onsdag 17 september 2014

Teidät on pidätetty ihmissuhdelakiin vedoten. Sakko: ikuinen luottamuspula.

Virheist oppii ja kokemust karttuu. Kaikki me tehdään virheitä ja toivon mukaan opitaan niistä sitä mukaa kun niitä matkan varrelle osuu. Niin omat kuin muidenkin tekemät virheet - varsinkin jos ne koskettaa juuri sinua - harmittaa ja voivat aiheuttaa todellista mielipahaa pitkäksikin aikaa ja joka kerta sitä toivoo, että tehdyn saisi kuitatuksi olankohautuksella tai poistetuksi historiasta. Vaan kun ei saa.

Ihmissuhteissa tehdyt virheet ovat mielestäni niitä pahimpia, mitä omalle kohdalle voi sattua. Erityisesti jos toinen ihminen loukkaantuu takiani, koen, että olen tehnyt virheistä sen suurimman ja pahimman. En vähättele, etteikö toiselta tapaturmaisesta katkaisemani jalka esimerkiksi aiheuttaisi minulle morkkista, mutta katkennut jalka luutuu ja unohtuu ajan myötä. Petetyksi tulleet sen ainakin tietävät, että vastakohtaisesti särkynyt sydän tai petetty luottamus ei korjaannu luun tavoin n 6 viikossa, vaan saattaa pysytellä särkyneenä lopun elämää. Petettyä luottamusta ei niin vaan ansaita takaisin, enkä henk.koht. itse usko, että oikein pahoin petettyä luottamusta saa koskaan rakennettua takaisin ennalleen. Anteeksi voi toki antaa, mutta unohtaa ei ja vaikka kuinka petetyksi tullut HALUAISI unohtaa, palaavat vanhat muistot usein mieleen ja ratkenneet haavat aukeavat kerta toisensa jälkeen. Jos luottamuksesi on petetty joskus oikein kunnolla, voi sinun olla hankala uskaltaa luottaa ylipäätään keneen tahansa - pettäjästäsi nyt puhumattakaan! Ventovieriaisiin voi olla hankala tutustua, koska pelkäät tulevasi uudestaan petetyksi. Koska et uskalla luottaa toisiin ja kertoa heille itsestäsi luottamuksellisia, henkilökohtaisia asioita, et myöskään pääse yhtä rakentamaan yhtä läheisiä ihmissuhteita kuin muut ja huomaat jääväsi siksi oudoksi tyypiksi, joka istuu hiljaa vieressä ja (sala)kuuntelee toisten juttuja, mutta joka ei koskaan kerro itsestään mitään. Huomaat pikkuhiljaa, miten erakoidut (työ)yhteisöstä tai kaveripiiristä muiden suhteiden tiivistyessä ja mitä ulkopuolisemmaksi huomaat muuttuvasi, sitä enemmän vetäydyt syrjään ja eristäydyt. Oravanpyörä on valmis.

Kaikki me puhumme joskus pahaa toisista, eikö? En usko (ja varmistin asian T:ltä) että maailmasta löytyy ketään, joka ei koskaan olisi sanonut toisesta ihmisestä MITÄÄN pahaa (Äiti Teresa sori, mutta en usko, että edes sinä olit niin pyhimys kuin mitä annoit ymmärtää). Kun itsellä menee huonosti tai jokin asia ottaa päähän tai stressaa, tulee helposti päästeltyä sammakoita suusta sen kummemmin niitä miettimättä. Kaverille kerrotut jutut ja haukut muotoillaan usein niin, että niiden on tarkoitus jäädä teidän kahden välisiksi, eikä sanojen karkeuksissa juuri säästellä. Paha olo tuntuu usein himpun verran kevyemmältä taakalta heti, kun sitä on saanut purkaa jotenkin - joko toisia haukkumalla tai kiroilemalla. Erityisesti naisten keskuudessa tulee usein haukuttua ja kritisoitua toisiamme ihan pikkujutuistakin. Sanavalinnat ovat usein niin järkyttäviä, että Äiti Teresakin kääntyisi haudassaan ja usein syyt ovat turhamaisen keveitä ja mitättömiä - kunhan nyt haukutaan haukkumisen vuoksi. Suurin syy toisten haukkumiseen on (uskoakseni) usein kateus tai tylsyys: toisten onnea tai saavutuksia kadehditaan koska oma saamattomuus ottaa aivoon ja harmittaa ja koska ei juuri sillä hetkellä mitään suurempaa ja merkityksellisempää voi saada aikaan, tuntuu se haukkumisen mukanaan tuoma hetkellinenkin helpotus tyhjää paremmalta. Hölmöä kyllä, toisen kiroilua katsotaan usein pahemmalla silmällä kuin toisten haukkumista. Ihan kuin nyt v-sanan sanominen olisi toisten haukkumista läskiksi pahempaa, mutta näin se oman kokemukseni mukaan menee.

En oikein tiedä mihin haluan tällä tekstilläni pyrkiä, mutta ehkä rivien välistä voit aavistaa, että juuri omalle kohdalleni tälläinen ihmissuhderike on osunut, enkä tiedä, miten sitä käsittelisin. Molemminpuolinen luottamuspula on päässyt syntymään, varsinaienn rangaistava rikos on jopa tullut tehdyksi, mutta pahinta on kuitenkin mielestäni se, että jotakin niin turhaa kuin kahden naisen välinen marina on päässyt kasvamaan kärpäsestä härkäseksi ja saattaa nyt pahimmassa tapauksessa aiheuttaa pidempiaikaistakin mielipahaa ja tiukkoja tilanteita. Itse tykkään riitatilanteissa aina selvittää asiat samantien, enkä siedä pitkävihaisuutta tai mykkäkouluja. Näin saadaan ilmapiiri mahdollisimman pian ja pienellä vaivalla renssattua, eikä edellä mainitusta kärpäsestä ehdi syntyä rikkinäisen puhelimen lailla härkästä. Mitä sen sijaan inhoan riitatilanteissa yli kaiken on se, kun kaikkia osapuolia ei kuunnella, asioita vääristellään eikä toiselle anneta tilaisuutta puolustautua. Olen usein itse se antautuva ja sovitteleva osapuoli, joka nöyrtyy ja nyökkäilee, koska en jaksa tapella ja pyydän anteeksi mikäli olen virheen tehnyt. Sen sijaan en suostu pyytelemään anteeksi sellaista, mitä toinen keksii omasta päästään ja syyttää siis minua turhasta, enkä ole vielä tähänkään päivään mennessä keksinyt, miten tuollaisista riitatilanteista selvittäisiin helpoimmalla ja siisteimmällä tavalla. Hermostun jos huomaan toisen keksivän minun "sanoneen ja tehneen" jos vaikka ja mitä - usein sellaista, mitä en itse edes olisi tullut ajatelleeksi, ja jos toinen ei suostu edes todistamaan tekoni tai sanani. "Mä kuulin kyllä" on se paskin "todiste" ikinä - oikeasti! Hankkikaa edes mikrofonilaitteisto, niin että äänimateriaalia oikeasti olisi saatavilla tarpeen tullen.

Aah, anteeksi totaali-avautuminen, mutta olen vatvonut tätä asiaa koko eilisillan päässäni ja päivitin jo Facebook-statustanikin, että aion ensi elämässäni syntyä labradoriksi tai mieheksi: mielessä pyörii vain ruoka ja lisääntyminen ja pienimmästäkin tempusta kehutaan. Anteeksi feministinen kommenttini, mutten voinut kieltäytyä ;)

Voi kuinka pieni mamin muru onkaan ollut.. Ronja ekana päivänä uudessa kodissa :)

Miten sinä toimit riitatilanteissa?

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3