torsdag 26 november 2015

Panikointia Jumbossa & asiakaspalvelusta, joka pisti hymyilemään jälleen kerran

Päätin jo aamulla herättyäni 10h yöunien jälkeen, että lähtisin aamupäivällä Jumboon ostoksille. Olin pyöritellyt Vilan nettiputiikissa paria neuletta ja housuja jo viikon verran, mutta paloin halusta päästä hypistelemään ja sovittelemaan vaatteita jo ennen ostopäätöstä, joten ei auttanut muu kuin pakata itsensä autoon ja lähteä.

Se, että lähdin yksinäni ostoskeskukseen on iso asia. Minulle, tässä ja nyt. Minua huimaa valitettavan paljon edelleen, mutta selviän vaihtelevasti arkisista menoista kuten työssä käymisestä, koiran ulkoilutuksesta ja kodin hoitamisesta näinkin. Sanomalla vaihtelevasti tarkoitan sitä, että parempia ja huonompia päiviä tulee: viime viikolla minua jostain syystä tykytti niin, etten meinannut päästä koiralenkiltä kotiin ja jouduttiin moneen otteeseen pysähtymään Ronjan kanssa ja tasoittamaan katsetta ja sykettä, ennenkuin jatkoimme kävelyä. Kunhan syön tasaisesti ja saan istahtaa tai muuten vain pysähtyä välillä, pärjään paremmin. Se, että hemoglobiinin on (taas!) jostain syystä laskenut tasolle 112 ja verenpaineenikin huitelee siitä 80-90/60-70 ei helpota asiaa, eikä minua yhtään ihmetytä että kun tuohon vielä ynnätään taittovirhe silmissä (ja laiskuus käyttää silmälaseja..) ja yliherkkyys lihasjumeille, joista kärsin etenkin jollen nuku kunnolla, en ihmettele lainkaan että oloni on tälläinen :D

Nojoo anyhow ajoin rohkeasti Jumbon parkkiin ja kävelin samantien vessoille, jotta sain pahimmat jännitykset (lue: jännityspissat) purettua ja laskeuduin hiljaa rullaportaita Vilaa kohti. Hyi saamari, miten musiikki olikaan kovalla liikkeessä ja miten valot tekivät pahaa! Huimaus, tykytys ja tärinä pakottivat minut nappaamaan nopeasti pari vaatetta syliini ennenkuin suuntasin putkikatseella varustettuna pukkarille. Hitto miten ahdisti olla koko paikassa! Pikkuhiljaa tilanne hieman helpotti, myyjä kyseli oven toiselta puolelta kuulumisia ja toi paidan pienemmässä koossa pyynnöstäni. Pakotin itseni sovittamaan vaatteita ja päädyinkin kassalle maksamaan. Totesin muina miehinä kassalle, että anteeksi kun en oikein ota katsekontaktia kun mua huimaa niin paljon ja heti myyjä alkoi ehdottaa että käy hei syömässä jotain ja naureskelin vain, että hemoglobiini ja verenpaine on niin huonoja, ettei ihme että oon vähän tälläinen. Vetäisin silmälasit päähän ja poistuin liikkeestä hymyssä suin, lasit päässä ja huojentuneena: selvisinpäs! Ja sain ne himoitsemani vahapintapökät ja farkkupaidankin!




Olen niin tottunut tähän olooni, etten suunnitellut tekeväni muuta kuin käveleväni pikkuhiljaa Stockalle pysähtymään mukamas katselemaan tavaroita ja tasaamaan sykettä ja katsetta ja jatkamaan sitten autolle. Selvittyäni Vilasta tosin päätin pikkuhiljaa, että hemmetinhemmetti kun kerta Vantaalle asti olin ajanut, en tyytyisi YHTEEN vaatekauppaan, vaan kiersin Stockan naisten osaston ja hurautin vielä Zaraankin - ihan vain koska en tyytynyt kotiin lähtöön! Loppujen lopuksi palasin vielä Vilaan, koska minua harmitti etten alkupaniikiltani ehtinyt katsella vaatteita rauhassa enkä ehtinyt etsiä, josko jokin netissä himoitsemistani neuleista olisi ollut myynnissä. Toinen myyjä tuli aika pian kysymään mitä etsin ja kerroin, että äsken nappaamani neule vaikutti kivalta ja että ostin äsken vahapintaiset farkut - olisiko niiden kanssa yhteensopivaa toppia kenties? Minun mennessä jo sovareille, myyjä lähti hakemaan paria toppia (joista toista myönsin jo katselleeni ja toisen torppasin heti. Minä ja kukkakuosit emme vain sovi yhteen..). Vaikka toinen topeista oli kiva, jätin sen vielä kauppaan, koska se oli makuuni turhan puuvillainen; olisin kaivannut jotain laskeutuvampaa, polyesterisempää (lue: silkkisempää) materiaalia eikä sellaista nyt ollut tarjolla.


Totesin itsekseni Jumbosta vihdoin (jopa Clas Ohlsonin kautta!) poistuessani, että tykkään Vilasta. Vilassa on ihania perusvaatteita, mutta myös astetta juhlavampia minun tyyliini ja budjettiini sopivia vaatteita. Monet kerrat olen mennyt Vilaan ja poistunut todella tyytyväisenä heidän asiakaspalveluunsa, joka on mielestäni todella hyvää ja asiantuntevaa; sellaista, jota toivoisin jokaisessa vaatekaupassa olevan! Monesti hyvä asiakaspalvelu liitetään yhteen luksusliikkeiden kanssa ja myönnänkin, ettei minua yleensä palvella läheskään niin hyvin muissa (nuorten) vaatekaupoissa, kuin juuri Vilassa. Liike on nähtävästi panostanut myyjiensä kouluttamiseen, koska monet kerrat olen myös poistunut liikkeestä mukanani sellaisia vaatteita, joita en itse olisi älynnyt sovittaa, saati sitten yhdistellä! Vaikka myyjät ovat avuliaita ja tulevat aika nopsaan kysymään kuulumisia, eivät he minua ainakaan yhdessäkään Vilassa kertaakaan ole häirinneet, jos olen kohteliaasti sanonut katselevani vain. Propsit siis Vilalle :)

Huhhuh. Tässä samalla kun kirjoittelin tätä postausta sujahdin välillä Googlen ihmeelliseen maailmaan, koska mietin ja pähkäilen kovin, onko tämä ylläkuvailemani "panikointi" huimauksen aiheuttamaa, vai onko kenties kyseessä jonkin sortin panikointi, joka laukaisee lihasjumit ja huimauksen? On pelottavaa diagnosoida googlailun perusteella itselleen paniikki- tai ahdistuneisuushäiriön, mutta siltähän tuo aika lailla kuulostaa. Myönnän, että näitä diagnooseja minulle ehdotettiin kotoa jo pari vuotta sitten kun tämän rumban aloitin, mutta koska lihakseni olivat niin jumissa puollettiin lääkäreiden kanssa post-stressi-reaktiota, joka on aiheuttanut voimakkaat lihasjumit koko kehooni. Sanotaan, että tieto lisää tuskaa, mutta taidankin lueskella hieman enemmän aiheesta. En nimittäin suostu olemaan tälläinen kauppakeskuksia ja muita sosiaalisia paikkoja kammoava nuori nainen, joka aiemmin rakasti huomion keskipisteenä ja alemyynneissä oloa. En. Sillä välin kun diagnoosini on epäselvä, täytynee minun koittaa nostaa hemoglobiini- ja verenpainetasojani jälleen, jotteivät ne ainakaan edesauta huimausta ja hermostuneisuutta.

Aikamoinen sillisalaatti tuli näköjään tästäkin postauksesta, jonka pointin alunperin piti olla "oodi Vilalle ja heidän kultaisille myyjilleen ja tuotteilleen" :'D

Mistä sinä koet saaneesi hyvää asiakaspalvelua?

6 kommentarer:

  1. No en ainakaan Vilassa! :D Kamalaa tyrkyttämistä. Eikä pelkästään yhdessä yksittäisessä liikkeessä, vaan ainakin kymmenessä. Niin me tykätään eri asioista ja lähestymistyyleistä. ;)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Haha aika hassua, miten sama liike ja heidän myymiskonseptinsa voi tuntua eri ihmisistä niin erilaiselta :D Itsekään en voi sietää tyrkyttäviä myyjiä, mutta Vilassa en kertaakaan ole kokenut myyjiä LIIAN myyviksi

      Radera
  2. Mulla ystävä on ollut pitkään Vilassa töissä ja siellä kyllä vaaditaan myyjiltä ammattitaitoa ja asiakaslähtöisyyteen panostetaan tosi paljon. :) Niinkuin ylläolevakin totesi, niin toisillehan tämä sopii ja toiset taas kokee myyjien avuliaisuuden vähän ahdistavana tyrkytyksenä. Riippuu varmasti paljon myyjästäkin, onko aidosti ihana ja asiantunteva vai tyrkkymeiningillä! Mut mä oon kyllä varsinkin pääkaupunkiseudulla saanu tosi usein hyvää palvelua ja tehny enemmänkin löytöjä, joita en ikinä olis itse päälleni edes kokeillu!

    Tsemppiä kuitenkin noiden huimausten kanssa. Kuulostaa tosi toimintaa rajottavilta! :/ Onneks oot päässy kuitenkin jo jonkin verran kotiympyröistäkin pois.

    Musta ois Jossu ihanaa tavata sut joskus! :) Oman Helsingistä muuton myötä se tosi aiheuttaa omat haasteensa, mut ehkäpä joskus tulevaisuudessa avautus tilaisuus näkemiselle!

    SvaraRadera
    Svar
    1. Totta turiset ja kuten jo AnuMaarialle totesin tuossa yllä, niin erilaiset lähestymistavat purevat eri ihmisiin :) Itse en voi sietää myyjiä, jotka tuovat vaatteita näytille jo ennenkuin ovat kysyneet mitä etsin tai huutelevat kovaan ääneen että "ai miten ihana tää neule on, eikö olekin?" ja vaikka vastaan, etten pidä mallista tai etten etsi juuri sellaista nyt, nini he jatkavat ja seuraavat jopa "ei kiitos katselen"-kommenteista huolimatta kuin Ronja ruokakuppia.. HUH!
      Joo, nämä oireeni ovat rajoittaneet elämääni nyt parin vuoden ajan. Muistelen kaiholla sitä aikaa, jolloin olin täysin normaali: ei huimausta, ei herkkyyksiä, ei mitään. Toivon, että voisin vielä joskus palata sellaiseen tilaan, suunnitella ja toteuttaa (ulkomaan)matkoja, pärjätä vähemmillä unilla, käydä kauppakeskuksissa ale-aikaan, juosta vailla jumeja tai kramppeja.. Ehkä vielä joskus. AION tehdä sen!
      Tiiätkös mä mietin ihan samaa silloin kun vielä Helsingissä asuitte :D No jos joskus tännepäin olet tulossa, niin koitetaan tavata :)

      Radera
  3. Moikka! Oon monta kertaa koittanut jo kommentoida sulle, mut kännykällä se on aina tökänny siihen ku siinä lukee se "todista ettet ole robotti" ja se ei oo jotenki menny siitä läpi vaikka oisin laittanut ne merkit oikein. :D no mutta kuitenkin, löysin sun blogin joku pari kuukautta sitten kun googlettelin pentuajan rankkuudesta, olin ihan ihmeissään nimittäin mulla on kans (sekarotunen)labbistyttö Ronja :D Mistä muuten keksit ton nimen? Ite oon aina aatellu, et jos saisin tyttölapsen nii sen nimi ois Ronja, mut en malttanu sit oottaa ;D Mun Ronja täyttää pian 5kk. Muutenkin oon huomannut meissä paljon samaa, ajatuksissa yms. Vaikutat tosi hyvältä tyypiltä! Saanko kysyä missä päin asut? Itse asun Helsingissä.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Moikka ja kiva kun (vihdoin) kommentoit :) Oi apua en kyllä muista miten me Ronja-nimeen päädyttiin, mutta tosi osuva se on koska neitihän on viralliselta nimeltään Feelings and Romance ja luonteeltaan on kuin rasavilli Ryövärinrytär ;) Asun pk-seudulla mutta opiskeluaikoina asuin minäkin Helsingissä (Töölössä ja Kampissa) peräti 4 vuotta :)

      Radera

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3