Mitä olen tähän asti oppinut itsestäni loman aikana? Oivalluksia raudasta, logolaukuista, kehonhuollosta ja sokerista

Heippa!

Täällä vietetään kesän ainoan lomaviikon 3. päivää ja puuhaa ja tohinaa on riittänyt. Palasin äsken kävelylenkiltä ja tuumailin jo, että tulen tekemään tänne blogin puolelle tälläisen koosteen asioista, joita olen itsestäni kuluneen viikon aikana oppinut. Oppia ikä kaikki vai miten se meni? Haha, en olisi voinut kuvitella, että voisin oivaltaa itsestäni näinkin monta asiaa 26-vutoiaana vain parin päivän  aikana.

Jätskejä oli arviolta 8 erilaista tarjolla ja maistelimme niistä 4: mansikka, laku, suolavoipähkinä ja sitruunasorbetti. Lisäksi löytyi ainakin vanilja, suklaa ja kahvi

- Obsidan-rautavalmiste ei sovi minulle. Meinasin purjota autossa, kaupassa sekä kaupungilla eilen Porvoo-visiitillä käydessämme ja olo helpotti vasta kun pääsin vessan kautta Café Postresiin hakemaan artesaanijätskiä.

Taustatietoa: Olen jonkin aikaa pelännyt, että hemoglobiinini olisi taas laskenut koska minulla on ollut kummallisen heikko olo vaikka olen syönyt, juonut, levännyt ja liikkunut oikein mallikkaasti ja niinhän siinä paljastui käyneen kun kävin kontrollinäytteissä: seerumin hb 109. Höh! Kyllä harmitti kun kuulin uutisen, koska ehdin jo iloita keväämmällä kun söin rautakuurin ja arvo nousi muistaakseni 130-luokkaan! Kestävyysurheilu ja vähäinen punaisen lihan kulutus tuntuu minun kropassani aiheuttavan hemoglobiinin laskun (muuta selittävää syytä ei ole löytynyt) mikä tuntuu epäreilulta kun esimerkiksi vegaani-siskoni hb on jotain 140-150-tasoa. Endokrinologi kyllä sanoi minulle vuosi sitten kun pääsin heidän kirjoiltaan pois, että olen todennäköisesti sellainen tapaus joka joutuu syömää rautakuureja aika ajoin elämänsä aikana, koska rauta ei tunnu imeytyvän kroppaani eivätkä varastot täyty kunnolla koska en saa ravinnostani tarpeeksi parhaiten imeytyvää hemirautaa (eli sitä eläinperäistä). Harmi, koska haluaisin onnistua saamaan kaiken kroppani tarvitseman ravinnon puhtaasta ruoasta - en pillereistä - eikä vatsani kestä rautavalmisteita lain - etenkään nyt tätä viimeiseksi kokeilemaani Obsidania.

- En pidä näkyvistä logoista.

Taustatietoa: olen jo pitkän aikaa (lue: keväästä) havitellut uutta laukkua MiuMiun kaveriksi ja mallaillut kaikkea Mulberry Lilystä Louis Vuittonin Neverfulliin. Hintataso on kova, mutta koska hankin uuden laukun ehkä kerran parissa kolmessa (jos siinäkään?) vuodessa, olen todennut että voin säästää kaikki pilipali-laukkuihin aiemmin törsätut rahat ja panostaa sitten kerralla kunnolliseen yksilöön, joka kestää niin käyttöä kuin katseitakin. Suurin ongelma näissä arvokkaimmissa laukuissa on se, että niitä täytyy uskaltaa käyttää. Kuvailen usein itseäni Hulda Huolettomaksi laukunkäsittelijäksi, koska en jaksa varoa ja silitellä veskaa vaan laitan sen surutta lattialle ja käytän sitä päivittäin. Toki suojaan laukkua sateelta enkä viskele sitä maita ja mantuja pitkin ja kotona laitan laukun aina eteisen senkin päälle, mutta mikään vitriinissä säilyttäjä en ole. Jos ja kun investoin isomman summan laukkuun, täytyy sen olla niin optimaalinen ja täydellinen omaan käyttööni, että tiedän säilyttäväni sen jopa lopun elämääni, jolloin uskallan käyttää sitä huolettomammin. Jos emmin, säästänkö laukun vai pistänkö sen kiertoon, en myöskään uskalla käyttää sitä samalla tavalla ja se jää ennemmin kaappiin kuin käsivarrelle roikkumaan. Anyhow aasinsiltaa nyt siis logoihin: olin jo viittä vailla tekemässä kaupat Damier Ebene-kuosisesta Neverfullista kun näin sellaisen kaupungilla yhden naisen olkavarrella ja tajusin, ettei laukku olisi minua varten koska en voi sietää logoja. Näytän usein miehelle kuvia laukuista ja pyydän hänen mielipidettään (naurettavaa, koska mies tajuaa laukuista yhtä paljon kuin minä hänen rakkaudestaan kalastukseen) ja hän totesi Monogram- ja Damier ebene-kuosit nähdessään, että mono olisi minunlaiseni mutta myöntyi sitten vaihtaman mielipiteensä ebenen puolelle koska vaadin :'D Noei, mutta Neverfullin nähdessään hän totesi "joo ihan kiva", mutta kun tulin tajuihini sen livenä nähneenä, näytinkin erään toisen unelmalaukun kuvaa ja jo oli toinen ääni kellossa "nojuu tuo olisi sun näköisesi". Tiidididii, voi siis olla, että logoton unelmalaukku keikkuu piakkoin tämän emännän käsivarrella ;)

- Pitkät venytykset eivät sovi minulle.

Illan kävelylenkin jälkeen alkoi hymy jälleen palata huulille. Hitonhitto miten jumissa pieni nainen voikaan olla - kehoaan "huollettuaan"!

Päätin näin loma-aikaan ryhdistäytyä huoltamaan kehoa oikein koko rahan edestä, koska tiedostan laiminlyöneeni venyyttelyä viime aikoina. Aloin siis maanantaina tekemään kerran pari päivässä n minuutista kahteen kestäviä venytyksiä ja totesin tänään keskiviikkona, että jos vielä jatkan tätä menoa niin viikonloppuna en enää kävele. Hemmetinkuustoista, että pienen ihmisen jalat voivatkin mennä jumiin! Facebookin juoksufoorumilta sain vahvistuksen siihen, etteivät pitkät venytykset tee ainakaan kaikille hyvää ja aion vastaisuudessakin suosia enemmän lyhyehköjä ja pumppaavia venytyksiä, sekä foamrollata ja suosia aktiivista palautusta esim. hiljaisen kävelyn muodossa.

- Kaikki eivät tarvitse sokeria, mutta sen syömistä ei kannata välttää jos se tuntuu hyvältä kehossa. Kohtuus kaikessa.

Ai jehna, tekisi mieli nuolaista koneen ruutua kun näkee tämän kuvan: aivan tajuttoman hyvää! Artesaanijätski on normijädeä pehmeämpää koostumukseltaan ja maut ovat todella aitoja - eivät mitään E-koodimaisia ja esanssisia ällötyksiä. Tästä hyvä esimerkki oli miehen lakujätski, johon käytetään paikallista Brunbergin lakua ja jota löytyi puolikkaan pötkön kokoinen pala jätskipallosta :D

Käytiin tosiaan eilen toistamiseen visiitillä Porvoossa (koska ekalla reissulla hankkimani KeepCup oli vääränlainen ja halusin vaihtaa sen) ja käväistiin siinä sitten kehutussa ja kohutussa Café Postretissä miehen painostuksesta ehdotuksesta hakemassa artesaanijäätelöt. Oma oloni oli niin huono kiitos Obsidanin, että jouduin vielä kahvilan ovella nieleksimään mutta voi morjens minkälaiset jätskit sieltä saimmekaan: aivan tajunnanräjäyttävän tuhottoman hyvää - vaviskaa kaikki massa-jäätelöt! Artesaanijäätelö on tarjoillessa aina tuoretta, koska se ei kestä pitkää pakastusta (kiitos Google, että kerroit minulle tämän!) ja se valmistetaan maidosta, eli saattaa käytännössä olla normaalia kermajätskiä jopa kevyempää ja maistuu niin paljon paremmalta kiitos ei-esanssisen makunsa. Omaan kippooni valkkasin suolapähkinävoin sekä freessimmän sitruunasorbetin ja ne toimivat ihmeen hyvin yhdessä täydentäen toinen toistaan :) Aasinsiltaa taas sokerin käyttöön: itse olen onnistunut totuttautumaan sokerista lähes kokonaan pois, enkä enää käytä sitä kuin itseni kanssa diilaten "sovitusti" karkkipäivinä. No, viime aikoina olen huomannut syöväni sokeria karkkipäivinä vaikkei minun edes tekisi mieli - vain koska se on tuolloin sallittua. Naurettavaa, mutta totta. Karkkipäivä on yleensä viikonloppuna, jolloin syön siis kipollisen jätskiä tai pari karkkia per päivä ja määrät ovat siis kohtuullisia. Edelleen minua on ärsyttänyt noissakin määrissä se, että olen saattanut syödä niitä vain siksi että on karkkipäivä - en siksi että himo olisi iskenyt! Sokerista vouhkataan eri puolilla nyt paljon ja voin yhtyä väittämään, ettei kenenkään keho tarvitse sokeria. Sen sijaan en voi allekirjoittaa, että kaikkien tulisi lopettaa sokerinsyönti kokonaan, koska tajusin tiistaina (= ei karkkipäivänä) sokeria sisältävää jäätelöä syödessäni, että vaikka se sokeri turhaa onkin, tekee se tietyissä sosiaalisissa tapaamisissa tai ympyröissä hetkestä astetta paremman ja tuo mielihyvää. Aina ei jonkun luona kylässä tarvitse syödä, vaikka sokeriherkkuja olisikin tarjolla, mutta kieltäytymällä sitä aina riskeeraa aiheuttavansa mielipahaa toiselle. No, tässä kuulun ikävä kyllä juuri siihen ryhmään, joka kieltäytyy herkuista kahvipöydässä ellei minun tee niitä mieli, enkä siedä vaan päinvastoin jopa saatan kiehahtaa jos joku alkaa tuputtamaan niitä minulle. Aikuisena ihmisenä voin ja saan itse päättää koska syön sokerini, eikä kenenkään tulisi ottaa sitä henkilökohtaisesti jos kieltäydyn, mutta toki ymmärrän toisen harmituksen jos hän on nähnyt kovasti vaivaa yön pikkutunteina minua varten leipoen, jos sitten kieltäydynkin. Tuttavapiirini jo tunteekin minut ja tietävät mielipiteeni ja usein mietin miten toinen reagoisi jos kyselisinkin keksien perään kahvin kaveriksi :D Päätin tästä viisastuneena, että skippaan karkkipäivät ja syön herkkuja kun niitä tekee mieli. Viime viikolla en syönyt sokerinameja lain, mutten koe että minulla olisi nyt ikäänkuin yksi sokerikerta käyttämättä. Herkkuja ei syödä varastoon eikä tunteisiin eikä niitä säästellä, vaan niitä syödään juhlahetkinä - oli sitten arki tai juhla ja kohtuudella.

EDIT 11.8: en julkistanutkaan tekstiä eilen keskiviikkoiltana - ja hyvä se, koska siihen ehti jo ilmetä muutoksia: erehdyin kysymään T:n mielipidettä vielä kertaalleen kahden laukun välillä - toisen logollisen canvas-olkalaukun sekä logottoman nahka-käsilaukun - ja arvatkaa vaan mitä se ryökäle teki? No vastasi päinvastoin kuin edellisenä päivänä! Naurahdin jo ääneen, että hei c'moon et voi muutaa mielipidettäsi noin vain koska otan toki huomioon läheisteni mielipiteet siitä, mikä olisi eniten tyyliäni ja nyt hän sekoitti koko pakan. Mies väitti kyllä kiven kovaan etten olisi näyttänyt samojen laukkujen kuvia tiistaina, mutta totesi sitten ettei katsonut kuvia niin tarkkaan ja luuli, että laukut vaihtuvat illoittain. Höh. Mietin tässä pitäisikö tehdä kuten tatuointia suunnitellessa: liimata laukun kuva jääkaapin oveen ja jos se jaksaa innostaa päivä toisensa jälkeen, kannattaa se ostaa. Jos siihen tylsistyy jo kuvan perusteella, kannattaa jatkaa etsimistä.

Sellaisia oivalluksia nyt tähän mennessä lomaa :) Onneksi on vielä pari päivää lomaa jäljellä, eikä suurempia suunnitelmia optikolla käyntiä lukuunottamatta ole. Mitään reissuja emme (Porvoon reissuja lukuunottamatta) suunnitelleet emmekä teekään ja se tuntuu hyvältä ratkaisulta: kun lomaa on vain vaivainen viikko, vietän sen mieluusti kotona touhuillen ja hölläillen (tai hieman vaihtelevin lopputuloksin tuo viimeiseksi mainittu - en vieläkään ole ottanut niitä uhkailemiani päikkäreitä!)

Järkipuhetta, talopaketteja ja pitkää viikonloppua

Heippa ja sunnuntaiaamua!

Onni asuu välillä pienissä asioissa - kuten aamupuurossa

Täällä vielä heräillään Ronjan kanssa kaksisteen kun mies ehti jo lähteä tienaamaan sunnuntairahoja töihin. No ei, käytiin me jo aamulenkillä ennen kahdeksaa auringon jo lämmittäessä oikein reippaasti +19. Mietin itsekseni, että toisaalta mikäs ihme nyt tuo +19 on - nythän eletään jo heinäkuun loppua! Minulla oli tänä viikonloppuna oikein pitkä viikonloppu, kun pyysin perjantain vapaaksi ja lopetin torstaina työteon jo kahden aikaan. Itselläni ei varsinaista kesälomaa tule olemaan kuin viikon verran elokuussa, joten tälläinen pidennetty kolmen päivän viikonloppukin tuntuu todella luksukselta :) Onnekseni T:lläkin oli perjantai sekä lauantain vapaat, joten olemme ehtineet touhuta kaikenlaista yhdessä - mutta toisaalta myös ehtineet "vain" möllöttää kotona (harvinaista kyllä). Ihmettelimme itse asiassa jopa itse tätä "aktiviisuuttamme". Viikonloput sujuvat meillä yleensä kotona enimmäkseen hengaillen, koska ainakin itse koen, että tarvitsen rauhaa ympärilleni rauhoittuakseni ja palautuakseni työviikosta sekä tulevaa viikkoa varten. Tänä pidennettynä viikonloppuna teimme kuitenkin poikkeuksen tähän ja välillä painelimme ympäriinsä, mutta toisaalta himmasimme tahtia myös. Tuntui itse asiassa tosi hyvälle kun aikaakin oli kokonaisen vuorokauden verran enemmän kuin normaalina viikonloppuna :)

Torstaina käytiin VPK-talolla nostamassa puntteja - tai no, minä nostelin ja T leikki trimmerillä. Raukka oli nukkunut viime vuorokautena töissä vain pari tuntia, joten puhtia ei löytynyt. Itse tein mavea, hypin boksihyppyjä, tein penkkiä ja kyykkyä sekä yhden jalan askelkyykkyä (ihana sekasoppa), josta sitten aiheutinkin itselleni aikamoiset etureisijumit :D Näin käy kun ei aikoihin tee muuta kuin kipitä jaloillaan.. Illalla ehdittiin vielä Vantaan Motonetiinkin, josta piti hakea 15€ suodatin T:n autoon. Hmm, jaa, kassasta läpi päästyämme ihmeteltiin, että suodatin sai jäädä kauppaan, mutta m.m. marjapoimuri, pyöräteline ja ties mitä muuta sen sijaan ostettiin :D

Perjantaina kävin aamupäivällä lyhyellä lenkillä, vaikka väsy painoi ja etureidet olivat tooosi tönkön tuntuiset. Olin jo henkisesti varustautunut siihen, että kävelen osan matkasta, mutten soimaisi itseäni siitä - miksi tekisin? Arvatkaa vaan, miten hangonkeksinä kuitenkin olin kun onnistuin kipittämään lähes 6km lenkin todella matalilla sykkeillä? Jep, todella keksinä! Niskajumit vaivasivat jonkin verran lenkin aikana, mutta pyörittelin hartioita ja yritin vetreyttää jäykkää selkääni vääntyillen ja kääntyillen lenkin lomassa. Kotiin päästyäni lähdettiinkin jo päiväretkelle Porvooseen, käytiin syömässä, Brunbergillä sekä kaupoilla ostamassa kaikenlaista puoliturhaa ja naurettiin, että kalliiksi käy tämä vapailla olo :D Oli kivaa käydä pitkästä aikaa Tokmannilla hypistelemässä kaikkea pientä krääsää ja vain pyöritellä tavaroita käsissään.
Perjantain alkuillasta koitti sitten viikonlopun kohokohta: talonäytös. Kyllä, kävimme katsomassa vastarakennettua Sievitaloa ja olimme aivan myyty: hitto, tälläinenkö meidän pitäisikin rakentaa! (huom! huuto - ei kysymysmerkki) Olemme pitkään jo eläneet siinä uskossa, että rakennutamme Kannustalon (koska ne ovat näyttäviä, muuttovalmiin talopaketin sisältö on kattava, materiaalit ovat laadukkaita jo perusvalikoimassakin), mutta käytyämme tutustumassa Sievitaloon olimme aika myytyjä: hitto mikä talo!

Mikä talossa iski? Avarat huonesijoittelut ja tilaratkaisut, isot huoneet (ei mitään 9 m2 makkareita), siisti ja hyvännäköinen lopputulos, tuoreiden asukkaiden tyytyväisyys, mukavan tuntuinen myyjä-setä (kyllä, asiakaspalvelulla on merkitystä - trokareita tai möllöttäjä-junttena en jaksa kuunnella sitten ollenkaan), todella kattava Muuttovalmis-talopaketti (itse asiassa kattavampi kuin Kannuksella) sekä budjettiimme sopivampi hinta. Kannustalo olisi unelmani, mutta samalla rahalla kuin ostaisimme heiltä n 120 m2 talon, saisimme Sieviltä jopa 150 m2 talon, joka tuntui tilaratkaisultaan jopa neliöitään isommalta! Olemme järki päässä haaveilleet ja suunnitelleet rakennuttavamme n 130-150 m2 talon, joka toki näin kaksisteen asuessa tuntuu aika isolta, mutta toivon mukaan pieni perheemme kasvaisi niin, että makuuhuoneille löytyisi asukkeja enemmänkin :) (Off topic: nämä ovat niitä aiheita, jotka pelottavat, koska ikinähän ei voi tietää miten tulevaisuudessa käy - saako lapsia vaiko ei. Itse suhtaudun todella varauksella näihin asioihin, koska hormonitoimintani kärsi aikamoisen vastaiskun kun vedin itseni ylikuntoon ja siitä palautuminen kun ei kovin nopealta tunnu sujuvan.. En kuitenkaan halua maalata piruja seinille, vaan toivon, että meillekin perheenlisäystä suodaan, enkä "varman päälle" aio rakennuttaa pientä kahden hengen-taloa vain koska pelkään, ettemme saisi lapsia.) Minulta kysyttiin jo jokin aika sitten millainen unelmieni talo olisi ja siitä aionkin seuraavaksi tehdä postauksen, joten talojutut jatkukoot!

Myöhään perjantai-iltana paikallisessa Facebook-koiraryhmässä kirjoitettiin 10 viikkoisen rottweilerpennun kadonneen lähimetsään ja pari Solsidan-osaa katsottuamme sanoin T:lle, että haluaisin lähteä etsimään pentua. Jos kyseessä olisi ollut oma koirani olisin ollut kiitollinen jokaikiselle kynnelle kykenevälle ja koska kesäilta oli lämmin ja kirkas, puimme päällemme, valjastimme Ronjan ja lähdimme reiluksi puoleksi tunniksi vielä lähimetsään viheltemään pennun perään. Tuloksetta. Mieleni oli kuitenkin parempi kun palasimme kotiin, koska tiesin vetäneeni korteni kekoon. Lauantaiaamuna kurkkasin heti ryhmän seinää herättyäni ja löytyihän sieltä se toivomani uutinen: pentu oli löytynyt!

Lauantai sujui leppoisissa merkeissä ruokaa tehden, nettiä selaillen, syöden ja lopuksi alkuillasta marjassa käyden. Nukkumaan käytiin jo aikaisin, jotta Tn aikainen kello ei tuntuisi NIIN aikaiselta.

Äh, ajatukseni oli tulla kertomaan ei niinkään viikonlopun tapahtumista, vaan järkipuhe-keskustelusta, jonka kävin itseni kanssa perjantain talonäytön jälkeen. Olen koko kesän enemmän ja vähemmän metsästänyt arkilaukkua ja myytyäni itselleni liian pienen Michael Korsin, hinkuni saada toinen pienehkö crossbody-arkiveska tilalle senkun kasvoi. Suurimmat himonkohteeni ovat täysin eri maailmoissa kisailevat Mulberryn Lily sekä Louis Vuittonin Neverfull MM. Tiedän, tiedän, tiedän. Nämä kaksi veskaa ovat peruspertin palkkakuittia katsellessa SIKA-kalliita, mutta kokemusteni perusteella ainakin minun kannattaa satsata hieman enemmän laukkuun sen sijaan, että ostan 20 kpl henkkiksen halpisveskoja, jotka sitten vähäiselläkin käytöllään lähinnä ärsyttävät: laatu maksaa. Olin jo melkein sopinut kaupat käytetystä Lilystä kun lähdimme käymään talonäytöksessä. Siinä myyjä-sedän puheita kuunnellessa päässäni loksahti: hitto, ne 500€, jotka äsken meinasin sijoittaa pieneen laukkuun (joka ei itse asiassa edes ollut täydellinen, koska väärä väri), voisivat mahdollistaa esim. toisenlaiset tapetit, olla osasumma parempaan LVI-koneeseen tai peilillä varustettu ovi makkarin komeroon. Nieleskelin itsekseni, vedin syvään henkeä ja lähetin sitten myyjälle viestin, jossa kiitin todella kattavasta infosta ja kuvista laukusta, mutta että talonäytös oli saanut minut toisiin ajatuksiin: minun tulisi nyt sijoittaa rahani toisin. Myyjä totesi juuri niin kuin pitikin: "ei hätää, kyllä sinunkin Mulberry-aikasi vielä koittaa". Sydänemoji.
Järjellä ajateltuna en koskaan sijoittaisin 500€ laukkuun, koska se ei yksinkertaisesti istu budjettiini ja vaikka istuisikin (kyllähän minulla siihen varaa olisi - ei sillä!), en kehtaisi käyttää laukkua kuten laukkua kuuluu käyttää: turhia varomatta, osana elämää. Monet naiset ostavat ja omistavat kalliita laukkuja ja se on heidän valintansa, enkä moralisoi kenenkään hankintoja - toivon vain, että kaikki hankinnat on tehty OMASTA tahdosta ja tarpeesta, eikä mielikuvien ja onnen löytämisen toivossa. Itse voin hyvinkin panostaa pari sataa euroa laukkuun, mutta loppusumman sijoitan mieluummin esimerkiksi bensaan, uusiin urheilusukkiin tai juoksukenkiin ja tulevaisuutta ajatellen ASP-tilille, josta sitten napsin rahojani hienompaa takkaa tai laminaattia varten :)

Millaisia ajatuksia sinulla on rahan käytön suhteen ja muuttuuko se elämäntilanteen mukaan? Rauhallista sunnuntaita sinulle :)

Huomenta! Viha-rakkaussuhteeni liikuntaan ja muita kuulumisia

Huomenta blogikaverit!

Monta postausta aloittaneena, blogiani ajatelleena, kiireen keskellä blogin kuitenkin sivuttaneena palaan nyt kuvioihin. Arki on ollut kerta kaikkiaan niin kiireistä ja jopa stressaavaa työpaikan ATK-sotkujen ja sairaspoissaolojen, sekä omien säätämisten kruunaamana, että olen tieten tahtoen skipannut koneen ääressä istumisen kun olen vihdoin päässyt töistä kotiin. Tätä bloggaaminen näin vapaaehtoisena parhaimmillaan on: rakasta harrastustaan toteuttaa, kun aikataulut sen sallivat. Jollei aikataulu anna myöden, ei leipäni pöydältä katoa eivätkä laskujen eräpäivät vanhene.

No mitä olen tässä blogihiljaisuuden aikana puuhaillut ja mitä on tapahtunut?

Olen juossut ja sekä sättinyt että kehunut juoksua harrastuksena: kunnon kohotessa into juosta lisääntyy, mutta kunnon kohotessa myös lenkit pitenevät ja aikaa lenkkeilyyn täytyy varata enemmän. Pitkikset ovat nyt venyneet 13 kilometriin (woop!!) mutta aikaa varaan sen myötä ainakin 1,5 h venyttelyineen ja sen jälkeen pitää vielä tankata energiaa ja käydä suihkussa. Pyrin pitämään sykkeet pitkiksillä keskimäärin 150-tasolla ja voi riemu kun siihen olen vihdoin päässyt :) Toisaalta huomaan kyllä, että kropalla kestää pitkään palautua näin pitkistä lenkeistä ja vaikka olen pyrkinyt syömään ihan kunnon ruokaa ja kunnon määriä välttääkseni energiavajeen, sekä foamrollaamaan ja venyttelemään, on kroppaa lenkkien pidennettyä alkanut kolottaa yhä enemmän - vaikka olen käynyt miehen seuraneitinä VPK-talolla tekemässä lihaskuntojumppaa oman kehon painolla. Lenkkeilyn lomassa olen pyrkinyt harrastamaan myös rentoa kävelyä ja muutakin kuin urheilua: lukemista esimerkiksi. Silti niskan ja hartioiden jumit ovat tuntuneet pahentuneet, enkä tiedä johtuuko se pidentyneistä lenkeistä vai lisääntyneestä lihaskuntojumpasta. Unta ja ravintoa saan mielestäni riittävästi.

Täydellinen välipala: viiliä, marjoja ja siemeniä

Yllä mainittuja juttuja pohtien olen googlaillut ja tutustunut jälleen ylirasitustilan/ylikunnon oireiden tutkimiseen ja mitä enemmän aiheesta olen, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että juuri tuohon tilaan ajoin itseni reilu pari vuotta sitten kun kävin salilla todella rankkaa treeniä tehden 4 kertaa viikossa aerobisten lisäksi, elin kasviksilla ja raejuustolla ja näin painajaisia edellisestä elämänvaiheestani ja nukuin huonosti. Palautuminen ja mahdollinen parantuminen tuollaisesta tilasta on yksilöllistä ja keston voi määritellä siitä, kuinka pitkään keho on ollut ylirasitustilassa; minun kohdallani reilun vuoden ajan. Mikään tohtori ja varma diagnoosin asettaja en ole, enkä voi satavarmasti sanoa, että juuri ylirasitustila on syypää oireiluuni, mutta koska lääketiede poissulkee aivotapahtumat ja kasvaimet ja kilpirauhasvaivat, jotka ovat tyypillisiä väsymystilan oireiden aiheuttajia, alan olemaan yhä varmempi siitä, että syypää on stressi. Ylirasitustilasta paraneminen vaatii täydellistä lepoa urheilusta (ei siis mitään rankkaa liikuntaa), sekä rauhoittumista ja stressin vähentämistä, riittävän unen sekä ravinnon tankkaamista. Kun ainakin/vähintään liikkumattomuutta on kulunut sen pari kuukautta, voi liikuntaa varovaisesti alkaa harrastaa ja tässä kohtaa uskoisin akilleen kantapääni löytyvän: en koko tänä kahden vuoden aikana ole lopettanut liikuntaa täysin vaikka sen pari kuukautta taisin harrastaa pelkkää kävelyä ja satunnaisten juoksuaskeleiden ottamista. Ehkä minun kohdallani se pari kuukautta ei ollutkaan riittävä aika - ehkä olisi pitänyt relata puoli vuotta? Toisaalta muistan miten pahoja jumini olivat kun en tehnyt muuta kuin istuin koneella ja kävelin: Sirdaludit ja muut relaksantit olivat kipulääkkeiden ohessa päivittäisiä kamujani. Monissa artikkeleissa joita olen lukenut todetaan, että liikuntaloman aikana täytyisi unen ja ravinnon lisäksi harrastaa paljon kehonhuoltoa ja käydä hieronnoissa, jotta ylikunnon aiheuttamat lihasten yliherkkyystilat ja jumit saataisiin avautumaan. Ehkä minun siis täytyisi hiljentää takaisin kävelyyn, lisätä sarja hierontaa ja kehonhuoltoa ja malttaa odottaa jopa puolen vuoden ajan ja katsoa, mihin päätyisin. Enhän siinä menettäisi muuta kuin kohonneen juoksukuntoni.

 Siinäpä se suurin ongelma: juoksukunto. Juoksu tuntuu tällä hetkellä mielettömän hyvältä ja askeleet kevyiltä, mutta ongelmani on hidas palautuminen. Riittävää ravintoa ja lisämagnesiumia, sekä palauttelua ja foamrollailua ja venyttelyä olen lisännyt, mutta silti kroppaa tuntuu kolottavan etenkin etureisistä aina pitkisten jäljiltä. Tämä toki antaa osviittaa sille, että lihakseni saattavat olla niin jumissa, etteivät ne jaksa palautua rasituksen jälkeen, koska niissä on jo valmiiksi kiristykset päällä. Tiedä sitten, mutta tälläistä epäilen lukemieni artikkeleiden perusteella.

Sain tällä viikolla tietää joutuvani loppuviikosta toimenpiteeseen, jota edeltävästi minun täytyy jo hidastaa juoksusta kävelyyn lääkityksen vuoksi. Kävimme eilen illalla miehen ja Ronjan kanssa pitkällä kävelyllä ja porasin siinä miehelle, miten pahoiksi jumini käyvät joutuessani rajoittamaan liikuntaa: heti kun juoksu loppuu, vetää kroppani totaalijumiin aiheuttaen m.m. oikean nivusen kipua, oikean päänpuoliskon puutumista, näön sumentumista, selän oikean puolen jumiutumista sekä juilivaa päänsärkyä. Puolieroja siis, jotka voisivat yhtä hyvin kertoa mahdollisesta aivoverenkierron häiriöstä, mutta jota en epäile kroppani tuntien. Lenkin jälkeen vetäydyin yksikseni, foamrollasin ja syvähengittelin: loppuisipa tämä helvetti joskus.

Yhtälö on hankala: juoksu jumittaa - juoksemattomuus jumittaa.

Viime viikolla ehdimme käydä mieheni kanssa silmäklinkalla näköni sumentumisen vuoksi. TK-lääkäri ei epäillyt mitään kovin akuuttia mutta teki varuiksi minusta lähetteen Silmäklinikalle ja jo parin tunnin päästä hoitaja soitti ja pyysi minua paikalle pikimmiten silmäpäivystävän käskystä. Monen tunnin odottelun jälkeen sain onnekseni kuulla kärsiväni "pelkästä" silmien kuivuudesta, joka hoituisi silmätipoilla. Naurettiin miehen kanssa illalla kotiin ajaessamme, että ehkä tällä Silmäklinikka-käynnillä oli jokin syvempi merkitys: viime aikoina kiireen painaessa emme ole juuri muuta tehneet yhdessä kuin syöneet ja nukkuneen, eikä romantiikkaa tai muutakaan käsistä pitelyä ole harrasteltu. Onpa muuten hölmöä, että kun kiire painaa päälle ja toisen kädestä kiinni pitäminen kotisohvalla voisi olla loistava kiireen katkaisija ja henkireikä, päätyy sitä mulkoilemaan toista sohvannurkasta, sättimään toista tekemättömistä kotitöistä ja siinä missä toisen kehuminen poikisi mielihyvää molemmille, täyttää sitä päänsä negatiivisilla ajatuksilla ja lisää näin mielipahaa ja stressiä molempien päissä. Siinä me istuimme sylikkäin Silmäklinikalla keskiviikkoiltana ja ainakin itse sätin itseäni siitä, miten hölmö olen ollut - meinaan tuntui TODELLA teiniltä hyvältä olla lähekkäin toisen kanssa ja vaihtaa lenkkipolku toisen kanssa hölmöilyyn (taisin löytää lasten leikkipaikalta vihreän pienen hauskan hahmon ;)).

Mitä muuta olen puuhaillut blogihilajisuuden aikana töiden ja juoksun ohessa? Hmm.. Kuolannut kevään ja kesän vaatteita! Mistä löytäisin täydellisen off shoulder-paidan? TARVITSEN sellaisen kesäksi! Uusi käsilaukkukin kutkuttaisi ja harkitsen Michael Korsin myymistä: se ei vain kilisevine härpäkkeineen tunnu enää omalta. Miumiun bowbag on nyt aktiivisessa arkikäytössä ja mahduttaessaan kamaa kuin pieni matkalaukku totean sen kerta toisensa jälkeen olleen loisto-investointi, mutta ollessaan paksua nahkaa se on todella painava - tyhjänäkin. Arjessa pärjäisin myös pienemmällä laukulla ja Miumiu tuntuukin usein turhan kookkaalta. Ideoita arkilaukuksi? Bucket bag:it ovat nyt in ja sellaisen voisin kuvitella hankkivani ja itseasiassa Longchampilta bongasin täydellisen ajattoman yksilön - monen sadan euron hintaan. Siinä kolikon nurja puoli: ostan laukkuni nahkaisina ja laadukkaina ja kierrän henkkisten halpis-versiot kaukaa, koska toivon laukkuni kestävän pitkään, mutta joudun myös pulittamaan niistä näin ollen huomattavasti enemmän. Mutta siinä missä laadukas laukku on kertainvestointina kalliimpi kuin halpis-sisarensa, kestää se myös hyvänä pitkään ja esim Miumiuni, joka ostin käytettynä ja joka taitaa olla jo lähemmäs 10 vuotta vanha, on se edelleen priimakunnossa patinoituneen nahkansa kera. Toki metalliosien väri on hieman muuttunut, mutta minua se ei haittaa. Laukku on ollut minun käytössäni ööh.. 3 vuotta? enkä ole varonut sitä kertaakaan - ja se on edelleen priima. Tässä ajassa olisin ehtinyt tuhota jo monta 20 euron henkkis-laukkua samoilla käyttötavoillani ja se olisi koitunut a) lompakon, b) luonnon kohtaloksi; on ekologisempaa ostaa yksi ja kallis, kuin monta ja halpaa laukkua.

Vappukin on jo ovella ja meillä on suunnitelmissa suunnata vanhempieni mökille, mikäli vointini toimenpiteen jälkeen sen sallii. Toivon mukaan sallii, koska olen kinunut mökille pääsyä jo reilun kuukauden verran! Vappuun kuuluu perinteisesti skumpat ja munkit - tippaleivistä en välitä - ja niiden merkeissä ajattelin vappuni tänäkin vuonna viettää. Huhhuh niitä opiskeluaikojen vappuja: haalareita, aivan liikaa alkoholia ja silmäpusseja. Ihailen niitä, jotka edelleen jaksavat näin vanhemmalla iällä istua puistoissa kylminä vappupäivinä koska itse olen niin mukavuudenhaluinen, että valitsen pilkkihaalariin sujahtamisen mökin terassilla tai kotisohvan, aikaisin nukkumaanmenon ja tarvittaessa sisällä oleskelun sateen yllättäessä puistopiknikkien ja haalarikännien sijaan.

Ronjakin on käynyt VPK-talolla ihmettelemässä paloautoja :)

Aikamoinen sillisalaatti tämä(kin) postaus :D Mitä sinulle kuuluu? Onko vappusuunnitelmia?

Himotuimmat laukut 2016

Joskus sitä tekee mieli haaveilla, eikö? Haaveilu on siitä kivaa, ettei se maksa mitään. Itse sorrun valitettavan harvoin ostamaan asioita hetken mielijohteesta niitä sen kummemmin suunnittelematta tai punnitsematta ja jälkeenpäin saan juosta ympäri kaupunkeja, posteja, R-kioskeja palauttelemassa ties mitä ostoksia. Onnekseni osaan "osta"-painikkeen painamisen lisäksi myös palauttaa n.s. turhia ostoksia, mutta mieleni tekisi oppia välttämään näitä turhakkeita kokonaan. Useimmiten pitää luottaa intuitioon ja jos jokin tuote ei heti tunnu kivalta, tulee se palauttaa. Harvemmin ne kinkkanat paidat tai liian suuret laukut muuttuvat mukavemmiksi kun niitä säilyttää kaapeissa ja jos ne jäävätkin sinne kaappiin, ovat epäsopivia ja vieläpä arvokkaita, kasvaa harmitus potenssiin 16 kun rahaakin menee hukkaan. Rahaa, jolla voisi ostaa sellaista, joka on oikeasti mieluista.

Mistä minä siis haaveilen? No laukuista. En ole MiuMiu Bow bagin hankittuani ostanut YHTÄKÄÄN laukkua (kelatkaa! Yli 2 vuotta sitten!) mutta haaveillut olen senkin edestä. Mielestäni on ihanaa katsella, kuolata ja ihailla, haaveilla tavaroista, mutta kun olen nakannut ne ostoskoriin ja näen loppusumman, punnitsen hetken mielessäni mitä muuta kyseisellä rahalla voisi tehdä ja saada, painan yllättävän pian X-nappia ja suljen koko ruudun. Piheys ja järki iskee.

Ajattelin esitellä pari laukkuhaavetta täällä blogin puolella, jotta a) todistan että elämääni kuuluu muutakin kuin työ, koiran ulkoilutus, juoksu ja terveyden etsiminen ja b) todistan, että garderoobiini kuuluu muutakin kuin urheiluun liittyvät hankinnat.

Ralph Lauren Newbury double zipper. Täydellinen laukku, joka pitää muotonsa ryhdikkäänä myös tyhjempänä. Voi kantaa sekä olalla, että kädessä ja crossbodynä. Hinta n 300e.

 

Givenchy Antigona. Minulle THE bag: täydellinen laukku, joka Ralph Laurenin tavoin on ryhdikäs, ajaton, olalla- että kädessä kannettava. Monet haaveilevat Chaneleista ja Herméistä, mutta itse unelmoin tästä. Hinta n 1600e. Lääh.

Sellaisia unelmia minulla.. Olemmeko match made in heaven vai unelmoitko sinä jostakin ihan toisesta laukusta? Kenties sporttibagista? ;)

kuvat google kuvahausta

Pakkomielle - noloa, huolestuttavaa vai ihan normia?

Mulla on pakkomielle. Uusi sellainen, koska nyt ei ole kyse mistään mikä liittyisi terveyteen, eli liikuntaan, raittiiseen ilmaan tai freesiin ruokaan. Ehhei, nyt on kyse jostain todella pinnallisesta. Kyse on trenssistä - eikä mistä tahansa trenssistä, vaan THE trenchistä. Burberrystä.

Kuva Buberry.comista. Prorsum ja Brit-malliston trenssit ovat huikeita!

Kuten olen jo tässä aiemmin kertonut olen huomannut haluavani ja panostavani mieluummin vähän suuremman summan kerralla laadukkaaseen vaatteeseen, laukkuun tai kenkiin, kuin monta erillistä kymppiä sekundalaatuiseen, joka ei sitten kestä paria käyttökertaa (jos sitäkään!) enempää. Kaikki alkoi ensimmäisestä astetta hintavammasta ostoksestani, eli MiuMiun Bow bag-laukusta, jonka ostin second handina. Uutena laukku olisi verottanut lompakosta reilu tonnin, mutta itse sain sen erittäin hyvään hintaan ja totesin myyjälle, etten välttämättä edes "uskaltaisi" ostaa laukkua uutena, koska pelkäisin käyttää sitä sen pelossa, että laukku menisi piloille. Nyt kun laukku oli jo valmiiksi patinoitunut, nahka hieman naarmuuntunut ja pehmentynyt, ei sitä samalla tavalla pelännyt käyttää ja pitää luontevana osana arkeaan.

MiuMiu Bow bag ja Clarksin saappaat. Koiran vesikuppi Mustista ja Mirristä ;)

Olen siinä mielessä pihi (ja isälleni sukua ;)), että ostaessani jotain uutta varjelen sitä tarkoin enkä välttämättä käytä sitä lainkaan niin paljon kuin olin ajatellut, koska haluan suojella hankintaani. Pöllöähän tuo on, koska tavarat on ehdottomasti tehty käytettäviksi! Mutta ainakin minun tuloillani ei niitä hintavimpia hankintoja tuosta noin vain tehdä, vaan päinvastoin investointia harkitaan tarkkaan, pennejä pyöritellään ja tehdään ties minkälaisia listoja puolesta ja vastaan, ennenkun Visaa vingutetaan. Kun iso summa rahaa (eli tuntuva osa palkasta) on sitten investoitu, ei sitä niin vain altisteta Suomen suloiselle säävaihtelulle, kulumiselle tai muulle, joka saattaisi aiheuttaa peruuttamattomia jälkiä.

Bow bag-laukku siis opetti minulle sen, että second hand on minulle se paras ja järkevin hankinta: saan laadukkaan tavaran, jota sitten uskallan käyttää surutta ilman pilaamisen pelkäämistä uutta halvemmalla. Win-win siis kaikin puolin. Second handissa on vain yksi huono puoli: hyvän löytäminen. Kirppareilla pyörii jos minkälaista tavaraa ja hyvää vastinetta rahoilleen voi välillä olla hankala löytää ja tarkkana saa olla, ettei tule huijatuksia. Harmittavan paljon feikkiä kaupataan aitona ja ihmisiltä huijataan (suuriakin) rahoja. Tämän vuoksi olen todella varovainen netin kautta ostaessani ja suosin mielelläni netin kautta jotain hankkiessani noutoa sekä maksua paikan päällä tai käsirahaa ja loppusummaa tilisiirtona. Huutiksessa ja eBayssa voi onneksi päätellä jonkin verran myyjän luotettavuudesta kiitos arvosanojen ja aiemmin käytyjen kauppojen. Itse ainakin luotan hyvinkin paljon toisten ostajien sanaan ja kokemuksiin enkä esim. harkitsekaan kauppoja sellaisen myyjän kanssa, joka on saanut muilta huonoa palautetta.

Mutta takaisin siihen tämän hetkiseen himotsemaani kohteeseen: trenssiin, tuohon ajattomaan klassikkoon. Omistettuani monen monta trenssiä aina henkkiksistä Espritteihin olen ajatellut hankkia oikesti laadukkaan ja kestävän takin. Saman olen tehnyt aiemmin jo nahkasaappaiden (Clarksin mustat nahkasaappaat ovat edelleen käytössä lähes päivittäin suurimpien lumien sulettua ja ovat siistit ja hyvät, vaikken niitä kovin hyvin ole - noloa kyllä - hoitanut), huivien (Acnen Canadan hankittuani paluuta halpiksiin ei ole!) ja laukkujen kanssa. Sanoessani (into)himon kohde, tarkoitan sitä todella, koska tällä hetkellä ei minulla tunnu muuta päässä pyörivän kuin takki. Päivitän nettikirppareita tuon tuosta eläen toivossa, että joku pian laittaisi myyntiin sen himoitsemani takin juuri minun koossani ja boom! Painaisin "osta"-nappia, kirjoittaisin AV ja YV laitettu tai whatever, mutta saisin takin itselleni. Toki tässä jahtaamisessa ja kyttäämisessä on tietty viehätyksensä - onhan se jännää - mutta toisaalta on hermoja raastavaa päivitellä noita kirppareita ja todeta kerta toisensa jälkeen, ettei sitä täydellistä ja minun kokoistani takkia tule eikä näy tai sitten joku on ehtinyt napata sen nenäni edestä. Toki uuden saisi tilattua Burberrylta tai Nordstromilta suoraan, mutta koska hinnat ovat noh.. aika hurjia, ei se omalla kohdallani ole vaihtoehto.

Mietin tässä aika ajoin kirppareita kyttäillessäni onko tässä oikeastaan MITÄÄN järkeä: tuhlata näin paljon aikaa ja energiaa takin etsimiseen, mutta päädyin jo siihen lopputulokseen, että kai tämä on minun vastineeni juoksulle; nyt kun en polven takia saa tuhlata energiaani lenkkipoluilla, pitää minun nähtävästi kuluttaa sitä toisaalla ;)

EDIT: Nyt mies tuli ja sanoi, että beige olisi enemmän minun väriseni. Ääh!! Olisihan se beige keväisempi.. Mitä mieltä?

Feikki vai aito, kumpaa kannatat? Elämäni parhaat second hand-löydöt

Uskottelen niin itselleni kuin muillekin, että merkkiuskollisuuteni perityy isänäidiltäni, eli Famolta, ja selitän usein ostokseni sillä. Nykypäivänä kun media tursuaa toinen toistaan upeampia ostoksia ja joka toiselta tuntuu löytyvän it-tuote, jota mainostetaan ja hehkutetaan somessa jo kaupan pukukopista käsin, herää itsessäänkin fiilis tai jopa tarve hankkia samainen tuote. Somessa hehkutettua tuotetta alkaa himoita ja tarvita, vaikkei sen olemassaolosta alunperin edes tiennyt! Kuulostaako tutulta? Välillä täytyy itsekin pysähtyä miettimään, onko minulla a) todella varaa johonkin ostokseen ja b) tarvitsenko sitä todella ja perustuuko "tarpeeni" vain toisen hehkuttamaan onneen, jonka tuote luo ja tuo vai tuoko se todella minulle hyvän mielen pitkäksi aikaa.

Nuorempana ostin paljon merkkitavaroita ja mottoni oli "mitä näkyvämpi logo, sen parempi" ja ostin (alennuksista) leveä hymy kasvoillani vaatteita, joita en muutoin olisi kotiuttanut esim. väärän värin vuoksi mutta kun se logo.. Logo tuntui jotenkin olevan todiste muille siitä, että olen tyylitajuinen ja että minulta löytyy rahaa panostaa näin kalliisiin merkkituotteisiin. Huh, tuntuu hurjalta myöntää ja sanoa se ääneen, mutta totta se on: logo ja merkki olivat käyntikorttini "it-maailmaan". Tiedä sitten, vaikuttivatko hienot kissan kokoisilla logoilla varustetut vaatteeni muiden ihmisten hyväksynnän saavuttamiseen, mutta omatuntoani ne ainakin pönkittivät. Nuoren, itsestään epävarmalle nuorelle naiselle sen voin toisaalta suoda kunhan ostokset eivät vie häntä vararikkoon - onko sillä loppupeleissä niin välilä, jos edes osan itsetunnostaan perustaa krokotiilillä varustetulle paidalle? Tarkoitan, että jos ostokset siis sopivissa määrin saavat naisen itseluottamuksen kohoamaan,  en näe merkkiostoksissa mitään vikaa, mutta pitäisihän se itsensä hyväksyminen toki perustua johonkin muuhun, kuin ostoksiin ja krokotiileihin..

Jossain kohtaa muuttui ostoskäyttäytymiseni lähes päinvastaiseksi ja Poriin muuttaessani jopa nolostelin hienoja merkkivaatteitani. Siinä missä entisessä kotikaupungissani Helsingissä katukuva vilisi Tommy Hilfigeriä, Michael Korsia ja suomenruotsalaiseen tyyliin sopien Henri Lloydiä, Porissa pukeuduttiin toki monissa kohdissa ja katukulmissa siististi, muttei niin "logonäkyvästi" kuin mihin oli tottunut. Tässä kohtaa särähtää korvaani ja osuu silmääni toinen yksityiskohta: miten suomenruotalaisuus näkyy pukeutumisessa. Ennen vanhaa (mun käydessäni yläastetta/lukiota) suomenruotsalaisen tunnisti ulkonäöllisesti monen sadan metrin päästä Burberry-huivissaan, seiloritakissaan ja Louis Vuittonin laukku olallaan. Nykypäivänä niin suomen- kuin ruotsinkielisetkin pukeutuvat täysin samoihin kuteisiin, eikä raja näiden kahden kansakunnan pukeutumisen välillä ole enää olemassa. Itse erotuin kuitenkin (mielestäni) niin selvästi porilaisista kaduilla käyskennellessäni, että päätin tieten tahtoen "downshiftata" hieman ja piilottaa näkyvimmät logotuotteeni vaatehuoneeseen ja panostaa enemmän henkkamaukan ja Cubuksen vaatteisiin.

Nykypäivänä pukeudun (omasta mielestäni) aika perustallaajamaisesti - tyypillisellä finlandssvenskillä viballa varustettuna ;) Juteltiin aiheesta tässä eilen miehen kanssa ja totesin, että taidan mäkin aika finlandssvenskisti pukeutua seiloritakkeineni, huiveineni ("älä vaan kerro tätä esimiehillesi jos niitä kerta suomenruotsalaisuus huvittaa"). Ulkopuolisen silmin uskon näyttäväni ainakin jonkun silmissä merkkipelleltä merkkiuskolliselta ja joku saattaa miettiäkin, käytänkö koko palkkani aina kalliisiin merkkituotteisiin ja joku saattaa ihmetellä, miten sairaanhoitajan palkalla ylipäätään voi kustantaa moisia juttuja. N-Y-T päästäänkin aiheeseen; ajattelin nimittäin paljastaa ja esitellä teille parhaita kirppis-/second hand-/tarjouslöytöjäni.

Canada Goose Expedition-parka

Löysin käyttämättömän aidon mustan parkan tori.fi:stä huomattavasti halvempaan hintaan, kuin mitä niitä kaupoissa myydään. Myyjä kertoi myyvänsä pois kaikki merkkituotteensa, jotta voisi rahoittaa joogaopintonsa ja oli todella suloinen ja mielissään kun takki pääsi hyvään kotiin ;) Hinta uutena: n 850e, minä maksoin: noh, koska riski on, että äiti lukee tätä en paljasta mutta halvempi kuin uusi se oli ;)

Haglöfs vaelluskengät

Nämäkin pari kertaa käytetyt, eli täysin uudenveroiset kenkulit löysin koiralenkkejä turvaamaan tori.fi:stä. Hinta uutena: n 200e, minä maksoin postikuluineen muistaakseni 80e. Kengät olivat minulle saapuessaan käytännössä uudet - edes kengännaruista ei löydy käytönjälkiä!

MiuMiu Bow bag

Musta ihana arkilaukkuni on toinen aitoa nahkaa ostamani laukku (Michael Korsin satchel oli ensimmäinen - sekin on btw alesta!) eikä tekonahkaisiin versioihin ole enää paluuta. Laukkuni on itse asiassa blogikirppikseltä ja oli jo minulle tullessaan käytetyn oloinen/veroinen, mutta se ei minua  haitannut - ei silloin eikä nyt. Jo hieman käytettynä laukku on sopivan pehmeä, eikä se näytä niin viralliselta ja jäykältä ja sopii näin ollen paremmin arkiseen tyyliini :) Hinta uutena n 1200e, tähänkään en nyt ihan tarkkaa hintaa kerro, mutta huomattavasti halvempi tämä oli ;)

Tässä oli nyt kolme parasta löytöäni ja myönnettäkööt, että juuri kuluneella viikolla tein TAAS törrrrkeän hyvän löydön, jonka esittelen myöhemmin. Nyt ajattelin ihan tieten tahtoen hetkeksi pistää kukkaronnyörit suppuun ja pidättäytyä ostoksista. Vararikkoon en ole menossa, nou hätä, mutta välillä tekee hyvää vain unelmoida, eikä aina vain painaa "osta"-nappia ja saada kaikkea. Joskus on kiva vain unelmoida :)

Mistä tuotteesta sinä unelmoit? Oletko tehnyt hyviä löytöjä?