Miksi ruoalla ei kannattaisi leikkiä

Yritän olla rypemättä itsesäälissä, mutta kieltämättä oma olotila ja kohtalo alkaa pikkuhiljaa tuntumaan jokseenkin epäoikeudenmukaiselta. Sen lisäksi, että olen siis saanut murtuman polveeni kiitos upean rämäpäisen koirani, iski minuun eilen illalla kuin salama kirkkaalta taivaalta vatsatauti.

Istuin sohvalla ja selasin Lauren Conradin Style-kirjaa ja kuuntelin samalla Noora & Noora-blogin podcasteja (suosittelen!) kun minua alkoi paleltaa. Vedin viltin päälleni, mutta palelu sen kun paheni, joten päätin lähteä suihkuun. 20 min tulikuuman veden alla helpotti oloa hetkeksi, mutta kun tulin suihkusta ulos, oli oloni edelleen epämääräinen - jokseenkin pahoinvoiva. Noh, ei ihme, koska tajusin että päivän ruokailut olivat jääneet aika nafteiksi (miksei kotona ollessa muista syödä? Aivan, koska ei liiku. Ja jollei liiku, ei ole ruokahaluakaan). Lisäksi vatsani oli ollut hankalalla päällä koko päivän (kyllä, olen valitettavasti herkkävatsainen ja saatan käydä vessassa jopa 20 kertaa päivässä kun huono päivä sattuu kohdalle. Too much information, sori), joten ajattelin huonon olon johtuvan yksinkertaisesti nälästä. Aloin paistaa itselleni peruna-porkkana-munakasta kun pahoinvointi sen kun yltyi ja minua alkoi heikottaa. Laitoin miehelle viestin töihin, että minulla oli huono olo ja että toivoin hänen pääsevän ajoissa kotiin, koska oloni oli jotenkin hutera. Munakkaastani sain 2 haarukallista syötyä ennenkuin oli aika käpertyä viltin alle sängylle ja miettiä, tulisiko ruoka pian bumerangina takaisin. Puolen tunnin päästä mies saapui onnekseni kotiin ja tsemppasin itseni ylös syömään, ennenkuin palasin sitten peittojen alle takaisin ja koitin nukahtaa. Olo oli järkyttävän heikko ja oksetti, mutta mitään ei tapahtunut - paleli ja tärisytti vain.

Koko yö meni vähän väliä heräillessä huonoa oloa potemaan, vuoroin sitten palelemaan. Aamulla olo ei ollut yhtään sen parempi, mutta päätin sissinä viedä koiran edes hetkeksi pihalle. Hymähdin miehellekin, että nyt kyllä tietää etten ole kunnossa, koska aamukahvi ei uponnut eikä maistunut - päinvastoin se tuntui vastenmieliseltä.

Kuva on vanha mutta tässä jo näkyy, miten pieni olin. Itse en sitä tuolloin nähnyt. Nyt voin todeta, etten ollut yhtään sen onnellisempi 25-tuumakoon farkkuihin mahtuessani kuin nyt ja minkä hinnan saankaan siitä maksaa nyt.

Aamupäivän makasin sohvalla peiton alla, mutta juteltuani tovin siskoni kanssa tunsin jo helpotusta olossa ja nousin tekemään ruokaa. Olo on kokoajan - ruokailun jälkeenkin - pahoinvoiva, hutera ja maha on turvonnut kuin ilmapallo. Oksentanut en ole kertaakaan, mutta mieli melkein tekisi, josko se helpottaisi oloa.

No tässä on nyt tullut infoa aivan liiaksikin, mutta jos pääsit jo näin pitkälle tekstiä haluan paljastaa, että tällä kaikella infolla on tarkoituksensa: uskon oireideni johtuvan uusista lääkkeistäni.

Harrastettuani liikaa rankkaa liikuntaa monen vuoden ajan yhdistettynä liian vähäiseen ruokailuun, onnistuin sekoittamaan hormonitoimintani täysin. "Onnekseni" tähän löytyy lääketieteellinen apu, eli hormonilääkitys. Kävin maanantaina jälleen lääkärissä, jolloin lääkityksiäni muuteltiin ja uskon vakaasti, että tuju annos hormoneita tälle uinuvalle kropalleni on syy pahoinvointiin ja vatsakipuun (sijaitsevathan hormoneita tuottavat munasarjat esim. mahassa). Siskon kuunneltua oireitani hän totesi, että ne täsmäävät ihan raskauspahoinvointiin vaikken raskaana olekaan. No ihmekös tuo kun juuri siitä samoja naisten hormoneita erittyy kropassa sekä raskauden aikana, että muutenkin - paitsi jos on onnistunut sössimään hormonituotantonsa kuten minä.

Jälkeenpäin on turha harmitella mutta lupaan, että jos olisin vuosia sitten tiennyt, mihin voin kituuttamisellani itseni viedä, olisin tajunnut lopettaa. Muiden syömis-/urheiluhäiriöisten tapaan minäkin tiedostin tekeväni jotain väärin, mutten kuuna päivänä olisi voinut kuvitella aiheuttavani tekosillani mitään näin järkyttävää - pahimmassa tapauksessa jopa pysyvää! Jos voisin yhdenkään nuoren tytön tai pojan tällä kertomuksellani pelastaa, olisi onnellinen ja paljon enemmänkin. Ei todellakaan ollut mahapalikoiden arvoista paskoa oma hormonitoimintaansa ja joutua sen takia upottamaan rahansa kalliisiin hormonilääkkeisiin (thank God Suomen Kela ja maksukatto: reilut 640 euroa ja sitten lääkkeet maksavat 2 euroa) ja kärsimään niiden aiheuttamista sivuvaikutuksista.

Että näin. Ei siis kovin hyvin suju, mutta toivon, että tämä tästä vielä helpottaa. Joskus.

Päivän opetus olkoon: älä leiki ruoalla (minun kun ei sitä tällä hetkellä edes tee mieli).