Syksyn merkkejä ja sekalaisia kuvia

Mistä tietää, että syksy on tullut?

Siitä, että aamulla kellon piristessä ulkona on vielä niin pimeää, että keittiössä täytyy sytyttää valot

Goretex-varusteet ovat löytäneet kaapin perukoilta kesän jälkeen käyttöön (kesällä en muista ulkoilleeni monessakaan sadekuuroja, mutta auta armias nyt elokuussa..)

Ronjakin saa sateella pukea oman sadeasunsa ylleen, eikä onneksi ole siitä moksiskaan. Naurattaa aina kun Ronja pukeutuu ruskeaan Rukka-sadetakkiinsa, koska hän muistuttaa kovin Robin Hoodista tuttua munkki Tuc:ia :D

Tuikkuja tulee sytyteltyä harva se ilta ja tulee sohvalla tulee istuttua aiempaa enemmän ihan vain kynttilöiden valoa fiilistelemässä

Toppeja tulee käytettyä vain töissä työtakin alla ja niiden tilalle tulee yhä useammin puettua neule tai huppari (kotioloissa)

Tekee mieli syödä kuumaa keittoa ja pitkään hautuneita ruokia kun koko kesän on tullut puputettua salaatteja ja muuta raikasta

Annos kuin Ikeassa: lihapullia, lohkoperunoita rosmariinilla, kesän viimeisiä kukkakaaleja (kuvasta puuttuvia uuni-punajuuria) sekä puolukkasurvosta

Aamulla kun ajaa töihin, voi jo laittaa pyllynlämmittimen (lue: auton penkinlämmittimen) päälle ja nautiskella kun tuntee lämmön nousevan selkää pitkin. Olisipa autossani ratinkin lämmitin..

Potilaille joutuu pahoittelemaan ja varoittelemaan viileistä käsistään

Kotia tekee mieli sisustaa, vaikka tietää, ettei nykyisessä toivon mukaan kovin kauaa tarvitse enää luurailla

Peiliin katsoessa tajuaa, että aurinko on vaalentanut alkukesästä täydellisen ruskeaksi värjätyt hiukseni vaalean hampun värisiksi, ja että nyt on aika varata aika kampaajalle. Meinaan joka peiliin vilkaisu tuntuu bad hair day:lta!

Sunnuntaina aurinko paistoi vielä niin, että tarkenin juosta toppi ja shortsit ylläni. Mutta voi jeesus noita hiuksia! 

Kesällä napsittuja kuvia voi fiilistellä ja palauttaa niiden kautta mieleensä kesän tapahtumia, kuten mökkireissuja. Kuvassa Ronja ei suostunut tulemaan veneeseen sisälle, vaan istua jökötti ulkona ja nuuhki onnellisen näköisenä meri-ilmaa

Kotimaiset juurekset ilmaantuvat kauppoihin, ovat puoli-ilmaisia ja maistuvat taivaallisille! Ei kun kaalilaatikkoa, keittoja ja uunijuureksia valmistamaan!

The days are long, but the years are short - or are they? Viikon, viikonlopun ja lääkärissä käynnin kuulumiset laajassa pähkinänkuoressa

Idea otsikkoon tulee Gretchen Rubin:n kirjasta The Happiness Project, jonka sain hiljattain (vihdoinkin) luettua loppuun. Kirja on inspiroiva ja herätti ainakin minussa monta ajatusta, sekä antoi yksinkertaisia vinkkejä siihen, miten omaa onnellisuutta ja tunnetta siitä, että on onnellinen, voisi lisätä arkeensa. Olen hiljattain alkanut lämmetä self help-tyyppiselle kirjallisuudelle ja voi lämpimästi suositella tätä Rubinin kirjaa heillekin, jotka suhtautuvat skeptisesti tämän kaltaiseen kirjallisuuteen.

Anyhow, olipa muuten huono aloituskappale tuo ylläoleva (kuulen äikän maikan äänen jo päässäni..), mutta aasinsiltaa pitkin taas jatkan kertomaan kuulumisia :) Viikot tuntuvat suhahtavan niin nopeasti ohi, ettei perässä meinaa pysyä ja jälleen on maanantai ja voin vain ihmetellä, minne ihmeeseen viime viikko ehti jo kadota.

Viimeksi kun kirjoittelin, kerroinkin hieman faktoja kaarrellen ettei kaikki ole hyvin, mutta nyt voin onnesta huokaillen kertoa, että ainakin yksi asia järjestyi: työt jatkuvat! :) On aivan uskomatonta miten tavallaan niinkin yksinkertainen asia kuin työt - ja etenkin epävarmuus niistä - voi vaikuttaa niin kokonaisvaltaisesti muuhun elämään. Muistutan usein itseäni siitä, että työt loppupeleissä ovat todella suuri osa elämää - tuleehan siellä vietettyä arkisin 8h + työmatkat, eli 1/3 koko vuorokaudesta. Onnekseni asiat järjestyivät, eikä minun nyt hetken aikaan näillä näkymin tarvitse jännittää työsopimuksen jatkoa. Jännitys vei minulta yöunet ja vaikutti pakostakin sitten yleiseen jaksamiseen ja "moodiin" (en millään keksi sopivaa suomenkielistä sanaa.. Fiilikseen?) ja mitä enemmän tiuskin ja olin tiukkapipoinen ja räjähtelevä kotona, sitä enemmän minua ärsytti. Käykö teillekin niin, että kun tiuskii muille, suuttuu aivan mielettömästi itselleen kun tietää, että purkaa pahaa oloa muihin - ja sitten sitä onkin vielä pahemmalla päällä? :D Tosi epäloogista, mutta toisaalta ei. Rubinin kirjasta The Happiness Project-kirjasta opin, että välillä pitää "act in the way you wanna feel", eli jos haluat olla iloinen, esitä iloista. Kun vaikutat iloiselta, muut toimivat peileinä ja ovat iloisia sinua kohtaan ja kuka nyt pystyisi mutrunaamaa näyttämään kun muut ovat ystävällisiä sinua kohtaan? Aivan. Oivallus nro 1 tehty!

Arki on muuten rullannut entiseen tapaansa eteenpäin. Mies aloitti AMK-opinnot keskiviikkona, eli seuraavat 3 tai 4 vuotta hän suhaa töiden ohessa koulunpenkillä. Hänen normaalisti tehdessä vuorotöitä muutos on sikäli meidän arjessamme tuntuva, että hän on nyt päivisin koulussa ja niinä päivinä kun ei ole koulua, saattaa olla töitä 12h tai 24h. Tavallaan se ei vaikuta minun arkeeni juurikaan, koska olen itse virka-aikaan 8-16 töissä enkä "hyödy" siitä että mies olisi päivät kotosalla, mutta tuntuuhan se hassulta kun toinen tulee - aivan kuten ennen vuorotöitään - kanssani samaan aikaan iltapäivällä kotiin kun hän tähän asti on hengaillut himassa koko päivän. Opintoja on vasta pari päivää takana, joten vielä on hankala sanoa miten ne tulevat vaikuttamaan elämäämme (haha tai mieshän jo pähkäilee, että hänhän joutuu lukemaan läksyjä :D) mutta pääasia ja omalla kohdallani suurin huolenaihe on se, ettei koulua olisi miehellä ihan päivittäin (käy siis n.s aikuisopintoja, eli monimuotoa pitäisi pääosin olla) niin että hän voi käydä koulun ohessa töissä. Talouden tulot väistämättä romahtavat jos vain toinen osapuoli käy töissä ja se fakta mielessä pitäen pankkiin marssiminen ja talolainan kosiskelu hieman jännittää. Onneksi asioilla on tapana järjestyä ja miehen opinnot ja työvuorot näyttävät ainakin tällä hetkellä menevän kivasti yhteen. Toista meno on sitten kun hänellä on pitkät työharjoittelut edessä - silloin on yksinkertaisesti PAKKO ottaa opintovapaata, mutta silloin hän voi periaatteessa nostaa jopa opintotukea. Hoitoalalla kun ei harjoittelusta makseta palkkaa..

Viikonloppuna emme tehneet mitään kovin mullistavaa: kävin lenkeillä, tehtiin ruokaa (ja sunnuntaina innostuin pitkästä aikaa leipomaan sämpylöitäkin! Vitsit miten taikinaterapiaa harrastaessaan aina tajuaa, että sitä täytyisi harrastaa useamminkin - on se vaan niin paljon kivempi syödä omia tuotoksia kuin kaupan muovipussileipää), käytiin Ikeassa hakemassa tuikkuja ja sukuloimassa. Mies totesi jo eilen, että minulla varmaan on joku yliaktiivisuus-ongelma koska vaikka noinkin paljon touhuttiin, kinusin silti että haluaisi tehdä "vielä jotain". Sitten kun puhisten suostuin hetkeksi sängylle lukemaan, meinasin nukahtaa. Pitäisi varmasti opetella rauhoittumaan. Toisaalta voin aina syyttää geenejäni, koska isäni on tismalleen samanlainen suhaaja ja touhujaja, joka ei paljoa paikoillaan muuten kuin nukkumassa pysy ;)

"Hei otetaan nyt yksi couplefie kun ei olla aikoihin otettu!" Ja tässä lopputulos: kaksi kaunista :D

Tänään maanantaina kävin (jälleen) tapaamassa uutta lääkäriä, joka tutkii ja kopeloi jumejani. Minulle tehtiin (jälleen, mutta nyt kokeneemmin käsin) faskiamanipulaatiota ja kotiläksyksi sain seurata omaa oloa, seurata esiintyisikö minulla mahdollisia oireita kuten kuumetta ja infota lääkäriä oloistani viikon kuluttua. Mitään ihmettä en usko tapahtuvan ainakaan kerta-käsittelyn jälkeen, mutta olen toiveikas: naislääkäri kellä kävin on hyvin kokenut ja moni on saanut hänen käsittelystään hyötyä. Minun niska-/kaulaseutuni oli heti käsittelyn jälkeen todella keveän oloinen, mutta nyt pientä pistelyä on taas alkanut tuntua. Nyt täytyy vain koittaa olla kärsivällinen ja odotella ja katsoa, miten tilanne kehittyy. Jollei kertakäsittelystä vielä 100% apua ole, niin uskon, että jos tästä edes HIEMAN apua on, niin menen varmasti uusintakäynnille. Lääkärillä oli ihanan avarakatseinen näkemys ihmisen hoitamisesta ja totesi, ettei halua hoitaa potilaitaan todella montaa kertaa - koska kokee nähtävästi, että on silloin epäonnistunut heidän hoidossaan! Minulle tuli potilaana turvallinen ja rauhallinen olo jo siitä, että lääkäri ens-alkuun halusi selvittää taustani eikä heti lähtenyt kopeloimaan ja lääkitsemään ja määräämään ties mitä tutkimuksia. Hänen näkemyksensä mukaan kaltaiseni jumit ovat monen tekijän summa, mutta hän painotti, että aiemmat traumat - henkiset että fyysiset - ovat kasautuneina niiden aiheuttajia. Kuluneet viime vuodet eivät minun kohdallani mitenkään helppoja ole olleet ja yksi syy on myös nämä jumit jotka ovat estäneet minua elämästä haluamaani elämää, muta uskon yhä ja edelleen, että se aika vielä koittaa kun voin elää täysin normaalisti, käydä asioilla, matkustaa ja oleilla hetkittäin myös epämukavissa asennoissa ilman, että kärsin huimauksesta ja säryistä jälkeenpäin.

Että sellaisia kuulumisia täältä :) Miten sinun viikonloppuusi kuului?

Ultimaattinen n'icecream-resepti

Olen - lievästi ilmaistuna hieman jälkijunassa - hurahtanut niin sanoittuihin n'icecreameihin, eli jätskin korvikkeeseen, jonka pohjana on kerman sijaan jäädytetty banaani. Monet surruttelevat näitä herkkuja jopa aamupalaksi, mutta itse olen pidättäytynyt tylsästi syömään aamulla puuroa ja tekemään n'icecreamia jälkkäriksi. Monien kokeilujen jälkeen olen löytänyt omaan makuuni ultimaattisen n'icecreamin reseptin, jonka ajattelin nyt jakaa teillekin. Lisää makuvariaatioita sekä lisää masun täytettä/ravintoarvoja n'icecreamiin saisi helposti lisäämällä massaan erimakuisia protskujauheita, mutta koska itse vieroksun niiden käyttöä (olen tylsä, mutta pidän niitä sen verran keinotekoisina, etten kovin mielelläni niitä käytä. Ylipäätään yltiömääräinen protskun tankkaus tuskin tekee kellekään hyvää ja jos syö perus-kotiruokaa, saa minun tietämykseni mukaan tarpeeksi protskua ravinnostaan, eikä niitä tarvitse sitten tankata herkuista. Sori, beside the point), jätän ne omista banskujätskeistäni kokonaan pois ja maustan massan perinteisimmillä mausteilla.

Muitta mutkitta asiaan, tässä (tähän asti) ultimaattisen n'icecreamin ohje, olkaat hyvät!

Suklainen n'icecream (1 annos)

0,5-1 pilkottu, jäädytetty banaani

1 dl Oatlyn nerokasta maustamaton kaurajugurttia

loraus (manteli)maitoa

1 rkl raakakaakaojauhetta

1 tl maapähkinävoita

1 tl kookoshiutaleita

1 rkl kaakaonibsejä (nämä Foodinin ovat omia suosikkejani, koska ne ovat sopivan isoja ja parhaan makuisia - eivät kitkeriä eivätkä minimalistisen pieniä hippuja)

Laitan ensin blenderiin banskupalat, jugurtti, maito, maapähkinävoi (kokeile myös korvata tämä manteleilla!) ja kaakao ja surruttele tasaiseksi massaksi. Jos banskut ovat tooosi jäisiä kannattaa antaa niiden sulaa pari minuuttia ja säästellä blenderi-parkaa kaapimalla banskumassaa kannun reunoilta keskemmälle. Samalla saat enemmän ilmaa massaan ja lopputulos on pehmismäisempi!
Kaavi sitten koko komeus kippoon ja koristele nibseillä ja kookoshiutaleilla ja nautiskele (nopsaan - tämä sulaa normijätskiä nopeammin!)

Oletko sinä jo kokeillut n'icecreamia?

Miten toista EI kuuluisi herättää aamuisin

Videokuulumiset

Lyhyet kuulumiset näin torstain kunniaksi siis, olkaa hyvät! Harmittaa, etten tajunnut että koneen mikrofoni särisee noin pahoin kun käänsin konetta, mutta toivottavasti ääni kuuluu.  Tein itse asiassa n 2 min pitkän videon ennen tätä alla olevaa, mutta se oli Blogspotin mielestä liian iso. Ärsyttävää! Osaako joku sanoa miten Blogspotiin saisi latailtua joko isomman viedopätkän tai miten videoita saisi pienennettyä? Tämä on siis kuvattu ihan Macbookin Photobootilla.

:)

Kuulumiset ja dogsie-kuvia. Ja SE sormus!

Heippa!

Viime kuuulumis-postauksesta lähtien olen käynyt sekä itseni että läheisteni kanssa aikamoista keskustelua puolin ja toisin. Olen itkenyt, olen iloinnut, olen raapinut päätä ja tukkaakin varmaan onnistunut irrottamaan parin tupon verran kun olen mietispäissäni rapsutellut päätänahkaani. Lopullisia päätöksiä ei ole vielä tehty, eikä mitään ole kirkossa täysin kuulutettu, mutta ajatustasolla olen päässyt asioissa eteenpäin. Ainakin hieman.

Moni on ollu huolissaan (minut mukaanlukien, hehe) siitä että puhun kihlauksesta ja naimisiinmenosta niin paljon, että miesparkani ahdistuu aivan totaalisesti. Ajatus kihlauksesta ja naimisiinmenosta nosti päätään pitkästä aikaa juuri viime viikonloppuna kun ennätysmoni pari meni naimisiin ja tosiaan koko some pullisteli toinen toistaan upeampia pareja. Alkukesästä tein päätöksen lopettaa koko sormus-hössötyksen ja olen - uskokaa tai älkää - onnistunut pitämään koko asian pois jopa omasta mielestäni sekä puheistani - kunnes kaikki muutkin asiat, jotka ovat painaneet mieltäni nousivat viime viikonloppuna mieleen, itkin ja porusin niitä ja purin ne sitten tänne. Tai no turha väittää, etteivätkö timantit aika-ajoin olisi pyörineet mielessä kesälläkin, mutta selvästi vähemmän kuin keväällä! Tai johtuukohan tuo timanttipuheiden miehelle siitä, että oon päässyt höpisemään timanttijuttuja tyttökaveri-E:n kanssa? :D Haha! Kyllä mulla se unelmien sormus edelleen on katsottuna valmiiksi, mutta ajankohta, koska sellaisen (tai jonkun miehen valitseman?) saan sormeeni pujottaa on täysin avoin.

"Otettaisko dogsie?" (koira nuuskii maata eikä välitä lainkaan vaikka kuinka lirkuttelen)

"Ai mitääh?! Joo otetaan! Pusukuva!" (ja Raybanit saavat kyytiä..)

(kännykkäkin putoaa siinä samalla maahan kun pusuttelu on niin kovaa)

Mitä muuta arkeen. Viikko tuntuu sujuvan tosi nopeasti kun käy päivät töissä ja illat joko käy ulkona tai puntilla, kuten eilen käytiin vetäisemässä pikainen treeni. Kävin sunnuntaina 10 km hölkällä ja jalat/pohkeet on jotenkin olleet tukkoisen oloiset sen jälkeen, joten eilen kovasti harjoittelemani tuplahypytkään eivät meinanneet onnistua sitten yhtään. Toisaalta käytiin miehen kanssa maanantai-iltana yhdessä lenkillä nimpparikahvittelujen jälkeen - mies pyörällä ja minä kävellen/hölkäten. Olen kyllä putkirullaillut jalkoja ja selkää näiden jälkeen, mutta kai ne jalat joskus väsyäkin saavat kun kerta rasitetaan? Tänään kävin lyhennetyn työpäiväni jälkeen Ronjan kanssa tunnin reippaalla kävelyllä ja voi jukra miten kävely voikaan tuntua rentouttavalta. Juoksu on jossain määrin juitenkin minulle n.s. jännittävää (kerroin tästä jo aiemmin, mutta syy on siis se, että olen pari kertaa pyörtynyt juostessani) ja huomaan usein, että sykkeeni saattaa alkulenkistä pompottaa jopa loppulenkkiä korkeammalla tasolla ihan silkasta jännityksestä. Kun liikkeeseen tottuu ja huomaa, ettei huimaakaan, uskaltaa rentoutua, kroppa lämpenee ja syke laskee.

Arki sujuu siis entiseen tapaansa, mutta noiden masistelujen jälkeen kun ollaan saatu yhdessä miehen kanssa purettua ja juteltu asioista (vinkki muuten kaikille: jos puhuminen tuntuu jotenkin hankalalta, kannattaa hoitaa ne lenkkeilyn lomassa! Maanantai-ilta pururadalla tekee ihmeitä, koska raikkaassa ulkoilmassa juttelu sujuu jotenkin paljon luontevammin ja jouhevammin kuin kotona sohvalla tai keittiönpöydän äärellä. Kai se liikunta mahdollistaa sen, että välillä on hiljaa ja keskittyy tekemiseensä ennenkuin sanoo jotakin ja liikkuessa verikin kiertää paremmin - ehkä ajatus jotenkin kulkee myös siksi paremmin? Ymmärrän kyllä, miksi monet suosittelevat pitämään myös työelämän palaverit ulkoilmassa - meinaan ideat ja ajatukset ovat paljon.. ilmavampia? Ei, mutta jotenkin sitä on paljon fiksumpi ja keskustelevaisempi ulkoilmassa kuin sisällä toista vastapäätä istuessa. Suosittelen!

Käväistiin äsken vielä Ronjan kanssa iltapisulla ja höpöttelin siinä samalla puhelimeen E:n kanssa - mistä muusta kuin täydellisestä sormuksesta, jonka onnistuin puolivahingossa netistä löytämään. Nauratti oikein ääneen kun laitoin tuon sormuksen kuvan E:lle linkkinä ja hän totesi heti että "mikä sormus - ja mihin hintaan!" - tismalleen niillä sanoin, jotka minä mielessäni ajattelin! Great minds think alike.

Eli edellistä kuulumispostausta hieman pirteämpiä kuulumisia täältä puolen ruutua. Ei mikään sunnuntain ongelmista tästä maailmasta ole poistunut, mutta tänään ne tuntuvat hieman pienemmiltä.

Lounasvinkki

Ajattelin jakaa teille vinkin ruoasta, jota olen nyt tehnyt sekä lounaaksi että päivälliseksi. Annos on sopivan täyttävä ja ruokaisa, muttei liian tuju lounaaksikaan. Minun masulleni ei esim pastaa ja spagettia tai perunaa ja pihviä-tyyppinen ruoka sovi lounaaksi, koska se aiheuttaa n.s. "ruokakooman" ja väsymyksen. Lounaaksi tykkään syödä ruokaisan salaatin (ei kuitenkaan pelkkää vihreätä koska sillä ei kyllä pitkälle iltapäivälle jakseta!) ja illalla sitten lämmintä ruokaa.

tällä aterialla korvasin täysjyväpastan täysjyväleivällä ja lisäsin kylkeen keitetyn luomukananmunan

Tarvitset

täysjyväpastaa

broccolia

herneitä/herneenpalkoja/vihreitä papuja

kypsennettyä kanaa/kikherneitä/tonnikalaa

salaattia

kurkkua

vihreää pestoa

(siemeniä)

Keitä ensin pasta puolikypsäksi ja lisää sitten keitinveteen pilkottu broccoli, sekä herneet. Keitä al denteksi, kaada keitinvesi pois ja huuhtele kattila pari kertaa kylmällä vedellä, jotta kasvikset ja pasta lakkaavat kypsymästä eikä mene näin ollen mössöksi. Valuta huolella.

Pilko kurkku ja lisää se kanan/kikherneiden/tonnikalan kanssa kasvisten sekaan ja kääntele joukkoon vielä vihreä pesto. Huuhtele salaatinlehdet, laita lautaselle ja kumoa kattilan sisältö päälle ja ripottele makusi mukaan puruvastukseksi siemeniä päälle.

Omaan annokseeni valitsen täyjsyvä-rusettipastaa, maustamattomia broilerinsuikaleita, jotka olin kypsentänyt jo aiemmin ja maustanut suolalla ja pippurilla, kurpitsansiemeniä sekä Pirkan tai Rainbown pestoa. Minulla on nyt viime aikoina ollut kauhea himo nimenomaan vihreisiin kasviksiin ja yhdistelen erilaisia vihreitä keskenään ja jätän sen sijaan tavanomaisesta poiketen tomaatin pois. Pidän tomaatista, mutta siinä on jotenkin liian pikantti ja dominoiva maku esim. papuihin ja broccoliin verraten, enkä halua peittää niiden makua. Sitä paitsi omaan makuuni tomaatin ja vihreän peston yhdistelmä ei jotenkin sovi; siinä yhdistyy jotenkin kaksi voimakasta makua!