Istun nyt tässä ruokapöydän ääressä ja ihmettelen, mihin olenkaan matkalla ja miten paljon on lyhyen ajan sisään tapahtunut - samalla kun tuntuu, että mikään ei kuluneen vuoden aikana ole muuttunut.
Lähdetääs liikkeelle töistä: vaihdan (taas) työpaikkaa. Ehdin työskennellä nykyisessä työpaikassani terveyskeskuksessa lähes vuoden verran, mutta kun tarjous lähteä n.s. kesäkissaksi päivystyspoliklinikalla sairaalaan päätin repäistä, astua oman mukavuusalueeni ulkopuolelle ja ottaa haasteen vastaan. Työtehtäväni muuttuvat akuutimpien tapausten hoitoon ja työ tulee (todennäköisesti) olemaan hektisempää kuin tk:ssa, jossa toki akuutteja potilaita ja kiire on arkipäivää, mutta sairaalan päivystykseen päätyvät ne potilaat, joiden hoitamiseksi ei terveyskeskuksen resurssit riitä. Jännittääkö? No kyllä. Pelottaako? No kyllä. Emmin, soudin ja huopasin ties kuinka paljon ja pitkään, uskallanko lähteä kokeilemaan siipiäni minulle täysin tuntemattomalle osa-alueelle, mutta päätin sitten miehen kannustuksesta (joka siis työskentelee ensihoitajana, jolle akuutit potilaat ovat arkikauraa) tarttua haasteeseen ja kokeilla; nyt jos koskaan kun vielä suht. nuori olen, kannattaa kokeilla uutta. Jollei akuuttipäivystys tunnukaan omalta, en ainakaan voi katua, että kokeilin vaan päinvastoin, opin toivon mukaan paljon uutta, josta minulla tulevaisuudessa voi olla hyötyä. Suurin syy työpaikan vaihtoon on toki se, että koen, että haluan kehittää omaa osaamistani ja haastaa itseni. Kaikki, jotka ovat työskennelleet pitkään samassa paikassa tietävät, kuina mukavuudenhaluiseksi sitä muuttuu: kun työ, rutiinit, tilat ja tyypit käyvät tutuiksi, alkaa työnsä hoitaa melkein kuin rutiinilla ja sitä tietyllä tavalla sammaloituu ja turtuu, eikä asioita pysty tarkastelemaan toisista näkökulmista, kuin mihin on tottunut eikä omia tapojaan kyseenalaista. Asiathan voi usein tehdä monella eri tapaa mutta harvemmin sitä vaivautuu edes miettimään, voisiko omia tapojaan muuttaa ja tehdä asiat toisella, jopa paremmalla tavalla. Kun välillä tekee muuta, haastaa omat aivosolunsa työskentelemään ja oppimaan uutta, avautuvat varmasti silmät jälleen toisella tapaa uudelle ja omia tapojaan voi kyseenalaistaa ja kehittää.
Ensimmäiset viikot ovat yleensä todella väsyttäviä, koska niin paljon uutta tulee niin lyhyen ajan sisään vastaan ja niin paljon uutta on kokoajan koitettava sisäistää, että kokoajan saa olla kuin neuloilla kävellen ja keskittyä täysillä. Toivon mukaan kotiudun pian uusiin työkuvioihin ja pystyn rentoutumaan ja keskittyä nauttimaan vaihtelusta ja uudesta osaamisesta.
haha, arkistojen kultaa: peilikuvaselfie ennen työvuoron alkua :'D |
Nyt pitää koittaa iloita arjen pienistä kultahipuista - kuten uudesta Diorin alennuksesta löytämästäni huulipunasta |
Tälläisiä kuulumisia täältä puolen ruutua. Pian lähden Helsinkiin fysioterapeutin loppukäynnille, jonne tavallaan harmittaa mennä juuri nyt, kun olen jälleen huonommassa jamassa kuin mitä kuluneen vuoden aikana ajoittain olen ollut. Mieli olisi tehnyt suunnata keskustaan shoppailemaan, mutta selkää juilii sen verta, että taidan jättää (taas..) välistä. On ikävää olla kaukana kotoa keskellä Helsingin keskustaa, jos jaloista lähtee tunto. Welcome to my world.
Kaikesta huolimatta, hyviä valmistujaisia kaikille koulunsa päättäneille ja muille kivaa viikonloppua! :)
Tsemppiä uusiin työkuvioihin! Itsellänikin on ihan ennalta tuntematon kesätyö, jossa kaikki on täydellisen uutta. Välillä meinaa seota kaikkien uusien juttujen kanssa, mutta kun huomaa, että vihdoin jotakin alkaa tarttua aivoihinkin, niin fiilis on mahtava! Varmasti tuollainen akuutimpi hoito on myös todella antoisaa ja opettavaista! Kivaa kesää :)
SvaraRaderaJes, kiitos Bea :D Ihanaa kuulla, etten ole ainoa joka on huomenna aivan hukkapiilossa ja ulalla kun uusi työ alkaa. Samalla masunpohjassa tuntuu oikein kutkuttavan ja odotan innolla uuden oppimista :))
Radera