Onni, missä lienet? Toisenlaista anatomian opiskelua tiedossa

Tänä päivänä en usko, että kukaan katsoo enää kieroon tai kohottaa kulmiaan jos kerron, että luen para-aikaa kirjallisuutta, joka käsittelee itsensä kehittämistä, onnellisuutta ja itsensä tutkiskelua. Vielä pari-5 vuotta sitten tilanne olisi aivan toinen ja joku tarpeeksi rehellinen ihminen varmasti kysyisi, mikä hihhuli minusta on kuoriutumassa :D No, onnekseni nykypäivänä kyseisen kirjallisuus on jo arkipäivää ja sellainen on helposti saatavilla. Suurin kynnys taitaakin olla se, että kirjaan uskaltaa avoimin mielin tarttua ja ryhtyä lukemaan. Itse suhtaudun aika kriittisesti itsetutkiskeluun yms. filosofointiin, mutta yllätin itseni hankkimalla loppusyksystä Stressin luomuhoito-kirjan ja nyt pari viikkoa takaperin paljon julkisuutta keränneen Hyvän elämän anatomian. Pari iltaa kirjaa lukeneena olin myyty ja tajusin oivaltaneeni kirjan avulla paljonkin asioita onnesta, sen saavuttamisesta ja näkemisestä.

Minua lähes hävettää myöntää, että olen luonteeltani peruspessimisti - ainakin ajoittain. Etenkin terveyden petettyä minut olen suhtautunut moneen asiaan - etenkin itseeni ja arkisiin asioihin, joita en voi tavanomaisesti enää suorittaa - negatiivisesti. Olen aina ollut kriittinen suorittaja ja vaatinut itseltäni, sekä läheisiltäni paljon ja se on näkynyt niin ihmissuhteissa kuin myös omassa tekemisessäni: en aina ole nauttinut siitä mitä olen tehnyt, vaan tehnyt vain tekemisen ja suorittamisen - jonkin paremman saavuttamisen - vuoksi. Tekee pahaa ja jopa hävettää myöntää että näin on, mutta kun on. Onneksi ihminen voi muuttua ja kehittyä ja tähän olen yrittänyt pikkuhiljaa pyrkiä babystepsejä ottaen. Siinä missä aiemmin jätin kehut kehumatta, yritän tänään kehua jotain ihmistä joka päivä - mikäli siihen löytyy syy. Ja ainahan sellainen löytyy, kun vain tarkkaan katsoo! Asia, jonka näistä oppaista olen oivaltanut on kiitollisuus, jonka saavuttaakseen ei aina tarvitse tehdä nähdä tai saavuttaa kovin kummallisia asioita: mistä pienemmistä asioista ymmärtää olla kiitollinen, sitä enemmän ympäriltään löytää asioita, joista voi olla kiitollinen. Edesmennyt Famoni oli jo tämän oivaltanut, koska muistan miten eteisen seinään oli kiinnitettu lehtileike, jossa luki "Kan man vara glad åt lite, har man mycket att vara glad åt". 

Onnellisuutta ja täydellistä kiitollisuutta koko maailmaa ja kaikkea kohtaan tuskin koskaan tulen saavuttamaan - enkä tiedä tahtoisinkokaan. Elämässä tulee väistämättä pettymyksiä ja ikäviä asioita eteen, eikä mielestäni niistä pidä väkipakolla tehdä iloisia tai nauttia niistä. Sen Hyvä elämän anatomian Karlsson ja Sievinen tekevätkin selväksi, minkä koin ihmeellisen huojentavana: ennenkuin uskalsin tarttua tälläisiin oppaisiin luulin, että ne vain kehoittavat rakastamaan maailmaa ja sen kauneutta ja ihanuutta no matter what. Huh, näillä toteamuksillaan kirjailivat voittivat luottamukseni ja saivat minut jatkamaan lukemista. Miksi? No koska minun ei oleteta olevan "yli-ihminen" joka nielee ja hyväksyy kaiken. Huh!

Ainakaan en ole yksin.

Kaikki ihmiset kokevat jossain (ja monikossa: joissain) kohtaa elämäänsä vastoinkäymisiä - siitä ei oppaiden kanssa tai ilman yli pääse. Miten niihin suhtautuu voi kuitenkin itsetutkiskelun (esim. oppaiden kera) jälkeen ja kanssa vaihdella. Hyvän elämän anatomiaa luettuani olen yrittänyt nähdä, mihin vastoinkäymiseni minua johdattavat ja mitä hyvää niissä voisi olla - miten ikäviltä ne ikinä tuntuvatkaan. Kaikissa tapauksissa tämä ei ole mahdollista, koska joskus nyt vaan - kuten kirjailijat toteavatkin - asiat menevät päin honkia. Toisia asioita - elämän suurimpia vääryyksiä kuten vähän pienempiäkin - vain on mahdotonta hyväksyä. Toivon usein, että joku keksisi jonkin menetelmän, jonka avulla yksilötasolla isoista asioista pääsisi helpommin yli. Niinä hetkinä kun epätoivo uhkaa vallata koko mielen eikä yksinkertaisesti MITÄÄN positiivista tilanteessa ole nähtävissä, olisi ihanaa ja vapauttavaa jos olisi jokin nappula jota painaa tai pilleri jonka pitää suuhun ja joka vapauttaisi pahasta olosta ja poistaisi sen. Kokonaan. Pienestä pitäen meitä jo valmistellaan vastoinkäymisien kohtaamiseen niin kotona, hiekkalaatikolla kuin tarhassa ja koulussakin, mutten usko että ihminen ikinä on täysin "valmis" ja valmistautunut niiden kohtaamiseen. Ja pitääkö edes olla? Ehkei, mutta ainakin omasta mielestäni se tuntuisi toisinaan hyvältä. Että osaisi jo olla varautunut vastoinkäymiseen, olisi ehtinyt kehittää jonkin vastamenetelmän, jonka turvin vastoinkäymisestä pääsisi yli tai pystyisi näkemään mitä hyvää se tuo tullessaan.

Sen kummempaa asiaa valaisematta, yksilötasolla elämässäni on "pientä" vastoinkäymistä ja vaikka asiaa en päivittäin ajattele enkä anna sen häiritä, puskee se välillä läpi ja valtaa koko mielen. Harmittaa. Totesin miehelle, joka kotiutui aamulla vuorokauden mittaisesta työvuorosta, että nyt tämä taas alkaa ja että huomaan, miten koko mieleni mustenee kun asia puskee läpi enkä mahda sille mitään. Viestitin pahaa oloa siskollenikin ja hän totesi, että hei anna harmittaa - suahan saa harmittaa!- ja ala sitten tsemppaamaan ylöspäin taas. Oma aseeni pahaa oloa vastaan on viimeisten vuosien aikana ollut liikunta, johon olen purkanut pahaa oloa. En kiistä, etteikö parin vuoden takainen riutunut ulkomuotoni olisi ollut suora linkki sisäisen pahan oloni kanssa, vaan tajuan sen paremmin kuin koskaan nyt. Edelleenkin tykkään lähteä liikkeelle kun paha olo iskee, koska peiton alle ryömiminen vain tuntuu pahentavan oloa enkä näe asioiden yli (tai ali). Raitis ilma, koiran suukot jotka tarvittaessa pyyhkivät kyyneleet, kirjoittaminen ja hiljaisuus - niiden avulla olen oppinut pääsemään - jos en nyt yli - pahoista asioista hieman kauemmaksi tai ainakin näkemään ne toisesta perspektiivistä. Vastoinkäymisistä selviäminen vie aikansa - ja se saakin. Tänään, sunnuntaina 17. tammikuuta nyt tuntuu olevan (kuten usein sunnuntaisin?) tälläinen miettely-päivä, eikä aurinko tunnu paistavan täydeltä taivaalta omaan risukkooni.
Koska haluan kuitenkin uskoa positiiviseen ajatteluun ja huomiseen, aion listata tähän alle 3 asiaa, joista olen tänään tähän mennessä iloinnut:

- heräsin loppujen lopuksi vasta 07:40 vaikka kävinkin pissalla 03:15 ja lojuin aika pitkään hereillä ja mietiskelin. Heräsin levänneenä.

- lämpötilamittari näytti -10, joka on 10 astetta vähemmän kuin eilen ja aamulenkillä ilma tuntui ihanan helpolta hengittää ja raikkaalta

- aamupuuroni, joka koostui yön yli levänneistä kaurahiutaleista, chiasiemenistä, ripauksesta vaniljaa ja Alpron kookosmaidosta, pienestä päärynästä, granaattiomenan siemenistä ja cashewpähkinöistä, oli TÄYDELLINEN. 

Paulo Coelho, kirjailija joka jakaa mielipiteitä, uskoo positiiviseen ajattelutavan voimaan: ”Koska valon soturi uskoo ihmeisiin, ihmeitä alkaa tapahtua. Koska hän on varma, että hänen ajatuksensa voivat muuttaa hänen elämäänsä, hänen elämänsä alkaa muuttua”


Presidenttimme upea vaimo Jenni Haukion artikkelin, jonka löysin Kotilieden sivuilta, kiteyttää sen, johon haluan uskoa ja jonka voimin aion tsempata tästä(kin) risukosta läpi: Elämässä on monia asioita, jotka vaikuttavat meihin syvästi, mutta joiden sisältöön tai kulkuun emme itse mitenkään voi vaikuttaa. Sitä valintaa ei kuitenkaan kukaan voi viedä, päättääkö kääntyä valoon vai varjoon. Sotureita löytyy molemmilta suunnilta.

Artikkelin löydät koko komeudessaan täältä.