Huomenta! Viha-rakkaussuhteeni liikuntaan ja muita kuulumisia

Huomenta blogikaverit!

Monta postausta aloittaneena, blogiani ajatelleena, kiireen keskellä blogin kuitenkin sivuttaneena palaan nyt kuvioihin. Arki on ollut kerta kaikkiaan niin kiireistä ja jopa stressaavaa työpaikan ATK-sotkujen ja sairaspoissaolojen, sekä omien säätämisten kruunaamana, että olen tieten tahtoen skipannut koneen ääressä istumisen kun olen vihdoin päässyt töistä kotiin. Tätä bloggaaminen näin vapaaehtoisena parhaimmillaan on: rakasta harrastustaan toteuttaa, kun aikataulut sen sallivat. Jollei aikataulu anna myöden, ei leipäni pöydältä katoa eivätkä laskujen eräpäivät vanhene.

No mitä olen tässä blogihiljaisuuden aikana puuhaillut ja mitä on tapahtunut?

Olen juossut ja sekä sättinyt että kehunut juoksua harrastuksena: kunnon kohotessa into juosta lisääntyy, mutta kunnon kohotessa myös lenkit pitenevät ja aikaa lenkkeilyyn täytyy varata enemmän. Pitkikset ovat nyt venyneet 13 kilometriin (woop!!) mutta aikaa varaan sen myötä ainakin 1,5 h venyttelyineen ja sen jälkeen pitää vielä tankata energiaa ja käydä suihkussa. Pyrin pitämään sykkeet pitkiksillä keskimäärin 150-tasolla ja voi riemu kun siihen olen vihdoin päässyt :) Toisaalta huomaan kyllä, että kropalla kestää pitkään palautua näin pitkistä lenkeistä ja vaikka olen pyrkinyt syömään ihan kunnon ruokaa ja kunnon määriä välttääkseni energiavajeen, sekä foamrollaamaan ja venyttelemään, on kroppaa lenkkien pidennettyä alkanut kolottaa yhä enemmän - vaikka olen käynyt miehen seuraneitinä VPK-talolla tekemässä lihaskuntojumppaa oman kehon painolla. Lenkkeilyn lomassa olen pyrkinyt harrastamaan myös rentoa kävelyä ja muutakin kuin urheilua: lukemista esimerkiksi. Silti niskan ja hartioiden jumit ovat tuntuneet pahentuneet, enkä tiedä johtuuko se pidentyneistä lenkeistä vai lisääntyneestä lihaskuntojumpasta. Unta ja ravintoa saan mielestäni riittävästi.

Täydellinen välipala: viiliä, marjoja ja siemeniä

Yllä mainittuja juttuja pohtien olen googlaillut ja tutustunut jälleen ylirasitustilan/ylikunnon oireiden tutkimiseen ja mitä enemmän aiheesta olen, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että juuri tuohon tilaan ajoin itseni reilu pari vuotta sitten kun kävin salilla todella rankkaa treeniä tehden 4 kertaa viikossa aerobisten lisäksi, elin kasviksilla ja raejuustolla ja näin painajaisia edellisestä elämänvaiheestani ja nukuin huonosti. Palautuminen ja mahdollinen parantuminen tuollaisesta tilasta on yksilöllistä ja keston voi määritellä siitä, kuinka pitkään keho on ollut ylirasitustilassa; minun kohdallani reilun vuoden ajan. Mikään tohtori ja varma diagnoosin asettaja en ole, enkä voi satavarmasti sanoa, että juuri ylirasitustila on syypää oireiluuni, mutta koska lääketiede poissulkee aivotapahtumat ja kasvaimet ja kilpirauhasvaivat, jotka ovat tyypillisiä väsymystilan oireiden aiheuttajia, alan olemaan yhä varmempi siitä, että syypää on stressi. Ylirasitustilasta paraneminen vaatii täydellistä lepoa urheilusta (ei siis mitään rankkaa liikuntaa), sekä rauhoittumista ja stressin vähentämistä, riittävän unen sekä ravinnon tankkaamista. Kun ainakin/vähintään liikkumattomuutta on kulunut sen pari kuukautta, voi liikuntaa varovaisesti alkaa harrastaa ja tässä kohtaa uskoisin akilleen kantapääni löytyvän: en koko tänä kahden vuoden aikana ole lopettanut liikuntaa täysin vaikka sen pari kuukautta taisin harrastaa pelkkää kävelyä ja satunnaisten juoksuaskeleiden ottamista. Ehkä minun kohdallani se pari kuukautta ei ollutkaan riittävä aika - ehkä olisi pitänyt relata puoli vuotta? Toisaalta muistan miten pahoja jumini olivat kun en tehnyt muuta kuin istuin koneella ja kävelin: Sirdaludit ja muut relaksantit olivat kipulääkkeiden ohessa päivittäisiä kamujani. Monissa artikkeleissa joita olen lukenut todetaan, että liikuntaloman aikana täytyisi unen ja ravinnon lisäksi harrastaa paljon kehonhuoltoa ja käydä hieronnoissa, jotta ylikunnon aiheuttamat lihasten yliherkkyystilat ja jumit saataisiin avautumaan. Ehkä minun siis täytyisi hiljentää takaisin kävelyyn, lisätä sarja hierontaa ja kehonhuoltoa ja malttaa odottaa jopa puolen vuoden ajan ja katsoa, mihin päätyisin. Enhän siinä menettäisi muuta kuin kohonneen juoksukuntoni.

 Siinäpä se suurin ongelma: juoksukunto. Juoksu tuntuu tällä hetkellä mielettömän hyvältä ja askeleet kevyiltä, mutta ongelmani on hidas palautuminen. Riittävää ravintoa ja lisämagnesiumia, sekä palauttelua ja foamrollailua ja venyttelyä olen lisännyt, mutta silti kroppaa tuntuu kolottavan etenkin etureisistä aina pitkisten jäljiltä. Tämä toki antaa osviittaa sille, että lihakseni saattavat olla niin jumissa, etteivät ne jaksa palautua rasituksen jälkeen, koska niissä on jo valmiiksi kiristykset päällä. Tiedä sitten, mutta tälläistä epäilen lukemieni artikkeleiden perusteella.

Sain tällä viikolla tietää joutuvani loppuviikosta toimenpiteeseen, jota edeltävästi minun täytyy jo hidastaa juoksusta kävelyyn lääkityksen vuoksi. Kävimme eilen illalla miehen ja Ronjan kanssa pitkällä kävelyllä ja porasin siinä miehelle, miten pahoiksi jumini käyvät joutuessani rajoittamaan liikuntaa: heti kun juoksu loppuu, vetää kroppani totaalijumiin aiheuttaen m.m. oikean nivusen kipua, oikean päänpuoliskon puutumista, näön sumentumista, selän oikean puolen jumiutumista sekä juilivaa päänsärkyä. Puolieroja siis, jotka voisivat yhtä hyvin kertoa mahdollisesta aivoverenkierron häiriöstä, mutta jota en epäile kroppani tuntien. Lenkin jälkeen vetäydyin yksikseni, foamrollasin ja syvähengittelin: loppuisipa tämä helvetti joskus.

Yhtälö on hankala: juoksu jumittaa - juoksemattomuus jumittaa.

Viime viikolla ehdimme käydä mieheni kanssa silmäklinkalla näköni sumentumisen vuoksi. TK-lääkäri ei epäillyt mitään kovin akuuttia mutta teki varuiksi minusta lähetteen Silmäklinikalle ja jo parin tunnin päästä hoitaja soitti ja pyysi minua paikalle pikimmiten silmäpäivystävän käskystä. Monen tunnin odottelun jälkeen sain onnekseni kuulla kärsiväni "pelkästä" silmien kuivuudesta, joka hoituisi silmätipoilla. Naurettiin miehen kanssa illalla kotiin ajaessamme, että ehkä tällä Silmäklinikka-käynnillä oli jokin syvempi merkitys: viime aikoina kiireen painaessa emme ole juuri muuta tehneet yhdessä kuin syöneet ja nukkuneen, eikä romantiikkaa tai muutakaan käsistä pitelyä ole harrasteltu. Onpa muuten hölmöä, että kun kiire painaa päälle ja toisen kädestä kiinni pitäminen kotisohvalla voisi olla loistava kiireen katkaisija ja henkireikä, päätyy sitä mulkoilemaan toista sohvannurkasta, sättimään toista tekemättömistä kotitöistä ja siinä missä toisen kehuminen poikisi mielihyvää molemmille, täyttää sitä päänsä negatiivisilla ajatuksilla ja lisää näin mielipahaa ja stressiä molempien päissä. Siinä me istuimme sylikkäin Silmäklinikalla keskiviikkoiltana ja ainakin itse sätin itseäni siitä, miten hölmö olen ollut - meinaan tuntui TODELLA teiniltä hyvältä olla lähekkäin toisen kanssa ja vaihtaa lenkkipolku toisen kanssa hölmöilyyn (taisin löytää lasten leikkipaikalta vihreän pienen hauskan hahmon ;)).

Mitä muuta olen puuhaillut blogihilajisuuden aikana töiden ja juoksun ohessa? Hmm.. Kuolannut kevään ja kesän vaatteita! Mistä löytäisin täydellisen off shoulder-paidan? TARVITSEN sellaisen kesäksi! Uusi käsilaukkukin kutkuttaisi ja harkitsen Michael Korsin myymistä: se ei vain kilisevine härpäkkeineen tunnu enää omalta. Miumiun bowbag on nyt aktiivisessa arkikäytössä ja mahduttaessaan kamaa kuin pieni matkalaukku totean sen kerta toisensa jälkeen olleen loisto-investointi, mutta ollessaan paksua nahkaa se on todella painava - tyhjänäkin. Arjessa pärjäisin myös pienemmällä laukulla ja Miumiu tuntuukin usein turhan kookkaalta. Ideoita arkilaukuksi? Bucket bag:it ovat nyt in ja sellaisen voisin kuvitella hankkivani ja itseasiassa Longchampilta bongasin täydellisen ajattoman yksilön - monen sadan euron hintaan. Siinä kolikon nurja puoli: ostan laukkuni nahkaisina ja laadukkaina ja kierrän henkkisten halpis-versiot kaukaa, koska toivon laukkuni kestävän pitkään, mutta joudun myös pulittamaan niistä näin ollen huomattavasti enemmän. Mutta siinä missä laadukas laukku on kertainvestointina kalliimpi kuin halpis-sisarensa, kestää se myös hyvänä pitkään ja esim Miumiuni, joka ostin käytettynä ja joka taitaa olla jo lähemmäs 10 vuotta vanha, on se edelleen priimakunnossa patinoituneen nahkansa kera. Toki metalliosien väri on hieman muuttunut, mutta minua se ei haittaa. Laukku on ollut minun käytössäni ööh.. 3 vuotta? enkä ole varonut sitä kertaakaan - ja se on edelleen priima. Tässä ajassa olisin ehtinyt tuhota jo monta 20 euron henkkis-laukkua samoilla käyttötavoillani ja se olisi koitunut a) lompakon, b) luonnon kohtaloksi; on ekologisempaa ostaa yksi ja kallis, kuin monta ja halpaa laukkua.

Vappukin on jo ovella ja meillä on suunnitelmissa suunnata vanhempieni mökille, mikäli vointini toimenpiteen jälkeen sen sallii. Toivon mukaan sallii, koska olen kinunut mökille pääsyä jo reilun kuukauden verran! Vappuun kuuluu perinteisesti skumpat ja munkit - tippaleivistä en välitä - ja niiden merkeissä ajattelin vappuni tänäkin vuonna viettää. Huhhuh niitä opiskeluaikojen vappuja: haalareita, aivan liikaa alkoholia ja silmäpusseja. Ihailen niitä, jotka edelleen jaksavat näin vanhemmalla iällä istua puistoissa kylminä vappupäivinä koska itse olen niin mukavuudenhaluinen, että valitsen pilkkihaalariin sujahtamisen mökin terassilla tai kotisohvan, aikaisin nukkumaanmenon ja tarvittaessa sisällä oleskelun sateen yllättäessä puistopiknikkien ja haalarikännien sijaan.

Ronjakin on käynyt VPK-talolla ihmettelemässä paloautoja :)

Aikamoinen sillisalaatti tämä(kin) postaus :D Mitä sinulle kuuluu? Onko vappusuunnitelmia?