Thoughts, which have crossed my mind lately, about health and those damn promises I made on New Years Eve.

Jälleen kerran palaan uudenvuoden lupaukseeni ja mihin lopputuloksiin olen sitä pohtien päätynyt. Tavoitteeseeni pääsy ei olekaan osoittautunut niin helpoksi kuin olin kuvitellut, eikä sen myöntäminen ole ollut aivan helppoa.

Ties kuinka moni suomalainen nainen (ja miksei ei mieskin?) tavoittelee para-aikaa kesäkuntoa ja trimmiä vartaloa, jota kelpaa esitellä biitsillä ensi kesänä. Moni lukee päivittäin inspiroivia treeniblogeja, selaa Instagramissa toinen toistaan värikkäämpiä annoskuvia erilaisista terveellisistä ruokalautasista, sekä lähtee aamulenkille tyhjin vatsoin "strong is the new skinny"-mantraa toistaen. Onko tämä ihan tervettä? Eikö unelmakropan pitäisi olla terveellisten elämäntapojen - siis sellaisten, joita noudattaa mielellään ja vaikka lopun elämäänsä, ja (edes useimmiten) mielekkään tekemisen lopputulos? En väitä, että urheilemaan lähteminen tai porkkanan jauhaminen munkkipossun sijaan aina tuntuisi siltä parhaimmalta idealta tai houkuttelevimmalta vaihtoehdolta, mutta siltä sen useimmiten pitäisi tuntua. Jos näin ei ole, täytyy joko mennä itseensä ja miettiä, jos kärsii asennevammasta tai jos tämä elämäntyyli ei juuri tälläisenä sovikaan sinulle - ehkä sinun pitää soveltaa sitä hieman?

Puhun tästä puhtaasti omiin mielipiteisiin ja kokemuksiin nojaten: pari vuotta sitten vedin hiilarit minimiin ja koitin karppausta, koska niin moni sitä kehui (m.m. edellisellä työpaikalla) ja lehdet tursuivat onnellisten, uudistuineiden karppaajien kokemuksia ja kertomuksia. Lopputulos oli se, että näännytin itseni liki sairaalloisen laihaksi, urheilin väsyneempänä ja energimättömämpänä kuin koskaan, jouduin treenikieltoon, pyörryin (kahdesti) ja jouduin sairaalaan ja sain hemmetinmoiset vatsakivut ja järkyttävän ummetuksen liiasta proteiininsaannista. Lisättyäni täysjyväviljat ja vähennettyäni rahkan syöntiä (krhööhömm.. se liki kilon vetäminen päivässä oli jo ehkä liioteltua?) aloin voimaan paremmin - vatsa myös!

Alkusyksystä ostin huvikseni gojimarjoja ja kaakaonibsejä - muodikkaita superfoodeja - ja päätin alkaa herkuttelemaan terveellisesti. Monet kehuivat superfoodeja kovin ja halusin ehdottomasti itsekin kokeilla, mahdollistaisivatko nämä jokapäiväisen herkuttelun hyvillä mielin. Kattia kanssa: kumpaankaan tuotteeseen en enää kepilläkään koske, ellei ole pakko. Järkyttävät kramppimaiset vatsakivut ja ilmavaivat vaivasit minua niin monta kertaa, etten voi enää uskoa näiden johtuneen mistään muusta kuin superfoodeista. Joillekin ne sopivat, toisille eivät. Näköjään.

Huh, mutta nyt kun aloin oikein höpöttämään näistä eri "terveys-koekiluistani" en voi olla kertomatta pahimmasta netissä pyörivästä combosta ikinä: rahka ja FunLight-mehu. Syökää ja nauttikaa pois, mutta varoituksen sanana: oma vatsani turpoaa kuin ilmapallo ja hetken kuluttua toivon itselleni jopa oksennustautia mieluummin, kuin sitä järkkyä ripulointia, josta joudun kärsimään. Halpa hinta keveistä kaloreista, eikö?

Nuo karppausajat tekivät minusta lähes fanaattisen terveellisten elämäntapojen noudattajan, joka vaivaa mieltäni edelleen ajoittain: nykyään osaan jo nautiskella epäterveellisistä herkuista silloin tällöin, mutta tiedostan jokaisen suupalani ja muistan edelleen useimpien ruoka-aineiden makrot ja kyttäilen sokeri-, kalori- ja hiilaripitoisuuksia kaupassa käydessäni.

UV-lupauksen tehtyäni päätin alkaa noudattamaan tuota yllä mainitsemaani "strong is the new skinny"-ajattelua ja hankkia pyöreän pyllyn ja treenatun kropan - milläs muulla kuin m.m. tiukalla treenillä, über-terveellisellä ruokavaliolla ja protskulisillä. Lehdet, blogit, Instagramit ja Facebookit suorastaan pursuavat ideoita täydellisen kropan saavuttamiseksi ja niiden seuraan voi uppoutua tuntikausiksi unelmoimaan ja fiilistelemään.

Pari viikkoa tätä uutta ajattelutapaani noudatettuani havahduin: mitä hemmettiä? Voinko - ja vielä tärkeämpää - HALUANKO noudattaa tälläistä elämäntapaa lopun elämääni? Hurja treenaaminen hullun kiilto silmissä ja ruokien makrojen laskeminen alkoi pian ahdistaa ja päätin puhaltaa pelin poikki ennenkuin olisi liian myöhäistä. En ole valmis uhraamaan kaikkea vapaa-aikaani ja mielenrauhaani elämästä stressaamiseen. Jollekin fitnessbodyn tavoitteleminen on elämäntapa ja hyvä niin - kaikki tavallaan. Toivon vain, että kaikki ketkä kaiken maailman dieettejä ja "elämäntapoja" noudattavat tekisivät sen oman itsensä vuoksi, siitä ja elämästä kokoajan nauttien. Itselleni terveellinen perusruokavalio, fiilispohjainen ja vaihteleva säännöllinen urheilu, sekä lepo ja rentoutuminen tuntuvat sopivan kaikkein parhaiten. Toki tykkään välillä vetää itseni aivan piippuun salilla, syödä raejuustoa ja rahkaa ja kieltäytyä kokouspullista ja juosta pää kolmantena jalkana paikasta toiseen - mutta haluan tehdä sitä silloin, kun huvittaa. Liioin ei ole mielestäni myöskään tervettä, jos joka päivä selailee monta tuntia Instagramista ruokakuvia ja ajattele ruokailua - tulevia ja menneitä - kokoajan: siinähän kärsivät jopa sosiaaliset suhteet. Onko se todella sen väärti? Huomattavasti kivempaa on, jos pystyy ex tempore syömään jotain ennalta suunnittelematonta - joko terveellistä tai vähemmän terveellistä ja nauttia siitä.

Jos tälläinen tietynlainen höllääminen johtaa parin kilon painonnousuun, en aio välittää. Niin kauan kun mieli pysyy hyvänä ja peilikuva miellyttää, aion jatkaa tällä linjalla. Toki se vaatii (minun taustallani) totuttelua, mutta aion onnistua. Edes siinä.

Mitt nyårslöfte har inte visat sig vara så enkelt att fullfölja eller förverkliga, men det har väckt en hel del tankar och lampor hos och inom mig och dem tänker jag i all korthet dela med mig här och nu.
Hur många är det inte som just nu försöker få en trimmad kropp till sommaren och tränar som galningar, käkar extra-hälsosamt och zappar på Instagram, bloggar och Facebook efter inspirerande mat- och träningsbilder.
Min bakgrund är brokig och den har lett till de slutsatser jag här i slutet drar: jag har testat på LCLF (yep, drog ned fettet också..) med det slutresultatet att jag knappt orkade träna, svimmade och hamnade in på sjukhus och fick träningförbud, hade grymt ont i magen p.g.a. all protein jag käkade (hmm.. 1kg kvarg/dag?) och var orkelös. Direkt när jag lade till fullkornsspannmål i min kost började jag må bättre igen och återfick min energi.
Superfoods passar mig inte heller: gojibär och kakakonibs får min mage att svälla och orsakar grymt knip. I min smak duger de inte heller till att kompensera någonting riktigt gott - tyvärr; glass är glass ;)
Att träna med blodsmak i munnen passar mig inte heller, också om det garanterat är det effektivaste sättet att få en snygg, tight kropp. 
Frågan lyder: är det värt all den möda och allt det besvär? Är det värt att låta sitt sociala liv och sin lida p.g.a. ditt fanatiska ätande och tränande? För någon kan en sådan livsstil passa och det tycker jag är okej, men min point är att jag hoppas att alla som håller på så verkligen gör det för sig själva - inte för att någon smart-ass postar så på Instagram eller Pinterest.
Själv mår jag bäst då jag äter hälsosam, vanlig mat, äter gott ibland, tränar varierat både tungt och lättare sam vilar och njuter av andras sällskap. Råkar detta leda till några ett några kilograms viktuppgång får det kvitta. Bara jag är nöjd med spegelbilden och mår bra inombords, är jag nöjd. Det har jag bestämt.