiltä kohti poskia. Onnekseni Lumene kehitti heti normiversion jälkeen vedenkestävän waterproof-version, joten ei kun uudestaan kaupoille.
Vedenkestävä Mystic Volume on mielestäni normaalia parempi: koostumus on kuivempi, mutta lopputulos on sama erotteleva, pidentävä jo parilla vedolla (näitä ei kumpaakaan kannata kerrostaa liikaa, jolloin lopputulos on klönttinen) kunhan vaan muistaa "kuivata" harjaa puteliin ennen kun aloittaa maalaamisen :) Vedenkestävyyden olen testannut kaatosateessa sekä suihkussa, jossa se lähti hieman rapisemaan kun hieroin silmiä oikein reippaalla otteella. Tämä siis kestää hikiset tai vetiset juoksulenkit, sekä lämpimien kesäpäivien hikoilut moitteettomana - suosittelen! (18,90€)

Bikinit H&M

Ostin keväällä Stadiumista ihanan raidalliset bikinit, jotka ovat nyt käytön jälkeen osoittautuneet inasen pieniksi. Muistan ajatelleeni kaupassa, että ostan mieluummin hieman naftit kuin hieman lörpät biksut, koska ne useimmiten kuitenkin venähtävät käytössä. Onko mitään niin ärsyttävää kuin bikinit, joita saa kiskoa vilautusriskin pelossa? Noei, eikä sellaiset yllä voi uida. Toinen asia mikä meni mönkään SOC-biksujen kanssa oli se, että huomasin vasta kaupasta kotiin päästyäni, ettei halterneck-mallista narua saakaan irti. Niskajumien takia en voi sietää halterneckejä missään muodossa, koska ne tuntuvat ahdistavilta ja ajattelin että näistä(kin) biksuista saisi halterneck-osan irrotettua niin, että mallista tulisi suosikkini balconette - vaan ei. Buaah! Olisi pitänyt olla tarkempi jo kaupassa..
No onneksi on henkkamaukka. Vaikka päätän tyyliin joka kesä, etten enää osta halpisbiksuja vaan investoin vähän kalliimpiin, jottei joka vuosi tarvitsisi ostaa uusia, päädyn aina vaan H&M-myymälöihin löytämään omani - näin tänäkin vuonna. Emmin pitkään, tilaanko tosiaan siniset bikinit, koska olen ollut sitä mieltä, että sininen sopii paremmin vaaleahiuksisille eikä se ole minun värini. Niin vaan tein villin vedon ja klikkasin ostoskoriin ja kotiin siniset paisley-kuvioiset balconette-biksut, jotka istuvat täydellisesti, ovat todella kauniit eivätkä liioin purista eivätkä tipu yltä. (yläosa 14,99€ ja alaosa 9,99€)

Calvin Klein-tuoksu

Äitini toi yllärilahjana Tallinnan risteilyltä Calvin Kleinin Eternity Aqua-tuoksun, jota alkuun ensin emmin koska se oli nenääni liian merihenkinen. Pidän kevyistä kukkaistuoksuista ja päinvastoin kartan sitruksisia, sekä merihenkisiä hajuvesiä, joita usein pidetään raikkaina ja sporttisina tuoksuina. Kiittelin kohteliaasti lahjasta ja päätin antaa tälle mahdollisuuden ja suihkautin sitä parina päivänä töihin - onneksi! Eternity Aqua on kevyt ja juuri arkikäyttöön sopiva tuoksu, joka ei pistä nenään, on hennon makeahko mutta silti raikas kuin tuulahdus mereltä. Kyllä minua nauratti kun googlasin tuoksun todellisen kuvaelman, jossa sitä kuvaillaan valmistajan mukaan näin: Sädehtivän naisellinen Eternity Aqua for Her on vaivattoman elegantti ja kevyen raikas tuoksu. Luonnollisen tyylikkäälle naiselle, joka on itsevarma ja hienostunut, seksikäs ja eloisa kuin puhdas, raikas meren tuulahdus.
Nenäni ei siis ollut ihan väärässä ;) CK on tosiaan tämän kesäni arkituoksu, jota voin surutta käyttää myös työpäivinä, jolloin voimakkaat tuoksut ovat ehdottomasti poissuljettu. (sh n 50€)

Sellaisia löytöjä :) Hei olisi kiva kuulla mitä pidätte sillä puolen ruutua tämänkaltaisista postauksista? Ärsyttääkö tälläinen markkinointihenkinen teksti vai herättääkö se kiinnostusta? Jaammeko kenties samoja hyviä kokemuksia jostain tuotteesta?
Kivaa sunnuntaita! :)

Kuluneen viikon kuulumisia kuvina: kilometrejä, ruokaa ja täydellinen off-shoulder

Voi miten aika rientää! Kävellessämme Ronjan kanssa tuossa 7:30-aikaan aamulenkillä (voitte kuvitella kuinka kova ruuhka siihen aikaan sunnuntaiaamuna on ;)) mietin itsekseni, että nyt täytyisi nauttia jokaisesta hetkestä, joka edes viittaa kesään - onhan tänään jo kesäkuun 12. päivä! Me suomalaiset tunnumme odottavan ja hehkuttavan kesää koko vuoden ja loppujen lopuksi kesä on kuitenkin aika lyhyt ja ainakin omalla kohdallani siinä käy helposti niin, että kun lataa hurjasti odotuksia ja suunnitelmia jotain tiettyä ajankohtaa varten, joutuu sitä herkästi ja nopeasti pettymään kun ei kaikkea sitten ehdi tai saakaan toteutettua. Sama pätee moneen juhlapyhään, kuten esimerkiksi vappuun ja jouluun: mietitään hurjasti koristeluita, kärrätään kärrykaupalla ruokaa ja krääsää kotiin ja puhutaan suunnitelmista jo viikkoja etukäteen työpaikkojen kahvihuoneissa ja rakennetaan tietynlaista illuusiota siitä, miten loistavan ihanan mahtavat ja ikimuistoiset bileet saadaankaan aikaan - kunnes sitten joudutaan (ainakin hieman) pettymään kun ei kaikkia odotuksia saavutetakaan. En haluaisi olla pessimisti, mutta realistina olen todennut, että usein vähempi on parempi ja joudun usein toppuuttelemaan itseäni järjestelyissä (minähän listaihmisenä rakastan suunnittelua ja erinäisten listojen tekemistä - kaikesta, joka jotenkin liittyy juhlaan :D), etten maalailisi liikoja haavekuvia taivaanrannalleni. Täysin ex temporesti en halua enkä pysty toimimaan ja tietyt suuntaa antavat linjaukset ovat mielestäni fine, mutta liika on liikaa. Kun ei lataa liikaa odotuksia juhlaa tai pyhää vasten, voi sitä vastoin yllättyä positiivisesti kun ajankohtaan mahtuu yllätyksiäkin, jotka loppupeleissä voivat olla tarkkoja suunnitelmia parempia.

Viikko on kulunut yhdessä hujauksessa ja siitä oikeastaan ajatukseni tuosta jokaisesta kesähetkestä nauttimisesta lähti: pelkään, että aika kuluu niin nopsaan, etten huomaakaan että kesä pian on jo ohi. Parin viikon takaiset helteet ovat muisto vain ja nytkin aamulenkille sai pukea tuulihousut ja windstopper-fleecen, että pärjäsi kalisuttamatta hampaita. Toisaalta Suomen kesähän yleensä koittaa vasta heinä-elokuussa, joten onhan tässä vielä aikaa ;)

Keskiviikkona askel luisti ja lopputulos oli huikeat 15 kilometriä

Torstaina vietimme TYHY-iltapäivää ja kävimme kuulasotailemassa. Kuva taitaa kertoa enemmän kuin sanat, mutta taisi itseäni ja kolleegaa hieman jännittää tuo radalle lähtö..

..ja ihan syystäkin: haha, loppusodassa onnistuin saamaan osuman leukaanikin vaikka maski oli suojana. Onneksi ei käynyt tuon pahemmin ja naurettiin hikisinä ja pahanhajuisina sodittuamme :D

Harkitsin viikon aikana näiden myyntiäkin.. Himoitsisin mustaa pienehköä arkilaukkua näiden tilalle, mutta unelmieni Mulberryn Lily on turhan kallis ellen saisi näistä jotain hyvitystä. Kiinnostuneita?

Eilisen lounas: kanaa, salaattia ja perunoita. Kuvasta puuttuu vielä omatekoinen tsatsiki, joka on kerskuilematta aivan törkeän hyvää - ja helppotekoista! Tykkään tälläisistä simppeleistä ruoista, joissa maut ovat puhtaita :)

Käytiin eilen Jumbossa ex temporesti illalla ja löysin Zarasta t-ä-y-d-e-l-l-i-s-e-n off shoulder/ryppykauluspaidan

..ja koska nälkä yllätti Jumbossa, päädyttiin Chicos'iin syömään ja voin valehtelematta sanoa, että kuvassa näkyvä hampurilainen (kana-avokado) oli elämäni paras hamppari! Suosittelen lämpimästi! Ja kun annokseen vielä lisättiin bataattiranut, makean poltteleva mango-chili-salaatti sekä hyvä seura ja palvelu, oli gastronominen nautinto taattu :) Pisteet Jumbon Chico'sille!

..ja ostin (tarjouksesta!) Emotionista paljon hehkutetun Lumenen uutuusmaskaran pian loppuvan Maybellinen tilalle. Benefitin maskara on nyt saanut levätä sen aiheuttaessa silmien ärtymystä (?) ja katsotaan nyt olisiko tästä kotimaisesta kaverista sille kilpailijaksi :)

Sellainen on minun viikkoni ollut :) Entä sinun?

Mun, sun vai meidän rahat? Tervetuloa syynäämään meidän kulutustottumuksiamme

Olen tässä saikkuni aikana ehtinyt lukea laittoman paljon blogipostauksia läpi ja ajattelin niistä inspiroituneena tarttua aiheeseen, josta moni muukin on kirjoittanut lähinnä omat tottumuksensa paljastaen. Rahasta.

Ensi alkuun pitää kai todeta, ettei suomalaiseen kulttuuriin kuulu rahoista puhuminen ja nou hätä, en aio paljastaa kuukausittaisia tuloja tai menoja (ainakaan kokonaan) mutta sen sijaan haluan valottaa omia kokemuksiani ja tapojani käyttää rahaa, sekä meidän taloutemme kulutustottumuksia.

Meillä kuluu rahaa ruokaan ja muihin talousjuttuihin kuten pesuaineisiin jne n 400 euroa kuussa karkeasti laskettuna. Lisäksi rahaa menee Ronjan ruokiin.. ööh. Apua. Tässä kohtaa jo huomaan, miten pihalla olen rahankulusta, mutta haemme n kerran kuussa suurin piirtein 20 eurolla raakaruokaa koisulle, sekä ehkä kerran kuussa säkillisen nappuloita Mustista ja Mirristä 70 eurolla (Ronja siis syö 50/50-periaatteella). Syömme miehen kanssa hyvin harvoin ulkona - korkeintaan kerran kuussa - emmekä silloinkaan harrasta 3 ruokalajin dinnereitä, joten annoksien hinta pysyy matalana. Viimeksi kun kävimme ulkona syömässä, kävimme sushilla ja nappasimme lauantai-illan kunniaksi skumppalasilliset alkuun, jolloin illan loppusumma oli muistaakseni 50 euron luokkaa. Ei siis kovin paha.

Kävin K-kaupassa (jossa käyn hyvin harvoin koska pyrin keskittämään S-ryhmään, mutta tuon yhteydessä on posti enkä viitsinyt käydä kahdessa eri marketissa) ja tässä ostokset, joiden loppusummaksi tuli 37,06 euroa. Korkea hinta noin vähästä, mutta kasasta löytyy monia harvemmin ostettavia, kalliimpia tuotteita kuten taatelisäkki (14,95), purkkaa (3,45e), maustepurkki (1,65e) ja narsisseja 3 kpl (5,75e)

ostoksista suurin osa on sellaisia, joita ilman kyllä pärjäisi, mutta joita halusin (esimerkiksi kukat ja kaksi erilaista xylitol-tuotetta - yksi riittäisi oikeasti). Säännölliset tulot omaavana koen, etten enää opiskeluaikohini verrattuna edes halua säästää kaikessa ja jättää kaikkea pikkukivaa ostamatta. Johonkin ne rahat on laitettava ja jos koen mielihyvää ostaessani uutta vihreää teetä (2,29e) vaikka kaapista löytyy toisenlaista, en välitä. Parin euroa sinne tai tänne - kun hinnat ovat näin matalia, ei talouteni tähän kaadu

Miten kahden isoruokaisen (näkisittepä meidän ja etenkin mieheni annoskoot joskus..) henkilön ruokakulut pysyvät niinkin matalina kuin 400 euroa/kuukausi? Onhan tuo karkeasti laskettu summa, mutta keskimäärin kulutamme noin "vähän"; lainausmerkeissä, koska voisimme takuuvarmasti syömään vielä halvemmalla ja kuluttamaan vielä vähemmän, jos tarve vaatisi. Mutta niin, miten? Syömme hyvin arkista ja "tylsää" kotiruokaa, eli kauppalistaltamme löytyy jauhelihaa, broilerin fileesuikaleita, sesonkien mukaan kasviksia ja hedelmiä (tässä MINÄ olen tarkka - mies ostaisi kasoittain tomaattia ja kurkkua vuoden ympäri), rasvattomia maitotuotteita ja halvempien merkkien vaihtoehtoja - mikäli olen todennut hyviksi. Pieni off topic tähän, mutta toiset tuotteet voi oikein hyvin ostaa Pirkka- ja Xtra-versioina, koska alkuperäisiin ei juuri eroa huomaa, mutta tsiisus sentään toisia juttuja.. Onko kukaan ostanut Rainbow (vai onko se nykyään Kotimaista nimeltään?) Oltermanni-kopiota? Järkyttävintä koskaan maistamaani kumijuustoa, jota ei sitten millään saa höylättyä ehjänä - edes jääkaappikylmänä. Toisissa tuotteissa ostamme siis halpisversioita, kun taas toisissa ostan kalliimpaa, mutta laadullisesti (meidän makuumme) parempaa tavaraa. Pihvejä tai kokolihaa emme osta oikeastaan koskaan ja kalaakin tulee hankittua yleensä tarjouksesta - se kun muuten on suorastaan sikahintaista Suomessa. Itse olen tarkka ja kiinnostunut vertailemaan (kilo)hintoja kun taas mies nappaa ensimmäisen näkemänsä tuotteen - mikä aika ajoin herättää välillämme pientä närkästystä, mutta koska kirjoitan miehelle vähintäänkin kauppalistan jollen änkeä kauppaan mukaan, pystyn pitämään kiinni sesonkisyömisestä ;) Ja kuten jo mainitsinkin, niin ei kaikista tuotteista voi eikä tarvitse pihistellä. Muistan miten vanhempien luona vielä asuessa oli ihanaa kerätä ostoskärryyn mitä mieli teki eikä tarvinnut miettiä ja vertailla kilohintoja. Muutettuani omilleni opiskelemaan aloin varsinaiseksi tarjoushaukaksi - eikä mikään ihme: viimeistään siinä vaiheessa kun omista menoistaan joutuu alkaa maksamaan itse, alkavat hinnat yhtäkkiä kiinnostaakin. Enää ei ole hälläväliä, ostaako leipäpussinsa 4 eurolla, 2 eurolla vai ostaako jauhopussin 1,20 eurolla sekä hiivapalan 0,50 eurolla ja leipoo leipänsä itse (toki itseleivotun leivän kokonaissummaan pitää myös laskea mukaan uunin kulutus, mutta ympäripyöreästi itse leivottu tulee varmasti halvemmaksi). Nykyisen mieheni kanssa olen oppinut hölläämään hieman, enkä osta halvempaa versiota hintansa vuoksi - vaikka tiedän sen olevan huonompilaatuinen tai maistuvan pahemmalta kuin alkuperäinen versionsa (yep, tätäkin on tullut harrastettua ;)) - vaan pitäydyn tietyissä tuotteissa kalliimmissa, toisissa halvemmissa versioissa. Esimerkiksi maitotuotteita, jugurttia, pastaa ja pakastetuotteita ostan sujuvasti halpisversioina (paitsi turkkilaisen jugurtin, sekä miehen jugurtit - halpisversio ei kuulemma ole yhtä hyvä), kun taas leipää, juustoa ja leikkeleitä ostan kalliimmalla (koska halpisversioiden lihat ovat useimmiten ulkomaisia ja leivät höttöjä).
Sesonkituotteiden lisäksi pyrin myös AINA ostamaan kotimaista jos sitä vain on tarjolla. Miksi? Koska luotan suomalaisen tuotteen puhtauteen ja haluan tukea suomalaista työtä. Siksi. Miesparka on pariin otteeseen saanut pienen läksytyksen siitä, että on ostanut hernekeittoa varten halpaa ja ulkomaista lihaa - juuri sitä tuoteryhmää, jota välttelen viimeiseen asti jos vain on mahdollista!
Hinnan lisäksi kyttäilen haukansilmin tuotteiden koostumusta ja sisältöä: turhaa lisättyä sokeria yritän välttää (mieskin alkaa pikkuhiljaa oppimaan tähän - jes!) ja mitä lyhyempänä tuoteselostus pysyy, sen parempi. Mitenkään fanaattinen en tämän(kään) suhteen ole, mutta kieltäydyn kyllä ostamasta vähäkuituista leipää (eli kuituprosentin pitää olla >6) sekä E-koodien viidakkoa muistuttavaa tuotesisältöistä tuotetta.

Noniin, nyt kun kaupassa on käyty on aika kurkata lompakoihin: kuka maksaa? Olen parisuhteissani kokeillut monia eri tapoja sopia yhteisen tavaroiden ja talouden kulujen maksamisesta ja sitä kautta löytänyt minulle sopivimman tavan: nykyisemme, jossa luotamme siihen, että kulut menevät suht. tasan emmekä kyttäile kauppakuitteja tai laadi Excel-taulukoita. Maksamme n joka toinen kerta kaupassa käydessämme tai sitten kuittaamme menot niin, että toinen maksaa vaikkapa viikonloppuostokset (jolloin luonnollisesti tulee ostettua enemmän ja esimerkiksi pesuaineita jne mitä ei viikolla ole muistanut) jos toinen on käynyt viikolla pariin otteeseen kaupassa. Itse pyrin myös ostamaan omat kalliimmat juttuni, joihin miehellä ei siis ole osaa eikä arpaa, niillä kerroilla, jolloin on minun vuoroni maksaa tai tarjoudun maksamaan sillä(kin) kerralla (vaikkei minun "vuoroni" olisikaan). Mitä tuotteita tarkoitan? Pähkinöitä, kaikkia superfodeja ja muita "hippijuttuja" (siemenet, tahnat yms joiden päälle mies ei ymmärrä), suihkugeelejä ja kalliimpia lehtiä. Näin ei minulle iske morkkista, että maksattaisin miehellä minun tavaroitani (haha ja kun tästä mainitsin hiljattain, ei mies kuulemma ollut edes huomannut kaunista elettäni :D).
Edellisissä avoparisuhteissani olen sekä säästänyt kuukausittain jokaikisen kuitin, kytännyt niistä molempien "omat tuotteet", laskenut niiden loppusummat ja "nollannut velkoja" partnerille. Huh, stressaavaa, mutta sopii toisille: eipä tarvitse olla huolissaan, että toinen maksaisi enemmän. Toinen versio, jota moni tuntuu käyttävän on yhteinen taloustili, jolle maksetaan kerran kuussa ennalta sovittu summa rahaa ja jolta sitten ostetaan yhteisiä tavaroita. Itselleni tuo ei sopisi, koska ostan samoilla kauppareissuilla sekä kukkia, perunoita, appelsiineja että cashewpähkinöitä tarpeen mukaan, enkä todellakaan jaksaisi alkaa maksamaan ostoksiani jaoteltuina eri korteilla tai käymään moneen otteeseen kaupassa saadakseni kaikki tuotteet hankittua.
Olen myös kokeillut versiota, jossa toinen (minä) käy kaupassa ja hoitaa kaikki ruoka- ja taloustuoteostokset ja toinen maksaa talouden kaikki laskut (paitsi kännykkälaskut, jotka ovat henkilökohtaisia). Tämä versio ei toiminut lainkaan, koska koin liiankin usein käyttäväni "omat" rahani toisen ostoksiin ja koska kulutustottumuksemme erosivat toisistaan kuin päivä ja yö, ei tämä aiheuttanut meillä kun hemmetisti riitaa ja eripuraa. Minusta tuntui epäoikeudenmukaiselta käyttää ansaitsemiani rahoja juttuihin, joista itse en hyötynyt tai käyttänyt ollenkaan ja koin jääväni alakanttiin nähdessäni rahojeni katoavan suihin ja mahoihin vaikka toinen varmasti maksoi vastaavia summia talon lämmityksestä ja autosta, jota sain lainata tarvittaessani (ajoin tosin maksimissaan parin kilometrin matkoja kerran viikossa, joten siinä ei kyllä kaara paljon kulunut minun osaltani).

Moniko ostoksistani tulee pelkästään minun käyttööni? Kukat (saa mieskin niitä katsella sentään, mutta hän ei näitä ostaisi :D, tee, xylitoltuotteet, wasabi, taatelit, viinietikka, mauste, leipä (ehdin todennäköisesti syödä 4 palaa loppuun ennenkun mies ehtii töistä kotiin :D) ja suurin osa kananmunista menee minun masuuni. 

Kumpikaan edellinen suhteeni ei kaatunut talousasioihin, mutta ne aiheuttivat selkeästi eniten eripuraa ja riidanaihetta muihin asioihin verrattuna ja koen ja totean kokemuksieni vankalla pohjaäänellä, että talousasiat kannattaa pitää kunnossa jos haluaa taata itselleen toimivan ja tasa-arvoiselta tuntuvan parisuhteen. Etenkin siinä kohtaa jos toisen talous järkkyisi esimerkiksi hoitovapaan tai yllättävän työttömyyden ja näiden myötä radikaalisti pienentyneiden tulojen vuoksi, ei halua joutua miettimään miten sitä oman osuutensa maksaisi. Itse en haluaisi elää toisen elätettävänä, mutta tuntuu turvalliselta tietää, että jos minun tuloni vähenisivät jostain syystä, ei mieheni mieleen edes juolahtaisi alkaa karhuamaan minulta maksuja. Haluaisin hoitaa osuuteni siinä määrin kun minulla olisi mahdollisuus, mutta antaisin enemmän tienaavan osapuolen sillä hetkellä kantaa suuremman taloudellisen vastuun - voisinhan minä osaltani vastata esimerkiksi siivoamisesta ja muusta talouden hoitamisesta kunnes tulot nousisivat taas.

Ja nyt minua kiinnostaa: miten teillä talouden yhteiset kulut on jaettu? 

Koska raja tulee vastaan? Riippuvuuksia ja asua

riippuvuus (40)^[1]

1. pakonomainen tarve harjoittaa jotakin toimintoa tai kokea tietynlainen tunnetila; addiktio

lähde

Kaikki me taidamme tavalla tai toisella olla riippuvaisia jostakin - ainakin jollakin tasolla. Joku koukuttuu sokeriin, toinen tupakkaa, kolmas kahviin ja toinen puolisoon tai kaveriin. Tietyllä tasolla riippuvuus on jopa tervettä, esimerkiksi nesteiden ja ravinnon riippuvuus, samoin sosiaalisen kanssakäymisen riippuvuus ja tarve (ihminen oikeasti tarvitsee toisia ihmisiä!), mutta liika on liikaa - tässäkin. Jos elämä tuntuu pyörivän vain tietyn asian ympärillä, eikä elämää vailla tuota koukuttavaa ainetta voi nähdä, on kyse epäterveellisestä riippuvuudesta. Miten sitten voi tietää, koska riippuvuudesta tulee sairaalloinen ja koska se on terveeksi laskettava?

Nykyään moni elää jatkuvan kiireen keskellä ja koko arki ja elämä tuntuu olevan yhtä suorittamista: työ, parisuhde, ruokailu, uni ja liikunta. Kaikessa pitää loistaa ja onnistua ja jos näin ei käy, tuntee itsensä epäonnistuneeksi = huonoksi ihmiseksi. Juuri noilla mainitsemillani saroilla ihmiset tuntuvat kokevan yhä enemmän painetta ja jotta niissä (kaikissa, huh!) päästäisiin täydellisiin suorituksiin, aletaan kehittää (pakonomaisia) rutiineja, joista muodostuu addiktioita, eli riippuvuuksia. Myös jos pääsee siihen pisteeseen, että kokee itsensä epäonnistuneeksi ja potee huonoa oloa, voi sitä purkaa addiktioonsa: joku ryyppää, toinen juoksee.

Omalla kohdallani olen miettinyt, mistä koen olevani ja olen riippuvainen (poissulkien ne fyysiset pakolliset jano, uni y.m.) ja päädyin seuraaviin:

 -raitis ilma. En voi kuvitella päivääkään, etten kävisi ulkona! Vaikka joskus tekisi mieli viettää Instagramimainen PJ-day-all-day-päivä ja katsella Netflixistä sarjoja kokonainen päivä, en usko että pystyisin, koska olo olisi niin tunkkainen sisäilman ja paikallaanolon takia.

- liikunta. Kts yllä: olo on tunkkainen ja kaikkea muuta kuin vetreä jos oleskelen pitkiä aikoja paikallani ja kiitos kroonistuneiden jumieni, en kerta kaikkiaan pysty olemaan kokonaista päivää täysin paikoillani tai tyytymään ainoastaan työpaikalla saatuun "liikuntaan"; menen totaalijumiin.

- kasvikset ja hedelmät. Syön valehtelematta JOKAISELLA aterialla jotain vihreätä koska voileipä maistuu mielestäni paremmalta kun siinä on mukana edes saalaatinlehti, ruoka-annos on freesimpi kun sen kanssa nauttii kasviksia eikä annos ole turhan tönkkö, kun sitä laimentaa kasvisten miedolla maulla, eikä aamiainen olisi aamiainen ja päivän paras aloitus ja ateria, ellei siihen kuuluisi marjat ja/tai hedelmät (ja kahvi!)

- ihon puhdistus. Haha, kuulostaapa noiden muiden jälkeen aika pinnalliselta, mutten voisi kuvitellakaan päivää, jolloin en pääse puhdistamaan kasvoja pesuaineen sekä kasvoveden kera ja viimeistelemään pesuhetkeä ihanalla kasvovoiteella. Mikään hienostelija tai ammattimainen kauneuden asiantuntija en (valitettavasti) ole, mutta tunnollinen ihonpuhdistaja kylläkin. Aamun ja illan pesuhetket ovat omia arjen nautintohetkiäni :)

Ja nyt häpeänpilkut nro 1 ja 2:
-some ja shoppailu: somessa tulee pyöritettyä AIVAN liian monta kertaa päivän mittaan Instagramia, Facebookia (tätä sentään pystyn rajoittamaan, koska turha informaatiotulva) ja seuraamiani blogeja ja tori.fi:tä, sekä erinäisiä nettikauppoja. Tiedättehän sen tunteen, kun näkee jollakin esim. blogissa jonkin kivan jutun ja yhtäkkiä mieleen tupsahtaa "oi olisipa minullakin tuollainen" ja sormet alkavat syyhytä, katse etsii alennuskoodeja ja sormet näpyttelevät "ilmoita kun minun kokoani on saatavilla"-ruutuun sähköpostiosoitetta. Ja kun se hartaasti toivomasi sähköpostiviesti "kokoasi löytyy nyt verkkokaupasta" tulee.. PING! Äkkiä Visa vinkumaan ja jälkeenpäin hävettää: kehtaanko edes hakea koko pakettia postista? No en ainakaan miehen nähden.. Usein tulee tilailtua kaikenlaista hetken mielijohteesta ja sanon vaan, että thank God on olemassa palautusoikeus.

Ongelmallisin addiktioni taitaa olla tietyt pakkomielteet, joita kehitän päässäni tiettyjä tuotteita kohtaan, ja joita sitten jahtaan kunnes saan ne haaviini (eli nettikaupan ostoskoriin) - sitten intressi lopahtaa. Onneksi palauttelen sujuvasti tavaroita, koska tiedän, että tälläinen käytös herkästi voisi johtaa maksuongelmiin. Käytyäni eilen apteekissa hakemassa satsin lääkkeitä ja summan noustua kolminumeroiseksi (huh.. olisipa ensimmäinen numero edes ollut 1..) totesin, että nyt loppui taas shoppailu. Tuntuu epärealistiselta ostaa pari neuletta samalla summalla, jolla käyn hakemassa lääkkeitä pariksi viikoksi - ehkä kuukaudeksi. Eläkeläiset, I feel you. Sotasuunnitelmani (sellainenhan pitää aina olla) ja plan B:ni on nyt se, että yritän vältellä etenkin nettikauppoja, jotta säästyisin turhilta kiusauksilta. Ilmaiset toimituskulut-sähköpostit kun saisi vielä spammattua.. :'D

Löytyykö sinulta jokin riippuvuus? Mihin ja miten suhtaudut siihen?

Viikon kootut

Heippa ja kivaa lauantai-iltaa kaikille! Hittovie miten kaipaan bloggaamista päivittäin, mutta arvatkaas mikä on osoittautunut suurimmaksi kompastuskivekseni? Valokuvat. Tai ennemminkin niiden puute. Kesällä ja vielä alkusyksystä muistin pyytää miestä vähän välillä nappaamaan minusta päivän asu-kuvia ja kuvailin ruoka-annoksia (nämä kategoriat ovat henk.koht. suosikkejani) mutta mitä vähemmän huomasin julkaisevani kuvia tekstin puuttuessa päästäni, sitä korkeammaksi kynnys ottaa niitä itse, että pyytää toisia ottamaan niitä kävi. Tällä hetkellä mieheni iPhone siis pullistelee julkaisemattomia asukuvia minusta ja omani puolestaan annoskuvia, joista sentään osan olen julkaissut Instagramissa (nimimerkkini: rosenbej). Kaiken kukkuraksi Mac:ini ilmoitti iCloud-muistin olevan täynnä, joten kännykällä ottamani kuvat eivät päivitykään automaattisesti koneelle. Huoh, minun täytyisi siis käydä läpi vanhoja kuvia ja poistaa niistä osa (aloitin ihme kyllä urakan eräänä lauantaina, mutta homma tyssäsi aika nopeasti tylsyyden vuoksi). Kuvat pysyvät siis tällä hetkellä puhelimessa. Ja nyt kun vihdoin ottaisin itseäni niskasta ja nappasin äsken jopa pari kuvaa Canon Eos:lla (hittom olin unohtanut että omistan koko kapistuksen) en löydä piuhaa, jolla siirrän kuvat koneelle MISTÄÄN. Tähdet eivät nyt ole ihan suotuisia :D mutta aion tehdä tämän postauksen. Perhana. Mielestäni blogien suola on ehdottomasti kuvat. En koskaan ole fanittanut blogeja, joissa on pelkästään valokuvia eikä lainkaan tekstiä (enkä kyllä niitäkään, joissa on pelkkää tekstiä btw) ja siksi tuntuu vastenmieliseltä edes yrittää bloggailla kun en saa tuoreita kuvia postauksiini. Noniin, valitusvirsi done. Nyt aiheeseen.

Esimerkiksi Noora & Noora-blogissa esitellään joka perjantai "perjantain parhaat"-postaus, jossa jompikumpi Noorista (tai molemmat yhdessä) kokoavat viikkonsa kohokohdat pähkinänkuoreen ja mielestäni nuo postaukset ovat blogin parhautta! Eräs blogien tarkoituksista on antaa ihmisille paikka jakaa ilohetkiään, hehkuttaa niitä arjen pieniäkin ilonpilkahduksia ja liioitella niitä vielä hieman. Kuka hitto jaksaisi hehkuttaa työmatkalla aamulla näkemäänsä auringonvaloa työkavereille tuntitolkulla, kertoa sen pienistäkin yksityiskohdista ja miltä sen näkeminen itsestä TUNTUI? Blogeissa ja somessa ylipäätään hehkutus on täysin fine. Aina löytyy jostain joku, joka ei ymmärrä, että blogien hehkutus pikkuasioista on osa illuusiota, jota somessa ihan luvalla pidetään yllä, mutta jättäkäämme heidät omaat arvoonsa. Itsekin kuuluin jossain vaiheessa niihin, joka ei ymmärtänyt, että blogeissa esitellään ja nostetaan pöydälle vain ne kivat osat arjesta - kuka nyt kertoisi riidoista, paineista työpaikalla, pyykkivuorista..? Paljon kivempaa on napata kuva kukkapuskasta - kuva, josta rajataan pois maljakkoa ympäröivät astiat, murut, koirankarvat ja lehdet - ja hehkuttaa #tgif-hashtagia käyttäen orastavaa viikonloppua, täydellistä perjantaista kukkakimppua ja ehdottaa kuplivan kilistelyä. Somessa täytyy aina muistaa, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää, ja sen sijaan nauttia niistä pienistä asioista, joita ei välttämättä itse edes tajuaisi "nähdä" ellei joku julkaisisi niistä imartelevaa, houkuttelevaa kuvaa kilometrin mittaisella positiivisuus-tekstillä höystettynä.

Ajattelin koota viikon aikana päähäni ilmestyneistä ihmetyksistä, sekä viikon hehkutuksista. Viikkoon on myös kuulunut pari ikävämpää uutista, mutten aio antaa niiden näkyä täällä, enkä liioin muistuttaa itseäni niistä kokoajan. Tiedän, ettei pakoilu poista niitä, mutta pyörittelemällä niitä päivittäin mielessäni en aiheuta itselleni muuta kuin pahaa mieltä, joka taas heijastuu läheisiini.

Viikon paras urheilusuoritus: tiistaina lähdin "ihan vaan lyhyelle hölkälle" työpäivän ja välipalan jälkeen miehen suunnatessa VPK-harkkoihin. Työpaikkani ilmastointilaite on korjauksen alla, joten huonossa sisäilmassa tulee vietettyä 8h - ei ole siis ihme, että kotiin päästyäni en viivy tai viihdy paikoillani pitkään, vaan suuntaan lähes heti ulos happihyppelylle. Tiistaina askel tuntui kummallisen kevyeltä ja päätin sivuuttaa pään sisäisen "kohta olen juossut suunnittelemani matkan, voin siis pian lopettaa" ja kuunnella kroppaani, joka kertoi jaksavansa jatkaa varsin hyvin ja annoin mennä. Tämä tyttö oli yhtä hangonkeksiä ja hymyä kun vihdoin lopetin juoksun ja pysäytin Ambitin: 12 km!

12km jälkeen :)

ZeroPointin pöksät kokeilussa: hyvät on ja sopivasti puristaa! 

Viikon paras päätös: varata aika hierojalle. Todella sympaattinen hieroja-Iina hieroi auki juoksun jäljiltä jumiutuneet pohkeeni sekä käsitteli jumiutuneita lapojani ja tarjosi torstai-iltaani täydellisen rentoutumishetken. Varasin heti perjantaiaamuna jo uuden ajan ensi kuulle ;)

Viikon suoritus: kävin tänään Itiksessä shoppailemassa. No mikäs konsti se on? Jos olet blogissani uusi, selailepa pari postausta taaksepäin ja lue "Panikointia Jumbossa"-postaus. Kotona jouduin käymään vessa varmaan viisi kertaa ennenkuin pääsin vihdoin lähtemään koska jännitin niin paljon, mutta kun vihdoin pääsin Itikseen ja päätin hammasta purren, että aion selvitä shoppailureissusta ja huomasin, ettei minua niin pahasti huimannutkaan, pystyin rentoutumaan ja viihdyin melkein pari tuntia ostoskeskuksessa. Kaiken kukkuraksi tein ihan älyttömän hyviä löytöjä!

Viikon parhaat löydöt: itiksestä ostin Ruohonjuuresta tätä maailman parasta maapähkinävoita tarjoushintaan, sekä spelttinäkkäriä, jota nakersin ostosten lomassa. Stockmannilta ostin nämä Zero Pointin kompressiolegginsit (ovat btw kantisalessa tässä kuussa!) ja kokeilin niitä äsken lyhyellä hölkkälenkillä ja totesin ne hyviksi: itse pukemisprosessi ei ole se helpoin tai nautinnollisin, mutta kompressiovaatteista ei saa hyötyä irti, elleivät ne tunnu makkarankuorilta yllä! Trikoissa on mukavan leveä vyötärönauha ja plussaa pöksyt saavat kankaasta, josta alusvaatteet eivät paista läpi, sekä heijastimista. Stockalta löysin myös alesta Ronjalle pari Hurtan kaulapantaa - 3€ kappale (ovh 20€ - hahaa! Voitto!), sekä itselleni ihanan valkoisen oversize-mallisen neuleen Tiger of Swedeniltä.

Viikon paras maku: Fazer Remix-pussista kolmion mallinen sitruksinen kirpeä karkki. Eilen illalla karkkihammastani alkoi kolottaa ja onnekseni olen hamsterimaiseen tapaani säilönyt karkkipiilooni myös yhden karkkipussin, josta mussutimme miehen kanssa karkkia todella pitkästä aikaa. Namnam!

Viikon paras yllätys: torstaina vietin nimppareita ja minut yllätti ensin äiti tulppaanikimpulla ja mies myöhemmin illalla: sain kauan himoitsemani monitoimi-smoothiekone-sauvasekoitin-kaiken-matalaksi-vetävän-monitoimikoneen. Olin ällikällä lyöytyä naista.

Viikon astiahimo: mies ei oikein syty astiahimoilleni, mutta omaa silmääni ovat viime aikoina miellyttäneet kovin Klaus Haapaniemen Taika-astiat valkoisina sinisillä kuvioilla, sekä Arabian Paratiisi. En haluaisi kokonaista astiastoa, jossa olisi näin paljon kuvioita, mutta pari lautasta ja kulhoa toisi mielestäni kivasti elämää valkoisten Teema-astioideni rinnalle.

Viikon välipala-ihmetys: miksi kauppojen valmiit välipalat ovat aina makeita? Välipalakeksit, -patukat, smoothiet, rusinalaatikot - you name it! Kaikki ne ovat makeita. Itse ostan hyvin harvoin mitään välipaloja kaupoilla kädessäni, mutta tänään Itiksessä tunsin verensokerini tippuvan sen verran matalalle, että paras ratkaisu olisi ostaa jotain pientä nakerrettavaa, jottei loput shoppailureissustani menisi näkö huurteisena ja pahoinvointisena ja heikkona. Ruohonjuuressa nälkäisenä kulkiessani pidin jo kädessäni raakapatukkaa, kunnes silmäni osuivat näkkäripaketeihin: jes! Nälkäisenä minun ei IKINÄ tee mieli makeaa, joten siemenpitoiset näkkärit olivat pelastukseni! :)

Viikon juoksuihmetys: miksi väsymys iskee juuri siinä kohtaa kun tietää, että suunniteltu lenkki päättyy, eikä silloin kun kroppa oikeasti on väsynyt? Tiistai-iltana meinasin hyytyä 6 km kohdalle, koska lenkkini suunniteltu osuus loppui siihen, mutta päätinkin mieleni sijaan kuunnella jalkojani ja jatkaa matkaa. Juoksussa olennainen osuus on ehdottomasti psyyke: psyykkaamalla itseään joko positiivisesti tai negatiivisesti, voi vaikuttaa lenkin sujvuuuteen ja pituuteen (paitsi niinä päivinä kun juoksu ei vaan kulje :'D)

Sellaisia kuulumisia täältä tänään :) Mitä sulle kuuluu? Jaatko kanssani rakkauden kuviollisiin astioihin, Spanxit sivuuttaviin kompressiotrikoihin vai oletko ihan muuta maata? Nyt aion jatkaa turhien telkkariohjelmien katselua ja odotella, että mies tulee töistä kotiin.

Uusi lelu, joka herätti kauhua

Otsikkoon viitaten ajattelin kertoa teille uusimmasta hankinnastani - Suunto Ambit 2-sykemittaristani - jonka hankin tässä viikko takaperin (Gigantista erittäin hyvään hintaan). Minultahan löytyi jo aikaisemmasta Garmin Forerunner 210, jonka hankin Porissa asuessani. Garminia pidin ranteessa juostessani vaihtelevasti, koska GPS-yhteyden muodostamiseen meni niin tajuttoman pitkä aika. Nyt vasta jälkikäteen moni on kysynyt, koska viimeksi olen päivittänyt kelloa (ja nolona olen todennut etten koskaan :'D) ja että se saattaisi olla syy kellon hitauteen. Viimeiset pari vuotta olen nyt juossut iPhoneen ladattujen appien varassa ja seurannut lähinnä matkaa ja aikaa - en lainkaan omia sykkeitäni. Crossfitin aloitettuani lopetin juoksun kuin seinään, enkä välittänyt treenatessani muista numeroista kuin kiekkopainoista ja toistoista :'D Mutta nyt kun kroppa alkaa pikkuhiljaa ja ajoittain tuntua levänneeltä, olen alkanut lenkkeillä juoksun merkeissä. Juoksufoorumeja aikani seurattuani päätin muiden viisauksia luettuani, päätin ryhdistäytyä kroppani "kuuntelemiseen" ja ruveta seuraamaan sykkeitä. Muistan kun joku jo kauan sitten KPK-foorumilla totesi, ettei ole ihme että olen niin väsynyt lenkkien jälkeen eikä energia tunnu riittävän vaikka koin syöväni tarpeeksi hiilareita (tod.näk. söin liian vähän, toim,huom.) jos juoksen aivan liian korkeilla sykkeillä. No hitostako minä tiedän sykkeistäni mitään kun en sykemittaria ranteessa pitänytkään! Nyt päätin, että on korkea aika alkaa seuraamaan omaa terveydentilaa ja jaksamista muilla menetelmillä kuin "fiiliksiä" kuunnellen, koska pystyn tunnetusti pakottamaan kroppani aikamoisiin suorituksiin vaikka se pahalta tuntuisikin.

Vanha kuva, joka täällä on jo pyörinytkin mutta yksi parhaista mitä minusta ja Ronjasta on :)

Ensimmäistä kertaa pidin Ambitia ranteessani viime viikonloppuna kun kävin Ronjan kanssa metsässä, sekä lasten kanssa pulkkamäessä. Harmikseni "kävelyä" ei Ambit tunnista harjoitus-lajiksi, mutta valitsin sitten "juoksun". Oli hauskaa seurata mille tasolle syke nousi meidän kavutessa lumista mäkeä, samoin pulkkamäessä rämpimisen jälkeistä sykkeen palautumista. Ja onhan se Ambit aika päheän näköinenkin tuossa ranteessa ;) Siskonikin totesi, että näytän joko purjehtijalta tai lenkkeilijältä musta mötikkä ranteessa :D

kuva lainattu Suunnon sivuilta

Eilen oli Ambitin toinen reissu, mutta toisaalta eka virallinen lenkkikoitos kun puin sen ranteeseeni, kiristin rinnan ympärille itse sykevyön, nappasin Ronjan hihnaan ja lähdin lumen sekaan juoksemaan. Onnekseni lumen tulo oli jo rauhoittunut illalla (aamun kaaokseen verrattuna) ja kävelytiet oli ehditty aurata, mutta voi morjens miten raskasta niissä ei-auratuissa paikoissa olikaan edetä! Lämpötila oli sopiva -7 ja tuuli vain paikoitellen puhalteleva, joten olosuhteet olivat lumesta huolimatta suotuisat. Seurasin sykettä koko matkan ajan ja voi morjens! Oli kiva ja jännä huomata, miten selkeästi "paha olo" seurasi heti sykkeen noustua yli 170, jolloin hidastin sitten suosiolla kävelemään niin että sain sykkeen laskemaan.

Eilisillan lenkin lopputulokseksi saimme yhdessä Ronjan kanssa:

6,01 km

kesto 49:30

avg 8'13/km

Maksimisyke 179

Keskisyke 165

Kulutetut kalorit 595 kcal

Fiilikset lenkin jälkeen olivat hyvät, mutta väsyneet ja jalkoja hapotti. Olin yllättynyt siitä, miten paljon energiaa lenkin aikana tuli kulutettua ja teinkin päivälliseksi/iltapalaksi kasvispastaa, johon kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni härkäpapurouhetta. Oli muuten hyvää! Illemmalla en yleensä tykkää syödä kovin raskasta ruokaa, enkä näin ollen voinut kuvitellakaan laittamaan itselleni punaista lihaa tai kanaa (kala menee just ja just) ruoaksi ja suosin siksi iltasella kasvisruokaa, koska se sulaa lihaa helpommin. Härkäpapurouhe on mielestäni yllättävän hyvänmakuinen kotimainen (!) proteiininlähde ja vaihtoehto ainaiselle soijarouheelle. Keitin sitä ensin hetken kasvisliemessä, kippasin sitten joukkoon hienonnettua valkosipulia ja porkkananpalasia sekä mausteita (paprikaa, chiliä, cajun, mustapippuria, himalajan suolaa). Kylkeen lisäsin täysjyväspagettia sekä kurkkua ja kirsikkatomaattia.

Jatkossa aion yrittää muistaa pukea Ambitin kaveriksi sykevyön juoksemaan lähtiessäni ihan puhtaasti siitä syystä, etten halua kuluttaa itseäni ihan loppuun juoksemalla liian korkealla sykkeellä. Kun hetken malttoi kävellä ja antoi sykkeen tasata, jaksoi paljon paremmin jatkaa (miten hyvin nyt lumessa jaksaa voi..). Pitämällä sykkeet hallinnassa, rakentuu parempi pohja peruskunnollekin ja juuri se on tämänhetkinen tavoitteeni :)

Entäs sinä, käytätkö sinä n.s. härpäkkeitä urheillessasi vai luotatko puhtaasti fiilikseen?

 





Panikointia Jumbossa & asiakaspalvelusta, joka pisti hymyilemään jälleen kerran

Päätin jo aamulla herättyäni 10h yöunien jälkeen, että lähtisin aamupäivällä Jumboon ostoksille. Olin pyöritellyt Vilan nettiputiikissa paria neuletta ja housuja jo viikon verran, mutta paloin halusta päästä hypistelemään ja sovittelemaan vaatteita jo ennen ostopäätöstä, joten ei auttanut muu kuin pakata itsensä autoon ja lähteä.

Se, että lähdin yksinäni ostoskeskukseen on iso asia. Minulle, tässä ja nyt. Minua huimaa valitettavan paljon edelleen, mutta selviän vaihtelevasti arkisista menoista kuten työssä käymisestä, koiran ulkoilutuksesta ja kodin hoitamisesta näinkin. Sanomalla vaihtelevasti tarkoitan sitä, että parempia ja huonompia päiviä tulee: viime viikolla minua jostain syystä tykytti niin, etten meinannut päästä koiralenkiltä kotiin ja jouduttiin moneen otteeseen pysähtymään Ronjan kanssa ja tasoittamaan katsetta ja sykettä, ennenkuin jatkoimme kävelyä. Kunhan syön tasaisesti ja saan istahtaa tai muuten vain pysähtyä välillä, pärjään paremmin. Se, että hemoglobiinin on (taas!) jostain syystä laskenut tasolle 112 ja verenpaineenikin huitelee siitä 80-90/60-70 ei helpota asiaa, eikä minua yhtään ihmetytä että kun tuohon vielä ynnätään taittovirhe silmissä (ja laiskuus käyttää silmälaseja..) ja yliherkkyys lihasjumeille, joista kärsin etenkin jollen nuku kunnolla, en ihmettele lainkaan että oloni on tälläinen :D

Nojoo anyhow ajoin rohkeasti Jumbon parkkiin ja kävelin samantien vessoille, jotta sain pahimmat jännitykset (lue: jännityspissat) purettua ja laskeuduin hiljaa rullaportaita Vilaa kohti. Hyi saamari, miten musiikki olikaan kovalla liikkeessä ja miten valot tekivät pahaa! Huimaus, tykytys ja tärinä pakottivat minut nappaamaan nopeasti pari vaatetta syliini ennenkuin suuntasin putkikatseella varustettuna pukkarille. Hitto miten ahdisti olla koko paikassa! Pikkuhiljaa tilanne hieman helpotti, myyjä kyseli oven toiselta puolelta kuulumisia ja toi paidan pienemmässä koossa pyynnöstäni. Pakotin itseni sovittamaan vaatteita ja päädyinkin kassalle maksamaan. Totesin muina miehinä kassalle, että anteeksi kun en oikein ota katsekontaktia kun mua huimaa niin paljon ja heti myyjä alkoi ehdottaa että käy hei syömässä jotain ja naureskelin vain, että hemoglobiini ja verenpaine on niin huonoja, ettei ihme että oon vähän tälläinen. Vetäisin silmälasit päähän ja poistuin liikkeestä hymyssä suin, lasit päässä ja huojentuneena: selvisinpäs! Ja sain ne himoitsemani vahapintapökät ja farkkupaidankin!

Olen niin tottunut tähän olooni, etten suunnitellut tekeväni muuta kuin käveleväni pikkuhiljaa Stockalle pysähtymään mukamas katselemaan tavaroita ja tasaamaan sykettä ja katsetta ja jatkamaan sitten autolle. Selvittyäni Vilasta tosin päätin pikkuhiljaa, että hemmetinhemmetti kun kerta Vantaalle asti olin ajanut, en tyytyisi YHTEEN vaatekauppaan, vaan kiersin Stockan naisten osaston ja hurautin vielä Zaraankin - ihan vain koska en tyytynyt kotiin lähtöön! Loppujen lopuksi palasin vielä Vilaan, koska minua harmitti etten alkupaniikiltani ehtinyt katsella vaatteita rauhassa enkä ehtinyt etsiä, josko jokin netissä himoitsemistani neuleista olisi ollut myynnissä. Toinen myyjä tuli aika pian kysymään mitä etsin ja kerroin, että äsken nappaamani neule vaikutti kivalta ja että ostin äsken vahapintaiset farkut - olisiko niiden kanssa yhteensopivaa toppia kenties? Minun mennessä jo sovareille, myyjä lähti hakemaan paria toppia (joista toista myönsin jo katselleeni ja toisen torppasin heti. Minä ja kukkakuosit emme vain sovi yhteen..). Vaikka toinen topeista oli kiva, jätin sen vielä kauppaan, koska se oli makuuni turhan puuvillainen; olisin kaivannut jotain laskeutuvampaa, polyesterisempää (lue: silkkisempää) materiaalia eikä sellaista nyt ollut tarjolla.

Totesin itsekseni Jumbosta vihdoin (jopa Clas Ohlsonin kautta!) poistuessani, että tykkään Vilasta. Vilassa on ihania perusvaatteita, mutta myös astetta juhlavampia minun tyyliini ja budjettiini sopivia vaatteita. Monet kerrat olen mennyt Vilaan ja poistunut todella tyytyväisenä heidän asiakaspalveluunsa, joka on mielestäni todella hyvää ja asiantuntevaa; sellaista, jota toivoisin jokaisessa vaatekaupassa olevan! Monesti hyvä asiakaspalvelu liitetään yhteen luksusliikkeiden kanssa ja myönnänkin, ettei minua yleensä palvella läheskään niin hyvin muissa (nuorten) vaatekaupoissa, kuin juuri Vilassa. Liike on nähtävästi panostanut myyjiensä kouluttamiseen, koska monet kerrat olen myös poistunut liikkeestä mukanani sellaisia vaatteita, joita en itse olisi älynnyt sovittaa, saati sitten yhdistellä! Vaikka myyjät ovat avuliaita ja tulevat aika nopsaan kysymään kuulumisia, eivät he minua ainakaan yhdessäkään Vilassa kertaakaan ole häirinneet, jos olen kohteliaasti sanonut katselevani vain. Propsit siis Vilalle :)

Huhhuh. Tässä samalla kun kirjoittelin tätä postausta sujahdin välillä Googlen ihmeelliseen maailmaan, koska mietin ja pähkäilen kovin, onko tämä ylläkuvailemani "panikointi" huimauksen aiheuttamaa, vai onko kenties kyseessä jonkin sortin panikointi, joka laukaisee lihasjumit ja huimauksen? On pelottavaa diagnosoida googlailun perusteella itselleen paniikki- tai ahdistuneisuushäiriön, mutta siltähän tuo aika lailla kuulostaa. Myönnän, että näitä diagnooseja minulle ehdotettiin kotoa jo pari vuotta sitten kun tämän rumban aloitin, mutta koska lihakseni olivat niin jumissa puollettiin lääkäreiden kanssa post-stressi-reaktiota, joka on aiheuttanut voimakkaat lihasjumit koko kehooni. Sanotaan, että tieto lisää tuskaa, mutta taidankin lueskella hieman enemmän aiheesta. En nimittäin suostu olemaan tälläinen kauppakeskuksia ja muita sosiaalisia paikkoja kammoava nuori nainen, joka aiemmin rakasti huomion keskipisteenä ja alemyynneissä oloa. En. Sillä välin kun diagnoosini on epäselvä, täytynee minun koittaa nostaa hemoglobiini- ja verenpainetasojani jälleen, jotteivät ne ainakaan edesauta huimausta ja hermostuneisuutta.

Aikamoinen sillisalaatti tuli näköjään tästäkin postauksesta, jonka pointin alunperin piti olla "oodi Vilalle ja heidän kultaisille myyjilleen ja tuotteilleen" :'D

Mistä sinä koet saaneesi hyvää asiakaspalvelua?

Viikonlopun kuulumisia

Heippa vaan kaikki ja sunnuntai-iltaa! Istun tässä sohvalla kynttilöiden (ja pienen jalkalampun) valaistuksessa, kuuntelen Spotifyistä chillausmusiikkia (suosittelen lämpimästi kokeilemaan Spotifyin omia tunnelma-listoja; minut ne ainakin ovat yllättäneet todella positiivisesti!), nautin salaa siitä että voin kuunnella soulia ja jazzia (T kun ei siitä järin perusta) kun olen koiran kanssa kaksin ja kuuntelen pulputtavaa Moccamasteria. Kämpässä vallitsee rauha ja rauhallisuus - kerrankin. (kaksi sekuntia tämän kirjoitettuani onnisutin tiputtamaan tummanvihreätä - onneksi sentään muodikasta - kynsilakkaa olkkarin matolle. Se siitä seesteisyydestä :'D)

Vapaapäivän ehdoton herkku on aamupuuro: tässä (luomu) kaurapuuro, jossa 1 valkuainen, mustaherukoita, päärynää, cashewpähkinöitä ja kaakaonibsejä. Kylkeen Taika-kupillinen kahvia maitovaahdolla :)

Olen saanut viettää vapaata viikonloppua ja se osui kyllä todella hyvään saumaan, koska vaihtelevien aamu-ilta-aamu-vuorojen jälkeen olin perjantaina aika valmista kaurapuuroa ja skippasin jopa lukion jubileebileet, joihin olin ennakkoon ilmoittautunut, ja menin nukkumaan kymmeneltä. Vetäisinkin pitkästä aikaa putkeen 10h yöunet ja heräsin kuin uudesti syntyneenä lauantaiaamuna. Mielessä taisi käydä vakio "mitä hittoa äsken tapahtui?"-ajatus kun totesin nukkuneeni tukkina 10h, mutta nappasinkin Ronjan kainaloon ja nautin siitä, että meillä olisi KOKO viikonloppu edessämme ja tunsin oloni pirteäksi mitä en koko menneenä viikkona ollut tehnyt kertaakaan :D En muista, että harmaa syyssää olisi vaikuttanut voimavaroihini yhtä paljon kuin tänä syksynä, mutta kun noudattaa epäsäännöllisia työaikoja eikä aurinkoa (tai edes jotain sinnepäin) näe kertaakaan koko viikon aikana (paitsi ikkunasta töiden lomassa) on olo aika nuutunut kokoajan, eikä energiaa tehdä mitään erikoista tunnu olevan. Pian tähän tulee onneksi muutos, joten olen nyt päättänyt olemaan stressaamatta sen asian tiimoilta. Ja tuleehan se kesäkin sieltä parin kuukauden päästä aurinkoineen ;)

Lauantaina tosiaan nautittiin rauhassa aamupalaa pitkän aamulenkin jälkeen, möllötettiin hetki telkkarin edessä ja suunnattiin sitten muiden "normaalien" (eli ei-vuorotyötä-tekevien) tapaan Jumboon. Ehdin vielä kehuskella miehelle, että onneksi mitkään jouluavajaiset ei vielä ole olleet, joten porukkaa ei ehkä olisi NIIN paljon. Noh.. Arvaattehan vaan miten meidän naamat venähti kun asteltiin parkkihallista kauppakeskuksen puolelle ja edessämme seisoi monen metrin korkuinen plakaatti "Jouluavajaiset 14.11" ja mainostettiin piparkakkujen koristelua, karusellia ja tietty pukkia.. HETKEN taisin manata, koska ahdistun helposti suurissa ihmismassoissa ja rullaportaita noustessamme näin jo sen järkyttävän ihmismäärän, joka käytävillä vilisi. Ei auttanut muu, kuin lähteä kohti Stockmannia, keskittyä hengittämiseen (ja välttämään yhteentörmäyksiä) ja toivoa, ettei Stockalla olisi miljoonasti porukkaa. Jälleen kerran saimme ihmetellä T:n kanssa, miten töykeitä ja röyhkeitä muutoin niin hiljaiset ja takaisinvetäytyneet suomalaiset osaavat olla: tuli olkapäätä, kyynärpäätä, hyvä ettei nyrkkiäkin ja lastenvaunuja ja ostoskärryjä joka puolelta, eikä kertaakaan osuman tullessa kuulunut yksikään "anteeksi" - mulkaisuja vain, että "hittoako sinä siinä?". Tuntuu pahalta, että ihmiset ovat noin stressaantuneita vapaapäivinään. Liekö sitten joulustressi jo iskenyt ihmisiin, mutta taisimme olla aika turistien näköisiä miehen kanssa kun kuljimme lupsakasti seesteiset ilmeet naamoille Jumbon käytävillä, emme lähteneet mukaan extremekävely-vauhtiin muiden kanssa, emme tyrkkineet toisia kylkiin emmekä rynnineet ketään kumoon vain jotta "ehtisimme saamaan sen viimeisen tuotteen koko maailmasta". Liekö syynä se, että meille yhteisen vapaat viikonloput ovat niin kortilla, ettei niiden koittaessa KEHTAA stressata? Ainakin uskon, että osaamme vuorotyöläisinä arvostaa vapaita viikonloppuja ihan toisella tapaa, kuin toimistotyöaikoja noudattavat, joille jokainen viikonloppu (ja pyhä) on vapaa.

Jumbosta tarttui mukaan T:n minulle synttärilahjaksi lupaama Tempurin tyyny Stockalta, Bluetooth-kaiuttimet olkkariin Clas Ohlsonilta, sukkia Lindexiltä (kukalie sukkamonsteri on kähveltänyt kaikki mun sukkani?), alusvaatteita Henkkiksestä ja vähän ruokatarvikkeita, sekä astetta vaaleampi meikkivoide Prismasta. Aika perussettiä, mutta kivaa oli käydä ja tehdä jotain niinkin "normaalia" kuni ostoskeskuksessa lauantaina. Todettiin kyllä kumpikin autolle kävellessämme, että kivaa oli käydä, mutta ettemme kumpikaan haluaisi viettää jokaikistä viikonloppua tuolla tavalla: ostoskeskuksessa muiden ihmisten ympäröimänä, sisätiloissa, ympäri-ämpäri lompsien ja rahaa kuluttaen. Toisille se sopii ja tuntuu olevan jopa tietynlainen elämäntapa, meille taas kotona löhöäminen kahvikuppi kädessä, lenkillä käyminen koiran kanssa ja kummankin perheiden luona käyminen tuntuu ja luonaa paljon luonnollisemmin. Muistan miten itse nuorempana kävin JOKA ikinen viikonloppu kaupoilla (usein nimenomaan Jumbossa) ja leffassa, mutta näin sitä ihminen vain muuttuu. Liekö sitten osasyynä sosiaalinen työ, jossa uusia ihmisiä tapaa arviolta.. öh.. no, kiireisenä päivänä varmaan parikymmentä?

Kotona tehtiin ruokaa, löhöiltiin jälleen kerran hetki ja lähdettiin sitten T:n pikkuveljen tekemälle verijäljelle. Ronjan bravuureihin kuuluu tavaroiden etsiminen (ja jopa löytäminen!) ja olisittepa nähneet, miten ensikertalainen lähti menemään kun sai verestä vainun! Kyllä oli mammalla ylpeydessä pidättelemistä. Ensimmäinen jälki ei takuuvarmasti jää viimeiseksi - niin innoissaan pieni musta paineli menemään kirsu maassa :) Ilta sujuikin sitten appivanhempien luona kahvitellen, koiria kävelyttäen ja jutellen. Kuinka onnellinen olenkaan, että olen T:n lisäksi bonuksena saanut noin mukavan "kakkosperheen", jossa kehtaa olla juuri oma itsensä, jossa ironinen huumori raikaa ja kahvi maistuu.

Tänään sunnuntaina T:n oli aika suunnata töihin, joten jäimme Ronjan kanssa kaksin. Aamutouhut tehtyämme katselin hetken telkkaria ja latasin kuvia vaatteista, jotka lojuvat ylimääräisinä kaapissani, nettiin. Innostuinpa nappaamaan kahvakuulan käteeni ja tein lyhyen, ytimekkään koko vartalon treeninkin ennenkuin hyppäsimme autoon ja suuntasimme vanhempieni luo. Siellä sama meno ruoan, koirien, kahvin ja tuoreen pullan, lasten ja oloilun merkeissä jatkui. Kotiin palattuamme Ronja rojahti väsyneenä petilleen ja itse siistin vielä vähän keittiötä.

Hitsi miten tapahtumarikas, mutta samalla niin kotoisa ja rauhallinen viikonloppu minulla onkaan takana :) Juuri tälläisestä pidän: rentoa aikataulua, puuhailua kotona (lue: kämpän pakollinen siivous!) ja nimenomaan kotoilua, rakkaiden ihmisten tapaamista ja jotain "normaalin" tekemistä (lue: Jumbossa käyminen lasketaan) :) Ainoa asia, jossa olisin voinut parantaa, on liikunta. Lauantaina olin jo lähdössä kunnon lenkille koiran kanssa, mutta pikkuveljen soittaessa hieman klo 15 jälkeen, että nyt olisi mahdollisuus verijälkeen oli pakko siirtää oma lenkkeilytarve syrjään ja ajatella koiraa: jos olisimme lähteneet kävelylle, olisi pimeä ehtinyt laskeutua ennenkuin olisimme päässeet jäljelle ja uskon, että Ronja nautti 100% enemmän uuden lajin kokeilusta, kuin lenkkeilystä. Ehtiihän sitä lenkkeillä tulevalla viikollakin :)

Mitäs sun viikonloppuun kuului?

Kun nyt niistä kengistä tuli puhe..

...huomaan selaavani nettikauppoja ja -kirppareita täydellisiä kiilakorkoisia sandaaleja kesäksi metsästäen :'D Nyt kun kenkien makuun oikein Asics-lenkkaripostauksen kanssa päästiin.. Ja mies kiittää!

Nämä Tommy Hilfigerit olisivat täydelliset, mutta ehkäpä toivoisin hiiiiieman kapeampaa "narua" tuohon jalan päälle.

Entäs nämä Hilfigerit? Todella kauniit, mutta jotenkin silmääni häiritsee tuo kahden erisävyisen ruskean yhdistäminen..

Aah! Mä en kestä! Ihanan pitsisomisteisen-karkkikauppa-söpöt Tommy Hilfigerit, joista oma koko jo loppuunmyyty :/

..kunnes löytyivät ne omaan budjettin ja tyyliin sopivimmat:

#purelove

IHANAT!! Omaan lenkitän koiraa ja juoksen-tyylille (sekä tänä kesänä vuorotöihin siirtyvälle, joka todennäköisesti on joka viikonloput töissä eikä viiletä rantabulevardeilla tai terdeillä iltaisin..) nuo nyt tuskin ovat ne käytännöllisimmät, mutta tarvitseeko aina tehdä järkeviä hankintoja? Löytyyhän multa noita fiksujakin kenkiä - esim. Asicset! Pullisteleehan minulle vitriinitkin käyttämättömiä muumimukeja, joita en raaski käyttää enkä irrottaa tarroja, jotta jälleenmyyntiarvo säilyy mahdollisimman korkeana. Järkevää? Ei. Kauniiden kenkien ostaminen.. on kyllä järkevää, koska lupaan käyttää näitä EDES kerran.

ps. ethän kerro miehelleni, ethän? ;) hihii. Kivaa viikonloppua! ;)

Pakkomielle - noloa, huolestuttavaa vai ihan normia?

Mulla on pakkomielle. Uusi sellainen, koska nyt ei ole kyse mistään mikä liittyisi terveyteen, eli liikuntaan, raittiiseen ilmaan tai freesiin ruokaan. Ehhei, nyt on kyse jostain todella pinnallisesta. Kyse on trenssistä - eikä mistä tahansa trenssistä, vaan THE trenchistä. Burberrystä.

Kuva Buberry.comista. Prorsum ja Brit-malliston trenssit ovat huikeita!

Kuten olen jo tässä aiemmin kertonut olen huomannut haluavani ja panostavani mieluummin vähän suuremman summan kerralla laadukkaaseen vaatteeseen, laukkuun tai kenkiin, kuin monta erillistä kymppiä sekundalaatuiseen, joka ei sitten kestä paria käyttökertaa (jos sitäkään!) enempää. Kaikki alkoi ensimmäisestä astetta hintavammasta ostoksestani, eli MiuMiun Bow bag-laukusta, jonka ostin second handina. Uutena laukku olisi verottanut lompakosta reilu tonnin, mutta itse sain sen erittäin hyvään hintaan ja totesin myyjälle, etten välttämättä edes "uskaltaisi" ostaa laukkua uutena, koska pelkäisin käyttää sitä sen pelossa, että laukku menisi piloille. Nyt kun laukku oli jo valmiiksi patinoitunut, nahka hieman naarmuuntunut ja pehmentynyt, ei sitä samalla tavalla pelännyt käyttää ja pitää luontevana osana arkeaan.

MiuMiu Bow bag ja Clarksin saappaat. Koiran vesikuppi Mustista ja Mirristä ;)

Olen siinä mielessä pihi (ja isälleni sukua ;)), että ostaessani jotain uutta varjelen sitä tarkoin enkä välttämättä käytä sitä lainkaan niin paljon kuin olin ajatellut, koska haluan suojella hankintaani. Pöllöähän tuo on, koska tavarat on ehdottomasti tehty käytettäviksi! Mutta ainakin minun tuloillani ei niitä hintavimpia hankintoja tuosta noin vain tehdä, vaan päinvastoin investointia harkitaan tarkkaan, pennejä pyöritellään ja tehdään ties minkälaisia listoja puolesta ja vastaan, ennenkun Visaa vingutetaan. Kun iso summa rahaa (eli tuntuva osa palkasta) on sitten investoitu, ei sitä niin vain altisteta Suomen suloiselle säävaihtelulle, kulumiselle tai muulle, joka saattaisi aiheuttaa peruuttamattomia jälkiä.

Bow bag-laukku siis opetti minulle sen, että second hand on minulle se paras ja järkevin hankinta: saan laadukkaan tavaran, jota sitten uskallan käyttää surutta ilman pilaamisen pelkäämistä uutta halvemmalla. Win-win siis kaikin puolin. Second handissa on vain yksi huono puoli: hyvän löytäminen. Kirppareilla pyörii jos minkälaista tavaraa ja hyvää vastinetta rahoilleen voi välillä olla hankala löytää ja tarkkana saa olla, ettei tule huijatuksia. Harmittavan paljon feikkiä kaupataan aitona ja ihmisiltä huijataan (suuriakin) rahoja. Tämän vuoksi olen todella varovainen netin kautta ostaessani ja suosin mielelläni netin kautta jotain hankkiessani noutoa sekä maksua paikan päällä tai käsirahaa ja loppusummaa tilisiirtona. Huutiksessa ja eBayssa voi onneksi päätellä jonkin verran myyjän luotettavuudesta kiitos arvosanojen ja aiemmin käytyjen kauppojen. Itse ainakin luotan hyvinkin paljon toisten ostajien sanaan ja kokemuksiin enkä esim. harkitsekaan kauppoja sellaisen myyjän kanssa, joka on saanut muilta huonoa palautetta.

Mutta takaisin siihen tämän hetkiseen himotsemaani kohteeseen: trenssiin, tuohon ajattomaan klassikkoon. Omistettuani monen monta trenssiä aina henkkiksistä Espritteihin olen ajatellut hankkia oikesti laadukkaan ja kestävän takin. Saman olen tehnyt aiemmin jo nahkasaappaiden (Clarksin mustat nahkasaappaat ovat edelleen käytössä lähes päivittäin suurimpien lumien sulettua ja ovat siistit ja hyvät, vaikken niitä kovin hyvin ole - noloa kyllä - hoitanut), huivien (Acnen Canadan hankittuani paluuta halpiksiin ei ole!) ja laukkujen kanssa. Sanoessani (into)himon kohde, tarkoitan sitä todella, koska tällä hetkellä ei minulla tunnu muuta päässä pyörivän kuin takki. Päivitän nettikirppareita tuon tuosta eläen toivossa, että joku pian laittaisi myyntiin sen himoitsemani takin juuri minun koossani ja boom! Painaisin "osta"-nappia, kirjoittaisin AV ja YV laitettu tai whatever, mutta saisin takin itselleni. Toki tässä jahtaamisessa ja kyttäämisessä on tietty viehätyksensä - onhan se jännää - mutta toisaalta on hermoja raastavaa päivitellä noita kirppareita ja todeta kerta toisensa jälkeen, ettei sitä täydellistä ja minun kokoistani takkia tule eikä näy tai sitten joku on ehtinyt napata sen nenäni edestä. Toki uuden saisi tilattua Burberrylta tai Nordstromilta suoraan, mutta koska hinnat ovat noh.. aika hurjia, ei se omalla kohdallani ole vaihtoehto.

Mietin tässä aika ajoin kirppareita kyttäillessäni onko tässä oikeastaan MITÄÄN järkeä: tuhlata näin paljon aikaa ja energiaa takin etsimiseen, mutta päädyin jo siihen lopputulokseen, että kai tämä on minun vastineeni juoksulle; nyt kun en polven takia saa tuhlata energiaani lenkkipoluilla, pitää minun nähtävästi kuluttaa sitä toisaalla ;)

EDIT: Nyt mies tuli ja sanoi, että beige olisi enemmän minun väriseni. Ääh!! Olisihan se beige keväisempi.. Mitä mieltä?

New pastels in ja ajatuksia keväisestä pukeutumisesta pääsiäispupun tapaan

Pidentyneet päivät ja lisääntyvä päivänvalo, visertelevät linnut aamulla, aurinkolasit nenällä autoa ajaessa, lumen alta paljastuvat koirankakkakasat.. Kaikki kielivät lähenevästä kesästä ja sitä ennen orastavasta keväästä. JES! Tätä on koko pitkän kylmän ja tylsän talven jo odotettukin! Vaikka vuodenajat vuosi toisensa jälkeen tulevat aina samassa järjestyksessä jaksan ihmetellä, miten noista kevään ensimerkeistä jaksaa aina innostua samalla tavalla - pikkulapsen tavoin :)

Käytiin eilen Itiksessä kun ei tuo ulkoilma ollutkaan toiveiden mukaisen keväinen, vaan harmaa, sateinen ja tuulinen. Alkuperäinen syy ostoskeskuksessa käynnille oli se, että minua odotti Stockalla paketti (jonka sisältö oli harmikseni hieman liian iso, mutta onneksi vaihto-oikeus on keksitty ja uudet iki-ihanat citylenkkarit tarpeelliset käyttökengät saatiin tilattua keskustan tavaratalosta minulle, eli nyt niitä sitten odotellessa) sekä 7 vuotta täyttäneelle siskontytölle piti hakea lahja. Tulihan sitä sitten pyörähdettyä kaupoilla ihan muitakin juttuja tiiraillen ja myönnän metsästäneeni haukan lailla pastelleja. Vaikka vaatekaappini koostuu pääasiassa valkoisesta, harmaasta, beigestä ja tummansinisestä, tekee minun jokaikinen kevät mieli hankkia noiden perusvärien oheen jotain hempeää, hieman lällyä, ikäänkuin vahvistamaan uskoa siitä, että harmaidenkin pilvien jälkeen paistaa kevätaurinko (ja sen jälkeen joskus vielä koittaa kesä). Pakko tähän kohtaan huomauttaa, etten siis heitä joka keväänä ostamiani pastellipaitoja pois ensi kevääseen mennessä - toki säästän ne - mutta ne tuntuvat jotenkin katoamaan kaiken navysinisen ja valkoisen keskelle..

Suureksi ihmetyksekseni eivät kaupat pullisteleetkaan pastelleja, vaan tummansinistä ja valkoista. Navyhenkinen väritys on todella mieleeni, mutta koska kaappini jo pursuaa moista, ärsynnyin lähes kauppojen samanlaiseen tarjontaan. Henkkikselle en lähtenyt, vaikka sieltä nyt takuuvarmasti jotain pastellisia perustoppeja olisi löytynytkin, koska mieleni teki nimenomaan käyttöpaitoja - ei perustoppeja, joita tulee toki käytettyä päivittäin mutta pääosassa toisen paidan alla. Lindexistä ja Zarasta löysin toinen toistaam upeampia vaatekappaleita, mutten ollut aivan varma mitä oikeasti hain,  ja pyörin siksi silmiä ja päätäni pyöritellen ympäri Itistä. Yksikään vaatekappale ei oikein istunut haluamallani tavalla ja mitä enemmän paitoja sovitin, sitä enemmän ärsyynnyin ja masistuin: yhyy, mikään ei sovi ja syy siihen on se, että kroppani on muuttunut niin paljon. Naureskelin siinä kaiken masisteluni keskellä T:lle, että on hassua, miten nainen syyttää omaa kroppaansa jos paita ei sovi, kun mies taas toteaa, että paska paita ja sovittaa seuraavaa - miehessähän vika ei ole! :D

Jo kassalla kerran käytyäni löysinkin sitten mitä ihanimman vaaleanvihreän silkkipaidan, sekä valkoisen topin jossa oli yksityiskohtana hauskat taskut rinnalla. Voin jo kuvitella topin yhdistettynä (navyhenkisesti) punaisiin housuihin tai revittyjen vaaleansinisten boyfriend-farkkujen kera! Vaaleanvihreä paita taasen tuo mieleen pääsiäismunat ja keväiset narsissit ja on arkikäyttöön sopiva farkkuihin yhdistettynä ja hameen kanssa astetta juhlavampi. I like! Sävy oli lisäksi mielestäni täydellinen uuteen hiusväriini yhdistettynä; tummat värit yhdistettynä kalpeaan ihoon ja tummaan tukkaan kun on jotenkin.. Noh. Ei keväinen vaan pikemminkin angsti :D

Mieltä vaivaa tänä aamuna jälleen kipuileva polvi, jossa tuntuu pistävää kipua jokaisella askeleella ja pohdin jälleen, pitäisikö siihe nmagneettiröntgeniin nyt vain varata aika. Fiilistelin siksi uusia vaatteitani näin postauksen merkeissä, jotten kokoajan ajattelisi alati pidentyvää urheilutaukoani :/

Huomaatko sinä muutosta pukeutumisessasi kevään tullen? :)

Uutta tukkaa pukkaa & pari sanasta onnen putteesta vuoden romanttisimpana päivänä

Sydämellistä ystävänpäivän iltaa kaikille!

Täällä ei ystävänpäivää ole vietetty sille tyypillisimmissä merkeissä shampanjaa, vaahtokarkkeja, suklaaputouksia ja hattaraa nautiskellen, vaan on puitu pohjamuttia, suhteen paikallaan-seisoskelua ja vietetty aikaa erillään. Mahtavaa vuoden romanttisimpana päivänä, eikö? Hahaa, JUURI tämä tekee suhteestamme niin ainutlaatuisen ;)

Ei vaines, mutta paikkansa kyllä pitää, että tänään olen viettäyt varsinaista mietiskelypäivää. Aamulla heräsin heti 7 jälkeen kun Ronja uikutti ja kuulosti hylkeeltä, jolla on hemmetin tylsää jäätiköllä, mutten jaksanut nousta. Koko kroppaa kolotti ja särki ja nokka oli tukossa, eikä inspiraatiota lähteä aamulenkille voinut mitata edes mikro-skaalassa. Pakko mikä pakko. Teki mieli potkaista miestä jo siksi, että meillä on kirjoittamaton sääntö siitä että MINÄ hoidan aamulenkit, koska olen meistä se aamuvirkumpi. No mites kun minua ei tänä aamuna huvittanutkaan? Pahoinvointi, päänsärky ja jomotus senkun lisääntyivät noustuani ylös ja laittautuessani manasin niin koiran kuin miehenkin maanrakoon. Ronja käveli onneksi nätisti ja nautti täysin rinnoin vapaana juoksentelusta, joka sopi minullekin mainiosti: koira saa nuuhkia ja riekkua minkä tahtoo ja kuluttaa enemmän energiaa ja minä voin kävellä omaan tahtiini ja kulkea ajatuksissani ja välillä vain vilkuilla koiran touhuja ja väistää kun hän koittaa ohittaa metrin levyisellä tiellä 3m pitkä keppi suussaan. 50 minuuttia saatiin tuhottua kuin ihmeen kaupalla ja päänsärkykin hellitti kotiin päästyämme; kai se tajusi, että pian saa kahvia ;)

Kotona odotti valmiiksi ladattu Moccamaster (pisteet T:lle!) ja päästiin aamupalan pariin. Rakastan viikonloppuaamuja: saa syödä rauhassa, pohdiskella itsekseen tai ääneen, selata lehtiä ja siemailla kaffea kaikessa rauhassa eikä mihinkään ole kiire. Suunnattiin päivemmällä sitten (ehdotuksestani) Porvooseen, jossa T heitti minut Taidetehtaalle ja suuntasi itse miehekkäämmille apajille Robbariin ja Honkkariin. Hain Cubuksesta toppeja ja sukkia, käväisin Stadiumilla katsomassa josko siellä olisi ollut niitä NIIN muodikkaita Nike Rosheja (ei ollut) ja suuntasin sitten keskustaan Lindexiin. Sää oli harmaa ja sateinen, eikä mieleni ollut yhtään sen kirkkaampi: henkkiksessä ei ollut MITÄÄN niistä tuotteista, joita olin suunnitellut meneväni hiplailemaan ja pää oli kuin humiseva harju. Vaikka nukuin viime yön hyvin, kolotus ja kuluneen viikon stressi tuntuivat kropassa kivistyksinä edelleen ja huimaus, joka pääosin on jo entiseen verrattuna ollut huomattavasti vähäisempää, lisääntyi jälleen ja olo oli epävarma. Lisäksi oikeaa polveani särki ja jomotti, vaikka kaatumisesta on kulunut jo viikko. Tuttu lääkäri tutki sen eilen ja totesi, että olen tainnut rasittaa sitä liian aikaisin trauman jälkeen (köh, juoksin maanantaina 10km ja keskiviikkona vesijuostiin..) jonka seurauksena n.s vammautuminen tapahtuu vasta nyt. Ristisiteet vaikuttivat onneksi olevan kunnossa, eikä nyt määrätty muuta kuin tukisidosta ja lepoa - ei juoksua. Jo se, että joku kieltää minults jotakin, ärsyttää. Ja se, että joku kieltää minulta sen, jota rakastan ja josta saan eniten endorfiinikiksejä - eli juoksun - ärsyttää kahta kauheammin ja kytee alitajunnassa 24/7 - joka taas vaikuttaa kokonaisfiilikseeni. Apua, kuulostampa kyöpääntyneeltä kun kaikki ärsyttää: riiviöteini-koira, mies ja juoksukielto. Tuohon juoksukieltoon vielä palatakseni, mietin itse asiassa, onko tervettä olla näin koukussa johonkin lajiin, että kun se kielletään, en näe vaihtoehtoisia lajeja joilla voisin korvata juoksun hetkeksi? Toki voin kävellä tai mennä uimaan, mutten saa mistään muusta lajista samanlaista tyydytystä kuin juoksusta. Kaipa se pieni erossa olo tekee välillä hyvää ja juoksua arvostaa sitten vielä enemmän, kun polvi kestää sitä taas. En nyt uskalla riskeerata polveani ja rasittaa sitä vajaakuntoisena, etten sitten saa monen kuukauden juoksukieltoa - se vasta hulluksi tekisikin..!

Porvoosta kotiuduttuamme totesin miehelle, että hei hienoa kun käytiin yhdessä Porvoossa ja "tehtiin jotain yhdessä" - kuten pariskuntien kuuluukin tehdä. Hah, tosiasiassa mies heitti mut siis Taidetehtaalle ja noukki keskustasta parin tunnin jälkeen. Yhteiseloa vietettiin siis automatkan verran Spotifyitä kuunnellen - tosi romanttista, eikö? Melkein kuin Disney-saduissa. Kotona totesin, että meidän olisi pakko keksiä jotain tekemistä - siis ihan kunnon tekemistä - yhdessä, koska muuten homma kuivaa pian kasaan. En väitä, että suhteemme ei kestäisi vaikka jatkaisimme lopun elämäämme samaa rataa yhdessä taloutta pyörittäen ja aikaa viettäen lähinnä ruokapöydän äärellä, mutta uskon suhteemme - minkä suhteen itse asiassa vain - paranevan, jos siihen sisällytetään jotain pientä ekstraa. Ekstran ei tarvitse olla kovin kummoista: käydään lähihuoltsikalla kahvilla, käydään ruokaostoksilla Itiksen Prismassa eikä lähi-S-marketissa, suunnataan sunnuntaikävelylle uudelle reitille sen tavanomaisen kävelylenkin sijaan.. You got it? En kaipaa kuumailmapallolentoja, Aasian matkoja tai raketteja: jotain pientä jännistystä ja poikkeavuutta tasapaksuun arkeen vain.

Huh. Huomaa taas, että arki on ollut kiireistä kun olen näin tiukalla päällä; tämä on tapani reagoida stressiin. Olenkin viime aikoina miettinyt, mistä pidän ja missä olen hyvä, eli mikä tukee jaksamistani, ja miten voisin integroida nämä arkeeni. Uusimmasta Oliviasta luin aamulla, että jollei työtään voi muokata, voi ainakin muokata omaa suhtautumistaan siihen - ja tähän voin yhtyä: en usko, että yksikään työ tai arki ole kultaa ja hunajaa kokoajan tai että siihen toiveammattiin tai työpaikkaan voi päästä tai yltää heti nuorena, mutta matkalla sitä kohti täytyy koittaa saada ilo irti siitä, mitä juuri sillä hetkellä on. Koitin yhdistää osaamiseni siihen, mistä pidän ja mitä minulla on ja "nähdä" missä tulevaisuuteni sijaitsee, mutten keksinyt oikein mitään.. Sarjakuvahahmo ehkä voisi olla haaveammattini? Tykkään ja tiedän osaavani kirjoittaa. Tykkään myös opettaa. Tykkään inspiroida ja potkia muita persuksille. Tykkään työskennellä itsekseni, mutta kaipaan ehdottomasti tiimiä ympärilleni ja osaksi työtäni. Intohimoni on terveelliset elämäntavat, liikunta ja ravitsemus, sekä jo sairastuneen tukeminen ja hoito. Missä sinä näkisit tulevaisuuteni?

Juu-u. Ruoan jälkeen mies ja Ronja lähtivät kylään leikkimään toisen labukan kanssa ja itse nappasin kävelysauvat kouraan, tungin Spotifyit korviin ja lähdin ulos. Polvea sain rasittaa jos se tuntui hyvältä, mutta juosta en saanut. Lenkki piteni kuin itsestään haastaessani itseni jatkamaan sinnikkäästi - onhan sauvakävely maailman helpoin tapa mobilisoida kireitä niska- ja hartiaseudun lihaksia. Löytäessäni itseni keskeltä metsää ja upottavaa sohjoista pururataa, takana n 3/4 lenkistä, teki mieli heittäytyä maahan ja itkeä: en jaksa enää. Kroppa oli niin hapoilla, selkää ja jalkoja heikotti ja päässä humisi ja suuta kuivasti, mutta purin hampaat yhteen ja jatkoin sillä periaatteella, että hitto, täytyy saada maitohapot liikkeelle jollain muulla kuin juoksulla kun en sitä saa harrastaa :D Sitäpaitsi vaihtoehtoja jatkamiselle ei ollut: milläs heikopterilla mut olisi sieltä korvesta noukittu? Aivan. Fiilis kotiovella oli tutiseva, heikko mutta huojentunut: tein sen. Ja kyllä oli mieli virkeämpi, iloisempi ja astetta romanttisempi kun istahdin rahkakipon ääreen juomaan T:n keittämää kahvia. Minun täytyy välillä haastaa itseni, viedä itseni äärirajoille asti, jotta voin olla tyytyväinen itseeni. Kenenkään muun tekemisillä, sanomisilla, toppuutteluilla tai mielipiteillä ei tässä kohtaa ole merkistystä, koska suurin haasteeni, sekä motivaattorini ja orjapiiskurini olen minä itse.

Että sellaista. Kuvissa näkyy uusi tukkani, jonka kävin värjäyttämässä Porvoossa Salon 33:ssa Annilla - luottokampaajallani. Mitä useammin katson itseäni peilistä, sen tyytyväisempi brunettilookkiini olen: kyllä kannatti mennä Annin tuoliin, antaa ammattilaiselle täysi vapaus tehdä mitä haluaa (kunhan ei punaiseksi värjää!) ja antaa leikata huonot latvat korpputukasta pois. Työpaikan kahvilatyöntekijä kertoi, että joku asiakaskin (eli joku meidän potilaista) oli huomioinut uuden tukkani ;)