Kiitos ja kumarrus vuosi 2014: itkua, kyyneleitä, epätoivoa, hattaraa ja koiranpentuja

Hyvää uutta vuotta kaikille! Eilen se vuosi vaihtui jälleen kerran ja ajattelin, että voisin tehdä pienen koosteen kuluneesta vuodesta 2014. Itsehän tykkään (näin stalkkerina) lukea blogeista koosteita ja m.m. kohokohdat tai totaali-munaukset ovat UV-postauksista parhaimpia ;) Vuodenvaihdetta vietimme miehen kanssa rauhallisesti kotona kaksisteen koiran kanssa. Ronja oli päivällä vanhempieni luona hoidossa ja oli kuulemma käyttäytynyt oikein mallikkaasti metsässä villisti juosten ja keppejä jahdaten ja kotona koira makasi kuin kallioon hakattu fossiili koko illan ja nukkui kuin tukki ilotulitusten paukkeista huolimatta. Itse päivystin töissä iltapäivän (kuten olin alkuviikonkin tehnyt) ja suuntasin kevyelle 6,66 km hölkälle töiden jälkeen ennenkuin suuntasimme katsomaan ilotulitusta klo 18. Kotona katselimme illalla TV:tä, söimme perinteitä kunnioittaen nakkeja ja perunasalaattia ja itse popsin vielä herkkuhampaan kolotuksen takia pipareita vuohenjuustolla ja suklaata; minkäkö iltasyöppö ja herkkupeppu? Noh, kaikkea kohtuudella ja hyvällä omatunnolla ;) Mitä pidemmälle ilta eteni, sitä väsyneemmäksi tulin ja uskokaa tai älkää, mutta vietin eilen ensimmäisen uudenvuoden aaton sitten 18-vuotispäiväni vailla skumppaa (join sentään lasin punkkua..) ja keskiyön vietin peiton alla miehen kanssa pussaillen! Nukahdin kuin lapsi ja nukuin sikeästi aina 8:10 asti, jolloin heräsin lähes kauhistuneena siitä, että olin nukkunut noin pitkään. Tosin en kyllä ihmettele, että nukutti; kulunut viikko ja sitä edeltävä joulunpyhä oli todella kiireinen ja uni on ollut, noh.. kortilla. Aamun aloitimme Ronjan kanssa tunnin lenkillä metsässä, jonka jälkeen aamupalahetki miehen seurassa maistui hunajalle. Ei hullumpi aloitus vuodelle 2015 :)

Mutta mutta, nyt siihen koosteeseen: tervetuloa stalkkaamaan minun menojani vuodelta 2014!

Vastarakastuneet J ja T uudenvuodenaattona tasan vuosi sitten. Oltiin me ihania :')

Tammikuu

Olin vasta alkanut virallisesti seurustelemaan T:n kanssa ja asuin ja työskentelin Porvoossa tk:ssa. Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni osteopaatilla, sekä akupunktiossa niska- ja yläselkäjumien takia. Kävin salilla 3-4 kertaa viikossa itsekseni treenaillen ja juoksin loppupäivinä n 5-8 km lenkkejä, välillä jopa 10 km. Viikonloput vietin jo Sipoossa miehen luona, arki-iltoina hengasin pääosin salilla ja tämän jälkeen kotona TV:tä katsellen ja syöden. Elämä oli vastarakastuneena pinkkiä, mutta mieltä varjosti huimaus, joka hankaloitti m.m. kaupassa käyntiä.

Helmikuu

Palkkasin entisen koulukaverini, joka oli vastavalmistunut personal traineriksi, tsempparikseni salille ja aloin noudattaa hänen suunnitelmiensa mukaan uutta saliohjelmaa, jonka tarkoitus oli lisätä lihasmassaa ja saada kapeaan varteeni vähän muotoja. Aloin noudattaa ohjelmaa kuuliaisesti ja tein ohjeen mukaan raskaita treenejä 3-4 kertaa viikossa, lisäsin painoja joka kerralla ja tsemppasin kuin hullu; hitto minähän pystyn tähän! Inspiraatiota imin m.m. Fitfashionin treeniblogeista, sekä Instagramista fitness-urheilijoiden kuvia selaillen. PT:n suosituksista huolimatta en huolinut ruokavalio-neuvontaa, vaan päätin pärjätä omillani. Kyllähän minä tiedän, miten paljon ihmisen kuuluu syödä. Huimausoireyhtymäni paheni pikkuhiljaa treenieni muututtua, mutta päätin jatkaa koska koin, että salillakäynti oli henkireikäni, sain siitä energiaa ja nautin siitä kun huomasin, miten sain tuloksia aikaiseksi: peilistä alkoi pikkuhiljaa kurkki entistä lihaksikkaampi ja timmimpi vartalo. Ulkopuolisetkin huomioivat tämän ja herätin ihailua monissa.

Maaliskuu

Kova treeni jatkui ja n.s. "välipäivinä" kävin juoksemassa ja joskus harvoin "vain" powerwalkaamassa. Jumien yhä pahentuessa pääsin lopulta niskaseudun hermoratatutkimukseen, josta ei onnekseni löytynyt mitään huimausta selittävää. Arki noudatti samaa rataa, eli kovaa treeniä ja töitä arkisin, lenkkeilyä ja pussailua Sipoossa viikonloppuisin.

Huhtikuu

Kuun alussa lähdimme miehen kanssa ensimmäiselle yhteiselle reissulle Tukholmaan T:n synttäreiden kunniaksi, joka meinasi koitua minulle kohtalokkaaksi: niskajumit kulminoituivat laivanreissun aikana niin, että hädin tuskin pystyi kulkemaan Tukholmassa puolikkaan päivän verran, huimaus ja särky vain paheni. Kotiin vihdoin päästyämme päädyin lopulta lattialle makaamaan ja itkemään, koska en enää päässyt ylös. Minua huimasi, särki ja harmitti ja mielessä pyöri vain kysymys miksi minun piti kärsiä tästä pahasta olosta - mitä väärää olin tehnyt? Kulunut vuosi muuttoinen Porista päivineen oli jo ollut kyllin rankka, enkä voinut ymmärtää miksi karma tuntui rankaisevan minua. Illat napsin lihasrelaksantteja ja voimakkaita kipulääkkeitä jotta saisin edes nukutuksia. Saikullakin vietin pari viikkoa, jonka aikana tutustuin Fustraan ja aloin käymään säännöllisesti Janin kanssa Fustrailemassa pari kertaa viikossa. Jani kielsi minulta salilla käymisen omin päin, koska se tuntui vain pahentavan oireiluani. PT-soppari laitettiin jäihin ja tyydyin fustrailemaan, sekä kävelemään. Jumit helpottivat hieman, mutta kärsin huimauksesta edelleen enkä käynyt esim. shoppailemassa tai tapaamassa kavereita, koska oireilu paheni kauppojen kirkkaista valoista ja tungoksesta johtuen.

Näin jälkeenpäin katsottuna eniten järkyttää se, etten peiliin nähdessäni tajunnut kuinka laiha aloinkaan olla.. Havittelin vain enemmän ja enemmän lihaksia

Sitten olikin aika rauhoittua ja koittaa panostaa lihashuoltoon, mutta se oli liian myöhäistä: jumit olivat jo kroonistuneet eivätkä Sirdaludit tai Dolanit vaikuttaneet lainkaan; söin niitä kuin vitamiineja

Toukokuu

Vapun vietimme miehen ja vanhempieni kanssa rauhassa mökillä, jonka jälkeen 2.5 haimmekin sitten kotiin otuksen, joka rikkoi rauhan muuttaisi elämääni enemmän kuin olin kuvitellut: pienen mustan labradorinpennun, Ronjan. Koska huimaukseni ei ottanut laantuakseen aloin jo kyseenalaistaa, pärjäisinkö koiran kanssa - sitä kun pitää pystyä ulkoiluttamaan joka päivä! Eräs tk-lääkäri sitten totesi, että Jossu hei, ota se koira niin saat muutakin ajateltavaa kuin tuon huimauksen (jos H tätä joskus luet, niin haluan noiden sanojesi myötä kiittää sinua koko sydämestäni; ne olivat kuin potku persuksiini). Ronjan kanssa uutta elämää opetellessa kävin edelleen Fustraamassa, töissä, sekä pään magneettikuvassa pitkittyneen huimauksen vuoksi. Löydöksiä ei tehty, mutta oireilu jatkui. Turhauttavaa. Tässä vaiheessa asuimme jo T:n kanssa viikot yhdessä Porvoossa vuokrayksiössäni ja viikonloput Sipoossa. Ronjan kanssa eläminen oli landella huomattavasti helpompaa kuin kaupungissa ja aloimme pikkuhiljaa viettää yhä enemmän aikaa Sipoossa.. Vaivihkaa ;)

Kuihtunut, väsynyt, alakuloinen saikkulainen

Niskani oikea puoli muistuttaa liskon kaulusta kovin kulmineen

Äitienpäivänä Ronja pääsi ekaa kertaa Sipooseen ja matkusti rauhallisesti sylissä nukkuen

Koitimme T:n kanssa ylläpitää hymyäni edes jollain; tässä olemme lähi-leikkipuistossa pelleilemässä. Kuiduin kuihtumistani..

Kesäkuu

Kesäkuun alussa asuimme jo kokonaan Sipoossa kaikki kolme ja kuun keskivaiheilla suoritimme virallisen muuton. Irtisanouduin tk:sta Porvoosta ja olin toiveikas tervehtymiseni suhteen: olin vihdoin päässyt erikoissairaanhoidon puolelle ja fysiatrille, joka tuntui lukevan oireitani ja ajatuksiani kuin kirjaa ja tunsin suurta helpotusta kun oireilleni tuntui löytyvän selitys: kova stressi yhdistettynä liian rajuun liikuntaan, vähäiseen uneen ja ravintoon vetivät lihaskalvoni aina jalkapohjasta korvaan taakse asti jumiin ja tämä oli todennäköisin syy huimaukselleni. Sain lähetteen fysioterapiaan, johon pääsisin ensi kuussa.
Kesäloman pidin juhannsta edeltävänä viikkona, jolloin satoi jopa räntää. Kävimme T:n kanssa Vaasassakin, mutta siellä(kin) minua huimasi niin, ettei reissu kovinkaan onnellinen minun osaltani ollut. Minua harmitti ja itketti kesäkuussa(kin) usein, koska huimaus ei tuntunut ottaa laantuakseen lain, enkä pystynyt viettämään n.s. normaalia nuoren naisen arkea, koska en pystynyt käymään kaupungilla tai leffassa, vaan kroppani vaati säännöllisyyttä ja runsasta lepoa. Kovalla treenillä ja työllä hankkimani lihakset surkastuivat surkastumistaan ja olin usein todella alakuloinen tästä johtuen; itsetuntoni katosi kuin vesilammikko aavikolla ja kiitän luojaani siitä, että T jaksoi pysyä rinnallani ja tsempata minua ja yhteiselämäämme, vaikka olin kaikkea muuta kuin ihana tai halattava tapaus. Päinvastoin vaivuin itsesääliin ja maanrakoon kun mistään ei tuntunut tulevan mitään.

Mamin Ronttuli osoittautui hermojaraastavaksi energiapilleriksi, joka opettaisi meille vielä paljon, koettelisi hermoja ja parisuhdetta, mutta johon kiintyisimme yhä enemmän ja enemmän

Käytiin pennun kanssa mökilläkin, eikä se ollut moksiskaan veneen pörinästä huolimatta :) Fiksu tyttö!

Kroppani kuihtui ja kuihtui, yritin ylläpitää brunaa ja vuoroin rakastin koiraa kuin hullu, vuoroin huusin ja itkin raivosta ja epätoivosta kun en tuntunut sen kanssa pärjäävän

..ruokailu jatkui entiseen malliinsa kasviksia ja raejuustoa mussuttaen :D

Parisuhde oli todella koetuksella alakuoisuudestani johtuen, mutta tässä sitä edelleen ollaan :)

Oho, kooste taitaa olla parasta jakaa kahteen osaan sittenkin, jotta joku jaksaa lukea tämän loppuun asti :D To be continued siis..