fredag 19 februari 2016

Apua, kuuleeko kukaan? Epävarmuus arjessa, check

Ystävä sä lapsien, katso minuun pienehen.
Minne käynkin maailmassa,
sinä olet hoitamassa.
Onni täällä vaihtelee
 

 
Näin alkaa Ystävä sä lapsien-virsi, joka tällä hetkellä pyörii mielessäni usein ja paljon. Diandrakin laulaa, että onni on arvaamaton ja että se voi ruosteisesta räystäästä tipahtaa niskaan. Samoin tavoin kun onni voi yllättää positiivisesti, voi se myös kadota ulottumattomiin - kuin matto, joka vedetään jalkojen alta. 
 
Mieli on matalalla, koska liian paljon; liian paljon kestettävää yhdelle pienelle mielelle. Pahinta on se, että asiat ovat sen laatuisia, etten itse mahda niille mitään.Yhdelle voin vain antaa aikaa ja noudattaa eksperttien neuvoja ja elää toivossa. Toiselle asialle en mahda mitään. Yhtään mitään. Pahinta on juuri se, etten itse voi asialle mitään - eikä kukaan muukaan enää voi. Aiemmin olisi vielä voinut, mutta parasta ennen-päiväys on täyttynyt. Olo on petetty, kurja, voimaton. Itkettää usein. Mies ihmetteli aamulla kun nukunkin niin levottomasti ja hyörin ja pyörin vuoteessa.
 
 
En oikein tiedä mitä tehdä ja asiat pyörii mielessä. Mietin, pitäisikö mennä ulkopuoliselle juttelemaan, vaikkei se konkreettisesti ongelmaani poistaisikaan. Samalla kun ongelmat vaivaavat mieltä, harmittaa myös se, että puran pahaa oloani pyörittelemällä asioita läheisimmilleni - jotka hekään eivät voi tilanteelleni mitään. Mieskin totesi, että olo on voimaton kun hän ei voi minua auttaa vaikka miten haluaisi. Haluaisin olla iloinen pirtsakka oma itseni - joka voisin jo rautakuurin aloitettuani ollakin - mutta muuttuneet elämäntilanteet tekivät näin: tähän eivät rauta- tai C-vitamiinikuurit nyt auta. Kirjoittamalla puran usein tunteitani, mutta tässä tilassa sekään ei tunnu riittävän.
 
Sääliä en kaipaa, en. Kaipaan neuvoja, kaipaan vastauksia. Kaipaan turvallisuuden tunnetta ja varmuutta niin, että voisi alkaa suunnittelemaan tulevaisuuttani. Tällä hetkellä se on lähes mahdotonta, koska niin moni tekijä on epävarma enkä tiedä koska ja jos ne muuttuvat. Ja millä aikataululla.
 
Jos kirjoittaisin nyt joulupukille kirjeen, toivoisin häneltä vakaata pohjaa, jolla seistä. Kokolattiamattoa, jota ei vedettäisi jalkojeni alta. Alustaa, jolla voisin turvallisesti seistä ja uskoa, että se kestää ja jonka turvin uskaltaisin suunnitella tulevaa loppuelämääni.
 
Mitä sinä toivoisit jos voisit?
 
 
Surullisista fiiliksistä huolimatta, hauskaa viikonloppua. Muista, että olet arvokas. Minäkin olen. Jonkun mielestä.
 
*ajastettu postaus

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3