Koska raja tulee vastaan? Riippuvuuksia ja asua

riippuvuus (40)^[1]

1. pakonomainen tarve harjoittaa jotakin toimintoa tai kokea tietynlainen tunnetila; addiktio

lähde

Kaikki me taidamme tavalla tai toisella olla riippuvaisia jostakin - ainakin jollakin tasolla. Joku koukuttuu sokeriin, toinen tupakkaa, kolmas kahviin ja toinen puolisoon tai kaveriin. Tietyllä tasolla riippuvuus on jopa tervettä, esimerkiksi nesteiden ja ravinnon riippuvuus, samoin sosiaalisen kanssakäymisen riippuvuus ja tarve (ihminen oikeasti tarvitsee toisia ihmisiä!), mutta liika on liikaa - tässäkin. Jos elämä tuntuu pyörivän vain tietyn asian ympärillä, eikä elämää vailla tuota koukuttavaa ainetta voi nähdä, on kyse epäterveellisestä riippuvuudesta. Miten sitten voi tietää, koska riippuvuudesta tulee sairaalloinen ja koska se on terveeksi laskettava?

Nykyään moni elää jatkuvan kiireen keskellä ja koko arki ja elämä tuntuu olevan yhtä suorittamista: työ, parisuhde, ruokailu, uni ja liikunta. Kaikessa pitää loistaa ja onnistua ja jos näin ei käy, tuntee itsensä epäonnistuneeksi = huonoksi ihmiseksi. Juuri noilla mainitsemillani saroilla ihmiset tuntuvat kokevan yhä enemmän painetta ja jotta niissä (kaikissa, huh!) päästäisiin täydellisiin suorituksiin, aletaan kehittää (pakonomaisia) rutiineja, joista muodostuu addiktioita, eli riippuvuuksia. Myös jos pääsee siihen pisteeseen, että kokee itsensä epäonnistuneeksi ja potee huonoa oloa, voi sitä purkaa addiktioonsa: joku ryyppää, toinen juoksee.

Omalla kohdallani olen miettinyt, mistä koen olevani ja olen riippuvainen (poissulkien ne fyysiset pakolliset jano, uni y.m.) ja päädyin seuraaviin:

 -raitis ilma. En voi kuvitella päivääkään, etten kävisi ulkona! Vaikka joskus tekisi mieli viettää Instagramimainen PJ-day-all-day-päivä ja katsella Netflixistä sarjoja kokonainen päivä, en usko että pystyisin, koska olo olisi niin tunkkainen sisäilman ja paikallaanolon takia.

- liikunta. Kts yllä: olo on tunkkainen ja kaikkea muuta kuin vetreä jos oleskelen pitkiä aikoja paikallani ja kiitos kroonistuneiden jumieni, en kerta kaikkiaan pysty olemaan kokonaista päivää täysin paikoillani tai tyytymään ainoastaan työpaikalla saatuun "liikuntaan"; menen totaalijumiin.

- kasvikset ja hedelmät. Syön valehtelematta JOKAISELLA aterialla jotain vihreätä koska voileipä maistuu mielestäni paremmalta kun siinä on mukana edes saalaatinlehti, ruoka-annos on freesimpi kun sen kanssa nauttii kasviksia eikä annos ole turhan tönkkö, kun sitä laimentaa kasvisten miedolla maulla, eikä aamiainen olisi aamiainen ja päivän paras aloitus ja ateria, ellei siihen kuuluisi marjat ja/tai hedelmät (ja kahvi!)

- ihon puhdistus. Haha, kuulostaapa noiden muiden jälkeen aika pinnalliselta, mutten voisi kuvitellakaan päivää, jolloin en pääse puhdistamaan kasvoja pesuaineen sekä kasvoveden kera ja viimeistelemään pesuhetkeä ihanalla kasvovoiteella. Mikään hienostelija tai ammattimainen kauneuden asiantuntija en (valitettavasti) ole, mutta tunnollinen ihonpuhdistaja kylläkin. Aamun ja illan pesuhetket ovat omia arjen nautintohetkiäni :)

Ja nyt häpeänpilkut nro 1 ja 2:
-some ja shoppailu: somessa tulee pyöritettyä AIVAN liian monta kertaa päivän mittaan Instagramia, Facebookia (tätä sentään pystyn rajoittamaan, koska turha informaatiotulva) ja seuraamiani blogeja ja tori.fi:tä, sekä erinäisiä nettikauppoja. Tiedättehän sen tunteen, kun näkee jollakin esim. blogissa jonkin kivan jutun ja yhtäkkiä mieleen tupsahtaa "oi olisipa minullakin tuollainen" ja sormet alkavat syyhytä, katse etsii alennuskoodeja ja sormet näpyttelevät "ilmoita kun minun kokoani on saatavilla"-ruutuun sähköpostiosoitetta. Ja kun se hartaasti toivomasi sähköpostiviesti "kokoasi löytyy nyt verkkokaupasta" tulee.. PING! Äkkiä Visa vinkumaan ja jälkeenpäin hävettää: kehtaanko edes hakea koko pakettia postista? No en ainakaan miehen nähden.. Usein tulee tilailtua kaikenlaista hetken mielijohteesta ja sanon vaan, että thank God on olemassa palautusoikeus.

Ongelmallisin addiktioni taitaa olla tietyt pakkomielteet, joita kehitän päässäni tiettyjä tuotteita kohtaan, ja joita sitten jahtaan kunnes saan ne haaviini (eli nettikaupan ostoskoriin) - sitten intressi lopahtaa. Onneksi palauttelen sujuvasti tavaroita, koska tiedän, että tälläinen käytös herkästi voisi johtaa maksuongelmiin. Käytyäni eilen apteekissa hakemassa satsin lääkkeitä ja summan noustua kolminumeroiseksi (huh.. olisipa ensimmäinen numero edes ollut 1..) totesin, että nyt loppui taas shoppailu. Tuntuu epärealistiselta ostaa pari neuletta samalla summalla, jolla käyn hakemassa lääkkeitä pariksi viikoksi - ehkä kuukaudeksi. Eläkeläiset, I feel you. Sotasuunnitelmani (sellainenhan pitää aina olla) ja plan B:ni on nyt se, että yritän vältellä etenkin nettikauppoja, jotta säästyisin turhilta kiusauksilta. Ilmaiset toimituskulut-sähköpostit kun saisi vielä spammattua.. :'D

Löytyykö sinulta jokin riippuvuus? Mihin ja miten suhtaudut siihen?